Kolmas runo

Wäinämöinen kasvaa tiedoissa ja tulee kuuluisaksi 1–20. Joukahainen lähtee häntä tiedoissa voittelemaan, ja kun ei voita, vaatii häntä miekkasille kanssansa, josta Wäinämöinen suuttuu ja laulaa Joukahaisen suohon 21–330. Joukahaisen tulee hätä suossa ja lupa'aaa viimein sisarensa Wäinämöiselle puolisoksi, josta Wäinämöinen leppyy ja laskee hänen jälle suosta 331–476. Joukahainen lähtee mielipahoissansa kotia ja kertoo äitillensä, kuinka hänen oli onnettomasti matkallansa käynyt 477–524. Äiti ihastuu, kun kuulee Wäinämöisen vävyksensä saavan, mutta tytär tulee pahalle mielelle ja alkaa itkeskellä 525–580.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Kolmas Runo.*Kolmas Runo

Kilpalaulanta-runo siirtyi Uudessa Kalevalassa aiemmasta paikasta, eepoksen lopusta alkuun ja eheytti näin Kalevalan kokonaistarinaa (Kaukonen 1979: 167). Kilpakosinnan ja Ainon tarinan jälkeen seurannut Vellamon neidon onginta pohjustivat myös Sammon taontaa ja ryöstöä. Tähän ratkaisuun Lönnrotia johdattivat vienalaiset runot, erityisesti Vaassila Kieleväisen runoteksti (I1 80), jossa Pohjolan häihin yhdistyvät Kilpakosinta sekä Sammon taonta ja ryöstö (Niemi 1898: 234; Krohn 1903−1910: 333).

Vaka(Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava vanha*Säe 1 / Vaka vanha

Kalevalassa ja kansanrunoissa vaka vanha on Väinämöisen vakiintunut epiteetti. Vaka vanha kertoo, että Väinämöinen on vanhin synnyltään ja viittaa yhteisön sosiaalis-hierarkkiseen järjestykseen. Myyttisessä ajattelussa Väinämöinen edustaa vanhuuden prototyyppiä (vrt. Joukahainen nuoruutta). (Siikala 2012: 256, 255.) Kalevalassa Lönnrot korosti kansanrunoa vahvemmin Väinämöisen vanhuutta (Piela 1999; Siikala 1999). Ks. myös viisas.
WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääKarjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat vaka vanha, tietäjä tai laulaja iänikuinen (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Väinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).

Väinämöiseen liittyviä jumala-käsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn).

Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)

Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alunperin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012.

Elelevi aikojansa
Noilla WäinölänVäinölä : Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikka Katso lisääKansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille (Kaukonen 1945: 502−503; ks. myös Turunen 1979). ahoillaaho : entinen kaskimaa tai puuttomaksi hakattu maa-ala,*Säkeet 3−4 / Väinämöisen asuinpaikka

Kalevala, Väinölä on Kalevalan pääsankareitten, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen, asuinpaikka. Kansanrunoissa Kalevala esiintyy harvoin (yleensä Väinölä, Ilma, Utuniemi, Päivölä). Lönnrot yhdisti eepoksen tapahtumat Kalevala-nimiseen paikkaan, ja loi sen vastakohdaksi Louhen asuttamalle Pohjolalle. (Turunen 1979.) Paikannimet ovat runoissa sukulaisverkostoa tärkeämpiä sankarien konteksteja (Siikala 2012: 230). Lönnrot myös ajatteli Kalevalan miessankareiden kuuluvan Kalevan kansaan ja polveutuvan Kalevan pojista (Kaukonen 1939: 504). Kaleva ja hänen poikansa olivat uskomusten mukaan ylivoimaisen vahvoja, tuhoa ympärilleen kylväviä jättiläisiä, jotka mainitaan Christfried Gananderin Mythologia Fennicassa (1789) (Ganander 1789/1984: 86−87).

KalevalanKalevala : Kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Katso lisääLönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten yms. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) kankahillakangas : kuiva metsämaa,
Laulelevilaulella : laulaa usein, toistuvasti Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: äännellä (linnun laulamisesta) (8:57 ym.) (Turunen 1979). virsiänsävirsi : (tässä) laulu; runopukuinen kertomus, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NESK s.v. virsi.),
Laulelevi, taitelevitaidella : loitsia, taikoa Katso lisääVrt. taitaja 'taitomies, runonlaulaja, tietäjä' (laulaja-sanan yhteydessä sen kanssa samaa merkitsevänä). Koska laulaja oli samalla tietäjä, myös taitamiseen liittyi loitsutaidon eli sanan mahtamisen merkitys. (Turunen 1979.).

Lauloilaulaa : esittää loitsuja, loitsia Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979). päivät pääksytystenyhtä mittaa, peräkkäin, taukoamatta Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 7−8: "halki yöt ja päivät taukoomatta" (Lna 121).,
Yhytystenyhdytysten : yhtä mittaa, peräkkäin yöt sanelisanella : loitsia Katso lisääVrt. verbin toinen merkitys: laususkella, lauleskella (1:4) (Turunen 1979).
Muinaisia muisteloita,
10. Noita syntyjäsynty : syntysana, loitsu, jossa selitetään jonkin alkuperää ja luomista syviäsyvä : syvämielinen Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 10: "runoja, joissa kerrottiin maailman ja sen ainetten ilmaantumisesta" (Lna 121).,
Joit' ei laula kaikki lapset,
Ymmärrä yhet urohotyksi uros : kuka tahansa mies Katso lisääUros 'mies, miehinen mies' (Turunen 1979).
Tällä inhalla iälläinha ikä : paha ajanjakso, paha aikakausi Katso lisääInha 'paha, huono, ikävä'.

Ikä 'aika, ajanjakso'. Vrt. sanan yleismerkitys Kalevalassa: elinaika (1:139−140). (Turunen 1979.)
,

Katovalla kannikallakatova kannikka : katoava loppuaika, ajan loppu Katso lisääKatova 'katoava'.

Kannikka (metaforisesti) 'ajan loppupuoli, loppuaika.' Lönnrot selitti sanan kannikalla 'ajan äärellä l. lopulla' (Lna 123).

Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kanta, syrjä, reuna (4:28; 8:28; 41:110). (Turunen 1979.)
.

Kauas kuuluvi sanoma,
Ulos viestitsanat, tiedot vierähtävät
Wäinämöisen laulannasta,
Urohon osoannastaosaanta : taito, tietäminen;
Viestit vierähti suvehensuvi : etelä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys: kesä (16:84 ym.) (Turunen 1979; Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säkeitä 19−20: "yltä ympäritse, kaikille suunnille" (Lna 121).
,

20. Sai sanomat PohjolahanPohjola: Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.)*Säe 20 / Pohjolahan

Pohjola esiintyy yleisesti paikannimenä kansanrunoissa, toisinaan myös Sariola. Se on erityisesti Kalevalan eli Väinölän vastakohta, Louhen hallitseman heimon asuinpaikka Kalevalassa. Lönnrotin Kalevalaan liittämä laaja kuvaus Pohjolan häistä korostaa Pohjolan keskeisyyttä (Kaukonen 1939: 501). Pohjolaan kytkeytyy sekä Kalevalassa että runoissa myös negatiivisia, tuonpuoleisuutta kuvaavia nimityksiä: Pimentola, pimeä, kylmä kylä, miesten syöjäkylä (Turunen 1979; Siikala 2012).
.

Olipa nuori JoukahainenAinon nuori veli, Väinämöisen nuori, uhmakas vastustaja Katso lisääYleensä nuori Joukahainen mutta myös nuori poika lappalainen.

Joukahainen on avoin, rohkea nuori; röyhkeä ja turhamainen lappalainen sankari (Lönnrot 1874/1958).

Sana jouka 'joukea, kookas' (Krohn 1927).

Joukahainen (Joukhanen) on alun perin tarkoittanut joutsenta (Kuusi 1963: 72). Yleensä runoissa Joukamoinen, vain Vienan Karjalan runoissa Joukahainen. Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa. (Turunen 1979: 75−76.)
,

Laiha poika lappalainenJoukahaisen epiteetti Katso lisääLappalainen viittaa myös rajalla, rajaseudulla asuvaan henkilöön. Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 22: "sana lappalainen alkuansa merkitsi lappeessa eli vieressä, rajalla asuvaa." (Lna 121.)

Vrt. nimityksen yleisempi merkitys Kalevalassa ja runotoisinnoissa suurten noitien mainesanana (10:24, 12:146, 15:588 yms.) (ks. Turunen 1979).
,*Säe 22 / Laiha poika lappalainen

Laiha poika lappalainen on Kalevalassa Joukahaisen epiteetti. Laiha viittaa hoikkuuteen, lappalainen tummaan ulkonäköön. Viljo Tarkiainen (1911: 19) huomauttaa, että Joukahaisen sisar, Aino voisi yhtä hyvin olla tummahipiäinen ja -tukkainen, Lapista kotoisin oleva. Lönnrot itse korosti, että lappalainen, joku joka on kotoisin Lapista, ei välttämättä viittaa maantieteelliseen paikkaan, vaan yleisemmin henkilöön, joka elää rajalla (Lna 121). Säeparin Olipa nuori Joukahainen, / Laiha poika Lappalainen yhdistäminen on Lönnrotin käsialaa. Säkeet esiintyvät tavallisesti kahdessa erillisessä runossa, Kilpalaulannassa ja Väinämöisen ammunnassa. (Krohn 1896: 164–165.)

Se kävi kylässä kerran,
Kuuli kummiakumma : ihmeellinen, outo Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: kummia = ihmeellisiä, oudonlaisia (Lna 38). sanoja,
Lauluja laeltavaksiladella: lasketella lauluja (kuvaannollisesti); puhella, haastella Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: ladeltavaksi = ladottavaksi, taidettavaksi (Lna 38).

Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: latoa, asetella vieretysten (12:454; 27:58) (ks. Turunen 1979).
,

Parempia pantavaksipanna : laulaa, hyräillä
Noilla Wäinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla,
Kuin mitä itseki tiesi,

30. Oli oppinut isoltaiso : isä.

Tuo tuosta kovin pahastui,
Kaiken aikansa kaehtikadehtia : tuntea kateutta
Wäinämöistä laulajaksilaulaja : laulujen taitaja, runojen esittäjä, tietäjä,
Paremmaksi itseänsä;
Jo tuli emonsaemo : äiti luoksi,
Luoksi valta-vanhempansavaltavanhempi : arvossa pidetty vanhempi Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: valta-vanhempansa = varsin vanhempansa (Lna 38); oman vanhempansa (Lna 123).,
Lähteäksensä käkesikäetä : aikoa, uhata, luvata Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: käkesi = kiisti; lupasi (Lna 38). Vrt. myös Lönnrotin selitys: käkesi = instunda (Lna 122).

Vrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: yrittää (19:514, 22:205 yms.) (ks. Jussila 2009).
,

Tullaksensa toivottelitoivotella : luvata Katso lisääKarjalainen merkitys verbille toivottaa (Turunen 1979). Vrt. Lönnrotin selitys: toivotella = lasua. Lausin, besvärja (Lna 122); besvärja viittaa loitsimiseen.
Noille Wäinölän tuville
40. Kera WäinönVäinö : Väinämöinen voitteloillevoittelo : kamppailu, kilpailu Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 40: "kilpalaulannolle" (Lna 121). Ks. myös Lönnrotin selitys: voitteloille = kiistaan (Lna 38)..

Iso kielti poikoansa,
Iso kielti, emo epäsievätä : kieltää
Lähtemästä Wäinölähän
Kera WäinönVäinö : Väinämöinen voitteloille:
"Siellä silmasinua lauletahan,
Lauletahan, lausitahanlausia : (tässä) manata
Suin lumehen, päin vitihinviti : vastasatanut, tuore lumi,
Kourinkoura : käsi, kämmen ilmahan kovahan,
Käsin kääntymättömäksi,
50. Jaloin liikkumattomaksi."

Sanoi nuori Joukahainen:
"Hyväpä isoni tietoloitsun tunteminen, maagisen sanan hallitseminen,
Emoni sitäisitäkin parempi,
Oma tietoni ylinnä;
Jos tahon tasalle pannapanna tasalle : tulla jonkun veroiseksi,
Miesten verroille vetäitävetää verroille, refl. vetäitä verroille : kohottautua jonkun veroiseksi,
Itse laulan laulajani,
Sanelen saneliani,
Laulan laulajan parahan
60. Pahimmaksi laulajaksi,
Jalkahan kiviset kengät,
Puksuthousut puiset lantehille,
Kiviriipankiviriippa : ankkurikivi, paino, jota onkijat käyttivät ankkurina Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: kiviriipan = kivitakan, painon (Lna 38). rinnan päälle,
Kiviharkonkiviharkko : kivilohkare hartioille,
Kivikintahatkivikinnas : kivinen käsine kätehen,
Päähän paatisen kypäränpaatinen kypärä : kivinen suojapäähine."

Siitä läksi, ei totellut;
Otti ruunansa omansa,
Jonka turpa tulta iski,
70. Säkeniäsäen : kipinä säärivarret,
Valjasti tulisentulinen : voimakas, raju ruunan
Korjankorja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: korjan = matka-reen (Lna 38). kultaisen etehen;
Itse istuvi rekehen,
Kohennaiksekohentaa, refl. kohennaikse : asettuu, sovittautuu korjahansa,
Iski virkkuavirkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsallavitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa,
Heitti helmi-ruoskasellahelmiruoska : helmisiimainen ruoska Katso lisääVrt. helmiletku, helminen, helmisvyö, helmivyö, kariperä.

Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 76: "varsi oli helmillä koristeltu" (Lna 121).
,

Läksi virkku vieremähänvierrä : kulkea Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.) (Turunen 1979). Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4: 269−270).,
Hevonen helettämähänhelettää : juosta kevyesti.

Ajoa suhuttelevisuhutella : ajaa niin, että kuuluu suhinaa,
80. Ajoi päivän, ajoi toisen,
Ajoi kohta kolmannenki;
Jo päivänä kolmantena
Päätyipäätyä : saapua, tulla Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sattua olemaan (13:105; 26:715 yms.), päättyä, loppua (12:359, 21:323 yms.), seisahtua, pysähtyä (17:565, 33:16, 34:42), joutua pois, kadota (49:97 yms.) (ks. Turunen 1979). Wäinölän ahoille,
Kalevalan kankahille.

Vaka vanha Wäinämöinen,*Säkeet 85−100 / Väinämöinen ja Joukahainen

Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaamista on kuvattu kahden tietäjä-noidan taisteluksi, jossa nuorempi osoittautuu myyttisiltä tiedoiltaan vanhempaa heikommaksi. Kansanrunoaineistossa maailman alkuteot liittyvät usein veteen ja merenpohjan muotoutumiseen. (Siikala 2012: 242−243.) Myös tietäjien kohtaaminen saattaa tapahtua merellä, vienalaisissa runoissa Väinämöinen kyntää merta maailmaa luodessaan. Kaarle Krohn epäileekin Väinämöisen alun perin olleen vedenhaltia (Krohn 1903−1910: 362, 375−376).

Väinö Kaukosen mukaan Kalevalan kolmannessa runossa on ”didaktinen ja lyyrillinen pyrkimys”, ja se noudattaa muuallakin Kalevalassa esiintyvää, Lönnrotin rakentamaa eettistä virettä: paha rangaistaan, hyvä palkitaan (Kaukonen 1956: 461). Kaukonen viittaa muun muassa Joukahaisen (joutuminen suohon), Väinämöisen (epäonnistuminen kosinnoissa) ja Ainon äidin (tyttären menetys) rangaistuksiin.

Tietäjä iän ikuinen*Säe 87 / iän ikuinen

Väinämöisen vakiintunut epiteetti Kalevalassa ja kansanrunoissa. Viittaa Väinämöisen syntyyn maailman alkuaikoina. Ks. vaka vanha.

Oli teitensä ajaja,
Matkojensa mitteliämittelijä : kulkija Katso lisääVrt. sanan mittelijä toinen merkitys 'mittaaja' (Lönnrot 1958). Vrt. myös mitellä miekkoja 'taistella' (27:279, 299; 49:217) (ks. Turunen 1979).
Noilla Wäinölän ahoilla,
90. Kalevalan kankahilla.

Tuli nuori Joukahainen,
Ajoi tiellä vastatustenvastaan, vastakkain,
Tarttui aisareen vetopuu aisan päähän,

Raherahje : länkien vetohihna, joka yhdistää aisan ja luokin rahkehen takistuitakistua : tarttua kiinni, vrt. takeltua,
Längethevosvaljaiden kaulaosa, joka koostuu kahdesta kaarevasta toisiinsa kiinnitetystä puusta puuttuipuuttua : tarttua kiinni, takertua länkilöihin,
Vemmelvemmel : hevosvaljaiden luokki (luokka), niskan yli kulkeva kaari, jolla länget kiinnitetään aisoihin. vempelen nenähän.

Siitä siinä seisotahan,
Seisotahan, mietitähän,
Vesi vuoti vempelestä,
100. Usva aisoista usisiusista : kihistä, suhista, kiehua sihisten Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: usisi = kihisi ulos (Lna 38). Lönnrotin kommentoi Kalevalan säkeitä 99−100: "tarttuivat niin kovasti toisiinsa, että vesi vääntyi eli pursui puusta ulos" (Lna 121)..

Kysyi vanha Wäinämöinen:
"Kuit'keitä olet sinä sukua,
Kun tulit tuhmasti etehen,
Vastahan varattomastivaromattomasti,
Säret länget länkä-puisetlänkäpuinen : vääräpuinen, kiveräpuinen,
Vesa-puisetvesapuinen : nuoresta puusta valmistettu vempelehet,
Korjani pilastehiksipilaste : pirstale, sirpale,
Rämäksirämä : rikkinäinen Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: rämäksi = rikki, pieniksi pirstaleiksi (Lna 38). re'en retukanretukka : alkeellinen reki Katso lisääRetukka 'yksikaplainen (parireen taka)reki; renttuut; purilaat' (KKS).?"

Silloin nuori Joukahainen
110. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mie olen nuori Joukahainen,
Vaan sano oma sukusi,
Kuit' olet sinä sukua,
Kutamitä, jota kurja joukkioajoukkio : väki, joukko?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Jo tuossa nimittelihenimitellä, refl. nimittelihe : sanoi nimensä, esittäytyi;
Sai siitä sanoneheksi:
"Kun liet nuori Joukahainen,
Veäitevetää, refl. veäite : väisty, vetäydy syrjähän vähäisen,
120. Sie olet nuorempi minua!*Säe 120 / nuorempi minua

Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä: "Nuoremman velvollisuus oli vanhemman kunnioittaminen" (Lna 121). Kansanrunojen heijastaman esimodernin yhteisön hierarkiassa nuori oli alisteinen vanhalle, nainen miehelle (Nenola 2002; Ilomäki 1990: 235−236). Kalevalan 3. runossa toistuu kauttaaltaan nuoren ja vanhan vastakkaisuus, joka viittaa Anna-Leena Siikalan sanoin "laulun perusmerkitykseen, jumalsankarien keskinäisen hierarkian osoittamiseen" (Siikala 2012: 254).

Silloin nuori Joukahainen
Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesi:
"Vähävähän on miehen nuoruuesta,
Nuoruuesta, vanhuuesta,
Kumpi on tieolta parempi,*Säkeet 125−126 / Tieto

Säepari "Kumpi on tieolta parempi, / Muistannalta mahtavampi" viittaa myyttiseen tietoon maailman alkuajoista sekä maagiseen tietoon yliluonnollisista asioista (Siikala 2012; Turunen 1979).

Muistannaltamuistanta : muisti, muistaminen mahtavampi,
Sep' on tiellä seisokahan,
Toinen tieltä siirtykähän;
Lienet vanha Wäinämöinen,
130. Laulaja iän-ikuinen,
Ruvetkamme laulamahan,
Saakammesaada : lähteä, käydä, ryhtyä sanelemahansanella : (tässä) laulella,
Mies on miestä oppimahanoppia : koettaa, tutkia,
Toinen toista voittamahan."

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitäpä minusta ompi
Laulajaksi, taitajaksitaitaja : runojen ja laulujen osaaja, runonlaulaja, tietäjä,
Ain' olen aikani elellyt
140. Näillä yksillä ahoilla,
Koti-pellon pientarilla
Kuunnellut koti-käkeä;
Vaan kuitenki, kaikitenkijoka tapauksessa
Sano korvin kuullakseni,
Mitä sie enintäenin : määrältään tai laadultaan suurin tieät,
Yli muien ymmärtelet?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieänpä minä jotaki,
Sen on tieän selvällehenselvälleen : selvästi,
150. Tajuelen tarkoillehentarkoilleen : tarkasti Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 150−182: "J. ylenkatseellisesti ensin laskee mitättömiä loruja ikään kuin sanoaksensa Wselle, että neki jo olivat hänen tietonsa veroiset" (Lna 121).:
Reppänäräppänä, sisäänlämpiävän tuvan tai saunan savuaukko Katso lisääElias Lönnrotin mukaan reppänä 'savureikä katossa' (Lna 38). on liki lakealaki : huoneen välikatto, sisäkatto, laipio Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: (kuvaannollisesti) huippu, päällystä (9:84, 17:209 yms.) (ks. Turunen 1979).,
Liki lieskauuninsuun yläpuoli; uuninsuusta tuleva tulenliekki Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: lieska = liesi; tulisia. liekki. (Lna 38.) kiukoatakiuas : pirtin, riihen tai saunan tulipesä (kiuasta)."

"Hyvä on hylkehen eleä,
Ve'en koiran viehkuroiaviehkuroida : pyöriä, kieriskellä,
Luotansa lohia syöpi,
Sivultansa siikasia.”

Siiall' on sileät pellot,
Lohella laki tasainen;
Hauki hallallahalla : yökylmien aika keväällä kutevi,
160. Kuola-suukuolasuu : vaahtosuinen kovalla säällä;
Ahven arka, kyrmyniskaköyryniska, kaarevaniskainen,
Sykysytsyksyt Katso lisääKarjalassa suomen sanan syksy vastineena šykyšy (KKS). syvillä uipi,

Kesät kuivilla kutevi,
Rantasilla rapsehtivirapsehtia : liikkua ääntä (rapinaa) aiheuttaen, rapista.”

"Kun ei tuosta kyllin liene,
Vielä tieän muunki tieon,
Arvoanarvata : tietää, tuntea yhen asian:
Pohjola porolla kynti,
Etelä emähevollaemähepo : tammahevonen, naaraspuolinen hevonen,
170. TakalappiLapin peräosat, Lapin peräosien ihmiset tarvahallatarvas : hirvieläin Katso lisääSana on alun perin tarkoittanut alkuhärkää (Turunen 1979). Vrt. Lönnrotin selitys: tarvas = härkä? (Lna 38). Ks. myös Lönnrotin selitys: tarvas = råbock (Lna 122) sekä Lönnrotin kommentti säkeeseen 170: "tarvas = metsäkauris?" (Lna 121).;
Tieän puut Pisan mäelläPisanmäki : Nilsiän pitäjässä sijaitseva Pisavuori Katso lisääPisa-sanalla merkitys 'hiisi' (Turunen 1979).,
Hongat Hornan kalliollaHornankallio : samanniminen vuori sijaitsee Suuren Suvasveden rannalla Soisalossa Katso lisääHorna 'pahojen henkien asuinpaikka, helvetti; paha henki, hiisi' (Turunen 1979).,
Pitkät on puut Pisan mäellä,
Hongat Hornan kalliolla.”

"Kolme on koskea kovoakova : voimakas, vuolasvirtainen,
Kolme järveä jaloa,
Kolme vuorta korkeata,
Tämän ilman kannenilman kansi : taivaankansi alla:
Hämehess' on Hälläpyörä Katso lisääNimi perustuu todennäköisesti eräissä kansanrunoissa esiintyvään nimeen Hällänkoski (Turunen 1979). Satakunnassa Huittisissa sijaitsee Hälläköski, jota on kutsuttu myös Hälläpyöräksi (Genetz 1901: 159; Niemi 1910: 246; Turunen 1979).,
180. KaatrakoskiPohjois-Karjalassa sijaitsevan nykyisen Pankakosken aiempi nimi Karjalassa,
Ei ole WuoksenVuoksi : joki, joka laskee Saimaasta Laatokkaan voittanutta,
Yli käynyttä ImatranImatra : Vuoksen koski."

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Lapsen tieto, naisen muisti,*Säkeet 184−188 / Lapsen tieto

Lapsen tieto, naisen muisti on vähättelevä ilmaus. Lapsen ja naisen tietoa verrataan runoissa tietäjämiehen tietoon myyttisistä asioista (ks. Tarkka 2005: 156).

Ei ole partasuun urohon,
Eikä miehen naisekkahannaisekas : (miehestä) nainut, naimisissa oleva;
Sano syntyjä syviä,
Asioita ainoisia!"

Se on nuori Joukahainen
190. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tieän mä tiaisen synnyn,
Tieän linnuksi tiasen,
Kyyn viheränviherä : vihreä Katso lisääSanan arkaainen muoto, joka esiintyy vain runokielessä (Turunen 1979). Vrt. sanan toinen merkitys: viherä = vihelä (Lönnrot 1874/1958). käärmeheksi,
Kiiskisenkiiskinen : kiiski ve'en kalaksi,
Rauan tieän raukeaksiraukea : hauras, pehmeä, taipuva,
Mustan mullan muikeaksimuikea : hapan, kirpeä,
Varinvari : kuuma veen on vaikeaksi,
Tulen polttaman pahaksi.”

"Vesi on vanhin voitehista,
200. Kosken kuohu katsehistakatse : lääke, johon on taiottu tehokkaaksi loitsusanoilla, loitsuilla valmistettu lääke Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: katsehista = luetuista eli siunatuista lääkkeistä (rohdoista) (Lna 38).,
Itse luoja loitsioistaloitsija : tietäjä, jonka voima perustui loitsimiseen,
Jumala parantajista.”

"Vuoresta on vetosenvetonen : vesi Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 203: "Antero Wipunen laulaa veden ilmasta eronneen" (Lna 121). synty,
Tulen synty taivosestataivonen : taivas,
Alku rauan ruostehesta,
Vasken kantaperusta, alku, alkuperä kalliosta.”

"Mätäs on märkä maita vanhin,
Paju puita ensimmäinen,
Hongan juuri huonehia Katso lisääViittaa siihen, että hongan juureen rakennettiin ensimmäiset kodat (Niemi 1910: 10).,
210. Paatonenlitteä, laakea kivi; pieni kallio Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: paatonen = kiven liuska (Lna 38). pata-raniapatarani : huono pata."

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Muistatko mitä enemmin,
Vain jo loppuivat lorusi?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Muistan vieläki vähäisen,*Säkeet 216−234 / Joukahainen mukana maailman luomisessa

Joukahainen ilmoittaa olleensa mukana alkuaikojen myyttisissä luomistöissä, meren ja taivaan rakentamisessa. Joukahainen ei kuitenkaan ilmoita toimineensa yksin, vaan "miesnä kuuentena, / seitsemäntenä urosna" (UK 3: 225−226). Lönnrot luonnehti Joukahaisen väitettä siitä, että hän on ollut mukana maailman luomisessa, "arkkivalheeksi" (erkelögn) (Litteraturblad 12/1848). Kalevalan selityksissä Lönnrot lieventää Joukahaisen "valhetta" selittäen säkeitä 217−234 seuraavasti: "Vanhan tietoviisauden jälkiä, jonka mukaan ihmistä ennen maalle ilmestumistaan lienee arveltu J:lan [Jumalan] yhteydessä olleen, ja sillä tavoin alkuluomisessakin osallisna" (Lna 121).

Muistanpa ajan mokoman,
Kun olin merta kyntämässä,
Meren kolkotkolkko : kulma, syvänne, kuoppa Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: kolkot = epätasaisuudet; kuopat (Lna 38). kuokkimassa,
220. Kala-hauat kaivamassa,
Syän-veetsydänvesi : syvä selkävesi syventämässä,
Lampi-veet on laskemassalaskea : asettaa paikoilleen,
Mäet mylleröittämässämylleröittää : liikuttaa, vyöryttää Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 223−224: "korkeat vuoret maanpäälle kohottamassa" (Lna 121).,
Louhetlouhi : kallioinen ja kivikkoinen paikka, kallio luomassa kokohon.”

"Viel' olin miesnä kuuentena,
Seitsemäntenä urosnauros : mies, miehinen mies
Tätä maata saataessasaada : tehdä, rakentaa,
Ilmoa suettaessasuettaa : muodostaa, rakentaa,
Ilman pieltäilman pieli : taivasta kannatteleva pylväs, taivaanpatsas pistämässäpistää : asettaa paikoilleen,
230. Taivon kaartataivaankaari : taivaan kupumainen kansi tai holvikaari Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sateenkaari (8:27) (Jussila 2009). kantamassa,

Kuuhuttakuuhut : kaunis kuu kulettamassa,
Aurinkoa auttamassa,
Otavaa ojentamassaojentaa : suoristaa,
Taivoa tähittämässätähdittää : varustaa tähdillä."

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Sen varsintodella, sangen, peräti valehtelitki;
Ei sinua silloin nähty,
Kun on merta kynnettihin,
Meren kolkot kuokittihin,
240. Kala-hauat kaivettihin,
Syän-veet syvennettihin,
Lampi-veet on laskettihin,
Mäet mylleröitettihin,
Louhet luotihin kokohon.”

"Eikä lie sinua nähty,*Säkeet 245−254 / Väinämöinen mukana maailman luomisessa

Väinämöinen kertoo olleensa mukana "aikojen alussa", maailman luomisessa. Samalla Väinämöinen paljastaa Joukahaisen epäluotettavat, valheelliset tiedot, jotka liittyvät maan ja ilman luomiseen. Kansanrunoissa Väinämöisen jumaltyönä mainitaan myös meren ja meren pohjan laadinta (Krohn 1903−1910: 362; ks. Kuusi 1963: 219), johon Väinämöinen tässä viittaa: "Ei sinua silloin nähty, / Kun on merta kynnettihin" (UK 3: 237−238).

Ei lie nähty, eikä kuultu
Tätä maata saataessa,
Ilmoa suettaessa,
Ilman pieltä pistettäissä,
250. Taivon kaarta kannettaissa,
Kuuhutta kuletettaissa,
Aurinkoa autettaissa,
Otavaa ojennettaissa,
Taivoa tähitettäissä."

Se on nuori Joukahainen
Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Kun ei lie minulla mieltä,
Kysyn mieltä miekaltani;
Oi on vanha Wäinämöinen,
260. Laulaja lavea-suinenlaveasuinen : kerskaileva,
Lähe miekan mittelöhönmiekan mittelö : taistelu,
Käypä kalvan katselohonkalvan katselo : miekan tarkastus, erityisesti sen pituuden mittaaminen ennen kaksintaisteluun ryhtymistä Katso lisääKalpa 'miekka'; katselo 'mittaaminen, vertailu' (Jussila 2009).!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"En noita pahoin pelänne
Miekkojasi, mieliäsi,
Tuuriasituura : rautainen jäänsärkemisväline; (pilapuheessa) keihäs, tuumiasi,
Waan kuitenki, kaikitenki
Lähe en miekan mittelöhön
Sinun kanssasi katalakelvoton, viheliäinen Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: katala = vaivainen (Lna 38).,
270. Kerallasi kehno raukka."

Siinä nuori Joukahainen
Murtimurtaa : (suuttumuksen ilmauksessa) kääntää, vääntää suuta, väänti päätä,
Murti mustoamusto : musta haventahaven : (suuttumuksen ilmauksessa) parta, viikset; hiukset Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: haventa = hivusta, hiusta (Lna 38).,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken ei käy miekan mittelöhön,
Lähe ei kalvan katselohon,
Sen minä siaksi laulan,
Ala-kärsäksialakärsä : kärsäänsä alhaalla pitävä; sian kielikuva asetan,
Panen semmoiset urohot
280. Sen sikälisitä tietä, sen kautta, tuon täkälitätä tietä, tämän kautta,
Sorran sonta-tunkiohon,
Läävänläävä : navetta nurkkahan nutistannutistaa : painaa, työntää kokoon Katso lisääLönnrotin sovite toisintojen sanojen nuhtaa ja noutaa tilalle (Turunen 1979).."

Siitä suuttui Wäinämöinen,
Siitä suuttui ja häpesi,
Itse loiheluoda, refl. loihe : rupesi, saattoi itsensä laulamahan,*Säkeet 285−330 / Väinämöisen laulu

Väinämöisen laulu liikuttaa jumalsankarien tapaan kaiken ympärillä olevan ja ylittää inhimillisen maailman mittasuhteet. Yleensä laulun kuulijat, jopa laulaja itse, liikuttuvat kyyneliin. (Siikala 2012: 241.) Kalevalan runossa 41 Väinämöisen kanteleen soitto vangitsee kaikki ympärillä olevat, myös soittajan itsensä niin että tämä alkaa kyynelehtiä. Runossa 3 kuulijana on vain Joukahainen, jota laulu hirvittää, sillä laulu riisuu nuoren sankarin vaatetuksen ja varusteet sekä vajottaa tämän suohon. Väinämöisen maagisen laulun tenho saa myös luonnon repeilemään liitoksistaan (kalliot kaheksi lenti, / kivet rannoilla rakoili) (ks. myös Lna 121). Lönnrot kommentoi säkeitä 290−292 (Joit’ ei laula kaikki lapset…) seuraavasti: "runo näillä sanoilla tarkoittaa W:sen vertaista laulajaa ei missään löytyvän, vaikka ei sanat sitä suoraan ilmoita" (Lna 121).

Ks. laulaa ’loitsia, noitua’ (ks. Haavio 1950: 90).

Sai itse sanelemahan;
Ei ole laulut lasten laulut,
Lasten laulut, naisten naurut,
Ne on partasuun urohon,
290. Joit' ei laula kaikki lapset,
Eikä pojat puoletkana,
Kolmannetkana kosijat
Tällä inhalla iällä,
Katovalla kannikalla.

Lauloi vanha Wäinämöinen,
Järvet läikkyi, maa järisi,
Vuoret vaskiset vapisi,
Paaet vahvat paukahteli,
Kalliot kaheksi lenti,
300. Kivet rannoilla rakoili.

Lauloi nuoren Joukahaisen,
Vesat lauloi vempelehen,
Paju-pehkon länkilöihin,

Raiatraita : pajun sukuinen puu rahkehen nenähän;
Lauloi korjan kultalaian,
Lauloi lampihin haoiksihako : maassa vettynyt tai vedessä oleva puunrunko.
Lauloi ruoskan helmiletkunhelmiletku : helmisiimainen ruoska Katso lisääVrt. helmiruoska, helminen, helmisvyö, helmivyö, kariperä.
Meren rantaruokosiksi,
Lauloi laukkipäänlaukkipää : hevonen, jolla on valkoinen täplä otsassa, piirtopää hevosen
310. Kosken rannalle kiviksi.

Lauloi miekan kultakahvan
Salamoiksi taivahalle,
Siitä jousen kirjavarrenkirjavarsi : varreltaan kirjavaksi koristelu
Kaariksi vesien päälle,
Siitä nuolensa sulitutsulittu : linnunsulilla varustettu Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säettä 315: "nuolet olivat varustetut 3:lla sulkarivillä pitkin pituuttaan, jotta paremmin kannatettaisi ja kävisi etäämmä" (Lna 121).
Havukoiksihavukka : haukka kiitäviksi,
Siitä koiran koukkuleuankoukkuleuka : käyräleukainen, väkäleukainen,
Sen on maahan maakiviksi.

Lakin lauloi miehen päästä
320. Pilven pystypää kokaksikokka : ylöspäin ulkoneva osa; pilvenlonka,
Lauloi kintahat käestä
Umpilamminumpilampi : lampi, josta ei lähde laskujokea tai -puroa lumpehiksi,
Siitä haljakanhaljakka : verka, verasta tehty takki Katso lisääVrt. haljakka myös väristä: vaalea (Lönnrot 1874/1958; Jussila 2009). sinisen
Hattaroiksi taivahalle,
Vyöltä ussakanussakka : pitkä, villainen, kudottu turkinvyö Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: ussakan = vyö (Lna 38). utuisenutuinen : hieno, pehmeä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: sumuinen (1:252; 2:63; 28:41 ym.); onneton, surullinen (4:209, 23:599; 37:30 ym.) (Turunen 1979).
Halki taivahan tähiksi.

Itsen lauloi Joukahaisen,
Lauloi suohon suonivöistäsuonivyö : vyötärö, vyötärön seutu,
Niittyhyn nivuslihoistanivusliha : kupeet, vyötärö,
330. Kankahasen kainaloista.

Jo nyt nuori Joukahainen
Jopajopa − jotta : ja − samoin, sekä − että Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 332−336: "Tähän asti matkassa oli hyvin käynyt, nyt vasta tuli tosi eteen" (Lna 121). tiesi, jottajopa − jotta : ja − samoin, sekä − että Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 332−336: "Tähän asti matkassa oli hyvin käynyt, nyt vasta tuli tosi eteen" (Lna 121). tunsi,
Tiesi tielle tullehensa,
Matkallen osannehensa,
Voittelohon, laulelohon
Kera vanhan Wäinämöisen.

Jaksoittelijaksoitella : irrotella jalkoansa,
Eipä jaksa jalka nousta,
Toki toistakin yritti,
340. Siin' oli kivinen kenkä.

Siitä nuoren Joukahaisen
Jopa tuskaksi tulevi,
Läylemmäksiläyli : tukala, vaikea Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: läyliä = svår, besvärlig (Lna 122). lankeavi;
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on viisas Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen,
Pyörrytäpyörryttää : laulaa takaisin, palauttaa entiselleen Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 347−350: "Loihtujensa vaikutuksen taisi loihtija itse purkaa, kun peräytti sanansa" (Lna 121). pyhät sanasi,
Peräytäperäyttää : purkaa, ottaa takaisin lausehesi,
Päästä tästä pälkähästäpäläs : ahdinko, tukala tilanne ,
350. Tästä seikastaseikka : tukala tilanne, pulma selitä,
Panenpa parahan maksonmakso : hinta, palkkio,
Annan lunnahat lujimmat!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Niin mitä minullen annat,
Jos pyörrän pyhät sanani,
Peräytän lauseheni,
Päästän siitä pälkähästä,
Siitä seikasta selitän?"

Sanoi nuori Joukahainen:
360. "Onp' on mulla kaartakaari : jousi kaksi,
Jousta kaksi kaunokaista,
Yks' on lyömähän riveäriveä : ripeä, sukkela,
Toinen tarkka ammunnalle,
Ota niistä jompi kumpi!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Huoli en hurja jousistasi,
En katala kaaristasi!
On noita itselläniki
Joka seinä seisoteltuseisotella : pystyttää,
370. Joka vaarnanenvaarnanen : puunaula, tappi Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: vaarnanen = naula seinällä (Lna 38). Ks. myös Lönnrotin kommentti Kalevalan säkeisiin 369−370: "sijoiteltu joka seinään, varottu joka naulaan" (Lna 121). Puunauloja pidettiin tuvan seinissä ja orsissa, ja niihin ripustettiin esimerkiksi vaatteita, aseita, työkaluja ja metsästysvälineitä (Turunen 1979: 363). varottuvaroa : (tässä) varustaa,
Miehittä metsässä käyvät,
Urohitta ulkotöillä."

Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi siitäki syvemmä.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Onp' on mulla purttapursi : vene, laiva kaksi,
Kaksi kaunoista venoa,
Yks' on kiistassakiista : kilpa, kilpailu Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 378−379: "hyvätapaisten veneitten laatu" (Lna 121). kepeä,
Toinen paljo kannattava,
380. Ota niistä jompi kumpi!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Enp' on huoli pursistasi,
Venehistäsi valita,
On noita itselläniki
Joka tela tempaeltutempaella : vetäistä, kiskaista,
Joka lahtemalahden poukama, vrt. lahelma laottu,
Mikä tuulella tukeva,
Mikä vastasäänvastasää : vastatuuli meniä."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
390. Lauloi siitäki syvemmä.

Sanoi nuori Joukahainen:
"On mulla oritta kaksi,
Kaksi kaunoista hepoa,
Yks' on juoksulle jalompijalo : ripeä, nopea,
Toinen raisu rahkehillerivakka vetämään Katso lisääRaisu 'rivakka, raju, väkevä' (Turunen 1979).,
Ota niistä jompikumpi."

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"En huoli hevoisiasi,
Sure en sukkajalkojasisukkajalka : hevonen, jolla on vuohisten kohdalla valkoista, sukkajalkainen,
400. On noita itselläniki
Joka soimihevosen syöttöallas, seimi solmieltusolmiella : solmia,
Joka tanhuatalli, karjakatos, jossa hevosia entisaikaan pidettiin, vrt. kuja taluttutalua : (tässä) taluttaa,
Vesi selvä selkäluilla,
Rasvalampi lautasilla."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi siitäki syvemmä.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on vanha Wäinämöinen,
Pyörrytä pyhät sanasi,
410. Peräytä lausehesi,
Annan kultia kypärinkypäri : korkea päähine, lakki, vrt. kypärä,
Hopeita huovanhuopa : huopahattu täyen,
Isoni soastasota : aseellinen välienselvittely, aikoinaan myös heimojen, sukujen ja yksityisten ihmisten välillä saamat,
Taluttamat tappelosta!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"En huoli hopeitasi,
Kysy en kurja kultiasi,
On noita itselläniki
Joka aitta ahtaeltuahtaella : ahtaa, sulloa,
420. Joka vakkanenvakka, arvoesineiden kannellinen kuljetusastia Katso lisääVakan laita tehtiin soikiomaiseksi tai pyöreäksi taivutetusta ohuesta haapalaudasta (Turunen 1979). varottu,
Ne on kullat kuun ikuisetkuunikuinen : ikivanha, kuun ikäinen,
Päivän polvisetpäivänpolvinen : ikivanha, auringon ikäinen Katso lisääPolvinen-sanalla on merkitys 'ikäinen' (Turunen 1979). hopeat."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi siitäki syvemmä.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on vanha Wäinämöinen,
Päästä tästä pälkähästä,
Tästä seikasta selitä,
Annan aumaniauma : viljalyhteistä tehty pyöreäpohjainen varastokeko kotoiset,
430. Heitän hieta-peltosenihietapeltonen : hiekkaperäinen pelto
Oman pääni päästimeksi,
Itseni lunastimiksi!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"En halaja aumojasi,
Herjä(soimaussana) raukka, kurja, paha, hieta-peltojasi,
On noita itselläniki
Peltoja joka perällä,
Aumoja joka aholla,
Omat on paremmat pellot,
440. Omat aumat armahammatarmas : mieluinen, suloinen Katso lisääYleensä sana 'rakas, kallis' (läheisestä ihmisestä) (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (I1 128). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009). Ks. lisää Nirvi 1982.."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi ainakin alemma.

Siitä nuori Joukahainen
Toki viimein tuskautui,
Kun oli leuanleukaa myöten liettehessä,

Parran paikassa pahassa,
Suun on suossa, sammalissa,
Hampahin haon perässä.

Sanoi nuori Joukahainen:
450. "Oi on viisas Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen,
Laula jo laulusi takaisin,
Heitä vielä heikko henki,
Laske täältä pois minua,
Virta jo jalkoa vetävi,
Hiekka silmiä hiovi!”

"Kun pyörrät pyhät sanasi,
Luovuttelet luottehesiluote : loitsu, taianomainen mahtisana,
Annan AinoJoukahaisen nuori sisar Katso lisääAino-nimi ei esiinny yleisesti kansanrunoissa, mutta vienankarjalaisissa Hirttäytyneen neidon teksteissä Anni-tytön kertona on "aino neiti" (I1 208, I1 213, I1 234, I1 236). Myös Lönnrotilla, joskus myös "aini tyttö". Myöhemmillä kerääjillä: "ainuo neiti" (esim. I1 88a, I1 214, I1 218, I1 231, I1 237).

Ks. lisää Aino-runosta ja tulkinnoista Tarkiainen 1911; Järvinen 1993; Piela 1999; Kupiainen 2004; Hämäläinen 2012; 2014.
siskoseni,*Säkeet 459−466 / Annan ainoan siskoni

Aino mainitaan Kalevalassa ensimmäisen kerran. Joukahainen lupaa siskonsa Väinämöiselle ja pelastaa tällä tavoin itsensä Väinämöisen loitsulta.

Aino edustaa Kalevalan nuoria naisia. Ainon tragedia on joutua tahtomattaan Väinämöisen morsiameksi. Tragedian syvyyttä on lisännyt kosijan vanhuus ja fyysinen vastenmielisyys (Piela 1999: 121), ja toisaalta Ainon surua on kasvattanut äidin ihastus mahtimieheen, kuuluisaan laulajaan.

Kilpalaulanta-runoissa ei korostu kosijan korkea ikä, vaikka Väinämöisen epiteettinä onkin "vanha" (I1 158, I1 159, I1 164, I1 170, I1 174, I1 177, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 195). Nuoren naisen ja vanhan miehen vastakkainasettelu on Lönnrotin oma tulkinta. Kansanrunossa sen sijaan painottuu vaihtelevasti Joukahaisen valitus äidilleen ja äidin iloitseminen tulevasta vävyehdokkaasta Väinämöisestä (I1 158, I1 159, I1 170, I1 184, I1 185, I1 185a, I1 195).

460. Lainoanlainata : antaa, luovuttaa emoni lapsen
Sulle pirtin pyyhkiäksi,
Lattian lakaisiaksi,
Hulikkojenhulikka : puuastia, pytty huuhtojaksi,
Vaippojenvaippa : hartioille vartalon suojaksi kiedottu asuste, jota käyttivät pääasiassa naiset; peitto viruttajaksiviruttaja : huuhtoja,
Kutojaksi kulta-vaipan,
Mesileivänmesileipä : makea leipä tai kakku Katso lisääHunajaleipä, hunajakakku; vrt. sokerileipä (kauruska). Karjalassa nimitystä on käytetty pitkään siirapilla maustetusta leivästä sekä sokerileivästä(kauruska), jota kaupunkien ja kirkonkylien kauppiaat antoivat ennen kaupanpäälliseksi. Kalevalaisen sanonnan taustalla ovat kuitenkin todennäköisesti vanhemmat mesileipä- ja mesiruokatavat. Ortodoksisen kirkon piirissä vainajien muistojuhlissa käytettiin venäläisten ja karjalaisten tuntemaa hunajaruokaa, joka valmistettiin ryyneistä, keitettiin hunajassa ja höystettiin myöhempinä aikoina rusinoilla. (Turunen 1979: 207.) leipojaksi."

Siitä vanha Wäinämöinen
Ihastui iki hyväksi,
Kun sai neion Joukahaisen
470. Vanhan päivänsä varaksi.

Istuiksenistua, refl. istuiksen : istuutuu ilo-kivelleilokivi : kivi, jolla Väinämöinen istui soittaessaan ja laulaessaan Katso lisääLönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 471−472: "Wsen ilo ja laulu = into lienee kiveen ja paateenki levinnyt; muuten ilokivi ja laulupaasi eivät merkinne muuta kun ilonteentä- ja laulunpidäntä-paikkaa" (Lna 121).,
Laulu-paaelle paneiksepanna, refl. paneikse : asettuu, sijoittuu,
Lauloi kotvan, lauloi toisen,
Lauloi kotvan kolmannenki,
Pyörti pois pyhät sanansa,
Perintakaisin, takaperin laski lausehensa.

Pääsi nuori Joukahainen,
Pääsi leuan liettehestä,
Parran paikasta pahasta,
480. Hevoinen kosken kivestä,
Reki rannalta haosta,
Ruoska rannan ruokosesta.

Kohoeli korjahansa,
Reutoihereutoa, refl. reutoihe : heittäytyi, viskautui Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: reutoihe = nakkasi, heitti itsensä (Lna 38). rekosehensa,
Läksi mielellä pahalla,
Syämmellä synkeällä
Luoksi armahan emonsa,
Tykö valta-vanhempansa.

Ajoa karittelevikaritella : ajaa keveästi niin että kuuluu rahiseva ääni Katso lisääLönnrotin selite: karittelevi 'ratistelee, jytistelee, jyryttelee, hyryttelee' (Lna 123).,
490. Ajoi kummasti kotihin,*Säkeet 490−510 / Joukahainen äidin luokse

Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa tyypillinen episodi, joka kuvaa paluuta kotiin onnettomuuden tapahduttua. Runoissa kotiin mennään hakemaan lohtua muilta perheenjäseniltä, mutta Lönnrot korosti useassa eepoksen kohdassa äitiä ainoana, ja siten tärkeimpänä, lohduttajana (esim. UK:n runot 5, 28, 29, 35, 36). Varhaisissa tutkimuksissa Kalevalan äitikuvaa ja äidinrakkautta on kiitelty (Cygnaeus 1853; Krohn 1908; Tarkiainen 1911), mutta naistutkimuksen myötä tutkijat ovat kritisoineet Lönnrotin rakentaneen Kalevalaan positiivisen yhteyden äidin ja pojan välille, jonka seurauksena nuorten naisten äidit kuvataan kielteisesti (Ainon ja Pohjan neidon äidit) (Sawin 1990; Apo 1995: 97).

Rikki riihe'en rekensä,
Aisat poikki portahasen.

Alkoi äiti arvaella,
Isonen sanan sanovi:
"Suottapa rikoit rekesi,
Tahallasi aisan taitoit,
Mitäpä kummasti kuletki,
Tulet tuhmasti kotihin?"

Tuossa nuori Joukahainen
500. Itkeä vetistelevi
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin
Sekä huulin hyypynyisinhyypynyinen : kankea, jäykkä Katso lisääJohdettu verbistä hyypyä ~ hyytyä 'jähmettyä, kangistua, kohmettua' (Turunen 1979: 58; vrt. Ahlqvist 1872).

Vrt. Lönnrotin selitys hyypynyisen = kankein; paksuin (Lna 38) sekä hyypynyisen = stelnad (Lna 122). Ks. myös Lönnrotin kommentti Kalevalan säkeeseen 503: "huulet olivat jäykkiä, kankeata, ei elävän laisia, nauravia" (Lna 121).
,

Nenän suulle langennuisenvenyneellä, pitkällä nenällä Katso lisääSana langennuinen 'pudonnut, langennut' on -inen-johtimella muodostettu aktiivin toinen partisiippi verbistä langeta (Turunen 1979: 164)..

Emo ennätti kysyä,
Vaivan nähnyt vaaitellavaaditella : tiedustella Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: vaaitella = tahtoa, kysyä (Lna 38).:
"Mitä itket poikuenipoijut : poikalapsi,
Nuorna saamani nureksitnureksia : valittaa, itkeä,
Olet huulin hyypynyisin,
510. Nenän suulle langennuisen?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on maammoäiti kantajani,
Jo on syytä syntynynnä,
Taikoja tapahtununna,
Syytä kyllin itkeäni,

Taikoja nureksiani,
Tuot' itken tämän ikäni,
Puhki polveniläpi elinaikani murehin,
Annoin Aino siskoseni,
520. Lupasin emoni lapsen
Wäinämöiselle varaksi,
Laulajalle puolisoksi,
Turvaksi tutisevalle,
Suojaksi sopen kulullesopenkulu : nurkissa oleskelija; tarpeeton, hyödytön (vanha) ihminen Katso lisääLönnrotilla säkeeseen "suojaksi sopenkululle" seuraava selitys: "sopissa kulkevalle eli istuvalle, ei keskellä lattiata kykenevälle" (Lna 121). Karjalan kielessä soppi merkitsee uunin puoleista pirtin peränurkkaa, joka oli vanhojen ja vaivaisten oleskelupaikka. Kulu taas viittaa käytössä kuluneeseen, vanhuuttaan huonoon ja sillä on merkitykset 'hylky, risa, rämä; raukka, parka'. Kalevalasta tehdyissä sanakirjoissa sopenkulu 'nurkissa oleskelija; tarpeeton; hyödytön (vanha) ihminen'. (Turunen 1979; Jussila 2009.)."

Emo kahta kämmentänsä
Hykersihykertää : hieroa yhteen molempiansa,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä itke poikueni,
Ei ole itkettäviä,
530. Suuresti surettavia;
Tuota toivoin tuon ikäni,
Puhki polveni halasin
Sukuhuni suurta miestä,
Rotuhuni rohkeata,
Vävykseni Wäinämöistä,
Laulajata langokseni."

Sisar nuoren Joukahaisen
Itse itkullen apeutui,
Itki päivän, itki toisen,
540. Poikkipuolin portahalla,
Itki suuresta surusta,
Apeasta mielalasta.

Sai emo sanelemahan:
"Mitä itket Ainoseni,*Säkeet 544−548 / Äidin kysymys

Äiti ei ymmärrä Ainon tunteita, vaan ihmettelee, miksi tytär itkee, saahan hän suuren tietäjän mieheksi. Avioliitto oli esimoderniin aikaan sukujen välinen liitto, jossa yksilön toiveet olivat alisteisia yhteisön näkemyksille. Naisen tehtävä oli avioituminen ja vaimona mm. miehen vaatteista ja siisteydestä huolehtiminen (Raussi 1966: 278−279; Ilomäki 1990; Apo 2002: 293−294).

Kun olet saava suuren sulhon,
Miehen korkean kotihin,
Ikkunoillen istujaksi,
Lautsoillelautsa : seinään kiinnitetty penkki, lautapenkki, lavitsa lavertajaksilavertaja : puhuja, puhelija?"

Tuon tytär sanoiksi virkki:
550. "Oi emoni, kantajani,*Säkeet 550−564 / Ainon itku

Lönnrotin sommittelema Ainon itku pohjautuu Kantelettaren runoon Mitä itket neito? sekä häälaulujen morsiamen itketykseen (Kaukonen 1956: 32). Häälaulut nostavat esiin muutokseen liittyvät kipupisteet: eron lapsuudenkodista, menetetyn nuoruuden ja vieraan kodin outouden (Ilomäki 1998: 158−161). Morsiamen itketyslaulun lauloivat morsiamelle tämän läheiset, mutta Kalevalassa laulun laulaa tytär äidilleen. Laulun voidaan tulkita ennakoivan Ainossa tapahtuvaa kehitystä, joka lopulta johtaa tämän kuolemaan (ks. Hämäläinen 2016). Ainon valitus enteilee tulevaa tragediaa.

Ks. Lönnrotin tallentamia morsiamen itketykseen ja neuvoihin liittyviä häälauluja mm. XIII2 3686, XIII2 3696, XIII2 3753, XIII2 3754, XIII2 3800, XIII2 3801, XIII2 3802, XIII2 3803, XIII2 3804, XIII2 3805, XIII2 3806.

Itkenpä minä jotaki,
Itken kassankassa : hiuspalmikko, tukka Katso lisääNaimattomat tytöt pitivät hiuksensa palmikolla, mutta heidän mentyään naimisiin hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi Kalevalan säkeitä 552−555: "jos pitäisi kaunis tukkani näin nuorella iällä naisten lakilla peitettämän" (Lna 121).
kauneutta,

Tukan nuoren tuuheutta,
Hivuksien hienoutta,
Jos ne piennä peitetähän,
Katetahan kasvavana.

"Tuotapa ikäni itken,
Tuota päivän armautta,
Suloutta kuun komean,
560. Ihanuutta ilman kaiken,
Jos oisi nuorna jättäminen,
Lapsena unohtaminen
Veikonveikko : veli veisto-tanterilleveistotanner : veistopaikka,
Ison ikkunan aloille."

Sanovi emo tytölle,
Lausui vanhin lapsellensa:
Mene huimamieletön, hullu Katso lisääVrt. sanan alkumerkitys: hurja, raju, villi (Turunen 1979). Vrt. myös Lönnrotin selitys: huima = obändig (Lna 122). huolinesi,*Säkeet 567−580 / Äidin sanat

Äidin sanat ovat Lönnrotin sommittelemia. Loppuosassa Lönnrot on hyödyntänyt sananlaskuja, joista muutamia säkeitä esiintyy myös D. E. D. Europaeuksen tallentamassa Kilpalaulanta-runon toisinnoissa (VII1 199). Äiti iloitsee vävyehdokkaasta, joka on viisas, vanha ja arvostettu laulaja, eikä ymmärrä tyttärensä hätää. Tietäjä-vävy nosti myös äidin asemaa yhteisössä. Esimodernissa yhteiskunnassa naisen tärkein tehtävä oli avioituminen ja jälkeläisten synnyttäminen, seikka, jota naisten suosima lyriikka monin tavoin heijastelee (Timonen 2004b: 44−46). Avioliitto varmisti naisen aseman ensin miniänä, sitten anoppina. Tässä äiti valmistaa Ainoa eroon vanhemmista ja lapsuudenkodista; hyvä elämä löytyy myös muualta.

Epäkelpo, itkuinesi,
Ei ole syytä synkistyä,
570. Aihetta apeutua,
Paistavi Jumalan päivä
Muuallaki maailmassa,
Ei isosi ikkunoilla,
Veikkosi veräjän suulla,
Myös on marjoja mäellä,
Ahomailla mansikoita
Poimia sinun poloisen
Ilmassa etempänäki,
Ei aina ison ahoilla,
580. Veikon viertokankahilla."