Viideskymmenes runo

Neiti Marjatalle syntyy poika puolukasta 1–350. Poika katoaa pienenä ja löydetään viimein suosta 351–424. Tuodaan vanha ukko ristimään, mutta ukko ei risti (isätöintä) poikaa, ennenkun tutkittaisi ja päätettäisi (jos olisi henkiin jätettävä) 425–440. Wäinämöinen tulee asiata tutkimaan ja päättää kummanlaisen pojan kuoletettavaksi, mutta puolikuinen poika nuhtelee häntä väärin tuomitsemasta 441–474. Ukko ristii pojan Karjalan kuninkaaksi, josta Wäinämöinen suuttuu ja lähtee myötyriksi pois, ennustamalla, että häntä vielä kerran kaivataan uutta sampoa, kanteletta ja valoa kansalle laittamaan; hän laski vaskisella veneellä maan ja taivaan väliin, jossa vieläki lienee, mutta kanteleen ja suuret laulunsa jätti kansalle perinnöksi 475–512. Loppuruno 513–620.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Viisikymmenes Runo.

Marjatta korea kuopus
Se kauan kotona kasvoi,
Korkean ison kotona,
Emon tuttavan tuvilla;
Piti viiet vitjat poikki,
Kuuet renkahat kulutti
Isonsa avaimilla,
Helmassa helottavilla.

Puolen kynnystä kulutti
10. Helevillä helmoillansa,
Puolen hirttä päänsä päältä
Sileillä silkillänsä,
Puolet pihtipuolisia
Hienoilla hiansa suilla,
Siltalaahkon lattiata
Kautokengän kannoillansa.

Marjatta korea kuopus,
Tuo on piika pikkarainen
Piti viikoista pyhyyttä,
20. Ajan kaiken kainoutta;
Syöpi kaunista kaloa,
Petäjätä pehmeätä,
Ei syönyt kanan munia,
Kukerikun riehkatuita,
Eikä lampahan lihoa,
Ku oli ollut oinahilla.

Emo käski lypsämähän,
Eipä mennyt lypsämähän;
Itse tuon sanoiksi virkki:
30. "Ei neiti minun näköinen
Koske sen lehmän nisähän,
Jok' on häilynyt härillä,

Kun ei hiehoista herune,
Vasikkaisista valune."

Iso käski orin rekehen,
Ei istu orin rekehen,
Veikko vei emä-hevoisen,
Neiti tuon sanoiksi virkki:
"En istu hevon rekehen,
40. Joka lie orilla ollut,
Kun ei varsaset vetäne,
Kuletelle kuutiaiset."

Marjatta korea kuopus,
Aina piikoina elävä,
Neitosena niekottava,
Kassapäänä kainustava,
Päätyi karjan paimeneksi,
Läksi lammasten keralle.

Lampahat meni mäkeä,
50. Vuonat vuoren kukkulata,
Neiti asteli ahoa,
Lepikköä leyhytteli
Käen kullan kukkuessa,
Hopeisen hoilatessa.

Marjatta korea kuopus
Katselevi, kuuntelevi,
Istui marja-mättähälle,
Vaipui vaaran rintehelle,
Tuossa tuon sanoiksi virkki,
60. Itse lausui, noin nimesi:
"Kuku kultainen käkönen,
Hopeinen hoilattele,
Tinarinta riukuttele,
Saksan mansikka sanele,
Käynkö viikon villapäänä,
Kauan karjan paimenena
Näillä aavoilla ahoilla,
Leveillä lehtomailla:
Kesosenko, kaksosenko,
70. Viitosenko, kuutosenko,
Vainko kymmenen keseä,
Tahi ei täytehen tätänä?"

Marjatta korea kuopus
Viikon viipyi paimenessa;
Paha on olla paimenessa,
Tyttö-lapsen liiatenki:
Mato heinässä matavi,
Sisiliskot siuottavi.

Ei mato maellutkana,
80. Sisilisko siuotellut,
Kirkui marjanen mäeltä,
Puolukkainen kankahalta:
"Tule neiti noppimahan,
Punaposki poimimahan,
Tinarinta riipimähän,
Vyö-vaski valitsemahan,
Ennen kun etana syöpi,
Mato musta muikkoavi!
Sata on saanut katsomahan,
90. Tuhat ilman istumahan,
Sata neittä, tuhat naista,
Lapsia epälukuisin,
Ei ken koskisi minuhun,
Poimisi minun poloisen."

Marjatta korea kuopus
Meni matkoa vähäisen,
Meni marjan katsantahan,
Puna-puolan poimintahan
Hyppysillähän hyvillä,
100. Kätösillä kaunihilla.

Keksi marjasen mäeltä,
Puna-puolan kankahalta;
On marja näkemiänsä,
Puola ilmoin luomiansa,
Ylähähkö maasta syöä,
Alahahko puuhun nousta.

Tempoi kartun kankahalta,
Jolla marjan maahan sorti;
Niinpä marja maasta nousi
110. Kaunoisille kautoloille,
Kaunoisilta kautoloilta
Puhtahille polviloille,

Puhtahilta polviloilta
Heleville helmasille.

Nousi siitä vyö-rivoille,
Vyö-rivoilta rinnoillensa,
Rinnoiltansa leuoillensa,
Leuoiltansa huulillensa,
Siitä suuhun suikahutti,
120. Keikahutti kielellensä,
Kieleltä keruksisihin,
Siitä vatsahan valahti.

Marjatta korea kuopus
Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
Tuosta paksuksi panihe,
Lihavaksi liittelihe.

Alkoi pauloitta asua,
Ilman vyöttä völlehtiä,
Käyä saunassa saloa,
130. Pimeissä pistelläitä.

Emo aina arvelevi,
Äitinsä ajattelevi:
"Mi on meiän Marjatalla,
Ku meiän koti-kanalla,
Kun se pauloitta asuvi,
Aina vyöttä völlehtivi,
Käypi saunassa saloa,
Pimeissä pisteleikse?"

Lapsi saattavi sanoa,
140. Lapsi pieni lausuella:
"Se on meiän Marjatalla,
Sepä Kurjetta rukalla,
Kun oli paljon paimenessa,
Kauan karjassa käveli."

Kantoi kohtua kovoa,
Vatsan täyttä vaikeata
Kuuta seitsemän, kaheksan,
Ynnähän yheksän kuuta,
Vaimon vanha'an lukuhun
150. Kuuta puolen kymmenettä.

Niin kuulla kymmenennellä
Impi tuskalle tulevi,
Kohtu kääntyvi kovaksi
Painuvi pakolliseksi.

Kysyi kylpyä emolta:
"Oi emoni armahani!
Laita suojoa sioa,
Lämpymyttä huonehutta
Piian pieniksi pyhiksi,
160. Vaimon vaiva-huoneheksi!"

Emo saattavi sanoa,
Oma vanhin vastaella:
"Voi sinua Hiien huora!
Kenen oot makaelema,
Ootko miehen naimattoman,
Eli nainehen urohon?"

Marjatta korea kuopus
Tuop' on tuohon vastoavi:
"En ole miehen naimattoman,
170. Enkä nainehen urohon;
Menin marjahan mäelle,
Puna-puolan poimentahan,
Otin marjan mielelläni,
Toisen kerran kielelläni,
Se kävi kerustimille,
Siitä vatsahan valahti;
Tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
Tuosta sain kohulliseksi."

Kysyi kylpyä isolta:
180. "Oi isoni armahani!
Anna suojoa sioa,
Lämpymyttä huonehutta,
Jossa huono hoivan saisi,
Piika piinansa pitäisi."

Iso saattavi sanoa,
Taatto taisi vastaella:
"Mene portto poikemmaksi,
Tulen lautta tuonnemmaksi,
Kontion kivikotoihin,
190. Karhun louhi-kammioihin,

Sinne portto poikimahan,
Tulen lautta lapsimahan!"

Marjatta korea kuopus,
Tuop' on taiten vastaeli:
"En mä portto ollekana,
Tulen lautta lienekänä,
Olen miehen suuren saava,
Jalon synnyn synnyttävä,
Joll' on valta vallallenki,
200. Väki Wäinämöisellenki."

Jo on piika pintehissä,
Minne mennä, kunne käyä,
Kusta kylpyä kysellä;
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piltti pienin piikojani,
Paras palkkalaisiani!
Käypä kylpyä kylästä,
Saunoa Sara-ojalta,
Jossa huono hoivan saisi,
210. Piika piinansa pitäisi;
Käy pian, välehen jou'u,
Välehemmin tarvitahan!"

Piltti piika pikkarainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Keltä mä kysyn kylyä,
Keltä aihelen apua?"

Sanoi meiän Marjattainen,
Itse virkki, noin nimesi:
"Kysy Ruotuksen kylyä,
220. Saunoa sarajan-suista!"

Piltti piika pikkarainen,
Tuo oli nöyrä neuvottava,
Kärkäs ilman käskemättä,
Kehumattaki kepeä,
Utuna ulos menevi,
Savuna pihalle saapi;
Kourin helmansa kokosi,
Käsin kääri vaattehensa,
Sekä juoksi, jotta joutui
230. Kohin Ruotuksen kotia;
Mäet mätkyi mennessänsä,
Vaarat notkui noustessansa,
Kävyt hyppi kankahalla,
Someret hajosi suolla;
Tuli Ruotuksen tupahan,
Sai sisälle salvoksehen.

Ruma Ruotus paitulainen
Syöpi, juopi suurten lailla
Päässä pöyän paioillansa,
240. Aivan aivinaisillansa.

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskui tiskinsä nojalta:
"Mitä sie sanot katala,
Kuta kurja juoksentelet?"

Piltti piika pikkarainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Läksin kylpyä kylästä,
Saunoa Sara-ojalta,
Jossa huono hoivan saisi,
250. Avun ange tarvitseisi."

Ruma Ruotuksen emäntä
Käet puuskassa käveli,
Liehoi sillan liitoksella,
Laahoi keski-lattialla,
Itse ennätti kysyä,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kellen kylpyä kyselet,
Kellen aihelet apua?"

Sanoi Piltti pieni piika:
260. "Kysyn meiän Marjatalle."

Ruma Ruotuksen emäntä
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylähän joua,
Ei saunat sarajan suulta;
On kyly kytömäellä,
Hepohuone hongikossa
Tuliporton poiat saa'a,
Lautan lapsensa latoa;

Kun hevoinen hengännevi,
270. Niinp' on siinä kylpeötte!"

Piltti piika pikkarainen
Pian pistihe takaisin,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Sanoi tultua ta'atse:
"Ei ole kylpyä kylässä,
Saunoa Sara-ojalla;
Ruma Ruotuksen emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
""Ei kylyt kylähän joua,
280. Ei saunat sarajan suulta;
On kyly kytömäellä,
Hepohuone hongikossa
Tuliporton poiat saa'a,
Lautan lapsensa latoa;
Kun hevoinen hengännevi,
Niin on siinä kylpeköhön!""
Niinp' on niin sanoi mokomin,
Niinpä vainen vastaeli."

Marjatta matala neiti
290. Tuosta täytyi itkemähän,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lähteä minun tulevi,
Niinkun muinenki kasakan,
Eli orjan palkollisen,
Lähteä kytömäelle,
Käyä hongikko-keolle."

Käsin kääri vaattehensa,
Kourin helmansa kokosi;
Otti vastan varjoksensa,
300. Lehen lempi suojaksensa,
Astua taputtelevi
Vatsan vaivoissa kovissa
Huonehesen hongikkohon,
Tallihin Tapiomäelle.

Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Tule luoja turvakseni,
Avukseni armollinen
Näissä töissä työlähissä,
310. Ajoissa ani kovissa!
Päästä piika pintehestä,
Vaimo vatsan vääntehestä,
Ettei vaivoihin vajoisi,
Tuskihinsa tummeneisi!"

Niin perille päästyänsä
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Henkeäs hyvä hevoinen,
Huokoas vetäjä varsa,
Kyly-löyly löyhäytä,
320. Sauna lämpöinen lähetä,
Jotta huono hoivan saisin,
Avun ange tarvitseisin!"

Henkäsi hyvä hevoinen,
Huokasi vetäjä varsa
Vatsan kautta vaivaloisen;
Min hevonen hengähtävi,
On kun löyly lyötäessä,
Viskattaessa vetonen.

Marjatta matala neiti,
330. Pyhä piika pikkarainen
Kylpi kylyn kyllältänsä,
Vatsan löylyn vallaltansa;
Teki tuonne pienen poian,
Latoi lapsensa vakaisen
Heinille hevoisen luoksi,
Sorajouhen soimen päähän.

Pesi pienen poikuensa,
Kääri kääreliinahansa;
Otti pojan polvillensa,
340. Laittoi lapsen helmahansa.

Piiletteli poiuttansa,
Kasvatteli kaunoistansa,
Kullaista omenuttansa,
Hopeista sauvoansa,
Sylissänsä syöttelevi,
Käsissänsä kääntelevi.

Laski pojan polvillensa,
Lapsen lantehuisillensa,

Alkoi päätänsä sukia,
350. Hapsiansa harjaella;
Katoi poika polviltansa,
Lapsi lanne-puoliltansa.

Marjatta matala neiti
Tuosta tuskille tulevi;
Rapasihe etsimähän,
Etsi pientä poiuttansa,
Kullaista omenuttansa,
Hopeista sauvoansa
Alta jauhavan kivosen,
360. Alta juoksevan jalaksen,
Alta seulan seulottavan,
Alta korvon kannettavan,
Puiten puut, jaellen ruohot,
Hajotellen hienot heinät.

Viikon etsi poiuttansa,
Poiuttansa, pienuttansa,
Etsi mäiltä männiköiltä,
Kannoilta kanervikoilta,
Katsoen joka kanervan,
370. Joka varvikon vatoen,
Kaivellen kataja-juuret,
Ojennellen puien oksat.

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Tähti vastahan tulevi,
Tähelle kumarteleikse:
"Oi Tähti Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
380. Kultainen omenueni?"

Tähti taisi vastaella:
"Tietäisinkö, en sanoisi;
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville pahoille
Kylmillä kimaltamahan,
Pimeillä pilkkimähän."

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Kuuhut vastahan tulevi,
390. Niin Kuulle kumartelekse:
"Oi Kuuhut Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
Kultainen omenueni?"

Kuuhut taisi vastaella:
"Tietäisinkö, en sanoisi,
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville pahoille
Yksin öillä valvomahan,
400. Päivällä makoamahan."

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Päätyi Päivyt vastahansa,
Päivälle kumarteleikse:
"Oi Päivyt Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
Kultainen omenueni?"

Päivyt taiten vastaeli:
410. "Kyllä tieän poikuesi;
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville hyville
Kullassa kulisemahan,
Hopeassa helkkimähän."

"Jopa tieän poikuesi,
Voi, poloinen, poiuttasi!
Tuoll' on pieni poikuesi,
Kultainen omenuesi,
Onp' on suossa suonivyöstä,
420. Kankahassa kainalosta."

Marjatta matala neiti
Etsi suolta poikoansa;
Poika suolta löyettihin,
Tuolta tuotihin kotia.

Siitä meiän Marjatalle
Kasvoi poika kaunokainen;
Ei tietä nimeä tuolle,
Millä mainita nimellä,

Emo kutsui kukkaseksi,
430. Vieras vennon joutioksi.

Etsittihin ristiätä,
Katsottihin kastajata;
Tuli ukko ristimähän,
Virokannas kastamahan.

Ukko tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"En mä risti riivattua,
Katalata kastakana,
Kun ei ensin tutkittane,
440. Tutkittane, tuomittane."

Kenpä tuohon tutkiaksi,
Tutkiaksi, tuomariksi?
Vaka vanha Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen,
Sepä tuohon tutkiaksi,
Tutkiaksi, tuomariksi.

Vaka vanha Wäinämöinen
Tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu,
450. Maalta marjasta siennyt,
Poika maahan pantakohon,
Marjamättähän sivulle,
Tahi suolle vietäköhön,
Puulla päähän lyötäköhön!"

Puhui poika puolikuinen,
Kaksiviikkoinen kajahui:
"Ohoh sinua ukko utra,
Ukko utra, unteloinen,
Kun olet tuhmin tuominnunna,
460. Väärin laskenna lakia!
Eipä syistä suuremmista,
Töistä tuhmemmistakana
Itseäsi suolle viety,
Eikä puulla päähän lyöty,
Kun sa miesnä nuorempana
Lainasit emosi lapsen
Oman pääsi päästimeksi,
Itsesi lunastimeksi."

"Ei sinua silloinkana,
470. Eip' on vielä suolle viety,
Kun sa miesnä nuorempana
Menettelit neiet nuoret
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien mutien."

Ukko risti ripsahutti,
Kasti lapsen kapsahutti
Karjalan kuninkahaksi,
Kaiken vallan vartiaksi.

Siitä suuttui Wäinämöinen,
480. Jopa suuttui ja häpesi,
Itse läksi astumahan
Rannalle merelliselle,
Tuossa loihe laulamahan,
Lauloi kerran viimeisensä,
Lauloi vaskisen venehen,
Kuparisen umpi-purren.

Itse istuvi perähän,
Läksi selvälle selälle;
Virkki vielä mennessänsä,
490. Lausui lähtiellessänsä:
"Annapas ajan kulua,
Päivän mennä, toisen tulla,
Taas minua tarvitahan,
Katsotahan, kaivatahan
Uuen sammon saattajaksi,
Uuen soiton suoriaksi,
Uuen kuun kulettajaksi,
Uuen päivän päästäjäksi,
Kun ei kuuta, aurinkoa,
500. Eikä ilmaista iloa."

Siitä vanha Wäinämöinen
Laskea karehtelevi
Venehellä vaskisella,
Kuutilla kuparisella
Yläisihin maa-emihin,
Alaisihin taivosihin.

Sinne puuttui pursinensa,
Venehinensä väsähtyi,

Jätti kantelon jälille,
510. Soiton Suomelle sorean,
Kansalle ilon ikuisen,
Laulut suuret lapsillensa.
* *
*
Suuni jo sulkea pitäisi,
Kiinni kieleni sitoa,
Laata virren laulannasta,
Heretä heläjännästä;
Hevoinenki hengähtävi
Matkan pitkän mentyänsä,
Rautanenki raukeavi
520. Kesäheinän lyötyänsä,
Vetonenki vierähtävi
Joen polvet juostuansa,
Tulonenki tuikahtavi
Yön pitkän palettuansa;
Niin miks' ei runo väsyisi,
Virret vienot vierähtäisi
Illan pitkiltä iloilta,
Päivänlaskun laulannoilta?

Noin kuulin saneltavaksi,
530. Toisin tutkaeltavaksi:
"Eipä koski vuolaskana
Laske vettänsä loputen,
Eikä laulaja hyväinen
Laula tyyni taitoansa;
Mieli on jäämähän parempi
Kun on kesken katkemahan."

Niin luonen, lopettanenki,
Herennenki, heittänenki,
Kerin virteni kerälle,
540. Sykkyrälle syylättelen,
Panen aitan parven päähän,
Luisten lukkojen sisälle,
Jost' ei pääse päivinänsä,
Selviä sinä ikänä
Ilman luien lonsumatta,
Leukojen leveämättä,
Hammasten hajoamatta,
Kielen keikkelehtämättä.

Mitäs tuosta, jos ma laulan,
550. Jos ma paljoki pajahan,
Jos laulan jokaisen lakson,
Joka kuusikon kujerran?
Ei ole emo elossa,
Oma vanhin valvehella,
Eikä kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa;
On mua kuuset kuulemassa,
Hongan oksat oppimassa,
Koivun lehvät lempimässä,
560. Pihlajat pitelemässä.

Piennä jäin minä emosta,
Matalana maammostani,
Jäin kuin kiuruksi kivelle,
Rastahaksi rauniolle,
Kiuruna kivertämähän,
Rastahana raikkumahan,
Vaimon vierahan varahan,
Ehtohon emintimäisen;
Se mun karkoitti katalan,
570. Ajoi lapsen armottoman
Tuuli-puolelle tupoa,
Pohjais-puolelle kotia
Vieä tuulen turvatointa,
Ahavaisen armotointa.

Sainpa kiuru kiertämähän,
Lintu kurja kulkemahan,
Vieno maita vieremähän,
Vaivainen, vaeltamahan,
Joka tuulen tuntemahan,
580. Ärjynnän älyämähän,
Vilussa värisemähän,
Pakkaisessa parkumahan.

Moni nyt minulla onpi,
Usea olettelevi
Virkkaja vihaisen äänen,
Äänen tuiman tuikuttaja;

Ken se kieltäni kirosi,
Kenpä ääntä ärjähteli,
Soimasi sorisevani,
590. Lausui liioin laulavani,
Pahasti pajattavani,
Väärin virttä vääntäväni.

Elkätte hyvät imeiset
Tuota ouoksi otelko,
Jos ma lapsi liioin lauloin,
Pieni pilpatin pahasti!
En ole opissa ollut,
Käynyt mailla mahtimiesten,
Saanut ulkoa sanoja,
600. Loitompata lausehia.

Muut kaikki oli opissa,
Mie en joutanut kotoa
Emon ainoan avusta,
Yksinäisen ympäriltä;
Piti oppia kotona,
Oman aitan orren alla,
Oman äitin värttinöillä,
Veikon veistos-lastusilla,
Senki piennä pikkaraisna,
610. Paita-ressuna pahaisna.

Vaan kuitenki, kaikitenki
Laun hiihin laulajoille,
Laun hiihin, latvan taitoin,
Oksat karsin, tien osoitin;
Siitäpä nyt tie menevi,
Ura uusi urkenevi
Laajemmille laulajoille,
Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa,
620. Kansassa kasuavassa.

LOPPU.