Viisikymmenes Runo.

Marjatta Katso lisääMarjatta on Kalevalan 50. runon päähenkilö, siveä neito, joka synnyttää puolukan hedelmöittämänä isättömän pojan. Poika kastetaan Karjalan kuninkaaksi. Runo, jossa Marjatta esiintyy, on rakennettu kahdesta kansanrunosta: Hannuksen ja Marketan balladista sekä Luojan virrestä, jossa Marjatta esiintyy joskus Neitsyt Marian paikalla (Niemi 1910: 252). koreaylpeä, kunniastaan arka, siveä kuopus*Säkeet 1−8 / Marjatta esitellään.

Marjatta on 50. runon keskeinen henkilö (kootusti Marjatasta Kalevalassa ks. esim. Järvinen 1999). Aikalaisten tulkinnoissa Marjatan itsenäistä merkitystä ei juuri korostettu, eikä häneen kiinnitetty samassa määrin huomioita kuin eepoksen joihinkin toisiin naishahmoihin. Esimerkiksi M. A. Castrénin Suomalaisessa mytologiassa käsitellään erityisen paljon Louhea, mutta Marjattaan viitataan harvoin, hänet myös tulkitaan yksiselitteisesti evankeliumeiden Neitsyt Mariaksi eikä itsenäiseksi kalevalaiseksi henkilöksi (Castrén 1853/2016: 123). Vastaavasti Sakari Topeliuksen Maamme kirjassa (1875) nostetaan esille etenkin Louhi ja myös Lemminkäisen äiti, mutta Marjatta mainitaan hyvin lyhyesti identifioiden hänet jälleen Raamatun Mariaan (Mikkola 2008: 183). Muiden Kalevalan hahmojen tapaan Marjattaa on myöhemmin tulkittu uudelleen mm. kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja musiikissa, erityisesti Eino Leino palasi häneen useita kertoja (Järvinen 1999: 147; Aho 2008: 101, 102; Sallamaa 2008: 47, 52, 57).
Se kauan kotona kasvoi,
Korkeankorkea : arvokas, ylhäinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ylhäälle ulottuva (3:177 ym.); uhkea, komea (10:246; 11:5) (Turunen 1979). isoniso : isä kotona,
Emonemo : äiti tuttavantuttava : luotettava, turvallinen tuvilla;
Piti viiet vitjat poikki, Katso lisääSana pitää säkeessä 'käyttää, kuluttaa'.

Sana vitja 'koriste- tai avainketju' (Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säettä 5: "Avainvitjat riippuivat koukustaan vyöltä, toisessa päässä oli avain=rengas. Avaimilla tarkoittaa runo Marjn ylistystä, kun oli emännyydessä apuna ja uskottu avaimiaki hoitamaan, joita ei niinäkään aikoina liene kaikille tytöille annettu." (Lna 121.)
Kuuet renkahatrengas : naisten pukuun kuuluva, vyöhön kiinnitetty rengas, jonka varassa avaimet riippuvat kulutti
Isonsa avaimilla,
Helmassa helottavillahelottava : loistava, välkkyvä, kirkkaana hohtava.

Puolen kynnystä kulutti Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 9−16: "Niin tässä kun edellisessäki palasessa on runolla kaksi tarkoitusta. Ensiksi kuvaa Mn pitkää neito=aikaa, jona muiden tyttöin tapaan ei huolinut naimis=asioista, 2ksi ylistää hänen kauniita, sieviä pukimiansa." (Lna 121.)
10. Helevillähelevä : heleä, kirkas helmoillansa,
Puolen hirttä päänsä päältä
Sileillä silkillänsäsilkki : silkistä valmistettu hiusnauha,
Puolet pihtipuolisiapihtipuolinen : oviaukon pysty reunapuu Katso lisääKarjalassa pihtipuoli tarkoittaa oven- tai ikkunanpieltä (KKS).
Hienoilla hiansa suilla,
Siltalaahkonsiltalaahko : lattialauta Katso lisääItämerensuomalaisissa kielissä yleisesti tavattu silta-sana rajoittuu merkityksessä 'lattia, permanto' pääasiassa alueen itäosiin. Merkitys on levikin valossa syntynyt muinaiskarjalassa. (ALFE 1: 126−127.) Sana tunnetaan tässä merkityksessä myös joistain suomen kielen murteista ja muistakin sukukielistä (NES s.v. silta). lattiata
Kautokengänkautokenkä : (nahka)kenkä, jossa on koristeltu päälliskappale kannoillansa.

Marjatta korea kuopus,*Säkeet 17−42 / Kieltäytyminen ruuasta ja taloustöistä.

Lönnrotin mukaan Marjatta on toisaalta kaunis ja toisaalta siveellinen hahmo (Kaukonen 1956: 504). Siveys on niin pitkälle menevää, että Marjatta ei koske ruokaan tai suostu taloustöihin, joihin liittyy lisääntymisen tai seksuaalisuuden konnotaatiota. Erityinen ruokavalio saattaa viitata myös Marjatan pyhyyteen ja se muistuttaakin ortodoksisen paaston rajoituksia. Paasto oli eräs keskeinen osa vienankarjalaisen kulttuurin rituaalista uskonnonharjoitusta (Tarkka 2005: 25).
Tuo on piikatyttö, neito, nainen Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin pejoratiivinen eli halveksiva ja väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on yleistynyt. (Turunen 1979.) pikkarainen
Piti viikoistaviikkoinen : pitkäaikainen, kauan kestävä pyhyyttäpyhyys : siveys; paaston aika Katso lisääSanalla pyhä karjalan kielessä muun muassa merkitys 'paasto, paaston aika' (KKS). Säkeistössä luetellaan eläinperäisiä ruoka-aineita, jotka olivat kiellettyjä paaston aikana.

Aimo Turusen mukaan pyhyys säkeessä 'siveys, puhtaus' (Turunen 1979). Raimo Jussila katsoo sanan tarkoittavan siveyttä, impeyttä (Jussila 2009).,
20. Ajan kaikenkaiken aikaa, jatkuvasti kainouttakainous : häveliäisyys, säädyllisyys; ujous;
Syöpi kaunista kaloa,
Petäjätäpetäjä : pettuleipä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: mänty (8:173; 29:586; 47:10) (Jussila 2009).

Nälkävuosina ravintona käytettyä petäjäistä pettuleipää valmistettiin nuoren männyn kuorilevyistä. Levyistä irrotettiin aluksi pintakaarna, minkä jälkeen ne kuivatettiin. Kuivauksen jälkeen tapahtui hienontaminen ja jauhaminen. Pettua saatettiin myös keittää ennen paistamista. Mikäli kaura- tai ruisjauhoja oli käytettävissä, leivottiin niistä ensin taikina, johon pettujauhot sitten sekoitettiin. Pettuleipä oli pula-aikojen tärkein hengenpidin. (Turunen 1979.) pehmeätä,
Ei syönyt kanan munia, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 23−26: "Tässä palasessa taas kun 2ssa seuraavassaki runo kuvaa Mn siivomielisyyttä ja kainoutta" (Lna 121).
Kukerikunkukerikku : kukko riehkatuitariehkata : saastuttaa, turmella astumalla kanaa,
Eikä lampahan lihoa,
Kujoka oli ollut oinahillaolla oinailla : olla pässien astuttavana.

Emo käski lypsämähän,
Eipä mennyt lypsämähän;
Itse tuon sanoiksi virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa:
30. "Ei neiti minun näköinen
Koske sen lehmän nisähän,
Jok' on häilynythäilyä : käydä, kuljeskella Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: heilua (20:21) (Turunen 1979). härillä,

Kun ei hiehoista heruneherua : valua maitoa,
Vasikkaisista valune."

Iso käski orin rekehen,
Ei istu orin rekehen,
Veikkoveli vei emä-hevoisenemähevonen : tamma,
Neiti tuon sanoiksi virkki:
"En istu hevon rekehen, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 39: "Hevoksi Aunuksen ja Ven. Karjalan murteessa sanotaan mitä meillä tammaksi" (Lna 121).
40. Joka lie orilla ollutolla orilla : olla orin astuttavana,
Kun ei varsaset vetänevetää : vetää rekeä,
Kuletellekuletella : kuljettaa, viedä mukanaan kuutiaisetkuutiainen : kuukauden tai kuuden kuukauden ikäinen."

Marjatta korea kuopus,*Säkeet 43−48 / Marjatta päätyy paimeneen.

Koska Marjatta ei suostu muihin töihin, hänet lähetään paimeneen. Kalevalassa paimenten työhön suhtaudutaan usein epäillen ja halveksivasti (Hämäläinen 2012: 152). Eläinten kaitseminen asutuksen ulkopuolella mahdollisti pääsyn yhteisöllisen kontrollin ulottumattomiin, mikä teki toimesta epäilyttävän. Erityisesti seksuaalinen kanssakäyminen toisten paimenten sekä myös eläinten kanssa huolestutti yhteisöä (Hämäläinen 2012: ibid.; ks. myös Timonen ja Laaksonen 2005). Epäilyille löytyi perusteitakin: paimenia syytettiin tavallista enemmän eläimiin sekaantumisesta ja asiaan pyrittiin puuttumaan kieltämällä työ nuorukaisilta (Keskisarja 2006: 124−125). Lönnrot saattaa viitata tähän, kun hän kehottaa Oulun Wiikko-Sanomissa laittamaan vanhukset lasten sijaan paimeneen, etteivät jälkimmäiset oppisi pahoja tapoja (19/1853: 1). Kansanperinteessä on paljon viitteitä eläimiin sekaantumisesta, mutta tutkimusta asiasta ei ole juurikaan tehty (Timonen ja Laaksonen 2005: 203). Suhtautuminen vaihteli inhosta huumoriin, mutta se on liitetty myös ihmisen ja toteemieläimen pyhään sukulaisuuteen (Timonen ja Laaksonen 2005: 223). Ks. myös runo 12: 472−496, jossa Lemminkäinen syyttää Pohjolan paimenta eläimiin sekaantumisesta.
Aina piikoina elävä,
Neitosena niekottavahäveliäästi, kainostellen elävä,
Kassapäänäkassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huivia Katso lisääAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (KKS; SMS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). kainustavaujostellen, kainostellen elävä,
Päätyi karjan paimeneksi,
Läksi lammasten kerallemukaan.

Lampahat meni mäkeä,
50. Vuonatvuona : nuori lammas, karitsa vuoren kukkulatakukkula : korkein kohta, laki, harju,
Neiti asteli ahoa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 51−54: "Siivon ja kainun tytön runo ei anna mäillä hyppiellä, jonka tähden asettaa hänen lehdossa liikkumaan, jossa mikään muu hälinä kun käen laulu koske eli vaivaa korvaansa" (Lna 121).
Lepikköä leyhyttelileyhytellä : astella kevyesti Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: elellä huolettomasti, kevyesti (27:418) (Turunen 1979).
Käen kullan kukkuessa,
Hopeisen hoilatessa.

Marjatta korea kuopus
Katselevi, kuuntelevi,
Istui marja-mättähälle,
Vaipuivaipua : laskeutua alas Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vajota, upota (7:85); sammua (47:163); nukahtaa (42:77); kuolla, nääntyä (36:25, 51); menettää mahtinsa (43:371) (Jussila 2009). vaaran rintehelle,
Tuossa tuon sanoiksi virkki,
60. Itse lausui, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Kuku kultainen käkönen, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 61−64: "Käki oli ennen ja on vieläki hyvin suosittu lintu. Sen laulusta myös ennustettiin tulevia tapauksia." (Lna 121.)
Hopeinen hoilattele,
Tinarintaheleä-ääninen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: rintamuksessaan tinakoristetta kantava (4:428 ym.) (Turunen 1979). Neidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö). riukutteleriukutella : laulella helkytellä,
Saksan mansikkakäen nimitys sanele,
Käynkö viikonpitkän aikaa, kauan Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). villapäänävillapää : tuuheahiuksinen; naimaton neito Katso lisääKarjalan kielessä sana villapeä tarkoittaa tuuheahiuksista ihmistä mutta erityisesti runokielessä sillä tarkoitetaan naimatonta nuorta naista. Sanaa käytetään lisäksi soimaussanana. (KKS.),
Kauan karjan paimenena
Näillä aavoilla ahoilla,
Leveilläleveä : avara, laaja lehtomailla:
Kesosenkokesonen : kesä, kaksosenkokaksonen : kaksi,
70. Viitosenko, kuutosenko,
Vainko kymmenen keseä,
Tahi ei täytehentäyteen : täysinäiseksi, valmiiksi Katso lisääMarjatta arvioi käen kukunnan perusteella, montako kesää on vielä paimenessa (Jussila2009). tätänätätään : tänäkään (aikana)?"

Marjatta korea kuopus*Säkeet 73−78 / Paimenessa olemisen vaarat.

Lönnrotin mukaan puhe madosta eli käärmeestä on vertaus siitä, miten paimenen työ oli naisille vaarallista, koska asutuksen ulkopuolella heidät saatettiin raiskata (Kaukonen 1956: 504). Marjatan raskautta edeltävä osuus runosta sisältää useita viitteitä lisääntymiseen, sukupuoliyhteyteen ja kiellettyyn tai rikolliseen seksuaalisuteen, jotka ikään kuin enteilevät neitseellistä hedelmöitystä (ks. kommentit säkeisiin 17−42 ja 43−48). Toisaalta ne luovat yhteisölle vaihtoehtoisia ja uskottavampia selityksiä sille, miksi Marjatta yksin paimenessa oltuaan palaa kotiin raskaana. Perinteisesti nuorten naisten metsään menon, yhteisön ulkopuolelle kulkemisen, katsottiin vaarantavan heidän fyysisen ja moraalisen koskemattomuutensa ja siihen liittyvää uhkaa tulkittiin korostuneen eroottisesti ja se saattoi johtaa raskauteen (Tarkka 2005: 283).
Viikon viipyi paimenessa;
Paha on olla paimenessa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 75−78: "Kuvapuhe tyttöin raiskaamisesta paimenessa" (Lna 121).
Tyttö-lapsen liiatenkiliiatenkin : varsinkin, etenkin, erityisesti:
Matokäärme heinässä matavimataa : madella,
Sisiliskot siuottavisiuottaa : liukua, livahtaa.

Ei mato maellutkana,*Säkeet 79−114 / Puolukka houkuttelee Marjattaa syömään itsensä.

Lönnrotin mukaan personifioidut esineet ja luonnon oliot puhuvat usein eepoksen henkilöiden sisäisiä tuntoja ääneen (Uuden Kalevalan esipuhe, §11; ks. myös Eroja Uuden Kalevalan esipuheen ja käsikirjoituksen välillä). Tässäkin kohden itseään syömään houkutteleva marja mahdollisesti kuvastaa Marjatan salattua halua. Kun Marjatta löytää puolukan, se kasvaa niin korkealla, että se on karisteltava alas karahkalla. Runossa esiintyvät käärme, kuin korkeassa puussa kasvava marja ja sen syövä nainen luovat alluusion Raamatun hyvän ja pahan tiedon puuhun ja perisyntiin lankeamiseen (1. Moos. 3: 1−6). Samalla syntyy myös mielleyhtymä Paratiisin toiseen, ikuisen elämän, puuhun, sillä puolukan kautta syntyvä lapsi viittaa niin ikään ikuisen elämän lupaavaan Kristukseen (Joh. 10: 27−28). Kohdan lähteenä on erityisesti Arhippa Perttusen laulama Luojan virsi (Kaukonen 1956: 387; DuBois 1993: 248; Järvinen 1999: 146; ks. myös SKVR I2 1103). Jeesuksen syntymästä ja elämästä kertova Luojan virsi on hyvin uskonnollinen, mutta Kalevalaan viittaukset kristillisyyteen päätyivät vain epäsuorasti (Saarinen 2018: 135).
80. Sisilisko siuotellut,
Kirkui marjanen mäeltä,
Puolukkainen kankahaltakangas : kuiva metsämaa:
"Tule neiti noppimahannoppia : poimia, noukkia,
Punaposki poimimahan,
Tinarintarintamuksessaan tinakoristetta kantava Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: heleä-ääninen (2:372; 50:63) (Turunen 1979). Neidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö). riipimähän,
Vyö-vaskivaskivyö : vaskivöinen Katso lisääNeidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö). valitsemahan,
Ennen kun etana syöpi,
Mato musta muikkoavimuikata : siepata suuhunsa!
Sata on saanutsaada : tulla, saapua katsomahan,
90. Tuhat ilmanjouten, muuten vain istumahan,
Sata neittä, tuhat naista,
Lapsia epälukuisinmäärättömästi,
Ei kenkukaan koskisi minuhun,
Poimisi minun poloisen."

Marjatta korea kuopus
Meni matkoa vähäisen,
Meni marjan katsantahan,
Puna-puolanpunapuola : puolukka poimintahan
Hyppysillähän hyvillä,
100. Kätösillä kaunihilla.

Keksikeksiä : huomata, havaita Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: oivaltaa (9:385); tunnistaa (39:372); kuvitella, pohtia (26:326) (Jussila 2009). marjasen mäeltä,
Puna-puolan kankahalta;
On marja näkemiänsänäöltään, hahmoltaan,
Puolapuolukka ilmoin luomiansahahmoltaan, ulkoasultaan,
Ylähähköylhäähkö : melko korkealla oleva maasta syöä,
Alahahkoalhaahko : hieman liian alhaalla oleva puuhun nousta.

Tempoi kartunkarttu : puukalikka Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: pesunuija (22:382; 23:621) (Turunen 1979; Jussila 2009). kankahalta,
Jolla marjan maahan sortisortaa : pudottaa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaataa (2:270; 20:109 ym.); kaataa eläin kuoliaaksi (3:281 ym.); saattaa ääni painuksiin (5:200, 202; 21:345) (Turunen 1979).;
Niinpä marja maasta nousi
110. Kaunoisille kautoloillekauto : kengän koristeltu päälliskappale,
Kaunoisilta kautoloilta
Puhtahille polviloille,

Puhtahilta polviloilta
Heleville helmasille.

Nousi siitä vyö-rivoillevyöripa : vyön koriste tai solki,
Vyö-rivoilta rinnoillensa,
Rinnoiltansa leuoillensa,
Leuoiltansa huulillensa,
Siitä suuhun suikahuttisuikahuttaa : sujahtaa, pujahtaa,
120. Keikahuttikeikahuttaa : pistää äkkiä, sujauttaa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaataa, kellauttaa nurin (13:193; 18:186); astua keinuen, keikutellen (2:169) (Jussila 2009). kielellensä,
Kieleltä keruksisihinkeruksiset : nielu, kurkku,
Siitä vatsahan valahti.

Marjatta korea kuopus*Säkeet 123−126 / Marjatta tulee raskaaksi.

Neitseellisen ja aviottoman raskauden kautta Marjatta on Kalevalan vastine Evankeliumeiden neitsyt Marialle. Toisaalta ilman yhdyntää raskaaksi tuleminen on kristinuskoa vanhempi myytti (Eliade 1957/2003: 166). Raamatun hyvin tuntevilta aikalaisilta vastaavuus ei jäänyt huomaamatta ja erityisesti Sakari Topelius popularisoi tulkinnan Maamme kirjassa, jossa Marjatta samaistetaan suoraan Neitsyt Mariaan ja häneen lapsensa Kristukseen (1875/2018: 251). Väinö Kaukosen mukaan Marjattaa ei voi samaistaa Mariaan, koska hän ei katso Kalevalan sisältävän lainkaan raamatullisia hahmoja (Kaukonen 1956: 505). Marjatan ja Marian yhteys oli kuitenkin myös Lönnrotin oma tulkinta jo keruun ja kokoamisen varhaisessa vaiheessa (ks. esim. Kaukonen 1979: 53). Kalevalassa yhteys voidaan kuitenkin ymmärtää pikemminkin viittauksena tai alluusiona Raamattuun, eikä identtisenä vastaavuutena Topeliuksen tapaan.
Tuosta tyytyityytyä : tulla täyteen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: saada kylliksi (9:375) (Turunen 1979)., tuosta täytyitäytyä : täyttyä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kasvaa, tulla täysi-ikäiseksi (35:282); riittää, liietä (29:191); pakahtua itkemään, puhjeta itkuun (50:290) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Tuosta paksuksipaksu : raskaana oleva, lasta odottava panihepanna, refl. panihe : tuli joksikin, muuttui,
Lihavaksilihava : raskaana oleva liitteliheliitellä, refl. liittelihe : laittautui, siittyi.

Alkoi pauloittapaula : vyönauha Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kengän kiinnitysnauha (23:732; 30:266) (Turunen 1979). asua,
Ilman vyöttä völlehtiäliikkua tai oleilla laiskasti, veltosti,
Käyä saunassa saloa,
130. Pimeissä pistelläitäpistellä, refl. pistelläitä : usein pistäytyä.

Emo aina arvelevi,
Äitinsä ajattelevi:
"Mimikä on meiän Marjatalla,
Kumikä meiän koti-kanallakotikana : (metaforisesti) kotona asuva neiti Katso lisääKana monesti neidon metafora runoissa (myös alli, sorsa, sotka, pyy). Myös morsiamesta.,
Kun se pauloitta asuvi,
Aina vyöttä völlehtivi,
Käypi saunassa saloa,
Pimeissä pisteleiksepistellä, refl. pisteleikse : usein pistäytyy?"

Lapsi saattavisaattaa : osata, tietää sanoa,
140. Lapsi pieni lausuella:
"Se on meiän Marjatalla,
Sepä KurjettaMarjatan toisintonimi rukalla,
Kun oli paljon paimenessa,
Kauan karjassa käveli."

Kantoi kohtua kovoa,
Vatsan täyttävatsantäysi : kohtu, jonka sisällä on sikiö vaikeatavaikea : raskas, vaivalloinen
Kuuta seitsemän, kaheksan,
Ynnähän yheksän kuuta,
Vaimon vanha'an lukuhunvaimon vanhaan lukuun : vaimoväen entisaikaisen laskutavan mukaan
150. Kuuta puolen kymmenettä.

Niin kuulla kymmenennellä
Impineito, naimaton tyttö; nainen Katso lisääRunoissa impi neidon synonyymi: "Mitä itket impi rukka, / impi rukka, neito nuori" (SKVR I2 1164). Vrt. myös loitsuissa: "Neiti kosken korvallin[en], / Impi virran vierell[inen]" (SKVR I4 817; myös I4 836, I4 905, I4 1126; VII5 4596). Suomen sanan vastineita ovat karjalan impi ja eteläviron impe', mutta kaikissa kielissä sanat ovat lähinnä runokielen aineksia (NES s.v. impi). tuskalle tulevitulla tuskalle : tuskastua; tulla tuskaiseksi, kivuliaaksi,
Kohtu kääntyvikääntyä : muuttua, tulla joksikin kovaksi
Painuvipainua : muuttua, tulla joksikin Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: käydä sisälle (17:27); mennä pois, poiketa (28:187); kääntyä, heittäytyä (34:9; 46:412) (Turunen 1979). pakolliseksipakollinen : pakottava, tuskainen.

Kysyi kylpyä emolta:
"Oi emoni armahani!
Laita suojoasuoja : suojaisa, turvallinen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: huone (21:156; 25:463, 488) (Turunen 1979). sioa,
Lämpymyttä huonehutta
Piian pieniksi pyhiksipienet pyhät : lapsivuodeaika,
160. Vaimon Katso lisääVaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Mikael Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.) vaiva-huoneheksivaivahuone : huone, jossa koetaan tuskia ja kipuja, so. synnytyshuone!"

Emo saattavi sanoa,
Oma vanhin vastaella:
"Voi sinua HiienHiisi : mytologinen paikka tai olento Katso lisääHiisi 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) huora!
Kenen oot makaelema,
Ootko miehen naimattoman,
Elivai nainehennainut : naimisissa oleva urohonuros : mies, miehinen mies?"

Marjatta korea kuopus
Tuop' on tuohon vastoavi:
"En ole miehen naimattoman,
170. Enkä nainehen urohon;
Menin marjahan mäelle,
Puna-puolan poimentahan,
Otin marjan mielelläni,
Toisen kerran kielelläni,
Se kävi kerustimillekerustimet : kurkku, nielu,
Siitä vatsahan valahti;
Tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
Tuosta sainsaada : tulla joksikin, tulla johonkin tilaan kohulliseksikohdullinen : raskaana oleva."

Kysyi kylpyä isolta:
180. "Oi isoni armahani!
Anna suojoa sioa,
Lämpymyttä huonehutta,
Jossa huono hoivan saisi,
Piika piinansa pitäisipitää : kokea, olla jonkin tilan tai tunteen vallassa."

Iso saattavi sanoa,
Taattoisä taisitaitaa : osata, pystyä, kyetä vastaella:
"Mene portto poikemmaksikauemmaksi, loitommaksi,
Tulen lauttapahimmanlaatuinen huora, roviolla poltettava portto Katso lisääKarjalan kielessä sana lautta tarkoittaa sanaliitoissa porttoa (KKS). Suomen murteissakin sana naisesta puhuttaessa 'lutka, huora' (SMS). tuonnemmaksi,
Kontion kivikotoihin,
190. Karhun louhi-kammioihinlouhikammio : kivinen kammio, pesäluola,

Sinne portto poikimahanpoikia : synnyttää,
Tulen lautta lapsimahanlapsia : synnyttää lapsia!"

Marjatta korea kuopus,
Tuop' on taitenviisaasti, osaavasti, taitoa osoittaen vastaeli:*Säkeet 194−200 / Marjatan ennustus.

Kalevalan 50. runo tunnetaan Väinämöisen ennustuksesta (50: 487−500) ja esimerkiksi Lönnrot itse kiinnitti siihen runsaasti huomiota (Litteraturblad 3/1849: 63−64; VT 5: 401; ks. tarkemmin kommentit säkeisiin 487−500 ja 611−620). Kuitenkin myös Marjatta tekee oman ennustuksensa, jonka mukaan hänen lapsestaan tulee Väinämöisen vertainen. Näin enteillään Marjatan lapsen ja Väinämöisen välistä antagonismia (50: 447−474).
"En mä portto ollekana,
Tulen lautta lienekänä,
Olen miehen suuren saava, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 197−200: "Mistä M. sen tiesi, sitä runo ei kerro" (Lna 121).
Jalon synnynsynty : syntyvä lapsi synnyttävä,
Joll' on valtavoima, mahti vallallenkivalta : vallanpitäjä,
200. Väkiylivalta, mahti, henkinen voima WäinämöisellenkiVäinämöinen : tietäjä, runolaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääVäinämöinen on Karjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat "vaka vanha", "tietäjä" tai "laulaja iänikuinen" (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Tutkijoilla on erilaisia käsityksiä Väinämöisen perusolemuksesta. Mikael Agricolan mukaan Väinämöinen oli hämäläisten jumala; hahmoa on pidetty lisäksi muun muassa suomalaisena Orfeuksena sekä ilman, veden ja tuulen jumalana. Toisaalta Väinämöinen on mielletty historialliseksi sankariksi ja myyttiseksi tietäjäksi, samaaniksi. Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. (Turunen 1979.)."

Jo on piika pintehissä,
Minne mennä, kunneminne käyä,
Kustamistä kylpyä kysellä;
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Pilttilapsi pienin piikojanipiika : palvelustyttö Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin pejoratiivinen eli halveksiva ja väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on yleistynyt. (Turunen 1979.),
Paras palkkalaisiani!
Käypäkäydä : käydä kysymässä kylpyä kylästä,
Saunoa Sara-ojaltaSaraoja : saraheinää kasvavan ojan tai joen nimi, asuinpaikka sen rannalla Katso lisääLönnrot kommentoi nimeä: "Saraoja myös Saraja ja luultavasti = Sariola" (Lna 121).,
Jossa huono hoivan saisi,
210. Piika piinansa pitäisi;
Käy pian, välehenväleen : nopeasti, joutuisasti jou'ujoutua : ennättää, ehtiä, kiirehtiä,
Välehemmin tarvitahan!"

Piltti piika pikkarainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Keltä mä kysyn kylyäkyly : sauna; (saunasta lämmitettynä) kylpy,
Keltä aihelenaihella : rukoilla, kysyä, pyytää apua?"

Sanoi meiän Marjattainen,
Itse virkki, noin nimesi:
"Kysy RuotuksenRuotus : paha isäntä, joka epää Marjatalta saunomisen kylyä,
220. Saunoa sarajan-suistasarajansuinen : Saraja-nimisen joen suulla sijaitseva!"

Piltti piika pikkarainen,
Tuo oli nöyrä neuvottava,
Kärkäsnopea, toimelias ilman käskemättä,
Kehumattaki kepeä,
Utunasumun tavoin, keveästi ja kiireesti ulos menevi,
Savunasavun tavoin, keveästi pihalle saapisaada : mennä, lähteä;
Kourin helmansa kokosi,
Käsin kääri vaattehensa,
Sekä juoksi, jottaettä joutuijoutua : päästä nopeasti
230. Kohin Ruotuksen kotia;
Mäet mätkyimätkyä : mätkähdellä, kumista, jymistä mennessänsä,
Vaarat notkui noustessansa,
Kävyt hyppi kankahalla,
Someretsomer : sora, karkea hiekka hajosi suolla;
Tuli Ruotuksen tupahan,
Saisaada : tulla, saapua sisälle salvoksehensalvos : hirsirakennus, tupa.

Ruma Ruotus paitulainen Katso lisääSana paitulainen 'paitasillaan oleva' (Turunen 1979; Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säettä 237: "Joka paitasillaan ilman työtä eleli tuvassa" (Lna 121).*Säkeet 237−270 / Marjatta etsii paikkaa synnyttää ja hänet käsketään talliin.

Lönnrotin tulkinnan mukaan Ruotus on Raamatussa mainittu Juudean kuningaskunnan hallitsija Herodes. Vastaavasti hänen tupansa rinnastuu kuningaskuntaan kuuluneeseen Betlehemiin, josta Marialle ei löytynyt muuta paikka synnyttää kuin eläinten joukossa tallissa. (Kaukonen 1956: 504; ks. myös Kallio et al. 2017: 192.)
Syöpi, juopi suurten lailla
Päässä pöyän paioillansa,
240. Aivan aivinaisillansaaivinaisillaan : alusvaatteisillaan.

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskui tiskinsätiski : juomakulho, ruoka-astia nojaltanojaten, johonkin tukien:
"Mitä sie sanot katala,
Kutamitä kurja juoksentelet?"

Piltti piika pikkarainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Läksinlähteä : lähteä hakemaan, pyytämään kylpyä kylästä,
Saunoa Sara-ojalta,
Jossa huono hoivan saisi,
250. Avun angetuskainen, poloinen, onneton tarvitseisi."

Ruma Ruotuksen emäntä
Käet puuskassa käveli, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 252: "Kuvaus suurellisista, joiden ei tarvinnut käsin töissä olla, ja jotka sentähden pitivätki käsi kupeisiin painettuna, kyynäspäät ulkona" (Lna 121).
Liehoiliehoa : liikkua kevyesti, hyöriä sillansilta : lattia, permanto Katso lisääItämerensuomalaisissa kielissä yleisesti tavattu silta-sana rajoittuu merkityksessä 'lattia, permanto' pääasiassa alueen itäosiin. Merkitys on levikin valossa syntynyt muinaiskarjalassa. (ALFE 1: 126−127.) Sana tunnetaan tässä merkityksessä myös joistain suomen kielen murteista ja muistakin sukukielistä (NES s.v. silta). liitoksellaliitos : lattialankkujen saumakohta keskilattialla,
Laahoilaahoa : laahustella, liikkua raskain askelin keski-lattialla,
Itse ennätti kysyä,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kellenkenelle kylpyä kyselet,
Kellen aihelet apua?"

Sanoi Piltti pieni piika:
260. "Kysyn meiän Marjatalle."

Ruma Ruotuksen emäntä
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylähänkylä : vieraat ihmiset Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kodin ulkopuolinen paikka (3:23; 13:16, 17 ym.); useiden talojen muodostama asuinpaikka (10:197, 385; 11:108). Lisäksi kylmä kylä 'Pohjola'. (Turunen 1979.) jouajoutaa : olla vapaana johonkin, liietä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: ehtiä, ennättää (50:602) (Jussila 2009).,
Ei saunat sarajan suulta;
On kyly kytömäelläkytömäki : metsässä sijaitseva mäki, jolla on poltettu kaskea,
Hepohuonetalli hongikossa
Tuliportontuliportto : roviolla poltettava portto poiat saa'a,
Lautanlautta : portto, huora Katso lisääSuomen murteissa lautta naisesta puhuttaessa 'lutka, huora' (SMS). Karjalan kielessäkin sana lautta tarkoittaa sanaliitoissa porttoa (KKS). lapsensa latoasynnyttää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: asetella järjestykseen (21:158; 43:7); kutoa (18:373) (Jussila 2009).;

Kun hevoinen hengännevihengätä : hengähtää,
270. Niinp' on siinä kylpeötte!"

Piltti piika pikkarainen
Pian pistihepistää, refl. pistihe : joutui, tuli takaisin,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Sanoi tultua ta'atsetaatse : takaisin Katso lisääKalevalassa on runsaasti prolatiiveja eli -(i)tse-johtimellisia adverbeja tai adpositioita, jotka ilmaisevat väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa (ks. VISK § 385). Prolatiivi esiintyy niin karjalan kuin suomenkin kielessä, esim. suomen maitse, meritse, puhelimitse, ohitse.:
"Ei ole kylpyä kylässä,
Saunoa Sara-ojalla;
Ruma Ruotuksen emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
""Ei kylyt kylähän joua,
280. Ei saunat sarajan suulta;
On kyly kytömäellä,
Hepohuone hongikossa
Tuliporton poiat saa'a,
Lautan lapsensa latoa;
Kun hevoinen hengännevi,
Niin on siinä kylpeköhön!""
Niinp' on niin sanoi mokominsillä lailla, siten,
Niinpä vainenpelkästään, vain vastaeli."

Marjatta matala neiti
290. Tuosta täytyitäytyä : purskahtaa, puhjeta Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kasvaa, tulla täysi-ikäiseksi (35:282); riittää, liietä (29:191); täyttyä, tulla täyteen (42:392; 50:124, 177) (Turunen 1979; Jussila 2009). itkemähän,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lähteä minun tulevi,
Niinkun muinenkimuinen : muinoin, ennen vanhaan, jo aikoja sitten kasakankasakka : palkollinen, renki Katso lisääSana kasakka suomen murteissa ja karjalassa 'venäläinen ratsusotilas'; lisäksi sanalle tunnetaan merkitys 'renki, päiväläinen' (SSA1 s.v. kasakka).,
Eli orjanorja : omaisuutta oleva ihminen; palkkalainen, palvelija Katso lisääOrja on Kalevalassa toisen ihmisen omaisuutta, joka voidaan ostaa, myydä ja ryöstääkin. Kalevalan antama kuva orjien elämästä ja asemasta rajoittuu runojen, sananlaskujen ja arvoitusten antamiin hajanaisiin tietoihin. Sammon taonnassa orjat ovat lietsojia (10:311−373), muualla he hoitavat hevosia (esim. 18:379−390) tai suorittavat talousaskareita orjapiikoina (esim. 24:147−150). Orjan elämä on usein synkkää ja onnetonta; tästä kielii Kullervon karu kohtalo. (Turunen 1979.)

Karjalan kielessä orja 'palkollinen, orja; rutiköyhä, kerjäläinen' (KKS). palkollisen,
Lähteä kytömäelle,
Käyä hongikko-keollehongikkokeko : honkametsässä sijaitseva, ruohoa kasvava kumpare."

Käsin kääri vaattehensa,
Kourin helmansa kokosi;
Otti vastan varjoksensa,
300. Lehen lempilempilehti : saunavihta suojaksensa,
Astua taputteleviastua taputella : kävellä lyhyin askelein, tepastella
Vatsan vaivoissa kovissa
Huonehesen hongikkohon,
Tallihin TapiomäelleTapionmäki : metsäinen mäki, metsänhaltia Tapion valtakunnassa sijaitseva paikka.

Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Tule luoja turvakseni,
Avukseni armollinen
Näissä töissä työlähissä,
310. Ajoissa ani kovissa!
Päästä piika pintehestä,
Vaimo vatsan vääntehestä,
Ettei vaivoihin vajoisivajota : menehtyä, kuolla Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: upota (25:500) (Jussila 2009).,
Tuskihinsa tummeneisitummeta : (kuvaannollisesti) menehtyä, kuolla, riutua!"

Niin perille päästyänsä
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Henkeäs Katso lisääHenkeäs 'hengitä, hengähdä' on optatiivimuoto verbistä hengätä (ks. Jussila 2009). hyvä hevoinen,
Huokoashuoata : hengähtää, puhaltaa henkeä vetäjävetäjä : vetokykyinen, vetämään koulutettu varsa,
Kyly-löylykylylöyly : saunan löyly löyhäytälöyhäyttää : leyhäyttää, lehauttaa; tuprauttaa,
320. Sauna lämpöinen lähetälähettää : panna lämpenemään, valmistumaan,
Jotta huono hoivan saisin,
Avun ange tarvitseisin!"

Henkäsi hyvä hevoinen,
Huokasi vetäjä varsa
Vatsan kautta vaivaloisen;
Min hevonen hengähtävi, Katso lisääMin 'minkä'.

Lönnrot kommentoi säkeitä 326−328: "Hevoisen henkäämä muuttui tavalliseksi saunalöylyksi" (Lna 121).
On kun löyly lyötäessä,
Viskattaessa vetonenvesi.

Marjatta matala neiti,
330. Pyhä piika pikkarainen
Kylpi kylyn kyllältänsäkyllältä : kylliksi,
Vatsan löylyn vallaltansavallalta : mielin määrin, halun mukaan;
Teki tuonne pienen poian,
Latoi lapsensa vakaisenvakainen : juuri syntynyt, sylissä pidettävä
Heinille hevoisen luoksi,
Sorajouhensorajouhi : karkeajouhinen soimensoimi : syöttökaukalo päähän.

Pesi pienen poikuensapoiut : poika, poikalapsi,
Kääri kääreliinahansakääreliina : lapsen ympärille kapaloksi käärittävä liina;
Otti pojan polvillensa,
340. Laittoi lapsen helmahansa.

Piilettelipiiletellä : piilotella, piileskellä poiuttansa,
Kasvatteli kaunoistansa,
Kullaista omenuttansaomenut : (hellitellen) poikalapsi Katso lisääSana omena karjalan kielessä lapsen tai eläimen hellittelysana ja lisäksi mustankirjavan tai kellokaslehmän nimi (KKS).,
Hopeista sauvoansahopeinen sauva : poikalapsen nimitys,
Sylissänsä syöttelevi,
Käsissänsä kääntelevi.

Laski pojan polvillensa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 347−350: "Käsiä kampaamista varten käyttäissänsä piti poika helmaan laskea; arvattavasti tällä hapuillaan Vapahtajan katoomista vanhemmiltansa, kun he Jerusalemista lähtivät" (Lna 121).
Lapsen lantehuisillensalantehuiset : lanteet, lonkat,

Alkoi päätänsä sukia,
350. Hapsiansahapsi : hius, monikossa tukka harjaella;
Katoikatoa : kadota poika polviltansa,
Lapsi lanne-puoliltansalannepuoli : lantion seutu.

Marjatta matala neiti
Tuosta tuskille tulevi;
Rapasiheravata, refl. rapasihe : syöksähti, riensi etsimähän,
Etsi pientä poiuttansa,
Kullaista omenuttansa,
Hopeista sauvoansa
Alta jauhavan kivosenkivonen : jauhinkivi,
360. Alta juoksevanjuokseva : liukuva jalaksen,
Alta seulanseula : jauhojen tms. puhdistamiseen käytetty väline Katso lisääSeulaa käytettiin jauhojen erotteluun akanoista. Siinä oli ohuesta haapalaudasta ympyränmuotoiseksi taivutettu laita ja esimerkiksi metallilangoista kudottu verkkopohja. Kun seuloja, tavallisesti emäntä, liikutteli esinettä nopeasti edestakaisin, valuivat puhtaat jauhot pohjan väliköistä läpi. (Turunen 1979.) seulottavanseulottava : jota käytetään seulomiseen, jauhojen puhdistamiseen,
Alta korvonkorvo : kaksikorvainen puinen vesiastia, saavi Katso lisääKorvo-sanalla on suomen murteissa tarkoitettu juoma-astiaa, yksikorvaista puuastiaa, huonokuuloista tai kuuroa, morsiamen tai sulhasen avustajaa sekä kaksikorvaista suurta puuastiaa, saavia; jälkimmäisestä on eniten tietoja itämurteista ja Keski-Pohjanmaan murteesta (SMS). Sama merkitys sillä on myös karjalan kielessä (KKS). kannettavan,
Puitenpuulta puulle liikkuen; puita ravistellen, pudistellen puut, jaellenjakaa : hajotella, levitellä ruohot,
Hajotellen hienot heinät.

Viikon etsi poiuttansa,
Poiuttansa, pienuttansapienut : pieni, pikkuinen, pienokainen,
Etsi mäiltä männiköiltä,
Kannoilta kanervikoilta,
Katsoen joka kanervan,
370. Joka varvikon vatoenvatoa : penkoa, tonkia, selvittää useamman kerran,
Kaivellen kataja-juuret,
Ojennellen puien oksat.

Astua ajattelevi,*Säkeet 373−420 / Lapsen etsintä.

Jaksossa Marjatta kyselee kadonnutta lastaan Tähdeltä, Kuulta ja Auringolta samaan tapaan kuin Lemminkäisen äiti kyseli poikansa perään runossa 15 (129−184). Lönnrot arvelee kohdan viittaavan siihen, kun 12-vuotias Jeesus-lapsi katosi äidiltään Jerusalemissa (Kaukonen 1956: 504; ks. myös Luuk. 2: 43−45). Tunnistamalla Marjatan lapsen tähtien, Kuun ja Auringon luojaksi jakso myös samaistaa hänet Kristukseen. Näin uusi kristillinen kosmogonia alkaa korvaamaan kalevalaista kertomusta maailman synnystä. Väinö Kaukosen mukaan Kalevalassa ei ole viitteitä kristinuskoon (1956: 505). Väite on perusteltavissa siinä mielessä, että kristinuskoa ei mainita eepoksessa suoraan ja Lönnrot karsi Kalevalan runoista kristillisiä viitteitä (Kaukonen 1979: 66). Kuitenkin erityisesti 50. runon teksti luo useita alluusioita, konnotaatiota ja vertauskuvia, jotka viittaat kristillisyyteen (ks. mm. kommentit säkeisiin 79−114 ja 123−126) . Omissa tulkinnoissaan, joita Kaukonenkin siteeraa, Lönnrot vahvisti käsitystä viimeisen runon kristinuskon yhteydestä (Kaukonen 1956: 504).
Käyä kääpäröittelevikäydä kääperöitellä : kävellä lyllertäen, vaappuen;
Tähti vastahan tulevi,
Tähelle kumarteleiksekumarrella, refl. kumarteleikse : kumartelee:
"Oi Tähti Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
380. Kultainen omenueni?"

Tähti taisi vastaella:
"Tietäisinköjos tietäisin, en sanoisi;
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville pahoille
Kylmillä kimaltamahan,
Pimeillä pilkkimähänpilkkiä : tuikkia, pilkahdella."

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Kuuhutkuu, kaunis kuu (personoituna olentona) vastahan tulevi,
390. Niin Kuulle kumartelekse:
"Oi Kuuhut Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
Kultainen omenueni?"

Kuuhut taisi vastaella:
"Tietäisinkö, en sanoisi,
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville pahoille
Yksin öillä valvomahan,
400. Päivällä makoamahan."

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Päätyipäätyä : sattua tulemaan Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sattua, osua (1:273 ym.); saapua, tulla (3:83 ym.); sattua olemaan (13:105; 26:715 ym.); päättyä, loppua (12:359; 21:323 ym.); seisahtua, pysähtyä (17:565; 33:16; 34:42); joutua pois, kadota (49:97 ym.); puhjeta itkemään (33:89); joutua joksikin (50:47) (Turunen 1979). Päivytaurinko (personoituna olentona) vastahansa,
Päivälle kumarteleikse:
"Oi Päivyt Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
Miss' on pieni poikueni,
Kultainen omenueni?"

Päivyt taiten vastaeli:
410. "Kyllä tieän poikuesi;
Hänpä on minunki luonut
Näille päiville hyville
Kullassa kulisemahankulista : helistä,
Hopeassa helkkimähänhelkkiä : helähdellä, helistä."

"Jopa tieän poikuesi,
Voi, poloinen, poiuttasi!
Tuoll' on pieni poikuesi,
Kultainen omenuesi,
Onp' on suossa suonivyöstäsuonivyö : vyötärön seutu,
420. Kankahassa kainalosta."

Marjatta matala neiti
Etsi suolta poikoansa;
Poika suolta löyettihin,
Tuolta tuotihin kotia.

Siitä meiän Marjatalle
Kasvoi poika kaunokainen;
Ei tietä nimeä tuolle,
Millä mainita nimellä,

Emo kutsui kukkaseksi,
430. Vieras vennon joutioksivennon joutio : outo joutilas, joutava elävä.

Etsittihin ristiätä,
Katsottihin kastajata;
Tuli ukko ristimähän,
VirokannasMarjatan isättömän pojan kastaja Katso lisääVirokannas tavataan myös Kalevalan runossa 20. Siinä hän on mies, joka yrittää surmata suuren härän. kastamahan.

Ukko tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"En mä risti riivattua,
Katalata kastakana,
Kun ei ensin tutkittane, Katso lisääEnnen kastamista on selvitettävä lapsen isä.

Lönnrot kommentoi säettä 439: "Kiinassa vieläki menetetään lapset, joita ei tahdota kasvattaa; lieneekö niin ollut ennen tapa Suomalaisissaki kansoissa?" (Lna 121).
440. Tutkittane, tuomittane."

Kenpä tuohon tutkiaksi,
Tutkiaksi, tuomariksi?
Vaka(Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava vanha Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen,
Sepä tuohon tutkiaksi,
Tutkiaksi, tuomariksi.

Vaka vanha Wäinämöinen
Tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu,
450. Maalta marjasta siennyt,
Poika maahan pantakohon, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 451−454: "W. arveli tavattomasti saadusta lapsesta ei ikinään hyvää maalle tulevan ja päätti sentähden menetettäväksi. Heroden lasten surma." (Lna 121.)
Marjamättähän sivulle,
Tahi suolle vietäköhön,
Puulla päähän lyötäköhön!"

Puhui poika puolikuinen,*Säkeet 455−475 / Lapsi puhuu Väinämöistä vastaan.

50. runo viittaa monin tavoin ensimmäiseen runoon peilaamalla sen teemoja. Vastaavuudet kulminoituvat Marjatan pojan ja Väinämöisen välisessä antagonismissa. Marjatan poikaa on usein verrattu kapalonsa repivään Kullervoon (esim. Kaukonen 1956: 505), mutta hän muistuttaa myös ensimmäisessä runossa neitseellisesti syntynyttä Väinämöistä, joka tuli maailmaan jo vanhana miehenä ja päätyi kansansa johtajaksi (Tarkka 2020: 37). Viimeisessä runossa Väinämöisen syrjäyttää niin ikään neitseellisesti syntyvä Karjalan kuningas, joka pystyy puhumaan ja puolustamaan itseään rationaalisilla argumenteilla jo vastasyntyneenä. Esikristillisessä kulttuurissa tietäjä-Väinämöinen oli yhteisön johtaja ja edusmies, jonka herruus näkyi esimerkiksi tuomiovallassa (Siikala 2012: 257). Siten Marjatan lapsen voitto kiistakysymyksessä kertoo vallanvaihdoksesta yhteisössä. Näin esimerkiksi Topeliuksen oli mahdollista rakentaa Maamme kirjaan Kalevala-tulkinta, joissa eepos edustaa ikään kuin esikristillistä vanhaa testamenttia, jolle kristillisyys on kuin orgaaninen jatkumo (Mikkola 2008: 189).
Kaksiviikkoinen kajahuikajahua : kajauttaa, sanoa kovaan ääneen:
"Ohoh sinua ukko utraraukka, kurja, vaivainen,
Ukko utra, unteloinenuninen, veltto,
Kun olet tuhminväärin, tyhmästi tuominnunna,
460. Väärin laskenna lakialaskea lakia : lukea lakia, tuomita!
Eipä syistä suuremmista,
Töistä tuhmemmistakana
Itseäsi suolle viety,
Eikä puulla päähän lyöty,
Kun sa miesnä nuorempana
Lainasit emosi lapsen Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 466−468: "W. lupasi Ilmarisen Pohjolaan itsensä edestä; muuten W. ja I. eivät olleet yhden emän lapsia" (Lna 121).
Oman pääsi päästimeksipäästin : lunnas,
Itsesi lunastimeksilunastin : lunnas."

"Ei sinua silloinkana,
470. Eip' on vielä suolle viety,
Kun sa miesnä nuorempana
Menettelit neiet nuoret Katso lisääMenetellä 'panna menemään'. Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: surmata (38:272). (Jussila 2009.)

Lönnrot kommentoi säkeitä 472−474: "Muistellaan Joukahaisen sisarta, jonka voisi sanoa kahdesti mereen saatetuksi Wsen kautta" (Lna 121).
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien mutien."

Ukko risti ripsahutti, Katso lisääRistiä ripsahuttaa 'ristiä nopeasti, pikaisesti'. Sanaa ripsahuttaa käytetään nopeasta tekemisestä (ks. Turunen 1979; Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säkeitä 475−478: "Ukko hämmästyksissään puolikuisen lapsen puhunnasta paikalla risti hänen maan valtiaaksi" (Lna 121).
Kasti lapsen kapsahuttikastaa kapsahuttaa : kastaa nopeasti*Säkeet 476−478 / Lapsi kastetaan.

Ukko Vironkannas antaman kasteen myötä Lönnrot esittää konkreettisen historiallisen siirtymän esikristillisestä ajasta kristilliseen aikaan, joka kuvataan moraalisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi kuin mennyt aika. Lönnrot saattaa viitata yleiseen, sittemmin myös kiisteltyyn, käsitykseen Roomalaisesta oikeudesta, minkä mukaan isällä oli oikeus tappaa lapsensa, kunnes kristinuskon vakiintumisen myötä lapsensurmasta tuli päinvastoin rangaistavaa (Shaw 2001: 56−57, 75−77). Myös lapsen hylkääminen oli antiikissa yleinen tapa päästä eroon ei-toivotusta lapsesta, johon Kalevalan viimeisen runon on katsottu viittaavan (Katajala-Peltomaa & Vuolanto 2013: 107). Väinämöisen antama tuomio rinnastaa hänet Herodekseen, joka pyrki surmaamaan Jeesus-lapsen (Matt. 2: 13−16). Samaan aikaan lapsen vieminen suolle kuolemaan yhdistyy myös Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulantaan, jossa analogisesti Väinämöisen uhmaamisesta rangaistaan suohon upottamalla (Siikala 2012: 255). Näin Kalevala korostaa esihistoriallista aikaa nimenomaan esikristillisenä myös moraalikoodin ja oikeuskäytäntöjen osalta.
Karjalan kuninkahaksi,
Kaiken vallan vartiaksi.

Siitä suuttui Wäinämöinen, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 479 ja 480: "Merkillinen on Wsen viisaus siinäki, että kun näki ajan tulleeksi, vastustamatta luopui entisestä vallastansa" (Lna 121).*Säkeet 479−480 / Väinämöinen suuttuu, häpeää ja päättää poistua maailmasta.

Usein vihastuminen on nostettu yksin esiin Väinämöisen maailmasta lähdön syyksi (esim. Kaukonen 1956: 505; Siikala 2012: 171). On kuitenkin mahdollista tulkita, että Väinämöisen tunteet sekoittuvat ja hän inhimillisesti kokee suuttumusta sekä häpeää yhtaikaa. Siten Väinämöisen poistumiseen saattaa vaikuttaa myös omien tekojen katuminen. Myös Lönnrot korosti Väinämöisen suuttumusta, mutta myös hänen viisauttaan luopua omasta vallastaan, joka perustui vanhentuneisiin käsityksiin (Kaukonen 1956: 505). Marjatan ja Neitsyt Marian yhteys on eepoksessa ja sen lähteinä olleissa suullisissa runoissa hyvin selkeä, mutta Väinämöisen lähdön yhteys kristinuskon oppien yleistymiseen oli Lönnrotin mukaan tulkinnanvaraisempaa (Kaukonen 1979: 53). Siten Kalevalan lopetus on korostetusti Lönnrotin oma kirjallinen allegoria, joka päättää arkaaisen ajan ja aloittaa historiallisen kristinuskon aikakauden (Kaukonen 1987: 178−179).
480. Jopa suuttui ja häpesi,
Itse läksi astumahan
Rannalle merellisellemerellinen ranta : merenranta,
Tuossa loiheluoda, refl. loihe : rupesi, ryhtyi laulamahanlaulaa : esittää loitsuja, loitsia Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979).,
Lauloi kerran viimeisensä,
Lauloi vaskisen venehen,
Kuparisen umpi-purrenumpipursi : kannellinen vene, katettu alus.

Itse istuvi perähän,*Säkeet 487−500 / Väinämöisen ennustus.

Lönnrot tekee Väinämöisestä näillä sanoilla viimeisen runon toisen Kristus-hahmon Marjatan pojan rinnalle: hän on Suomen kansan pelastaja, jonka uutta tulemista jäädään odottamaan (Saarelainen 2015: 138). Lönnrotin mukaan runonlaulajat usein lisäsivätkin näiden säkeiden jälkeen proosamuodossa Väinämöisen vielä elävän maan ja taivaan välissä ja hänen sieltä vielä joskus palaavan (Litteraturblad 3/1849: 63; VT 5: 401). Väinämöisen lähdön, Marjatan ja hänen poikansa kautta Kalevalan esihistoriallinen aika tulee päätökseen. Viimeisen runon keskeinen teema on siirtyminen kristinuskon aikakauteen ja se tarkoittaa myös ainutkertaisen kirjoitetun historian alkamista. Mircea Eliade onkin korostanut juutalais-kristillisen perinteen syrjäyttäneen arkaaisten kulttuurien käsityksen historiattomista arkkityypeistä ja jatkuvasta rituaalisesta paluusta ensimmäisiin alkuperäisiin tapahtumiin (Eliade 1949/1993, 89−90). Suomalaisessa kansanrunoudessa tällaisena ikuisena paluuna voidaan ymmärtää esimerkiksi alkuja koskeva tieto, kuten raudan tai taudin synty, jossa kerrataan asian tai ilmiön alkuperä sen hallitsemiseksi (Tarkka 2020: 18, 20). Jo H. G. Porthan ja Christfried Ganander tulkitsivat suomalaisia syntyjä samaan tapaan kuin Eliade (Haavio 1967/2019: 342−343). Kirjallisen eepoksen odotus Väinämöisen paluusta voidaan tulkita tässä kontekstissa siirtymänä historialliseen ajatteluun. Siinä Väinämöisen lähtö ja paluu ovat tapahtumia, jotka liittyvät ainutkertaiseen historialliseen tilanteeseen, eli kristinuskon ilmaantumiseen. Eliaden mukaan juuri kristillisyys tuottaa historiallisuuteen perustuvan uskonnollisen ajattelun, jossa myyttiset tapahtumat eivät ole ainoastaan ainutkertaisia, vaan ne voidaan myös sijoittaa tiettyyn ja tunnettuun aikaan ja paikkaan määrittelemättömän alkuajan sijaan (Eliade 1957/2003: 132). Suomen kontekstissa tulkinta vahvistuu, koska historiallisten eli kirjallisten lähteiden aika yhdistyy juuri kristinuskon yleistymiseen. Lönnrot itse korosti ennustuksen vertauskuvallista tulkintaa: Väinämöisen sanat omasta paluustaan tarkoittavat suomen kielen ja kulttuurin tulevaa kehitystä. Tähän tulkintaan viitataan myös Laulajan loppusanoissa (UK 50:611−620). Julkisesti Lönnrot selitti tulkintaansa mm. katsauksessaan tulevaan Uuteen Kalevalaan (Litteraturblad 3/1849: 64; VT 5: 401; ks. myös Siikala 2012: 260) ja vuoden 1862 Lyhennetyn Kalevalan selityksissä: "Suomen nykyiset kansalliset ja kielelliset riennot näitä Väinämöisen ennustus-sanoja par'aikaa ovat toteutumaan saaneet." (LK: Selityksiä, 50: 101−110). Kaksi vuosikymmentä myöhäisemmässä kirjeessään Jakov Grotille hän katsoo ennustuksen jo käyneen toteen (12.2.1882; ks. myös Kaukonen 1956: 456).
Läksi selvälle selälleselkä : avoin meri, merenselkä;
Virkki vielä mennessänsä,
490. Lausui lähtiellessänsä:
"Annapas ajan kulua, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 491−500: "Tähän Wsen ennustukseen runolaulajat tavallisesti lisäävät: siellä hän vieläki elää ja sieltä hän kerran vielä palajaa tänne. Muuten ennustus nyky=aikoina jo näyttää toteutuvan." (Lna 121.)
Päivän mennä, toisen tulla,
Taas minua tarvitahan,
Katsotahan, kaivatahan
Uuen sammonsampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli Katso lisääSampo tavataan lukuisissa Kalevalan runoissa, mutta siitä ei anneta niissä minkäänlaista tarkkaa kuvausta. Sampo esiintyy kansanrunoissa ennen kaikkea maailman luomiseen liittyvissä kertomuksissa, Kalevalassa puolestaan selkeästi sen jälkeiseen aikaan sijoittuvien tapahtumien yhteydessä. Sammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä; sitä on luonnehdittu muun muassa ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Turunen 1979; Jussila 2009). Useimmille tulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta kansanrunoista. Ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe; sampoa on pidetty vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannatteleva maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−190). Kulttipatsaat ovat yleisiä eri yhteisöjen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; Turunen 1979: 294.) Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden perusteella sampo on tulkittu lähteeksi maailmassa olevalle hyvälle sekä kaikelle kasvulle ja vauraudelle (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2004: 169−175; ks. Siikala 2012: 192). saattajaksisaattaja : aikaansaaja,
Uuen soitonsoitto : soitin, kantele Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: soitanta (41:25, 81 ym.) (Turunen 1979). suoriaksisuorija : tekijä, valmistaja, kuntoon laittaja,
Uuen kuun kulettajaksi,
Uuen päivän päästäjäksipäästäjä : vapauttaja,
Kun ei kuuta, aurinkoa,
500. Eikä ilmaista iloailmainen ilo : maanpäällinen soitto, laulu."

Siitä vanha Wäinämöinen*Säkeet 501−506 / Väinämöinen purjehtii tuonpuoleiseen.

Itämerensuomalaisessa mytologiassa kosmoksen rakenne oli monikerroksinen ja tuonpuoleiseen oli mahdollista matkata taivaan ja maan yhtymäkohdan kautta (Siikala 2012: 171−172).
Laskea karehtelevilaskea karehdella : ohjata eteenpäin lipuvaa venettä, purjehtia vauhdikkaasti
Venehellä vaskisella,
Kuutillakuutti : ruuhi, pursi Katso lisääSuomen kielen itämurteissa kuutti-sanalla on muun muassa merkitys 'yhdestä puusta koverrettu melottava vesikulkuneuvo; tasapohjainen ja -päinen vene, ruuhi' (SMS). kuparisella
Yläisihinyläinen : korkealla oleva maa-emihinmaaemä : maa, maankamara, maaperä,
Alaisihinalainen : alhaalla, alapuolella oleva taivosihin.

Sinne puuttuipuuttua : seisahtua, pysähtyä pursinensa,*Säkeet 507−521 / Väinämöinen jättää jälkeensä kanteleen, soiton ja laulun.

Eepoksen varsinainen kertomus päättyy näihin sanoihin ja kirjan lopettaa laulajan loppusanat, jotka jatkavat samaa teemaa. Kohtauksessa näkyy vahvasti Lönnrotin kädenjälki (Kaukonen 1987: 164). Soiton ja laulun säilymisellä Väinämöisen lähdettyä Lönnrot korostaa esihistoriallisen ja historiallisen ajan välistä kulttuurista jatkumoa. Vaikka kansanrunojen keruun ja julkaisun päämäärät olivat selkeästi nationalistisia ja poliittisia, Lönnrot tarkasteli kansaa yhteisönä, joka määrittyy ensisijaisesti oman kielen, kulttuurin ja historian kautta, ei niinkään valtiollisena tai poliittisena yksikkönä. Tämä ajatus yhdistyi myös käsitykseen siitä, että kansallinen olemus muodostui historiallisena prosessina, jossa omaleimainen kulttuuri kehittyi esihistoriallisista muodoista kohti moderneja kansainvälisiä sivistystason standardeja. (Saarelainen 2019a: 24−28.)
Venehinensä väsähtyiväsähtyä : uupua,

Jätti kantelon Katso lisääKantele on alkuaan viisikielinen soitin, jota itämerensuomalaiset ovat käyttäneet jo varhain muun muassa kansanrunojen laulamisen säestämisessä. Kanteleet voidaan jaotella kahteen tyyppiin. Avopohjainen, yhdestä puusta koverrettu kantele lienee varhaisempi. Toista tyyppiä edustaa kahdesta kappaleesta valmistettu kantele, jonka allas on peitetty kannella. Kalevalassa esiintyvät kalanluinen kantele ja koivusta valmistettu kantele (44:77−230). (Turunen 1979.) jälillejäljelle, jälkeensä,
510. Soiton Suomelle sorean,
Kansalle ilon ikuisen,
Laulut suuret lapsillensa.
* *
*
Suuni jo sulkea pitäisi,
Kiinni kieleni sitoa,
Laatalakata, lopettaa virrenvirsi : laulu, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) laulannasta,
Heretäherjetä : lakata heläjännästäheläjäntä : laulaminen, runon esittäminen;
Hevoinenki hengähtävi
Matkan pitkän mentyänsä,
Rautanenkirautanen : viikate raukeaviraueta : uupua, väsähtää
520. Kesäheinän lyötyänsä,
Vetonenki vierähtävivierähtää : pysähtyä, tauota, väsyä
Joen polvetpolvi : mutka juostuansa,*Säe 522 / Laulajan loppusanat alkavat.

Eepoksen kuvitteellinen kertoja on jälleen eksplisiittisesti äänessä (ks. Kaukonen 1956: 457). Hän ei kuitenkaan puhu vain omana itsenään, vaan esitys on suurimmalta osin vertauskuvallinen, sillä nimetön laulaja omaksuu roolin suomalaisen runouden personifikaationa. Näin hän luo katsauksen runolaulun historiallisiin vaiheisiin (Kaukonen 1956: 506).
Tulonenkitulonen : tuli tuikahtavituikahtaa : sammua tuikahtaen
Yön pitkän palettuansa;
Niin miks' ei runorunonlaulaja Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kansanruno (21:357); loitsu (12:401) (Jussila 2009). väsyisi,
Virret vienotvieno : hiljainen, heikko vierähtäisi
Illan pitkiltä iloiltailo : soitto, laulu Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: hauskuus, riemu, hilpeys (1:99 ym.); soitin, soittokone, kantele (40:234, 277 ym.). Lisäksi ilmaukset ilon teentä, ilon pito 'soitto, laulu' (41:93 ym.) ja ilon lyöden 'soittaen ja laulaen' (34:12; 36:236; 40:6). (Turunen 1979.),
Päivänlaskun laulannoilta?

Noin kuulin saneltavaksi,
530. Toisin tutkaeltavaksitutkaella : sanoa, puhua:
"Eipä koski vuolaskana
Laske vettänsä loputenloppuun saakka, erehdyksiin,
Eikä laulaja hyväinen Katso lisääSana hyväinen 'hyvä' (Turunen 1979; Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säkeitä 533 ja 534: "Loihturunoista loihtiat luulevat voiman menevän, niin ettei ne enää auta heitä, jos opettavat ne kokonansa jolle kulle toiselle; sentähden jättävät muutamia värsyjä pois" (Lna 121).
Laula tyynikokonaan, kaikkineen, loppuun saakka taitoansataito : loitsutaito, sanan mahti;
Mieli on jäämähän parempi
Kun on kesken katkemahan."

Niin luonenluoda : lopettaa, lakata, lopettanenki,
Herennenki, heittänenkiheittää : jättää kokonaan, lopettaa,
Kerin virteni kerälle, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 539 ja 540: "Virsi pituudestansa köyteen verrattu" (Lna 121).
540. Sykkyrällesykkyrä : kerä, käärö syylättelensyylätellä : kietoa, keriä,
Panen aitan parven päähän, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 541 ja 542: "Suuhun hammasten taakse" (Lna 121).
Luisten lukkojen sisälle,
Jost' ei pääse päivinänsä,
Selviä sinä ikänäkoskaan, milloinkaan
Ilman luien lonsumattalonsua : siirtyä paikaltaan, heilua edestakaisin, nytkyä,
Leukojen leveämättälevetä : tulla leveämmäksi, avautua,
Hammasten hajoamatta,
Kielen keikkelehtämättäkeikkelehtää : keikkua, käydä sukkelasti.

Mitäs tuosta, jos ma laulan,
550. Jos ma paljoki pajahanpajahtaa : ruveta äkkiä laulamaan,
Jos laulan jokaisen laksonlakso : laakso,
Joka kuusikon kujerran?
Ei ole emo elossa,*Säkeet 553−568 / Runolaulu menettää lapsena emonsa ja joutuu vieraan pahantahtoisen kasvatusäidin hoiviin.

Lönnrotin omien huomautusten mukaan oman emon kuolema ja kasvatusäidin varaan jääminen tarkoittaa runolaulun omanvaltaisuuden menettämistä (Kaukonen 1956: 506). Jääminen vieraan vallan alle saattaa viitata erityisesti vieraiden kielten vaikutukseen, joka Lönnrotin silmissä vähensi suomenkielisen runon arvoa (VT 5: 165). Hänelle uudempi suomenkielinen laulu (etupäässä riimillinen laulu) oli huonompaa, koska se ei kytkeytynyt suomalaisen kulttuurin historiaan ja oli saanut oman kielen ulkopuolisia vaikutteita (VT 5: 342−343). Ks. myös kommentti säkeisiin 593−600.
Oma vanhin valvehella,
Eikä kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassaoppia : käydä luona, vierailla;
On mua kuuset kuulemassa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 557−560: "Vieraskielinen ja vierassukuinen ylivalta, joka sen verran huolii lauluistani, kun puut korvessa ja joka koivun oksilla ja pihlajaisilla kepeillä kiittää minua niistä. Papit ennen vanhaan välistä rankaisivat ja pieksivätki laulajoita." (Lna 121.)
Hongan oksat oppimassa,
Koivun lehvät lempimässä,
560. Pihlajat pitelemässäpidellä : pitää turvassa.

Piennäpienenä jäin minä emosta,
Matalana maammostanimaammo : äiti,
Jäin kuin kiuruksi kivelle,
Rastahaksi rauniolle,
Kiuruna kivertämähänkivertää : livertää,
Rastahana raikkumahanraikkua : laulaa kajautella, raikua,
Vaimon vierahan varahanvaraan : turvaan, huostaan,
Ehtohonehtoon : armoon, valtaan emintimäisenemintimäinen : äitipuoli;
Se mun karkoitti katalankatala : kovaosainen, onneton Katso lisääLyyrisissä runoissa poloisen ja onnettoman synonyymi: "Laulan, tuima, tuskissani, / Maan katala, kaihoissani, / Maan musta, murehissani, / Laulan, hoikka, huolissani" (VII2 2001: 6−9); ks. myös VII2 1782, VII2 1874, VII2 1900, VII2 1951, VII2 2185; IV1 60, IV1 105, IV1 671). "Ei tiiä emo tekiä, / kantaja katala" (VI1 560: 1−2; ks. myös VII2 1816, VII2 1818).

Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kehno, voimaton (38:276); paha, hankala, häijy (2:217); kavala, petollinen (43:214) (Jussila 2009).,
570. Ajoi lapsen armottomanarmoton : turvaton, suojaton
Tuuli-puolelletuulipuoli : vetoinen, kylmä puoli tupoa,
Pohjais-puolelle kotia
Vieä tuulen turvatointa,
Ahavaisenahavainen : kuiva, kylmä kevättuuli; voimakas tuuli armotointa.

Sainpasaada : lähteä, ruveta, mennä kiuru kiertämähän,
Lintu kurja kulkemahan,
Vieno maita vieremähänvierrä : kulkea Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.)

Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270).,
Vaivainen, vaeltamahan,
Joka tuulen tuntemahan,
580. Ärjynnänärjyntä : tuulen pauhunta älyämähänälytä : tuntea, kokea Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ymmärtää, käsittää (36:135 ym.); huomata, havaita (39:377) (Jussila 2009).,
Vilussavilu : pakkanen, kylmä sää värisemähän,
Pakkaisessa parkumahan.

Moni nyt minulla onpi,
Usea olettelevioletella : olla Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kohdella (24:148–150) (Turunen 1979).

Oletella säkeessä olla-verbin sijasta runomitan tavuvaatimuksesta (Turunen 1979).

Karjalan kielessä oletella 'oleilla, oleskella; olla jatkuvasti, jonkin aikaa tai yleensä; käyttäytyä'. Lisäksi sana imperfektissä konditionaalin perfektin tapaan 'olisi ollut'. Imperfektissä myös olla-verbin funktiossa. Sanaa käytetään lisäksi ns. viidennen infinitiivin tapaan ilmaisemassa tekemistä, joka oli toteutumaisillaan. (KKS.)
Virkkajasanoja, puhuja vihaisen äänen,
Äänen tuiman tuikuttajatiuskija;

Ken se kieltäni kirosi,
Kenpä ääntä ärjähteli,
Soimasi sorisevanisorista : säristä, päästää matalaa ja surisevaa ääntä,
590. Lausui liioinliikaa, liiaksi laulavani,
Pahastirumasti, karkeasti pajattavanipajattaa : laulaa,
Väärin virttä vääntävänivääntää : laulaa.

Elkätte hyvät imeisetimeinen : ihminen *Säkeet 593−600 / Personifioitu runolaulu korostaa omaperäisyyttään.

Lönnrotilla oli näkemys, että kielen pitäisi kyetä säilyttämään omaleimaisuutensa. Hänen tulkintansa mukaan Kalevalan lähteenä olleen runolaulun oppimattomuus ja perifeerisyys ikään kuin takasivat runojen autenttisuuden, joka mahdollisti kielen kulttuurisen kehittymisen (Saarelainen 2016: 123−124). Lönnrot olettikin runojen muototuvan aikojen kuluessa, eikä pyrkinyt niiden muuttumattomuuteen (VT 5: 342). Perustellen näkemystään antiikin Kreikan esikuvallisuudella hän vastaavasti esitti, että suomenkielisiä sivistysanoja laatiessa olisi niitä lainaamisen sijaan parempi johtaa oman kielen pohjalta, jotta ne olisivat koko kansalle ymmärrettävämpiä (VT 3: 301).
Tuota ouoksi otelkootella oudoksi : pitää outona, kummallisena,
Jos ma lapsi liioin lauloin,
Pieni pilpatinpilpattaa : laulella hiljaa, piipitellen pahasti!
En ole opissa ollut,
Käynyt mailla mahtimiestenmahtimies : loitsujen ja laulujen taitaja, tietäjä,
Saanut ulkoakaukaa, vierailta seuduilta sanoja,
600. Loitompata lausehia.

Muut kaikki oli opissa,
Mie en joutanut kotoa
Emon ainoan avusta,
Yksinäisen ympäriltä;
Piti oppia kotona,
Oman aitan orrenorsi : rakennuksen sisäpuolella sijaitseva kannatus- tai sidehirsi; vaatteiden tms. kuivaustanko alla,
Oman äitin värttinöillävärttinä : hyrrämäinen kehruuväline Katso lisääLankaa valmistettiin aikoinaan kehräämällä esimerkiksi villasta, hampusta ja pellavasta. Kehrääminen oli työlästä, ja ainesten valmistelu vei aikaa ja vaati taitoa. Apuna kehruussa käytettiin erilaisia välineitä, värttinää ja myöhemmin myös rukkia. Värttinäksi kutsutaan kehrävartta, hieman kynää suurempaa puikkoa, jonka ympärille lanka kehrätessä kiertyi. Kehrääminen oli aikoinaan yksi naisen tärkeimmistä askareista. Kalevalassa kuuluisin kehrääjä on Päivätär (4:142; 24:82 ym.). (Turunen 1979: 114−115, 399.),
Veikonveikko : veli veistos-lastusillaveistoslastunen : veistettäessä syntyvä lastu,
Senki piennä pikkaraisnapikkarainen : pieni, iältään nuori,
610. Paita-ressunapaitaressu : pieni lapsi, joka on pelkkään paitaan pukeutunut pahaisnapahainen : kurja, surkea; pieni, vähäinen.

Vaan kuitenki, kaikitenkikaikitenkin : joka tapauksessa *Säkeet 611−620 / Viimeinen säkeistö.

Vanha suullinen runolaulu on laulajan mukaan raivannut tietä kohti tulevaisuuden runoutta. Sama ajatus esiintyy myös Kantelettaren alkulauseessa: vanhan laulun puu on kaatunut ja sen talo on sortunut, mutta kannosta voi kasvaa vesa ja vanhan laulun kulmakiville voidaan rakentaa uusi entistä parempi laulu (VT 5: 342−343). Lönnrot viittaa tähän ajatukseen myös esipuheessaan Kalevalaan (ks. Uuden Kalevalan esipuheen kommentti nro. 18). Hän katsoi kansallisten kielten ja kulttuurien olevan alkuperäisesti historiallisia, vastaavasti hän ajatteli suomenkielisen runolaulun kehittyvän ja muuttuvan ajan myötä. Seuraava kehitysaste tulisi olemaan siirtyminen suullisesta runoudesta kirjalliseen runouteen (Saarelainen 2019: 68−71). Olennaista lienee kuitenkin ollut se, että kielen ja kulttuurin omaleimaisuutta ei kadotettaisi tässä historiallisessa prosessissa (Saarelainen 2019: 75). Säkeistö viittaa myös Väinämöisen ennustukseen (50: 491−500), hänen uuden tulemisen tarpeeseen (Kaukonen 1956: 506). Näin lukijan on vaikea välttyä ajatukselta, että se uusi runous, jolle suullinen runolaulu on raivannut tietä, on parhaillaan toteutumassa Kalevalan kautta.
Laun hiihin laulajoille,
Laun hiihin, latvan taitoin,
Oksat karsin, tien osoitin;
Siitäpä nyt tie menevi,
Ura uusi urkeneviurjeta : lähteä, avautua Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: lähteä, poistua (29:370) (Jussila 2009).
Laajemmillelaaja : suuri, runsaslukuinen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: avara, lakea (7:149; 20:79) (Jussila 2009). laulajoille,
Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa,
620. Kansassa kasuavassakasuava : kasvava, vaurastuva Katso lisääMurteellinen partisiippimuoto verbistä kasvaa (Turunen 1979)..

LOPPU.