Kahdesviidettä Runo.*Kalevalan ja kansanrunojen sampo

Runot 42 ja 43 ovat runon 10 ohella keskeisimpiä sampoa käsitteleviä runoja. Samporunojen löytymisellä oli huomattava merkitys yhtenäisen eepoksen synnylle ja ne olivat mukana jo Kalevalan varhaisissa julkaisemattomissa esitöissä. Erityisesti Ontrei Malisen, Arhippa Perttusen ja Vaassila Kieleväisen runot ja selostukset olivat kokoonpanon kannalta tärkeitä. (Kaukonen 1988a: 10.) Kuten Kalevalassa myös kansanrunoudessa sammosta ei anneta tarkkaa tai yksiselitteistä määritelmää (Tarkka 2012: 146). Näin ollen sammosta on ollut helppo esittää useita tulkintoja, joista yhtäkään ei voida osoittaa ainoaksi oikeaksi. On kuitenkin tärkeää erottaa Kalevalan ja kansanrunojen sampo toisistaan. Vielä 1800-luvulla ne samaistettiin vahvasti ja selitysyritykset tapahtuivat lähinnä Kalevalan sampoa tarkastellen, mutta myöhemmin tutkimuksen kohteeksi on otettu kansanrunouden representaatiot (Anttonen ja Kuusi 1999: 116; ks. myös Anttonen V. 2004: 52). Erilaisia tulkintoja, vakavasti otettavia sekä perusteettomia, on kymmeniä ja niitä on eritellyt erityisesti E. N. Setälä 1930-luvulla (Haavio 1967: 182−183). Uudempi tutkimus ei ole enää yrittänyt löytää kansanrunojen sammolle yhtä alkuperäistä merkitystä. Sen sijaan se on etsinyt useita erilaisia, mutta samanaikaisia, tapoja, joilla samporunot ovat selittäneet ja tulkinneet maailmaa runolaulajille ja heidän yhteisöilleen (ks. esim. Tarkka 2012; Anttonen 2012b; Hakamies 2012; Frog 2012).

Vaka(Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava vanha WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääVäinämöinen on Karjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat "vaka vanha", "tietäjä" tai "laulaja iänikuinen" (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Tutkijoilla on erilaisia käsityksiä Väinämöisen perusolemuksesta. Mikael Agricolan mukaan Väinämöinen oli hämäläisten jumala; hahmoa on pidetty lisäksi muun muassa suomalaisena Orfeuksena sekä ilman, veden ja tuulen jumalana. Toisaalta Väinämöinen on mielletty historialliseksi sankariksi ja myyttiseksi tietäjäksi, samaaniksi. Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. (Turunen 1979.),*Säkeet 1−10 / Kalevalan miehet jatkavat matkaansa Pohjolaan

Matkalaisten tavoitteena on päästä osalliseksi sammon tuottamasta vauraudesta. Sampo on Kalevalan keskeinen esteettinen ja ideologinen motiivi, joka liittyy tärkeisiin tapahtumiin ja saa aikaan paljon toimintaa. Kalevalan tapahtumat kiertyvät monella tapaa sammon ja siitä käydyn taistelun ympärille (Kaukonen 1988a: 106; ks. myös esim. Tarkka 2012: 143). Erityisen tärkeä on sammon merkitys Kalevalan ja Pohjolan kansojen valtakamppailun aiheuttajana (ks. esim. Tarkka 2012: 143). Sampo esiintyy useissa runoissa ja on monissa läsnä myös implisiittisesti. Eksplisiittisesti se mainitaan runoissa 1, 7, 10, 15, 19, 38, 39, 42, 43 ja 45. Näiden runojen lisäksi sampoon viitataan runossa 50. Lönnrot liitti Kalevalaan nimihakemiston, jonka mukaan sampo mainitaan viimeisen kerran runossa 45 (ks. esim. Kaukonen 1956: 642). Kuitenkin runossa 50, poistuessaan maailmasta, Väinämöinen myös lausuu, että häntä tullaan vielä kaipaamaan "uuen sammon saattajaksi" (50: 495). Runon 50 maininta on saattanut unohtunut hakemistosta. Toisaalta vuonna 1858 ilmestyneessä artikkelissaan "Tre ord om och ur finska fornsången" Lönnrot ehdottaa, että Väinämöisen lähtösanoihin sopii parhaiten vertauskuvallinen tulkinta (VT 3: 493). Siten hän ei viittasi siihen yksittäiseen esineeseen, jonka Ilmarinen takoi runossa 10, ja joka myös särkyy runossa 43. Tässä yhteydessä Väinämöinen puhuttelee yhtä paljon oman aikansa lukijoita kuin eepoksen sisäistä fiktiivisiä yleisöä (Apo 2002: 109). Vertauskuvallinen tulkinta saattaa olla osoitettu erityisesti aikalaisille viittaukseksi sivistyksen tavoitteluun ja hyvän elämän rakentamiseen.
Toinen seppo IlmarinenKalevalan pääsankareita; seppä, sammon ja taivaankannen takoja; Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on lisäksi yksi myyttisistä Kalevan pojista, joista Lönnrot kirjoittaa Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Ilmarisen useampiin Kalevalan runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Turunen 1979.)

Ilmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).,
Kolmas lietohuoleton, kevytmielinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa "lieto" Lemminkäisen epiteetti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). Lemmin poikaLemminkäinen Katso lisääLempi on Lemminkäisen isä (Jussila 2009).,
Tuo on kaunis KaukomieliLemminkäisen toisintonimi Katso lisääKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (Kaukamoisesta lisää ks. Siikala 2012: 279−284). Lemminkäisen muita toisintonimiä Kalevalassa ovat Ahti ja Kauko.,
Läksi selvälle merelle, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 5: "Tähän asti olivat kapeampia vesiä kulkeneet" (Lna 121).

Sana selvä 'aava, aukea' (Turunen 1979; Jussila 2009).
Lakeillelakea : aava lainehille
Tuonne kylmähän kylähän,
Pimeähän PohjolahanPohjola : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.),
Miehen syöjähän siahan, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 9 ja 10: "Paikka, jossa miehet saivat surmansa, ja jonne kulkiessa jo merelläkin usein hukkuivat" (Lna 121).
10. Urohonuros : mies, miehinen mies upottajahan.

Kenpä tuossa soutajaksi?
Yks' on seppo Ilmarinen,
Sepä tuossa soutajaksi
Airoillen ylimmäisille, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 14: "Keulanpuolimaisille, raskaammille airoille" (Lna 121).
Toinen lieto LemminkäinenKalevalan pääsankareita; naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturi Katso lisääLemminkäinen on Kalevalassa huikentelevainen naistenhurmaaja sekä Väinämöisen jälkeen huomattavin laulaja, suuri tietäjä ja etevä soturi. Vaikka Kalevala antaa melko yhtenäisen kuvan Lemminkäisen hahmosta, on Lönnrot koonnut sen varsin erilaisista kansanrunoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä). Vrt. Lemminkäinen esiintyy kansanrunoaineistossa monien runojen päähenkilönä. (Harvilahti ja Rahimova 1999: 97.)
Airoillen alimmaisille. Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 16: "Peränpuolimaisille, keveämmille airoille" (Lna 121).

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse istuiheistua, refl. istuihe : istuutui perähän,
Laskea karehtelevilaskea karehdella : lipua venettä ohjaten, purjehtia vauhdikkaasti;
20. Laskilaskea : purjehtia halki lainehien,
Noien kuohujen kovien,
Lakkipäienlakkipää : vaahtopäinen lainehien
Vastenkohti PohjanPohja : Pohjola, Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääVrt. pohja-sanan merkitys pohjoisena ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) valkamoitavalkama : veneiden säilytyspaikka,
Ennen tiettyjäennen tietty : entuudestaan tunnettu, tuttu teloja.

Jopa tuonne tultuansa,*Säkeet 25−30 / Matkalaiset saapuvat Pohjolaan

Kysymys Pohjolan maantieteellisestä paikantumisesta kytkeytyi läheisesti ongelmaan siitä, ovatko Kalevalan runot historiallisia vai mytologisia. Lönnrot piti kansanrunoja aluksi myyttisinä kertomuksina, mutta keruumatkojen myötä hän siirtyi kannattamaan historiallista tulkintaa, jonka mukaan runot kertoivat, että kansanrunouden taustalla oli todellisia, joskin hyvin kaukaisia, tapahtumia (Siikala 2008: 323). Siten hän arveli myös Pohjolalla olleen esikuvana todellinen paikka. Lönnrot itse sijoitti Pohjolan muinaiseen Bjarmiaan (Mehiläinen 2/1839;VT 2: 404; ks. myös Kaukonen 1956: 429). Antiikin homeeriset eepokset sisälsivät useita mainintoja tunnettuihin historiallisiin paikkoihin, mutta Kalevalassa vastaavia viittauksia ei juurikaan ollut (Apo 2019: 118). Lisäksi muutamat maininnat Lönnrotin aikana tuttuihin maantieteellisiin erisnimiin (kuten Imatra, Häme, Lappi, Suomi tai Karjala), eivät hänen käsityksensä mukaan viitanneet yleisesti tunnettuihin paikkoihin, vaan runoissa niillä oli eri kohteet (Kaukonen 1956: 498). Lönnrot ei siis hakenut samanlaista vastaavuutta eepoksen paikkojen ja historiallisten paikkojen välille kuin homeerisissa eepoksissa, vaan esimerkiksi eepoksen Pohjolan ja historiallisen Bjarmian suhde on hyvin etääntynyt. Vaikka Lönnrot uskoi kansanrunojen perustuvan todellisiin tapahtumiin, runot eivät hänen mukaansa voineet antaa niistä tarkkaa historiallista tietoa. Sen sijaan ne saattoivat kertoa paljonkin menneisyyden uskomuksista ja ajattelutavoista (Mehiläisen historialiite). Hänen mukaansa myytit syntyvät osana historiallista prosessia (Siikala 2008: 313−314). Näin Lönnrot pystyi välttämään myytin ja historian jyrkän vastakkainasettelun sekä määrittelemään niiden välisen yhteyden. Lönnrotin jälkeen Kalevalan ja Pohjolan maantiedettä on yritetty määritellä toistuvasti, mutta ehdotettu sijainti on kuitenkin riippunut poliittisista, nationalistisista ja paikallisidentiteettiin liittyvistä suhdanteista (Siikala 2008: 324).
Matkan päähän päästyänsä
Vetivät venosen maalle,
Tempasivat tervarinnantervarinta : keulastaan tervattu pursi,
Teloille teräksisille,
30. Valkamoille vaskisille.

Tulivat tuville tuosta,
Pian pistihepistää, refl. pistihe : pistäytyivät, menivät sisälle;

Kysyi Pohjolan emäntäLouhi, Pohjolan sotainen ja toimelias naishallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979).

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.),
Tutkaelitutkaella : kysellä, tiedustella tullehilta:
"Mipä miehillä sanoma, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 35 ja 36: "Ensimäiset sanat vieläki vierasta puhuttelemaan ruvetessa" (Lna 121).

Säkeen mipä 'mikäpä'.
Urohilla uusi tieto?"

Vaka vanha Wäinämöinen*Säkeet 37−58 / Sammon jakaminen

Tässä kohtaa Kalevalaa korostetaan sitä, että sammon tuottama hyvä halutaan jakaa Pohjolan asukkaiden kanssa ja ryöstäminen on vasta jälkimmäinen vaihtoehto. Kansanrunoissa matkalaisten aikomus on monesti yksiselitteisemmin sammon ryöstäminen, eikä aikomusta juurikaan peitellä, vaikka myös jakamisen mahdollisuus tuodaan esille (Tarkka 2012: 159). Kalevalassa Väinämöinen ehdottaa vielä viime hetkellä ennen taistelun alkua sammon tasaamista (UK 43: 207−212). Myös omissa myöhemmissä tulkinnoissaan Kalevalasta Lönnrot toi esille Väinämöisen ehdotuksen jakaa sampo (Kaukonen 1956: 467). Kalevalassa Lönnrot rakensi juonen niin, että Kalevalan ja Pohjolan ajautuminen sotaan tapahtuu kahden heimon välien asteittaisena heikentymisenä, kunnes tilanne on niin tulehtunut, että sampoa ei voida jakaa, vaan se on ryöstettävä (Kaukonen 1956: 493). Sammosta käytyyn sotaan ajaudutaan ikään kuin kenenkään tahtomatta. Toisaalta Lönnrotin tulkinnan mukaan yritys päästä osaksi sammon tuottamasta vauraudesta on Väinämöisen suunnitelma nostaa Kalevala tasavertaiseksi Pohjolan rinnalle (Kaukonen 1956: 494). Hiukan vastaavasti kansanrunoissa korostetaan sammosta käytyä taistelua ja sen tuottaman onnen menettämistä inhimillisen kateuden, ahneuden ja itsekkyyden lopputuloksena (Tarkka 2012: 160).
Tuopa tuohon vastoavi:
"Sammostasampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli Katso lisääSammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä; sitä on luonnehdittu muun muassa ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Turunen 1979; Jussila 2009). Useimmille tulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta kansanrunoista. Ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe; sampoa on pidetty vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannatteleva maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−190). Kulttipatsaat ovat yleisiä eri yhteisöjen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; Turunen 1979: 294.) Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden perusteella sampo on tulkittu lähteeksi maailmassa olevalle hyvälle sekä kaikelle kasvulle ja vauraudelle (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2005: 169−175; ks. Siikala 2012: 192). sanomat miesten,*Säkeet 39−42 / Sammon kirjoitustavasta

Tavallisesti sampo on tulkittu yleisnimeksi ja kirjoitettu pienellä alkukirjaimella, myös tämän edition kommentaareissa noudatetaan tätä vakiintunutta tapaa. Silti on varsin yleistä, että sanaa sampo käytetään samaan tapaan kuin erisnimeä. Syy lienee se, että Kalevalassa sampo on nähty selkeästi eräänä ainutkertaisena esineenä (Kaukonen 1956: 466). Toisaalta tätä tulkintaa vastaan voidaan kysyä: Miksi Ilmarisen takoman sammon määre on usein uusi (UK 10: 210, 500; 19: 38; ks. myös 50: 495−496), onko kyseessä ensimmäinen sampo? Vielä vuonna 1872 C. A. Gottlund kirjoittikin sammosta, että se on "joko nimi tai sana", eikä ottanut kantaa kummasta on kyse (Gottlund 1872: 32) Toisaalta aikalaisista esimerkiksi M. A. Castrén määritteli sammon selkeästi yleisnimeksi (Castrén 1853/2016: 268, ks. myös Ahola ja Lukin 2016: 68). Myös Lönnrot itse kirjoitti sammon useimmiten, ja Kalevalan runoissa systemaattisesti, pienellä alkukirjaimella, vaikka joissakin yksittäisissä artikkeleissa käyttikin isoa alkukirjainta (ks. VT 5: 367−401 ja 450−451). Huomionarvoista on myös, että Lönnrot liitti sammon Uuden Kalevalan nimihakemistoon muiden erisnimien joukkoon (ks. esim. Kaukonen 1956: 624). Kirjokansi sammon synonyymina viittaa tähtitaivaaseen ja on näin yhdistynyt tulkintoihin, joiden mukaan kansanrunojen sampo on taivaankantta pyörittävä maailmanpylväs, pylvään taivaaseen kiinnittävä pohjannaula eli pohjantähti tai moniosainen kosminen rotaatiokone (tästä tulkintatraditiosta ks. esim. Anttonen 2012b: 175). Kanteen viittaava nimitys myös sai runolaulajat tulkitsemaan sammon muun muassa astiaksi, soittimeksi tai laivaksi (Tarkka 2012: 146).
40. Kirjokannestakirjokansi : kirjavakantinen, kannestaan koristeltu Katso lisääSana kirjokansi tarkoittaa substantiivina kirjavaa kantta ja adjektiivina kannestaan kirjavaa, koristeltua. Kansanrunoissa kirjokansi tarkoittaa kuitenkin yleisesti taivaankantta, johon tuikkivat tähdet ovat kiinnittyneet. (Turunen 1979.) urosten;
Saimmesaada : tulla, saapua sampuensammut : sampo jaolle,
Kirjokannen katselulle."

Itse Pohjolan emäntä
Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Ei pyyssä kahen jakoa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 45 ja 46: "Yhtä vähän kun pyytä ja oravaa, käypi sampoakin ositteleminen" (Lna 121).
Oravassa miehen kolmen;
Hyvä on sampuen hyrätäolla käynnissä, toimia aiheuttaen hyrisevää ääntä,*Säkeet 47−48 / Sampo myllynä

Pohjolan emännän sanat viittaavat tulkintaan, että sampo jauhaa jauhoja ja muuta tarpeellista ilman tarvittavia aineksia kuten jyviä. F. J. Rabbe oli esittänyt vuonna 1836 Lönnrotille kirjeessä, että sampo saattaisi olla teräsmylly. Lönnrot ei suoraan kieltänyt tulkintaa, mutta totesi vastauksessaan, että ei ole koskaan kuullut sampoa sanottavan myllyksi. (VT 1: 121.) Myöhemmin Jakob Grimm vertasi sampoa skandinaavisten myyttien Grotti-myllyyn esittäen useita samankaltaisuuksia tarinoiden välillä (Grimm 1845/1865: 88−89). Vaikka Grimm nosti esille muitakin tulkintoja ja näkökulmia, hänen jälkeensä ajatus sammosta myllynä sai paljon kannatusta (Haavio 1967/2019: 188). Nämä tulkinnat ulottuvat 1900-luvulle asti, esimerkiksi Martti Haavio yhdisti Suomalaisessa mytologiassa maailmanpylvästulkinnan ajatukseen kosmisesta rotaatiokoneesta, jota voidaan nimittää myllyksi (Haavio 1967/2019: 204). Vuonna 1858 Lönnrot käsitteli pitkästi myllytulkintaa puoltavia ja vastustavia argumentteja päätyen siihen, että sammon yleiset ominaisuudet eivät tue myllytulkintaa ja viittaukset sammosta jauhajana ovat vertauskuvallisia (VT 3: 490). Vastaavan käsityksen Lönnrot oli esittänyt lyhyesti jo vuonna 1849 M. A. Castrénille kirjeitse (10.6.1849). Vuonna 1853 Luennoissaan suomalaisesta mytologiasta Castrén kirjoitti, että samporunosto on luultavasti syntynyt Grotti-kertomuksen vaikutuksesta. Lönnrotin käsityksen tavoin hän kuitenkin katsoi, että sammon, sekä myös Grottin, myllyolemus tulee ymmärtää vertauskuvallisesti. Molemmat ovat pikemminkin onnea tuottavia talismaaneja. (Castrén 1853/2016: 267−268.) Kansanrunoissa sampoa ei yleensä määritelty tarkasti, vaan niiden runollinen ilmaisu tuotti esineestä monitulkintaisen kuvan. Yksityiskohtaiset selitykset esitettiin tavallisesti runon kerääjien pyynnöstä. (Tarkka 2012: 146.)
Kirjokannen kahnatellakäydä jyskyttäen, kolkuttaen
Pohjolan kivimäessä,
50. Vaaran vaskisen sisässä,
Hyvä olla itseniki Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 51 ja 52: "Näillä sanoilla ikään kuin härnäsi toisia" (Lna 121).
Sammon suuren haltiana."

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kun et antane osoa,
Tuota sammon toista puolta,
Niin on kaiken kantanemme,
Vienemme venehesemme."

LouhiPohjolan sotaisa ja toimelias naishallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon on Pohjola-nimen myötä tiivistynyt pahan merkitys. Vrt. kansanrunojen vastineet Loviotar, Loviitar, Loviatar, Lovehetar, Louhietar, Laviatar, Luovatar, Lovin eukko, Lohetar, Lohjatar ym. (Turunen 1979: 185−186, 260.)

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar ~ Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.) Pohjolan emäntä
60. Tuo tuosta pahoin pahastui,
Kutsui Pohjolan kokohon,
Nuoret miehet miekkoinensa,
Urohot asehinensa
Pään varalle Wäinämöisen.

Vaka vanha Wäinämöinen*Säkeet 65−80 / Väinämöinen nukuttaa Pohjolan väen soitollaan

Kalevalan kaksi keskeistä esinettä ovat sampo ja kantele. Väinämöinen valmistaa ensimmäisen taianomaisen kanteleen samporetken aikana (UK 40: 221−234) ja se särkyy sampoa ryöstettäessä (UK 42: 483−492). Väinämöisen ja kanteleen yhteys kansanrunoissa on hyvin voimakas ja hänet osattiin yhdistää soittimeen jo 1700-luvulla. Samalla Väinämöistä verrattiin antiikin mytologian hahmoihin, kuten Apolloon ja Prometheukseen. Erityisesti hänet käsitettiin kuitenkin suomalaiseksi vastineeksi Orfeukselle, joka lyyran soitollaan lumosi ihmiset ja eläimet. (Stewen 2008: 69.) Myös 1800-luvulla Väinämöistä verrattiin Apolloon ja Orfeukseen (esim. Helsingfors Morgonblad 61/1838; ks. myös Karkama 2008: 146). Väinämöinen on ainoa joka osaa soittaa hauenluukanteletta, näin hän tuodessaan ihmiskunnalle taitoa ja sivistystä soiton ja laulun muodossa vertautuu myös Prometheukseen, joka edisti inhimillistä kulttuuria ja sivistystä varastamalla jumallisen tulen (Kaukonen 1956: 497).
Kävikäydä : tarttua, koskettaa kanteloisehensa Katso lisääKantele on alkuaan viisikielinen soitin, jota itämerensuomalaiset ovat käyttäneet jo varhain muun muassa kansanrunojen laulamisen säestämisessä. Kanteleet voidaan jaotella kahteen tyyppiin. Avopohjainen, yhdestä puusta koverrettu kantele lienee varhaisempi. Toista tyyppiä edustaa kahdesta kappaleesta valmistettu kantele, jonka allas on peitetty kannella. Kalevalassa esiintyvät kalanluinen kantele (40:235−240) ja koivusta valmistettu kantele (44:77−230). Kalanluuta ei ole kuitenkaan oikeasti käytetty soittimen valmistusmateriaalina. (Turunen 1979.),
Itse istui soittamahan,
Alkoi soittoa somasti;
Tuota kaikki kuulemahan,
70. Iloailo : soitin, kantele; soittaminen imehtimähänimehtiä : ihailla, ihmetellä,
Miehet mielellä hyvällä,
Naiset suulla nauravalla,
Urohot vesissä silmin,
Pojat maassa polvillansa.

Väkeä väsyttelevi,
Rahvahaistarahvahainen : rahvas, väki, kansa raukaiseviraukaista : väsyttää, unettaa, ramaista,
Kaikki nukkui kuunteliat,
Sekä vaipuivaipua : nukahtaa katseliat,
Nukkui nuoret, nukkui vanhat
80. Wäinämöisen soitantohon.

Siitä viisas Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen
Tapasitavata : tapailla käsin, tarttua Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ottaa, siepata, kopata (19:231 ym.); tavoitella, yrittää osua (16:27 ym.); löytää, saada käsiinsä (33:171 ym.); saada osakseen, saavuttaa (11:365 ym.); koskettaa (19:209); kohdata (20:103 ym.) (Jussila 2009). on taskuhunsa,
Kulkikulkea : työntää kätensä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: olla liikkeessä, liikkua (1:290; 3:497 ym.) (Turunen 1979). kukkaroisehensa,
Ottavi uniset neulat, Katso lisääUninen neula tarkoittaa unta tuottavaa neulaa, joka ompelee nukahtavan silmäluomet taianomaisesti yhteen (Jussila 2009).

Lönnrot kommentoi säettä 85: "Loitsioilla oli kaikenlaisia tarvekaluja kukkarossaan, joita tiloissansa käyttivät; semmoisia Wäinämöisellä unineulansaki" (Lna 121).
Voiteli unella silmät,
Ripset ristihinristiin : lomittain, kiinni panevi,
Painoi luomet lukkosehenlukkoseen : kiinni, lukkoon
Väeltä väsyneheltä,
90. Urohilta uinuvilta;
Pani pitkähän unehen, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 91 ja 92: "Soitannon vaikuttama uni ei ollut niin sikeä ja pitkään kestävä, ettei olisi loppunut, ennenkun sampo olisi ennätetty saada" (Lna 121).
Viikommaksipidemmäksi ajaksi Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). nukkumahan
Koko Pohjolan perehen,
Ja kaiken kyläisenkyläinen : vieras kansan.

Meni sammon saa'antahansaadanta : hankkiminen, saaminen,
Kirjokannen katsontahankatsonta : katsominen, arviointi
Pohjolan kivimäestä,
Vaaran vaskisen sisästä,
Yheksän lukon takoa,
100. Takasalvantakasalpa : oven sisäpuolella oleva salpa kymmenennen.

Tuossa vanha Wäinämöinen
Lauloa hyrähtelevilaulaa hyrähdellä : hyräillä, hymistä, laulaa hiljaa
Vaaran vaskisen ovilla,
Kivilinnan liepehillälieve : juuri, alaosa;
Jopa liikkui linnan portit,
Järkkyi rautaiset saranat.

Itse seppo Ilmarinen*Säkeet 107−136 / Ilmarinen voitelee lukot ja saranat, Lemminkäinen alkaa irrottaa sampoa

Kansarunoissa sammon ryöstössä on Väinämöisen lisäksi mukana sen takoja, Ilmarinen, ja kolmas matkakumppani. Toisin kuin tässä kohtaa Kalevalaa, kansanrunojen Ilmarinen on ryöstön aikana varsin passiivinen. Väinämöinen johtaa retkeä, nukuttaa Pohjolan väen, avaa lukot ja kolmas matkakumppani puolestaan kyntää sammon irti maasta. (Frog 2012: 228, 234.) Kansanrunoissa Ilmarinen, vaikka on eräs tärkeimmistä hahmoista, kuvataan tavallisesti melko ohuesti verrattuna Väinämöiseen. Sen sijaan Kalevalassa Lönnrot vahvisti Ilmarisen aktiivista roolia ja teki hänestä vivahteikkaamman hahmon antamalla hänelle monipuolisemman tunne-elämän ja laajemman sanallisen ilmaisun kuin kansanrunoissa. (Hakamies 2012: 194.)
Tuopa tuossa toisna miesnä
Voilla voitivoitaa : voidella lukkoloita,
110. Saranoita rasvasilla,

Jott' ei uksetuksi : ovi Katso lisääKarjalan kielessä ovea tarkoittavia sanoja ovat sekä uksi että ovi (KKS). ulvahuisiulvahua : ulvoa, narahdella,
Eikä naukuisinaukua : narista kimeästi Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: naukua, maukua (39:107); pyytää valittaen (23:146) (Jussila 2009). saranat;
Lukot sormin luksutteliluksutella : loksautella auki,
Salvatsalpa : oven sulkulaite, oven reunan yli vedettävä tanko kuokalla kohotti,
Jo lukot lusunamäsänä, murskana vierivierrä : irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 3:77 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270).,
Ovet vahvat aukieli.

Siitä vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie lieto Lemmin poika, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 119−122: "Toiset jo olivat työnsä tehneet, nyt tuli Lemminkäisen vuoro eteen" (Lna 121).
120. Ylimmäinen ystäväni,
Mene sampo ottamahan,
Kirjokansi kiskomahan!"

Tuopa lieto Lemminkäinen
Tahi kaunis Kaukomieli,
Kyllä kärkäsnopea, toimelias, innokas käskemättä,
Kehumattaki kepeänopea, sukkela, ketterä,
Meni sammon saa'antahan,
Kirjokannen kiskontahan,
Sanoi tuonne mennessänsä,
130. Kerskaeli käyessänsä: Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 130−136: "Ln ulommaksi ajattelematon katsoi kaikkia töitä hyvin helpoksi ja tav. kerskaili" (Lna 121).
"Miminkä verran lienee minussa miestä,
Urosta ukon pojassa,
Senpä sampo siirtyköhön,
Kirjokansi kääntyköhön
Jalan oikean avulla, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 135 ja 136: "Käsivoimiani en tarvinne pannakkaan, jo se potkaisemallakin lähtee" (Lna 121).
Takakannantakakanta : kengänkorko koskemalla!"

Siirryttelisiirrytellä : yrittää siirtää Lemminkäinen,*Säkeet 137−156 / Sammon juuret

1900-luvun alkupuolella Uno Harva esitti vaikutusvaltaisen tulkinnan sammosta maailmanpuuna, joka yltää maasta taivaaseen ja pitää taivaankantta paikallaan (Anttonen ja Kuusi 1999: 119). Juuret lisäävät sammon hämmästyttävyyttä, sillä ne osoittavat sen olevan samanaikaisesti sekä keinotekoinen taottu esine että orgaaninen elävä olio (Tarkka 2012: 161). Myös Jacob Grimm kiinnitti huomiota siihen, että sammolla on juurien kautta yhteys orgaaniseen luontoon (Grimm 1845/1865: 88). Kansanrunoudessa sammon orgaaninen kasvu liittää sen elävän luonnon ihmiselle tuottamiin elintarpeisiin (Tarkka 2012: 160). Kalevalassa samporetkeä harkittaessa Ilmarisen huomautus, että juurien takia sampoa ei voida siirtää (UK 39: 16−22), saattoi Lönnrotin mukaan kertoa sammon vertauskuvallisesta merkityksestä, jossa se edustaa Pohjolan rikkautta eri elinkeinojen ja saavutettujen taitojen tuotteena (Kaukonen 1956: 494).
Siirrytteli, käännyttelikäännytellä : yrittää kääntää toiseen asentoon,
Sylin sampoa syleili, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 139 ja 140: "Sai nyt yrittää kaikin tavoin, ei sampo liiku sittenkään" (Lna 121).
140. Polvin maassa puuhaeli,
Eipä sampo liikukana,
Kirjokansi kallukanakallua : liikkua, heilua;
Sen oli juuret juurruteltu
Yheksän sylensyli : vanha pituusmitta, levitettyjen käsivarsien sormenpäiden väli Katso lisääSyltä vanhana pituusmittana vastaa 1,78 eli noin 2 metriä. Syli voi tarkoittaa myös vanhaa halkomittaa, jolloin sitä vastaa 4 kuutiometriä. syvähänsyvään : syvyyteen.

Hyvä on härkä Pohjolassa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 145−150 ja 152: "Osottaa Pohjolassa härkiä työhön käytetyksi; niin ei koko Savossa ja Karjalassa vieläkään" (Lna 121).
Jok' on vahva vartalolta,
Ylen sitkeävahva, kestävä sivultasivu : kylki,
Suonilta kovin soreavoimakas, jäntevä;
Sen on syltä sarvet pitkät,
150. Puolentoista turpa paksu.

Otti härän heinikosta,
Auran pellon pientarelta,
Sillä kynti sammon juuret,
Kirjokannen kiinnittimetkiinnitin : kiinnityslaite;
Saipasaada : päästä, ruveta sampo liikkumahan,
Kirjokansi kallumahan.

Siitä vanha Wäinämöinen,*Säkeet 157−164 / Sampo siirretään vuoren sisästä laivaan

Kalevalan sampo on tässä yhteydessä selkeästi liikuteltavissa oleva esine. Sammon historiallisen tulkinnan kannattajat, kuten Lönnrot ja Castrén, esittivät käsityksiä sammosta, jotka selittävät sen siirrettävyyden. Näin saatiin samalla perusteltua, että kertomuksella sammon ryöstöstä voisi olla todellinen historiallinen alkuperä. Lönnrot esitti 1839 Mehiläisessä teorian, jonka mukaan sampo on jumalankuva ja laajensi tulkintaansa Borgå Tidningissä samana vuonna (VT 2: 404, VT 5: 450). Myös Castrén puolsi esineellistä tulkintaa, mutta ei uskonut sammon olevan jumalankuva, vaan kirjoitti jo Vanhaa Kalevalaa kommentoidessaan sammon olevan onnea tuottava maaginen talismaani (Castrén 1841/2019: 49; ks. myös käsinkirjoitetut huomautukset Vanhaan Kalevalaan, Castrén 2019: 628−629). Castrén palasi Luennoissa suomalaisesta mytologiasta talismaanitulkintaansa sitä puolustaen ja kiinnitti samalla huomiota siihen, että sammon on oltava jotakin liikuteltavaa, jonka voi kätkeä vuoreen tai kantaa veneeseen (Castrén 1853/2016: 266−267). Lönnrot puolestaan siirtyi Uuden Kalevalan jälkeen tarkastelemaan sammon mahdollisia vertauskuvallisia tulkintoja (Kaukonen 1956: 465, 494; ks. VT 3: 492−493).
Toinen seppo Ilmarinen,
Kolmas lieto Lemminkäinen,
160. Saattelivat sammon suuren
Pohjolan kivimäestä,
Vaaran vaskisen sisästä;
Veivät sen venosehensa,
Latjasivatlatjata : lastata, pinota, kasata laivahansa.

Saivat sammon purtehensa,
Kirjokannen kaarillensakaari : veneen sisäpuolen tukipuu,
Työntivät venon vesille,
Satalauansatalauta : suurikokoinen, sadasta laudasta valmistettu lainehille;
Tyrskähti veno vetehen, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 169: "Tyrskähti, ei mennyt keveästi, kun oli sampo painona" (Lna 121).

Tyrskähtää 'pärskähtää, kuohahtaa' (Jussila 2009).
170. Läksi laioinlaidoin : laita edellä lainehesen.

Kysyi seppo Ilmarinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Minne sampo saatetahan, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 173: "Muistuttaa sammonryöstöllä alkuperäisin ei tarkoitetun muuta, kun saada se Pohjolasta ja sillä Pohjolan valta vähetyksi" (Lna 121).
Kunnepaminnepä kuletetahan
Näiltä paikoilta pahoilta,
Poloisesta Pohjolasta?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse virkki, noin nimesi:
"Tuonne sampo saatetahan,
180. Kirjokansi kaimatahankaimata : johdattaa, saattaa, kuljettaa mukana
Nenähännenä : pää, kärki utuisenutuinen : sumuinen Katso lisääKarjalan kielessä utu 'sumu, tihkusade' ja utuine 'hämärä; pehmeä' (KKS).

Vrt. utuinen ihmisestä 'surullinen, onneton' (4:209, 210; 23:599 ym.). Vrt. myös sanan muut merkitykset Kalevalassa: hienoinen (3:325; 15:345, 347 ym.); auterinen, vieno (18:314; 37:168). (Turunen 1979.) niemen,
Päähän saaren terhenisenterheninen : sumuinen, usvainen Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sumu (19:139; 42:340) (Turunen 1979).,
Siellä onnen ollaksensa,
Ainianikuisesti, ainaisesti asuaksensa;
On siellä vähän sioa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 185−188: "Paikka joka on piilossa, ettei vihollinen osaa sinne, tahi niin varustettu, ettei tohdi lähestyä" (Lna 121).
Toki paikkoa palanenpienehkö alue,

Syömätöintäsyömätön : asumaton, lyömätöintälyömätön : koskematon, voittamaton,
Miekan miehen käymätöintä."

Siitä vanha Wäinämöinen
190. Läksi poies Pohjolasta,
Läksi mielellä hyvällä,
Iloten omille maille;
Itse tuossa noin saneli:
"Käänny pursi Pohjolasta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 194−216: "Tavalliset rukoussanat vesille lähtiessä. Wn nyt rukoilee vettä, laineita ja ahtoa avulliset matkalla olemaan". (Lna 121.)
Käännäitekääntää, refl. käännäite : käänny kohenkohden : kohti kotia,
Perintakaosa jotakin kohti maille vierahille!"

"Tuuittele tuuli purtta,
Soutele vesi venettä,
Anna airoillen apua,
200. Huoparillehuopari : veneen takaosan airo huoitustahuoitus : helpotus, huojennus
Noilla väljillä vesillä,
Ulapoilla aukeilla!"

"Oisikojos ovat airot pikkaraiset,
Soutajat vähä-väkisetvähäväkinen : heikkovoimainen, voimaton,
Pienoiset perän pitäjätperänpitäjä : veneen ohjaaja,
Lapset laivan hallitsiat,
Anna Ahtoveden miespuolinen päähaltia Katso lisääVedenhaltian nimenä on Vanhassa Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisemmin Ahti; Lönnrot kuitenkin käyttää siitä Uudessa Kalevalassa muotoa Ahto. Lönnrot vahvisti haltian asemaa Kalevalassa ja loi sille nimittämänsä asuinpaikan Ahtolan sekä sovitti sen kohtiin, joihin se ei kuulu alkuperäistoisintojen mukaan. (Turunen 1979.) airojasi,
Venettäsi veen isäntä,
Airot uuet ja paremmat,
210. Mela toinen ja lujempi!
Itse airoillen asetu,
Sovitaitesovittaa, refl. sovitaite : sovittaudu, asetu soutamahan,
Anna juostakulkea, liukua puisen purren,
Rautahanganrautahanka : pursi, jonka airoja tukevat tapit, hangat, on valmistettu raudasta hakkaellapurjehtia, iskeytyä aaltoja vasten
Halki kuohujen kovien,
Lakkipäien lainehien!"

Siitä vanha Wäinämöinen
Laskea karehtelevi,
Itse seppo Ilmarinen,
220. Toinen lieto Lemminkäinen,
Nepä tuossa soutelevat,
Soutelevat, joutelevat Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 222: "Eivät pelänneet takaan ajoa, eivätkä muistaneet tuulta, ei pitkää matkaa; sentähden ei kiirehtineet" (Lna 121).

Verbi joudella 'tehdä jotakin hitaasti, aikaillen' (Jussila 2009).
Selviä selän vesiä,
Lakeita lainehia.

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Olipa ennen aikoinani, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 226−232: "Tällä tavoin toivoi L. saavansa Wsen laulamaan kehoitetuksi" (Lna 121).
Oli vettä soutajalla,
Sekä virttävirsi : laulu, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) laulajalla,
Vaan ei nyt nykyisin aioin
230. Tuota kuulla kulloinkanakulloinkaan : milloinkaan
Venehessä vierentätävierentä : laulaminen,
Lainehilla laulantata."

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei vesillä vieremistä,
Lainehilla laulamista;
Laulu laiskana pitävi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 237 ja 238: "Sanalasku" (Lna 121).
Virret sou'un viivyttävi,
Päivä kultainen kuluisi,
240. Yöhyt kesken yllättäisi Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 240−242: "Toiset eivät olleet muistaneetkaan sitä, että voisivat yöksi merelle jäädä" (Lna 121).

Yö-kantasanaa pidempi yöhyt säkeessä runomitan tavuvaatimuksesta (Turunen 1979).
Näillä väljillä vesillä,
Lakeilla lainehilla."

Se on lieto Lemminkäinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Aika kuitenki kuluvi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 245 ja 246: "L. ei vieläkään ollut älyävänänsä Wsen pelkoa siitä, että taitaisivat meren selälle yöpyä" (Lna 121).
Päivä kaunis karkelevikarjella : rientää, kirmata, juoksennella,
Yö tulla tuhuttelevituhutella : tulla kiirettä pitäen, puhisten,
Hämärä häkyttelevihäkytellä : hätyytellä, ahdistella,
Josvaikka, siitäkin huolimatta että et laula polvenasipolvi : elinaika, ikä,
250. Hyrehihyrehtiä : laulella hiljaa, hyräillä sinä ikänä."

Laski vanha Wäinämöinen
Selkeä meren sinisen,
Laski päivän, laski toisen,
Päivänäpä kolmantena
Tuo on lieto Lemminkäinen
Kerran toisen kertaelikertaella : toistella, kertoa useamman kerran Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: tulla uudestaan (22:124) (Jussila 2009).:
"Miks' et laula Wäinämöinen,
Hyrehi hyväntöläinenonnellinen, Väinömäisen puhuttelusana
Hyvän sammon saatuasi,
260. Tien oikein osattuasi?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Hänpä varmanepäröimättä, varmasti vastoavi:
"Varahainen laulannaksi,
Aikainen ilon pioksi;

Äskensitten, vasta sitten Katso lisääAdverbilla äsken on karjalan kielessä merkitykset 'sitten (vasta); oikein, aivan, todella; äsken' (KKS). laulanta sopisi,
Ilon teentäsoittaminen, laulaminen kelpoaisi,
Kun omat ovet näkyisi,
Omat ukset ulvahtaisiulvahtaa : narahtaa."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
270. "Oisinkojos olisin itse perässä,
Lauleleisin voiessani,
Kukkuisinkukkua : hoilata, laulaa kyetessäni,
Ehk' ei toiste voiakana,
Ei kyllin kyetäkänä;
Kun et lauloa luvanne,
Itse laululle rupean."

Siinä lieto Lemminkäinen,
Tuo on kaunis Kaukomieli
Suutansa sovittelevi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 279 ja 280: "Niinkuin laulajilla ainakin alottaissansa on tapana, etteivät alottaisi liika korkealta tahi liika matalalta lauluansa" (Lna 121).
280. Säveltänsä säätelevi;
Saisaada : ryhtyä, ruveta itse hyräilemähän,
Loiheluoda, refl. loihe : rupesi, ryhtyi kurja kukkumahan
Äreällä äänellänsä,
Käreälläkäreä : karhea, käheä kulkullansakulkku : kurkku Katso lisääYleiskielen kurkku on itämurteissa ja karjalan kielessä äänneasussa kulkku (KKS; SMS; Turunen 1979)..

Lauloi lieto Lemminkäinen,
Karjahteli Kaukomieli,
Suu liikkui, järisi parta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 287 ja 288: "Tottumatonta, väkinäistä laulua kuvaava" (Lna 121).
Leukapielet lonkaelilonkaella : vääntyillä, liikahdella, vavahdella Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: vääntää sijoiltaan, kammeta auki (42:322) (Turunen 1979; Jussila 2009).;
Laulu kuului loitommalle,
290. Vierehyslaulaminen vesien poikki,
Kuului kuutehen kylähän, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 291 ja 292: "Rannallisiin kyliin; liiallisuus" (Lna 121).
Seitsemän selänselkä : avoin meri, merenselkä ylitse.

Kurki istui kannon päässä,
Märän mättähän nenässä,
Sormiluitansa lukevilukea : laskea lukumäärää, asetella yhteen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää, lausua (24:19); loitsia, taikoa (8:179; 15:313; 46:541) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Jalkojansa nostelevi; Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 296: "Kuin kuret tavallisesti tekevät" (Lna 121).
Sepä säikähti kovasti
Lemminkäisen laulantata.

Päästi kurki kumman kulkunkulkku : ääni,
300. Säikähtisäikähtää : äännellä säikähtäessään pahanpaha : onneton, epämiellyttävä sävelen,
Heti loihe lentämähän,
Lenti poikki Pohjolahan;
Sitte tuonne tultuansa,
Pohjan suolle saatuansasaada : tulla, saapua
Vielä parkasi pahastirumasti, karkeasti, epämiellyttävästi,
Äkeästiäkäisesti, kiukkuisesti ärjähteliärjähdellä : kirkua Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: karjahdella (50:588) (Turunen 1979).,
Sillä Pohjolan herätti,
Pahan vallan valveutti. Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 308: "Pohjolalla oli jonkunlainen ylivalta, ja Kalevalaki luultavasta veronalainen" (Lna 121).

Verbi valveuttaa 'herättää' (Jussila 2009).

Nousi Pohjolan emäntä
310. Unen pitkän maattuansa,
Kävi karja-kartanohonkarjakartano : karjasuoja, karjaa varten aidattu piha-alue Katso lisääSana kartano merkitsee Kalevalassa asuinrakennusta (4:38, 194 ym.) ja pihaa (17:339; 18:588; 21:52 ym.) (Turunen 1979).,
Juoksi riista-riihenriistariihi : viljan, tavaroiden tai muun omaisuuden säilytysriihi Katso lisääSana riista tarkoittaa nykysuomessa metsästettävää eläintä, mutta Kalevalassa se merkitsee laajemmin metsän tai veden antia, rikkautta, hyvinvointia, omaisuutta ja viljaa, jyviä (Turunen 1979). luoksi,
Katselevi karjoansa,
Elojansaelo : tavara, omaisuus Katso lisääSana elo karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (SMS). arveleviarvella : arvioida Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: luulla, otaksua (1:190 ym.) (Turunen 1979).,
Ei ollut karjoa kaonnut,
Riistettynäriistää : ottaa ilman lupaa, varastaa riistojansariista : tavara, omaisuus, rikkaus Katso lisääSana riista tarkoittaa nykysuomessa metsästettävää eläintä, mutta Kalevalassa se merkitsee laajemmin metsän tai veden antia, rikkautta, hyvinvointia, omaisuutta ja viljaa, jyviä (Turunen 1979)..

Jo kävi kivimäelle,
Vaaran vaskisen ovelle,
Sanoi tuonne tultuansa: Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 319: "Jo heti ovelta näki, ei kaikki entisellä olevan" (Lna 121).
320. "Voi poloinen päiviäni!
Jop' on täällä vieras käynyt,
Kaikki lukot lonkaellutlonkaella : vääntää sijoiltaan, kammeta auki Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: vääntyillä, liikahdella, vavahdella (7:190; 42:288) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Liikutellut linnan portit,
Särkenyt sarana-rauat;
Oisko täältä sampo saatusaada : viedä,
Otettu omin lupinsa?"

Jo oli sieltä sampo saatu,
Anastettu kirjokansi
Pohjolan kivimäestä,
330. Vaaran vaskisen sisästä,
Yheksän lukon takoa,
Takasalvan kymmenennen.

Louhi Pohjolan emäntä*Säkeet 333−336 / Pohjolan valta heikkenee

Sampo on tuottanut Pohjolalle rikkauksia sekä valtaa. Havaittuaan sammon kadonneen, kokee Louhi myös menettävänsä mahtiaan. Pitkäkestoisessa tulkintaperinteessä Kalevala-eepos on ymmärretty Kalevalan heimon kehityskertomuksena, jonka aikana se saavuttaa hiljalleen yhä enemmän itsemääräämisoikeutta suhteessa aluksi voimakkaampaan Pohjolan heimoon (ks. esim. Anttonen 2008: 209). Lönnrot itse aloitti tämän perinteen ja toi sen erityisen selvästi esille Uuden Kalevalan esipuheessa (UK:n esipuhe § 9). Kalevalan runoissa Pohjolan valta sidotaan erityisesti sammon tuottamaan rikkauteen (Kaukonen 1956: 493−494). Tällainen tulkinta sovittaa Kalevalan myös osaksi 1800-luvun poliittista tilannetta, jossa Suomesta on tullut autonominen suurruhtinaskunta. Aikoina jolloin kirjoitetun sanan mahdollisuuksia ovat rajanneet erilaiset poliittisen tai sosiaalisen kontrollin muodot, on ollut tyypillistä verhota osa viestistä piilomerkityksin (Strauss 1952/1988: 32−33). Eepos on saatettu siten käsittää poliittisesti ja sen fiktiivinen tarina on voitu rinnastaa suomalaisten tilanteeseen osana Venäjän imperiumia, jonka alaisuudessa suomalaisten olisi pyrittävä itsemääräämisoikeuteen, riippumattomuuteen ja oman kulttuurin ja sivistyksen rakentamiseen. Louhen ottama lintuhahmo ei esimerkiksi liene sattuma, vaan viitannee keisarikunnan kotkatunnukseen. (Ks. myös Apo 2002: 112−113).
Tuo tuosta pahoin pahastui,
Katsoikatsoa : havaita, huomata valtansa vajuvanvajua : tulla vajaaksi, vähentyä, laskeutua,
Alenevanalentua : painua alemmaksi, madaltua, vähentyä arvionsaarvio : arvoisa asema, arvovalta,
UutartaUdutar : sumun haltiatar, sumu haltiaolennoksi personoituna Katso lisääLönnrot on todennäköisesti muodostanut Udutar-nimen seuraavan säkeen ututyttö-sanan pohjalta (Genetz 1901: 172; Niemi 1910: 259). Ututyttö on kansanomainen nimitys (Krohn 1927: 77). rukoelevi:*Säkeet 337−346 / Sammon takaa-ajo alkaa

Pakomatkassa Pohjolan takaa-ajamana tiivistyy sammon ryöstön jännittynyt tunnelma (Apo 2019: 122). Kansanrunoudessa samporunojen vanhemmat kerrostumat liittyivät maailman syntyyn, mutta kulttuuristen ja sosiaalisten muutosten myötä ne alkoivat saada seikkailullisia elementtejä. Kristillisessä kulttuurissa samporunoille tarvittiin uusi konteksti ja sammon ryöstö siirrettiin joillakin alueilla vanhasta yhteydestä uuteen laajempaan kerronnalliseen rakenteeseen. (Frog 2012: 228.) Seikkailunarratiivi on selkeästi hyvin yhdenmukainen Kalevalan kanssa. Variaatiota tiivistäen siinä, muun muassa, Väinämöinen organisoi ryöstöretken, soittaa Pohjolan väen uneen kanteleella ja aukoo yhdeksän lukkoa; Pohjolan emäntä herää, ajaa ryöstäjiä takaa ja muuttuu suureksi linnuksi; seuranneessa taistelussa sampo särkyy ja sen rikkaus jakautuu uudelleen (Frog 2012: 228). Uuteen kontekstiin siirretty narratiivi sisältää kuitenkin lukuisia intertekstuaalisia viitteitä vanhempaan traditioon, jossa sampo liitettiin maailman syntymyyttiin, esimerkiksi Väinämöisen loitsulla merestä nostattama kari rinnastuu maailmanluomisessa tapahtuneeseen maan erottamiseen alkumerestä. (Frog 2012: 229).
"Utu-tyttöututyttö : sumun haltiatar, sumu haltiaolennoksi personoituna Katso lisääUtutyttö on kansanomainen nimitys sumun haltiattarelle (Krohn 1927: 77)., terhen-neititerhenneiti : sumun haltiatar, sumu haltiaolennoksi personoituna!
Seulo seulallaseula : jauhojen tms. puhdistamiseen käytetty väline Katso lisääSeulaa käytettiin jauhojen erotteluun akanoista. Siinä oli ohuesta haapalaudasta ympyränmuotoiseksi taivutettu laita ja esimerkiksi metallilangoista kudottu verkkopohja. Kun seuloja, tavallisesti emäntä, liikutteli esinettä nopeasti edestakaisin, valuivat puhtaat jauhot pohjan väliköistä läpi. (Turunen 1979.) utuautu : sumu, usva Katso lisääUtu-sanan käyttö on Kalevalassa laajempaa kuin suomen kielessä ja karjalassa. Sana merkitsee eepoksessa tomua (12:381, 382) tai sumua, usvaa (myös 19:138). (Turunen 1979.),
340. Terhenistäterheninen : sumu Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sumuinen, usvainen (2:64; 42:182 ym.) (Turunen 1979). tepsutteletepsutella : liikutella jotakin kevyesti, heilutella edestakaisin,

Laske talmasumupeite, usva taivahalta,
Auersiniharmaa sumumainen sameus ilmassa, aurinkousva ilmastailma : taivas alenna
Selvälle meren selälle,
Ulapalle aukealle,
Jott' ei päästä Wäinämöisen,
Osata UvantolaisenUvantolainen : Uvantolan asukas, Väinämöinen!"

"Kun ei tuosta kyllin tulle,
Iku-Tursomerihirviö Katso lisääIku-Turso on mytologinen merihirviö, jonka avulla Pohjolan emäntä yrittää saada Sammon takaisin ja estää sen ryöstäjiä palaamasta kotiinsa. Väinämöinen ottaa kuitenkin merihirviön kiinni korvista ja ajaa sen voimallisilla sanoillaan takaisin meren syvyyksiin. Olennon esikuvat ovat skandinaavien ja germaanien myyteissä, mutta sen juuret ulottuvat todennäköisesti vielä kauemmas menneisyyteen. (Turunen 1979.)

Kansanrunojen nimet Tursas, Turso, Iku-Turso, Turilas ja Turri lienevät kaikki samaa alkuperää (Turunen 1979: 350). Ks. Tursas, Turso. äiön poikaäijön poika : Iku-Turson epiteetti Katso lisääÄijö, äijä ja äijön poika ovat loitsuissa ja sananparsissa paholaisen nimityksiä. Kalevalassa äijön poika esiintyy paitsi pahan Iku-Turson myös Kullervo-sankarin yhteydessä (32:2). Sana äijö merkitsee isoisää. (Turunen 1979.),
Nosta päätäsi merestä, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 349 ja 350: "Merestä kohoaminen näyttää Ikutursolle tavatonta, vaivaloista olevan; sentähden päätäsi ei pääsi" (Lna 121).
350. Lakkoasilakka : päälaki lainehesta,
Kaataos KalevanKaleva : myyttinen sankari ja Kalevan poikien, entisajan jättiläisten, esi-isä Katso lisääLönnrot piti aluksi Kalevalan runoja myyttisinä Porthanin koulukunnan tavoin, mutta keruun edettyä hänen näkemyksensä muuttui. Sen myötä Lönnrot katsoi Kalevalan runojen kuvaavan Suomen varhaista historiaa ja ajatteli, että muinainen sankari Kaleva oli suomalaisten vanhin tunnetuin esi-isä. (Siikala 2012: 46; Turunen 1979.) Lönnrotin käsityksen mukaan Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen, Joukahainen ja Kullervo olivat Kalevan jälkeläisiä myöhemmässä polvessa pakanuuden aikana, jolloin hän ajatteli myös heistä kertovien runojen syntyneen (Turunen 1979). miehet,
Upota Uvantolaiset,
Hävitä häjyt urohot
Alle aaltojen syvien,
Saata sampo Pohjolahan
Venehestä vierimättä!"

"Kun ei tuosta kyllin tulle,
Oi Ukko ylijumala, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 358: “Ukossa ainakin oli viimeinen turva" (Lna 121).

Ukko on muinaissuomalaisten säänjumala, joka asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä ja jolta anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon epiteettinä on “ylijumala". (Turunen 1979.)
Ilman kultainen kuningas,
360. Hopeinen hallitsia!
Rakenna rajuinenvilli, raju ilma,
Nostanostaa : synnyttää, aiheuttaa, nostattaa suuri säien voima,
Luo tuuli, lähetä aalto
Aivan vastahan venettä,
Jott' ei päästä Wäinämöisen,
Kulkea Uvantolaisen."

Utu-tyttö, neiti terhenterhenneiti,
U'un huokuvi merelle, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 368: "Lienee arveltu usvan eli sumun Uduttaren hengittämästä syntyvän" (Lna 121).

Verbi huokua 'henkiä' (Turunen 1979; Jussila 2009).
Sumun ilmahan sukesisueta : luoda, synnyttää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: muodostaa, rakentaa (3:228, 248; 15:378); muodostua, varttua (9:276; 30:255) (Turunen 1979).,
370. Piti vanhan Wäinämöisen
Kokonaista kolme yötä
Sisässä meren sinisen
Pääsemättänsä perille,
Kulkematta kunnekanaminnekään.

Yön kolmen levättyänsä
Sisässä meren sinisen,
Virkki vanha Wäinämöinen,
Itse lausui, noin nimesi:
"Ei ole mies pahempikana, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 379−382: "W. näillä sanoilla kokee itsensä oikeaan intoon saattaa" (Lna 121).
380. Uros untelompikanauntelo : uninen, veltto
U'ulla upottaminen,
Terhenellä voittaminen."

Veti vettä kalvallansa,
Merta miekalla sivalti,
Sima siukui kalvan tiestä, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 385 ja 386: "Sumu katosi ja meren pinta jäi suloiseksi nähdä, kuin sima eli mesi" (Lna 121).

Verbi siukua 'viuhua, viuhahdella, vinkua' (Turunen 1979; Jussila 2009).
Mesi miekan roiskehesta,
Nousi talma taivahalle,
Utu ilmoillen yleni,
Selvisiselvitä : kirkastua, selkeytyä meri sumusta,
390. Meren aalto auteresta,
Meri suureksi sukeutuisukeutua : muotoutua Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: voimistua, kasvaa (30:164) (Turunen 1979).,
Maailma isoksi täytyitäytyä : tulla täyteen, täyttyä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: tulla täysi-ikäiseksi, kasvaa (35:282); liietä, riittää (29:191); puhjeta, purskahtaa (50:290) (Turunen 1979; Jussila 2009)..

Oli aikoa vähäinen,
Pirahtelipirahdella : kulua pikkarainen,
Jo kuului kova kohina
Viereltä veno-punaisen Katso lisääRunollinen ilmaus, joka liittyy luultavasti veneen punaisiin purjeisiin (Turunen 1979).,
Nousi kuohu korkeaksi
Vasten purtta Wäinämöisen.

Siinä seppo Ilmarinen
400. Toki säikähti kovasti, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 400: "I. ainakin oli pelkuri merellä" (Lna 121).
Veret vierivieriä : valua, virrata, valahtaa Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 3:77 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476; 42:235, 523). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270). kasvoiltansa,
Puna poskilta putosi;
Veti viltin päänsä päälle, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 403−406: "Niin pelkurit vieläki tekevät" (Lna 121).
Yli korvien kohenti,
Peitti kasvot kaunihistikauniisti : tarkasti, huolellisesti, visusti,
Silmänsä sitäi paremmin.

Itse vanha Wäinämöinen*Säkeet 407−414 / Väinämöinen näkee Iku-Turson

Samporunot laajentuivat paljon Vanhan ja Uuden Kalevalan välillä. Erityisesti pituutta lisää sai sammon ryöstö, kolmesta (VK 21−23) runosta kuuteen (UK 38−43). Jännittävään pakomatkaan Pohjolasta Lönnrot lisäsi uuden tapahtuman, jossa Louhi nostattaa Iku-Turson pakenijoiden kimppuun. Alkuperäisessä suullisessa esityksessä hirviön kukistaa Jeesus. Siten uusi episodi on pikemminkin Lönnrotin omaa luovaa ilmaisua, vaikka hän ei tuonutkaan esille omaa panostaan. (Apo 2019: 122, 125−126). Aikalaisista esimerkiksi Castrén pohti vakavasti Iku-Tursoa ja päätteli sen olevan skandinaavista lainaa, eikä niinkään suomalaista mytologiaa (Castrén 1853/2016: 138−139).
Katsoi vierellä vesiä,
Loi silmät sivulle purren,
410. Näki kummoakumma : ihmeellinen olio, hirviö vähäisen:
Iku-Turso äiön poika
Vieressä veno punaisen
Nosti päätänsä merestä,
Lakkoansa lainehesta.

Vaka vanha Wäinämöinen
Saipasaada : tavoittaa, napata, ottaa korvat kourihinsa,
Korvista kohottelevi,

Kysytteli, lausutteli,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
420. "Iku-Turso äiön poika!
Miksi sie merestä nousit,
Kuksimiksi aallosta ylenit
Etehen imehnisilleimehninen : ihminen,
Saanikkasaatikka Kalevan poian?"

Iku-Turso äiön poika
Eikä tuo ihastu tuosta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 426−428: "Ei huolinut siitä mitään, ei ollut millänsäkään siitä" (Lna 121).
Eikä tuo kovin pelästy,
Eikä varsinvarsinkaan vastaele.

Vaka vanha Wäinämöinen
430. Tarkoin toiste tutkaeli,
Kolmasti kovin kysyvi:
"Iku-Turso äiön poika!
Miksi sie merestä nousit,
Kuksi aallosta ylenit?"

Iku-Turso äiön poika
Jo kerralla kolmannella
Sanan vastaten sanovi:
"Siksi mie merestä nousin,
Siksi aallosta ylenin,
440. Oli mielessä minulla
Surmata suku Kalevan,
Saa'asaada : tuoda, viedä, toimittaa sampo Pohjolahan;
Kun nyt lasket lainehisin,
Heitätheittää : laskea veteen, säästää vielä herjanherja : paha olento, ilkimys hengen,
Enpä toiste tullekana
Etehen imehnisille."

Silloin vanha Wäinämöinen
Heitti herjan lainehisin,
Itse tuon sanoiksi virkki:
450. "Iku-Turso äiön poika!
Ellös sie merestä nousko, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 451−454: "Kiinnityssanat, jotta paremmin pysyisi veden alla" (Lna 121).
Ellös aallosta yletkö
Etehen imehnisille
Tämän päivyenpäivyt : päivä perästäjälkeen!"

Senpä päivyen perästä
Ei Tursomerihirviö, Iku-Turso Katso lisääUseimmissa kansanrunoissa Tursas- ja Turisas-hahmot yhdistetään veteen tai mereen. Itämerensuomalaisessa perinteessä Meri-Tursas oli pahantahtoinen vettä hallitseva olento, meren aallot nostattava alkuhirviö (Siikala 2012: 221, 223−224). Christfried Ganander erottaa Tursas- ja Turisas-olennot toisistaan ja katsoo ensimmäisen liittyvän juuri Meri-Tursaaseen, jälkimmäisen taas Agricolan jumalluetteloa mukaillen sodanjumalaan (Ganander 1789/1984: 93−94; ks. Siikala 2012: 221). Myös Anna-Leena Siikalan mukaan kyseessä on kaksi erilaista olentoa, joita koskevat käsitykset ovat kuitenkin kansanrunoissa limittyneet toisiinsa suulliselle perinteelle ominaiseen tapaan (Siikala 2012: 222).

Kansanrunojen nimet Tursas, Turso, Iku-Turso, Turilas ja Turri lienevät samaa alkuperää (Turunen 1979: 350). merestä nouse
Etehen imehnisille,
Kuniniin kauan kuin kuuta, aurinkoa,
Kuni päiveä hyveä,
460. Ilmoa ihailtavata.

Siitä vanha Wäinämöinen
Laski eelle laivoansa;
Oli aikoa vähäinen,
Pirahteli pikkarainen,
Jo Ukko ylijumala,
Itse ilmojen isäntä
Virkki tuulet tuulemahan,
Säät rajut rajuamahanrajuta : raivota, riehua, olla villinä.

Nousi tuulet tuulemahan,
470. Säät rajut rajuamahan;
Kovin läikkyi länsituuli, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 471−476: "Myöhemmin oli Suomalaisilla 8 tuulta, nimittäin koillinen ja lounas lisäksi" (Lna 121).

Verbi läikkyä 'puhallella puuskittain, tuulla puuskissa' (Turunen 1979; Jussila 2009). Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: läikähdellä, hiljalleen lainehtia, aaltoilla (3:296; 9:82, 310 ym.); valahtaa (47:107); välkkyä, kiiltää, hohtaa (25:647, 648; 39:87) (Turunen 1979).
Luoetuuli tuikuttelituikutella : puhallella puuskissa Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: (verkkoa kutoessa) pistellä, pujotella (16:348) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Enemmän etelä tuuli,
Itä inkuiinkua : inistä, vinkua, äännellä kimeästi ilkeästi,
Kauheasti kaakko karjui,
Pohjonen kovin porasiporata : parkua, vinkua.

Tuuli puut lehettömäksi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 477−482: "Kovan myrskyn soma kuvaus" (Lna 121).
Havupuut havuttomaksi,
Kanervat kukattomaksi,
480. Heinät helpehettömäksihelpeetön : ilman suojuslehtiä oleva, kukinnoton;
Nosti mustia muriamura : pohjamuta, multa
Päälle selvien vesien.

Kovin silloin tuulet tuuli,
Aallot hakkasi alusta,
Veivät harpunharppu : kanteleen toisintosana hauinluisenhauenluinen : hauen pään luista valmistettu,
Kantelon kalan-eväisenkalaneväinen : kalan evistä valmistettu
Väen WellamonVellamo : veden emäntä, vedenjumala Ahdin puoliso hyväksihaltuun, huostaan,
AhtolanAhtola : vedenhaltia Ahdin asuinpaikan ja perheen nimi iki-iloksiiki-ilo : ikuinen ilo, mielihyvä;
Ahto aalloilta havainnut, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 489−492: "Niin Ahti muissaki tiloissa korjasi hyväksensä mitä veteen joutui" (Lna 121).
490. Ahon lapset lainehilta
Ottivat soreansorea : kaunisääninen; sievä soitonsoitto : soitin, kantele Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: soitanta (41:25, 81 ym.) (Turunen 1979).,
Kotihinsa korjasivat.

Siinä vanhan Wäinämöisen
Ve'et silmihin vetihevetää, refl. vetihe : vuoti, nousi esiin,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Sinne sattuisattua : joutua, sattumalta osua jonnekin saalahanisaalas : aikaansaannos,

Meni mieli-soittimeni,
Katosi iki-iloni;
En tuota enämpi saane Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 499−502: "Oikein tähdellisiä töitä ihmisen ei luultu voivan, kun kerran eläissään saattavan tehdä" (Lna 121).
500. Sinä ilmoisna ikänäei ikipäivinä, koskaan
Hauin hampahan iloa,
Kalanluista luikutustaluikutus : nopea ja heleä soitto."

Itse seppo Ilmarinen,
Tuopa tuikikokonaan, täysin tuskautuituskautua : ahdistua, tulla tuskaiseksi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi poloinen päiviäni,
Kun läksin selille näille,
Ulapoille aukeille,
Polin puulle pyörivälle, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 509 ja 510: "Vertaus otettu porraspuista, joita vetelistä paikoista yli päästäväksi laitetaan ja joilta jos eivät ole vakavia, jalka pian lipsahtaa" (Lna 121).

Sana polkea 'astua' (Jussila 2009).

Pyörivät portaat tarkoittavat epävakaita pitkospuita, vertauskuvallisesti epävarmoja oloja (ks. Jussila 2009).
510. Varvallevarpa : ohut salko, riuku vapisevalle!
Jo on tukka tuulta nähnyt, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 511−513: "Nimittää erittäin vaatteitten turvaamattomat ruumiin osan" (Lna 121).
Hivustukka, hiukset säätä hirveätä,
Parta päiviä pahoja,
Nähnyt näilläki vesillä,
Harvoin on havaita tainnut
Tuulta ennen tuon näöistä,
Noita kuohuja kovia,
Lakkipäitä lainehia;
Jo nyt on tuuli turvanani, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 519 ja 520: "Turvattoman hätäyneen sanalasku muissaki tiloissa, joissa vettä ei olekkaan" (Lna 121).
520. Meren aalto armonani."

Vaka vanha Wäinämöinen
Tuopa tuossa arvelevi:
"Ei venossa vieremistävierrä : ääntelehtiä, itkeä Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 3:77 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270).,
Purressa parahtamista;
Itku ei hä'ästä päästä,
Parku päivistä pahoista."

Siitä tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Vesi kiellä poikoasi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 529−534: "Aaltoin asetussanat" (Lna 121).
530. Laine lastasi epeä,
Ahto aaltoja asetaasettaa : hillitä, tyynnyttää Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: panna paikoilleen, kohdalleen (3:278; 6:148 ym.). Lisäksi refl. asettaita 'asettua' (4:320; 6:133). (Turunen 1979.),
Wellamo ve'en väkeä,
Ettei parskuparskua : roiskua, pärskyä parraspuilleparraspuu : veneen laidan reunapuu,
Pääse päälle kaarieni!"

"Nouse tuuli taivahalle, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 535−542: "Tuulten ja myrskyn asetussanat" (Lna 121).
Ylös pilvihin ajaiteajaa, refl. ajaite : ajaudu, mene, lähde,
Sukuhusi, syntyhysi,
Heimohon perehesesi!
Elä kaa'a puista purtta,
540. Vierräviertää : kaataa kumoon, vierittää hongaistahonkainen : hongasta tehty venettä,
Ennen kaa'a puut palolla, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 541 ja 542: "Poistettaville pahoille tavallisesti ehdotellaan muita paikkoja, jonne menkööt työnsä toimittamaan: vilu, tuli, kontio, käärme, tauti j. n. e." (Lna 121).

Sana ennen 'mieluummin, ennemmin' (Turunen 1979; Jussila 2009).
Kuuset kummuilla kumoa!"

Se on lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tule kokko Turjalainen, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 546: "Mielenkuvainen äärettömän suuri lintu, jota eräissä muissaki paikoissa muistellaan" (Lna 121).

Sana kokko tarkoittaa kotkaa (Turunen 1979; Jussila 2009).

Sana turjalainen Kalevalassa yleensä 'Pohjolan asukas'. Suomen kielessä turjalaisella on voitu tarkoittaa saamelaista tai tietäjää, noitaa, velhoa (SPK s.v. Turjanselkä). Karjalan kielessä turjalaine 'vierasheimolainen' (KKS).
Tuopa kolme sulkoasi,
Kokko kolme, kaarnekorppi kaksi
Varaksivara : tuki, turva Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: omaisuus, tavara (43:271); hoiva, valta (1:327; 22:134 ym.); noja (10:486; 18:264, 598; 29:34) (Turunen 1979). vähänvähä : pieni venehen,
550. Pahanpaha : pahainen, pieni, mitätön purren parraspuuksi!"

Itse laitoa lisäsi,
Varppehiavarpe : varalaita, veneen laidan koroke valmisteli,
Liitti tuohon liikalaiatliikalaita : myrskyssä veneeseen kiinnitettävä lisälaita,
Koko sylen korkeuiset, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 554: "Varppeet tavallisesti eivät ole kun ½ kyynärän korkuiset. Missä aallon pelätään niistä yli lyövän, pannaan toiset ohuemmat laudat, räpeet, niiden päälle lisäksi ja etukokkaan vielä erittäin hatut. Kaikki niotaan ne vitsoilla lujasti paikkoihinsa. Lemminkäisellä muistamme valmiit veneen laidat tullessaan olleen." (Lna 121.)
Aallon käymättä ylitse,
Partahille parskumatta.

Jo oli kyllin laitoaki,
Venehessä varppehia
Tuulen tuiman tuikutella,
560. Aallon ankaran lykätä
Kuohuja kulettaessa,
Mäkipäitämäkipää : korkea aalto, kuohu mentäessä.