Neljäs runo

Wäinämöinen tapaa Joukahaisen sisaren vastan taitossa, ja pyytää häntä puolisoksensa 1–30. Tytär juoksee itkein kotia ja kertoo asian äitillensä 31–116. Äiti kieltää häntä suremasta, ja käskee ennemmin iloitsemaan ja koreissa vaatteissa käymään 117–188. Tytär itkee itkemistänsä ja sanoo, ei tahtovansa vanhalle miehelle puolisoksi mennä 189–254. Huolissansa kävellen eksyy korpeen, joutuu oudolle meren rannalle, lähtee pesemään itsensä ja hukkuu veteen 255–370. Äiti itkee yöt päivät hukkunutta tytärtänsä 371–518.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Neljäs Runo.*Neljäs runo

Kalevalan Aino-runon mallina oleva vienalainen Hirttäytyneen neidon runo kertoo nuoresta tytöstä, joka lähtee metsään taittamaan saunavastoja. Metsässä hän kohtaa kosijan, joka pelästyttää tytön. Tyttö juoksee itkien kotiin ja kertoo perheenjäsenille menettäneensä korunsa yltään. Vain äidilleen hän paljastaa todellisen tapahtuman, tuntemattoman kosijan kohtaamisen. Äiti kehottaa tyttöä valmistautumaan kosijalle. Tyttö menee aittaan, jonne hirttäytyy. Äidin kyynelistä muodostuu jokia, puita ja kolme käkeä, jotka kukkuvat tytölle. Lönnrot on hyödyntänyt Aino-runossa myös muita samaan teemaan liittyviä runoja (esim. Vedenkantaja Anni, Varas vie koristeet, Myyty neito) sekä sijoittanut moninaisia lyyrisiä aihelmia osaksi kerrontaa.

11.

Väinö Kaukonen: VKL 31:1−2 Kapo kaunis, neito nuori, Anni tytti, aino tytti. Vrt. VII1 217,1 Kapo kaunis, neiti nuori, I1 234,1 Anni tytti, aino tytti ja I1 213,1 Aino tytti, aino nei[ti] sekä esim. 22:111.

Niina Hämäläinen: Kaukonen antaa ensisijaiseksi viitteeksi Välilehditetyn Kalevalan (=VKL) säkeet. VKL:n Kapo kaunis on Uudessa Kalevalassa (=UK) Tuopa Aino. Kapo 'tyttö' (KKS) sopii alkusoinnullisuudenkin vuoksi yhteen kauniin kanssa. Toisaalta UK:ssa ei ole enää kyse mistä tahansa tytöstä, vaan Ainosta, Joukahaisen sisaresta. Vienalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä Anni-tytön kertona on: aino neiti (I1 208, I1 213, I1 234, I1 236). Myös Lönnrotilla, joskus myös "aini tyttö". Myöhemmillä kerääjillä tarkemmin: ainuo neiti. Idean Aino-nimestä Lönnrot sai vienalaisista toisinnoista, joissa sanottiin "annan ainoan sisareni", adjektiivista "ainoa" tuli aino, joka muutettiin erisnimeksi (Kuusi 1963: 220; Kaukonen 1987: 181).
Tuopa AinoJoukahaisen nuori sisar Katso lisääAino-nimi ei esiinny yleisesti kansanrunoissa, mutta vienankarjalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä Anni-tytön kertona on "aino neiti" (I1 208, I1 213, I1 234, I1 236). Myös Lönnrotilla, joskus myös "aini tyttö". Myöhemmillä kerääjillä: "ainuo neiti" (esim. I1 88a, I1 214, I1 218, I1 231, I1 237).

Ks. lisää Aino-runosta ja tulkinnoista Tarkiainen 1911; Järvinen 1993; Piela 1999; Kupiainen 2004; Hämäläinen 2012; 2014.
neito nuori,*Säkeet 1−20 / Aino ja Väinämöinen

Vaikka Kalevalan Aino-runo ja kansanomainen Hirttäytyneen neidon runo muistuttavat moneltakin osin toisiaan, etääntyi runo Lönnrotin tulkinnassa kansanrunoesimerkeistään. Pelkkänä Joukahaisen siskona, Anni-tyttinä tai nuorena neitona tunnettu tyttö muuttui Lönnrotin tulkitsemana Ainoksi. Idean Lönnrot sai vienalaisista toisinnoista, joissa sanottiin "annan ainoan sisareni", adjektiivista "ainoa" tuli aino, joka muutettiin erisnimeksi (Kuusi 1963: 220; Kaukonen 1987: 181). Kalevalassa Aino tapaa metsässä Väinämöisen (Vanhassa Kalevalassa Osmoisen), kun kansanrunossa kosija on myyttinen Osmoinen tai Kalevainen (I1 222, I1 233, I1 234). Tosin äidilleen myös Uudessa Kalevalassa Aino kertoo tavanneensa Osmoisen, joka tässä rinnastuu Väinämöiseen. Runon kosintateemaa korostavat nuoren, naimattoman naisen symbolit, neidon korut, jotka Aino riistää yltään kuultuaan Väinämöisen aikeista.

22.

Väinö Kaukonen: VK 31:1. Vrt. 5:126.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhan Kalevalan (=VK) ensimmäiseen säkeeseen: Sisar nuoren Joukahaisen. Vanhan Kalevalan säetutkimuksessa Kaukonen viittaa Kalevalan ensimmäiseen versioon, ns. Alku-Kalevalaan (Runokokous Väinämöisestä, 1833): RV, XV, 199 "Tuopa" -- (Kaukonen 1945: 442).
Sisar nuoren JoukahaisenAinon nuori veli, Väinämöisen nuori, uhmakas vastustaja Katso lisääYleensä nuori Joukahainen mutta myös nuori poika lappalainen (Kalevalan 3. runo).

Joukahainen on avoin, rohkea nuori; röyhkeä ja turhamainen lappalainen sankari (Lönnrot 1874/1958).

Sana jouka 'joukea, kookas' (Krohn 1927).

Joukahainen (Joukhanen) on alun perin tarkoittanut joutsenta (Kuusi 1963: 72). Yleensä runoissa Joukamoinen, vain Vienan Karjalan runoissa Joukahainen. Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa. (Turunen 1979: 75−76.)

33.

Väinö Kaukonen: VK 31:3 - vastoa metsästä, I1 234,2. Vrt. VII1 208: 1−2 Anni tyttö, kauno tyttö Taitto luutoa lehosta.

Niina Hämäläinen: Mallirunossa I1 234 (Hirttäytynyt neito) säe on: "Läksi vastoa metsästä". Säe luutoa lehosta on toisesta Hirttäytyneen neidon toisinnosta, jonka Lönnrot merkitsi muistiin 1838. Runon VII1 208 loppu on eroottinen:

Anni tyttö, kauno tyttö
Taitto luutoa lehosta,
Vastapäätä varvikosta,
Verevälle veiolleen.
Kuin olin ennen nuori neito,
Nuori neinnä kasvavana,
Niin mun keikku kellarini,
Kun veikon venehen kokka,
Niin mun v-ni vihotti,
Kun isäni nurminiittu.
Läksi luutoaluuta : vasta, vihta lehostalehto : lehtimetsä Katso lisääKs. Kosintarunoissa lehtometsä on paikka, jossa kosinta tapahtuu "löysin neitosen lehossa, / hienohelman heinikossa" (XIII1 1324: 4−5; ks. myös XIII1 1325, XIII1 1326, XIII1 1330; V1 1020; VI1 254; VII1 208; VII2 1287, VII2 1288). Metsä kodin ulkopuolisena, vieraana paikkana oli myös vaarallinen (Tarkka 2005: 282).

Ks. metsän peitto, joka tarkoittaa ihmisen joutumista toiseen tilaan muilta näkymättömäksi ja kuulumattomaksi. Sanotaan, että "metsä lumoaa" tai "metsä kääntää silmät". (Holmberg 1923: 16−17.)
,

44.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 8, IV1 83,3.

Niina Hämäläinen: Välilehditetyssä Kalevalassa on marginaalimerkintä: Vastaksia varvikosta. Runoviite IV1 83 on Europaeuksen tallentamasta runosta, joka sisältää runot Luutaan lehosta ja Myyty neito. Säe löytyy myös kolmesta muusta toisinnosta (IV1 95, IV1 152, IV1 329). Tallenteet ovat D. E. D. Europaeuksen keruumatkalta Keski-Inkeristä vuosilta 1847−1848. Runo kertoo Valpuri-neidosta, joka lähtee metsään hakemaan vastatarpeita. Nuori mies varoittaa keräämästä vastaksia, sillä neito on myyty hänelle. Runotoisinnossa IV1 329 miehen kohtaaminen johtaa Marketan raskauteen, syntyy poika, josta yritetään päästä eroon heittämällä tämä veteen, mutta poika pilkkaa muita. Ks. runossa on yhtymäkohtia Kalervon ja Untamon runoon sekä Kalevanpoikaan, joka syntyessään omaa yliluonnollisia voimia, tätä yritetään tappaa tuloksetta (ks. XIII1 458, XIII1 459, XIII1 464, XIII1 472).
Vastaksiavasta : saunavasta Katso lisääSaunavasta on yleinen itäisellä murrealueella, Länsi-Suomessa saunavihta (Ruoppila 1967: 58). varvikostavarvikko : varpua tai nuorta lehtipuuta kasvava paikka;

55.

Väinö Kaukonen: VK 31:5 Taitto — —, I1 234,4 — vassan taatollase[k].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan runoa sekä vienalaista Hirttäytyneen neidon toisintoa I1 234. Muutokset Aino-runossa ovat kielellisiä. Lönnrot yhdenmukaistaa murteellista kieliasua.
Taittoi vastan taatollensataatto : isä,

66.

Väinö Kaukonen: VK 31:6 — taitto maamollensa, I1 234,5 — — maammollahek].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan runoa sekä vienalaista Hirttäytyneen neidon toisintoa I1 234. Muutokset Aino-runossa ovat kielellisiä. Lönnrot yhdenmukaistaa murteellista kieliasua.
Toisen taittoi maammollensamaammo : äiti,

77.

Väinö Kaukonen: VK 31:7 Kolmatta kohotteleksen, I1 234,6 — kokoelo[o]. Vrt. 19:249.

Niina Hämäläinen: Vrt-viite viittaa Kalevalan 19. runon säkeeseen 249: "Niin kokko kohotteleikse". Kyseessä on Ilmarisen ansiotyöt Pohjolassa, eikä runolla ole varsinaista yhteyttä Ainon tarinaan. Vanhassa Kalevalassa Aino kohottelee (nostelee) vastaksia, mutta Uudessa Kalevalassa sana on kokoella eli keräillä kansanrunoviitteen mukaisesti.
Kokoelikokoella : keräillä kolmannenki

88.

Väinö Kaukonen: VKL 31:50, VII1 208,4 — veiolleen.

Niina Hämäläinen: Välilehditetyssä Kalevalassa säe on "Verevälle [veiollensa]", Uudessa Kalevassa vain j-kirjain veio-sanassa erottaa nämä kaksi versiota. Lönnrotin tallentamassa runotekstissä myös "verevälle veiolleen" (VII1 208: 4). Välilehdille on merkattu toisintosäe: "Vanhimmalle veiollensa" (Borenius ja Krohn 1895: 301). Ks. VK:ssa verevän tilalla on nuori: "nuorimmalle veiollensa" (VK 31: 8) Vienalaisissa toisinnoissa säe kuuluu: "Nuorimmalle veiolla" (I1 234: 7; myös I1 233). Vrt. Vanhan Kalevalan toisinnot, jossa lisäsäe: "Perehen parahimmalle" (ks. I1 233; myös VKL). Säe ei esiinny muissa Kalevalan Aino-runon versioissa.
Verevälleverevä : terveen näköinen, punakka Katso lisääSana verevä ei yleensä esiinny Hirttäytyneen neidon runossa. Lönnrotin runotallenne sisältää kuitenkin säkeen "Verevälle veiolleen" (VII1 208, 4).

Ks. verevä Anni-tytön kertona eräissä runotallenteissa: "Anni tytti, aino neiti, / Vienan neitonen verevä, / Vienan kavo kaunokainen" (I1 236, 1−3; myös I2 1208).
veiollensaveijo : veli.

99.

Väinö Kaukonen: VKL 31:53 Jo kohen kotia kulki, II 27,28 — kohti — meni.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Hirttäytyneen neidon runotallenteissa. Kaukonen viittaa Kilpalaulanta-runoon II 27, jossa säe: "Jo kohti kotia meni". Runossa Joukamo lähtee kohti kotia hävittyään Väinämöiselle. Aino-runossa säe on Lönnrotin kerronnallinen ratkaisu. Ensin kuvataan Aino keräämässä vastatarpeita, sitten tämän lähteneen kotia kohti ja tavanneen Väinämöisen.
Jo astui kohinkohdin : kohti kotia,

1010.

Väinö Kaukonen: VKL 31:55, I1 222,4.

Niina Hämäläinen: Välilehditetyssä Kalevassa sekä Lönnrotin tallenteessa vuodelta 1837 tytön lähtö kotiin kuvataan kahdella säkeellä: "Astuvi ahosta läpi, / Lepikköä leuhautti" (I1 222: 3−4; ks. VKL: "Astuvi läpi ahosta"). Kansanrunon ensimmäinen säe "Astuvi ahosta läpi" on kuitenkin pudotettu pois UK:n runosta.
10. Lepikköä leuhauttileuhauttaa : astella leppoisasti, kevyesti,

1111.

Väinö Kaukonen: VK 31:9. Vrt. 17:67.

Niina Hämäläinen: Yksi keskeinen muutos kansanrunotoisintojen ja Lönnrotin Aino-runon välillä: Kalevalassa Aino kohtaa Väinämöisen, runotoisinnoissa kosija on Osmoinen. Myöhemmin Aino kertoo äidilleen kosijasta: "Osmoinen orosta virkkoi, Kalevainen kaskesmaalta:" (UK 4: 93−94).
Tuli vanha WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääKarjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat vaka vanha, tietäjä tai laulaja iänikuinen (vrt. inkeriläisissä runoissa Väinämöinen esiintyy harvoin).

Väinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).

Suomalais-karjalaisten kertovien runojen keskushahmoon, Väinämöiseen on liitetty useita erilaisia tulkintoja (ks. Krohn 1903−1910: 347−356). Väinämöiseen liittyviä jumala-käsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn).

Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)

Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999; 2012.
,

1212.

Väinö Kaukonen: Vrt. V1 215,9 *Löys neitos[en] lehost* ja VII2 2012,1 Löysin neitosen lehosta.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei anna suoraa kansanrunoviitettä. Tallennetusta aineistosta löytyy Lönnrotin muistiinpano vuodelta 1837, jossa ko. säe (XIII1 1330). Myös useat muut runotoisinnot sisältävät saman säkeen. Ne on tallennettu ennen Uuden Kalevalan ilmestymistä (1848 asti) eli ovat olleet Lönnrotilla käytössä Kalevalan uuden version toimitustyössä. Runot liittyvät Hirttäytyneen neidon kosintatematiikkaan (Varkaalle menijä, Konnusta kosinta, Löysin neitosen lehosta). Neito tai kosija menee metsään, kosija löytää neitosen lehosta, hienohelman heinikosta (V1 215, V1 1019, V1 1020; VII2 1287, VII2 1288, VII2 2012; XIII1 1324, XIII1 1325, XIII1 1326, XIII1 1327, XIII1 1330; Vrt. XIII1 787 Marketan runo; Myös Gottlundin Pieniä Runoja I, 1818.) Vrt. verbi nähdä Kalevalassa, löytää kansanrunoissa.
Näki neitosen lehossa,

1313.

Väinö Kaukonen: Esim. VII2 2012,3 Hienohelman —. Vrt. 25:168 ja V1 215,10 *Hienohelman heinikost*.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama säeviite on Z. Sireliuksen tallenteesta Impilahdelta vuodelta 1847. Kyseessä on lyyrinen huoliruno, joka alkaa laulajaminän ja neidon kohtaamisen kuvauksella. Runo jatkuu neidon huolten kuvauksella. (VII2 2012.) Ks. säe: Näki neitosen lehossa.
Hienohelmenhienohelma : tyttö jolla kaunis mekko; nuoren naisen metafora Katso lisääNeidon epiteettinä ja toisintonimityksenä käytetään yleensä pukuun viittaavia sanoja (tinarinta, vaskivyö); hienohelma-nimitys johtuu hameen helmakoristeesta (Saarimaa 1927; Turunen 1979). Vrt. sanan merkitys karjalan kielessä: 1. koreasti pukeutuva nainen, herrasneiti 2. huora (KKS).

Vrt. hienohelma esiintyy runoissa myös toisessa yhteydessä, Kullervo Kalevan pojan toisintonimenä: "Kullervo Kalevan poika, / Sinisukka, hieno helma, / Kengän kauto kaunokainen" (I2 914: 156−158; ks. myös I2 960, I2 962, I2 970, I2 1158).
*Painovirhe, oikea muoto: hienohelman. heinikössä,

1414.

Väinö Kaukonen: VK 31:10 — virkko — —. Yl.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy yleisesti eeppisissä runotallenteissa osoittamassa suoraa kerrontaa. Lyhenne yl. tarkoittaa yleistä säettä, jolle Kaukonen ei osoita erillistä säeviitettä.
Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:

1515.

Väinö Kaukonen: VKL 31:73 Elekä — — —, VII1 212,26 Eläpä — kaunis Kaisa. Vrt. s. 1.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan Välilehdille. Vanhassa Kalevalassa ei ole Väinämöisen kieltoa, vaan tämä kehottaa tyttöä mielistymään vain häneen (VK 31: 11−16). Kansanrunoviite VII1 212 on Lönnrotin vuodelta 1838. Pitkä runo sisältää mm. Hirttäytyneen neidon runoa, päähenkilönä Katri, joka kohtaa Riio-nimisen kosijan. Yleensä kosija pyytää neitoa ajattelemaan tätä ja / tai kieltää mielistymästä muihin: "kasva neiti miussa mielin, / elä muissa nuorisoissa" (I1 234: 10−11; ks. myös I1 233; ks. I1 208, I1 222). Ks. myös Katrin ja Riion poika: VII1 210, VII1 215. Vrt.-viite: Kaukonen viittaa Aino-runon ensimmäiseen säkeeseen "Tuopa Aino neito nuori".
"Eläpä muille neiti nuori

1616.

Väinö Kaukonen: VKL 31:74 Kun — — — , VII1 212,29 Kaisa kaunis. Vrt. ss. 1 ja 15.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Eläpä muille neiti nuori. Vrt.-viitteet ovat Kalevalan Aino-runon säkeitä, joissa toistuvat neito / neiti nuori.
Kun minulle neiti nuori

1717.

Väinö Kaukonen: VKL 31:77 Kanna' kaulan helmilöitä. Vrt. s. 313, 14:134, 25:640 ja 29:167.

Niina Hämäläinen: Hirttäytyneen neidon runo: neidon kertoessa kotona tapahtuneesta käy ilmi, että tällä on ollut korut kaulassa vastantaittomatkalla: I1 233; myös I1 208, I1 221, I1 234; II 47. Lönnrotin oma tulkinta on se, että Kalevalassa juuri Väinämöinen kieltää Ainoa koristautumasta muille.
Kanna kaulan helmilöitä,

1818.

Väinö Kaukonen: VKL 31:78 Rinnan ristiä rakenna'. Vrt. s. 47 ja 18:235.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Välilehditetyn Kalevalan säkeitä. Hirttäytyneen neidon runotoisinnoissa rinnan risti esiintyy toisessa kohtaa, neidon kertoessa riisuneensa korut yltään (ks. I1 208, I1 221, I1 222, I1 233, I1 234; II 47).
Rinnan ristiärinnanristi : ristinmuotoinen rintakoriste Katso lisääTarkoittaa myös ristiä, jollainen kreikanuskoisilla on kaulassaan (Niemi 1910; Saarimaa 1927). rakenna,

1919.

Väinö Kaukonen: VKL 31:75, VII1 212,27

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Välilehditetyn Kalevalan säkeitä sekä Hirttäytyneen neidon muistiinpanoaan, jossa sama säe "Pane päätä palmikolle" (VII1 212; 27).
Pane päätä palmikolle,

2020.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 76, VII1 212,28

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Välilehditetyn Kalevalan säkeitä sekä Hirttäytyneen neidon muistiinpanoaan, jossa sama säe "Sio silkillä hivusta" (VII1 212: 28).
20. Siositoa : solmia silkillä hivustahivus : tukka; myös palmikko Katso lisääKarjalan kielessä myös naidun naisen palmikko (KKS).!"

2121.

Väinö Kaukonen: VKL 31:62 (Katri varsin vastaeli), VII1 210,11. VKL 31 r.a. 62 Neiti [varsin vastaeli].

Niina Hämäläinen: Yleisesti käytössä oleva säe eri runoissa. Kaukonen olisi voinut merkata tämän yleiseksi säkeeksi.
Neiti tuon sanoiksi virkki:

2222.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 631/2 En sinussa enkä muissa, II 47,11 Enkä si[ussa], — muiss[a].

Niina Hämäläinen: Välilehditetyn Kalevalan merkinnät on tehty 1840-luvun loppupuolella, jolloin Lönnrot työskenteli Uuden Kalevalan version kanssa. Siitä myös Kaukosen viite D. E. D. Europaeuksen tallentamaan runoon vuodelta 1845 (II 47).
"En sinulle, enkä muille*Säkeet 22−30 / Aino kieltäytyy kosinnasta

Aino kieltäytyy kosinnasta ja hylkää kansanrunojen hirttäytyneen neidon tavoin kulttuurisen naisen mallin (ks. Hämäläinen 2012: 213; Kupiainen 2004: 263). Kieltäytymisen voi katsoa kuvastavan modernin naisen tahtoa valita haluamansa aviopuoliso. Lönnrot käsitteli Aino-runossa kansanrunojen suosittua kosintateemaa korostaen onnetonta ja epämiellyttävää kosintaa juuri nuoren naisen näkökulmasta. Vrt. Kullervo- ja Lemminkäis -runot käsittelevät kosintaa miehen näkökulmasta. Kosintarunot varoittavat kosintaan ja sukupuolten välisiin suhteisiin liittyvistä vaaroista. 1800-luvun rahvaan arjessa kosinta koski yksilön lisäksi koko yhteisöä. (Knuuttila & Kupiainen 2003: 156−157; Kupiainen 2004; Tarkka 2005.)

2323.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 17−18.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempiin Kalevalan runon säkeisiin: "Kanna kaulan helmilöitä, / Rinnan ristiä rakenna".
Kanna rinna ristilöitä,

2424.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 20.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempiin Kalevalan Aino-runon säkeisiin.
Päätä silkillä sitaisesitaista : sitoa nopeasti,

2525.

Väinö Kaukonen: VKL 31:83 Ole' haahen haljakoissa, I1 234,80 *Ole — — *.

Niina Hämäläinen: Kansanrunoviitteessä (I1 234) säe esiintyy Ainon kertoessa äidilleen todellisen syyn itkuunsa. Säe ei esiinny yleisesti runoissa. Muutamassa vienalaisessa häävirressä morsian saapuu veneellä, jossa "Puoli on punaista purtta, / Toinen haahen haljakkoa" (I3 1713: 2−3; I3 1710). Haahti 'laiva', haljakka 'verkakangas, hieno vaate' (ks. sananselitys haahen haljakoista).
Huoli en haahen haljakoistahaahen haljakka : laivan tuoma ulkomainen verkakangas; hieno kangas; takki Katso lisääSana haahti 'laiva' (Lna 38; Kaukonen 1956; Turunen 1979). "Silloin on haahti haltiata, kuin on kippari kipiä" (Ganander 1787/1997).

Sana haljakka 'verka, verasta tehty takki'. Ks. haljakka myös väristä: vaalea (Lönnrot 1874/1958; Jussila 2009).
,

2626.

Väinö Kaukonen: Vrt. I1 217,4 Veny vehnä viiploisilla.

Niina Hämäläinen: Kaukosen viitemerkintä on Lönnrotin lyhyestä Hirttäytyneen neidon runotekstistä, joka sisältää vain muutamia irrallisia säkeitä runosta:

Anni tyttö, aini neiti
Läksi vassan taitantan.
3:tta korotteleksen.
"Veny vehnä viiploisilla."
Sano emä:
"Anni tytti, aini tytti,
Mene aittah mäellä,
Avaos parahin arkku,
Kirjakansi kimmahuta.
(I1 217: 1−9.)

Ks. Lönnrotin tallentama toinen runoteksti sisältää tarkemman säeyhteyden:

Osmotar orosta nousi,
Kalevatar kaskesmaasta:
"Kasva neiti miussa mielin,
Kasva leivän kannikoilla,
Veny vehnä viploisilla."
(I1 208: 44−48.)

Ks. myös I1 234: 15: "Veny leivän viploisilla!"
Wehnän viploistavipla : (pitkä) viipale Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: viploista = pytköistä (Lna 38). Lönnrotin sanakirjassa pytky (pötky) määritellään pitkäksi viipaleeksi, palaksi (Lönnrot 1874/1958). valita,

2727.

Väinö Kaukonen: Vrt. II 47: 7 K[asva] kaioissa sovi[ssa].

Niina Hämäläinen: Aino-runon perustana olevissa vienalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä: "Kasva kaioissa somissa" (I1 234: 12; myös I1 233, I1 208). Vrt. Meren kosijat: "Neitonen norolla kasvo, / kasvo kaloissa somissa, / veny verkavaattehissa" --- "Kasvoin kaioissa somissa, / Venyin verka vaattehissa" (Lönnrot 1834, I2 1139, 1−3, 12−13; myös I1 erill. Aino 1.) Vielä Vanhassa Kalevalassa säe on: kaioissa somissa. Tämä johtunee siitä, että Lönnrot sai D. E. D. Europaeuksen runotekstin II 47 vasta vuonna 1845.
Asun kaioissa sovissakaiat sovat : ahtaat vaatteet Katso lisääSana kaita 'ahdas, niukka'.

Sana sopa 'vaate' (Lna 38).

Kaioissa sovissa kuvastaa Ainon halua asua vanhempiensa kodissa, vaikka olot ovat vaatimattomat. Tähän myös Lönnrotin oma selitys viittaa: "Tyydyn huonompaanki vanhempain kodissa" (Lna 121; ks. Jussila 2009: 91). Ks. haahen haljakka.

Ks. runoissa: "kasva kaioissa sovissa, / veny verkavaattehissa" (II 47: 7−8); "kasva kaioissa somissa" (I1 208, I1 233, I1 234); "kasvoin kaioissa tiloissa, / asuin aina ahtahissa" (VII2 2185: 11−12).
,

2828.

Väinö Kaukonen: VKL 31:65 — leipäkannikoissa, VII1 210,14.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama kansanrunoviite on Katrin ja Riion pojan runosta: "Kasvan leipäkannikoissa". R. Polénin tallentama, huomattavasti laajempi toisinto sisältää tarkan vastaavuuden Kalevalan säkeeseen: "Kasva leivän kannikoissa" (VII1 215). Ero on puhujassa. Kalevalassa äänessä on Aino, kansanrunossa Riion poika. Vastaavasti vienalaiset runot (I1 208, I1 234) sisältävät samaisen säkeen, joka toistuu sekä Osmoisen että Anni-tytön kertomana.
kasvan leivän kannikoissa

2929.

Väinö Kaukonen: VKL 31:67. Vrt. 36:60.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Hirttäytyneen neidon tallenteissa. Säe löytyy mm. Lönnrotin tallentamasta Mataleenan runosta, jota laulettiin Ritvalan Helkajuhlassa:

Matalena neito nuori
Kauan se kotona kasvo
Kauan kasvo, kauas kuulu
Tykönä hyvän isänsä
Kanssa armaan emonsa
(IX1 89: 1−5; ks. myös IX1 77, IX1 81, IX1 85, IX1 89, IX1 93, IX1 96).
Tykönä hyvän isoni,

3030.

Väinö Kaukonen: VKL 31:68. Vrt. 3:487.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Hirttäytyneen neidon tallenteissa. Säe löytyy mm. Lönnrotin tallentamasta Mataleenan runosta, jota laulettiin Ritvalan Helkajuhlassa:

Matalena neito nuori
Kauan se kotona kasvo
Kauan kasvo, kauas kuulu
Tykönä hyvän isänsä
Kanssa armaan emonsa
(IX1 89: 1−5; ks. myös IX1 77, IX1 81, IX1 85, IX1 89, IX1 93, IX1 96).
30. Kanssa armahanarmas : mieluinen, suloinen Katso lisääYleensä sana 'rakas, kallis' (läheisestä ihmisestä) (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (I1 128: 11−12). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009). Ks. lisää Nirvi 1982. emoniemo : äiti."

3131.

Väinö Kaukonen: VKL 31:92 – ristit −. Vrt. s. 47 ja 42:316.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on kirjannut säkeen alle risti-sanan monikkoon. Vanhassa Kalevalassa ei ole kuvausta koruista, siellä vain todetaan: "Neiti itkien kotihin, / Kallotellen kartanolle" (VK 31: 17–18). Välilehdille, jonne Lönnrot kokeili uusia säkeitä ja kokonaisuuksia, hän laati 15 säkeen mittaisen kokonaisuuden korujen riisumisesta kertojan kuvaamana. Tällaista ei suoraan tavata runoissa. Lönnrot onkin siirtänyt Ainon läheisilleen kertoman kuvauksen heti Väinämöisen kohtaamisen jälkeen. Ainon saapuessa kotiin sama kuvaus toistuu, nyt dialogina perheenjäsenten kanssa.
Riisti ristin rinnaltansa,*Säkeet 31−38 / Korujen riistäminen

Kosijan ja Ainon kohtaamista metsässä ja sitä seurannutta korujen riistämistä on tulkittu monin tavoin. Moderni tulkinta runosta on, että Aino pilataan seksuaalisesti (Piela 1999: 121; Kupiainen 2004), vanhempi näkemys (usein miesten) on puolestaan katsonut, että kohtaus ilmentää nuoren tytön ylenpalttista herkkyyttä (Krohn 1908: 122; Tarkiainen 1911: 26). Korut olivat merkkinä nuoren tytön naimakelpoisuudesta ja siveellisyydestä (neitsyt) (Kuusi 1963: 343). Kotipiirin ulkopuolinen, metsässä tapahtuva kohtaaminen kantaa jo itsessään eroottisuuden merkkejä (ks. Tarkka 2005: 282−285). Siten korujen pudottamisen on katsottu vihjaavan tytön neitsyyden menetykseen. Lönnrot kommentoi korujen pudottamista seuraavasti: "Arveli muka niitä syyksi siihen, että W oli mielistynyt häneen" (Lna 121: 31−34). Hirttäytyneen neidon runossa kosija on myyttinen Osmoinen tai Kalevainen (I1 208, I1 222, I1 233, I1 234; II 47), jonka seurauksena tyttö hirttäytyy. Hirttäytyneen neidon runon on katsottu edustavan kansanrunojen pilattujen neitojen runoja (myös Sisaren turmelus, Vedenkantajaneito, Vellamon neito, Myyty neito, Oljamissa käynti, Tytärten hukuttaja, Sulhasen kylvettäjä) (Kupiainen 2004: 97−100.)

3232.

Väinö Kaukonen: VKL 31:93. Vrt. s. 59, 14:130, 18:274 ja 25:639.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Riisti ristin rinnaltansa.
Sormukset on sormestansa,

3333.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 95. Vrt. ss. 17 ja 48.

Niina Hämäläinen: Välilehdillä helmet-sanan tilalla on karit: "Karit kaunoiset karisti". Karit viittaa koristeeseen, koruun, esim. risti = kaune (UK 4: 47, 48). Ks. säe: Riisti ristin rinnaltansa.
Helmet kaulasta karisti,

3434.

Väinö Kaukonen: VKL 31:88. Vrt. s. 74.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Riisti ristin rinnaltansa.
Puna-langatpunalanka : punaisista langoista punottu pääkoriste päänsä päältä,

3535.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 471.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Riisti ristin rinnaltansa.
Jätti maalle maan hyviksi,

3636.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 3, 12, 35 ja 471.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Riisti ristin rinnaltansa.
Lehtohon lehon hyviksi,

3737.

Väinö Kaukonen: VK 31:17 Neiti – –, I1 234,17 Läksi itk[ien] kot[ihin].

Niina Hämäläinen: Ks. myös muut Lönnrotin käytössä olleet Hirttäytyneen neidon runotekstit (I1 222, I1 233; II 47, II 51; IV1 304; VII1 209, VII1 210, VII1 212, VII1 215, VII1 216, VII1 217, VII1 232; VII3 3942).
Meni itkien kotihin,*Säkeet 37−116 / Itkien kotiin

Lönnrot kehitteli Itkien kotiin -aihelmaa sopivaksi Aino-runoon. Runoissa neito lähtee kodin ulkopuolelle (metsään, kylälle, pellolle), missä tapahtuu onnettomuus. Tyttö juoksee itkien kotiin. Kotona tiedustellaan itkun syytä. Mitä itket -kysymys saa laajenevia vastauksia Lönnrotin muistiinpanemissa runoissa: itken sotaan mennyttä veljeä (VII2 1285, VII2 1301, VII2 1302, VII2 1303), muiden pahoja sanoja ja kodittomuutta (VII2 2084; XIII1 2108), varas tai susi hyökkäsi kimppuuni (XIII1 1301, XIII1 1309, XIII1 1310), itken kodin kylmyyttä ja vierautta (VII2 1762), yksinäisyyttä (XIII1 2167, XIII1 2168). Kysymys esiintyy jo Kalevalan kolmannessa runossa, kun Aino saa tiedon Joukahaisen lupauksesta. Toisin kuin Itkien kotiin -aihelmassa, Lönnrot on lisännyt kertojan äänellä mukaan Ainon tunteita kuvaavan säeparin: "Itki suuresta surusta / Apeasta mielalasta" (UK 3: 541−542).

3838.

Väinö Kaukonen: VK 31:18, I1 234,18 Kallotell[en] kartan[olle].

Niina Hämäläinen: Ks. myös muut Lönnrotin käytössä olleet Hirttäytyneen neidon runotekstit (I1 208, I1 233; II 51; VII1 209, VII1 212, VII1 215, VII1 216, VII1 32; VII3 3942).
Kallotellenkallotella : itkeä isolla äänellä, parkua kartanolle.

3939.

Väinö Kaukonen: VK 31:19 Isä pääty ikkunassa, I1 234,21. VKL 31:101 [Isä] istui ikkunalla, VII2 1034,18 isä – –.

Niina Hämäläinen: Ks. myös Itkien kotiin -kaava, jossa kotipiirin ulkopuolella tapahtuu jotain odottamatonta. Tapahtuman jälkeen minä itkien kotiin, jossa äiti, joskus myös isä, kyselee ja lohduttaa. Kalevalassa koko perhe ottaa vastaan itkien kotiin palaavan Ainon. Vrt. Varas vie koristeet (esim. VII1 219, VII1 220, VII1 221, VII1 224, VII1 225, VII1 228, VII1 229, VII1 232; XIII1 1290, XIII1 1298a, XIII1 1303, XIII1 1304, XIII1 1309, XIII1 1310; XV 85).
Isoisä istui ikkunalla,

4040.

Väinö Kaukonen: VKL 31:103, VII2 1034,19 Kirves vartta kirjoittavi. Vrt. II 47,15 Keihäsvartta kirjaavi ja 33 Kirvesv[artta] k[irjoavi].

Niina Hämäläinen: "Kirvesvartta kirjoavi" runoissa miestä (isää, veljeä) kuvaava epiteetti (esim. VII1 224; VII2 2951). Ks. Vanhassa Kalevalassa pohjautuen mallirunoon I1 234: "kirvesvartta vuolemassa" (VK 31: 20). Välilehditetyssä Kalevalassa Lönnrot kokeili seuraavia vaihtoehtoisia säkeitä: Keihäsvartta kirjottaviKirvesvartta kirjoaviKeihäsvartta kehittävi.
40. Kirvesvartta kirjoavikirjoaella : kirjailla:

4141.

Väinö Kaukonen: VK 31:21 – – tytti –, I1 234,23 Mitä itet, Anni tytt. Vrt. I1 234,56 Sitä iten sikko raukka.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut kansanrunoissa yleisen tyttöä, nuorta neitoa kuvaavan tytti-sanan yleiskieliseen asuun tyttö.
"Mitä itket, tyttö raukka,

4242.

Väinö Kaukonen: VK 31:22 Tytti – neiti –. Vrt. ss. 1 ja 41.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Mitä itket, tyttö raukka.
Tyttö raukka, neito nuori?"

4343.

Väinö Kaukonen: VK 31:23 Ompa syytä itkiällä, I1 234,25 Omp[a] syyt[ä] it[kiällä].

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut tekijäksi minän, Ainon: itkeäni.
"Onpa syytä itkeäni,

4444.

Väinö Kaukonen: VK 31:24 Vaivoja vesistäjällä, I1 234, 26. Vrt. I1 222,19 Vaivoja valittajalla ja I1 255,136 Vaivoa valittaak.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on kansanrunoja seuraten vaihtanut vesistäjän valittajaksi, ja näin saanut vahvempaa allitteraatiota mukaan. Ks. säe: Onpa syytä itkeäni.
Vaivoja valittoani,

4545.

Väinö Kaukonen: VK 31:25, I1 234,27 – iten taattos[eni].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa kansanrunotallennetta ja Vanhan Kalevalan säkeitä. Aino vastaa toisteisesti isän kysymykseen: Mitä itket, tyttö raukka?
Sitä itken, taattoseni,

4646.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 44 ja 45.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempiin Kalevalan säkeisiin: "Sitä itken, taattoseni, / Sitä itken ja valitan:". Kaukonen lienee tarkoittanut säenumeroita 45 ja 46.
Sitä itken ja valitan:

4747.

Väinö Kaukonen: VK 31:26 Kirpo – –, I1 234,28 – – rinno[ltani].

Niina Hämäläinen: Vrt. edellä kertojan kuvaamana: "Riisti ristin rinnaltansa" (UK 4: 31). Ainon passiivisuus korostuu hänen kertoessaan itse asiasta: korut kirposivat, putosivat yltä.
Kirpoikirvota : irrota, pudota risti rinnaltani,

4848.

Väinö Kaukonen: VKL 31:113, I1 222,20 Kaunet – –.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Kirpoi risti rinnaltani.
Kaunekoru, koriste Katso lisääKarjalan kielessä kauni, tytön kaunit 'koristeet, korut' (KKS). vyöstäni karisi,

4949.

Väinö Kaukonen: VK 31:28. Vrt. ss. 72 ja 429 sekä 14:162.

Niina Hämäläinen: Säe on Uudessa Kalevalassa "Rinnalta hopea-risti". Näin myös Kaukosen viitteessä Vanhaan Kalevalaan.
Rinnalta hopea-risti,

5050.

Väinö Kaukonen: VKL 31:111 Tinalangat – –. Vrt. ss. 74 ja 430 sekä 16:338 ja 11:174.

Niina Hämäläinen: Painovirhe. Oikea säe on VKL 31: 117.
50. Vaski-langatvaskilanka : kuparilanka vyöni päästä."

5151.

Väinö Kaukonen: VK 31:30 Veljekset – suussa, I1 234,35 Veljet on veräj[än] su[u]ssa.

Niina Hämäläinen: Vanhassa Kalevalassa veljet, nyt veli yksikössä, joskin veljensä veräjäsuulla voisi viitata myös monikkoon. Myös Vanhan Kalevalan välilehdillä: "Veljensä sintson veräjillä".
Veljensä veräjän suulla

5252.

Väinö Kaukonen: VKL 31:126, VII2 1034,13.

Niina Hämäläinen: Kaukonen antaa viitteeksi runotekstin, joka sisältää aihelmat Ihmehevonen sekä Kyntäjät ja pedot. Kodin ulkopuolella tapahtuva odottamaton kohtaaminen on myös tässä keskeinen tapahtuma (paimenessa sudet hyökkäävät kimppuun). Hyökkäyksen jälkeen paimenessa ollut poika menee itkien kotiin, missä kertoo perheenjäsenille tapahtuneesta.
Vemmelpuutavemmelpuu : luokiksi sopiva puu; "tuomesta luokki pandah" veistelevi:

5353.

Väinö Kaukonen: VK 31:32, I1 234,38 – itet, Ann[i] sikko. Vrt. s. 41.

Niina Hämäläinen: Kysymyskaava toistuu, nyt veljen kysymänä.
"Mitä itket, sisko raukka,

5454.

Väinö Kaukonen: VK 31:33. Vrt. s. 1 ja 41.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Mitä itket, tyttö raukka.
Sisko raukka, neito nuori?"

5555.

Väinö Kaukonen: VK 31:34 Ompa syytä itkiällä, I1 234,40 – – [itkiällä].

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut itkiällä muotoon itkeäni. Tapaus on sattunut minulle.
"Onpa syytä itkeäni,

5656.

Väinö Kaukonen: VK 31:35 – vesistäjällä, I1 234,41 Vaivo[ja] [vesistäjällä]. Vrt. I1 222,19 Vaivoja valittajalla.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Onpa syytä itkeäni.
Vaivoja valittoani,

5757.

Väinö Kaukonen: VK 31:36 – – veikkoraukat, I1 234,42 – iten veikkos[eni].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa kansanrunotallennetta ja Vanhan Kalevalan säkeitä. Aino vastaa toisteisesti veljen kysymykseen: Mitä itket, sisko raukka?
Sitä itken, veikkoveli rukka,

5858.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 55–6.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempiin, asiaa toistaviin Kalevalan säkeisiin: "Onpa syytä itkeäni, / Vaivoja valittoani,".
Sitä itken ja valitan:

5959.

Väinö Kaukonen: VK 31:37 Kirpo – –, I1 233,23 – sorm[us] sorm[estani].

Niina Hämäläinen: Veljelleen Aino kertoo sormuksen tippuneen. Vrt. isä saa tietää ristin tippuneen.
Kirpoi sormus sormestani,

6060.

Väinö Kaukonen: VK 31:38 – – helisi. Vrt. I1 1110,4 Kaglassa heliät helmet.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on lisännyt allitteraatiota: kaulasta katosi. Kadota-verbi korostaa myös tapauksen peruuttamattomuutta.
60. Helmet kaulasta katosi,

6161.

Väinö Kaukonen: VK 31:39 Kultasormus –. Vrt. 14:130 ja 25:639.

Niina Hämäläinen: Säe toistaa edellistä säettä: "Kirpoi sormus sormestani".
Kullan sormus sormestani,

6262.

Väinö Kaukonen: VK 31:40 – hopiahelmet. Vrt. ss. 49,60 ja 72.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut murteellisen muodon hopiahelmet yleiskieliseksi: hopeahelmet.
Kaulasta hopea-helmet."

6363.

Väinö Kaukonen: VKL 31:134, esim. Kantr. II 121:14 – – korvaselta. Vrt. VK 31:141 Sisarekset sillan päässä, I1 234,48 Sisarekse[t] – –.

Niina Hämäläinen: Vrt. Vanhassa Kalevalassa monikko: sisaret. Ks. myös veljekset (VK), veli (UK).
Sisko sillan korvasellaportaiden tai taloon johtavan liuskan juurella tai vieressä Katso lisääElias Lönnrotilla selitys silta 'uppgång till hus' (Lönnrot 1874/1958). Sanalla on ilmeisesti tarkoitettu jonkinlaista laudoista rakennettua liuskaa tai ramppia, joka johti sisälle taloon. E. A. Saarimaalla selitys silta 'porraspuu' (Saarimaa 1927).

6464.

Väinö Kaukonen: VK 31:42 – – kutovat, I1 234,49 – – kuotaah.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan ja mallirunon säettä.
Vyötä kullaista kutovi:

6565.

Väinö Kaukonen: VK 31:43, I1 234,51 – itet, Anni sikko. Vrt. ss. 41 ja 53.

Niina Hämäläinen: Kysymyskaava toistuu, nyt siskon kysymänä. Näin myös Lönnrotin seuraamassa kansanrunotallenteessa (I1 234).
"Mitä itket, sisko raukka,

6666.

Väinö Kaukonen: VK 31:44 – – neiti –. Vrt. ss. 1,41 ja 54.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säkeitä. Runollinen neito on muuttunut Uudessa Kalevalassa muotoon neiti.
Sisko raukka, neito nuori?"

6767.

Väinö Kaukonen: VK31:45 Ompa – itkiällä, I1 234,54.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan ja Hirttäytyneen neidon säkeitä. Ks. säe: Onpa syytä itkeäni.
"Onpa syytä itkiällä,

6868.

Väinö Kaukonen: VK31:46 – vesistäjällä, I1 234,55.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on vaihtanut sanaan vetistäjä; vesistäjä korostaa itkun fyysisyyttä. Vesisteä 'valua, vuotaa, tihkua, itkeä, vetistää' (KKS).
Vaivoja vetistäjällävetistäjä : itkijä,

6969.

Väinö Kaukonen: VK31:47 – – siskoraukat, I1 234,56 – iten sikko raukka[a].

Niina Hämäläinen: Siskoista on tullut UK:ssa sisko. Lönnrot yleiskielistää runoesimerkin kieltä: iten – itken / sikko – sisko.
Sitä itken, sisko rukka,

7070.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 58.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempaan säkeeseen.
70. Sitä itken ja valitan:

7171.

Väinö Kaukonen: VK31:48 Kirpo – –. Vrt. I1 234,61 Kulta langat kulmilt[ani].

Niina Hämäläinen: Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä. Vain murteellinen kirpo on muuttunut yleiskielisemmäksi: kirpoi.
Kirpoi kullat kulmiltani,

7272.

Väinö Kaukonen: VK31:49 Hopiat –, I1 234,63 Hopiaiset huulilta.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut huulet Uudessa Kalevalassa hiuksiksi.
Hopeat hivuksiltani,

7373.

Väinö Kaukonen: VK31:50 Sinilangat –, I1 234,60 Sini silkit –.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on lisännyt allitteraatiota: sini-silkit silmiltäni.
Sini-silkitsinisilkki : sininen, silkkikankainen otsanauha Katso lisääVrt. loitsuissa sinisilkki esiintyy taianomaisena (verisenä) liinana (esim. VII3 441; VII4 2975). silmiltäni,

7474.

Väinö Kaukonen: VK 31:51 Punalangat – –, I1 234,62 Puna pääret – päält[ä]. Vrt. esim. IV1 304,5 Punalang[at] posk[illeni].

Niina Hämäläinen: Ks: säe: Sini-silkit silmiltäni.
Puna-nauhat pääni päältä."

7575.

Väinö Kaukonen: VK 31:52 – – kynnyksellä, I1 234,42 – – kynnyks[ellä]. Vrt. VII1 233,28 äiti aitan portahalla.

Niina Hämäläinen: Kansanrunotallenteessa ja Vanhassa Kalevalassa äiti kuvataan istuvan aitan kynnyksellä, Uudessa Kalevalassa portailla.
Emo aitan portahalla

7676.

Väinö Kaukonen: VKL 31:148 – kokoamassa, II 47,37 Kuoreita –.

Niina Hämäläinen: Vanhassa Kalevalassa "voita kirnussa pesevi". Ks. eri vaihtoehtoja Vanhan Kalevalan välilehdillä (Borenius ja Krohn 1895: 302−303).
Kuorettakuore : hapatetun maidon pinnalle noussut kerma kokoelevikokoella : keräillä:

7777.

Väinö Kaukonen: VK 31:54, I1 234,67 – itet A[nni] t[ytti]. Vrt. ss. 41, 53 ja 65.

Niina Hämäläinen: Kysymyskaava toistuu, nyt äidin kysymänä. Näin myös Lönnrotin seuraamassa kansanrunotallenteessa.
"Mitä itket, tytti raukka,

7878.

Väinö Kaukonen: VK 31:55 Tytti – neiti –. Vrt. ss. 42,54 ja 66.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa kysymyskaavan mukaista järjestystä ja Vanhan Kalevalan säkeitä.
Tyttö raukka, neito nuori?"

7979.

Väinö Kaukonen: VII1 177,60 Oi sie maammo, kanta[ajani].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa D. E. D. Europaeuksen tallentamaan Kilpalaulanta-runon toisintoon, jossa Joukahainen palaa itkien kotiin ja puhuttelee äitiään omistusmuodolla: "Oi sie, maammo, kantajani" (VII1 177: 60). Hirttäytyneen neidon runoissa tyttö ei yleensä kutsu äitiään kantajaksi tai imettäjäksi (ks. kuitenkin VII1 209: Oi emoni, kantajaini), joskin perhesuhde ja läheisyys saattavat korostua omistusmuodossa: "Sitä iten, maammoseni" (I1 234: 69; myös esim. II 51; IV1 304; VII1 209, VII1 215, VII1 232). Usein tyttö siirtyy suoraan kuvaamaan tapahtunutta (I1 208, I1 222, I1 233; II 47).
"Oi on maammo kantajani,*Säkeet 79−116 / Ainon kertomus äidille

Aino paljastaa todellisen syyn itkuunsa: hän tapasi vastantaitossa vieraan, myyttis-eroottisen kosijan, Osmoisen, Kalevaisen. Eräässä Lönnrotin muistiinpanemassa Vedenkantajan Anni -runotekstissä mainitaan kuitenkin tytön vedenhakumatkan varsinainen tarkoitus, sulhasen etsintä: "Et ollut veen kannannassa, / Olit sulhasen etsossa" (I2 1208: 34−35) (ks. myös Krohn 1903−1910: 390). Sulhasen etsintä esitetään tässä vienalaisessa runossa raskauttavana tekona, jonka paljastavat kertauskaavan mukaisesti kaikki perheen jäsenet. Hirttäytyneen neidon runossa perhe ei kyseenalaista tyttären kertomusta vastantaittomatkasta. Erona kansanrunoon Kalevalassa äiti on ainoa, jolle Aino kertoo totuuden vastantaittomatkasta. Tämä oli Lönnrotin tulkintaa ohjaava ratkaisu, jolla syvennetään Ainon ja äidin välistä ristiriitaa. Kalevalassa Ainon ahdinko kasvaa erityisesti tyttären ja äidin suhteesta (Hämäläinen 2012: 177−178).

8080.

Väinö Kaukonen: Vrt. VII1 209,51 Oi emoni, kantajini ja V2 1210,5 Itke ei miun imettäjäin.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei anna suoraa runoviitettä. Intiimi äidin puhuttelu ei esiinny Hirttäytyneen neidon runossa, paitsi runossa joka Kaukosella tässä vrt.-viittauksena (VII1 209I). Lönnrot on hyödyntänyt lyyristen runojen kuvastoa, johon myös toinen Kaukosen kansanrunoviite liittyy. H. A. Reinholmin Ei itke iso minua -tallenne on Inkeristä; äiti on fyysisesti läheinen, minun imettäjäni (V2 1210). Äidin intiimit puhuttelunimitykset ovat tyypillisiä kansanlyriikassa, joka sisältää laajalti kuvauksia äidin ja lapsen suhteesta (Timonen 2004b; Apo 1989).
80. Oi emo imettäjäni,

8181.

Väinö Kaukonen: II 47,17 Onpa syitä itk[iäki]. Vrt. 3:486.

Niina Hämäläinen: Runoviite on D. E. D. Europaeuksen aunukselaisesta toisinnosta. Runossa Anni tytti kuvailee ikävää tapausta isälleen, Kalevalassa totuuden tapahtumasta kuulee vain äiti. Yleensä Hirttäytyneen neidon runoteksteissä ei kuvailla edes äidille tapahtumaan liittyviä tunteita (ks. kuitenkin tähän osittain viittaava: IV1 304), vaan tyttö siirtyy suoraan kertomaan, mitä on tapahtunut (I1 208, I1 233, I1 234).
Onp' on syitä synkeitä,

8282.

Väinö Kaukonen: VKL 31:109 – anipahoja, II 47,18.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhan Kalevalan välilehdille ja D. E. D. Europaeuksen tallentamaan toisintoon. Ks. säe: Onp’on syitä synkeitä.
Apeita aniani : aivan hyvin, sangen pahoja,

8383.

Väinö Kaukonen: VK 31:58 – – maammoseni, I1 234,69 – iten, maammosen[i].

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy hieman muunnellen myös seuraavissa Hirttäytyneen neidon runoteksteissä (II 51; VII1 209, VII1 215, VII1 216, VII1 217, VII1 232).
Sitä itken, äiti rukka,

8484.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 44 ja 46.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa vertaamaan aiempiin Aino-runon säkeisiin: "Vaivoja valittoani" ja "Sitä itken ja valitan".
Sitä, maammoni, valitan:

8585.

Väinö Kaukonen: VK 31:59 – vastoa metsästä, I1 234,70 Läksi[n] – mets[ästä]. Vrt. s. 3.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on lisännyt allitteraatiota vaihtamalla vastan luudaksi.
Läksin luutoa lehosta,

8686.

Väinö Kaukonen: VK 31:60 Vastan päitä –, I1 234,71 Vassan – varsi[koista].

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa Vanhan Kalevalan säkeen.
Vastan päitä varvikosta,

8787.

Väinö Kaukonen: VK 31:61 Taiton – –, I1 234,72 – vassan taatoll[eni].

Niina Hämäläinen: Lönnrot on yleiskielistänyt verbin aikamuotoa: taitontaitoin.
Taitoin vastan taatolleni,

8888.

Väinö Kaukonen: VK 31:62 – taiton maammolleni, I1 234,72 – – [maammolleni].

Niina Hämäläinen: Painovirhe, oikea säenumero I1 234, 73. Ks. säe: Taitoin vastan taatolleni.
Toisen taitoin maammolleni,

8989.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 7.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa vertaamaan aiempiin Aino-runon säkeisiin: "Kokoeli kolmannenki". Aikaisemmin kertojan kuvaama säe toistuu Ainon äänellä.
Kokoelin kolmannenki

9090.

Väinö Kaukonen: VK 31:64 Nuorimmalle veiolleni, I1 234,74 – veioll[eni]. Vrt. s. 8.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on lisännyt allitteraatiota. Verevä veli ei yleensä esiinny Hirttäytyneen neidon runossa (ks. kuitenkin VII1 208). Ks. sananselitys verevä.
90. Verevälle veiolleni,

9191.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 9.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempaan Aino-runon säkeeseen: "Jo astui kohin kotia". Aikaisemmin kertojan kuvaama säe toistuu alkusoinnillisemmin Ainon äänellä.
Aloin astua kotihin,

9292.

Väinö Kaukonen: I1 222,3 Astuvi ahosta läpi.

Niina Hämäläinen: Hirttäytyneen neidon runossa I1 222 säe "Astuvi ahosta läpi" on runon alussa kuvaamassa tytön kotiinpaluuta. Runossa kertoja kuvaa tytön kävelyä ahon läpi, Kalevalassa kertojana on Aino.
Astuinpa läpi ahosta,

9393.

Väinö Kaukonen: VK 31:65 Osmonen norosta nousi, I1 234,75 – orosta –. Vrt. II 47,4 Virkki Osmonen or’osta ja I1 222,5 Osmonen orosta virkko.

Niina Hämäläinen: Aino paljastaa äidilleen totuuden kosijasta. Osmoinen ja Kalevainen viittaavat myyttiseen, eroottiseen kosijaan (Kuusi 1963; Järvinen 1993; Piela 1999). Hirttäytyneen neidon toisinnoissa kosijana on yleensä Osmoinen ja Kalevainen (tai Osmotar ja Kalevalatar), joissakin Riion poika (VII1 210, VII1 212, VII1 213, VII1 215, VII1 216, VII1 217), vieras (VII1 207), varas (VII1 232) tai "kova uroinen" (VII2 935). Kalevalassa kosijana on Väinämöinen, jota runo kuvaa myös Osmoiseksi. Ks. sananselitys Osmoinen.
OsmoinenVäinämöinen Katso lisääOsma 'ahma, karhu' (Nirvi 1982).

Tarkoittaa myös pahantapaista, pahankurista, pahoin opetettua (Ganander 1787/1997); ahnetta, ovelaa ihmistä (Lönnrot 1874/1958).

Aino-runon taustalla olevat vienankarjalaiset Hirttäytyneen neidon tekstit esittävät Osmoisen neidon kosijana. Kotipiirin ulkopuolella kulkeva kosija ottaa väkisin neidon korut, jonka seurauksena neito sairastuu tai kuolee.

Itämerensuomalaisten kansojen häärunoissa Osma tarkoittaa yleensä sulhasta (Nirvi 1982: 62). Kosintarunoissa Osma ja Osmoinen viittaavat sekä sulhaseen että karhuun (Nirvi 1982; Tarkka 2005).
orostaorko : vesiperäinen, kuusikkoa kasvava notko; laakso virkkoi,

9494.

Väinö Kaukonen: VK 31:66 – kastemailta, I1 234,76 – kaste maista. Vrt. II 47,5 Kalevai[nen] kas’esmaass’.

Niina Hämäläinen: Aino paljastaa äidilleen totuuden kosijasta. Osmoinen ja Kalevainen viittaavat myyttiseen, eroottiseen kosijaan (Kuusi 1963; Järvinen 1993; Piela 1999). Hirttäytyneen neidon toisinnoissa kosijana on yleensä Osmoinen ja Kalevainen (tai Osmotar ja Kalevalatar), joissakin Riion poika (VII1 210, VII1 212, VII1 213, VII1 215, VII1 216, VII1 217), vieras (VII1 207), varas (VII1 232) tai "kova uroinen" (VII2 935). Kalevalassa kosijana on Väinämöinen, jota runo kuvaa myös Osmoiseksi. Ks. sananselitykset Kalevainen ja Osmoinen.
KalevainenVäinämöinen Katso lisääKaleva 'reipas, kyvykäs', myös 'vallaton, pahankurinen' (KKS). Merkitsee häärunoissa sulhasta, Osman rinnakkaisnimi (Nirvi 1982). Karjalan murteissa myös 'huonotapainen, epäluotettava ihminen, noituutta käyttävä, toista vahingoittava' (Nirvi 1982: 75).

Ks. Osmoinen.
kaskesmaaltakaskimaa : maa jota käytetty kaskena Katso lisääKaskeamisen jälkeen maa kasvoi pitkää ruohoa ja horsmaa ja oli sen vuoksi sopiva karjan laiduntamiseen (Turunen 1979).:

9595.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 15.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa vertaamaan aiempiin Kalevalan Aino-runon säkeisiin: "Eläpä muille neiti nuori". Väinämöisen kehotus toistuu nyt Ainon kertomana. Nuori neito on kosijan kohtaamisen seurauksena muuttunut rukaksi, itseään sääliväksi raukaksi.
"Eläpä muille, neiti rukka,

9696.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 16.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa vertaamaan aiempiin kalevalan Aino-runon säkeisiin: "Kun muille neiti nuori". Väinämöisen kehotus toistuu nyt Ainon kertomana. Nuori neito kutsuu toistamiseen itseään rukaksi.
Kuin minulle, neiti rukka,

9797.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 17.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa Väinämöisen sanat, nyt Ainon kertomana.
Kanna kaulan helmilöitä,

9898.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 18.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa Väinämöisen sanat, nyt Ainon kertomana.
Rinnan ristiä rakenna,

9999.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 19.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa Väinämöisen sanat, nyt Ainon kertomana.
Pane päätä palmikolle,

100100.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 20.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa Väinämöisen sanat, nyt Ainon kertomana.
100. Sio silkillä hivusta."

101101.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 31.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana.
"Riistin ristin rinnaltani,

102102.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 33.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana.
Helmet kaulasta karistin,

103103.

Väinö Kaukonen: Esim. VII1 220,9 – silm[iltäni]. Vrt. I1 234,31 Sini silkit silmiltäni.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana. Kaukonen viittaa Lönnrotin muistiinpanoon (VII1 220), joka sisältää kaksi aihelmaa: Kävin pilven piirtä myöten ja Varas vie koristeet. Runossa säepari "Sain ma kullat kulmilleni, / sinilangat silmilleni" viittaa itsessään yllättävään tapaukseen tai hyökkäykseen. Kalevalassa säe, vaikkakin liittyy tapahtuneeseen, kertoo, miten Aino riisuu yltään korut eli nuoren neidon (neitsyen) tunnusmerkit. Tässä mielessä tarkempi säeviite olisi I1 234: 31.
Sini-langat silmiltäni,

104104.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 34.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana.
Puna-langat pääni päältä,

105105.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 35 ja 471.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana.
Heitin maalle maan hyviksi,

106106.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 3, 12, 36 ja 471.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa kertojan sanat, nyt Ainon kertomana.
Lehtohon lehon hyviksi,

107107.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 21.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempaan säkeeseen: "Neiti tuon sanoiksi virkki". Tämänkaltainen säe on runoteksteissä yleisesti esiintyvä säe.
Itse tuon sanoiksi virkin:

108108.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 22.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
"En sinulle, enkä muille

109109.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 23.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Kanna rinnan ristiäni,

110110.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 24.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
110. Päätä silkillä sitaise,

111111.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 25.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Huoli en haahen haljakoista,

112112.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 26.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Vehnän viploista valita,

113113.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 27.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Asun kaioissa sovissa,

114114.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 28.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Kasvan leivän kannikoissakannikka: (tav. leivän) reuna, kanta

115115.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 29.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Tykönä hyvän isoni,

116116.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 30.

Niina Hämäläinen: Aino toistaa Väinämöiselle lausutut sanat.
Kanssa armahan emoni."

117117.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Emo tuon sanoiksi virkki,*Säkeet 117−190 / Äidin neuvot

Äiti neuvoo kulttuurisen mallin mukaisesti tytärtään valmistautumaan tulevaan osaansa vaimona ja emäntänä. Tämä sisältyy myös Hirttäytyneen neidon runoon, joskin lyhyempänä. Myös Itkien kotiin -aihelmassa vanhemmat lohduttavat kotiin saapuvaa poikaa tai tyttöä (Krohn 1903−1910: 379−381). Äiti kehottaa syömään ja pukeutumaan aitassa oleviin vaatteisiin ja koruihin (I1 233, I1 234). Sen sijaan äidin tarina omasta neitoajasta (UK, säkeet 137−188) ei kuulu Hirttäytyneen neidon runoon, vaan Lönnrot on Kantelettaren runoa Saaren neito (III 35) seuraten sommitellut säkeitä ja kokonaisuuksia runoista Kuuttaret kutojina (VII1 207, VII1 221, VII1 231) ja Varas vie koristeet (XIII1 1304, XIII1 1309, XIII1 1310) (ks. Kaukonen 1956: 36−37; Krohn 1903−1910: 381−382).

Vrt. Emon neuvoissa äiti varoittaa tytärtä huonosta miehestä (huono = kaunis, juoppo, köyhä, myös leski) esim. VII3 4414.

118118.

Väinö Kaukonen: Vrt. 26:82 ja 28:166.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin Kalevalaan sovittama. Yleensä säe runoteksteissä "Lausu tuolla lausehella" (esim. I2 1056: 6; VII1 711: 60).
Lausui vanhin lapsellensa:

119119.

Väinö Kaukonen: VKL 31:171, VII1 215,40.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaan Välilehditettyyn Kalevalaan ja R. Polénin tallenteeseen (VII1 215), joka sisältää mm. Hirttäytyneen neidon osia.
"Elä itke tyttäreni

120120.

Väinö Kaukonen: VKL 31:172 Nuorra – –, VII1 215,41 Nuora – nurise. Vrt. 3:508.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaan Välilehditettyyn Kalevalaan ja R. Polénin tallenteeseen (VII1 215), jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa. Säe myös Hirttäytyneen neidon ilomantsilaisessa toisinnossa: "nuorra saamani, nureksit?" (VII1 232: 13).
120. Nuornanuorena saamani nureksinureksia : valittaa, itkeä-verbin synonyymi,

121121.

Väinö Kaukonen: VK 31:79 Syö sie siellä vuosi voita, I1 234,90. Vrt. I1 208,55 Toin[en] syö suloa voit[a].

Niina Hämäläinen: Säe myös muissa toisinnoissa (I1 208, I1 233; II 47). Vrt. miten pohjoiskarjalaisissa Katrin ja Riion pojan runoteksteissä äiti pyytää tyttöä ainoastaan koristautumaan (VII1 212, VII1 213, VII1 215, VII1 216, VII1 217, VII1 232; VII3 3942; myös II 51). Ks. äiti kehottaa pakenemaan (VII1 209).
Syö vuosi suloa voitasulaa voita Katso lisääVoita on valmistettu maidosta jo yli kolmen vuosituhannen ajan. Se oli arvokasta ravintoa ja entisaikaan hyvä kauppatavara. Sitä tarjottiin säästellen esimerkiksi juhlissa ja erilaisissa pidoissa ja ainakin Varsinais-Suomessa käytettiin jo 1200-luvulla verojen maksamiseen. Voita oli erilaatuista; erityisiä olivat kesävoi (29:4) ja sula voi eli voisula. Jälkimmäistä pidettiin yhtä maukkaana kuin mettä ja hunajaa ja sen uskottiin lisäksi kaunistavan ihmistä (4:121−2). (Turunen 1979.),

122122.

Väinö Kaukonen: VK 31:80 – – muolahampi, I1 233,61 ’ – – vuolahampi.

Niina Hämäläinen: Säe vain yhdessä Hirttäytyneen neidon tallenteessa: Lönnrot I1 233. Ks. kuitenkin samaa tarkoittava muolahampi toisinnossa I1 234. Ks. myös II 47: vuolusampi.
Tulet muita vuolahampivuolas : runsas, kaunis, vahva Katso lisääSäepari "Syö sie siellä vuosi voita, / tulet muita vuolahampi" esiintyy ainoastaan Lönnrotin tallentamassa vienankarjalaisessa Hirttäytyneen neidon toisinnossa (I1 233: 60−61; ks. Kalevalan ilmestymisen 1849 jälkeen kerätyt I1 237, I1 238, I1 239). Toisinaan muolahampi (I1 234; myöhemmin, vuoden 1848 jälkeen kerätyissä I1 229). Muolas 'soma, miellyttävä' (KKS).

Kalevalassa äiti kehottaa Ainoa syömään kaunistuakseen: Syö vuosi suloa vuota: / tulet muita vuolahampi; / toinen syö sianlihoa: / tulet muita sirkeämpi; / kolmas kuorekokkareita: / tulet muita kaunihimpi. Lönnrot antaa Kalevalan selityksissä vuolas-sanan ensimmäiseksi merkitykseksi 'flytande' = 'nestemäinen tai juokseva'; mutta myös 'kaunis, upea' (flytande, fyllig, fet) ['kaunis, pyöreä, runsas'] (Lna 122).

Runoissa valkea, verevä, pulska ovat myönteisiä, mustuus, pienuus, ja hoikkuus kielteisiä ominaisuuksia (Kuusi 1963: 264). Rahvaan naisihanne oli isokokoinen ja vahvarakenteinen. Hyvä vaimo vertautui hevoseen. (Kuusi 1954: 92.)
,

123123.

Väinö Kaukonen: VKL 31:192, VK 31:81 Syö toinen sian lihoa, I1 234,92 Toin[en] syö – –.

Niina Hämäläinen: Ks. myös I1 208, I1 233.
Toinen syö sianlihoa,

124124.

Väinö Kaukonen: VK 31:82 – – sirkiämpi, I1 233,73 tuli – sirkiempi.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muokannut adjektiivin taivutusmuodon yleiskieliseksi: sirkiämpisirkeämpi.
Tulet muita sirkeämpisirkeä : soma, kaunis Katso lisääKs. sirkiä = 'wacker, rät' (Ganander 1787/1997).,

125125.

Väinö Kaukonen: VK 31:83 – kuore kokkaroita, I1 234,94 3 kuor[e-kakkaroita].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka pohjautuu Hirttäytyneen neidon tallenteeseen (I1 234).
Kolmas kuore-kokkaroitakuorekokkare : kermapiirakka,

126126.

Väinö Kaukonen: VK 31:84, I1 234,95 – m[uita] –.

Niina Hämäläinen: Ks. myös I1 233; II 47; vrt. IV1 35. Myös sanat vuolas, muolas ja sirkeä viittaavat kauniiseen ulkomuotoon.
Tulet muita kaunihimpi;

127127.

Väinö Kaukonen: VK 31:75 – – mäellä, I1 234,86 Assu aittah –.

Niina Hämäläinen: Esiintyy hieman muunnellen useassa Hirttäytyneen neidon toisinnossa (I1 208, I1 217, I1 233; II 51; IV1 35, IV1 304; VII1 212, VII1 215, VII1 216, VII1 217, VII1 232; VII3 3942). Vrt. IV1 35 isä kehottaa koristautumaan ja menemään kirkolle.
Astu aittahan mäelle,

128128.

Väinö Kaukonen: VK 31:78 Avaos – –, I1 233,59. Vrt. s. 131.

Niina Hämäläinen: Katrin ja Riion pojan runossa: "Nosta kirstu kirstun päälle, / Arkku arkulle ylennä" ' (II 51: 25−26; VII1 207, VII1 216, VII1 217, VII1 232; VII3 3942; vrt. IV1 35, IV1 304) tai "Nosta kirstu kirstun päälle, / Lipas lippahan ylennä" (VII1 215: 43−44). Ks. säe: Astu aittahan mäelle.
Aukaise parahin aitta,

129129.

Väinö Kaukonen: VK 31:85, I1 233,64 Pane arkku – päälle.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Aukaise parahin aitta.
Siell' on arkku arkun päällä,

130130.

Väinö Kaukonen: VK 31:86, I1 233,65 – – lomahan.

Niina Hämäläinen: Säe myös R. Polénin tallentamassa Katrin ja Riion pojan runossa: "Lipas lippahan ylennä" (VII1 215: 44).
130. Lipas lippahan lomassa,

131131.

Väinö Kaukonen: VK 31:87 Avaos – –, I1 233,66 Avaos sie paras –. Vrt. VII1 221 a, 15 Aukase isän arkku ja I1 217,8 Avaos parahin arkku.

Niina Hämäläinen: Runoviite I1 217, johon Kaukonen viittaa vrt.-huomautuksella, vastaa lähinnä Kalevalan säettä.
Aukaise parahin arkku,

132132.

Väinö Kaukonen: VK 31:88 Kimahuta kirjokansi, I1 233,67 – kirja kansa. Vrt. I1 217,9 Kirjakansi kimmahuta.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny yleisesti Hirttäytyneen neidon runossa. Kirjo viittaa tässä koristeltuun arkun kanteen; ks. kirjo 'kirjonta-, koristekuvio' (KKS). Vrt. kirjokansi runoissa metaforisesti kirjavaksi tähditetty taivaankansi (Turunen 1979). Ks. sanajärjestys toisinpäin: "Kirjakansi kimmahuta" (I1 217: 9).
Kansi kirjo kimmahutakimmahuttaa : kolauttaa, kimmauttaa,

133133.

Väinö Kaukonen: VK 31:89, I1 233,76 Löysi kuusi kulta vyötä.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka pohjautuu Hirttäytyneen neidon tallenteeseen (I1 233).
Siin' on kuusi kulta-vyötä,

134134.

Väinö Kaukonen: VK 31:90, Vrt. I2 1168,8 Viisi villaista hametta ja esim. XIII1 2122,22–3 Maata verkani vetäisi, Siltoa sinihamonen.

Niina Hämäläinen: Vrt.-runoviite on runosta Petetty morsian sekä toinen viite lyyrisestä armottoman lapsen osasta. Sinihame viittaa runoissa parempaan elämään: paremman osan saanut morsian saisi myös sinisen hameen (I2 1168); jos vanhemmat eläisivät, vaatteetkin olisivat kunnossa (XIII1 2122).
Seitsemän sini-hamoista,

135135.

Väinö Kaukonen: VKL 31:209. Vrt. VII1 221,5 Kuuli Kuuttaren kutova[n].

Niina Hämäläinen: Runoviite on Mateli Kuivalattaren runosta Kuuttaren kutojat (VII1 221).
Ne on KuuttarenKuutar : kuu; runolliseksi personoitu naisolento Katso lisääKs. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224). Ks. häärunoissa lauletaan Kuuttaren kutomista kankaista (ks. I3 1710, I3 1700). kutomat,

136136.

Väinö Kaukonen: VKL 31:210 – ketreämät. Vrt. VII1 221,6 Päivättäre[n] k[etreävän].

Niina Hämäläinen: Runoviite on Mateli Kuivalattaren runosta Kuuttaren kutojat (VII1 221).
PäivättärenPäivätär : päivän tytär, runollisesti personoitu naisolento. Ks. Kuutar päättelemät."

137137.

Väinö Kaukonen: Vrt. 18:354.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin Kalevalaan sovittama. Ei esiinny Hirttäytyneen neidon runossa.
"Ennen neinnäneitinä Katso lisääNeiti: nuori, naimaikäinen tyttö ollessani,

138138.

Väinö Kaukonen: Vrt. 18:348.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin Kalevalaan sovittama. Ei esiinny Hirttäytyneen neidon runossa.
Impenäimpi : nuori nainen; myös neitsyt Katso lisääRunoissa neidon synonyymi "Mitä itket impi rukka, / impi rukka, neito nuori" (I2 1164: 5−6), myös loitsuissa: "Neiti kosken korvallinen, / Impi virran vierellinen" (I4 817: 1−2; ks. myös I4 836, I4 905, I4 1126; VII5 4596). eläessäni

139139.

Väinö Kaukonen: VKL 31:212. Vrt. 17,1–2 Mäni miun marjahan emoni, Vanhempaini vaapukkahan sekä 34:213.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Hän meni metsään, missä tapasi Kuuttaren ja Päivättären kutomassa.
Läksin marjahan metsälle,

140140.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 139 sekä 34:214.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny runoissa tai Vanhan Kalevalan työversioissa. Lönnrotin lisäämä, korostaa metsälle lähdön vaaraa.
140. Alle vaaran vaapukkahanvaapukka : vadelma,

141141.

Väinö Kaukonen: VKL 31:213, VII1 221b,1 – – kotovan [!]. Vrt. VII1 219,4 Kuulin Kuuttaren kutovan.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Hän meni metsään, missä tapasi Kuuttaren ja Päivättären kutomassa. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224). Vrt. Häärunoissa lauletaan Kuuttaren kutomista kankaista kankaista (ks. I3 1710, I3 1700). Ks. sananselitys Kuutar.
Kuulin Kuuttaren kutovan,

142142.

Väinö Kaukonen: VKL 31:214 – ketreävän, VII1 221b,2.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Hän meni metsään, missä tapasi Kuuttaren ja Päivättären kutomassa. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 220, VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224). Ks. sananselitys Päivätär.
Päivättären kehreävän

143143.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 29:4 Simaisen salon sivussa. Vrt. 19:146, 32:459 ja 39:138.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Kolmet kosiat, ja edelleen, Kantelettaren säetutkimuksessaan Alku-Kantelettareen (Kaukonen 1984: 800). Kalevalan runossa on kyse äidin neuvoista tyttärelle, mutta kansanruno kertoo neidosta, jota miehet kosivat. Neito vastaa kieltävästi, vain viimeiselle kosijalle hän suostuu. Lönnrotin esimerkkinä on Kaukosen mukaan ollut muistiinpano Etelä-Karjalasta vuodelta 1837 (XIII1 1240). Säe sinisen salon sivulla runoissa on versiona sinisen salon sisällä, ja se kantaa vierauden, outouden ja tuonpuoleisen merkityksiä (I3 1907, I3 1908). Yleisemmin säe esiintyy loitsuissa yhdistyen manauksen paikkaan tai loitsuvoiman siirtämiseen paikasta toiseen (I4 504, I4 1085, I4 1095, I4 1361, IV1 38, IV1 564, IV1 575, IV1 625, XIII1 538, XIII1 1565a). C. Gananderin sanakirjassa Nytt Finskt Lexicon (1787) viitataan siniseen saloon paikkana, joka on "sydänmaan sisällä"; ks. sisässä salon sinisen i den mörckblåa tjocka skogs lunden, i. e. sydänmaan sisällä in i diupaste, dystraste ödemarcken (Ganander 1787/1997: 837).
Sinisen salon sivulla,

144144.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 29:5.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sinisen salon sivulla.
Lehon lemmenlempi : (tässä) mieluisa, ihana liepehellä."

145145.

Väinö Kaukonen: VKL 31:215 – – luonteleme, VII1 221b,3 – luokse –.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 220, VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224).
"Minä luoksiluokse luontelimeluonnella, refl. luontelime : lähestyin,

146146.

Väinö Kaukonen: VKL 31:216 – likenteleme, VII1 221b,4. Vrt. VII1 221,7−8 Sitte luokse luotteliin, Ja jaloin lähentelihin.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 220, VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224).
Likellelikellä : lähellä lähentelimelähennellä, refl. lähentelime : lähestyin,

147147.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 153.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa tulevaan säkeeseen: "Antoi Kuutar kultiansa".
Aloinpa anella noita,

148148.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Itse virkin ja sanelin:

149149.

Väinö Kaukonen: VKL 31:217. Vrt. s. 153.

Niina Hämäläinen: Säe on Välilehditetyssä Kalevalassa.
Anna Kuutar kultiasi,

150150.

Väinö Kaukonen: VKL 31:218 – hopehiasi. Vrt. s. 154.

Niina Hämäläinen: Säe on Välilehditetyssä Kalevalassa. Lönnrot on muokannut sanaa hopehiasi yleiskielisempään muotoon: hopeitasi.
150. Päivätär hopeitasi

151151.

Väinö Kaukonen: Vrt. 27:129 ja 32:215 sekä XIII1 1565a,11–12 Älkä äijä työ anoko Tält on tyhjältä tytöltä.

Niina Hämäläinen: Kaukosen säeviite (vrt.) on H. A. Reinholmin lyyrisestä runotekstistä, jossa on useita toisistaan erillisiä aihelmia: mm. Herrat Helsingistä, Laulajan lopetussanoja, Ei minun laulella pitäisi, Ei ole hullun kieltäjätä (XIII1 1565a).
Tälle tyhjälletyhjä : köyhä, varaton Katso lisääMyös 'sisältöä vailla oleva, merkityksetön; mitätön, joutava' (Jussila 2009). tytölle,

152152.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 147, 151 ja 153.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muokannut säkeen Aino-runon aikaisempien säkeiden pohjalta.
Lapsellen anelialle."

153153.

Väinö Kaukonen: VKL 31:219, VII1 221b,5 Anto – –.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Hän meni metsään, missä tapasi Kuuttaren ja Päivättären kutomassa. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 220, VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224). Vrt. Häärunoissa lauletaan Kuuttaren kutomista kankaista (I3 1710, I3 1700). Ks. sananselitys Kuutar.
"Antoi Kuutar kultiansa,

154154.

Väinö Kaukonen: VKL 31:220 – hopehiansa, VII1 221b,6.

Niina Hämäläinen: Ks. Välilehditetyssä Kalevalassa on säkeitä, jotka kertovat, mistä äiti on saanut kauniit vaatteet. Hän meni metsään, missä tapasi Kuuttaren ja Päivättären kutomassa. Kaukonen viittaa Mateli Kuivalattaren runoon Kuuttaret kutojina (VII1 221b). Ks. miten runot Kuuttaren kutoja ja Varas vie koristeet kytkeytyvät Hirttäytyneen neidon runoon (VII1 220, VII1 221, VII1 221a, VII1 221b, VII1 224). Ks. sananselitys Päivätär.
Päivätär hopeitansa;

155155.

Väinö Kaukonen: VKL 31:221, VII1 221b,7.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa sanatarkasti kansanrunotallennetta Kuuttaret kutojina sekä Välilehditetyn Kalevalan säkeitä.
Minä kullat kulmilleni,

156156.

Väinö Kaukonen: VKL 31:222 – – hopiat, VII1 221b,8 – – hopeat.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa sanatarkasti kansanrunotallennetta Kuuttaret kutojina. Välilehditetyn Kalevalan murteellinen hopiat on muutettu Uuteen Kalevalaan muotoon hopeat.
Päälleni hyvät hopeat,

157157.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2421/2 Kulet kukkana kujilla. Vrt. 22:77 ja 247 sekä XIII2 3800,9 Olit kukkana kotona ja XIII2 3801,3 Kävit kukkana kujassa.

Niina Hämäläinen: Säe viittaa nuoreen naiseen ja häärunoihin. Välilehditetyn Kalevalan marginaaliin Lönnrot on merkannut seuraavat säkeet: "Kulet kukkana kujilla, / Vaapukkaisena vaellat". Inkeriläisissä ja eteläkarjalaisissa häärunoissa ja tyttöjen lauluissa säe esiintyy vaihdellen: Olin kukkana kotona / kujalla; -ssa (IV1 11; V1 1189; V2 666, V2 668, V2 689, V2 999; V3 28; XIII1 785, XIII1 2398, XIII1 2403; XIII2 2821, XIII2 3780, XIII2 3801) / ilona ison pihoilla (XIII2 3800), Kajavana kartanossa (IV1 11; V2 666) / kaivo teillä (V1 1189; V2 668, V2 689, V2 999; V3 28; XIII1 785, XIII1 2398, XIII1 2403; XIII2 2821, XIII2 3780, XIII2 3801). Vrt. Myydyn neidon runossa "Tuli tuo kukkanen kujasta, / Kalevainen kartanolta" (XIII1 298: 6−7). Kalevainen (myös Kalervainen) tässä lapsen hellittelynimi; viittaa myös pahankuriseen (KKS). Ks. myös "Olit kukkana kujassa, / Kalervanna kartanossa" (XIII2 3900: 30−31). Häärunoissa ja naisten lauluissa onnellinen aika lapsuudenkodissa vertautuu nykyiseen elämään anoppilassa (Enäjärvi-Haavio 1935; Apo 1989; Timonen 2004b; Hämäläinen 2016).
Tulin kukkanakukka : nuori neito Katso lisääYleensä runokielessä nuoren naisen metafora. Häärunoissa muunnellen "Kuin olit isoin kotona, / Käit sie kukkana kujassa" (IV1 170: 72−73; ks. myös V2 665, V2 666, V2 669; XIII2 3800, XIII2 3801). Häärunoissa ja naisten lauluissa lapsuudenkoti ja nuoruus vertautuvat nykyiseen elämään anoppilassa (ks. Enäjärvi-Haavio 1935; Apo 1989; Timonen 2004b; Hämäläinen 2016). kotihin,

158158.

Väinö Kaukonen: VKL 31:241 Iloksi oman isosi. Vrt. 22:248 sekä XIII2 3800,10 Ilona ison pihoilla.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Tulin kukkana kotihin.
Ilona ison pihoille."

159159.

Väinö Kaukonen: Vrt. esim. 1:215 ja 3:80.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä ajankulua kuvaava säe, jossa verbi vaihtelee.
"Kannoin päivän, kannoin toisen,

160160.

Väinö Kaukonen: Vrt. esim. 3:82.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
160. Jo päivänä kolmantena

161161.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 155.

Niina Hämäläinen: Säe viittaa äidin aikaisempiin säkeisiin, joissa kerrotaan, kuinka äiti pukee Kuuttaaren ja Päivättären kutomat vaatteet ja korut ylleen.
Riisuin kullat kulmiltani,

162162.

Väinö Kaukonen: Esim. XIII1 1309,9 – – hopiat. Vrt. s. 156.

Niina Hämäläinen: Säeviite on Lönnrotin tallentamasta runosta Varas vie koristeet (XIII1 1309).
Päältäni hyvät hopeat,

163163.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 127.

Niina Hämäläinen: Säe viittaa äidin aikaisempiin säkeisiin: "Menin aittahan mäelle".
Vein ne aittahan mäelle,

164164.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 129.

Niina Hämäläinen: Säe viittaa äidin aikaisempiin säkeisiin: "Siell’ on arkku arkun päällä".
Panin arkun kannen alle;

165165.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 68:13 – olen – ilman ollut.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo Pahasti paimennoinut (II 68) kertoo, miten varas / vieras ilmaantuu paimenessa olevalle ja vie silkit silmiltä jne.
Siit' on asti siellä ollut

166166.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 68:14 – – kaihonnunna.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Siit’ on asti siellä ollut. Lönnrot on vaihtanut surua kuvastavan kaihoa katsoa-verbiin.
Ajan kaiken katsomatta."

167167.

Väinö Kaukonen: VKL 31:207 Sio silkit –, Kantr. III 35:45, XIII1 1310,10 Paa silkit –.

Niina Hämäläinen: Varas vie koristeet -aihelma ja siihen usein liittyvä aihelma Kävin pilven piirtä myöten viitteiden taustalla.
"Sio nyt silkit silmillesi,

168168.

Väinö Kaukonen: VKL 31:208, Kantr. III 35:46 katso kullat kulmillesi. Vrt. s. 71.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sio nyt silkit silmillesi. Säepari "Sio silkit silmillesi, / Kullat kulmille kohota" esiintyy muunnellen aihelmassa Kävin pilven piirtä myöten (mm. XIII1 1290, XIII1 1310). Kantelettaren runo Saaren neito Lönnrotin sommitteleman säkeen taustalla (ks. Varas vie koristeet -aihelma). Runo kertoo tytöstä, joka paimenessa kohtaa vieraan miehen, säikähtää ja juoksee itkien kotiin (Kanteletar III 35).
Kullat kulmille kohota,

169169.

Väinö Kaukonen: VKL 31:236 – heliät –, Kantr. II 146:38. Vrt. ss. 17,33 ja 60.

Niina Hämäläinen: Ks. säkeet: Sio nyt silkit silmillesi ja Kullat kulmille kohota.
Kaulahan heleät helmet,

170170.

Väinö Kaukonen: VKL 31:237 Kullan ristit rinnallesi. Vrt. ss. 47 ja 49.

Niina Hämäläinen: Hirttäytyneen neidon runossa säe on: "Kulta ripsut kulmiltani" (I1 233: 26).
170. Kullan ristit rinnoillesi,

171171.

Väinö Kaukonen: VKL 31:230, Kantr. II 146:34, VII1 212,36.

Niina Hämäläinen: Varas vie koristeet -aihelma viitteiden taustalla: tyttö lähtee kodin ulkopuolelle, kohtaa tuntemattoman miehen, pudottaa korut ja juoksee itkien kotiin (VII1 212, VII1 219, VII1 220, VII1 221, VII1 224, VII1 225, VII1 228, VII1 229, VII1 232; XIII1 1290, XIII1 1298a, XIII1 1303, XIII1 1304, XIII1 1309, XIII1 1310; XV 85).
Pane paita palttinainenpalttinakankaasta tehty,

172172.

Väinö Kaukonen: VKL 31:231 – liinan aivinainen, Kantr. II 146:35 – liinan-aivinainen, VII1 212,37 – liinan aivinai[nen]

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Pane paita palttinainen.
Liitä liinan aivinainenaivina : kangaslaji Katso lisääAivinainen 'parhaista pellava- ja hamppukuiduista valmistettu'.

Aivina ilmeisesti aiva(n)-sanan johdos sen alkuperäisestä merkityksestä 'aito, puhdas' (Turunen 1979).
,

173173.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 232 – – vetäse, Kantr. II 146:36 – – vetäise, VII1 231,28 Vetäse verkahamonen. Vrt. VII1 212,38 Veäppä verkanen hamonen.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Pane paita palttinainen.
Hame verkainenverka : villakangas vetäise,

174174.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 234 Sio päälle –, Kantr. II 146:37.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Pane paita palttinainen.
Senp' on päälle silkki-vyöhytvyöhyt : vyö; koivun tuohesta valmistettu,

175175.

Väinö Kaukonen: VKL 31:243 – sulkkuset koriat, Kantr. III 36:42 – sulkkuiset –. Vrt. 25:588 sekä XIII3 8439,8–9 Vei me sulkkuset sukkain Päälle verkasen tanniin.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan sekä Kantelettaren runoon Meren kylpijät (III 36), joka liittyy Varas vie koristeet -aihelmaan: tyttö kohta tuntemattoman (miehen) kodin ulkopuolella, juoksee itkien kotiin. Äiti kehottaa pukeutumaan kauniiksi.
Sukat sulkkuisetsulkku : silkki(kangas) Katso lisääTav. mon. 'silkkivaatteet' (KKS); sulkkuinen 'silkkinen'. koreat,

176176.

Väinö Kaukonen: VKL 31:244, Kantr. III 36:43.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan sekä Kantelettaren kertovaiseen runoon Meren kylpijät (III 36), joka liittyy Varas vie koristeet -aihelmaan: tyttö kohta tuntemattoman (miehen) kodin ulkopuolella, juoksee itkien kotiin. Äiti kehottaa pukeutumaan kauniiksi.
Kautokengätkautokenkä : (nahka)kenkä, jossa koristeltu pääliskappale kaunokaiset,

177177.

Väinö Kaukonen: VKL 31:245, XIII1 1304,16 Kääri pääsi palmikoille.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan sekä Varas vie koristeet -aihelmaan, johon kiinnittyy mm. aihelma Kävin pilven piirtä myöten.
Pääsi kääri palmikolle,

178178.

Väinö Kaukonen: VKL 31:246 – sitele, XIII1 1304,18 Sekä silkillä sitele.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan sekä Varas vie koristeet -aihelmaan, johon kiinnittyy mm. aihelma Kävin pilven piirtä myöten.
Silkkinauhoilla sitaise,

179179.

Väinö Kaukonen: Vrt. 14:130.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan 14. runoon, kohtaan jossa kuvataan metsän emäntää säkeillä: "Käet oli kullankäärehissä, / Sormet kullansormuksissa" (UK 14: 129−139).
Sormet kullan sormuksihin,

180180.

Väinö Kaukonen: Vrt. 14:129.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan 14. runoon, kohtaan jossa kuvataan metsän emäntää säkeillä: "Käet oli kullankäärehissä, / Sormet kullansormuksissa" (UK 14: 129−139). Säe "Käet kultakäärylöihin" myös Välilehditetyn Kalevalan marginaalissa (Borenius ja Krohn 1895: 304).
180. Käetkädet kullan käärylöihin!"

181181.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti käytössä oleva säe. Säe ei kuitenkaan samalla tavoin yleinen, vakiintunut, kuten esim. "sanan virkkoi, noin nimesi".
"Niin tulet tupahan tuolta,

182182.

Väinö Kaukonen: VKL 31:238 Tulet aitasta tupahan, Kantr. III 35:51.

Niina Hämäläinen: Välilehditetty Kalevala ja Kantelettaren runo Saaren neito (III 35) ovat viitteen taustalla. Kantelettaren runossa on kyse paimenessa säikähtäneen neidon koristautumista mahdollisia kosijoita varten.
Astut aitasta sisälle

183183.

Väinö Kaukonen: VKL 31:239, Kantr. III 35:52.

Niina Hämäläinen: Välilehditetty Kalevala ja Kantelettaren runo Saaren neito (III 35) ovat viitteen taustalla. Runossa on kyse paimenessa säikähtäneen neidon koristautumista mahdollisia kosijoita varten.
Sukukuntasisukukunta : suku, sukulaiset suloksisulo : sulostuttaja, ilon tuoja,

184184.

Väinö Kaukonen: VKL 31:240 Heimokunnan hempiäksi, Kantr. III 35:53.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sukukuntasi suloksi,
Koko heimon hempeäksihempeä : suloinen, viehättävä ,

185185.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 242 ½, Kantr. III 36:48. Vrt. IV1 11,4 Neito ol’ kukkana kujassa.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sukukuntasi suloksi,
Kulet kukkana kujillakuja : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie,

186186.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2421/2 [65], Kantr. III 36:49.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sukukuntasi suloksi,
Vaapukkaisenavaapukkainen : nuoren naisen metafora Katso lisääVaapukka 'vadelma' (Jussila 2009). vaellat,

187187.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2421/2 [66], Kantr. III 36:50.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sukukuntasi suloksi,
Ehompanaeho : täydellinen, viehättävä entistäsi,

188188.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2421/2 [68] – muinoistasi, Kantr. III 36:51 – muinaistasi.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Sukukuntasi suloksi,
Parempana muinaistasi."

189189.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Sen emo sanoiksi virkki,

190190.

Väinö Kaukonen: Vrt. 3:566, 26:82 ja 28:166.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan muihin runoihin. Hieman eri muodoissa esiintyvä säe on verrattain yleinen, usein kuitenkin muodossa: Itse noin sanoiksi virkki – sanan virkki, noin nimesi. Senp’ on -sanamuoto on Lönnrotin muodostama ja se liittyy säkeen oikeaan tavumäärään. Ks. lisää Toimitustasot, Kalevalan kielen piirteitä.
190. Senp' on lausui lapsellensa;

191191.

Väinö Kaukonen: Vrt. 17:50 ja 23:761.

Niina Hämäläinen: Säe "Ei tytär totellut tuota" ei esiinny Hirttäytyneen neidon runossa. Lönnrotin kerrontaan sovittama säe.
Ei tytär totellut tuota,

192192.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 189.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa säkeeseen: "Sen emo sanoiksi virkki". Säe "Ei kuullut emon sanoja" ei esiinny Hirttäytyneen neidon runossa. Lönnrotin kerrontaan sovittama säe.
Ei kuullut emon sanoja,

193193.

Väinö Kaukonen: VK 31:95. Vrt. s. 37.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa tässä Vanhan Kalevalan säkeen.
Meni itkien pihalle,

194194.

Väinö Kaukonen: VK 31:96 Kallotellen –, I1 234,98 Kallott[eli] kartanolla. Vrt. V1 825,7–8 Älköön itkekö emoini, Kantajaini kaihoelko.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on vaihtanut itkua kuvaavan kallotella verbiin: kaihoella. Kaihoella esiintyy muutamissa Lönnrotilla käytössä olleissa runoissa (VI1 825; V2 518; XIII1 2077). Kaiho 'suru', 'huoli' (KKS) sen sijaan yleisemmin lyyrisissä runoissa (mm. I3 1359, I3 1380, I3 1381; IV1 105, IV1 170, IV1 261, IV1 358; VII2 1787, VII2 1906, VII2 1987; XIII1 1953, XIII1 2036, XIII1 2085; ks. myös kaihoella: III1 248a; III2 1348; XV 937). Ks. lyyrisistä huolirunoista Kalevalan Aino-runossa (Hämäläinen 2012; 2014).
Kaihoellenkaihoella : murehtia, surra kartanolle,

195195.

Väinö Kaukonen: VK 31:101. Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Sanovi sanalla tuolla,

196196.

Väinö Kaukonen: VK 31:102 Lausu – –. Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Lausui tuolla lausehella:

197197.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:1. Vrt. s. 199.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012).
"Miten on mieli miekkoisienmiekkoinen : kadehdittavan onnellinen,*Säkeet 197−208 / Miten on mieli miekkosien

Aino aloittaa lyyristen laulujen sarjan, joka on Lönnrotin kerrontaan sovittama ratkaisu (Miten on mieli miekkosien, Usein nyt minun utuisen, Parempi minun olisi – syntymättä, Oisin kuollut kuusiöisnä, Sitä itken, impi rukka, Syäntäni tuimelevi, Jo ois minulla aika – Ei mua isoni itke) (Hämäläinen 2012: 133−134). Lyyrisissä runoissa surullisen mieli vertautuu lintuihin. Matti Kuusen mukaan Alahall’ on allin mieli (Ainon surun taustalla) kuuluu huolirunojen lintusymboliikkarunoihin (Kuusi 1963: 265−272). Aihelmaan sekoittuu Mieli kuin syksyinen yö pimeä, jossa onnettoman mieli esitellään kahdella vertauksella (VI1 554; ks. myös V2 1110). Lönnrot on lisännyt lyyriseen runoon kysymys-vastaus-sarjan, joka korostaa Ainon surullista, apeaa mielialaa. Alli esiintyy runoissa myös nuoren naisen tai morsiamen metaforana (ks. myös kana): "Mene myöen, myöty neiti, / Kanssa, kaupattu kananen! / Tässä alli annetahan, / Kanavarsi kaimatahen" (I3 1639: 22−25).

Vrt. "lihava kuin alli frisk och trind" (Ganander 1787/1997). Lemmennostoloitsussa alli voi olla myös lemmen synonyymi: "Nouse, lempi, liehumahan, / Hyvä alli, astumahan!" (VII5 4692: 1−2).

198198.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:2. Vrt. s. 200.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012).
Autuaallistenautuaallinen : onnellinen, hyväosainen ajatus?

199199.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:3 Niin on – –, VI1 554,1 – – – miekkosien.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012). Kansanruno on Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta, ja sisältää kaksi aihelmaa: Alahalla allin mieli ja Mieli kuin syksyinen yö pimeä. Ks. muut Lönnrotin käytössä olleet muistiinpanot (Lönnrot: VII2 1731, VII2 1733, VII2 2064; XV 429, XV 430; Europaeus: VII2 1735, VII2 1788, VII2 2187; Polén: VII2 1895; XIII1 2016).
Niinp' on mieli miekkoisien,

200200.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:4. Vrt. Suomen Kansan Sananlaskuja, N:o 4121,2 autuaallisten ajatus.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Lönnrotin tuntemissa runotallenteissa. Kaukonen viittaa sananlaskuun.
200. Autuaallisten ajatus,

201201.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 124,5 on kuin – –, I3 2020,2 Niinkun – –.

Niina Hämäläinen: Kansanrunoviite on huoliruno Vienasta, Uhtualta, ja se on J. Fr. Cajanin tallentama teksti vuodelta 1836. Runo alkaa: "Niin on mieli miehen nuoren / Niinkun vellova vetonen" (I3 2020: 1−2). Vrt. muita Vienasta tallennettuja huoleen ja murheeseen liittyviä runoja (mm. I3 1365, I3 1370, I3 1374, I3 1375, I3 1376, I3 1378, I3 1380, I3 1387, I3 1421, I3 1424).
Kuin on vellovavellova : lainehtiva, läikkyvä vetonevetonen : vesi,

202202.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 124:6, I3 2020:3.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Tyttöjen laulujen osasta Nimittömissä huolissa (II 124), jonka pohjateksti Kaukosen mukaan on Lönnrotin muistiinpano ensimmäiseltä matkalta VII2 2064. Kansanrunoviite I3 2020 on J. Fr. Cajanin runotallenne Uhtualta vuodelta 1836 alkaa: "Niin on mieli miehen nuoren / Niinkun vellova vetonen, / Eli aalto altahassa" (I3 2020: 1−3).
Eli aalto altahassa;

203203.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:7.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (ks. lisää Hämäläinen 2012). Kantelettaren runon pohjatekstinä on kansanruno Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta. Runo sisältää kaksi aihelmaa: Alahalla allin mieli ja Mieli kuin syksyinen yö pimeä (VI1 554). Ks. myös muut Lönnrotin käytössä olleet muistiinpanot (Lönnrot: VII2 1731, VII2 1733, VII2 2064; XV 429, XV 430; Europaeus: VII2 1735, VII2 1788, VII2 2187; Polén: VII2 1895; XIII1 2016).
Mitenpä poloistenpolo : poloinen, onneton polo, raukka mieli,

204204.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:8.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012). Kantelettaren runon pohjatekstinä on kansanruno Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta. Runo sisältää kaksi aihelmaa: Alahalla allin mieli ja Mieli kuin syksyinen yö pimeä (VI1 554). Ks. muut Lönnrotin käytössä olleet muistiinpanot (Lönnrot: VII2 1731, VII2 1733, VII2 2064; XV 429, XV 430; Europaeus: VII2 1735, VII2 1788, VII2 2187; Polén: VII2 1895; XIII1 2016).
Kuten allienalli : kovaonninen, onneton ihminen Katso lisääVesilintu, jääsorsa (Ganander 1787/1997; Kaukonen 1956: 625). Lönnrot kommentoi säettä: "Allia pidettiin kovaonnisena, kun ui jäisiä vesiä syksyllä" (Lna 121). Karjalassa suuret alliparvet liikkuivat keväällä Suomenlahden ja Laatokan rannoilta Vienanmerelle ja palasivat sama reittiä syksyllä takaisin Suomenlahdelle (Kuusi 1963: 266). ajatus?

205205.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:9 – se – –. Vrt. V2 1110,21–4 Eipä tieä yksikänä, Ymmärrä 9:känä Tämän allin mielaloa, T[ämän] pääskyn p[äänpitoa].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012). Kantelettaren runon pohjatekstinä on kansanruno Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta. Runo sisältää kaksi aihelmaa: Alahalla allin mieli ja Mieli kuin syksyinen yö pimeä (VI1 554). Ks. muut Lönnrotin käytössä olleet muistiinpanot (Lönnrot: VII2 1731, VII2 1733, VII2 2064; XV 429, XV 430; Europaeus: VII2 1735, VII2 1788, VII2 2187; Polén: VII2 1874, VII2 1895; XIII1 2016).
Niinpä on poloisten mieli,

206206.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 25:10.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren murhetta kuvastavaan runoon Erotus mielillä (I 25). Lönnrot on lisännyt Ainon tarinaan kansanomaisen Hirttäytyneen neidon runoon kuulumattomia, lyyrisiä aihelmia (Hämäläinen 2012). Kantelettaren runon pohjatekstinä on kansanruno Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta. Runo sisältää kaksi aihelmaa: Alahalla allin mieli ja Mieli kuin syksyinen yö pimeä (VI1 554). Ks. muut Lönnrotin käytössä olleet muistiinpanot (Lönnrot: VII2 1731, VII2 1733, VII2 2064; XV 429, XV 430; Europaeus: VII2 1735, VII2 1788, VII2 2187; Polén: VII2 1895; XIII1 2016; vrt. VI1 640; XV 110).
Niinpä allien ajatus,

207207.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 124:9 On kuin – harjun –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runon alkuosan yhtenä runotekstinä Kaukonen viittaa J. Fr. Cajanin vuonna 1836 tallentamaan lyyriseen huolirunoon (I3 2020) (Kaukonen 1984: 434). Säe "Kuin on hanki harjun alla" ei kuitenkaan sisälly runomuistiinpanoon, eikä se löydy vuoteen 1848 asti tallennetusta (Lönnrotin tuntemasta) runoaineistosta.
Kuin on hanki harjun alla,

208208.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 124:10.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa vain Kantelettaren runoon (II 124). J. Fr. Cajanin muistiinpanossa on kuitenkin sama säe (I3 2020, 4).
Vesi kaivossa syvässä."

209209.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:13 Use’in minun –, VII2 2017,1 Usein – utusen.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on lisännyt aikaa täsmentävän sanan nyt. Tämä lienee kerronnallinen ratkaisu korostaa muutosta Ainon maailmassa ja tunteissa, jotka nyt ovat aktivoituneet (ks. Hämäläinen 2012: 181). Kantelettaren runo Maassa mieleni matavi on Tyttöjen laulujen osasta Nimittömissä huolissa. Kansanrunoviite on Lönnrotin lyyrinen tallenne Ilomantsista:

Usein minun utusen
Maassa mieleni makaa,
Nurmessa nuhaelevi,
Kulkee kulon seassa,
Vesakoissa viehkuroi,
Maassa mustina matoina,
Kirjavina käärmehinä.
(VII2 2017: 1−7.)
"Usein nyt minun utuisenutuinen : surullinen, onneton Katso lisääUtu 'sumu, tihkusade'; utuine 'hämärä, pehmeä' (KKS).

Lönnrot määrittelee sanakirjassaan (1874/1958) utuisen ihmisen seuraavasti: "arm, bedröfva flicka" [kurja, surullinen tyttö]; "omrogsfull, ömhjärtat moder" [huolellinen, rakastava äiti]. Myös Kalevalan säkeitä 211−214 Lönnrot kommentoi seuraavasti: "Onneton käypi pää alahana, niin siitä hänen mielensäkin arvellaan alahaisessa esineissä riippuvan, ei ylemmä kohoavan" (Lna 121).

Runoissa utuisella eri merkityksiä: surullinen (VII2 2531; XIII2 5899); hämärä, savuinen: "Lämmitä utuinen kyly, / Sausuta simainen sauna" (I1 439: 58−59; ks. myös I4 1746); sumuinen, hämärä ilma (III3 2634; XIII1 999). Ks. häärunoissa "Päällä on paita palttinainen, / Se on Kuuttaren kutoma, / Sihen haljakka sininen, / Siitä ussakka utuinen" (I3 1662: 53−56; ks. utuinen vyö: I3 1677, I3 1686, I3 1701).
,*Säkeet 209−216 / Suru ruumiissa

Lönnrot on yhdistänyt kaksi lyyristä huoliaihelmaa: Maassa mieleni makaa (VII2 2017; XIII1 2038) ja Mieli tervaa tekee (VII2 2211). Surullinen mieli asettuu minän ytimiin, kehoon ja sen läheisyyteen (ks. Timonen 2004b: 320). Lönnrot kommentoi säkeitä 211−214 seuraavasti: "Onneton käypi pää alahana, niin siitä hänen mielensäkin arvellaan alahaisissa esineissä riippuvan, ei ylemmä kohoavan" (Lna 121). Lönnrotin käytössä olleessa kansanrunossa asia esitetään tihentyneesti: murheellinen mieli kiemurtelee mustana käärmeenä maassa (VII2 2017). Muutokset kansanrunomalleihin näkyvät ensimmäisen persoonamuodon minun utuisen yhdistymisellä aikaa kuvaavaan nyt-sanaan sekä paralleelisen säkeen lisäyksellä: usein utuisen lapsen. Ks. kuitenkin D. E. D. Europaeuksen tallenne VII2 2245, joka alkaa "Usein minä utunen".

Vrt. miten laajalti runoissa esiintyvä musta murhe (I3 1376; IV1 105; VII2 1780, VII2 1788, VII2 1912, VII2 2012, VII2 2163, VII2 2164, VII2 2716; XIII2 4664; XV 115; sananlaskuna XV 33) valikoitui Vanhan Kalevalan jälkeen pois Aino-runosta (Hämäläinen 2014; 2012).

210210.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:14.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Maassa mieleni matavi (II 128), joka on Tyttöjen laulujen osasta Nimittömissä huolissa.
210. Usein utuisen lapsen,

211211.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:15. Vrt. VII2 2017,2–4 Maassa mieleni makaa, Nurmessa [nuhaelevi], Kulkee kulon seassa.

Niina Hämäläinen: Aihelmaan liittyvissä runoteksteissä murheellinen mieli liikkuu, mutta verbinä on tavallisesti mielen alakuloisuutta korostava madella (makaa: VII2 2015,VII2 2017; XIII1 2038; matavi; VII2 1909, VII2 2012, VII2 2013). Lönnrot vaihtoi maan kuloksi, joka sopi alkusoinnultaan verbiin kulkea. Kulo, auringon polttama, niittämättä ja hoitamatta jäänyt ruohikko vertautuu niin ikään mielen alakuloisuuteen.
Mieli kulkevi kulossakulo : auringon polttama t. niittämättä jäänyt heinä,

212212.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:16, VII2 2017,5 – viehkuroi.

Niina Hämäläinen: Murheellinen mieli liikkuu myös viehkuroiden, joskin säe ei esiinny kuin tässä Lönnrotin tallenteessa vuodelta 1838 (VII2 2017).
Vesakoissa viehkuroiviviehkuroida : masentuneen mieli; pyöriä, kieriä Katso lisääViehkuroida 'pyöriskellä, kieriskellä; ryömiskellä, madella; peuhata, mellastaa' (Turunen 1979; Jussila 2009).,

213213.

Väinö Kaukonen: VII2 2017,3 – [nuhaelevi]. Vrt. XIII1 2038,5 Nurmessa nuhailepi.

Niina Hämäläinen: Mieli nuhaelee nurmessa Kaukosen antamassa kansanrunoviitteessä (VII2 2017) sekä hieman mukaellen (XIII1 2038). Ks. sananselitys nuhaelevi. Vrt. vanhuksesta, murheellisesta ihmisestä tai ylenkatsotusta, esim. sopen parina: "Tehkäät soppeen sohina / Sekä nurkkaan nuhina" (XIII1 1914: 7−8; myös XIII3 7157).
Nurmessa nuhaelevinuhaella : nuhjustella, elää huonosti ja vaivalloisesti,

214214.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:11 Alla penkin –, XIII1 2038,6 – – piehtaroipi.

Niina Hämäläinen: D. E. D. Europaeuksen runotallenne Pohjois-Karjalasta sisältää saman säkeen ja aihelman (mieli maassa) osana muita aihelmia (VII2 1909: 11−13):

Maassa mieleni matavi,
Nurmessa nukertelevi,
Alla pellon piehtaroipi.

sekä Inkeristä (V2 1110: 27−29):

Niin on minun mienalani,
Alla jalkojen asuvi,
Alla penkin piehtaroipi,
Pensahassa piehtaroivi,

215215.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:17 Miel’ ei – –, esim. VII2 2211,3 mieli tervaa on –. Vrt. IV1 306, 3–4 Mieli tervoa tek[eepi], Syän syttä keitt[eleepi].

Niina Hämäläinen: Kansanrunoviite VII2 2211 on Lönnrotin ensimmäiseltä matkalta 1828. Lyhyt runotallenne sisältää kaksi toisiinsa kietoutuvaa aihelmaa: Mieli tervoa tekee ja Niin on miulla mieli musta. Kaukosen mukaan Lönnrot on seurannut samaista runotallennetta myös Kantelettaren runossa II 128 Maassa mieleni matavi (Kaukonen 1984: 438). Lönnrot on jo Kantelettaressa lisännyt kieltosanan mukaan: Miel’ ei tervoa parempi.
Mieli ei tervoatervo : terva Katso lisääSäe "mieli ei tervoa parempi" kuvastaa mielen synkkyyttä; mieli on yhtä musta kuin terva (Genetz 1901: 5; Niemi 1910: 17). parempi,

216216.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 128:18 – – – valkiampi, VII2 2211,4 – – valkeampi. Vrt. V2 2304, 36–7 Syvän on syttä valkiampi, Viel’ on terva-tökkyä.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Mieli ei tervoa parempi. Kieltosana toistuu tässä painokkaasti.
Syänsydän Katso lisääKalevalan säkeet "mieli ei tervoa parempi, / syän ei syttä valkeampi" kuvastavat Ainon surullista mieltä. Tässä sydän tunteen symbolina (Turunen 1979; Jussila 2009). ei syttäsysi : hiili valkeampi."

217217.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:13, XIII1 2271,1 – – olisi (yl. olisin ollut).

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Kun oisi kuollut kuusiöisnä (II 225) sekä omaa tallennettaan Etelä-Karjalasta, joka sisältää kaksi aihelmaa: Olisin kuollut kolmiöisnä ja Parempi syntymättä (XIII1 2271). Ks. myös Lönnrotin tallentama VII2 2125 sekä Arhippa Perttusen laulama I3 2008, joka alkaa Viisaampansa vieressä yönsä maanneen aihelmalla. Ks. myös I3 1403. Säepari parempi syntymättä / parempi minun olisi laajenee eri yhteyksissä kuvastamaan moninaista pettymystä elämään, ja kytkeytyy tavallisesti runoaihelmiin Oisin kuollut kolmiöisnä / kuusiöisnä ja Mahoit ennen maammoseni. Taustalla on suosittu syntymistä surevan runoaihelma, jota Lönnrot kehitteli sekä Kalevalassa (Aino ja Kullervo) että Kantelettaressa. Lönnrotin tallenteet: VII2 2026, VII2 2039, VII2 2121, VII2 2125, VII2 2141, VII2 2142; XIII1 2060, XIII1 2061, XIII1 2062, XIII1 2063, XIII1 2271. (Ks. lisää Hämäläinen 2012: 229−237.)
"Parempi minun olisi,*Säkeet 217−230 / Parempi syntymättä

Lönnrot korosti äidin ja tyttären välistä suhdetta, jota Syntymistään surevan aihelma kuvastaa. Lönnrot on yhdistänyt tässä kaksi toisiaan lähellä olevaa lyyristä tekstiä: Parempi syntymättä ja Oisin kuollut kuusiöisnä. Parempi syntymättä on johdantona syntymistään surevan toiveelle, että olisi kuollut jo vastasyntyneenä. Näin myös kansanrunoissa, mutta erona Kalevalaan molemmat aihelmat esiintyvät myös itsenäisinä runoina. Joissakin runoissa ilmenee äidin ja vastasyntyneen fyysinen side sanoissa emon maito, sikiäminen, imettäminen (VII2 2121, VII2 2125), joka ei kuitenkaan korostu Kalevalan tekstissä. Aino vain toteaa, ettei kukaan perheenjäsenistä häntä surisi. Lönnrot kehitteli Ainon äidistä moraalisen ja pragmaattisen kasvattajan. Laajemmin runon opetus kohdistuu äidin vastuuseen tulevien kansalaisten kasvattamisessa. (Hämäläinen 2012: 234−235, 238−241.)

218218.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:14. Vrt. s. 217.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei mainitse, että säkeen taustalla oleva runoviite on J. Fr. Cajanin Vuokkiniemestä tallentama lyyrinen runo, jossa eri aihelmia (I3 1403). Lönnrot muokkasi kansanrunosäkeen mitallisesti ja soinnillisesti sujuvammaksi: Olisi minunki olla – Parempi olisi ollut. Ko. säkeen esikuvana on mahdollisesti ollut Lönnrotilla käytössä ollut D. E. D. Europaeuksen runomuistiinpano vuodelta 1846: "Paremp oisin mie poloinen, / Parempi olisin ollut –" (VII2 2123: 1−2).
Parempi olisi ollut

219219.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:15, XIII1 2271,2 – kasv[amatta].

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Kun oisin kuollut kuusiöisnä (II 225) sekä omaa runomuistiinpanoaan Etelä-Karjalasta (XIII1 2271). Ks. myös Lönnrotin tallentamat VII2 2121, VII2 2125; Europaeus VII2 2123; Ahlqvist VII2 2122.
Syntymättä, kasvamatta,

220220.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:16. Vrt. XIII1 2271,3 * Ilmahan sikiämättä*.

Niina Hämäläinen: Kansanrunon säe "Ilmahan sikiämättä" on Lönnrotilla muuttunut jo Kantelettaren runossa muotoon: "Suureksi sukeumatta". Kalevalan Aino-runon kontekstissa säe painottaa Ainon ristiriitaista tilannetta: Ainon nuoruus (kasvu) pysähtyy, hänet on vasten omaa tahtoa luvattu Väinämöiselle vaimoksi.
220. Suureksi sukeumattasukeutua : kasvaa, varttua,

221221.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:11.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa suoraan Kantelettareen, jossa ko. säe esiintyy, mutta toisessa kohtaa runoa. Säe runoissa yleensä aihelman Mikä lie minua luonut yhteydessä (ks. VI1 679; XIII1 2172, XIII1 2222; XV 435).
Näille päiville pahoille,

222222.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:12.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny lyyrisessä runoaineistossa. Ks. kuitenkin säkeeseen väljästi liittyvä: "Tämän ilman tuntematta" (Lönnrot XIII1 2271: 4). Tavallisesti säeparina: "Näille päiville pahoille, / mokomille mielaloille" (VI1 640, VI1 641, VI1 678, VI1 679, VI1 951; XIII1 2222). Ks. myös "Näille jäisille jälille / mokomille mielaloille" (VII2 1895: 7−8). Vrt. säe "Ilot ilmoilta katovi": Väinämöisen ammunta (mm. VII1 4: 13, VII1 23: 12, VII1 25: 168, VII1 168: 37).
Ilmoille ilottomille;

223223.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:24 Kun oisin – –, XIII1 2271,6 – oisi – 6 yönä.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Kun oisi kuollut kuusiöisnä (II 225) sekä omaa tallennettaan Etelä-Karjalasta, joka sisältää kaksi aihelmaa: Olisin kuollut kolmiöisnä ja Parempi syntymättä (XIII1 2271). Lönnrotilla tekeminen ja tunteminen on liitetty minäsubjektiin: oisin. Kansanrunossa yleisemmällä tasolla, Kalevalassa Ainon äänellä.
Oisin kuollut kuusi-öisnäkuusiöinen : kuuden yön ikäinen,

224224.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:25 Katonut –, XIII1 2271,7 – 8 yöisnä.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Kun oisi kuollut kuusiöisnä (II 225) sekä omaa tallennettaan Etelä-Karjalasta, joka sisältää kaksi aihelmaa: Olisin kuollut kolmiöisnä ja Parempi syntymättä (XIII1 2271). Kalevalassa tekeminen ja tunteminen on liitetty Ainoon: oisinkaonnut.
Kaonnutkadota : kuolla Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: hävitä, joutua kadoksiin (4:59); myös viipymistä ilmaiseva sana (23:309) (Jussila 2009). kaheksan-öisnäkahdeksanöinen : kahdeksan yön ikäinen,

225225.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:26, VII2 2141,6 Ei ois – –.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Kun oisi kuollut kuusiöisnä (II 225) sekä omaa tallennettaan: Olisin kuollut kolmiöisnä (VII2 2141). Lönnrotilla tekeminen ja tunteminen on liitetty minäsubjektiin: oisi en − −. Kansanrunossa asia esitetään yleisemmällä tasolla, Kalevalassa nimenomaan Ainon äänellä.
Oisi en paljoa pitänytpitää : tarvita,

226226.

Väinö Kaukonen: Vrt. VII2 2121,8 vaaksa vaatetta pitännä sekä 22:310 ja 36:226.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe. Yleensä runoissa: "Vaaksa vaatetta pitänyt" (IV1 248, V2 620, VII2 1909, VII2 2029, VII2 2121, VII2 2122; XII1 343; XIII1 2128, XIII1 2271).
Vaaksanvaaksa : pituusmitta, levitetyn kämmenen peukalon ja etu-, keski- t. pikkusormen päiden väli Katso lisääLönnrot kommentoi: "Aikaa runo kuvailee vaaksan ja kyynärän mitattavaksi ja arvelee sen, surullisen kaihon, jonka käki kukunnallansa vaikutti, lyhentävän sitä" (Lna 121). palttina-paloapalttinapala : (kuolleen) lapsen kapalona käytetty kangaspala,

227227.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:27.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe. Yleensä "vaaksa ois vaatetta pitänyt / kyynärä pyheä maata" (VII2 1909, VII2 2029, VII2 2121, VII2 2122, VII2 2124; XII1 343; XIII1 2128).
Pikkaraisen pientarettapiennar : muokkaamaton maakaistale pellonreunassa,

228228.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:28.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe. Säe ei esiinny syntymistään surevan runoteksteissä. Niissä runo jatkuu varioiden eri säkeillä: mm. pari pappiin sanoja / kerta kellon helkäystä (kolkausta) / vähän lukkarin lukua (ks. VII2 2121, VII2 2122, VII2 2125, VII2 2141, VII2 2142; XII1 343; XIII1 2128, XIII1 2130).
Emon itkua vähäisen,

229229.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 228 ja 230.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe. Säe ei esiinny syntymistään surevan runoteksteissä. Niissä runo jatkuu varioiden eri säkeillä: mm. pari pappiin sanoja / kerta kellon helkäystä (kolkausta) / vähän lukkarin lukua (ks. VII2 2121, VII2 2122, VII2 2125, VII2 2141, VII2 2142; XII1 343; XIII1 2128, XIII1 2130).
Ison vieläki vähemmän,

230230.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 225:30 Ison – –.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Emon itkua vähäisen ja Ison vieläki vähemmän.
230. Veikon ei väheäkänävähänkään."

231231.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 42:13. Vrt. XIII1 1303,10 Neito i[tki] illat aamut.

Niina Hämäläinen: Säe voisi olla mistä tahansa runoyhteydestä. Säe ei liity edellä oleviin lyyrisiin huolirunoihin. Tähän yhteyteen säe on Lönnrotin erityinen valinta, joka korostaa Ainon surua ja sen loputtomuutta.
Itki päivän, itki toisen.

232232.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Sai emo kyselemähän:

233233.

Väinö Kaukonen: VK 31:110 Mitä itket tytti raukka. Vrt. s. 77.

Niina Hämäläinen: Äiti toistaa hieman muunnellen jo aiemmin esittämänsä kysymyksen "Mitä itket, tytti raukka"?
"Mitä itket, impineito, naimaton tyttö; nainen rukka,

234234.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 44 ja 46 sekä 39:174.

Niina Hämäläinen: Äiti toistaa muunnellen jatkon jo aiemmin esittämäänsä kysymykseen "Tyttö raukka, neito nuori"? (säe 78). Nyt säkeissä korostuvat Ainon suru ja valitus.
Kuta, vaivainen, valitat?"

235235.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 77 ja 83.

Niina Hämäläinen: Aino vastaa toistaen äidin kysymykseen: "Mitä itket, impi rukka?"
"Sitä itken impi rukka,*Säkeet 235−254 / Itkun syy

Aino selittää äidilleen itkunsa syytä. Moittivat sanat kohdistuvat äitiin: miksi annoit oman tyttäresi vanhalle miehelle? Aino näkee mieluisampana vaihtoehtona hukuttautumisen kuin avioliiton vanhan Väinämöisen kanssa. Ainon sanoissa korostuvat kalat ja vesi lohdun tuojina ja pakona nykyisestä kärsimyksestä, näin myös kansanrunoissa (esim. VII2 1773, VII2 2099; XV 448). Lönnrotin toimitustyötä ovat ohjanneet useat samaan aiheeseen liittyvät Kantelettaren runot (Suku surmaksi rupesi, I: 71, Löyän armon aaltoloissa, II: 121, Jouvuin puulle pyörivälle, II: 223, Luulin lumpehen pitävän, II: 303), mutta itkun syyn esittely on kokonaisuudessaan Lönnrotin sommitelma (Kaukonen 1956: 37−38).

236236.

Väinö Kaukonen: Vrt. 3:32 ja 4:46.

Niina Hämäläinen: Säkeissä korostuu Ainon loputon suru.
Kaiken aikani valitan,

237237.

Väinö Kaukonen: Vrt. 3:459 ja 531–6.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osaksi Ainon ja äidin välistä dialogia.
Kun annoit minun poloisen,

238238.

Väinö Kaukonen: Vrt. 3:460.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osaksi Ainon ja äidin välistä dialogia.
Oman lapsesi lupasit,

239239.

Väinö Kaukonen: Vrt. 3:521 ja 4:251.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osaksi Ainon ja äidin välistä dialogia. Sulhasen (Väinämöisen) vanhuus korostuu. Vrt. Vanhassa Kalevalassa korostuu Ainon tahto: "En mä vanhalle menisi" (VK 31: 115).
Käskit vanhalle varaksivara : turva, tuki,

240240.

Väinö Kaukonen: I1 160,10 Ikipuolell’ ilox.

Niina Hämäläinen: Säe vaihtelee Kilpalaulanta-teksteissä: "Hiki puolen istujalla" (I1 158: 77); "Ikipuoli-velho noita" (I1 176: 2). Lönnrotin sovittama säe osaksi Ainon ja äidin välistä dialogia. Sulhasen (Väinämöisen) vanhuus korostuu.
240. Ikäpuolelle iloksi,

241241.

Väinö Kaukonen: VK 31:117, I1 261 a,52.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe noudattaa Vanhan Kalevalan säettä. Sulhasen (Väinämöisen) vanhuus korostuu.
Turvaksi tutisevalle,

242242.

Väinö Kaukonen: VK 31:118 – sopun kululle, I1 158,72 – sopeen –. Vrt. I1 160,11 Suojax sopen kulull’.

Niina Hämäläinen: Ks. myös I1 176, jossa Joukahainen kuvataan "Ikipuoli-velho-noidaksi, / sopeen kulujaksi" (säkeet 2−3). Lönnrotin sovittama säe noudattaa Vanhan Kalevalan säettä. Sulhasen (Väinämöisen) vanhuus korostuu. Ks. sananselitys sopenkulu.
Suojaksi sopen kulullesopenkulu : nurkissa oleskelija; tarpeeton, hyödytön (vanha) ihminen Katso lisääLönnrotilla on säkeeseen "suojaksi sopenkululle" seuraava selitys: "sopissa kulkevalle eli istuvalle, ei keskellä lattiata kykenevälle" (Lna 121). Karjalan kielessä soppi merkitsee uunin puoleista pirtin peränurkkaa, joka oli vanhojen ja vaivaisten oleskelupaikka. Kulu taas viittaa käytössä kuluneeseen, vanhuuttaan huonoon ja sillä on merkitykset 'hylky, risa, rämä; raukka, parka'. Kalevalasta tehdyissä sanakirjoissa sopenkulu määritellään seuraavasti: 'nurkissa oleskelija; tarpeeton; hyödytön (vanha) ihminen'. (Turunen 1979; Jussila 2009.);

243243.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 238–9.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempiin säkeisiin: "Kun annoit minun poloisen, / Oman lapsesi lupasit".
Oisit ennen käskenynnä

244244.

Väinö Kaukonen: VK 31:120 – aavojen –, VII4 1758,166 ala aaltoin syviin.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama kansanrunoviite on tautiloitsusta, joka sisältää mm. löylyn ja kylvetyksen luvut (VII4 1758).
Alle aaltojen syvien

245245.

Väinö Kaukonen: VK 31:121, Q,n.398, lisäys. Vrt. esim. II 356,62 sisäriksi siikasille.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhaan Kalevalaan ja sitä kautta Lönnrotin ensimmäiseen kansanrunojulkaisuun, Kantele-vihkoon. Toinen vihko sisältää huolirunon Kadonnut, jossa säe "sisareksi siikaselle" (Kantele II: 69). (Kaukonen 1945: 447; Niemi 1898: 406.) Toisaalta A. Ahlqvistin muistiinpano vuodelta 1846 VII2 2908 on aiheeltaan lähempänä Aino-runoa. Lähtiessään kodistaan morsian valittelee, ettei kukaan häntä itkisi, vaikka hän vierisi veteen – sisareksi siikasille. Ks. myös VII2 1773, VII2 2253, VII2 2445; XIII1 2108; vrt. VII2 2096. Vrt. miten sisar ja siika loitsuissa, esim. I4 250; VI1 3176, VI1 3211, VI1 3219; VII3 752.
Sisareksi siikasille,

246246.

Väinö Kaukonen: VK 31:122. Q,n.398, lisäys. Vrt. II 256,63 Veljeksi veen kaloille.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhaan Kalevalaan ja sitä kautta Lönnrotin ensimmäiseen kansanrunojulkaisuun, Kantele-vihkoon, sen toiseen osaan. Vihko sisältää huolirunon Kadonnut, jossa säe "sisareksi siikaselle" (Kantele II: 69). (Kaukonen 1945: 447; Niemi 1898: 406.) Toisaalta A. Ahlqvistin muistiinpano vuodelta 1846 VII2 2908 on aiheeltaan lähempänä Aino-runoa. Lähtiessään kodistaan morsian valittelee, ettei kukaan häntä itkisi, vaikka hän vierisi veteen – "sisariksi siikasille / veikoksi veen kaloille" (VII2 2908: 6−7).
Veikoksi ve'en kaloille;

247247.

Väinö Kaukonen: VK 31:123 Hyv ompi meressä olla. Vrt. s. 248.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe. Hyvä on vaihtunut komparatiiviseen muotoon: parempi, joka korostaa nykyhetken ikävyyttä. Vrt. Vanhassa Kalevalassa korostuu myös Ainon tahto säkeessä, johon Kaukonen ei tässä kuitenkaan viittaa: "Menisin minä merehen" (VK 31: 119).
Parempi meressä olla,

248248.

Väinö Kaukonen: VK 31:124. Vrt. VII1 53,11 Alla aaltojen asua.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 447). Ks. lyyrisissä huolirunoissa murheellista lohduttaa vesi (esim. VII2 1773, VII2 2099). Kaukosen vrt.-viite on ilomantsilaisesta Maailman syntyä ja Väinämöisen ammuntaa käsittelevästä runosta, jolla ei ole yhteyttä Aino-runoon (VII1 53).
Alla aaltojen asua

249249.

Väinö Kaukonen: VK 31:125. Vrt. s. 245.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 447). Ks. lyyrisissä huolirunoissa murheellista lohduttavat vesi ja kalat (esim. VII2 1773, VII2 2099).
Sisarena siikasilla,

250250.

Väinö Kaukonen: VK 31:126 – veen –. Vrt. s. 246.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 447). Ks. lyyrisissä huolirunoissa murheellista lohduttavat vesi ja kalat (esim. VII2 1773, VII2 2099).
250. Veikkona ve'en kaloilla,

251251.

Väinö Kaukonen: Vrt. Suomen Kansan Sananlaskuja N:o 815,1 Ei ole vanhassa varoa.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin liittämä säe pohjautuu sananlaskuun.
Kuin on vanhalla varana,

252252.

Väinö Kaukonen: Vrt. Suomen Kansan Sananlaskuja, N:o 815,2 Turvoa tutisevassa.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin liittämä säe pohjautuu sananlaskuun.
Turvana tutisialla,

253253.

Väinö Kaukonen: II 34,50 Sukkahasen suistujalle.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa D. E. D. Europaeuksen Kilpalaulanta-muistiinpanoon vuodelta 1845. Runossa Joukahainen valittaa äidilleen antaneensa ainoan siskonsa "Väinämöiselle varaksi / Sukkahasen suistujalle" (II 34: 49−50).
Sukkahansa suistujallasuistuja : lankeeja, kompastuja Katso lisääSuistua 'langeta, kaatua'.

Ks. "Sukkahansa suistujalla, / karahkahan kaatujalla": viittaa henkilöön, joka vanhuuttaan lankeilee, kompastuu omiin sukkiinsa ja vähäpätöisiin risuihin (Niemi 1910).
,

254254.

Väinö Kaukonen: II 34,51 Kakarahan kaatuj[alle].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa D. E. D. Europaeuksen Kilpalaulanta-muistiinpanoon vuodelta 1845. Runossa Joukahainen valittaa äidilleen antaneensa ainoan siskonsa "Väinämöiselle varaksi / Sukkahasen suistujalle / Kakarahan kaatujalle" (II 34: 49−51).
Karahkahankarahka : kuiva havunoksa. Ks. suistujalla kaatujalla."

255255.

Väinö Kaukonen: VKL 31:259 Jop’ on astui –, I1 222,24 Jopa astu –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan, mutta säe on hieman muunnellen myös Vanhassa Kalevalassa: "Meni aittahan mäellä" (VK 31: 129).
Siitä astui aittamäelle,*Säkeet 255−266 / Kuoleman morsian

Aino pukee vastantaittomatkalla riistämänsä korut ylleen. Kohtaus on tulkittu Ainon valmistautumisena kuolemaan, "kuolon" morsiameksi (Krohn 1908: 124). Hirttäytyneen neidon runossa ei ole pukeutumiskuvausta, vaan neito kuristautuu koruihin ja vöihin. Kalevalassa kohtaus valmistelee tarinan loppua, Ainon kuolemaa.

256256.

Väinö Kaukonen: VK 31:129 Meni – mäellä, I1 234,97 Astu aitt[ahan] m[äellä].VK 31:129 Meni – mäellä, I1 234,97 Astu aitt[ahan] m[äellä].

Niina Hämäläinen: Ks. säeviite: Siitä astui aittamäelle.
Astui aittahan sisälle;

257257.

Väinö Kaukonen: VK 31:135 Aukasi – –, I1 234,102 Avasi pahimman –.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin Hirttäytyneen neidon muistiinpano I1 217 sisältää säkeen: "Avaos parahin arkku", ja on lähempänä Kalevalan säettä kuin Kaukosen antama kansanrunoviite.
Aukaisi parahan arkun,

258258.

Väinö Kaukonen: VK 31:136 Kimahutti kirjokannen. Vrt. s. 132.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muistiinpanot I1 217 ja I1 233 sisältävät hieman muunnellen saman säkeen: "Kirjakansi kimmahuta" – "Kimahuta kirja kansi".
Kannen kirjo kimmahutti,

259259.

Väinö Kaukonen: VK 31:137, I1 234,103 Siell’ on 6 kultavyöt[ä]. Vrt. I1 233,76 Löysi kuusi kulta vyötä.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa kansanrunotoisinnon pohjalta Vanhan Kalevalan säettä.
Löysi kuusi kulta-vyötä,

260260.

Väinö Kaukonen: VK 31:138 – sinihamoista. Vrt. s. 134.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhaan Kalevalaan. Hirttäytyneen neidon runossa neito löytää kultaiset kapalövyöt, joihin hirttäytyy (I1 234).
260. Seitsemän sini-hametta,

261261.

Väinö Kaukonen: Vrt. 18:381.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sovittama osaksi Ainon tarinaa. Hirttäytyneen neidon runossa tyttö hirttäytyy löytämiinsä vaatteisiin ja koruihin.
Ne on päällensä pukevi,

262262.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 516 ja 18:382.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sovittama osaksi Ainon tarinaa. Hirttäytyneen neidon runossa tyttö hirttäytyy löytämiinsä vaatteisiin ja koruihin. Kaukosen vrt.-viite kohdistuu runon loppuun säkeeseen "Vaaksan varsi vanhenevi".
Varrellensa valmistavi;

263263.

Väinö Kaukonen: VK 31:139. Vrt. s. 71.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 448).
Pani kullat kulmillensa,

264264.

Väinö Kaukonen: VK 31:140. Vrt. s. 72.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 448).
Hopeat hivuksillensa,

265265.

Väinö Kaukonen: VK 31:141 Sinilangat –. Vrt. s. 73.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 448). Sinilangat ovat nyt alkusoinnullisessa muodossa: sini-silkit.
Sini-silkit silmillensä,

266266.

Väinö Kaukonen: Vk 31:142. Vrt. s. 74.Vk 31:142. Vrt. s. 74.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Vanhan Kalevalan säettä, joka Kaukosen mukaan on Lönnrotin liittämä (Kaukonen 1945: 448).
Puna-langat päänsä päälle.

267267.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Läksi siitä astumahan

268268.

Väinö Kaukonen: Vrt. 20:231, 297 ja 365.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan runoon 20, jossa sama säe esiintyy hieman muunnellen: "Salon poikki, toisen pitkin" (UK 20: 231), "Joen poikki, toisen pitkin" (UK 20: 297).
Ahon poikki, toisen pitkin,

269269.

Väinö Kaukonen: Esim. VII3 335,13.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama viite on raudan synty -loitsusta, jossa rauta vierii pitkin maita (VII3 335). Aino-runossa vieriminen merkitsee epämääräistä (epätoivoista) kulkemista.
Vierivierrä : kulkea epämääräisesti Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.) (Turunen 1979). soita, vieri maita,

270270.

Väinö Kaukonen: Vrt. VII3 335,14 Vieri aukkoja ahoja sekä VII5 3298,3 salon synkän sylkyttäjä.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Vieri soita, vieri maita.
270. Vieri synkkiä saloja,

271271.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 272 ja 329.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa seuraavaan säkeeseen: "Virkki vieriellessänsä".
Itse lauloi mennessänsä,

272272.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 269–70 ja 330.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa edeltäviin säkeisiin: "Vieri soita, vieri maita / Vieri synkkiä saloja".
Virkki vieriellessänsävieriellä : liikuskella, kuljeskella; kuvastaa myös epämääräistä kulkemista:

273273.

Väinö Kaukonen: VKl 31 r.a. 2671/2, Kantr. I 41:1, VII2 1989, 1 – – tuimeloo.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny yleensä runoissa. Tällaisenaan se tavataan vain Lönnrotin omassa muistiinpanossa vuodelta 1828 (VII2 1989). Lönnrot julkaisi muistiinpanon pohjalta runon Kantele-vihkossa (Kantele II 67) ja Kantelettaressa (I 41). Ks. kuitenkin VII2 1874: 49: "Sytäntäni minun sytövi".
"Syäntäni tuimelevituimella : pakottaa, kivistää Katso lisääSana gväljä (kvälja = 'plåga, tuska, vaiva, kärsimys') (Lna 122).,*Säkeet 273−280 / Suru kivistää

Aino-runossa korostuu kivun fyysisyys: suru kivistää Ainon päässä ja sydämessä. Yleensä surun fyysisen kivun kuvaus on osana huolirunojen laajempaa surun kuvastoa (esim. VII2 2027; XIII1 1975, XIII1 2079; XIII3 7988; XV 205). Lönnrot kuitenkin yhdisti kipuun toiveen sen loppumisesta: "Jotta koito kuolisinkin / Katkeaisinki katala", sekä korosti Kalevalan selityksissä kuolemaa hyvänä vaihtoehtona: "Olisi parempi, jos kerran kivistää niin kovasti, että henki lähtisi" (Lna 121: 11).

274274.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 42:2, VII2 1989,2 – kivistelöö.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Syäntäni tuimelevi. Ks. R. Polénin tallenne VII2 1874: 49−50: "Sytäntäni minun sytövi, / Päätäni kivistelevi".
Päätäni kivistelevi,

275275.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 41;3, VII2 1989,3 – – tuimemmasti.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny yleensä runoissa. Tällaisenaan se tavataan vain Lönnrotin omassa muistiinpanossa vuodelta 1828 (VII2 1989). Lönnrot julkaisi muistiinpanon pohjalta runon Kantele-vihkossa (Kantele II 67) ja Kantelettaressa (I 41).
Eikä tuimakuvastaa Ainon surusta aiheutuvaa kipua Katso lisääMyös 'ankara, raju, väkevä' (KKS).

Runoissa tuima esiintyy vaivaisen ja surullisen (huolellisen) synonyymina (II 1067; VII1 686a; VII2 1727, VII2 1989, VII2 2001, VII2 2030, VII2 2043, VII2 2084). Vrt. tuima myös muissa merkityksissä: Tuurikkaisen epiteettinä: "Poika tuima Tuurikkainen, / poika veitikka verevä" (IV1 14: 1−2; ks. myös IV1 15, IV1 185, IV1 259); veitsen tai miekan terävyyttä kuvastavana adjektiivina (I1 658; VI1 464; VI1 800; VII1 209); loitsuissa ilman ja äijän pojan synonyyminä (VII3 43, VII3 44; VII4 2628).
tuimemmasti,

276276.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 41:4 Kipiämmästi –, VII2 1989,4 kipemästi kivistäk.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny yleisesti runoissa. Kansanrunoviite on Lönnrotin huolirunon tallenne Pohjois-Karjalasta ensimmäiseltä keruumatkalta 1828. Vrt. kipu kivistää loitsuissa, esim. "Kipu keskeä kivistä" (VII3 1072: 40) tai "Kipu syäntä kivistä" (VII3 305: 54).
Kipeämmästi kivistä,

277277.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2671/2 [74], Kantr. I 42:13 Ehkä, koito, –. Vrt. V1 826,4 Kuin ma kuolen koito piika.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny tällaisenaan runoissa, mutta koito yhdistyy suruun (V1 826). Ks. "Kun mie kuolen koito poika" alkaa Juhana Kainulaisen runo (VII2 1987). Vrt. loitsussa "Rauta raukka, kuono koito" (esim. I4 129: 11; myös I1 168; II 655).
Jotta koitokurja, raukka, parka, onneton Katso lisääVrt. Lönnrotin sananselityksissä: koito = "mal", koiperhonen sekä koi-iton l. kotiton, utan hem (Lna 122). kuolisinki,

278278.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 2671/2 [75] Katkiaisinki –, Kantr. I 42:14.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin muotoilema. Sana katala yhdistyy tallennetuissa runoissa surun kokemukseen: "Ei ou kurjalla kotia, / katalalla kartanoo" (XV 435: 5−6), "Kaikk oon mie katala nähnyt" (XIII2 3122: 1), "Minun kurjan kurkettaa, / Miun katalan karkattaa" (VII2 1663: 10−11; ks. myös XV 123).
Katkeaisinki katalakovaosainen, onneton Katso lisääLyyrisissä runoissa poloisen ja onnettoman synonyymi: "Laulan, tuima, tuskissani, / Maan katala, kaihoissani, / Maan musta, murehissani, / Laulan, hoikka, huolissani" (VII2 2001: 6−9); ks. myös VII2 1782, VII2 1874, VII2 1900, VII2 1951, VII2 2185; IV1 60, IV1 105, IV1 671). "Ei tiiä emo tekiä, / kantaja katala" (VI1 560: 1−2; ks. myös VII2 1816, VII2 1818).

Vrt. tarkoittaa myös ilkeää, häijyä ihmistä (Jussila 2009).
,

279279.

Väinö Kaukonen: Esim. Kantr. I 45:7 Näihin suurihin suruihin. Vrt. VII2 2027,19 Näillä suurill suruill.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa tässä Kantelettaren runoon Äiän sillon äiti makso ja Kantelettaressa C. A. Gottlundin kansanrunokokoelmaan Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi (Kaukonen 1984: 87). Kuitenkin Lönnrotilla käytössä ollut D. E. D. Europaeuksen lyyrinen muistiinpano vuodelta 1846 sisältää ko. säkeen (VII2 2027: 33).
Näiltä suurilta suruilta

280280.

Väinö Kaukonen: Esim. Kantr. I 45:8 Apioihin miel’aloihin. Vrt. VII2 2027,20 Atkaloill mielaloill ja XIII2 2783,4 Apioihin mielaloihin.

Niina Hämäläinen: Säe on huolirunoissa yleensä "mokomille mielaloille" (VII2 1895; XIII1 2222). Näin säe kuuluu myös C. A. Gottlundin Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi -kokoelmassa, johon Kaukonen viittaa Kantelettaren taustalla (Kaukonen 1984: 87).
280. Apeilta mielaloilta."

281281.

Väinö Kaukonen: VKL 31:268 Eikö jo minulla oisi, Kantr. I 43:11 Jopa vaan – –, VII2 2238,1 Aika ois manalle mennä.

Niina Hämäläinen: Aikaa ilmaiseva jo-sana on Lönnrotin lisäämä. Runoissa "Aikanen on manalle mennä" (VII2 2426: 23; myös VII2 2238).
"Jo oisi minulla aika,*Säkeet 281−292 / Ei mua isoni itke

Säkeet pohjautuvat runoihin Ei itke iso / emo minua (VII2 1773, ks. myös VII2 1771, VII2 1772, VII2 1774, VII2 1775, VII2 1776; XIII1 2108) ja Manalle menijä (VII2 2238, ks. myös VII2 2240, VII2 2242). Loppusäkeet ovat yleensä: sisareksi siikasille, / veikoksi veen kaloille, mutta Lönnrot on muuttanut ne kuvastamaan Ainon halua kuolla veteen: "Alle aaltojen syvin / Päälle mustien murien".

282282.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 281.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama toistosäe edelliseen: "Jo oisi minulla aika". Vrt. runoissa "Ilo ilmoilta katovi" (mm. VII1 25, VII1 56, VII1 168).
Näiltä ilmoiltailma : tämä maailma, elämä eritäerota, lähteä pois,

283283.

Väinö Kaukonen: VKL 31:269 Aika menn[ä]ni Manalle, Kantr. I 43:12 – mennäki –, VII2 2238,1 Aika ois manalle mennä.

Niina Hämäläinen: Vrt. säe: "Jo oisi minulla aika.
Aikani ManalleMana : Manala, kuolleiden olinpaikka Katso lisääManala on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, jossa Manalan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Siellä sijaitsevat Manalan virta, Manalan maja ~ ikimaja eli vainajien asumus (19:117 ym.) ja Manalan saari (16:157). (Jussila 2009.) Nimitys manalainen 'Manalan asukas' esiintyy personoitua kuolemaa merkitsevän Tuonen rinnalla (16:192; 35:122) ja tavataan itäsuomalaisissa ja virolaisissa kansanrunoissa. Kuolleiden väkeen kuuluvat Manalatar ~ Manatar eli Tuonetar, Manalan impi eli Tuonelan neito, Manalan lapsi eli Tuonen tytti ja Manan neiti. (Turunen 1979.) mennä,

284284.

Väinö Kaukonen: VKL 31:270 – mennä –, Kantr. I 43:13, VII2 2238,2 – – Tuonelaan.

Niina Hämäläinen: Säe Lönnrotin muistiinpanosta (VII2 2238): "Ikä mennä Tuonelaan". Mennä on muuttunut tulla-verbiksi, joka tuo variaatiota edelliseen säkeeseen "Aikani Manalle mennä".
Ikäaika, hetki tulla TuonelahanTuonela : kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailma Katso lisääVrt. Manala.

Tuonela on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, Tuonelan väen asuinpaikka ja loveen lankeavan noidan käyntipaikka. Vainajat kuljetettiin perille Tuonelan joen yli; muita Tuonelan paikkoja olivat Tuonelan koti, Tuonelan salo ja Tuonelan tupa. (Jussila 2009.) Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret. Vainajalassa elettiin samaan tapaan kuin ihmisten maailmassa: kuolleet söivät, joivat, suorittivat askareita jne. Tällaisiin käsityksiin pohjautuvat monet hautaamiseen liittyvät tavat, kuten ruuan tai työkalujen asettaminen hautaan. (ks. Turunen 1979: 346, 347; Siikala 2012: 173.)
,

285285.

Väinö Kaukonen: VKL 31:278 Ei itke iso minua, Kantr. I 71:1, XIII1 2108,1.

Niina Hämäläinen: Taustalla on Lönnrotin lyyrisiä muistiinpanoja, joissa valitellaan huolia ja yksinäisyyttä: kukaan perheenjäsenistä ei itkisi (VII2 1773; XIII1 2108). Kansanrunossa sanajärjestys on toinen: "Ei itke iso minua" (VII2 1773: 4). Kalevalassa korostuu minän kokemus.
Ei mua isoni itke,

286286.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 71:2, XIII1 2108,2 – pane emo –. Vrt. VII2 1173,6 Ei emo pane pahaksi.

Niina Hämäläinen: Suora kansanrunoviite on Lönnrotin tallentamasta runosta VII2 1173. Näin myös Kantelettaressa (Kaukonen 1984: 113).
Ei emo pane pahaksi,

287287.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 71:3, VII2 1173,7.

Niina Hämäläinen: Suora kansanrunoviite on Lönnrotin tallentamasta runosta VII2 1173. Näin myös Kantelettaressa (Kaukonen 1984: 113). Ks. myös VII2 1773
Ei kastu sisaren kasvot,

288288.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 71:4 – silmä ei – vieri, VII2 1773,5 Eikä veikko vierettele. Vrt. V2 1210,2 Vett’ ei vuua vellon silmät ja IV1 236,2 Vellon silmät ei vettä vuoa.

Niina Hämäläinen: Todennäköisesti Lönnrotin ensisijainen malli on ollut oma muistiinpano VII2 1773, mutta D. E. D. Europaeuksen tallentamassa Ei itke iso minua -runossa tarkemmin säe, joskin murteellisessa muodossa: "Vellon silmät ei vettä vuoa" (IV1 236: 2).
Veikon silmät vettä vuoa,

289289.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 71:6 elikkä – –; VII2 1773,8 Jos on – veteen. Vrt. esim. VII2 1775,3 Vaikka vierisin veteh.

Niina Hämäläinen: Todennäköisesti Lönnrotin ensisijainen malli on ollut oma muistiinpano VII2 1773, mutta D. E. D. Europaeuksen tallentamassa Ei itke iso minua -runossa tarkempi säe: "Vaikka vierisin veteh" (VII2 1775: 7).
Vaikka vierisin vetehen,

290290.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 71:7, XIII1 2108,4 – kalamereen.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Lönnrotin muistiinpanoon XIII1 2108, mutta samat säkeet löytyvät myös D. E. D. Europaeuksen tallentamista teksteistä: "Kaatuisin kalamerehen" (VII2 1771: 5, VII2 1776: 13).
290. Kaatuisin kalamerehen

291291.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 248.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan Aino-runon aiempaan säkeeseen: "Alla aaltojen asua". Säe "Alle aaltojen syvien" esiintyy joissakin kalastukseen liittyvissä loitsuteksteissä (esim. XII2 6658, XII2 6709; XV 36). Lönnrot julkaisi Rutsa-runon Mehiläisessä (heinäkuu 1836), joka kertoo Tuiretuisen pojan kosintamatkasta. Matka päättyy Tuiretuisen vieteltyä tietämättään oman sisarensa. Sisarsuhteen käytyä ilmi Tuiretuinen hukuttautuu:

Ajo päin sinistä merta,
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien murien.
(I2 1192: 124−126).

Lönnrot kehitteli aihetta myös Kalevalan Kullervo-runossa. Veteen hukuttautuu kuitenkin Kullervon sisar (UK 35).
Alle aaltojen syvien,

292292.

Väinö Kaukonen: Vrt. 41:216 ja VII1 198,4–5 alle selvien vesien, päälle mustien mutien.

Niina Hämäläinen: Kansanrunoviite on D. E. D. Europaeuksen tallentamasta Kilpalaulanta-runosta. Kaukosella virheellinen säemerkintä: oikeat säkeet: "Päälle mustien mutien, / Alle selvien vesien" (VII1 198: 27–28). Ks. säe: Alle aaltojen syvien.
Päälle mustien murienmura : muta."

293293.

Väinö Kaukonen: Esim. VII1 823,13 astu – astu –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Juhana Kainulaisen Lemminkäisen virteen (VII1 823). Säe esiintyy kuitenkin yleisesti runoissa.
Astui päivän, astui toisen,

294294.

Väinö Kaukonen: Esim. VII1 823,14 päivänä jo –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Juhana Kainulaisen Lemminkäisen virteen (VII1 823). Säe esiintyy kuitenkin yleisesti runoissa ilmaisemassa aikaa.
Päivänäpä kolmantena

295295.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 331.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe.
Ennätti meri etehen,

296296.

Väinö Kaukonen: Vrt. 41:129–30 ja 44:60–61.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe.
Ruokorantaruokoa kasvava ranta vastahansa,

297297.

Väinö Kaukonen: VII1 237,14 siihen – –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa A. Ahlqvistin tallentamaan runoon, joka sisältää aihelmat Eläimet sanansaattajina ja Suka mereen (VII1 237). Lönnrot hyödynsi ko. runoa Ainon tarinassa, mutta varsinaisesti vasta Ainon kuoltua (UK 4: 371->).
Tuohon yöhyt yllättävi,

298298.

Väinö Kaukonen: VII1 237,15 pimiä piättävi. Vrt. VII1 238,15 Pimiäinen piättelevi.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa A. Ahlqvistin tallentamaan runoon, joka sisältää aihelmat Eläimet sanansaattajina ja Suka mereen (VII1 237). Lönnrot hyödynsi ko. runoa Ainon tarinassa, mutta varsinaisesti vasta Ainon kuoltua (UK 4: 371->).
Pimeä piättelevi.

299299.

Väinö Kaukonen: VKL 31:280 – – illan pitkän. Vrt. 39:151 ja 157.

Niina Hämäläinen: Verrattain yleisesti esiintyvä säe runoissa.
Siinä itki impi illan,

300300.

Väinö Kaukonen: Vrt. 25:201 sekä 39:152 ja 158.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa muihin Kalevalan runoihin.
300. Kaikertelikaikertaa : valittaa, vaikeroida kaiken yötä

301301.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 312.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa myöhemmin esiintyvään säkeeseen "Kenkänsä vesikivelle". Lönnrotin sovittama säe.
Rannalla vesikivellävesikivi : veden ympäröimä kivi Katso lisääEsiintyy runoissa ja tarinoissa loitsimispaikkana tai muuten epätavallisen, veden väen paikkana (Turunen 1979; ks. I1 574, I1 634; I2 1111; VI1 3475; VII1 221a, VII1 611, VII1 625, VII1 632).,

302302.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 346 ja 17:568.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa myöhemmin esiintyvään säkeeseen "Laajalta kotilahelta". Lönnrotin sovittama säe.
Laajalla lahen perällä;

303303.

Väinö Kaukonen: VKL 31:281 – anivarahin, esim. VII4 2533,3 – ani varahin.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa loitsuun (VII4 2533). Verrattain yleisesti käytetty ja muunneltu, aikaa ilmaiseva säe runoissa.
Aamulla ani varahinvarhain, aikaisin*Säkeet 303−328 / Ainon kuolema

Ainon kuolema, kohtaus rannalla ja veteen astuminen, on katsottu edustavan eroottis-romanttista kuvastoa porvarillisen yleisön makua noudattaen (Apo 2002: 119; DuBois 1995: 264, 269; myös Annist 1944: 151). Sen on nähty myös yhdistävän Ainon luontoon ja tuonpuoleiseen (Piela 1999: 122−123). Feministinen tulkinta Ainon kuolemasta puolestaan korostaa, että kieltäytymällä Väinämöisen kosinnasta ja valitsemalla kuoleman, veden, Aino kasvaa seksuaalisuutensa tiedostavaksi naiseksi (Achté et al. 1987: 293−294; Kupiainen 2010).

Hirttäytyneen neidon runossa tyttö hirttäytyy. Siitä, hukuttautuiko Aino vai hukkui vahingossa, on keskusteltu runsaasti (esim. Annist 1944; Kaukonen 1956; Sawin 1990; Kupiainen 2004). Lönnrot selitti Ainon kuolemaa seuraavasti: "Sekä kivi että neitoset olivat veden väen kuvittelemia, Ainon houkutuksia" (Lna 121: 315). Kirjeessään ystävälleen Frans Johan Rabbelle Lönnrot oli suorasanaisempi: "Systern drunknade dock förran Wäin:n hann få henne" (kirje 18.6.1848). Myöhemmin koululaisille varustetussa Lyhennetyssä Kalevalassa Lönnrot korosti Ainon kuolemaa tämän tahdosta ja teoista vapaana (Lönnrot 1862/2005: 381). Ainon hukuttautuminen vertautuu aikakauden kirjallisiin malleihin: romanttis-traaginen nuoren naisen hukkuminen tai hukuttautuminen on yksi 1800-luvun kirjallisuuden kuvista (Launis 2005). Yhtenevyyksiä Ainon kuolemalle löytyy enemmän kirjallisista merenneitosaduista kuin kansantarinoista, joissa naispuolinen vedenhaltia kuvataan rehevänä, suuria rintojaan selkään heittelevänä naisena (Apo 2002: 119).

304304.

Väinö Kaukonen: Vrt. Kantr. II 146:7 Katsoin tuonne tuvan taaksi.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osaksi tarinankerrontaa.
Katsoi tuonne niemen päähän,

305305.

Väinö Kaukonen: Kantr. II 146:8 Kolm' – – kylpemässä. Vrt. VII1 223,9 Kolme neittä kylpemässä.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on hyödyntänyt Varas vie koristeet -aihelmaa, jota kehitteli myös Kantelettaressa (II 146). Kaukosen vrt.-viite on R. Polénin tallenteesta Varas vie koristeet (VII1 223); Ks. myös Lönnrotin lyhyehkö tallenne (VII1 231). Toisaalta Lönnrotilla myös laaja toisinto, jossa aineksia eri runoista: Hirttäytyneen neito, Varas vie koristeet ja Pakeneva (VII3 3942). Tähän myös Kaukonen viittaa Kantelettaren säetutkimuksessa (Kaukonen 1984: 456).
Kolme oli neittä niemen päässä,

306306.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 305 ja 331

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempaan säkeeseen: "Kolme oli neittä niemen päässä" sekä myöhemmin esiintyvään säkeeseen: "Menin merta kylpemähän".
Ne on merta kylpemässä,

307307.

Väinö Kaukonen: XIII1 1305,8 Miepäs neito –. Vrt. VII2 1648,15 Miep’ oun neiti neljänneksi.

Niina Hämäläinen: Säeviite on D. E. D. Europaeuksen tallenteesta Varas vie koristeet (XIII1 1305: 8): "Miepäs neito neljänneksi". Kalevalassa puhuu kertoja.
Aino neiti neljänneksi,

308308.

Väinö Kaukonen: XIII1 1305,9 Vitsavarpa –.

Niina Hämäläinen: Säeviite on D. E. D. Europaeuksen tallenteesta Varas vie koristeet (XIII1 1305: 9): "Vitsavarpa viienneksi".
Vitsan varpaviittaa Ainon huolen kaventamaan ulkomuotoon Katso lisääVitsa 'varpu'.

Varpa 'varpu, ohut oksa'.

Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä: "Huolellista kuvataan hoikaksi; vitsan varvan hoikkuus siis osotta kovin suurta huolta" (Lna 121). Vitsan varpa = 'hoikkavartaloinen' (Niemi 1910); viittaa hentouteen (Saarimaa 1927).
viienneksi.

309309.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:12 – – pajuille, VII1 231,15 Paitani vesi pajuille. Vrt. VII1 233,17 Heitin paitani pajulle.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36). Säe "Panin paitani pajuille/pajulle" kuitenkin Lönnrotilla: VII3 3942 sekä muilla kerääjillä: IV1 7, IV1 422; VI1 110; VII1 223, VII1 228; XIII1 1305.
Heitti paitansa pajulle,

310310.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:13 – haarukalle, VII1 231,14 Heit[i]n hameen haarukalle. Vrt. VII1 233,8 hameheni haapaselle.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36) sekä Lönnrotin tallenteeseen Varas vie koristeet (VII1 231). Tarkempi säevastaavuus "Hameni haapasille" kuitenkin Lönnrotin tallenteessa VII3 3942: 43 sekä D. E. D. Europaeuksen VII1 222 ja VII1 227 ja A. Ahlqvistin VII1 233 tallentamissa teksteissä.
310. Hamehensa haapaselle,

311311.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:14 – sulille maille, VII1 231,16 Sukkani – –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36) sekä Lönnrotin tallenteeseen Varas vie koristeet (VII1 231). Ks. kuitenkin myös Lönnrotin tallenne VII3 3942 sekä IV1 422; V1 986; VII1 223, VII1 227, VII1 228, VII1 230, VII1 233; XIII1 1298a; XV 85. Kalevalassa kertoja äänessä: sukkani on muuttunut muotoon sukkansa.
Sukkansa sulalle maalle,

312312.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:15, VII1 231,17 Kenkäni vesikiville.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36) sekä Lönnrotin tallenteeseen Varas vie koristeet (VII1 231).
Kenkänsä vesikivelle,

313313.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:18. Vrt. VII1 223,16 Helmet hikka rantaselle.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36) sekä R. Polénin tallenteeseen Varas vie koristeet (VII1 233). Säe myös muunnellen Lönnrotilla XIII1 82: 8: "Helmet hiekkarantaselta"; ks. myös V1 986; VII1 223, VII1 230; XIII1 1298a.
Helmet hietarantasellehietaranta : hiekkaranta,

314314.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:19 Sormikkaat somerikolle, VII1 231,14 Somerelle sormuks[eni]. Vrt. VII1 223,17 Sormukset somerikolle.

Niina Hämäläinen: Tarkka säeviite "Sormuksen somerikolle" löytyy seuraavista runotoisinnoista: VII1 222, VII1 223, VII1 230, VII1 233.
Sormukset somerikollesomerikko : kuiva sora, hietikko.

315315.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 321.

Niina Hämäläinen: Ks. kirjava kivi esiintyy eri runoaihelmissa, mm. Lemminkäisen virsi (VII2 1309), Pahan sulhon saanut (I2 1162, I2 1164), loitsuissa (mm. I4 432; VI1 3865), Lönnrotin lyyrisessä Armahan kulku -toisinnossa (XIII2 3167). Kirjava kivi viittaa epätavalliseen tapahtumaan: kirjavalla kivellä saattaa tapahtua sukupuoliakti tai kivellä loitsitaan ja synnytetään jotain epätavallista.
Kivi oli kirjava selälläselkä : (merestä) avoin meri,

316316.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 322.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa myöhemmin esiintyvään säkeeseen: "Paistavalle paaterelle".
Paasikivi, kiven liuska; jauhinkivi kullan paistavainenpaistava : selvästi näkyvä, hohtava,

317317.

Väinö Kaukonen: Esim. IV1 129,1 Kiistasin kivolla –.

Niina Hämäläinen: Säe on aihelmasta Kiistasin kivelle uida (IV1 2, IV1 129, IV1 339).
Kiistasikiistata : kilvoitella, koettaa Katso lisääKiista 'kilpailu' (Turunen 1979). kivellen uia,

318318.

Väinö Kaukonen: Esim. IV1 129,2 Tahoin paaelle –.

Niina Hämäläinen: Säe on aihelmasta Kiistasin kivelle uida (IV1 2, IV1 129, IV1 339).
Tahtoi paaelle paeta.

319319.

Väinö Kaukonen: Yl.

Niina Hämäläinen: Yleisesti esiintyvä säe.
Sitte sinne saatuansa,

320320.

Väinö Kaukonen: Vrt. 6:153.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kalevalan runoon 6, jossa säe: "Asetaiksen ampumahan".
320. Asetaiksenasettaa, refl. asetaiksen : asettautuu istumahan

321321.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 291 [80]. Vrt. I1 263,3 Meni neitsy kirjavan kiven sisään.

Niina Hämäläinen: Kirjava kivi esiintyy eri runoaihelmissa, mm. Lemminkäisen virsi (VII2 1309), Pahan sulhon saanut (I2 1162, I2 1164), loitsuissa (mm. I4 432; VI1 3865), Lönnrotin lyyrisessä Armahan kulku -toisinnossa (XIII2 3167). Kirjava kivi viittaa epätavalliseen tapahtumaan: kirjavalla kivellä saattaa tapahtua sukupuoliakti tai kivellä loitsitaan ja synnytetään jotain epätavallista.
Kirjavaiselle kivelle,

322322.

Väinö Kaukonen: VKL 31 r.a. 291 [81]. Vrt. I1 263,4 Paaen paksun pallehin.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny tavallisesti runoissa. Ks. kuitekin säe "Paaterolla paistavalla" J. Fr. Cajanin tallenteessa Pahan sulhon saanut (I2 1163: 3).
Paistavalle paaterellepaatero : kivi;

323323.

Väinö Kaukonen: Vrt. V1 986,9 Kivi kirposi vetehen ja 25:681.

Niina Hämäläinen: D. E. D. Europaeuksen tallentama teksti alkaa aihelmalla Kiusasin kivelle uida ja sisältää säkeen "Kivi pohjahan kilahti" (IV1 319: 3). Ks. myös Lönnrotin tallenteet: "Kilahti jalas kivehen" (VI1 551: 5; VII2 1514: 5); "Kilahuta pää kivehen" (IV1 284: 10); "Reki kilahti kivveen" (XIII1 1084: 6).
Kilahtikilahtaa : osua johonkin kilahtaen, helähtäen kivi vetehen,

324324.

Väinö Kaukonen: IV1 129,6.

Niina Hämäläinen: Kansanrunoviite on D. E. D. Europaeuksen inkeriläinen tallenne vuodelta 1847. Ks. myös Europaeuksen IV1 319: 4: "Paasi pohjahan pamahti".
Paasi pohjahan pakeni,

325325.

Väinö Kaukonen: Vrt. IV1 129,7 Jäi neito veen varalle.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osana tarinankerrontaa.
Neitonen kiven kerallakeralla : kanssa,

326326.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 322.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe osana tarinankerrontaa.
Aino paaen palleassapallea : kylki.

327327.

Väinö Kaukonen: Vrt. VII2 2163,135 Tuonne mie kana katoan.

Niina Hämäläinen: Säe "Sinne mie kana katosin" on Lönnrotin tallentamassa aihelmassa Marjatiellä kadonnut tyttö (VI1 103); ks. myös V1 750.
Siihenpä kanatytön tai naisen hellittelysana Katso lisääNeidon metafora runoissa (myös alli, sorsa, sotka, pyy). Myös morsiamesta. katosi,

328328.

Väinö Kaukonen: VK 31:154 Jo on kuollut tytti raukka, I1 234,113 – – – An[ni] t[ytti].

Niina Hämäläinen: Säkeen "Sinne mie kana katosin" parina on runoissa "lintu kuolin liioin surmin" (V1 750; VI1 103). Kalevalassa korostuu nuoren, surullisen Ainon kuolema.
Siihen kuoli impi rukka,

329329.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 42:21.

Niina Hämäläinen: Runoissa ei yleensä esiinny kerrontaa sitovaa säettä, vaan siellä siirrytään suoraan seuraavaan tapahtumaan tai tunnelmaan, esim. "Lintu kuolin liion surmin, / Kenelle tuli ikävä?" (V1 750: 4–5).
Sanoi kerran kuollessansa,

330330.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 42:22 Sekä virkki –. Vrt. 13:201 ja 33:5.

Niina Hämäläinen: Runoissa ei yleensä esiinny kerrontaa sitovaa säettä, ks. säe: Sanoi kerran kuollessansa.
330. Virkki vielä vierressänsä:

331331.

Väinö Kaukonen: Esim. VII1 230,1 Menin merta ky[l]pemähän.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Varas vie koristeet -aihelmassa, mutta mennä-verbin sijaan on lähteä (VII1 222, VII1 223, VII1 226, VII1 227, VII1 233; XIII1 378, XIII1 1305).
"Menin merta kylpemähän,*Säkeet 331−370 / Ainon varoitukset omaisille

Kuolleen Ainon varoitukset omaisille pohjautuvat pääosin Kantelettaren runoon Hukkunut veli (III 43). Runoissa kiellot liittyvät runoon Laivassa surmattu veli (VII2 1236; XIII1 571, XIII1 572, XIII1 1221; ks. myös VII1 234) tai samaan teemaan yhdistyvään Marjatiellä kadonnut (VI1 103; XIII1 738). (Vrt. kielto muissa yhteyksissä mm. I1 528; II 236; VII2 1774, VII2 2442; VII3 4416; XIII1 483.) Erona kansanrunoihin sekä Kantelettareen, jossa runoilla ei ole juonellista yhtenäisyyttä, Kalevalassa toistuu kuvaus Ainon rannalle menosta ja kuolemasta. Ainon varoituksen voi ymmärtää myös Lönnrotin kerronnallisena tehostuksena, joka kertautuu myöhemmin äidin varoituksena (säkeet 339−450).

332332.

Väinö Kaukonen: Vrt. V1 986,1 Läksin uimahan merelle ja s. 833.

Niina Hämäläinen: Yleensä säe Varas vie koristeet -teksteissä "Saarta suurta soutamahan" (esim. VII1 222, VII1 223, VII1 230; XIII1 1305). Kalevalassa Lönnrotin täytyi muotoilla säe viittaamaan Ainon hukkumiseen / hukuttautumiseen.
Sainp' on uimahan selälle,

333333.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 42:25, VI1 102,3 – mie – –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Lönnrotin toisintoon VI1 102, mutta säe "Sinne mie kana katosin" löytyy myös Lönnrotin tallenteesta Marjatiellä kadonnut tyttö, VI1 103: 3. Ks. myös "Tuonne minä kana katosin" (V1 750: 13).
Sinne mä kana katosin,

334334.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 42:26 Sinne kuolin, kurja lintu, VI1 103,4 Lintu kuolin liioin sormin [!]. Vrt. VII2 2163,136 Lintu kuolen liioin surmin ja V2 930,7 Kuolen lintu lii’an surman.

Niina Hämäläinen: Ks. säe: Siihen kuoli impi rukka.
Lintu kuolin liian surmanliika surma : luonnoton kuolema;

335335.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:29, XIII1 1221,11 Elköö – –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo Hukkunut veli seuraa Kaukosen tarjoamaa kansanrunoviitettä (XIII1 571). XIII1 571 (Laivassa surmattu veli), XIII1 738 (Marjatiellä kadonnut tyttö), XIII1 1221 (Laivassa surmattu veli ja Suka mereen).
Elköhön minun isoni

336336.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:30 – ilmoissa –, XIII1 571,19.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo Hukkunut veli seuraa Kaukosen tarjoamaa kansanrunoviitettä (XIII1 571). Runo on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto. Säe, johon Kaukonen viittaa, on runotoisinnon viimeinen säe.
Sinä ilmoisna ikänäei ikipäivänä, koskaan

337337.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:31, XIII1 571,18 Vetäkö kaloja täältä.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo Hukkunut veli seuraa Kaukosen tarjoamaa kansanrunoviitettä (XIII1 571). Lönnrot on muuttanut kansanrunon säkeen "vetäkö kaloja täältä" alkusoinnulliseksi: "Vetäkö ve’en kaloja".
Vetäkö ve'en kaloja

338338.

Väinö Kaukonen: Kantr. III43:33, VI1 102,13 Tuolta – –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, kansanrunoviite puolestaan Lönnrotin muistiinpano VI1 102, joka sisältää kaksi aihelmaa: Laivassa surmattu veli ja Ei tiedä emo kussa lapsi lauleleepi. Kansanrunon tuolta on muuttunut Kalevalan kontekstissa muotoon tältä.
Tältä suurelta selältä!"

339339.

Väinö Kaukonen: VKL 31:282 Läksi – –, Kantr. III36:2.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan ja Kantelettaren runoon Meren kylpijä (III 36). Lönnrot seuraa edellä mainittuja lähdetekstejä. Säe "rannalle pesohon" ei esiinny tallennetussa runoaineistossa.
"Läksin rannalle pesohonpeso : pesu,

340340.

Väinö Kaukonen: VKL 31:283 Meni – –, Kantr. III 36:3 Kävi meren –, XIII1 82,1 Läksin – kylpemää[n]. Vrt. s. 331.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on muuttanut kansanrunon säkeen "Läksin meren kylpemään" alkusoinnulliseksi: "Menin merta kylpemähän"; myös Kalevalan välilehdillä (ks. Borenius ja Krohn 1895: 305). Uudessa Kalevalassa tapaus kuvataan Ainon itsensä kertomana.
340. Menin merta kylpemähän,

341341.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 333.

Niina Hämäläinen: Säe (sinne / tuonne mie kana katosin) esiintyy muutamassa Marjatiellä kadonneen tytön tallenteessa, joista jälkimmäinen on Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta (ks. V1 750; VI1 103).
Sinne mä kana katosin,

342342.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 334.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy muutamassa Marjatiellä kadonneen tytön tallenteessa, joista jälkimmäinen on Lönnrotin ensimmäiseltä keruumatkalta (ks. V1 750; VI1 103).
Lintu kuolin liian surman;

343343.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:35, XIII1 571,1 Elköö – –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo Hukkunut veli seuraa Kaukosen tarjoamaa, Lönnrotin ylöskirjaamaa kansanrunoviitettä Laivassa surmattu veli (XIII1 571). Ks. Lönnrotin muut muistiinpanot: XIII1 738 (Marjatiellä kadonnut tyttö), XIII1 1221 (Laivassa surmattu veli ja Suka mereen).
Elköhön minun emoni

344344.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:36 – ilmoissa –. Vrt. s. 336.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runon Hukkunut veli kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli (XIII1 571).
Sinä ilmoisna ikänä

345345.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:38, XIII1 571,2 – – taikinaasa.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli (XIII1 571). Säe esiintyy muunnellen myös seuraavissa Laivassa surmatun veljen teksteissä (VI1 102; VII2 1235, VII2 1238).
Panko vettä taikinahan

346346.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:40 Tältä laajalta lahelta, XIII1 571,3.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto (XIII1 571). Säe ei esiinny kansanrunoaineistossa, vaan ainoastaan tässä Lönnrotin muistiinpanossa, jonka pohjalta Lönnrot on muovannut lahden kotilahdeksi.
Laajalta kotilahelta!"

347347.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 339.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
"Läksin rannalle pesohon,

348348.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 340.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Menin merta kylpemähän,

349349.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 333.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Sinne mä kana katosin,

350350.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 334.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
350. Lintu kuolin liian surman;

351351.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:42 Elköhön minun veikkoni, XIII1 571,17 – m[inun] –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli. Kaukosen tarjoama kansanrunon säe "Elköhön minun veikkoni" on Kalevalan säettä sujuvampi (XIII1 571).
Elköhönp' on veikkoseni

352352.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:44 – ilmoissa –. Vrt. s. 336.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runon Hukkunut veli kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto (XIII1 571).
Sinä ilmoisna ikänä

353353.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:46, XIII1 571,12 – sotaorosta.

Niina Hämäläinen: Sota-orin juottaminen on kansanrunossa (XIII1 571) isää luonnehtiva toimi. Lönnrot on vaihtanut tämän veljelle. Kalevalassa isää kielletään kalastamasta.
Juottako sota-oritta

354354.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:47 – tämän merosen. Vrt. 43:389.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muokkaama säe.
Rannalta merelliseltä!"

355355.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 339.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
"Läksin rannalle pesohon,

356356.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 340.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Menin merta kylpemähän,

357357.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 333.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Sinne mä kana katosin,

358358.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 334.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Lintu kuolin liian surman;

359359.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:49 Elköhön minun siskoni, XIII1 571,14 Elköön – sikkoni.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli. Kaukosen tarjoama kansanrunon säe "Elköön minun sikkoni" on Kalevalan säettä sujuvampi (XIII1 571), joskin Lönnrotilla sikko on siskoseni.
Elköhönp' on siskoseni

360360.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 36:51. Vrt. s. 336.

Niina Hämäläinen: Kaukosella on virheellinen viite. Oikea viite: Kantr. III 43:51. Kantelettaren runo on Hukkunut veli, jossa kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto (XIII1 571).
360. Sinä ilmoisna ikänä

361361.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:53, XIII1 571,15.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runon Hukkunut veli kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto (XIII1 571).
Peskö tästä silmiänsä

362362.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:55 – laiturilla. Vrt. s. 346 sekä 18:48 ja 207.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmattu veli -toisinto (XIII1 571). Säe ei esiinny kansanrunoaineistossa. Ainoastaan Lönnrotin muistiinpanossa "Tältä laajalta lahelta" (XIII1 571: 16), jonka pohjalta Lönnrot on muovannut "Kotilahden laiturilta".
Kotilahen laiturilta!

363363.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:56 – meressä vettä, XIII1 571,5 Mikä lie – –. Vrt. VI1 102,16 Kuka lie [!] meren vesiä.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Lönnrot seuraa kansanrunoa hieman muunnellen: mikä liemikäli.
Mikäli meren vesiä,

364364.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:57 – –, XIII1 571,6.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Kansanrunossa veri esiintyy jo runon alussa. Lönnrotilla veri on monikossa: veriä.
Sikäli minun veriä;

365365.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:58, XIII1 571,7.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli. Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571), jota Lönnrot seuraa sellaisenaan sekä Kantelettaressa että Kalevalassa.
Mikäli meren kaloja,

366366.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:59 – – lihani, XIII1 571,8 Se kaikki m[inun] –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Lönnrot on muuttanut säkeen sopimaan kielellisesti edelliseen säkeeseen: "Mikäli meren kaloja, / Sikäli minun lihoja".
Sikäli minun lihoja;

367367.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 43:60, XIII1 571,9.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli. Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571), jota Lönnrot seuraa sellaisenaan sekä Kantelettaressa että Kalevalassa.
Mikä rannalla risuja,

368368.

Väinö Kaukonen: Kantr. 43:61, XIII1 571,10 ne – minun –.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Lönnrot on muuttanut omistusmuodon etäisemmäksi kurjaksi, joka korostaa Ainon onnetonta kohtaloa.
Se on kurjan kylkiluita;

369369.

Väinö Kaukonen: Kantr. 43:62 – – hiekkasia.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Kansanrunossa säe on muodossa "Mikä rannalla risuja" (XIII1 571: 9).
Mikä rannan heinäsiä,

370370.

Väinö Kaukonen: Kantr. 43:63 Ne – –. Vrt. 1:57.

Niina Hämäläinen: Kantelettaren runo on Hukkunut veli, ja Kaukosen antama kansanrunoviite on Lönnrotin Etelä-Karjalasta muistiinpanema Laivassa surmatun veljen toisinto (XIII1 571). Kansanrunossa säe on muodossa "Ne on minun kylkiluita" (XIII1 571: 10). Lönnrot on lisännyt kohtaukseen toistoa. Koska aiemmin mainittiin kylkiluut, mainitaan nyt hiukset, jotka sopivat alkusointuisuudessaan säepariin: "Mikä rannan heinäsiä / Se hivusta hierottua".
370. Se hivusta hierottua."

371371.

Väinö Kaukonen: Vrt. 36:343.

Niina Hämäläinen: Kerrontaa eteenpäin vievä säe on Lönnrotin sovittama. Kaukosen vrt.-viite on Kalevalan Kullervo-runosta: "Se oli surman nuoren miehen".
Se oli surma nuoren neien,

372372.

Väinö Kaukonen: Vrt. 36:344–5.

Niina Hämäläinen: Kerrontaa eteenpäin vievä säe on Lönnrotin. Kaukosen vrt.-viite on Kalevalan Kullervo-runosta: "Kuolo Kullervo-urohon, / Loppu ainakin urosta" (UK 36: 344−345).
Loppu kaunihin kanasen.

373373.

Väinö Kaukonen: VKL 31:313 Kenpä sanan –, Kantr. III 15:61 Kukas – –, VII1 212,45 – – saatantaan.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe myös Aino-runoon läheisesti kytkeytyvän Katrin ja Riion pojan runossa: II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, myös VII1 238.
Kukas nyt sanan saatantahan,

374374.

Väinö Kaukonen: VKL 31:314 Kieli kerran kerrantahan, Kantr. III 15:62 Kielikerran –, VII1 212,46 Kieli kerran kerrantaan.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerrankielikerta : (suullinen) sanoma kerrontahan

375375.

Väinö Kaukonen: VKL 31:315. Vrt. 19:421.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa muistiinpanojaan Välilehditetyssä Kalevalassa.
Neien kuuluhun kotihin,

376376.

Väinö Kaukonen: VKL 31:316. Vrt. 19:422 sekä IV1 176,11–12 Tuohon kasvo kaunis nurmi, Kaunis kartano yleni.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa muistiinpanojaan Välilehditetyssä Kalevalassa. Kaukosen antama kansanrunoviite on D. E. D. Europaeuksen tallentamasta runotekstistä, joka sisältää mm. aihelmat Iski tulta Ilmarinta ja Kullasta saari (IV1 176).
Kaunihisen kartanohon?

377377.

Väinö Kaukonen: VKL 31:317, Kantr. III 15:65. Vrt. VII1 215,80 Karhu sanan saatannahan [!].

Niina Hämäläinen: Lönnrotin pohjatekstinä on R. Polénin toisinto, jossa seuraavia osioita: Eläimet sanansaattajina ja Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215). Kalevalan säe seuraa kansanrunon mallia.
Karhu sanan saatantahan,

378378.

Väinö Kaukonen: VKL 31:318 – kerrantahan, Kantr. III 15:66. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runossa, jossa seuraavia osioita: Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito ja Päivän kera kilpa (VII1 212). Runossa säe "Kieli kerran kerrantaan" (VII1 212: 46) on jäniksen sanan saatannan toistosäe.
Kieli-kerran kerrontahan;

379379.

Väinö Kaukonen: VKL 31:319 Ei saa karhu [sanaksi], Kantr. III 15:67 – saanut – sanaksi. Vrt. VII1 215,85 Ei saatu karhu sanoa.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Riion poika sekä R. Polénin muistiinpanoa, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215).
Ei karhu sanoa saata,

380380.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:68. Vrt. VII1 215,86 Lehmä karjan löytänöhö ja VII1 217,66 lehmi karjahan sekovi.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Kantelettaren runoa Riion poika sekä R. Polénin (VII1 215) ja A. Ahlqvistin (VII1 217) tallenteita.
380. Lehmikarjahan katosi.

381381.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:69. Vrt. s. 373.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe myös Aino-runoon läheisesti kytkeytyvän Katrin ja Riion pojan runossa: II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, myös VII1 238.
Kukas sanan saatantahan,

382382.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:70 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan

383383.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 375.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Neien kuuluhun kotihin,

384384.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 376.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Kaunihisen kartanohon?

385385.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:73. Vrt. VII1 217,60 Susi sanan s[aatantahan].

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy A. Ahlqvistin muistiinpanemassa toisinnossa, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 217). Ks. hukka suden sijaan VII1 215.
Susi sanan saatantahan,

386386.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:74 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan;

387387.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:75 Ei saanut suella sanaksi. Vrt. VII1 215,95 Ei saata hukka sanoa.

Niina Hämäläinen: Toistosäe, joka R. Polénin ylöskirjaamassa runossa. Susi on muodossa hukka (VII1 215).
Ei susi sanoa saata,

388388.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:76. Vrt. VII1 217,61 lammas karjahan sekovi.

Niina Hämäläinen: Säe A. Ahlqvistin ylöskirjaamassa runotekstissä (VII1 217). Lönnrot on muuttanut seota-verbin neutraalimpaan muotoon: kadota.
Lammaskarjahan katosi.

389389.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:77. Vrt. s. 373.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe myös muissa saman aihelman toisinnoissa: II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, myös VII1 238.
Kukas sanan saatantahan,

390390.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:78 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
390. Kieli-kerran kerrontahan

391391.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 375.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Neien kuuluhun kotihin,

392392.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 376.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Kaunihisen kartanohon?

393393.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:81. Vrt. VII1 215,102 Repo sanan saatantahan.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaressa ja Kalevalassa R. Polénin muistiinpanemaan toisintoon, jossa osiot Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215) (Kaukonen 1984: 750). "Repo sanan saatantahan" myös seuraavissa runoteksteissä: VII1 212, VII1 217, VII1 237, VII1 238).
Repo sanan saatantahan,

394394.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:82 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika. Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan;

395395.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:83 Ei saanut revolle sanaksi. vrt. VII1 315,106 Ei saata repo sanoa.

Niina Hämäläinen: Kalevalan ja Kantelettaren säkeet seuraavat R. Polénin muistiinpanemaa toisintoa, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215). Kaukosella painovirhe: VII1 315 pitäisi olla VII1 215. Ks. säe hieman varioiden D. E. D. Europaeuksen tallenteessa: "Ei saane sanoa vieä" (VII1 238: 21).
Ei repo sanoa saata,

396396.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:84. Vrt. VII1 237,21 yhtynevi kanakarja sekä 18:67.

Niina Hämäläinen: Lönnrotilla käytössä olleissa runoteksteissä muunnellen: "Kalan suolihin sekoivi" (VII1 217: 56) tai " yhtynevi kanakarja" (VII1 237: 21; myös VII1 238). R. Polénin ylöskirjaamassa tekstissä viitataan ketun epäluotettavuuteen:

"Ei saata repo sanoa:
Joutunoko jänön jälille,
Koukku polven polkemille,
Tuoss' on viikon viipynöhö."
(VII1 215: 106−109).
Hanhikarjahan katosi.

397397.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:85. Vrt. s. 373.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe myös muissa saman aihelman teksteissä (II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, myös VII1 238).
Kukas sanan saatantahan,

398398.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:86 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika. Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan

399399.

Väinö Kaukonen: vrt. s. 375.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Neien kuuluhun kotihin,

400400.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 376.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
400. Kaunihisen kartanohon?

401401.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:89, VII1 212,47 – – saatant[aan].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika sekä Lönnrotin muistiinpanoon, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe esiintyy myös seuraavissa saman aihelman teksteissä: II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, VII1 238.
Jänö sanan saatantahan,

402402.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:90 – kerrantahan. Vrt. s. 374.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika. Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan;

403403.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:91. Vrt. VII1 212,58–9 Jänis saatto sanoa, [Jänis] varmon vastaella. sekä VII1 209,50 Tytär varmoin vastaeli.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sommittelema. Esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säkeen paikka runossa kuitenkin toisessa kohtaa.
Jänis varmanepäröimättä, varmasti vastaeli:

404404.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:92.

Niina Hämäläinen: Kalevalan ja Kantelettaren säkeet seuraavat R. Polénin muistiinpanemaa toisintoa, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215). Ks. säe hieman varioiden D. E. D. Europaeuksen tallenteessa "Ei saane sanoa vieä" (VII1 238: 21).
"Sana ei miehe'en katoa."

405405.

Väinö Kaukonen: VKL 31:321, Kantr. III 15:93.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema, kerrontaa sitova säe.
Läksi jänis juoksemahan,

406406.

Väinö Kaukonen: VKL 31:322, Kantr. III 15:94.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe, myös Kantelettaressa.
Pitkäkorva piippomahanpiippota : juosta hypähdellä,

407407.

Väinö Kaukonen: VKL 31:323, Kantr. III 15,95.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe, myös Kantelettaressa.
Vääräsääri vääntämähänvääntää : juosta, kulkea,

408408.

Väinö Kaukonen: VKL 31:324 – ripittämähän, Kantr. III 15:96. Vrt. VII1 215,126 Risti-suu ripattamahan.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan ja Kantelettaren Riion pojan runoon. Kaukosen mukaan Lönnrot on sommitellut samaisen säkeen Kantelettareen pohjautuen R. Polénin tallenteeseen. Säe löytyy ko. runosta, mutta kohdasta, jossa mietitään jäniksen polttamista / paistamista:

"Pannahan jänö tulelle,
Ketträ silmä kiehumahan,
Risti-suu ripattamahan
Isännälle iltaseksi,
Emännälle aamuseksi,
Tyttären välipalaksi,
Pojan puolipäiväseksi."
(VII1 215: 124–130.)
Ristisuu ripottamahanripottaa : juosta nopeasti

409409.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 375.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
Neien kuuluhun kotihin,

410410.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 376.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin esitettyä säettä.
410. Kaunihisen kartanohon.

411411.

Väinö Kaukonen: VKL 31:327, Kantr. III 15:101.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan ja Kantelettaren Riion pojan runoon (III 15). Ks. kuitenkin Lönnrotin tallenne: "Kyykistiin kynnykselle" (VII1 212, 52). Kynnys-sana muunnellen myös D. E. D. Europaeuksen Hirttäytyneen neidon tallenteessa: "Kytsistihen kynnysvieroon" (II 51: 53).
Juoksi saunan kynnykselle;

412412.

Väinö Kaukonen: VII1 212,52 Kyykistiin kynnykselle.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Lönnrotin muistiinpanemaan runotekstiin (VII1 212). Säe muunnellen myös R. Polénilla "Kyykistihen kynnysala" (VII1 215: 118) ja D. E. D. Europaeuksella: "Kytsistihen kynnysvieroon" (II 51: 53).
Kyykistäiksekyykistyä, refl. kyykistäikse : kyykistyy kynnykselle,

413413.

Väinö Kaukonen: VKL 31:328, Kantr. III 15:102.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sommittelema. Runoissa, joissa Hirttäytyneen neidon ja Eläimet sanansaattajina aihelmia jänis tulee saunan sijaan kotaan: "Koksahti jänö kotah" (VII1 238: 27, ks. myös VII1 237). Kota voi merkitä myäs 'saunan eteistä' (KKS).
Sauna täynnä neitosia,

414414.

Väinö Kaukonen: VKL 31:329. Vrt. s. 413.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sommittelema Välilehditettyyn Kalevalaan.
Vasta käessä vastoavat:

415415.

Väinö Kaukonen: VII1 237,42 Tulit – –.

Niina Hämäläinen: Säeviite on A. Ahlqvistin tallentamasta runotekstistä, jossa aihelmat Eläimet sanasaattajina ja Suka mereen (VII1 237). Ks. myös säe muunnellen VII1 238.
"Saitko kierovino, kierosilmä; (tässä) jäniksestä keittimiksikeitin : keitetty ruoka, keitto,

416416.

Väinö Kaukonen: VII1 237,43.

Niina Hämäläinen: Säeviite on A. Ahlqvistin tallentamasta runotekstistä, jossa aihelmat Eläimet sanasaattajina ja Suka mereen (VII1 237).
Paltsasilmäpyöräsilmä, mulkosilmä; jäniksen epiteetti paistimiksi,

417417.

Väinö Kaukonen: VII1 215,127 Isännälle iltaseksi.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama säeviite R. Polénin tallenteesta, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215).
Isännällen iltaseksi,

418418.

Väinö Kaukonen: VII1 215,218 Emännälle aamuseksi. Vrt. I1 234,159 Emollisen einehiä.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama säeviite R. Polénin tallenteesta, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215). Lönnrot on vaihtanut aamuseksi muotoon eineheksi. Vrt.-runoviite on Lönnrotin Aino-runon mallina ollut tallenne, mutta säe "Emollisen einehiä" toisessa yhteydessä:

"Ei tieä isätön lapsi
Isollisen iltasia
Ei tieä emoton lapsi
Emollisen einehiä
Vanhemmallisen varoja."
(I1 234: 156−160).
Emännällen eineheksieine : aamiainen, välipala,

419419.

Väinö Kaukonen: VII1 215,129 – välipalaksi. Vrt. VII5 4095,96 Tyttären välipaloiksi.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama säeviite R. Polénin tallenteesta, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215). Kaukosen vrt.-viite on loitsusta (VII5 4095).
Tyttären välipaloiksi,

420420.

Väinö Kaukonen: VII1 215,130.

Niina Hämäläinen: Kaukosen antama säeviite R. Polénin tallenteesta, jossa Eläimet sanansaattajina, Hirttäytynyt neito sekä Päivän kera kilpaa (VII1 215).
420. Pojan puolipäiväseksipuolipäiväinen : puolenpäivän ateria, lounas?"

421421.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:111, VII1 212,58 – saatto sanoa.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika. Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Jänis saattavi sanoa,

422422.

Väinö Kaukonen: Vrt. esim. VII1 215,125 Kettra silmä keihumahan.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe pohjautuu omaan muistiinpanoon "Ketrasilmä kiehumaan" (VII1 212: 56, ks. myös VII1 217) sekä Kaukosen mainitsemaan R. Polénin tallenteeseen (VII1 215).
Kehräsilmäpyöreäsilmäinen kerskaella:

423423.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:113, VII1 212,60 Lieppä – lähtennä.

Niina Hämäläinen: Säe seuraa Lönnrotin omaa muistiinpanoa VII1 212, myös Kantelettaressa.
"Liepälie : olla-verbin potentiaali; liepä imperatiivisessa merkityksessä lempopaholainen, piru; Hiiden toistonimi Katso lisääLempo on Kalevalassa ja kansanrunoissa personoitunut paha, luonnossa esiintyvä paha haltia, pahuuksien alkusynnyttäjä; nimenä Hiiden toistonimi (Jussila 2009; Siikala 2012: 277). Ks. Hiisi.

Lempo-sanalla on mitä ilmeisimmin yhteys lempi-sanaan; alkuperäinen merkitys näyttäisi liittyvän palamiseen. Lempi esiintyy yleisesti vanhojen henkilönnimien osana, mm. Lemminkäinen, Lemmitty, Ihalempi, Kaukalempi. (SSA2 s.v. lempi, lempo.)
lähtenynnä

424424.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:114, VII1 212,61 – kiehum[aan].

Niina Hämäläinen: Säe seuraa Lönnrotin omaa muistiinpanoa VII1 212, myös Kantelettaressa.
Kattiloihin kiehumahan,

425425.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:115, VII1 212,62 – – saatant[aan].

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212). Säe myös Aino-runoon läheisesti kytkeytyvän Katrin ja Riion pojan runossa: II 51; VII1 215, VII1 217, VII1 237, myös VII1 238.
Läksin sanan saatantahan,

426426.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:116 – kerrantahan, VII1 212,63 Kieli kerran kerrant[aan].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Riion poika. Säe esiintyy vain Lönnrotin muistiinpanemassa runotekstissä, jossa osa Hirttäytyneen neidon runoa (VII1 212).
Kieli-kerran kerrontahan:

427427.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:125 Jo – Katri –, VII1 212,69 – – Kaisa kaatununna.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettareen ja Lönnrotin muistiinpanemaan tekstiin (VII1 212). Säe esiintyy myös muissa tallenteissa (II 51; VII1 215; ks. myös VII1 213).
Jop' on kaunis kaatununna,

428428.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:126, VII1 212,70 – riutunna. Vrt. VII1 215,77 Tina rinta riutununna.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettareen ja Lönnrotin muistiinpanemaan tekstiin (VII1 212). Ks. säe myös loitsuissa I4 250a, I4 807.
Tinarintaneidosta, jolla rinnassa tinakoriste; nuoren naisen metafora riutununna,

429429.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:127 – hopiasolki, VII1 212,71 – hopiasormi. Vrt. VII1 215,78 Sortununna hopia solki.

Niina Hämäläinen: Lönnrot pohjaa säkeen omaan muistiinpanoon (VII1 212) ja Kantelettareen. Ks. myös "Sortunna hopia sorkka" (VII1 213: 20).
Sortunna hopeasolki,

430430.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:128 Vyövaski –, VII1 212,72 – valahtanna. Vrt. VII1 215,79 Vyö-vaski valahtanunna.

Niina Hämäläinen: Lönnrot pohjaa säkeen omaan muistiinpanoon (VII1 212) ja Kantelettareen.
430. Vyö vaskivaskivyö valahtanunna,

431431.

Väinö Kaukonen: VK 31:155. Vrt. Knt.V,n.5,6 Tuohon lietohon merehen.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy muunnellen loitsuteksteissä: esim. I4 341, I4 435; II 880; VI1 3667, VI1 3668, VI1 3670; VII3 505, VII3 551, VII3 552, VII3 553, VII3 554; XII1 4463, XII1 4464, XII1 4465, XII1 4466.
Mennyt lietohonlieto : (merestä) upottava, pohjaton Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (ihmisestä, tark. Lemminkäisestä) huoleton, kevytmielinen, hauska (11:4, 61 ym.); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa lieto Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NESK s.v. liete).
merehen,

432432.

Väinö Kaukonen: VK 31:156. Vrt. s. 291.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Vanhaan Kalevalaan. Säe löytyy hieman muunnellen esim. loitsusta XII2 6709 sekä D. E. D. Europeauksen tallentamasta tekstistä, jossa on aihelmia Maailmansynty-runosta, Vipusen virrestä ja Väinämöisen ammunnasta VII1 53.
Alle aavojen syvien,

433433.

Väinö Kaukonen: Esim. Kantr. II 107:15, VII2 1773,10 Sisariksi –. Vrt. s. 245.

Niina Hämäläinen: Tässä toistuu Ainon aiemmin esittämä toive (säe 245), mutta nyt kertojan kuvaamana. Kaukonen viittaa kuitenkin Kantelettaren runoon ja sitä kautta Lönnrotin ensimmäiseen kansanrunojulkaisuun, Kantele-vihkoon. Toinen vihko sisältää huolirunon Kadonnut, jossa säe "sisareksi siikaselle" (Kantele II: 69). (Kaukonen 1984: 417.) Toisaalta A. Ahlqvistin muistiinpano vuodelta 1846 VII2 2908 on aiheeltaan lähempänä Aino-runoa. Lähtiessään kodistaan morsian valittelee, ettei kukaan häntä itkisi, vaikka hän vierisi veteen – sisareksi siikasille. Ks. myös VII2 1773, VII2 2253, VII2 2445; XIII1 2108; vrt. VII2 2096. Vrt. miten sisar ja siika loitsuissa, esim. I4 250; VI1 3176, VI1 3211, VI1 3219; VII3 752.
Sisareksi siikasille,

434434.

Väinö Kaukonen: Esim. Kantr. II 107:16, VII2 1773,11 – vein k[aloille]. Vrt. s. 246.

Niina Hämäläinen: Tässä toistuu Ainon aiemmin esittämä toive (säe 246), mutta nyt kertojan kuvaamana. Kaukonen viittaa kuitenkin Kantelettareen ja sitä kautta Lönnrotin ensimmäiseen kansanrunojulkaisuun, Kantele-vihkoon, sen toiseen osaan. Vihko sisältää huolirunon Kadonnut, jossa säe "sisareksi siikaselle" (Kantele II: 69). (Kaukonen 1984: 417.) Toisaalta A. Ahlqvistin muistiinpano vuodelta 1846 VII2 2908 on aiheeltaan lähempänä Aino-runoa. Lähtiessään kodistaan morsian valittelee, ettei kukaan häntä itkisi, vaikka hän vierisi veteen – "sisariksi siikasille / veikoksi veen kaloille" (VII2 2908: 6−7).
Veikoksi ve'en kaloille."

435435.

Väinö Kaukonen: VK 31:161 Siitä emo itkemähän. Vrt. I1 208,65 Emä täyty itkem[ähän].

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny yleisesti Hirttäytyneen neidon runoteksteissä. Ainoastaan muunnellen toisinnossa I1 208 sekä II 47: 47: "Emon itkuksi tulevi".
Emo tuosta itkemähän,

436436.

Väinö Kaukonen: VK 31:162. Vrt. I1 615,76 Kyynäl vieri silmältähän.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Hirttäytyneen neidon runoteksteissä, vaan on Lönnrotin sommittelema. Kaukosen antama vrt.-runoviite on Lönnrotin mm. Kanteleen soitto ja synty -aihelmia sisältävästä tallenteesta, laulajana Arhippa Perttunen (I1 615).
Kyynelvieruskyynelehtivä, kyynelsilmäinen Katso lisääkyynelvierus : kyyneleet; kyynelten lähde vieremähän,

437437.

Väinö Kaukonen: Vrt. 1:4 ja 3:543.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muovaama säe, joka esiintyy muunnellen erilaisissa runoissa: mm. "Saamah sanelemah" I3 1276: 48; "Saakamma sanelemahan" II 31: 3; "Saanen ma sanelemaan" VII2 1555: 3.
Sai siitä sanelemahan,

438438.

Väinö Kaukonen: Vrt. 4:234.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muovaama säe. Ks. Hirttäytyneen neidon runossa Anni tytön suulla: "vaivoja valitan" (I1 222: 19). Muissa runoissa eri yhteyksissä: esim. I1 255; I2 797; XIII2 2968; XV 646.
Vaivainen valittamahan:

439439.

Väinö Kaukonen: VKL 31:339 Elkäte – –, Kantr. II 187:13 Elköhön emo tytärtä, VI1 560,14 Elköön – –. Vrt. s. 507 sekä 15:7, 34:389 ja 34:223.

Niina Hämäläinen: Säe "Elköön minun emoni" on Lönnrotin tallentamassa runossa Laivassa surmattu veli (XIII1 571: 1; ks. myös XIII1 572, XIII1 738; VI1 103). Kielto esiintyy muunnellen myös joissakin eeppisissä runoissa (I1 470; I2 759b; XIII1 438), loitsuissa (VI1 3809; VI2 4659), häärunoissa (mm. I3 1619) tai lyyrisissä runoissa (V2 1200, V2 1235; VII2 2176; VII3 4414; XIII1 2177).
"Elkätte, emot poloiset,*Säkeet 439−446 / Äidin varoitus

Äidin varoitus pohjautuu Lönnrotin lyyriseen muistiinpanoon ensimmäiseltä keruumatkalta 1828. Runossa ei kuitenkaan ole kyse varoituksesta, vaan kehtolaulusta lapselle: "Ei tiiä emo tekiä, / Eikä kantaja katala, / Mihin tuutipi tytärtä, / Kuhun lasta liekuttaapi, / Tuutiiko tuvalliselle, / Vai tuuti tuvattomalle" (VII1 560: 1−6). Äidin huoli tyttären kohtalosta (avioituminen ainoa vaihtoehto) kulkee mukana lyyrisissä lauluissa, keskustelu alkaa jo lasta tuudittaessa (Timonen 2004b: 45). Äidin varoitussanat pohjautuvat Lönnrotin Hirttäytyneen neidon muistiinpanoon (I1 208) (Krohn 1903−1910: 395). Myös Kalevalan Kullervo-runossa on varoitus vanhemmille (UK 36: 351−360). Kullervo-runon varoituksen painavuutta lisää se, että se lausutaan eepoksen suurimman auktoriteetin, Väinämöisen suulla (ks. Tarkka 2005: 154). Molempien varoitusten on katsottu kuvastavan Lönnrotin eettistä näkemystä vanhempien ja lasten suhteesta. Ne ovat myös yhdistettävissä aikakauden keskusteluun perheestä ja äidin roolista lasten kasvattajana. (Hämäläinen 2012: 224−227.)

440440.

Väinö Kaukonen: VKL 31:340 – ilmoissa –, Kantr. II 187:14 Elköhön sinä ikänä. Vrt. s. 336.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan ja Kantelettareen. Täysin sama säe löytyy kuitenkin löyhästi Aino-runoon liittyvistä, Lönnrotin tallentamista runoteksteistä Marjatiellä kadonnut tyttö VI1 103, 25 sekä Laivassa surmattu veli XIII1 571, 19. Säe osittain muunnellen myös seuraavissa runoissa I1 470, I1 528; I3 1680; XIII1 483.
440. Sinä ilmoisna ikänä

441441.

Väinö Kaukonen: VKL 31:341 Tuuvitelko, VI1 560,15 Turvikseen tuuvitelko sekä Kantr. II 187:3 Tuuvitan tätä tytärtä, VII2 3583,5.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muovaama säe, joka esiintyy muunnellen eri yhteyksissä (I4 237; VII2 1199, VII2 1202; XIII1 1530). Säe yleensä kuitenkin kuvaa lyyrisissä runoissa äidin (vanhemman) ja lapsen suhdetta (esim. V2 1754, V2 1755; VI1 560; VII2 2168, VII2 2367, VII2 2454; XIII2 5114).
Tuuitelkotuuitella : kiikutella; kasvattaa tyttäriä,

442442.

Väinö Kaukonen: VKL 31:42, Kantr. II 187:4 Tätä lasta liekuttelen, VII2 3583,6.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin muovaama säe, joka esiintyy muunnellen eri yhteyksissä (IV1 4, IV1 337; VII2 2371; XIII1 1530). Säe yleensä kuitenkin kuvaa lyyrisissä runoissa äidin (vanhemman) ja lapsen suhdetta (esim. V2 7, V2 350, V2 1754, V2 1755; VI1 560; VII2 3583; XIII1 17; XIII2 5114).
Lapsianne liekutelkoliekutella : kiikutella, tuuditella Katso lisääLiekku 'kehto, kätkyt'.

443443.

Väinö Kaukonen: Kantr. III 15:154. Vrt. 18:462 ja 466, 23:521 sekä 39:171.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin, se ei sellaisenaan löydy tallennetuista runoista. Ks. kuitenkin I1 640: 5: "Mieli neion mieholaan".
Vastoin mieltä miehelähän,

444444.

Väinö Kaukonen: VKL 31:343 Niinkun – – –. Vrt. s. 439.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sommittelema säe, joka vie kerrontaa eteenpäin.
Niinkuin mie emo poloinen

445445.

Väinö Kaukonen: VKL 31:345 Tuuvittelin –. Vrt. ss. 439 ja 441.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy muunnellen eri yhteyksissä (I4 237; VII2 1199, VII2 1202; XIII1 1530), yleensä kuitenkin lyyrisissä runoissa kuvastamassa äidin (vanhemman) ja lapsen suhdetta (esim. V2 1754, V2 1755; VI1 560; VII2 2168, VII2 2367, VII2 2454; XIII2 5114).
Tuuittelin tyttöjäni,

446446.

Väinö Kaukonen: VKL 31:346 Kasvatin kanoja raukka. Vrt. Kantr. II 188:5–6 Kun tytär hyvä tulisi, Kasvaisi emon kananen.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan ja Kantelettareen. Säe esiintyy kuitenkin muutamassa lyyrisessä runossa (V2 349, V2 2303; VII2 2842; ks. myös IV1 195).
Kasvatin kanasiani!"

447447.

Väinö Kaukonen: VKL 31:364. Vrt. VII3 3948,51 Neito itki, kynel vieri.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe. Ks. kuitenkin Kaukosen runoviite VII3 3948.
Emo itki, kyynel vieri,*Säkeet 447−488 / Äidin kyyneleet

Runsaat, loputtomasti valuvat kyyneleet kuvastavat kansanrunoissa suuren surun liikettä, sen purkautumista. Erityisesti huolirunojen kyyneltulvaa voidaan ajatella myös "surun huipentumana" (Timonen 2004b: 330) tai kyyneltulvan voi nähdä menneen ja nykyisen väliseksi yhdistäväksi voimaksi (ibid.: 331−332). Ainon äidin kyyneleet edustavat (vihdoinkin) äidin aktiivisuutta; äiti ymmärtää tyttärensä surun mutta liian myöhään. Toisaalta äidin valuvat kyyneleet ovat vieneet tulkitsijoiden mielenkiintoa pois Ainon surusta. (Hämäläinen 2012: 178−179.)

448448.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 452.

Niina Hämäläinen: Säe Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteessa: "Vierkööt vetrehet veteni" (I1 233: 88). Vrt. loitsussa I4 1025.
Vieri vetrehetvetre : hereä, vuolas; (tässä) katkera Katso lisääLönnrotin käännös sanalle vetre = 'bitter' [katkera, karvas] (Lna 122); ks. myös Kaukonen 1956: 628. vetensä

449449.

Väinö Kaukonen: VKL 31:370, esim. IV1 170,46 – silmistäsi. Vrt. I1 234,132 Sinisellä sukkasilla.

Niina Hämäläinen: Kaukosen kansanrunoviite IV1 170 on häärunosta: "Vieretit vesipisarat / Sinisistä silmistäsi". Kaukosella painovirhe: Hirttäytyneen neidon toisinnoissa säe on yksikössä: "Sinisellä sukkasella" (I1 234: 132).
Sinisistä silmistänsä

450450.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 453.

Niina Hämäläinen: Ks. kuitenkin Lönnrotin muistiinpanossa: "Miun polosen poskilleni" (VII2 2176: 6) sekä "Punasille poskillesi" (IV1 170: 47).
450. Poloisille poskillensa.

451451.

Väinö Kaukonen: VK 31:163, I1 233,87 Vieres –, viere –.

Niina Hämäläinen: Säe myös Hirttäytyneen neidon toisessa tallenteessa I1 234: 126.
Vieri kyynel, vieri toinen,

452452.

Väinö Kaukonen: VK 31:164, I1 233,88, Vierkööt – veteni.

Niina Hämäläinen: Säe Lönnrotin ylöskirjaamassa Hirttäytyneen neidon tallenteessa: "Vierkööt vetrehet veteni" (I1 233: 88). Vrt. loitsussa I4 1025.
Vieri vetrehet vetensä

453453.

Väinö Kaukonen: VK 31:170 Poloisilta poskiltansa. Vrt. 26:18 ja VII1 638,5 Punasille poskipäille.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei anna kansanrunoviitettä. Säe poloisille poskipäille tai poloisilta poskipäiltä esiintyy kuitenkin muutamassa loitsutekstissä, jotka Lönnrotilla olleet käytössä (VII4 1926, VII4 1941, VII4 1942). Ks. myös läheisesti muunnellen Lönnrotin muistiinpanossa Ilomantista: "Miun polosen poskilleni" (VII2 2176: 6).
Poloisilta poskipäiltä

454454.

Väinö Kaukonen: VK 31:171 Ripeille –, I1 233,90 – rinnoilleni.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteessa (I1 233, 90). Muuten se esiintyy muutamassa runossa pukeutumisen yhteydessä: Lönnrotin tallentamassa Vaassila Kieleväisen eeppisesti polveilevassa runotekstissä Pohjan akka pukeutuu: "Pani päällensä parasta / Ripeintä rinnoillensa" (I1 80: 45−46); ks. myös I2 1098; VII1 223.
Ripeilleripeä : kaunis, uhkea Katso lisääLönnrotin käännös sanalle ripeä = 'ståtlig' [kaunis] (Lna 122); ks. myös Turunen 1979; Jussila 2009. rinnoillensa.

455455.

Väinö Kaukonen: VK 31:172. Vrt. s. 451.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri kyynel, vieri toinen,

456456.

Väinö Kaukonen: VK 31:173. Vrt. s. 452.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri vetrehet vetensä

457457.

Väinö Kaukonen: VK 31:174 Ripehiltä –. Vrt. s. 454.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Ripeiltä rinnoiltansa

458458.

Väinö Kaukonen: VK 31:175 Hienosille –, I1 234,122 Hienosella helmallani.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteeseen, mutta säe myös toisessa Lönnrotin tallentamassa Ontrei Malisen laulamassa runossa, joka sisältää Marketan runon ja Väinämöisen tuomion: I1 689: 3.
Hienoisille helmoillensa.

459459.

Väinö Kaukonen: VK 31:176, I1 233,93 V[iere] k[yynel], v[iere] t[oinen].

Niina Hämäläinen: Säe muunnellen myös Hirttäytyneen neidon toisessa tallenteessa I1 234: 126.
Vieri kyynel, vieri toinen,

460460.

Väinö Kaukonen: VK 31:177. Vrt. ss. 452.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
460. Vieri vetrehet vetensä

461461.

Väinö Kaukonen: VK 31:178 Hienosilta –. Vrt. s. 458.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Hienoisilta helmoiltansa

462462.

Väinö Kaukonen: VKL 31:383. Vrt. VII3 3948,61 Punasille sukkasille ja I1 233,94 *Sulkkusille sukkasille* (päällä: sinisuilla).

Niina Hämäläinen: Säe on Kaukosen antamassa lyyrisessä kansanrunoviitteessä (VII3 3948) ja muunnellen Hirttäytyneen neidon tekstissä (I1 233; ks. myös XIII1 2557).
Puna-suillepunasuu : sukasta; varren yläosa punainen sukkasille.

463463.

Väinö Kaukonen: VK 31:180. Vrt. s. 451.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri kyynel, vieri toinen,

464464.

Väinö Kaukonen: VK 31:181. Vrt. s. 452.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri vetrehet vetensä

465465.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 462.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Puna-suilta sukkasilta

466466.

Väinö Kaukonen: VKL 31:392, VK 31:183 Kautokengän kantasille, I1 233,99 Kultakengän –. Vrt. 50:110.

Niina Hämäläinen: Säe ei aivan tällaisenaan esiinny kansanrunoaineistossa, joskin Lönnrotin tallentamassa Hirttäytyneen neidon tekstissä muodossa "Kultakengän kantasille". Lönnrot on muuttanut kantasen kautoseksi, mikä tarkoittaa kengän kärkipalaa. Kautokenkä oli kärkipalan vuoksi hienompi kenkä: "piekšuo šanottih kautokenkäkšeki, še oli hienompi piekšu" (KKS).
Kulta-kengän kautosillekautonen : kauto eli kengän päällisnahka.

467467.

Väinö Kaukonen: VK 31:184, I1 233,100 V[iere] k[yynel], v[iere] t[oinen].

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Lönnrotin Hirttäytyneen neidon runotallenteeseen (I1 233). Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri kyynel, vieri toinen,

468468.

Väinö Kaukonen: VK 31:185. Vrt. s. 452.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vieri vetrehet vetensä

469469.

Väinö Kaukonen: VK 31:186 Kautokengän kantasilta. Vrt. s. 466.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua. Lönnrot on muuttanut kantasen kautoseksi, mikä tarkoittaa kengän kärkipalaa. Kautokenkä oli kärkipalan vuoksi hienompi kenkä: "piekšuo šanottih kautokenkäkšeki, še oli hienompi piekšu" (KKS).
Kulta-kengän kautosilta

470470.

Väinö Kaukonen: VK 31:187. Vrt. I1 234,119 Viere maahan jalkoini ja VII2 1797,7 maahan alla jalkoini.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteessa (I1 234), mutta löytyy täysin samana sekä D. E. D. Europaeuksen Ison tammen runotallenteesta (VII1 315: 13) että Ahlqvistin tallentamasta tekstistä (VII1 680: 29; ks. myös VII1 315a). Ks. myös loitsut (I4 817, I4 836; VII4 2757).
470. Maahan alle jalkojensa,

471471.

Väinö Kaukonen: VK 31:188 – –, I1 233,103 Viere – – –.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy ainoastaan Kaukosen antamassa Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteessa (I1 233). Lönnrot on muuttanut viere-muodon yleiskieliseksi: vieri.
Vieri maahan maan hyväksi,

472472.

Väinö Kaukonen: VK 31:189. Vrt. ss. 470–1.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Vetehen ve'en hyväksi.

473473.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 468 ja 470.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aikaisempaan säkeeseen. Lönnrot toistaa aiemmin kuvattua.
Ve'et maahan tultuansa

474474.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 475.

Niina Hämäläinen: Kaukonen vertaa aikaisempaan säkeeseen: "Kasvoipa jokea kolme".
Alkoivat jokena juosta,

475475.

Väinö Kaukonen: VK 31:190 Niin kasvo – –, I1 233,104 Jo tuleepi 3 jokee. Vrt. II 47,56 Siitä kasvo 3 [jokea].

Niina Hämäläinen: Säe muutamassa Hirttäytyneen neidon tekstissä (I1 233; II 47), mutta kyynelistä kasvava joki myös Lönnrotin tallentamassa Hirttäytyneen neidon tekstissä: I1 208.
Kasvoipa jokea kolme

476476.

Väinö Kaukonen: VKl 31:402. VII2 1933,3 Itkemistäni –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen antaa viitteeksi D. E. D. Europaeuksen Pohjois-Karjalasta tallentaman lyyrisen runon (VII2 1933), mutta säe myös Pohjois-Karjalasta tallennetussa Lönnrotin (VII2 1762: 23), A. Ahlqvistin (VII2 1936: 11) ja D. E. D. Europaeuksen (VII2 1935: 7) lyyrisissä runoteksteissä. Lönnrot on muuttanut lyyrisen runon minän äänen kertojaksi.
Itkemistänsä vesistä,

477477.

Väinö Kaukonen: VKl 31:403, VII2 1933,4 – pääni –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen antaa viitteeksi D. E. D. Europaeuksen Pohjois-Karjalasta tallentaman lyyrisen runon (VII2 1933). Lönnrot on muuttanut lyyrisen runon minän äänen kertojaksi.
Läpi päänsä lähtemistä,

478478.

Väinö Kaukonen: VKL 31:404, VII2 1933,5.

Niina Hämäläinen: Kaukonen antaa viitteeksi D. E. D. Europaeuksen Pohjois-Karjalasta tallentaman lyyrisen runon (VII2 1933). Lönnrot on ottanut säkeen sellaisenaan. Vrt. C. Gananderin tallentama Laulu laulettu Lapissa: "alta kulmain katzeloo" (XV 209: 58).
Alta kulman kulkemista.

479479.

Väinö Kaukonen: VK 31:193 Kasvavi – –. Vrt. I1 233,107–8 Rotiupi 3 koivu Joka joen partahalle.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny sellaisenaan tallennetuissa runoissa. Lönnrotin muokkaama säe pohjautunee omaan Hirttäytyneen neidon runomuistiinpanoon (I1 233).
Kasvoipa joka jokehen

480480.

Väinö Kaukonen: VKL 31:408, VK 31:194 – – kovoa, I1 234,124 Jo 3 koski rotihin. Vrt. Knt.V.n.38,5 Kolme koskea kovoa ja I1 233,105 *Tuleepi joki tulinen* sekä 26:125.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Hirttäytyneen neidon tallenteeseen, mutta tarkempi säeviite Lönnrotin tallentamissa teksteissä, joissa mm. aihelma Kolme on koskea kovoa (XIII1 424: 2; XV 530: 1; ks. myös XV 380).
480. Kolme koskea tulista,

481481.

Väinö Kaukonen: VKL 31:412, VK 31:198 – – kuohumille. Vrt. ss. 479 ja 483.

Niina Hämäläinen: Ks. säe varioiden mm. seuraavissa loitsuteksteissä: I1 erill. 2; I4 1424, I4 1534; II 895.
Joka kosken kuohumallekuohuma : kosken kuohupaikka

482482.

Väinö Kaukonen: VKL 31:413 – –. Vrt. ss. 484 ja 486 sekä 26:452.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan, jossa säe: "Kolme luotoa yleni" (Borenius ja Krohn 1895: 307). Lönnrot on vaihtanut ylentää-verbin alkusoinnulliseen verbiin kohota.
Kolme luotoa kohosi,

483483.

Väinö Kaukonen: VKL 31:414 – luovon –, VK 31:200, I1 233,108 – joen –.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin seuraamassa Hirttäytyneen neidon toisinnossa säe "Joka joen partahalle" on jo Välilehditetyssä Kalevalassa muuttunut muotoon "Joka luovon partahalle" (Borenius ja Krohn 1895: 307).
Joka luo'on partahalleparras : veden äyräs, reuna

484484.

Väinö Kaukonen: VKL 31:416. Vrt. s. 486 sekä 29:163 ja 44:193.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei tarjoa kansanrunoviitettä, vaan viittaa Välilehditettyyn Kalevalaan. Säe "Kunnas kultanen yleni" kuitenkin löytyy A. Ahlqvistin VII4 2757, 17 ja D. E. D. Europaeuksen (VII4 2752: 12) tallentamista loitsuteksteistä. Kultainen kunnas loitsuissa (I4 1612; VII1 641; VII3 33, VII3 827; VII5 3320, VII5 3300; myös VII5 3399). Kaukonen viittaa vertaamaan Kalevalan säkeeseen, oikea säe UK 4: 485.
Kunnaskukkula, mäki kultainen yleni,

485485.

Väinö Kaukonen: Vrt. 46:589.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei tarjoa kansanrunoviitettä. Muunnellen "Tämän kunnahan kukulta" kuitenkin D. E. D. Europaeuksen lyyrisessä runotallenteessa (VII2 2907: 25).
Kunki kunnahan kukulle

486486.

Väinö Kaukonen: VK 31:199 Kolmin koivuja yleni, I1 233,107 Rotiupi 3 koivu. Vrt. I1 208,68 Kasvo 3 koivuak[i] ja 2:262.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa muutamaa omaa Hirttäytyneen neidon tallennettaan: I1 233, I1 208.
Kasvoi kolme koivahaistakoivahainen : koivu,

487487.

Väinö Kaukonen: VKL 31:423. Vrt. I1 408,70–1 Niin kukku käkeä 3 Kunki k[oivun] latvasessa.

Niina Hämäläinen: Kaukonen ei tarjoa kansanrunoviitettä. Käki kukkuu "Kunki koivun latvasessa" Lönnrotin Hirttäytyneen neidon mallirunossa (I1 233: 71) sekä D. E. D. Europeauksen lyyrisessä muistiinpanossa: "Kolmen koivun latvasessa" (V1 279: 10) (myös V2 2303).
Kunki koivun latvasehen

488488.

Väinö Kaukonen: VKL 31:422, VII2 3948,77 Kolmet – käkiä.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin Hirttäytyneen neidon runotallenteessa: "Niin kukku käkeä 3" (I1 208: 70). Ks. myös lyyrisissä runoissa ' VII1 252, VII1 257, VII1 258: kultainen käki (häärunossa I3 1684).
Kolme kullaista käkeäkäki Katso lisääYleensä käki ilmaisee runoissa iloa ja onnea (Relander 1894: 41). Myös lyyrisissä runoissa käen kukunta vastakohtana surun tunteelle (Timonen 2004b; Järvinen 2010: 12)..

489489.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 490–2 sekä I1 208,70 Niin kukku käkeä 3.

Niina Hämäläinen: Käki kukkuu useissa lyyrisissä runoissa ja häälauluissa mm. I3 1563, I3 1588, I3 1684; II 501; IV1 438; V2 5; VI1 802; VII2 2344, VII2 2348; vrt. myös eeppisissä: I1 30; VII1 380; VII2 1593.
Sai käköset kukkumahan,*Säkeet 489−504 / Käen kukunta

Käki ilmaisee runoissa iloa ja onnea (Relander 1894: 41). Myös lyyrisissä runoissa käen kukunta esiintyy vastakohtana surun tunteelle (Järvinen 2010: 12), mutta edustaa myös menetettyjä omaisia (Timonen 2004b: 331). Aino-runossa käen kukunta kuvastaa menetystä ja henkilöhahmojen kohtaloita: yksi kukkuu lemmettömälle tytölle (Aino), toinen sulottomalle sulholle (Väinämöinen), kolmas itkevälle emolle (äiti). Lönnrot on toimittanut säkeet osin Hirttäytyneen neidon runoa mukaillen, mutta lisännyt kertoa lyyrisestä Kolme käkeä -aihelmasta VII1 248; VII3 3948, VII3 3971).

Vrt. Välilehditetyssä Kalevalassa käki kukkuu vielä vienalaisten tekstien mukaisesti (I1 208, I1 233, I1 234) lapselle (Borenius ja Krohn 1895: 307; ks. Krohn 1903−1910: 395), kun Uudessa Kalevalassa käen kukunta "lemmettömälle tytölle", "sulholle sulottomalle" ja "auvottomalle emolle".

490490.

Väinö Kaukonen: VK 31:203 – kukku –, I1 234,147 Käki – – –.

Niina Hämäläinen: Säe "Käki kukku lemmen" on myös toisessa Hirttäytyneen neidon runossa (I1 208: 72). Ks. myös lyyrinen Kolme käkeä -aihelma (VII3 3948, VII3 3971; vrt. lemmen sijaan onni: VII1 248). Vrt. Välilehditetyssä Kalevalassa Lönnrotilla säe seuraavasti: "Yksi kukku lapsen, lapsen" (Borenius ja Krohn 1895: 307).
490. Yksi kukkui: lemmenlempi : viehätysvoima; maine, lemmen,

491491.

Väinö Kaukonen: VK 31: 207 Kolmas kukku – –, I1 234,151 3 k[ukku] sulin, sulin. Vrt. VII1 248,22 3:ns ku[ukku]: sulh[on, sulhon].

Niina Hämäläinen: Ks. myös lyyrinen Kolme käkeä -aihelma (VII3 3948).
Toinen kukkui: sulhon, sulhon,

492492.

Väinö Kaukonen: VKL 31:433 [Toinen kukku] auon, auon, I1 233,113 1 kukku – –. Vrt. I1 208,74 Kolmas auon.

Niina Hämäläinen: Käki kukkuu auvon, auvon vain kahdessa Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteessa, joihin Kaukonenkin viittaa. Ks. auvon sijaan armon, armon (VII3 3971; avun avun VII3 3948; onnen, onnen VII1 248).
Kolmas kukkui: auvonauvo : onnellisuuden, onnen synonyymi Katso lisääMyös 'kunnia, maine; riemu' (Lönnrot 122). Runoissa ja itkuvirsissä 'rakas, hyvä, omainen, ystävä'. Vrt. auvo-sanalla myös eroottinen merkitys 'halu' (I4 1804; KKS) ja lemmen yhteydessä auvo rinnastuu kunnian käsitteeseen (Tarkka 2005: 203). Metsästysloitsuissa karhun auvo-sanan johdannaiset saattavat merkitä omaista (Tarkka 2005: 270)., auvon.

493493.

Väinö Kaukonen: VKL 31:426, VII3 3948,85 – kukku – –.

Niina Hämäläinen: Ks. Kolme käkeä -aihelmassa runo jatkuu kukunnan selityksillä (VII1 248, VII1 252, VII1 258).
Kuka kukkui: lemmen, lemmen,

494494.

Väinö Kaukonen: VKL 31:427. Vrt. ss. 498 ja 502.

Niina Hämäläinen: Lönnrot seuraa Välilehditetyn Kalevalan säettä. Muunnellen säkeen kertaus myös Kolme käkeä -aihelmassa (VII3 3948; VII1 248).
Sep' on kukkui kuuta kolme

495495.

Väinö Kaukonen: VKL 31:428. Vrt. I1 234,148 Lapselle lemmettömälle.

Niina Hämäläinen: Toisessa Hirttäytyneen neidon runotallenteessa (I1 208: 75) säe on "Lapselle auottomalle". Kolme käkeä -aihelmassa "lapselle armottomalle" (VII3 3948, VII3 3971). Kalevalassa sanajärjestyksen vaihtaminen on lisännyt adjektiivin painoarvoa.
Lemmettömälle tytölle,

496496.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 324–6 ja 431.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempiin Kalevalan säkeisiin, jotka kuvastavat Ainon kuolemaa. Säe on Lönnrotin sovittama.
Meressä makoavalle.

497497.

Väinö Kaukonen: VII3 3948,89 – kuku: sulin, sulin. Vrt. s. 491.

Niina Hämäläinen: Säe "[kuka] kukku sulin, sulin" myös Lönnrotin tallentamassa Hirttäytyneen neidon runossa. Säettä seuraa selitys: "Lapselle sulottomalle" (I1 234: 152), joka viittaa onnettomaan. Ks. sulo 'kultainen, rakastettu' (KKS). Välilehditetyssä Kalevalassa "Kolmas kukku sulon, sulon" (Borenius ja Krohn 1895: 307).
Kuka kukkui: sulhon, sulhon,

498498.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 494 ja 502.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sovittama säe aiempien säkeiden pohjalta.
Sep' on kukkui kuusi kuuta

499499.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 491 ja I1 234,152 Lapselle sulottomalle.

Niina Hämäläinen: Hirttäytyneen neidon runossa: "Lapselle sulottomalle" (I1 234: 152), joka viittaa onnettomaan. Ks. sulo 'kultainen, rakastettu' (KKS). Suloton sulhanen viittaa onnettomaan Väinämöiseen.
Sulholle sulottomallesuloton : onneton Katso lisääSuloton viittaa onnettomaan. Ks. karjalan kielessä sulo 'kultainen, rakastettu' (KKS).,

500500.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 499.

Niina Hämäläinen: Kaukosen vrt.-viite on edellinen säe "Sulholle sulottomalle". Säe "Ikävissä istuvalle" on Lönnrotin muovaama.
500. Ikävissä istuvalle.

501501.

Väinö Kaukonen: VII3 3948,87 – kukku: avun, avun. Vrt. s. 492.

Niina Hämäläinen: Lönnrot toistaa aiemmin sanottua; Käki kukkuu auvon, auvon Lönnrotin Hirttäytyneen neidon tallenteissa (I1 208: 233). Ks. auvon sijaan armon, armon (VII3 3971; avun avun VII3 3948; onnen, onnen VII1 248.
Kuka kukkui: auvon, auvon,

502502.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 494 ja 498.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin sovittama. Ks. kuitenkin Kolme käkeä -aihelmassa sama ajatus: "Se on mammoni käkönen" – "Se on käkö taattoseni" (VII3 3948: 86, 88).
Se kukkui ikänsä kaiken

503503.

Väinö Kaukonen: Vrt. I1 233,114 Lapsen auottom[alle].

Niina Hämäläinen: Lönnrotin sovittama säe Hirttäytyneen neidon tekstin pohjalta.
Auvottomalle emolle,

504504.

Väinö Kaukonen: Vrt. ss. 435 ja 447.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa aiempiin Kalevalan säkeisiin, jotta kuvaavat äidin itkua: "Emo tuosta itkemähän", ja jatkumista: "Emo itki, kyynel vieri".
Iän päivät itkevälle.

505505.

Väinö Kaukonen: VKL 31:445 Niin hän sen – –, I1 208,76 – – san[oiksi] virkko.

Niina Hämäläinen: Yleisesti runoissa muunnellen esiintyvä säe.
Niin emo sanoiksi virkki

506506.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 508.

Niina Hämäläinen: Lönnrotin kerrontaan sovittama säe aiempien säkeiden pohjalta.
Kuunnellessansa käkeä:

507507.

Väinö Kaukonen: VKl 31:446 – – polonen, I1 208,77 – emoton lapsi. Vrt. s. 439.

Niina Hämäläinen: Lönnrot on sovittanut Hirttäytyneen neidon runotekstissä esiintyvän varoituksen kohdistumaan äidin tekoihin. Säe "Elköön minun emoni" on Lönnrotin tallentamassa runossa Laivassa surmattu veli (XIII1 571: 1). Ks. myös XIII1 572, XIII1 738; VI1 103. Kielto esiintyy muunnellen myös joissakin eeppisissä runoissa (I1 470; I2 759b; XIII1 438), loitsuissa (VI1 3809; VI2 4659), häärunoissa (mm. I3 1619) tai lyyrisissä runoissa (V2 1200, V2 1235; VII2 2176; VII3 4414; XIII1 2177).
"Elköhön emo poloinen

508508.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:11, XIII1 2177,7 – kuunnelko –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan lyyriseen käki-aihelmaan (XIII1 2177), jossa säe tarkalleen näin: "Kauan kuunelko käkeä". Säe on myös muunnellen Lönnrotin tallentamassa Hirttäytyneen neidon tekstissä: "Kuunnello kevät käkeä" (I1 208: 79).
Kauan kuunnelko käkeä,

509509.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:13, XIII1 2177,8 – – kukahteloo.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan lyyriseen käki-aihelmaan (XIII1 2177).
Kun käki kukahtelevi,

510510.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:14, XIII1 2177,9 – – sykähtelöö.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan lyyriseen käki-aihelmaan (XIII1 2177). Lönnrot on muuttanut kansanrunon murteellisen verbin muotoon kukahtelevisykähtelevi. Säe ei esiinny muualla Lönnrotilla käytössä olleessa runoaineistossa.
510. Niin syän sykähtelevi,

511511.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:21. Vrt. ss. 448–9.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61). Säe esiintyy joissakin lyyrisissä runoissa (VII2 2005), mutta yleisesti itku ja silmä, itkuiset silmät, yhdistyvät lyyristen runojen surun kuvastoon.
Itku silmähän tulevi,

512512.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:22. Vrt. s. 450.

Niina Hämäläinen: Säe ei esiinny Lönnrotilla olleessa runoaineistossa, vaan on Lönnrotin sovittama Kantelettareen ja Kalevalaan.
Ve'et poskille valuvi,

513513.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:23 Heriämmät hernet-aarta. Vrt. V2 2025,16 Herkiämmät hernehiä.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy D. E. D. Europaeuksen Inkeristä tallentamassa lyyrisessä tekstissä V2 2025, 16. Ks. kuitenkin hieman muunnellen "Helpehempi hernehiä (VII2 1907: 9). Myös kansanrunossa säe on valuvien kyynelien toistosäe. Lönnrot on muokannut säettä korostamaan itkun virtausta vaihtamalla herkiämmät muotoon hereämmät.
Hereämmäthereä : runsas, vuolas herne-aartaherneaari : herneensiemen,

514514.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:24 – pavunjyveä. Vrt. VII2 1907,8 Paksumpi pavun jyviä.

Niina Hämäläinen: Säe esiintyy D. E. D. Europaeuksen Inkeristä tallentamassa lyyrisessä huolirunossa, jossa useita aihelmia VII2 1907, 8. Lönnrot vaihtanut monikollisen komparatiivin paksummat.
Paksummat pavun jyveä,

515515.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:25, I1 208,81.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan Hirttäytyneen neidon runoon.
Kyynäränkyynärä : (tässä) ajan kulumisen mitta Katso lisääYleensä pituusmitta: kyynärpään ja keskisormen pään välinen matka. ikä kuluvi,

516516.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61;26, I1 208,82 – vatsa –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan Hirttäytyneen neidon runoon. Kansanrunon vatsa-sanan Lönnrot muuttanut varreksi, jonka seurauksena säe havainnollisesti kuvaa, kuinka pohjaton suru ja kyynelvirta vanhentavat äidin vartalon.
Vaaksan varsi vanhenevi,

517517.

Väinö Kaukonen: Vrt. s. 516.

Niina Hämäläinen: Säe on Lönnrotin muodostama paralleelinen ilmaus säkeelle "Vaaksan varsi vanhenevi". Vrt. kuitenkin Hirttäytyneen neidon runon säe "Vaaksan vatsa vanhenevi" (I1 208: 82).
Koko ruumis runnahtavirunnahtaa : lysähtää kokoon Katso lisääLönnrotin käännös sanalle runnahtaa = 'hastigt krossas' (Lönnrot 1874/1958); 'lysähtää, painua kokoon'; myös 'huonontua, rappeutua, pilaantua '(Jussila 2009).

518518.

Väinö Kaukonen: Kantr. I 61:27, I1 208,83 Kuultuo –.

Niina Hämäläinen: Kaukonen viittaa Kantelettaren runoon Vähä ilo emottomalle käestä (I 61) ja Lönnrotin tallentamaan Hirttäytyneen neidon runoon (I1 208).
Kuultua kevät-käkösen!"