Kolmasneljättä Runo.

KullervoKalervon poika, kostonhimoinen ja kovan kohtalon kokeva Kalevalan keskushahmo Katso lisääKullervo on Kalevalan traagisen Kullervo-runoston (runot 31−36) päähahmo, josta tulee kurjan kohtalon seurauksena pahainen orja. Lönnrotin tarkoituksena näyttää olleen synkän murhenäytelmän luominen, jossa Kalervon ja Untamon välinen vähäinen riita johtaa molempien veljesten perheiden tuhoon (Kaukonen 1956: 486−492). KalervonKalervo : Kullervon isä ja Untamon veli, veljesviharunojen päähahmoja poika*Säkeet 1−6 / Johdanto

Lönnrotille tyypillinen johdanto runoon. Se esittelee päähenkilön epiteetteineen sekä tapahtumiin liittyvän maiseman. Kullervo on lähtenyt eväsrepun kanssa metsään paimeneen. Myös säkeet "sanan virkkoi vierressänsä, / kertoeli käyessänsä" johdattavat lukijan pysähtymään kuuntelemaan päähenkilön ajatuksia.
Otti konttihinkontti : tuohisuikaleista kudottu selkälaukku evästä,
Ajoi lehmät suota myöten,
Itse kangastakangas : kuiva metsämaa kapusi,
Sanan virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa, laulaa vierressänsävierrä : kulkea kävellen, juosten; vaeltaa Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.)

Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270).,
Kertoeli käyessänsä:
"Voi minä poloinen poika,*Säkeet 7−14 / Voi minä poloinen poika

Voi minä poloinen poika -säkeellä Kullervo aloittaa lyyrisen valituksen (Hämäläinen 2012: 144−145). Varhaiset tulkitsijat katsoivat halpahintaisen paimentyön alentavan Kullervon ja vaivuttavan tämän valitukseen (Krohn 1908: 108−109). Kullervo on joutunut joutavan jäljille eli huonoon työhön. Säkeen variaatioita tavataan loitsun yhteydessä: "Oh sinua olut pun[anen], / Jo nyt jouvuit joutavih, / Jouvuit joutavan jälille!" (I2 816: 178−180; myös VI2 5413; yksittäisinä säkeinä: XV 373.) Joutuminen viittaa siihen, että kyse ei ole tahdonalaisesta asiasta. Härän hännän paimen, vasikkojen vaalija viittaa niin ikään arvottomaan työhön. Joissakin vienalaisissa toisinnoissa paimen kuvataan joutuneen "viien v-n vartiaksi, / puon kaheksan kahtojaksi" (I2 938; I2 936, I2 939, I2 941; myös XV 377). Suoranaista valitusta ei kuitenkaan löydy kansanomaisista paimenrunoista. Ainoastaan D. E. D. Europaeuksen katkelmallinen paimenruno sisältää viitteelliset säkeet: "Voi minä pol[oinen] poik[a], / Läksin piennä paime[enehen]" (VII2 3250: 5−6). Lönnrotin oma Jyskyjärveltä tallennettu loitsumuistiinpano, jossa alkupuoli on Sampojaksoa, lienee kuitenkin johdattanut toimitustyötä:

Voi milm[a] pol[oista] poik[oa],
Jouin[!] joutavan jälille,
Aina käyän ask[elille],
Kuin on luotu turjukseksi,
Pantu karja[n] paim[eneksi]
(I4 1352: 122−126).

Lönnrotin muistiinpanoissa on myös eräitä julkaisemattomia runotekstejä ja hajasäkeitä joutavan jälille -säkeeseen viitaten (Lna 29a:s 71:53; 134:4; 137:2).

Karjanhoitoon liittyvät työt olivat agraarisessa taloudenpidossa naisten aluetta. Esimerkiksi karjanhoitoloitsuissa karja kuvataan emännän hyvinvoinnin ja hedelmällisyyden symbolina (Tarkka 1994: 78). Karjanhoito ja siihen liittyvä navetta, lypsäminen ja maito assosioituvat paitsi naisellisuuteen myös naismaisuuteen. Tyypillisesti paimeneen lähetettiin henkilö, joka oli joko ohittanut hedelmällisyysiän tai se oli vasta edessä (Löfström 1999: 180; Liliequist 1993). Suhtautuminen paimeniin oli ristiriitaista. Yhtäältä heitä kunnioitettiin suuren vastuun, talon tai koko kylän karjan paimentamisen, vuoksi. Toisaalta paimenen katsottiin liikkuvan usealla rajalla (metsä, sukupuoli, väärä seksuaalisuus) ja olevan sen vuoksi epäilyttävä henkilö. Työhön liittyi uskomuksia paimenen seksuaalisesta suhteesta karjaan (Timonen & Laaksonen 2005).
Voi poika polon alainenpolonalainen : poloinen, onneton, kurja!
Jo minä johonki jou'uin, Katso lisääLönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 6−10 (tässä 9−14): "Paimenen virkaa katsottiin alhaiseksi, johon huonokuntoisetkin kelpasivat" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen säkeet eroavat siksi aikaisemmasta.
10. Jou'uin joutavan jälille,
Härän hännän paimeneksi,
Vasikkojen vaaliaksi,
Joka suon on sotkiaksisotkija : tallaaja, polkija,
Maan pahan mateliaksi."

Istui maahan mättähälle,
Päätyipäätyä : pysähtyä päivän rintehesenpäivän rinne : aurinkoinen, eteläinen rinne,
Siinä virkki virsissänsävirsi : laulu, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.),
Lauluissansa noin lateliladella : (kuvaannollisesti) lasketella lauluja, puhella, haastella Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: latoa, asetella vieretysten (12:454; 27:58) (Turunen 1979).:
"Paistapa Jumalan päiväaurinko Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vuorokauden valoisa aika (1:100, 106); vuorokausi (1:125) (Turunen 1979).,*Säkeet 19−36 / Paistapa Jumalan päivä

Kullervon valituksen ydin on sosiaalinen eriarvoisuus: emännällä on tuoretta leipää, paimen on sitä vailla. Lönnrot sisällytti ajatuksen kaikkiin Kullervo-runon versioihin eri Kalevala-painoksissa. Kantele-vihkossa on varhaisin Lönnrotin laatima paimenlaulu juuri tästä näkökulmasta sisältäen myös aihelman Kule päivä kuusikolle (K II: 38−39), jonka Lönnrot irrotti seuraavaan säekokonaisuuteen. Väinö Kaukosen (1956: 278) mukaan Lönnrot koosti säekokonaisuuden Kantelettaressa julkaisemansa paimenlaulun pohjalta (Kntr. I 181).

Vaikka myös tallennetuissa paimenlauluissa on samanlaisia kokonaisuuksia, on Lönnrot laatinut Kalevalaan moninaisesti eriarvoisuutta kuvastavan valituksen (Hämäläinen 2012: 145−146). Lönnrot alleviivaa paimenen osaa ruokaan liittyvien sanojen ja säkeiden kautta.

Paimenlaulujen sisältämät sosiaaliset epäkohdat ovat esillä eteläkarjalaisissa ja inkeriläisissä lauluissa (XIII1 2371; IV1 638; V2 2098, V2 2101; myös VI1 882), joissa yleensäkin korostuvat vienalaisia runoja enemmän realistiset ja arkiset piirteet (ks. Siikala 2012: 127−130).
20. Herran kehräaurinko hellittele
Sepon karjan kaitsialle,
Poloiselle paimenelle,
Elä IlmarinIlmari : seppo Ilmarinen, Kalevalan pääsankareita; seppä, sammon ja taivaankannen takoja; Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on lisäksi yksi myyttisistä Kalevan pojista, joista Lönnrot kirjoittaa Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Ilmarisen useampiin Kalevalan runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Turunen 1979.)

Ilmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979). tuville,
Emännällen ensinkänä!
Emäntä hyvin elävi,
Vehnäsiävehnänen : vehnäleipä viiltelevi,
Piirosiapiironen : piirakka pistelevipistellä : puhkoa leipään reikiä kohokuorisuuden estämiseksi,
Voita päälle vuolaisevi;
Paimen parka kuivan leivän,
30. Kuivan kuoren kurskuttavikurskuttaa : pureskella ääntä aiheuttaen, kirskuttaa hampailla,
Kauraisen kavertelevi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 31−34: "Kauroista kaunoineen jauhettuna ei tullut valkeata, eikä muuten kunnon leipää. Lemetti oli tähkäsekaista tahi muuta sekaleipää." (Lna 121.)

Kauraa ei raaka-aineena arvostettu yhtä paljon kuin muita viljoja, ja siksi se mainitaankin paimenen eväänä (Turunen 1979).

Verbi kaverrella 'koverrella' (Niemi 1910: 137; Turunen 1979; Jussila 2009).
Lemettisenlemettinen : jyvien akanoita ja muita roskia sisältävä leipä leikkoavi,
Olkisenolkinen : olkileipä, pula-ajan hätäleipä Katso lisääOlkileipä oli pula-aikojen hätäravintoa. Leipä leivottiin huhmareessa hienonnetuista olkijauhoista tai mahdollisuuden mukaan sekoituksesta, jossa oli mukana myös ruisjauhoja. Olkileipä oli suolistolle vaarallisempaa kuin petusta, vehkasta tai muista raaka-aineista valmistetut pula-ajan leivät. (Turunen 1979.) ojenteleviojennella : ojentaa suuhunsa,
Petäjäisenpetäjäinen : männystä eli petäjästä valmistettu Katso lisääNälkävuosina ravintona käytettyä petäjäistä pettuleipää valmistettiin nuoren männyn kuorilevyistä. Levyistä irrotettiin aluksi pintakaarna, minkä jälkeen ne kuivatettiin. Kuivauksen jälkeen tapahtui hienontaminen ja jauhaminen. Pettua saatettiin myös keittää ennen paistamista. Mikäli kaura- tai ruisjauhoja oli käytettävissä, leivottiin niistä ensin taikina, johon pettujauhot sitten sekoitettiin. Pettuleipä oli pula-aikojen tärkein hengenpidin. Häälauluissa sulhasta varoitetaan viemästä morsianta köyhyyteen eli vehkan juuria survomaan, olkileipää leipomaan ja petäjäistä pieksemään. (Turunen 1979.) peiputtavipeiputtaa : nakertaa, pureksia,
Veen lipillälippi : varrellinen, tuohesta valmistettu juoma-astia luikkoaviluikata : kulauttaa, siemaista
Märän mättähän nenästäpäältä, varasta."

"Mene päivä, viere vehnä, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 37: "Suloinen katsella, kuin vehnäinen syödä" (Lna 121).

Verbin vierrä merkitys säkeessä 'kulkea, vaeltaa'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270). (Turunen 1979.)

Sana vehnä tarkoittaa säkeessä armasta, erinomaista, oivaa (Lna 123; Niemi 1910: 137; Turunen 1979).*Säkeet 37−46 / Kule päivä kuusikolle

Säkeet muodostavat laajalti tunnetun paimenrunon Mäne päivä männikölle, jonka useita toisintoja Lönnrotilla oli käytössään (V1 325; V2 2098, V2 2101; VII2 3234, VII2 3237, VII2 3238; XIII3 7742, XIII3 7744, XIII3 7745, XIII3 7746). Runoaihelman säkeitä sisältyy myös vienalaiseen Kalevanpojan toisintoon, joka on ollut jo Vanhassa Kalevalassa Lönnrotille yksi keskeisimmistä mallirunoista (I2 936) (Hämäläinen 2012: 141−142), ja vienalaisissa Kalevanpoika-runoissa kerrotaan yhtenä Kalevalanpojan töistä myös paimenen työ (Rausmaa 1967: 80; ks. kuitenkin XIII1 483). Paimenrunossa kuvataan paimenen arki metsässä ja sosiaalinen ero muihin, karjaa omistavan talon asukkaisiin. Kalevalaan Lönnrot korosti Kullervon ja emännän vastakkainasettelua kansanrunoja voimakkaammin (Hämäläinen 2012: 148). Paimenen osaa hän myös kommentoi Kalevalan selityksissään: "sen kyllä tiesi hänen suuhunsa voita, rieskoja ja piiraisia ei joutavan" (Lna 121: 90).

Vienan Kalevanpoika-runoissa kerrotaan Kalevanpojan joutuneen Pohjolaan paimeneksi rangaistuksena insestisistä teoistaan (I2 908, I2 911, I2 912, I2 914). Myös Kalevalan Kullervo-runon taustalla on ajatus paimenen työn seksuaalisuudesta (Hämäläinen 2012: 151−152). Kalevalan Lemminkäinen syyttää märkähattupaimenta nuorena tehdyistä rikoksista, insestistä ja sodomiasta. Lönnrot itse kommentoi Kalevalan selityksissään: "Paimenen virkaa katsottiin alhaiseksi, johon huonokuntoisetkin kelpasivat (Lna 121: 33). Työhön liittyi myös uskomuksia paimenen ja karjan välisestä sukupuolisuhteesta (Timonen ja Laaksonen 2005), ja useat paimenrunot käsittelevät paimenen ja karjan välistä suhdetta eroottisesti, seksuaalisesti (VII2 2390, VII2 2787, VII2 3288, VII2 3290; XIII3 7844, XIII3 7854).
Alenealeta : laskea, painua alemmaksi Jumalan aikaaikamoinen, suuri, melkoinen, kelpo!
Kule päivä kuusikolle, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 39: "Puiden latvain tasalle" (Lna 121).
40. Viere vehnä vitsiköllevitsikkö : metsikkö, jossa kasvaa pensaita ja nuoria puunvesoja,
Karkoa katajikolle,
Lennä leppien tasalle,

Päästä paimenta kotihin
Voivatia vuolemahan, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 44−46: "Ilkkuen; sen kyllä tiesi hänen suuhunsa voita, rieskoja, piiraisia ei joutavan. Rieska s. o. ohrainen, tuore leipä." (Lna 121.)

Sana vuolla säkeessä 'kaapia veitsellä' (Jussila 2009).
Rieskoarieska : happamaton, ohrajauhoista leivottu leipä repäisemähän,
Kakkaroitakakkara : ohut leipä Katso lisääKakkara oli ohut leivonnainen, sultsinan kuori, joka valmistettiin notkeasta ruisjauhotaikinasta. Aterioidessa sen päälle levitettiin puuroa. Kakkara-sanalla voitiin tarkoittaa myös tietyistä raaka-aineista valmistettua pannukakkua. Tässä Kalevalan säkeessä sana esiintyy rieskan rinnalla. (Turunen 1979.)

Karjalan kielessä kakkara-sana ruoasta puhuttaessa 'ohra- tai vehnäjauhoista veteen tai maitoon tehty ohukainen tai pannukakku, jolle myös voitiin levittää puuroa; ohut kauraleipä; leipätaikinasta ohueksi kaulittu kakku' (KKS). kaivamahan!"

Silloin Ilmarin emäntä,*Säkeet 47−58 / Paimen ja emäntä

Sosiaalinen eriarvoisuus korostuu edelleen Lönnrotin sommitteleman kuvauksen myötä. Motiivi yltäkylläisyydessä elävästä, piiraisia paistelevasta emännästä on tuttu myös saduista (Rausmaa 1967: 68). Kansanrunoissa kuvaus hyvinvoivasta emännästä on tavallisesti osa Mäne päivä männikölle -runoa, mutta Lönnrot on laatinut kuvauksen erilleen aihelmasta korostaakseen paimenen kurjaa osaa. Näin Lönnrot rakentaa tarinaa kohti Kullervon kostoa, joka ikään kuin oikeutetaan lukijoille paimenkuvauksen yhteydessä. Toisaalta Lönnrotin paimenkuvaus on kansanrunoja sovinnaisempi. Lönnrotin omassa tallenteessa vuodelta 1828 yltäkylläisyydessä kylpevä emännän talo saattaa osoittautua ihmissuhdehelvetiksi:

Emäntä paha kotona,
Isäntä sitä pahempi,
Miniä kuin miekan kärki,
Tytär kuin tulikipuna,
Poika puoli perkelettä;
Keitti miullen kylmän kaalin,
Jost' on rakki rasvan syönyt,
Kokki suolan koitelluna,
Musti murkkinan pitännä.
Lyijykynällä lisätty:
Isäntä hirressä,
Emäntä orressa.
(VI1 881: 8−19; ks. myös VI1 882; XIII1 2371.)

Paimenen pajattaessapajattaa : laulaa,
Kullervoisen kukkuessakukkua : hoilata, laulaa,
50. Jo oli vuollut voivatinsa,
Itse rieskansa reväisnytreväistä : repäistä, kiskaista, nyhtäistä,
Kakkaransa kaivaellutkaivaella : kaivaa;
Keittänyt vetisen vellin,
Kylmän kaalin Kullervolle, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 54: "Vetisiä, rasvattomia ruokia ei pidetä missään arvossa" (Lna 121).

Sana kaali tarkoittaa kaalikeittoa. Kaali oli aikaisemmin tärkeää ravintoa niin Suomessa kuin Karjalassakin. Sen käyttö kuitenkin väheni perunan saapumisen myötä. Kaalia syötiin esimerkiksi keitoksessa yhdessä silavan ja lihan kanssa. Karjalassa siitä valmistettiin lisäksi hapankaalia. (Turunen 1979.)
Jost' oli rakki rasvan syönyt, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 55−58: "Oli ei ainoastaan rasvaton, vaan siistitönki" (Lna 121).
Musti murkinan pitänytpitää : säilyttää huostassaan, käyttää,
Merkkikoirannimi syönyt mielin määrin,
Halliharmaan koiran nimi haukannut halunsahalu : ruuanhimo.

Lintunen lehosta lauloi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 59−62: "Kullervon mieli linnun sanoilla selitetty" (Lna 121).*Säkeet 59−62 / Lintunen lehosta lauloi

Kalevalassa lintujen ja muiden eläinten roolina on viestinviejä tai ohjeiden antaja (ks. Kaukonen 1956: 488). Venäjänkarjalaisissa kansanrunoissa linnut vievät viestejä myös elävien maailman ja tuonpuoleisen välillä. Vainajan sielun uskottiin liikkuvan linnun muodossa. (Jetsu 2001.)
60. Pieni lintu pensahasta:
"Jos oisi aika orjanorja : omaisuutta oleva ihminen; palkkalainen, palvelija Katso lisääOrja on Kalevalassa toisen ihmisen omaisuutta, joka voidaan ostaa, myydä ja ryöstääkin. Kalevalan antama kuva orjien elämästä ja asemasta rajoittuu runojen, sananlaskujen ja arvoitusten antamiin hajanaisiin tietoihin. Sammon taonnassa orjat ovat lietsojia (10:311−373), muualla he hoitavat hevosia (esim. 18:379−390) tai suorittavat talousaskareita orjapiikoina (esim. 24:147−150). Orjan elämä on usein synkkää ja onnetonta; tästä kielii Kullervon karu kohtalo. (Turunen 1979.)

Karjalan kielessä orja 'palkollinen, orja; rutiköyhä, kerjäläinen' (KKS). syöä,
Isottomanisoton : isätön illastella."

Kullervo Kalervon poika Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 63−68: "Vasta linnun muistutettua rupeaa K. itseki syömistään muistelemaan" (Lna 121).
Katsoi pitkänpitkä : korkealla oleva, kierrossaan pitkälle ehtinyt päivän päällesuuntaan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo nyt on aika atrioiaatrioida : aterioida, ruokailla,
Aika ruoalle ruveta,
Evähiä etsiskellä."

Ajoi lehmänsä levolle,*Säkeet 69−80 / Moni on kakku päältä kaunis

Lönnrot kuvaa tässä metsässä ilmenevän idyllin, jonka rikkoutumista enteilevät Kullervon sanat: "Moni on kakku päältä kaunis". Julius Krohnin mukaan Kullervon epäluuloisuus on "sorrosta syntyneen sydämenturmeluksen merkki" (Krohn 1908: 109).
70. Karjan maata kankahalle,
Itse istui mättähälle,
Vihannalle turpehelle,
Laski laukkunsa selästä,
Otti leivän laukustansa,
Katselevi, kääntelevi,
Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Moni on kakku päältä kaunis, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 77−80: "K. onnettomuudessaan ei toivonut liioin hyvää mistään aineesta; epäili kaikkia" (Lna 121).
Kuorelta kovin sileä,
Vaan on silkkoasilkko : männyn kuoresta tehty jauho sisässä,
80. Akanoita alla kuoren."

Veti veitsensä tupesta*Säkeet 81−98 / Yks oli veitsi veikkoutta

Pastoraali idylli rikkoutuu Kullervon veitsen iskeytyessä leivän sisässä olevaan kiveen. Veitsi on runossa monimerkityksellinen. Se oli paimenen tärkeä ase metsän petoja vastaan, mutta Kalevalassa sillä on erityisesti perhe- ja sukuhistoriallista arvoa: veitsi on Kullervon ainoa side lapsuuden aikaiseen perheeseen. Puukko symboloi myös miehuutta ja seksuaalista identiteettiä (Kupiainen 2004: 197).
Leivän leikkaellaksensa,
Veitsi vierähtivierähtää : luiskahtaa kivehen,
Kasahuttikasahuttaa : karahtaa, rasahtaa tai kirskahtaa osuessaan johonkin kalliohon;
Terä vierivierrä : lähteä irti Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 3:77; 4:269; 33:5 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi (14:434; 30:452); pyöriä ympäri (21:24); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.)

Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270). veitsosesta,
Katkesi kuraksuestakuraksut : veitsi.

Kullervo Kalervon poika
Katselevi veitsyttänsä,
Itse päätyipäätyä : ruveta, puhjeta itkemähän,
90. Sanan virkkoi, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Yks' oli veitsi veikkoutta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 91−94: "Muuta sukumuistoa hänellä ei ollut; veitsen arvattavasti oli äitiltään saanut" (Lna 121).

Sana veikkous tarkoittaa veljeyttä, mutta viittaa säkeessä isältä saatuun perintöön (Jussila 2009).
Yksi rauta rakkautta,
Isän saamoasaada : hankkia, toimittaa, tuoda, viedä eloaelo : tavara, omaisuus Katso lisääSana elo karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (SMS).,
Vanhemman varustamatavarustaa : hankkia, antaa perinnöksi,
Senki katkaisin kivehen,
Karahutinkarahuttaa : iskeä voimakkaasti karahtavaa ääntä aiheuttaen kalliohon,
Leipähän pahan emännän,
Pahan vaimon Katso lisääVaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Mikael Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.) paistamahan."

"Millä nyt maksanmaksaa : kostaa naisen naurun,*Säkeet 99−102 / Naisen nauru

Tunnelman latautumista lisää naisen nauru. Kullervon raivoa naisen pilkasta Lönnrot pohti Välilehditetyn Kalevalan säkeissä, joissa paimen nimittää emäntää huora horpanatuksi, hiiden huoraksi, pahaksi portoksi ja homesykeröksi (Borenius ja Krohn 1895: 204, 205). Kalevalaan huora siistiytyi ilkeäksi akaksi, joskin emännän pahamaineisuuteen viitataan attribuutilla portto (Turunen 1979: 263). Vastaavissa vienalaisissa runotallenteissa emäntä on Syöjätär tai Syvätär (I2 935, I2 936, I2 937), Inkerissä Hiien huora (V1 326) tai huora homesykärä (V1 310) ja yhdessä suojärveläisessä toisinnossa kägräselkä (VII1 887). Eteläisen alueen runotoisintoihin, joiden keskuksena on Kullervon syntymä ja Untamon luona toimitetut työt, ei paimenen kosto välttämättä sisälly itse tarinaan – tai jos sisältyy, on sen kuvaus sovinnaisempi, eikä emäntää nimitellä (IV1 638; V1 326; VII1 887; XIII1 458, XIII1 461, XIII1 474).

Joissakin vienalaisissa toisinnoissa Kalevanpoika kostaa "naisen naurun, piian pilkan" (I2 935, I2 936; "huoran konstin, pahan porton" I2 941). Naisen nauru, piian pilkka löytyy myös Kalevanpoika-runon varhaisista muistiinpanoista (XII1 120, XII1 121, XII1 122; ks. myös XV 74). Kansanrunoissa nauraminen merkitsee tavallisesti pilkkaamista ja kiusoittelua, mutta myös viettelemistä tai häpäisemistä. Naurunalaiseksi joutuminen oli häpeäksi (KKS), ja runoissa erityisesti naisen nauru oli seksuaalisesti latautunutta (Tarkka 1998: 24). Naisen nauraminen yhdistettiin naisen sukupuolisuuteen. Nauraessaan nainen oli kehollisesti aukinainen, ja siten haavoittuvainen tai vaarallinen, mutta naisen ruumis ja sukupuolisuus väylänä tämän- ja tuonpuoleiseen ymmärrettiin kaikkinensa anomaliana ja vaarallisena (Tarkka 2005: 279−280; Stark-Arola 1998; Apo 1995: 22−34.) Varhaiset tulkitsijat katsoivat Kullervon naurun olleen luonnotonta, sillä nauraminen oli miehelle luontaisesti vierasta (Aspelin 1890: 5).
100. Naisen naurun, piianpiika : nainen Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin pejoratiivinen eli halveksiva ja väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on yleistynyt. (Turunen 1979.) pilkan,
Akan ilkeän evähät,
Pahan porton paistannaisetpaistannainen : leivonnainen, paistettu ruoka, paistos?"

"Varis vaakkui varvikosta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 103 ja 104: "Taas linnut antavat mieltä K=volle ja samassa muistavat omaa etuansa, kun karjan hävittäisi" (Lna 121).*Säkeet 103−122 / Varis vaakkui varvikosta

Kalevalassa lintujen ja muiden eläinten roolina on viestinviejä tai ohjeiden antaja. Tässä pahanilmanlintuna pidetty varis (KKS) ohjeistaa Kullervoa päästämään karjan metsään kuolemaan ja loitsimaan metsän pedot emännän päälle. Vain yhdessä Kalevanpoika-tekstissä ohjeistetaan Kalevanpoikaa. Variksen sijaan ohjeet antaa "Luoja taivosesta" (II 234: 39).
Varis vaakkui, korppi koikkuikoikkua : raakkua, vaakkua:
"Oi on kurja kullansolki(hyväillen, säälien Kullervosta) kultainen solki,
Ainoa Kalervon poika!
Mit' olet mielellä pahalla,
Syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakostaviidakko : pensaita ja nuoria puita kasvava metsä,
110. Koivu korven notkelmostanotkelmo : notkelma, notko,
Aja suolle sontareietsontareisi : jaloistaan likainen lehmä,
Lehmät liejuhun levitälevittää : hajottaa, saattaa erilleen toisistaan,
Puolen suurille susille,
Toisen korven kontioille!"

"Kaikoakaikota : ajaa, hätistää, karkottaa suet kokohon,
Karhut kaikki katrahasen;
Suet pistäpistää : muuttaa, tehdä joksikin PienikiksiPienikki : pienikokoisen lehmän nimi,

Karhut KyytäksiKyyttä : selästään valkojuovaisen lehmän nimi kyhäise,
Aja karjana kotihin,
120. Kirjavana kartanolle!
Sillä maksat naisen naurun,
Pahan vaimon parjaukset."

Kullervo Kalervon poika*Säkeet 123−138 / Malta, malta hiien huora

Raivoissaan Kullervo kutsuu emäntää Välilehditetyn Kalevalan säkeiden mukaisesti hiien huoraksi (Borenius ja Krohn 1895: 205). D. E. D. Europaeuksen inkeriläisessä tallenteessa, joka sisältää Untamon ja Kalervon veljesriidan ja Kalevalanpojan koston, Kalevanpoika-paimen kutsuu emäntää hiien huoraksi (VI1 167: 39). Muuten hiien huora liittyy Iivana Kojosenpoika -runoon, jossa päähenkilö kosii tyttöä (tai ryöstää mukaansa) ja kutsuu tätä hiiden huoraksi (VII1 514, VII1 527, VII1 528, VII1 529, VII1 530; XIII1 416).

Kullervo uhkaa kostoa emännän tärkeimpään omaisuuteen, karjaan. Emännän karja personoituu kokonaisuudessa, jossa kuvataan paimenen kosto. Emännän Pienikit ja Kyytät transformoituvat Kullervon loitsinnalla metsän pedoiksi.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Malta, malta HiienHiisi : mytologinen paikka tai olento Katso lisääHiisi 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) huora!
Jos itken isoniiso : isä veistä,
Vielä itkenet itseki,
Itket lypsy-lehmiäsi."

Otti vitsan viiakosta,
130. Katajaisen karjan ruoskan,
Sorti suohon lehmäkarjan, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 131 ja 132: "Ajeli ristin rastin murtoisessa suossa, siksi että menettyivät" (Lna 121).
Härät murtohonmurto : ryteikkö, risukko murenti,
Puoliksi susien syöä,
Puolen korven kontioille;
Suet lausui lehmäsiksi, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 135: "Muutti loihtutaidoillaan" (Lna 121).
Karhut karjaksi rakentirakentaa : muokata, muuntaa,
Minkä pisti Pienikiksi,
Kunkaminkä Kyytäksi kyhäisi.

Lonkuilonkua : siirtyä hiljaa päivä lounahasen,
140. Kiertyikiertyä : kaartua keski-illoillensakeski-ilta : iltapäivä,
Kulki kuusikon tasalle,
Lenti lehmäslypsyksellelehmäslypsys : lehmien lypsyaika illansuussa;
Tuo pahainen paimen raiskaraukka, parka,
Kullervo Kalervon poika
Ajoi kontiot kotihin,
Susi-karjan kartanolle,
Vielä neuvoi karhujansa, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 147−153: "Loihtian piti tarkoin määrätä, mihin asti tahtoi loihtimisensa vaikuttamaan" (Lna 121).*Säkeet 147−152 / Paimenen ohjeet

Kullervon ohje karhuille ja susille: "repäise emännän reisi, / pure puoli pohkeata" (UK 33: 149−150) seuraa runotallenteita. Emännän kehon repiminen on varsin yleinen kuvaus asiasta (I2 931, I2 936, I2 937, I2 939, I2 940, I2 941, I2 942; ks. myös I2 948; VII1 887; XII1 120, XII1 121, XII1 122, XII1 124, XII1 125). Tarja Kupiaisen (1999: 112) mukaan naisen nauru ja veitsen rikkoutuminen kiveen sysäävät Kullervon inhimillisen maailman ja lakien ulkopuolelle. Lotte Tarkka puolestaan tulkitsee Kalevanpoika-runon kohtauksen korostavan kotipiirin ja metsän ristiriitaa. Paimen käyttäytyy normien vastaisesti ja emäntä tarjoaa syötäväksi kelvottoman leivän. (Tarkka 1994: 78; myös Virtaranta 1958.) Runoissa Kalevanpoika ei yleensä ohjeista erikseen petoja (ks. kuitenkin XII1 120, XII1 121, XII1 122), vaan tämä itse toteaa kostavansa tai yleisemmin, runo etenee suoraan asiaan. Tarinaa eteenpäin vievä dialogi oli yksi Lönnrotin toimitustavoista (Apo 1995: 89). Dialogirakennetta Lönnrot hyödynsi erityisesti lajiupotusten (lyriikka, loitsut) avulla (Hämäläinen 2012: 94−95; Hyvönen 2004: 318).
Susillensa suin puheli:
"Repäise emännän reisi,
150. Pure puoli pohkeata,
Kun tulevi katsomahan,
Lyykistäikselyykistää, refl. lyykistäikse : kyykistyy, kumartuu lypsämähän!"

Teki luikunluikku : paimentorvi, pilli lehmän luista,*Säkeet 153−160 / Torvi

Kullervo valmistaa torven emännän omistaman karjan luista. Näin tapahtuu myös joissakin Kalevalanpojan tallenteissa (V1 291, V1 310, V1 326; XII1 120, XII1 122, XII1 124, XII1 125; XIII1 463). Pillitorven valmistus emännälle rakkaiden lehmien luista korostaa koston groteskia luonnetta ja inhimillisen maailman ulkopuolisuutta.
Härän sarvesta helinänhelinä : helisevä soitin,
Torven TuomikinTuomikki : lehmännimi jalasta,
Pillin KirjonKirjo : kirjavan lehmän nimi kinterestä;
Lujahuttilujahuttaa : töräyttää, soittaa kimeästi ja kuuluvasti luikullansa,
Toitahuttitoitahuttaa : töräyttää, toitottaa torvellansa,
Kolmasti kotimäellä,
160. Kuuesti kujoistenkujoinen : kuja, rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie suussa.

Tuop' on Ilmarin emäntä,
Sepon akka, selvämuhkea, uljas, kaunis nainen,
Viikon maiotta viruvi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 163 ja 164: "Virumiseksi, makaamiseksi ja kellettämiseksi verrataan huoletonta, hyväoloista elämää" (Lna 121).

Sana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS).
Kesä-voittakesävoi : kesällä lypsetystä maidosta kirnuttu voi Katso lisääVoita on valmistettu maidosta jo yli kolmen vuosituhannen ajan. Se oli arvokasta ravintoa ja entisaikaan hyvä kauppatavara. Sitä tarjottiin säästellen esimerkiksi juhlissa ja erilaisissa pidoissa ja ainakin Varsinais-Suomessa käytettiin jo 1200-luvulla verojen maksamiseen. Voita oli erilaatuista; erityisiä olivat kesävoi (myös 29:4) ja sula voi eli voisula. Jälkimmäistä pidettiin yhtä maukkaana kuin mettä ja hunajaa. Sen uskottiin lisäksi kaunistavan ihmistä (4:121–122). (Turunen 1979.) kellettävikellettää : maata joutilaana, loikoilla, lojua;
Kuuli suolta soittamisen,
Kajahuksenkajahus : kajahdus, kaikuva ääni kankahalta,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Ole kiitetty Jumala!*Säkeet 169−176 / Torvi soipi, karja saapi

Torvi oli paimenen ääni, jolla tämä huhuili karjaa kokoon ja antoi merkin siitä, että karja on tulossa kotiin lypsettäväksi. Tarja Kupiainen (2004: 201) tulkitsee torven soitannan paimenen kylmäksi, ilkikuriseksi, tummasävyiseksi merkiksi.
170. Torvi soipi, karja saapi; Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 170: "Paimenet karjansa kanssa iltasilla kotipaikkaa lähetessä jo etäämpää soittivat torveansa, jotta vaimoväki tietäisi valmistua karjalle vastaan" (Lna 121).

Sana saada säkeessä 'saapua' (Niemi 1910: 138).
Mist' on orja sarvensarvi : eläimen sarvesta valmistettu soitin, luikku Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: eläimen sarvi (10:362 ym.); sarvesta tehty säilytysastia (15:351) (Turunen 1979). saanut,
Torven raataja tavannuttavata : löytää, saada käsiinsä,
Kun tuo soitellen tulevi,
Toitatellentoitatella : toitotella, töräytellä torvettavitorvettaa : puhaltaa torveen, soittaa torvea,
Puhkirikki, halki korvani puhuvipuhua : raastaa, repiä,
Läpi pääni läylentäviläylentää : rasittaa, vaivata; vihloa?"

Kullervo Kalervon poika
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Suolt' on orja sarven saanut,
180. Tuonut torven liettehestä;
Jo nyt on karjasi kujallakuja : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie Katso lisääVrt. sana muualla Kalevalassa: karjasuoja (21:405; 22:373; 23:149; 36:143) (Turunen 1979).,
Lehmät lääväpellonlääväpelto : navetan lähellä sijaitseva aitaus, lehmien lypsypaikka kesäisin päässä,
Saaospasaada : ruveta, ryhtyä, käydä työhön savun panohonsavupano : lehmisavun sytyttäminen,
Käyös lehmät lypsämähän!"

Sepä Ilmarin emäntä
Käski muorin lypsämähän: Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 186: "Pyysi anoppiansa lypsämään, kun itse olisi taikinan alustanut, johon jo lienee veden lämmittänyt" (Lna 121).
"Käypä muorianoppi, emäntä, vanha nainen lypsämähän,
Raavahatraavas : karja eli lehmät, sonnit ja hiehot Katso lisääKarjalan kielessä roavas 'nauta; aikaihminen, vanha ihminen; täysikasvuinen; vanhanpuoleinen; roteva, suuri' (KKS). rakentamahanrakentaa : hoitaa, huolehtia,
Enpä itse ennättäisi
190. Taikinan alustehelta!"

Kullervo Kalervon poika
Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Ainapa hyvät emännät, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 193−196: "Kullervon miettimä kosto oli tyhjään rauveta tahi syyttömään koskea" (Lna 121).
Taitavat taloiset vaimottaloinen vaimo : talon emäntä Katso lisääVaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Mikael Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.)
Itse ennen lehmät lypsi,
Itse raavahat rakenti."

Siitä Ilmarin emäntä*Säkeet 197−222 / Susi suun revitteli

Kullervo toteuttaa uhkauksensa ja usuttaa metsän pedot emännän kimppuun. Sudet ja karhut raatelevat emännän. Kuvauksessa on groteskia kylmyyttä, joka sävyttää runon taustalla olevaa kansanomaista Kalevalanpojan kosto -runoa (ks. Kupiainen 2004: 203). Kalevanpojan kosto -runo käsittelee talon ja metsän, ihmisyhteisön ja toisen maailman yhteensovittamattomuutta paimenen ja emännän kautta. Tähän liittyvät runon kuvaama ateria ja puukko sekä metsän liikkuminen eli metsän petojen syöksyminen karjan päälle. (Tarkka 2005: 280−281; 1994: 74−79.)
Sai itse savupanolle,
Tuosta lypsylle tulevi;
200. Katsoi kerran karjoansa,
Silmäeli siivatoitasiivatta : kotieläin, lehmä Katso lisääKarjalan kielessä šiivatta tarkoittaa kotieläintä, yleisimmin nautaa mutta myös lammasta, sikaa tai hevosta (KKS).,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Karja on kaunihin näköinen, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 203−208: "Silmänsä olivat käännetyt eli lumotut" (Lna 121).
Siivatat sileä-karvat,
Kaikki ilveksen ihollayhtä sileäkarvaisena kuin ilves,
Metsän uuhenmetsän uuhi : metsäkauris untuvalla,
Tuntuvillatuntuva : painava, maitoa täynnä oleva tummelillatummeli : utare,
Nännillä näpähyvillänäpähyvä : pakottava, paisuva, pullistunut."

Lyhmistihelyhmistää, refl. lyhmistihe : kumartui, kyykistyi lypsämähän,
210. Heittiheheittää, refl. heittihe : paneutui, ryhtyi heruttamahan;
Veti kerran, tuosta toisen,
Kohta kolmatta yritti,
Susi päälle suimastaikse, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 213 ja 214: "Sudet ja karhut vasta lypsämään ruvettua ryömäsivät päälle, niin heitä oli käsketty" (Lna 121).

Suimastaa, refl. suimastaikse 'hyökkää, syöksyy, ryntää' (Turunen 1979; Jussila 2009).
Karhu päälle kuopaiseiksekuopaista, refl. kuopaiseikse : ponnistautuu kimppuun maata kuopaisten;
Susi suun revittelevirevitellä : repiä, raadella,
Karhu kiskoi kinttusuonetkinttusuoni : jalan verisuoni,
Puri puolen pohkeata,
Katkoi kannankanta : kantapää sääriluusta.

Kullervo Kalervon poika
220. Sillä kosti piian pilkan,
Piian pilkan, naisen naurun,
Pahan vaimon palkan maksoi.

Ilmarin isoarvokas, ylpeä, uljas emäntä*Säkeet 223−250 / Pahoin teit sä, paimen parka

Lönnrotin kerrontatekniikalle on tyypillistä toistaa asia eri henkilöiden sanomana. Tässä kerrataan tapahtunut ja paimenen raivo sekä viitataan aiemmin esitettyyn, paimenen puutteellisiin eväisiin. Väinö Kaukosen selvityksen mukaan Lönnrot on pääosin pohjannut kuvauksen työversioonsa, Välilehditettyyn Kalevalaan (Kaukonen 1956: 281−282). Ks. Borenius ja Krohn 1895: 206−207.
Itse loiheluoda, refl. loihe : rupesi, ryhtyi itkemähän,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Pahoin teit sä paimopaimen parka,
Ajoit kontiot kotihin,
Suet suurille pihoille."

Kullervo Kalervon poika
230. Tuopa tuohon vastaeli:
"Pahoin tein mä paimen parka, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 231 ja 232: "Jos lienen pahoin tehnyt, et tehnyt itseki paremmin, kun leivoit" (Lna 121).
Et hyvin emäntä parka:
Leivoit sie kivisen leivän,
Kakun paistoit kallioisenkallioinen : kivinen;
Vein veitseni kivehen,
Karahutin kalliohon,
Ainoan isoni veitsen,
Sukukuntanisukukunta : suku, heimo kuraksen."

Sanoi Ilmarin emäntä:
240. "Oi sie paimo, armas paimo!
Myöstytäpä miettehesi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 241−244: "Kun sanoilla, joilla joku loihtu oli toimitettu, arveltiin erinomaisin voima olevan, niin siitä on ymmärrettävä, että loihdun mitättömäksi tekemiseen tahi sen seurausten vähentämiseen oli tarpeellinen saada sanat peruutetuksi, joka tapahtui joko taidollisilla vastasanoilla tahi sillä, että loihtia itse otti ne takaisin" (Lna 121).

Verbi myöstyttää 'peruuttaa, antaa myöten' (Jussila 2009).
Perin lausulausua perin : peruuttaa, pyörtää, ottaa takaisin lausehesi,
Päästä suen suutehistasuude : puremajälki, puremasta aiheutunut tulehdus,
Karhun kynnestä kavistakavistaa : irrottaa, laskea, päästää irti!
Mie sun paioilla parannan, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 245 ja 246: "Laitan sinulle paremmat paidat ja kauniimmat housut" (Lna 121).
Kaatioillakaatiot : housut kaunistelen,
Syötän voilla, vehnäisillä,
Juotan rieska-maitosillarieskamaitonen : tuore, vastalypsetty maito;
Vuoen syötän raatamatta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 249 ja 250: "Elätän vuoden ihan ilman työttä ja en vielä toisellakaan määrää sinulle töitä, ellet omasta halustasi lähde työlle" (Lna 121).
250. Toisen työlle työntämättätyöntää : lähettää, käskeä, määrätä."

"Kun et jou'ujoutua : ennättää, ehtiä, pitää kiirettä päästämähän,
Käy pian kerittämähänkerittää : vapauttaa loitsun vaikutuksilta,
Kohta kaaun kuoliaksi,
Muutun mullan muotoiseksimullanmuotoinen : multa, mullaksi muuttunut vainaja."

Kullervo Kalervon poika
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kun on kuollet, kuolkosipa Katso lisääSäkeen kuolkosipa edustaa kuolla-verbin yksikön 2. persoonan optatiivi-käskymuotoa. Tällaisille si-tunnuksellisille muodoille ei ole vastineita kansankielessä, vaan tyyppi on Lönnrotin itsensä kehittämä. (Leskinen 1972.) Lisäksi sanan lopussa on Kullervon käskyä tukemassa liitepartikkeli -pa.,
Kaotkosikadota : kuolla Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: hävitä, joutua kadoksiin (4:59 ym.). Sanaa käytetään myös viipymistä ilmaisemassa (23:309). (Jussila 2009.)

Säkeen kaotkosi edustaa kadota-verbin yksikön 2. persoonan optatiivi-käskymuotoa. Tällaisille si-tunnuksellisille muodoille ei ole vastineita kansankielessä, vaan tyyppi on Lönnrotin itsensä kehittämä. (Leskinen 1972.), kun kaonnet!
Sia on maassa mennehillämennyt : kuollut,
260. Kalmassakalma : hauta Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: personoitu kuolema, haudanhaltia (13:152; 27:4) (Turunen 1979). Itämurteissa kalma on laajasti 'hauta, hautakumpu', mutta sille tunnetaan myös maagisvivahteisia merkityksiä 'Manala; Manalan haltia; vainajan aiheuttama paha tauti, syöpä; kuolevan silmissä havaittava värin muutos (kuolemankalma); päällyskerros, kalvo, home tms.' Kansanrunouden ja Kalevalan myötä yleiskieleen saatiin johdos kalmisto. (SSA1 s.v. kalma.) kaonnehillakadonnut : kuollut,
Maata mahtavaisimmanki, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 261 ja 262: "Elä pelkää, ettet mahtavuutesi ja leveytesi vuoksi saisi sijaa maassa; Kullervo sillä tavoin härnää emäntää" (Lna 121).
Leveimmänki levätä."

Sanoi Ilmarin emäntä: Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 263−273: "Kun Kullervo ei peruuttanut loihtuansa, niin Ilmarisen emäntä rukoilee Ukkoa kadottamaan häntä ei ainoastaan kostoksi, vaan ehkä siinä toivossa, itsensä paremmin parantuvan, kun vastustajansa olisi kuollut" (Lna 121).*Säkeet 263−284 / Oi Ukko, ylijumala

Emännän ja Kullervon taistelu päättyy molempien pyytäessä Ukko ylijumalan apua. Väinö Kaukonen (1956: 282) viittaa Kantelettaren runoon Neien rosvo (Kntr. III 22) säkeiden viitteinä, mutta myös vienalaisissa Kalevanpojan kosto -runoissa saatetaan kääntyä Ukko ylijumalan puoleen (I2 936, I2 937, I2 939).
"Oi Ukkomuinaissuomalaisten säänjumala Katso lisääUkko asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä. Siltä anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala". (Turunen 1979.) yli-jumala!
Jou'uttelejoudutella : valmistella, kiirehtiä valmiiksi jousi suuri,
Katsokatsoa : valita kaaresikaari : jousi, jousen kaariosa parahin,
Pane vaskinen vasamanuoli Katso lisääVasama tarkoittaa Kalevalassa yleensä tylppäpäistä metsästysaseen nuolta, tässä kuitenkin nuolta yleisemmin. Vasamassa oli kovasta aineesta valmistettu pullomainen pää, joka usein ainoastaan tainnutti riistan ja jätti samalla turkin ehjäksi. Ampujan mukana metsällä kulki ns. kolkkamies, joka avusti riistan ja nuolien noutamisessa. (Turunen 1979.)
Tuon tulisen jousen päälle,
Työnnytä tulinen nuoli,
270. Ammu vaskinen vasama,

Ammu kautta kainaloien,
Halki hartio-lihojen,
Kaa'a tuo Kalervon poika,
Ammu kurja kuoliaksi,
Nuolella teräsnenälläteräsnenä : teräskärkinen,
Vasamalla vaskisella!"

Kullervo Kalervon poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi Ukko yli-jumala! Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 279−284: "Vastasanoillansa Kullervo paikalla tyhjäksi saattaa emännän rukoussanat; muuten niistä hänelle ehkä olisi pahaa tullut" (Lna 121).
280. Elä sie minua ammu;
Ammu Ilmarin emäntä,
Kaota katala nainen
Siirtymättänsä sialta,
Kulkematta kunnekanakunnekaan : minnekään!"

Siitä Ilmarin emäntä,*Säkeet 285−296 / Emännän kuolema

Kertojan lausumat säkeen emännän kuolemasta "Se oli meno nuoren naisen, / Kanssa kaunihin emännän" (UK 33: 291−292) toistuvat muunnellen myös Ainon kuoltua " Se oli surma nuoren neien / Loppu kaunihin kanasen" (UK 4: 271−272).
Tuo tarkantarkka : taitava, osaava Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: valpas, tarkkaavainen (15:398, 406; 20:218, 234 ym.); ymmärtäväinen, viisas (23:87; 25:536–556; 28:38 ym.) (Turunen 1979). takojan nainen
Vierivierrä : kaatua Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea (1:143; 3:77; 4:269; 33:5 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327 ym.); virrata, juosta (4:447−471 ym.); pyöriä ympäri (21:24); irtaantua, lähteä irti tai liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104 ym.); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4:269−270). kohta kuoliaksi,
Kaatui kattila-noeksikaatua kattilanoeksi : muuttua mustaksi, tulla kalmanväriseksi
Oman pirttinsä pihalle,
290. Kapeille kartanoillekartano : piha Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: rakennus, asuinsija, koti (4:38, 194; 23:24 ym.) (Turunen 1979)..

Se oli meno nuoren naisen,
Kanssasekä kaunihin emännän,
Jot oli viikon valvateltuvalvatella : odotella,
Vuosin kuusinkuuden vuoden ajan kuulusteltukuulustella : kysellä, tiedustella vaimoksi
Ilmarin iki-iloksiiki-ilo : ikuinen ilo, mielihyvä,
Sepon kuulunkuulu : kuuluisa, maineikas Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ihana (25:633); maineeltaan moitteeton, hyvämaineinen (23:562 ym.) (Turunen 1979). kunniaksi.