Kalevalan henkilöt, paikat ja esineet

Lista pohjautuu sananselityksiin. Lisätietoa Kalevalan nimistä löytyy runojen sananselityksistä ja kommentaareista.

A

Ahti on Lemminkäisen toisintonimi Kalevalassa, joko yksin tai etunimen tavoin: Ahti Lemminkäinen, Ahti Saarelainen. Lönnrot on Kalevalassa samaistanut nuoret miessankarit Ahdin ja Lemminkäisen, vaikka alkujaan kyse on eri henkilöistä. Kansanrunoissa Ahti on myös merenhaltian nimi. Lönnrot on kuitenkin halunnut Uudessa Kalevalassa erottaa sankarinimen ja jumaluudennimen toisistaan ja käyttää siksi merenhaltiasta muotoa Ahto.

Ahto, veden miespuolinen päähaltia. Vedenhaltian nimenä on Vanhassa Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisemmin Ahti; Lönnrot kuitenkin käyttää siitä Uudessa Kalevalassa muotoa Ahto.

Ahtola, vedenhaltia Ahdin asuinpaikasta ja hänen perheestään käytetty nimi.

Ainikki, Kalevalassa Lemminkäisen sisar. Hahmon lähtökohtana on Ahdin ja Kyllikin runo, jonka henkilöitä ja tapahtumia Lönnrot muokkasi Lemminkäisen yhteyteen. Runossa Ahdin sisaren nimeksi mainitaan Anni.

Aino, Joukahaisen nuori sisar. Aino-nimi ei esiinny yleisesti kansanrunoissa, mutta vienankarjalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä Anni-tytön kertona on "aino neiti". Aino on suurelta osin Lönnrotin koostama hahmo, joka pohjautuu kosinta-aiheisiin lyyris-eeppisiin runoihin sekä lyyrisiin huolirunoihin.

Antero Vipunen on maassa makaava jättiläinen, ammoin kuollut suuri tietäjä, jolta Väinämöinen kävi hakemassa sanoja ja tietoa.

H

Hiisi tarkoittaa Kalevalassa mytologista paikkaa tai olentoa. Hiisi-sanalla on suomen kielen murteissa erilaisia merkityksiä, kuten 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna'. Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa.

Hiitola on persoonalliseksi käsitetyn Hiiden asuinpaikka. Kalevalassa Hiitola esiintyy vain säkeessä "Hiitolan hyvä hevonen, vuoren varsa vaahtileuka" (14:327). Nimi on kuitenkin tavallinen kansanrunoissa.

I

Iku-Turso on mytologinen merihirviö, jonka avulla Pohjolan emäntä yrittää saada Sammon takaisin ja estää sen ryöstäjiä palaamasta kotiinsa. Olennon esikuvat ovat skandinaavien ja germaanien myyteissä, mutta sen juuret ulottuvat todennäköisesti vielä kauemmas menneisyyteen.

Ilma, seppo Ilmarisen koti.

Ilmarinen, Ilmari on Pohjolan neidon kosija ja Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä esineitä. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo.

Ilmatar on naispuolinen ilmanhaltia, joka esiintyy Kalevalassa Väinämöisen äitinä (1:110–344) ja luonnottarena, luonnon tyttärenä (47:141–312).

J

Joukahainen on Ainon veli sekä Väinämöisen nuori, röyhkeä ja uhmakas vastustaja. Joukahainen joko "nuori joukahainen" tai "laiha poika lappalainen". Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa.

Joukola, Joukahaisen asuinsija.

K

Kalervo on Kullervon isä ja Untamon veli, veljesviharunojen päähahmoja.

Kaleva on myyttinen sankari, kalevalaisten mytologinen esi-isä. Lönnrotin käsityksen mukaan Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen, Joukahainen ja Kullervo olivat Kalevan jälkeläisiä.

Kalevala on kalevalaisten asuinpaikka ja Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu. Lönnrot yleisti nimen tarkoittamaan useita eri paikkoja, kuten Väinölää, Ilmaa, Utuniemeä, Terhensaarta ym., jolloin suurin osa eepoksen tapahtumista voitiin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala esiintyy kuitenkin harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella.

Kalma tarkoittaa Kalevalassa personoitua kuolemaa, haudanhaltiaa, mutta myös hautaa. Itämurteissa kalma on laajasti 'hauta, hautakumpu', mutta sanalle tunnetaan myös maagisvivahteisia merkityksiä, esimerkiksi 'Manala; Manalan haltia; vainajan aiheuttama paha tauti.

Kaukamoinen, Kauko, Kaukomieli ovat Kalevalassa Lemminkäisen toisintonimiä. Kansanrunoissa niillä on alun perin tarkoitettu toista henkilöä, mutta nimet ovat myös keruuajan tallenteissa usein risteytyneet tai korvautuneet Lemminkäisen nimellä. Henkilönnimi Kauko on vanha muinaissuomalainen nimi, jota on esitetty alkuperältään germaaniseksi.

Kaukoniemi, Kalevalassa Lemminkäisen asuinpaikan nimi. Sananmukainen merkitys on 'kaukana sijaitseva niemi'. Nimi pohjautuu kansanrunoihin.

Kauppi on Kalevalassa kalhujen eli suksien tekijä, jolta Lemminkäinen saa Hiiden hirven pyydystämiseen tarvitsemansa välineet. Kansanrunoissa Kauppi on sekä suksien tekijä että hirven hiihtäjä.

Kullervo on orvoksi jäävä Kalervon poika, kostonhimoinen Kullervo-runoston (runot 31–36) päähahmo, josta tulee kurjan kohtalon seurauksena pahainen orja. Kalervon poikana Kullervo esiintyy vain inkeriläisissä ja eteläkarjalaisissa veljesriitaan liittyvissä runoissa. Muuten Kullervo yhdistyy runoaineistossa pääosin myyttiseen Kalevan poikaan ja sisaren turmelijaan (Tuiretuinen).

Kuura, Tieran toisintonimi Kalevalassa.

Kyllikki on Saaren tavoiteltu ja kauneudestaan kuuluisa neito, jonka Lemminkäinen ryöstää puolisokseen. Kalevalan Kyllikki on Lönnrotin sovite parisuhdetematiikkaan liittyvistä eeppisistä ja lyyrisistä runoista.

L

Lappi on Kalevalassa rajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maa. Nimen alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa.

Lemminkäinen on Kalevalan pääsankareita, naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturi. Lemminkäinen on kansanrunoissa suosittu sankari, jonka tarinaa Lönnrot on Kalevalassa laajentanut huomattavasti yhdistäen tähän piirteitä ja tapahtumia lukuisista muista hahmoista ja runoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä).

Lemminkäisen äiti esiintyy kansanrunoissa Lemminkäisen surma -runossa, mutta muotonsa poikaansa pyyteettömästi auttava äiti sai Lönnrotin toimitustyön tuloksena.

Lempo on Kalevalassa ja kansanrunoissa personoitunut paha, luonnossa esiintyvä paha haltia, pahuuksien alkusynnyttäjä, nimenä Hiiden toisintonimi.

Louhi on Pohjolan naishallitsija. Lönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon on Pohjola-nimen myötä tiivistynyt pahan merkitys.

Lyylikki on Hiiden hirven hiihdäntä -runossa kalhujen eli suksien tekijä, jonka epiteettinä on "lylyjen seppä". Hahmon nimenä on paitsi Lyylikki myös esimerkiksi Lystikki, Lysmetti, Lysmätti, Lyyretyinen, Luuvikki, Tuulikki, Tyytikki, Metikki.

M

Manala, Mana on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, jossa Manalan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Nimitys manalainen 'Manalan asukas' esiintyy personoitua kuolemaa merkitsevän Tuonen rinnalla (16:192; 35:122) ja tavataan itäsuomalaisissa ja virolaisissa kansanrunoissa.

Manalan alanne on Tuonelan joen suvanto, hitaasti virtaava kohta.

Marjatta on Kalevalan 50. runon päähenkilö, joka synnyttää puolukan hedelmöittämänä isättömän pojan. Poika kastetaan Karjalan kuninkaaksi. Runo, jossa Marjatta esiintyy, on rakennettu kahdesta kansanrunosta: Hannuksen ja Marketan balladista sekä Luojan virrestä, jossa Marjatta esiintyy joskus Neitsyt Marian paikalla.

Metsola, asutuksi paikaksi käsitetty metsä, Tapiolan rinnakkaisnimi.

Mielikki on metsän naispuolinen päähaltia. Mielikki saattaa olla alkuperältään naispuolisen haltian hyvittelynimi, joka koostuu kahdesta osasta: kantasanasta mieli ja -kki johtimesta. Nimen alkuperäinen merkitys on todennäköisesti 'mieleinen, suopeamielinen, suopea'.

Mimerkki on metsän naispuolisen päähaltian nimi ja kansanrunoissa esiintyvä harvinainen vastine Mielikille.

N

Nyyrikki on Tapion poika, Agricolan mainitsema karjalaisten jumala Nyrckes, joka "oravat antoi metsästä" Koostaessaan Nyyrikin hahmoa Lönnrot tukeutui kahteen loitsutallenteeseen.

O

Osmo, Kaleva-nimen rinnalla esiintyvä mytologinen nimi.

Osmola on Osmon asuinpaikka, nimenä Kalevalan toisintonimi.

P

Pellervoinen on myyttisen kylväjäheeroksen Sämpsän lisänimi.

Pimentola, Pohjolan rinnakkaisnimi.

Pohjola, Pohja on Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi. Pohjoinen ilmansuunta käsitettiin pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on lisäksi Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään.

R

Rutjan koski on Tuonelan joen käsitteeseen liittyvä tulivirta. Rutjan tai Ruijan koski on loitsuissa tautien karkotuspaikka.

S

Saarelainen, Lemminkäisen lisänimi. Nimen lähtökohtana on kansanrunoissa yleensä eri henkilöä tarkoittava Ahti Saarelainen.

Saari on kansanrunoudessa esiintyvä paikannimi, Kalevalassa Kyllikin kotipaikka sekä Lemminkäisen pakopaikka.

sampo on onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli. Sammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä; sitä on luonnehdittu muun muassa ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi. Sampo tavataan lukuisissa Kalevalan runoissa, mutta siitä ei anneta niissä minkäänlaista tarkkaa kuvausta. Sampo esiintyy kansanrunoissa ennen kaikkea maailman luomiseen liittyvissä kertomuksissa, Kalevalassa puolestaan selkeästi sen jälkeiseen aikaan sijoittuvien tapahtumien yhteydessä.

Sampsa, Sämpsä on Väinämöisen avustaja luomistyössä. Olentoa on pidetty myyttisenä kylväjäheeroksena ja faunina sekä metsän ja puiden jumalana, istuttajana ja isäntänä. Nimi esiintyy kansanrunoissa useimmiten muodossa Sämpsä, ja sen lisämääritteenä on poika Pellervoinen.

Sariola, Pohjolan rinnakkaisnimi.

Suomela, Väinölän toisintonimi.

Surma, runollisesti personoitu kuolema. Lönnrot on katsonut surman personoiduksi olennoksi, kun se esiintyy Kalman, paholaisen, Lemmon tai taudin yhteydessä; sana on tällöin kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Kansanuskomuksissa kuolema ja tauti käsitettiin ihmisen ulkopuolella oleviksi, vaaniviksi olennoiksi.

Suvantola, Väinölän toisintonimi.

Syöjätär tarkoittaa pahaa naispuolista haltiaa, joka tavataan Kalevalassa Käärmeen luvuissa. Hahmo edustaa syntyloitsuissa ruumiillistunutta pahaa. Runoissa ja loitsuissa Syöjätär yhdistyy muihin pahojen naisten nimiin: Loviatar, Lovetar, Louhatar, Louhi.

T

Tapio on metsänkuningas, metsän ja riistan haltia. Mikael Agricola kuvaa Tapiota pakanallisia jumalia käsittelevässä luettelossaan: "Tapio medzäst Pydhyxet soi". Myös Kalevalassa nimi tarkoittaa metsän miespuolista päähaltiaa.

Tapiola on metsä metsänhaltian ja hänen väkensä asuinpaikkana. Tapiola on Kalevalassa tavallisesti Metsolan toisintonimenä. Kansanrunoissa se esiintyy erilaisissa rinnakkaismuodoissa, kuten Tapiola, Tapiala, Tappila, Tamikkala, Tanniola.

Tellervo tarkoittaa metsän nuorta, naispuolista haltiaa. Tellervo Tapion neiti toimii Kalevalassa Tapion karjan eli metsäneläinten kaitsijana.

Tiera on taitava soturi ja Lemminkäisen ystävä, joka lähtee hänen tapaansa mielellään sotimaan. Hahmon lähtökohtana on todennäköisesti Ahdin ja Kyllikin runoissa tavattava Teuri (Teiri) sekä Arhippa Perttusen esittämä Sammon ryöstö -runo, jossa kolmantena sotamiehenä esiintyy Iku-Tiera. Tieran toisena nimenä on Kalevalassa Kuura.

Tuonela on kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailma, jossa Tuonelan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Vainajat kuljetetaan perille Tuonelan joen yli. Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret.

Tuonelan joki, Tuonelan koski erottaa maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltuu siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi.

Tuoni merkitsee vainajalaa ja kuuluu viikinkiajan skandinaavisesta traditiosta saatuun uskonnolliseen käsitteistöön. Kalevalassa Tuonella tarkoitetaan kuolleiden olinpaikkaa, tuonpuoleista maailmaa tai kuolemaa olennoksi personoituna.

Turja on Lapin toisintonimi ja tarkoittaa rajaseutua, pohjoisessa sijaitsevaa laajaa maata.

Tursas, Turso tarkoittaa Kalevalassa merihirviötä, vedessä elävää haltiaolentoa. Useimmissa kansanrunoissa Tursas- ja Turisas-hahmot yhdistetään veteen tai mereen.

Tuulikki on metsän nuorempi naispuolinen haltia. Metsästämään lähtiessä lausuttiin loitsuja, joissa vedottiin useimmiten Tapion tyttäreen eli Tuulikkiin, Tuuvikkiin tai Annikkiin, sillä tämän hallussa olivat Tapion riista-aitan avaimet. Runotoisinnoissa Tapion tyttären nimien kirjavuus on suurempi kuin Kalevalassa, mikä viittaa usein alkuperäisen nimen hämärtyneisyyteen.

Tuuri on jumalannimi, äänteellinen mukaelma skandinaavien ukkosenjumalan nimestä Thor.

U

Ukko on muinaissuomalaisten säänjumala, joka asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä. Ukolta anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala".

Untamo, maan alla nukkuva suuri tietäjä, Antero Vipunen.

Untamo, Untamoinen, Unto on Kalervon veli ja murhaaja, Kullervon vastustaja sekä yksi veljesviharunojen päähahmoista.

Untamola, Untola tarkoittaa Untamon taloa, asuinpaikkaa.

Uvanto, Väinölän toisintonimi.

V

Vellamo, veden emäntä ja vedenjumala Ahdin puoliso.

Vetehinen tarkoittaa Kalevalassa pahaa vedenhaltiaa. Itä-Suomen ja Karjalan uskomuksissa Vetehinen miellettiin ihmishahmoiseksi vedenhaltiaksi. Vetehinen saattoi aiheuttaa tauteja pahoilla voimillaan; toisaalta se antoi myös kalaonnea.

Virokannas on mies, joka yrittää surmata suuren härän ja toimii Marjatan isättömän pojan kastajana.

Väinämöinen, Väinö on mahtava tietäjä ja runolaulaja, Kalevalan keskushahmo. Myös Karjalan eeppisissä runoissa Väinämöinen on päähenkilö, jonka epiteettejä ovat "vaka vanha", "tietäjä" tai "laulaja iänikuinen". Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja.

Väinölä, Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikka. Kansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille.