Kolmaskymmenesneljäs runo

Kullervo pötkii pakoon Ilmarisesta, kävelee surullisena korvessa ja saapi viidan eukolta tietää, isän, äitin, veljen ja sisaren hänellä vielä elossa olevan 1−128. Löytää heidät viidan eukon neuvokkia myöten Lapin rajalta 129−188. Äiti kertoo, mitenkä oli luullut Kullervon jo aikaa kadonneeksi ja myös, kuinka vanhempi tyttärensä oli marjatiellä hävinnyt 189−246.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Neljäsneljättä Runo.

KullervoKalervon poika, kostonhimoinen ja kovan kohtalon kokeva Kalevalan keskushahmo Katso lisääKullervo on Kalevalan traagisen Kullervo-runoston (runot 31−36) päähahmo, josta tulee kurjan kohtalon seurauksena pahainen orja. Lönnrotin tarkoituksena näyttää olleen synkän murhenäytelmän luominen, jossa Kalervon ja Untamon välinen vähäinen riita johtaa molempien veljesten perheiden tuhoon (Kaukonen 1956: 486−492). KalervonKalervo : Kullervon isä ja Untamon veli, veljesviharunojen päähahmoja poika,
Sinisukkasinisukkainen, Kullervon epiteetti äiönäijö : äijä, ukko lapsi,
Hivus keltainen korea,kelta- ja kaunishiuksinen; Kullervon epiteetti
Kengän kauto kaunokainenkauniilla päällisnahalla viimeisteltyihin kenkiin pukeutunut Katso lisääKauto on erityinen kenkien päällisnahka, päällinen (Turunen 1979; Jussila 2009). Kautokengiksi kutsuttiin tällaisella päällisellä viimeisteltyjä, korottomia naisten pieksukenkiä (Niemi 1910: 16).
Itse läksi astumahan
Luota seppo Ilmarisenseppo Ilmarinen : Kalevalan pääsankareita; seppä, sammon ja taivaankannen takoja; Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on lisäksi yksi myyttisistä Kalevan pojista, joista Lönnrot kirjoittaa Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Ilmarisen useampiin Kalevalan runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Turunen 1979.)

Ilmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).
,

Ennenkun isäntä saisi
Naisen kuolon korvihinsa,
Painuisipainua : vaipua, heittäytyä pahoille mielin,
10. Tapahtuisitapahtua : ryhtyä, ruveta tappelohon.

Läksi soitellen seposta, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 11 ja 12: "Iloissaan siitä kun oli emännän ylenkatseen kostetuksi saanut" (Lna 121).
Ilon lyöenilon lyöden : soittaen ja laulaen IlmanIlma : Ilmarisen koti mailta,
Kullervoitenkullervoita : toitotella torvella iloisesti ja kuuluvasti kankahallakangas : kuiva metsämaa,
Patakoitellenpatakoitella : metelöidä, meluta palollapalo : palanut kaskimaa,
Suo sorahti, maa järähti,
Kangas vastahantakaisin kajahti
Kullervoisen soitantoa,
Ilkeän ilon pitoa.

Kuului se sepon pajahan;
20. Seppo seisottuiseisottua : pysähtyä, jäädä paikoilleen, olla liikkumatta pajassa,
Saisaada : mennä, lähteä, tulla kujallekuja : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: karjasuoja (21:405; 22:373; 23:149 ym.) (Turunen 1979). kuulemahan,
Kartanollekartano : piha Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: rakennus, asuinsija (4:38 ym.) (Turunen 1979). katsomahan,
Mikä soitanta salolla,
Kullervointasoitto, iloinen toitotus kankahalla.

Jo näki toettosi : totuus, tosiasia totisettotinen : vakavasti otettava,
Valehettomatvaleeton : paikkansa pitävä vakaisetvakainen : todellinen, koristelematon, rikkomaton,
Näki naisen nukkunehen,
Kaunoisensa kaatunehen,
Kaatunehen kartanolle,
30. Kellistynehenkellistyä : kellahtaa kumoon, tuupertua keolleketo : niitty, nurmi.

Siihen seppo seisottiheseisottaa, refl. seisottihe : pysähtyi, jäi paikoilleen
Syämmellä synkeällä,
Puuttuipuuttua : ruveta, ryhtyä, paneutua yöksi itkemähän,
Viikoksi vetistämähänvetistää : itkeä,
Mieli ei tervoa parempi, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 35 ja 36: "Mieli katkera kun terva. Surua kuvattiin mustaksi, iloa valkeaksi." (Lna 121.)
Syän ei syttäsysi : pajan ahjossa kuumentamiseen käytetty hiili; noki, karsta valkeampi.

Itse Kullervo käveli,
Astui eelle jonne kunne, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 38: "Huolimatta siitä minne joutuisi" (Lna 121).

Sana jonnekunne 'johonkin' (Jussila 2009).

Päivän korpia koviakova : synkkä, kolkko,
40. HiienHiisi : mytologinen paikka tai olento Katso lisääHiisi 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) hirsi-kankahiahirsikangas : kangasmetsä, josta saadaan rakennushirsiksi kelpaavia puita;
Illan tullen, yön pimeten
Päätyipäätyä : pysähtyä maahan mättähälle.

Siinä istuvi isotoinisoton : isätön,
Armotoinarmoton : suojaton, turvaton; orpo ajattelevi:

"Mikä lie minunki luonut, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 45 ja 46: "Näyttää kun olisi arveltu eri ihmisillä eri luojansakin olleen" (Lna 121).
Kuka kurjaisenkurjainen : kurja, onneton, raukka kuvannutkuvata : muodostaa, tehdä, laatia
Kuuksi päiväksiikiajoiksi, koko elämänsä ajaksi kulullekulkusalle, liikkeelle,
Iäkseni ilmanilma : taivas alle!"

"Kotihinsa muut menevät,
50. Majoillensa matkoavat;
Mull' on korvessa kotini,
Kankahalla kartanoni,
Tuulessa tuli-siani,
Satehessa saunan löyly."

"Ellöspä hyvä Jumala,
Elkösi Katso lisääElkösi edustaa Uuden Kalevalan si-tunnuksellisia optatiivimuotoja, joille ei ole vastineita kansankielessä; tyyppi on Lönnrotin itsensä kehittämä (Leskinen 1972). sinä ikänä
Luoko lasta luonnotointaluonnoton : orpo, äiditön,
Eikä aivan armotointa,
Isotointa alle ilman,
60. Emotointaemoton : äiditön ensinkänäensinkään : varsinkaan,
Niin kun loit minun Jumala,
Minun kurjaisen kuvasit,
Loit kuin lokkien sekahan, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 63: "Jotka tuulessa, sateessa ja vilussa asuskelevat kareilla meressä" (Lna 121).
Karille meren kajavankajava : lokki!
Päivä pääskyille tulevi,
Varpusille valkenevi,
Ilo ilman lintusille,
Ei minulle milloinkana,
Tule ei päivä polvenensapolvenensa : koskaan,
70. Ei ilo sinä ikänä."

"En tieä tekiätäni,
Enkä tunne tuojoanituoja : synnyttäjä,
Liekö telkkä tielle tehnyt,
Sorsa suolle suorittanutsuorittaa : tehdä, valmistaa,
Tavi rannalle takonut,
Koskelo kiven kolohon."

"Piennä jäin minä isostaiso : isä,
Matalana maammostanimaammo : äiti,
Iso kuoli, äiti kuoli,
80. Kuoli muu sukuni suuri;
Jätti mulle jäiset kengät, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 81 ja 82: "Jätti paljain jaloin jäätynyttä maata astumaan, sukatonna uhkuista tietä kulkemaan" (Lna 121).
Sukat uhkuisetuhkuinen : sohjoinen, loskainen unohti;
Jätti jäisille jälillejäisille jäljille : liukkaille jalanjäljille, so. tukaliin paikkoihin,
Pyöriville portahillepyöriville portaille : pyöriville pitkospuille, so. epävarmoihin oloihin,
Joka suohon sortumahan,
Likahan litistymähän."

Vaan en nyt iällä tällä,
En mä vielä jouakana
Soille sotku-portahiksisotkuporras : upottavan kohdan yli asetettu puu, pitkospuu Katso lisääSana sotku merkitsee pyykkiä, pestäviä vaatteita (Jussila 2009). Entisaikoina pyykki pestiin järvien, jokien tms. rannoilla, jolloin askareita helpottamaan rakennettiin erityinen tie, vetisiin kohtiin pitkospuita tai kapulasilta (Turunen 1979).,
90. Silloiksi lika-sioillelikasija : mutainen, soinen paikka,
Enkä sinnes suohon sorru, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 91: "Huolissaan yhtäkkiä muistaa itsensä vielä jotain toki voivan" (Lna 121).

Sana sinnes 'niin kauan' (Jussila 2009).

Kunneskuin kannan kahta kättä,
Viittä sormea viritänvirittää : asettaa käyttövalmiiksi,
Kynttä kymmentä ylennänylentää : kohottaa, nostaa ylös."

Jopa juohtuijuohtua : juolahtaa, muistua mieleen mielehensä,
Puuttuipuuttua : tarttua kiinni, takertua aivohon ajatus,
Käyä UntamonUntamo : Kalervon veli ja murhaaja, Kullervon vastustaja, veljesviharunojen päähahmoja Katso lisääKalervon veljeä tarkoittavan Untamo-nimen rinnakkaismuotoja ovat Untamoinen ja Unto (Niemi 1910: 259).

Vrt. Untamo-nimen toinen tarkoite Kalevalassa: maan alla vainajana nukkuva suuri tietäjä, Antero Vipunen (5:17, 21; 16:205) (Turunen 1979; Jussila 2009).
kylähän,

Kostoa isonsa kohlutkohlu : kolhaisu, isku,
Ison kohlut, maammon mahlatmahla : kyynel,
100. Itsensä pahoin piännät.

Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Vuotavuottaa : odottaa, vuota Untamoinen,
Maltapa sukuni surma!
Kun tulen minä sotahan,
Tokkojosko saan tuvat tuhaksi,
Kartanot kekälehiksi."

Tuli akka vastahansa,
Siniviitta viian eukko; Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 108: "Metsänhaltio=väkeä" (Lna 121).
Hänpä tuon sanoiksi virkki,
110. Itse lausui, noin nimesi:
"Kunneminne läksit Kullervoinen,
Kaaloatkaalata : kulkea vaivalloisesti, tarpoa, kahlata Kalervon poika?"

Kullervo Kalervon poika
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Juohtui mielehen minulle,
Puuttui aivohon ajatus,
Mennä tuonne toisialle,
Käyä Untamon kylähän,
Kostoa sukuni surma,
120. Ison kohlut, maammon mahlat,

Polttoa tuvat tuhaksi,
Kypeniksikyven : kipinä, tuhkahöytyvä kyyätelläpoltella."

Akka tuo sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Ei ole surmattu sukusi,
Viel' ei kaatunut Kalervo,
On sulla iso elossa,
Maammo mailla tervehenä."

"Oi on armas akkaseni! Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 129: "Ihastuksissaan puhuttelee akkaa mielityssanoilla, joihin muuten ei ollut tottunut" (Lna 121).

Sana armas säkeessä 'rakas'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: mieluinen, suloinen (1:200;3:440 ym.); lempeä (23:37−40). (Turunen 1979.) Myös kunnioitukseen viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (SKVR I1 128). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009). Ks. lisää Nirvi 1982.

130. Sano armas akkaseni,
Missäpä minun isoni,
Kussamissä kaunis kantajani?"

"Tuollapa sinun isosi,
Tuolla kaunis kantajasi
LapinLappi : rajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maa Katso lisääNimen alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olla varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NESK s.v. lappi, Lappi.) laajalla rajalla,
Kalalammin laitehellalaide : reuna, laita."

"Oi on armas akkaseni!
Sano armas akkaseni,
Mitenkä mä sinne pääsnen,
140. Kutenmiten kulkea osannen?"

"Hyvähyvä : helppo on sinne päästäksesi,
Ouonkinouto : vieras, joka ei tunne seutua osataksesi,
Korven kolkka käyäksesi,
Joen ranta juostaksesi;
Astut päivän, tuosta toisen,
Astut kohta kolmannenki,
Kulet kohti luotehesen,
Vaara vastahan tulevi,
Sie astu alatsealapuolitse, alaosaa pitkin Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003). vaaran,
150. Käy vaaran vasenta puolta;
Tuostapa joki tulevi
Oikealle puolellesi,
Käy sitä joen sivua,
Kolmen kosken kuohumitsekuohuvien kohtien ohitse Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003).;
Tulet niemen tutkamehentutkain : pää, kärki,
Pääyt päähän pitkän kaiskunkaisku : kapea niemi,
Tupa on niemen tutkamessa,
Kalasaunaerämaan kala-apajien luokse rakennettu tilapäisasumus kaiskun päässä,
Siinäpä iso elävi,
160. Siinä kaunis kantajasi,
Siinäpä sisaresiki,
Kaksi kaunista tytärtä."

Kullervo Kalervon poika
Läksi tuosta astumahan;
Astui päivän, tuosta toisen,
Astui kohta kolmannenki,
Kulki kohti luotehesen;
Tuli vaara vastahansa,
Hän astui alaisin puolin
170. Vaaran lievettälieve : juuri, alaosa vasenta;
Joutuvijoutua : päätyä joelle tuosta,
Astuvi joen sivua,
Jokivarruttajokivarrut : joenvarsi, ranta vasenta,
Kulki kolmen kosken kautta;
Tuli niemen tutkamehen,
Päätyi päähän pitkän niemen,
Tupa oli niemen tutkamessa,
Kalasauna kaiskun päässä.

Meni hän tupahan tuosta;
180. Eipä tunneta tuvassa:
"Mistä vieras veen takoa, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 81: "Vedentakaisia asukkaita ei tultu metsämatkoilla eikä muilla kuluilla usein tapaamaan, jonka tähden olivat oudompia" (Lna 121).
Kustamistä kulkiain kotoisin?"

"Etkö tunne poikoasi,
Tunne et lastasi omoa,
Jonka Untamon urohoturos : mies, miehinen mies
Veivät kanssansa kotihin Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 186: "K. ei näy tietävän itsensä vasta Untamolassa syntyneen" (Lna 121).
Ison vaaksan varrellisnavaaksanvarrellinen : vaaksan pituinen Katso lisääVaaksa on pituusmitta, jota vastaa levitetyn kämmenen peukalon ja etu-, keski- tai pikkusormen päiden väli.,
Emonemo : äiti värttinänvärttinä : hyrrämäinen kehruuväline Katso lisääLankaa valmistettiin aikoinaan kehräämällä esimerkiksi villasta, hampusta ja pellavasta. Kehrääminen oli työlästä, ja ainesten valmistelu vei aikaa ja vaati taitoa. Apuna kehruussa käytettiin erilaisia välineitä, värttinää ja myöhemmin myös rukkia. Värttinäksi kutsutaan kehrävartta, hieman kynää suurempaa puikkoa, jonka ympärille lanka kehrätessä kiertyi. Kehrääminen oli aikoinaan yksi naisen tärkeimmistä askareista. Kalevalassa kuuluisin kehrääjä on Päivätär (4:142; 24:82 ym.). (Turunen 1979: 114−115, 399.) pituisna?"

Emo ennätti sanoa,
190. Vaimo Katso lisääVaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Mikael Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NESK s.v. vaimo.) vanha lausuella:
"Ohoh poikani poloinen,
Ohoh kurja kullansolki(hyväillen, säälien Kullervosta) kultainen solki!
Ettäpäs elävin silmin Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 193: "Manalan haamut välistä kulkivat ihmisten ilmoilla, ei toki elävin silmin" (Lna 121).
Näitä maita matkaelet,
Kun jo itkin kuolleheksi,
Jo kauan kaonneheksi."

"Kaks' oli poikoa minulla,
Kaksi kaunista tytärtä,
Niist' oli osattomaltaosaton : onneton, kovaosainen, kurja
200. Kaksi vanhinta kaonnut,

Poika suurehen sotahan, Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 201: "Poikansa kyllä ei kadonnut sotaan, mutta kun sota oli hänen onnettomuutensa syynä, niin siitä vertaa hänen sotaan kadonneen" (Lna 121).
Tyttö tietämättömihin;
Poikani tuli takaisin,
Eipä tyttö tullekana."

Kullervo Kalervon poika
Itse ennätti kysyä:
"Kunne tyttösi katosi,
Minne sai sisaruenisisarut : sisko?"

Emo tuon sanoiksi virkki,
210. Itse lausui, noin nimesi:
"Tuonne tyttöni katosi,
Tuonne sai sisaruesi:
läksi marjahan metsälle,
Alle vaaran vaapukkahanvaapukka : vadelma,
Sinnepä kanakana : lapsi, tyttö, neito Katso lisääKana monesti neidon metafora runoissa (myös alli, sorsa, sotka, pyy). Myös morsiamesta. katosi,
Lintu kuoli liian surman, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 216 ja 217: "Ei tavalliseen surmaan, vaan aivan tietämättömään, josta ei sanaistakaan saatu" (Lna 121).
Surmahan sanattomahansanaton : nimetön, tuntematon, epätavallinen,
Nimen tietämättömähän."

"Kenen tyttöä ikävä? Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 219: "Kuka yli muiden kaipasi kadonnutta tyttöä?" (Lna 121).
220. Kenen muun kun ei emonsa,
Emon etsoetsintä, etsiminen eellimmäisnäedellimmäinen : ensimmäinen, etumainen,
Emon etso, emon kaiho;
Läksinpä emo poloinen
Etsimähän tyttöäni,
Juoksin korvet kontiona, Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 225 ja 226: "Päivät päästänsä ja väsymättä metsässä kulkien" (Lna 121).
Salot saukkona samosin;
Etsin päivän, tuosta toisen,
Etsin kohta kolmannenki,
Päivän kolmannen perästä,
230. Viikon päästä viimeistäki
Nousin suurelle mäelle,
Korkealle kukkulalle,
Huusin tuosta tyttöäni,
Kaonnutta kaihoelinkaihoella : kaivata surren:
""Missä olet tyttöseni,
Tule jo tyttöni kotihin!""

"Noinpa huusin tyttöäni,
Kaonnutta kaipaelin;
Vaarat vastahan saneli,
240. Kankahat kajahtelivat: Katso lisääLönnrot kommentoi säettä 240: "Muuta vastausta en saanut, kun vaarain ja kangasten kajahuksen omaan huutooni, ja siitä taisinki päättää tyttöni jo iäti menneen" (Lna 121).
""Elä huua tyttöäsi,
Elä huua, hoilaele!
Ei se saa sinä ikänä,
Ei paloa polvenansa
Emon entisen tiloille,
Taatontaatto : isä vanhan valkamoillevalkama : veneiden säilytyspaikka.""