Julkaisun tiedot

Avoin Kalevala
Kansalliseepoksen digitaalinen, kriittinen editio

©

Tutkimusryhmä: Niina Hämäläinen, Reeta Holopainen, Marika Luhtala, Juhana Saarelainen, Venla Sykäri
Omeka-alusta ja toteutus: Maria Niku

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Helsinki 2019

ISSN 2490-1318

Edition eri osat

Avoin Kalevala kohdistuu kansalliseepoksen aseman saaneeseen vuoden 1849 Kalevalaan. Lisäksi mukana on Vanhan Kalevalan esipuhe havainnollistamassa Lönnrotin ajatusten ja työn kehitystä. Edition ensimmäinen osa jakautuu Kalevalan esipuheisiin, Kalevalan runoihin 1−15 sekä Kalevalan syntyä, kehitystä ja merkitystä avaaviin näkökulmiin eli toimitustasoihin.

Julkaisun tarkoituksena on antaa käyttäjälle erilaisia tapoja ymmärtää Kalevalan moninaisuutta. Tämän vuoksi tieteelliset analyysit kohdistuvat valittuihin runokokonaisuuksiin (ensimmäisessä osassa Maailman luominen ja Väinämöisen syntymä, Aino-runo, Lemminkäis-runosto).

Sananselitykset on laadittu runoihin 1−15. Laajemmalle käyttäjäkunnalle hyödylliset selitykset laaditaan tulevissa osissa kaikkiin Kalevalan runoihin.

Editiota täydennetään uusilla osilla vuosien 2019 ja 2020 aikana. Kokonaisuudessaan editio tulee sisältämään kaikki Kalevalan 50 runoa alkuperäisjulkaisuina, transkriptioina ja faksimile-kuvina sekä tieteelliset kommentaarit valittuihin Kalevalan runoihin.

Avoin Kalevala on tutkimusryhmän kollektiivinen hanke, jonka työt ovat jakautuneet seuraavasti (viittausohjeet löytyvät kohdasta Ohjeet):

Niina Hämäläinen Kommentaarit (Vanhan ja Uuden Kalevalan esipuheet, runot 3−5)
  Sananselitykset (runo 4, osin runot 3 ja 5)
  Toimitustasot (Kalevalan kehitys, Kalevala ja kansanrunousaineisto,
  Kalevala Lönnrotin teoksena, Kalevala osana 1800-lukua)
Reeta Holopainen Sananselitykset (Uuden Kalevalan esipuhe, runot 1−3, 5, 11)
  Toimitustasot (Kalevalan kieli)
Marika Luhtala Sananselitykset (Uuden Kalevalan esipuhe, runot 1−15)
  Toimitustasot (Kalevalan kieli)
Juhana Saarelainen Kommentaarit (Vanhan ja Uuden Kalevalan esipuheet, runot 1−2)
  Toimitustasot (Kalevala osana 1800-lukua)
Venla Sykäri Kommentaarit (runot 11−12)
  Toimitustasot (Kalevala ja kansanrunousaineisto)
Maria Niku Toteutus Omeka-alustalle
  Aineiston XML-koodaus
Ajatus Kalevalan kriittisestä laitoksesta

Ajatus Kalevalan kriittisestä laitoksesta on yhtä vanha kuin eeposkin. Jo ennen Kalevalan ensimmäisen painoksen ilmestymistä (1835) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa esitettiin toive Lönnrotin tallentamien runojen ja Kalevalassa olevien runojen keskinäisestä vertailusta:

…om möjligt, bestämdt blifvit, huruvida den ordning af sånger och händelser, hvaruti Doctorn låtit dem följa, är den naturligaste, eller om någon annan mera passande borde anses såsom den genuina, äfvensom sedan en och annan lucka blifvit fylld, en kritisk edition, försedd med alla tillgängliga varianter… (SKS:n pöytäkirja 7.5.1834).

Myös Lönnrot itse kutsui lukijoita tarkastelemaan Kalevalaa kriittisesti liittäessään Vanhan Kalevalan loppuun luettelon runotoisinnoista. SKS:ssa tehtiin 1866 aloite toisintojen julkaisemisesta tarkoituksena saada "kaikki ne aineet, joista nykyinen Kalevala on kokoonpantu" (SKS:n pöytäkirja 7.12.1866), mutta meni kaksi vuosikymmentä ennen kuin Julius Krohnin Kalevalan toisinnot julkaistiin (1888). Ennen toisintohankkeen laajentumista tarvittiin kuitenkin paradigman muutos, irtaantuminen Kalevala-keskeisyydestä kohti kansanrunojen tieteellistä keruuta ja tutkimusta sekä maantieteellis-historiallisen menetelmän avauksia. Julius Krohnin ja Aksel Boreniuksen toimittama Kalevalan esityöt I−III (1891−1895) oli alun perin tarkoitettu liitteeksi Kalevalan toisinnot -hankkeelle, mutta muotoutui itsenäiseksi julkaisuksi toisintohankkeen laajennuttua moniosaiseksi sarjaksi (Krohn 1896: 158). Vuonna 1908 ilmestyi ensimmäinen nide teossarjasta Suomen Kansan Vanhat Runot (1908−1948, 1997, skrv.fi), joka jatkoi Kalevalan alkuperäistekstien julkaisemista entistä perusteellisemmin maantieteellisesti, lajikeskeisesti ja sisällöllisesti. Nykyään myös sähköisessä muodossa oleva teossarja sisältää lähes kaiken vuoteen 1939 mennessä tallennetun ja tiedossa olevan kalevalamitalla lauletun runouden.

Erilaiset Kalevalan ja kansanrunojen suhteita valaisevat tutkimukset eivät varsinaisesti ole keskittyneet kriittiseen kommentointiin, vaan niiden tarkoituksena on ollut osoittaa, mikä on aitoa kansanrunoa, mikä puolestaan Lönnrotin laatimaa runoa (Hautala 1954: 171−172). Väinö Kaukosen säetutkimusten tarkoituksena on ollut löytää jokaiselle Kalevalan säkeelle sen lähin vastine tallennetuista kansanrunoista. Kaukonen korosti useissa tutkielmissaan Kalevalan luonnetta erityisesti kaunokirjallisena teoksena (Kaukonen 1948; 1987). Kalevalan tutkimus jäikin Kaukosen työn jälkeen vuosikymmeniksi uusien kansanrunojen esityskeskeisten, kansanrunojen alkuperäistä esitys- ja käyttötilannetta korostavien tutkimuslinjojen varjoon.

Näkemys Kalevalasta vain kirjallisena teoksena on sittemmin murtunut. Varsinaisesti Kalevala-tutkimus elpyi 1980−1990-luvuilla, kun eeposta alettiin tutkia yhä uudestaan muotoutuvana prosessina (Kuusi 1984; Honko 1987; 1999). Lauri Honko palautti Kalevalan folkloristiikan keskeisen kysymyksen äärelle haastaen tutkijat tarkastelemaan eeposta suullisen perinteen tuottamisen näkökulmasta huolimatta siitä, että se on kirjallisesti tuotettu (Honko 1999: xvii). Viime vuosikymmeninä Kalevalaa on tutkittu Lönnrotin toimitustapojen näkökulmasta (Hyvönen 2001; 2008; Hämäläinen 2012; 2014), suhteessa kirjallisiin malleihin ja kansanomaiseen maailmankuvaan (Apo 1995; 2002; 2004) sekä modernin tuottamisen välineenä (Anttonen 2004; 2005). Kalevalaa on tutkittu niin ikään osana aikakauden historiallista ja aatteellista keskustelua (Karkama 2001; Hämäläinen 2012; Saarelainen 2014; 2015).

Avoin Kalevala on avoimen saatavuuden editio, joka pohjautuu Kalevalan rikkaaseen tutkimushistoriaan. Edition nimi Avoin Kalevala viittaa moneen eri suuntaan. Se kuvaa Kalevalan syntyä prosessina, joka sai useita erilaisia muotoja julkaisemattomista käsikirjoituksista ensipainokseen ja kansalliseepoksen asemaan nousseeseen toiseen laitokseen. Kalevala myös avautui omana aikanaan yhtä lailla kohti suullista runolaulukulttuuria kuin eurooppalaista kirjallista perinnettä.

Edition tarkoituksena ei ole määritellä Kalevalaa yhdeksi kokonaisuudeksi, vaan havainnollistaa eepoksen moneen suuntaan avautuvaa luonnetta suullis-kirjallisena teoksena, kansalliseepoksena, myyttisenä ja modernina eepoksena, Lönnrotin toimitustyön ja 1800-luvun aatteiden risteymänä. Avoin Kalevala heijastelee myös Lönnrotin ajatusta Kalevalasta yhä uudestaan kehittyvänä prosessina, jonka nimenkin voi tarvittaessa vaihtaa: "Mitäs sinusta on nimi Kalevala? Saatta, jos tahtonetta, toisenki antaa" (kirje 12.4.1835 Keckmanille).