Yhdeksästoista runo

Ilmarinen tulee Pohjolan tupaan, kysyy tytärtä ja määrätään vaarallisille ansiotöille 1–32. Pohjan neiden neuvolla saapi työt onnellisesti täytetyksi ja kyntää ensiksi käärme-pellon, saapi toiseksensa Tuonen karhun ja Manalan suden, pyytää kolmanneksi hirveän suuren hauin Tuonelan joesta 33–344. Pohjolan emäntä lupa'aa ja kihla'aa tyttärensä Ilmariselle 345–498. Wäinämöinen pala'aa pahoilla mielin Pohjolasta ja kieltää kenenkään lähtemästä kilpakosiaksi toisen nuorempansa kanssa 499–518.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Yhdeksästoista Runo.

Siitä seppo IlmarinenKalevalan pääsankareita; seppä, sammon ja taivaankannen takoja; Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).

Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä, myyttisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on yksi myyttisistä Kalevan pojista, joista Lönnrot kirjoittaa Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Turunen 1979.)
,

Takoja iän-ikuinen
Itse tungeiksetunkea, refl. tungeikse : tunkeutuu, tulee sisälle tupahan,
Kaivaiksekaivaa, refl. kaivaikse : kaivautuu, työntyy katoksen alle.

Tuotihin simoa tuoppi,
Mettä kannu kannettihin
Seppo Ilmarin kätehen;
Seppo tuon sanoiksi virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa:
"En ennen sinä ikänäkoskaan, milloinkaan,
10. Kuuna kullan valkeanaikinä, milloinkaan, koskaan
Juone näitä juomisia,
Kun ma saan nähä omani,
Onko valmis valvattinivalvatti : odotettu, kaivattu (morsiamesta),
Valmis valvateltavanivalvateltava : odotettu, kaivattu (morsiamesta)."

Tuop' on Pohjolan emäntäLouhi, Pohjolan sotainen ja toimelias naishallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979: 260).

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.)

Sanan virkkoi, noin nimesinimetä : lausua, sanoa painokkaasti:
"Vaiv' on suuri valvatissa,
Vaiva valvateltavassa,
Jalk' on kesken kenkimistäkenkiminen : kenkien sitominen jalkoihin,
20. Toinen vieläki kesempikeskeneräisempi;
Äskenvasta sitten Katso lisääAdverbilla äsken on karjalan kielessä merkitykset 'sitten (vasta); oikein, aivan, todella; äsken' (KKS). on valmis valvattisi,
Oikeinvalmiina, kunnossa otettavasi,
Kun sa kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet
Ilman auran astumatta,
Vaarnojenvaarna : auran terän raudoitettu kärkiosa värisemättä,
Senpä Hiisimytologinen olento Katso lisääHiisi on Kalevalassa mytologinen paikka tai olento. Suomen kielessä sanalla on merkitykset 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin kuitenkin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) ennen kynti,
Lempopaholainen, piru; Hiiden toistonimi Katso lisääLempo on Kalevalassa ja kansanrunoissa personoitunut paha, luonnossa esiintyvä paha haltia, pahuuksien alkusynnyttäjä; nimenä Hiiden toistonimi (Jussila 2009; Siikala 2012: 277). Ks. Hiisi.

Lempo-sanalla on mitä ilmeisimmin yhteys lempi-sanaan; alkuperäinen merkitys näyttäisi liittyvän palamiseen. Lempi esiintyy yleisesti vanhojen henkilönnimien osana, mm. Lemminkäinen, Lemmitty, Ihalempi, Kaukalempi. (SSA2 s.v. lempi, lempo.)
varsinki vakoilivakoilla : tehdä vakoja, kyntää

Vaarnasilla vaskisilla,
30. Auralla tuli-terällä,
Oma poikani poloinen
Heittiheittää : jättää kesken kyntämättä."

Silloin seppo Ilmarinen
Meni neitonsa tupahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Yön tyttö, hämärän neito!

Muistatko ajan mokomanmokoma : sellainen,
Kun kuvasinkuvata : muodostaa, tehdä, laatia uuen sammonsampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli Katso lisääSammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä; sitä on luonnehdittu muun muassa ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Turunen 1979; Jussila 2009). Useimmille tulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta kansanrunoista. Ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe; sampoa on pidetty vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannatteleva maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−190). Kulttipatsaat ovat yleisiä eri yhteisöjen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; Turunen 1979: 294.) Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden perusteella sampo on tulkittu lähteeksi maailmassa olevalle hyvälle sekä kaikelle kasvulle ja vauraudelle (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2004: 169−175; ks. Siikala 2012: 192).,
Kirjo-kannenkirjokansi : kirjavakantinen, kannestaan koristeltu Katso lisääSana kirjokansi tarkoittaa substantiivina kirjavaa kantta ja adjektiivina kannestaan kirjavaa, koristeltua. Kansanrunoissa kirjokansi on tarkoittaa kuitenkin yleisesti taivaankantta, johon tuikkivat tähdet ovat kiinnittyneet. (Turunen 1979.) kalkuttelin,
40. Sie vannoit iki valasi
Eessä julkisenjulkinen : esillä oleva, kaikkien tuntema Jumalan,
Alla kasvon kaikkivallan
Tullaksesi toivottelittoivotella : luvata
Mulle miehelle hyvälle
Ikuiseksi ystäväksi,
Kainaloiseksi kanaksikainaloinen kana : vaimo; puolison metaforinen nimitys?
Nyt ei äiti annakana,
Työnnä mulle tyttöänsä
Kyntämättä kyisen pellon,
50. Käärmehisen kääntämättä."

Antoi morsian apua,
Työnti neito neuvokkianeuvokki : neuvo, ohje, kehotus:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen!
Aura kultainen kuvoa,
Hopeinen huolittelehuolitella : koristella, viimeistellä!
Sillä kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet."

Tuop' on seppo Ilmarinen
60. Kullan ahjohonahjo : pajan tulisija Katso lisääAlun perin ahjo oli yksinkertainen kiviladelma, jossa sijaitsi hiillos (Turunen 1979). asetti,
Hopeansa lietsimehen,
Tuosta aurasen takovi;
Takoi rautaiset taluksetsota-asun rautajalkineet,
Teräksiset säärystimet,
Ne on päällensä pukevi,
Säärillensä säätelevi,
Rauta-paitahan paneiksepanna, refl. paneikse : pukeutuu,
Teräs-vöihin vyöteleiksevyöellä, refl. vyöteleikse : vyöttäytyy, vyöttää itsensä,
Otti rauta-rukkasensa,
70. Nouti kintahat kiviset,
Saisaada : ottaa siitä tulisentulinen : voimakas, raju ruunan,
Valjasti hyvän hevoisen,
Läksi pellon kynnäntähän,
Vainion vakoantahanvakoanta : vakojen tekeminen maahan, kyntäminen.

Näki päitä pyöriviäpyörivä : liikkuva, hyörivä, kieppuva,
Raivojaraivo : pääkallo ratisevia,
Sanovi sanalla tuolla:
"Hoi matokäärme Jumalan luoma,
Kuka nosti nokkoasi,
80. Kenpä käski ja kehoitti
Päätä pystössä piteä,
Kaulan vartta kankeata;
Pois nyt tieltä poikellaitepoikeltaa, refl. poikellaite : poistu, poikkea,
Tungeitetunkea, refl. tungeite : työnny, ahtaudu kulohonkulo : auringon polttama, edellisenä vuonna niittämättä jäänyt heinikko, ruohikko kurja,
Alas kursohonkurso : kursikko, ryteikkö kuoitekutoa, refl. kuoite : kudo tai kiedo itsesi, vääntäydy, pujottaudu,
Heilauta heinikkohon!
Josp' on tuolta pääsi nostat,
Ukkomuinaissuomalaisten säänjumala Katso lisääUkko asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä, ja siltä anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala". (Turunen 1979.) pääsi särkenevi
Nuolilla teräs-nenilläteräsnenä : teräskärkinen,
90. Rakehilla rautaisilla."

Siitä kynti kyisen pellon,
Vakoeli maan matoisenmatoinen : käärmeitä täynnä oleva,
Nosti kyitä kynnökselle,
Käärmehiä käännökselle,
Sanoi tuolta tultuansa:
"Jo nyt kynnin kyisen pellon,
Vakoelin maan matoisen,
Käärmehisen käännättelin,
Joko tyttö työnnetähän,
100. Annetahan ainoiseni?"

Tuop' on Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Äsken neiti annetahan,
Tyttö täältä työnnetähän,
Kun sa tuonet TuonenTuoni : Tuonelan väen asuinpaikka Katso lisääTuoni merkitsee vainajalaa ja kuuluu viikinkiajan skandinaavisesta traditiosta saatuun uskonnolliseen käsitteistöön (Siikala 2012: 437). Kalevalassa Tuonella tarkoitetaan kuolleiden olinpaikkaa, tuonpuoleista maailmaa tai kuolemaa olennoksi personoituna. Transsiin vaipuvat, loveen lankeavat noidat kävivät Tuonella eli matkasivat vainajalaan. Kansanuskomusten mukaan Tuoni saattoi noutaa itselleen seuralaisen elävien maailmasta. (Turunen 1979; Jussila 2009.) Vrt. 16:183, 189. karhun,
Suistanetsuistaa : suitsittaa, panna suitset päähän suen ManalanManala : Tuonela, kuolleiden olinpaikka Katso lisääManala on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, jossa Manalan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Siellä sijaitsevat Manalan virta, Manalan maja ~ ikimaja eli vainajien asumus (19:117 ym.) ja Manalan saari (16:157). (Jussila 2009.) Nimitys manalainen 'Manalan asukas' esiintyy personoitua kuolemaa merkitsevän Tuonen rinnalla (16:192; 35:122) ja tavataan itäsuomalaisissa ja virolaisissa kansanrunoissa. Kuolleiden väkeen kuuluvat Manalatar ~ Manatar eli Tuonetar, Manalan impi eli Tuonelan neito, Manalan lapsi eli Tuonen tytti ja Manan neiti. (Turunen 1979.)

Ks. Tuonela.

Tuolta TuonelanTuonela : kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailma Katso lisääTuonela on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, Tuonelan väen asuinpaikka ja loveen lankeavan noidan käyntipaikka. Vainajat kuljetettiin perille Tuonelan joen yli; muita Tuonelan paikkoja olivat Tuonelan koti, Tuonelan salo ja Tuonelan tupa. (Jussila 2009.) Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret. Vainajalassa elettiin samaan tapaan kuin ihmisten maailmassa: kuolleet söivät, joivat, suorittivat askareita jne. Tällaisiin käsityksiin pohjautuvat monet hautaamiseen liittyvät tavat, kuten ruuan tai työkalujen asettaminen hautaan. (Turunen 1979: 346, 347; Siikala 2012: 173.)

Ks. Manala
salosta,

Manalan majan periltä;
Sata on saanutsaada : mennä suistamahan,
110. Tullut ei yhtänä takaisin."

Siitä seppo Ilmarinen
Meni neitonsa tupahan,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Työ minulle määrättihin:

Suistoa suet Manalan,
Tuonen karhut tuoakseni
Tuolta Tuonelan salosta,
Manalan majan periltä."

Antoi morsian apua,
120. Työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen!
Teräksestä tehkös suitset,
Päitset rauasta rakenna
Yhellä vesikivellä,
Kolmen kosken kuohumilla,
Niillä tuonet Tuonen karhut,
Suistanet suet Manalan."

Siitä seppo Ilmarinen,
130. Takoja iän-ikuinen
Teräksestä suittisuittaa : laatia, valmistaa suitset,
Päitset rauasta rakenti
Yhellä vesikivellä,
Kolmen kosken kuohumilla.

Kävi siitä suistamahan,
Itse noin sanoiksi virkki:
"Utu tyttöututyttö : sumun haltiattaren epiteetti Terhenetärsumu haltiaolennoksi personoituna!
Seulo seulallaseula : jauhojen tms. puhdistamiseen käytetty väline Katso lisääSeulaa käytettiin jauhojen erotteluun akanoista. Siinä oli ohuesta haapalaudasta ympyränmuotoiseksi taivutettu laita ja esimerkiksi metallilangoista kudottu verkkopohja. Kun seuloja, tavallisesti emäntä, liikutteli esinettä nopeasti edestakaisin, valuivat puhtaat jauhot pohjan väliköistä läpi. (Turunen 1979.) utuautu : sumu, usva Katso lisääUtu-sanan käyttö on Kalevalassa laajempaa kuin suomen kielessä ja karjalassa. Sana merkitsee eepoksessa tomua (12:381, 382) tai sumua, usvaa (myös 42:339 ym.). (Turunen 1979.),
Terhenistäterheninen : sumu Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sumuinen, usvainen (2:64; 42:182 ym.) (Turunen 1979). tepsutteletepsutella : seuloa, heilutella jotakin kevyesti edestakaisin
140. Viljanvilja : metsän riista vierimä-sioillevierimäsija : kulkupaikka,
Jott' ei kuule kulkevaksi,
Eik' on eestäni pakene!"

Sai sutosen suitsi-suuhunkuolaimet suuhun, valjaisiin,
Karhun rauta-kahlehesen
Tuolta Tuonen kankahalta,
Sinisen salon sisästä,
Sanoi tuolta tultuansa:
"Anna akka tyttäresi,
Jo olen tuonut Tuonen karhun,
150. Suistanut suen Manalan!"

Tuop' on Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Äsken alli(metaforisesti) tyttö, nainen, morsian Katso lisääNeidon metafora runoissa (myös kana, sorsa, sotka, pyy). Myös morsiamesta. annetahan,
Sini-sotkasinisotka : sininen sotkalaji; (metaforisesti) morsian suoritahansuoria : panna kuntoon, valmistaa, laittaa valmiiksi,
Kun saat suuren suomu-hauin,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuolta Tuonelan joestaTuonelan joki : maanpäällisen ja tuonpuoleisen erottava virta Katso lisääTuonelan joki ~ koski on virta, jonka yli Tuonelaan matkattiin (9:379 ym.). Se erotti maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltui siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi. (Turunen 1979.),
Manalan alantehestaManalan alanne : Tuonelan joen suvanto, hitaasti virtaava kohta
Ilman nuotan nostamatta,
160. Käsi-verkon kääntämättä;
Sata on saanut pyytämähän,
Tullut ei yhtänä takaisin."

Jopa tuskiksi tulevi,
Läylemmäksiläyli : tukala, tuskallinen, vaikea lankeavilangeta : kääntyä, käydä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaatua, kuolla sodassa (36:36; 43:194); sattua, syntyä (11:98); kadota (6:124, 139; 28:21, 184) (Turunen 1979).,
Meni neitonsa tupahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Työ minulle määrättihin
Aina entistä parempi:
Saa'a suuri suomu-hauki,
170. Liikkuva kala lihava
Tuonen mustasta joesta,
Manalan iki-purosta
Verkotoinna, nuotatoinna,
Ilman muutta pyy'yksettä."

Antoi morsian apua,
Työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Ellös olko milläskänä!
Taop' on tulinen kokkokotka Katso lisääKokko eli kotka on myyttinen lintu ja edustaa Ukkosen jumalan lintua monissa pohjoisen Euraasian pyyntikulttuureissa (Siikala 2012: 345).,
180. Vaaka-lintuvaakalintu : kotka, suuri taikalintu Katso lisääSuomen vanhassa kirjakielessä vaakalintu on yleinen petolinnun nimitys. Sanan alkuosa ei liity painonmääritysvälineen nimitykseen vaaka vaan kuuluu etymologisesti yhteen skandinaavisperäiseksi selitetyn vaa'as-sanan kanssa, joka merkitsee tuskaa, kipua, poltetta, vammaa. Vaa'as esiintyy kalevalamittaisessa kansanrunoudessa. (NESK s.v. vaaka.) Suomalaisessa kansanrunoudessa vaakalintu ilmentää käsitystä, jonka mukaan samaanilla oli erilaisia apueläimiä. Hän saattoi muuttaa itsensä kotkan hahmoon tai käyttää lintua jollakin muulla tavalla hyväkseen. (Turunen 1979.) valkeinentulinen!
Sillä saanet suuren hauin,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta."

Se on seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen
Takovi kokon tulisen,
Vaaka-linnun valkeisen,
Kourat rauasta kuvasi,
190. Teräksestä temmottimetjalka kynsineen,
Siiviksi venehen vieretvieri : laita.
Itse siiville yleni,
Selkähän sioittelihesijoitella, refl. sijoittelihe : asettautui,
Kokon kynkkäluunkynkkäluu : siipiluu nenillevaraan, päälle.

Siitä neuvoi kokkoansa,
Vaaka-lintua varoitti:
"Kokkoseni lintuseni,
Menes lennä, kunneminne käsken,
Tuonen mustalle joelle,
200. Manalan alantehelle,
Iske suuri suomu-hauki,
Liikkuva kala lihava!"

Tuo kokko komea lintu
Lenteä lekuttelevi,lentää lekutella : lentää siipiään säännöllisesti läimäytellen
Lenti hauin pyyäntähän,
Hirmu-hampahan hakuhun
Tuonne Tuonelan joelle,
Manalan alantehelle,
Yksi siipi vettä viisti,
210. Toinen taivasta tapasitavata : koskettaa, viistää,
Kourat merta kuopaeli,
Nokka luotoja lotasilotasta : raapaista, kolauttaa.

Siitä seppo Ilmarinen
Lähtevi haroamahanharata : haravoida, vetää tai naarata haravalla
Tuota Tuonelan jokea,
Kokko luona vahtimahan.

Vetehinenpaha vedenhaltia Katso lisääVetehinen on Itä-Suomessa ja Karjalassa tunnettu ihmishahmoinen vedenhaltia. Sen uskottiin valvovan vesillä liikkuvia kalastajia ja muita kulkijoita, joiden se toivoi käyttäytyvän sopivalla tavalla. Vetehinen saattoi aiheuttaa tauteja pahoilla voimillaan; toisaalta se antoi myös kalaonnea. (Siikala 2012: 372.) veestä nousi,
Koppoikoppoa : siepata käsivarsille, kopata kiinni Ilmarisen;
Kokko niskahan kohahti,
220. Vetehisen päätä väänti,
Polki päätä pohjemmaksialemmaksi, kohti pohjaa,
Kohti mustia mutia.

Jo tulevi Tuonen hauki,
Ve'en koira vengottavivengottaa : liikkua itseään väännellen,
Ei ole hauki pienen pieni,
Eikä hauki suuren suuri:
Kieli kahta kirvesvartta,
Hampahat haravan varren,
Kita kolmen kosken vertavertainen, suuruinen,
230. Selkä seitsemän venehen,
Tahtoi seppoa tavataottaa kiinni, siepata, kaapata,
Syöä seppo Ilmarisen.

Tuli kokko kouotellenkouotella : lentää raskaasti tai hitaasti siipiään lyöden,
Isketellenisketellä : lentää siipiään iskien tai muuten iskuvalmiina ilman lintu,
Eik' ole kokko pienen pieni,
Eikä aivan suuren suuri:
Suu sen on satoa syltäsyli : vanha pituusmitta, levitettyjen käsivarsien sormenpäiden väli Katso lisääSyltä vanhana pituusmittana vastaa 1,78 eli noin 2 metriä. Syli voi tarkoittaa myös vanhaa halkomittaa, jolloin sitä vastaa 4 kuutiometriä.,
Kita kuusi koskellista,
Kieli kuutta keihäsvartta,
240. Kynnet viittä viikatetta;
Keksi suuren suomu-hauin,
Liikkuvan kalan lihavan,
Iskevi kaloa tuota,
Vasten suomuja sukasisukasta : vetäistä, sivaltaa nopeasti.

Silloin suuri suomu-hauki,
Liikkuja kala lihava
Painavi kokon kynimenkynin : kotkan jalka, kynnet
Alle selvienselvä : aava, aukea; kirkas vesien,
Niin kokko kohotteleiksekohotella, refl. kohotteleikse : kohottautuu, nousee,
250. Ilmahan ylenteleikseylennellä, refl. ylenteleikse : kohottautuu, nostaa itsensä,
Nosti mustia muriamura : pohjamuta, multa
Päälle selvien vesien.

Liiteleikseliidellä, refl. liiteleikse : liitelee itsekseen, laateleikselaadella, refl. laateleikse : lentää hiljaa liidellen Katso lisääLaadella on äännemukailun motivoima ja tilapäisluonteinen deskriptiivi-ilmaus, liidellä-verbin toistosana (Turunen 1979; Jussila 2009).,
Toki toisesti kokevikokea : yrittää, koettaa,
Yhen iski kynsiänsä
Hauin hirmun hartioihin,
Ve'en koiran koukku-luihin;
Toisen iski kynsiänsä
Vuorehen teräksisehen,
260. Rautaisehen kalliohon,
Kilpestyi kivestä kynsi,
Kalpistihekalpistaa, refl. kalpistihe : kilpistyi, kimposi, luiskahti kalliosta,
Jo hauki sukeltelihesukellella, refl. sukeltelihe : sukeltautui, syöksyi veden alle,
Ve'en venkalesuuri otus, vonkale vetihevetää, refl. vetihe : kiskoutui irti, irrottautui, vetäytyi
Kynsistä kokon kynimen,
Vaaka-linnun varpahista,
Jälet kynnen kylkiluilla,
Halennehethaljennut : haava hartioilla.

Siitä kokko rauta-koura
270. Kivastihekivastaa, refl. kivastihe : ponnistautui, pani voimansa liikkeelle vielä kerran,
Siivet välkkyi valkeanavalkea : tuli Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: valkoinen, valoisa, kirkas (4:216; 6:200 ym.). Tulta merkitsevänä sana on vieras vienalaismurteille, mutta se esiintyy kuitenkin kansanrunoissa. (Turunen 1979.),
Silmät selvänä tulena,
Saip' on hauin kynsihinsä,
Ve'en koiran kourihinsa,

Nosti suuren suomu-hauin,
Ve'en venkalan veältivedältää : vetäistä, kiskaista
Alta aaltojen syvien
Päälle selvien vesien.

Niinp' on kokko rauta-koura
280. Kerrallansa kolmannella
Toki saapi Tuonen hauin,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuosta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta,
Ei vesi ve'elle tulluttulla : tuntua, vaikuttaa joltakin
Hauin suuren suomuloista,
Ilma ei ilmalle hajaisnuthajaista : haista, haiskahtaa
Kokon suuren höyhenistä.

Siitä kokko rauta-koura
290. Kantoi suuren suomu-hauin
Oksalle omena-tammenomenatammi : tammi, jossa on paljon terhoja Katso lisääTammi on kansanrunoudessa maailmanpuun variantti ja kuuluu vanhakantaisiin kosmisiin elementteihin; vrt. tammea harvinaisempi maailmanpuun versio saarni. Tammi ja maailmanpatsaana pidetty sammas esiintyvät runoissa vaihdellen samoissa kohdissa ja viittaavat kosmisen keskuksen tärkeimpään merkkiin. (Siikala 2012: 184−185.),
Päähän lakka-päänlakkapää : tuuhealatvainen petäjän;
Siinä maisteli makua,
Viilti halki hauin vatsan,
Riipoeliriipoella : raadella, raapia, tempoa rintapäätä,
Pään on varsinkauloineen poikki pahkoipahkoa : paloitella, lohkoa.

Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sinua kurja kokko,
Mikä lienet lintujasi,
300. Kumikä, kuka ollet otuksiasi,
Kun nyt maistelit makua,
Viillit halki hauin vatsan,
Kanssa riivoit rintapäätä,
Pään on varsin poikki pahkoit!"

Tuop' on kokko rauta-koura
Siitä syäntyisydäntyä : sydämistyä, suuttua Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: äityä, yltyä (38:280) (Jussila 2009). lentämähän,
Ylös ilmahan kohosi
Pitkän pilven rannanranta : reuna, syrjä päälle,
Pilvet liikkui, taivot naukuinaukua : äännellä kimeästi Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: naukua, maukua (39:107); pyytää valittaen (23:146) (Jussila 2009).,
310. Ilman kannetilman kansi : taivaankansi kallistihekallistaa, refl. kallistihe : kallistuivat, menivät kallelleen,
Katkesi Ukolta kaari,
Kuulta sarvisetsarvinen : sarvea muistuttava sakarat.

Siitä seppo Ilmarinen
Itse kantoi pään kaloa
Anopille antehiksi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuoss' onpi ikuinen tuoli
Hyvän Pohjolan tupahan."

Siitä tuon sanoiksi virkki,
320. Itse lausui ja pakisi:
"Jo nyt kynnin kyiset pellot,
Vakoelin maat matoiset,
Suistelin suet Manalan,
Tuonen karhut kahlestutin,
Sain on suuren suomu-hauin,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuosta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta;
Joko nyt neiti annetahan,
330. Tyttö täältä työnnetähän?"

Sanoi Pohjolan emäntä:
"Pahoinpa sinäki laait,
Kun sa päätä poikki pahkoit,
Laskit halki hauin vatsan,
Vielä riivoit rinta-päätä,
Kanssa maistelit makua."

Silloin seppo Ilmarinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei saalis viatta saa'a
340. Paikoilta paremmiltana,
Saati Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta;
Joko on valmis valvattini,
Valmis valvateltavani?"

Sanoi Pohjolan emäntä,
Itse lausui ja nimesi:
"Jo on valmis valvattisi,
Valmis valvateltavasi,
Annettava on alliseni,
350. Sorsasenisorsanen : (hellitellen) neito, morsian Katso lisääNeidon tai morsiamen metafora runoissa (myös kana, alli, sotka, pyy). suorittava
Ilmariselle sepolle
Ikuiseksi istujaksi,
Polviseksipolvinen : elinikäinen puolisoksi,
Kainaloiseksi kanaksi."

Olipa lapsi lattialla,
Lauloi lapsi lattialta:
"Jo tuli tuville näille,
Liikajoutava lintu linnahamme,
Lenti kokko koillisesta,
360. Halki taivahan havukkahaukka,
Siipi iski ilman äärtäilman ääri : taivaanranta, horisontti,
Toinen lainetta lakasi,
Pursto merta pyyhättelipyyhätellä : pyyhkiä kevyesti, hipoa,
Päähyt taivoa tapasi;
Katseleiksekatsella, refl. katseleikse : katselee ympärilleen, käänteleiksekäännellä, refl. käänteleikse : katselee itsekseen päätään käännellen,
Liiteleikse, laateleikse,
Liiti miesten linnan päälle,
Nokalla kolistelevi;
Miesten linna rauta-katto,
370. Ei siihen sisälle pääsnyt."

"Katseleikse, käänteleikse,
Liiteleikse, laateleikse,
Liiti naisten linnan päälle,
Nokalla kolistelevi;
Naisten linna vaski-katto,
Ei siihen sisälle pääsnyt."

"Katseleikse, käänteleikse,
Liiteleikse, laateleikse,
Liiti neitten linnan päälle,
380. Nokalla kolistelevi;
Neitten linna liina-kattoliinakatto : pellavakattoinen,
Jo siihen sisälle pääsi!"

"Liiti linnan patsahallepatsas : savupiippu Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pylväs, pilari uunin tms. kulmassa (12:206 ym.); portin pylväs (26:610) (Turunen 1979).,
Siitä laskihelaskea, refl. laskihe : laskeutui laelle,
Liikahutti linnan lauanlauta : ikkunan peittävä luukku,
Istui linnan ikkunalle,
Seinälle selinä-sulkaselinäsulka : vihreä- tai sinivihreäsulkainen,
Sata-sulka salvoimellesalvoin : hirsirakennuksen nurkkaliitos."

"Katselevi kassa-päitäkassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huivia Katso lisääAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (KKS; SMS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979).,
390. Tukka-päitä tunnustelitunnustella : tarkastella Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: tutkia käsin koskemalla (46:289); tutustua, kokea (26:311) (Jussila 2009).,
Neiti-parvesta parasta,
Kassa-päistä kaunihinta,
Heleintä helmi-päistä,
Kukka-päistäkukkapää : (neidosta) koristepäinen Katso lisääNuorta naimatonta naista kutsuttiin runoissa kukaksi tai marjaksi. Kukka myös morsiamen nimenä. (Esim. VII2 2288, VII2 2596, VII2 2927; XIII1 1493, XIII1 1696, XIII1 2372; XIII2 2857, XIII2 4663.) kuuluisinta."

"Siitä kokko kouraisevi,
Havu-lintuhavulintu : haukka haivertavihaivertaa : tarttua kiinni, siepata, kouraista,
Iski parvesta parahan,
Sorsajoukosta somimman,
Heleimmän, hempeimmän,
400. Verevimmän, valkeimman,
Senpä iski ilman lintu,
Kynsi pitkä piirrällyttipiirrällyttää : raapaista mukaansa, viiltää kynnellä,
Ku oli pystyryhdikäs pään piolta,
Sekä varrelta valittu,
Sulkasiltahan sulavin,
Hienokaisin höyheniltä."

Siitä Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Mistä tiesit teltamoinenonnellinen ja hyväosainen olento, sulhanen,
410. Kuulit kultainen omena(hellitellen) kosija Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: omenapuun hedelmä (35:143); tammenterho (29:156, 157; 44:186 ym.). Omena Kalevalassa myös lehmännimi (32:214). (Turunen 1979.)
Tämän neien kasvavaksi,
Tukan liinaliinatukka : vaaleatukkainen liikkuvaksi,
Huohtikohuohtaa : hohtaa, säteillä hopeat neien,
Neien kullat sinne kuuluikuulua : tulla kuuluisaksi,
Sinne paistoi meiän päivät,
Meiän kuuhuet kumotti?"

Lausui lapsi lattialta,
Vasta-kasvava karehtikarehtia : lausua, laulaa:
"Siitä tiesi teltamoinen,
420. Onnen myyräonnellinen ihminen, onnenpoika tien osasi
Neien kuuluhun kotihin,
Kaunihisen kartanohon:
Hyvä oli isostaiso : isä huutomaine Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: kova ääni, huhuilu (35:240; 49:123) (Turunen 1979; Jussila 2009).
Laivan suuren laskennalta,
Emostaemo : äiti sitäi parempi
Leivän paksun paistannalta,
Vehnäleivän leivonnalta,
Vierahan ravitsennalta."

"Siitä tiesi teltamoinen,
430. Äkki outoinenäkkioutoinen : tietämätön älysi
Neien nuoren nousneheksi,
Impyen ylenneheksi,
Kun kävi pihatsepihan kautta Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003). kerran,
Astui aittojen alatsealapuolitse Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003).
Varsin aamulla varahin,
Aivan aika huomenessaaikahuomen : varhainen aamu,
Noki nousi nuoraisestipystysuoraan,
Savu paksusti pakeni
Neien kuulusta koista,
440. Kasvavaisen kartanosta,
Neiti oli itse jauhamassa,
Kiven-puussakivenpuu : jauhinkivien väännintanko Katso lisääJauhinkivien väännintanko kiinnitettiin alaosastaan pyöritettävään yläkiveen, yläosastaan puolestaan lapattaan (Jussila 2009). kiikkumassakiikkua : jauhaa heiluen, keikkuen,
Kiven-puu käkenä kukkui,
Laklanalakla : villihanhi kivenkivi : jauhinkivi lapattakatto-orteen kiinnitetty tukipuu,
Kiven siiliyläkiven silmässä sijaitseva laakerirauta tai -puu sirkkusenasirkkunen : nopeasti liikkuva pikkulintu,
Kivi helmenä heläsi."

"Kävi siitä toisen kerran,
Astui pellon pientaretsepiennarta pitkin Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003).,
Neiti oli matara-maallamataramaa : paikka, jossa neidot keräsivät juuria Katso lisääMataramaa oli neitojen käyntipaikka, josta he keräsivät väriaineena käytettyjä matara-kasvien (Galium boreale) juuria. Kyseinen kasvi on tunnettu tässä tarkoituksessa Siperiasta Skandinaviaan ulottuvalla alueella. (Turunen 1979.),
450. Keikkui kelta-kankahillakeltakangas : keltaisia kasveja kasvava metsämaa,
Painelipainella : työnnellä upoksiin, värjätä puna-patojapunapata : pata, jossa lankoja värjättiin punaiseksi,
Keitti kelta-kattiloitakeltakattila : kattila, jossa valmistetaan keltaista väriainetta."

"Kävi kerran kolmannenki
Neien akkunan alatse,
Kuuli neitosen kutovan,
Pirtakangaspuiden osa, kaide käessä piukkoavanpiukata : paukuttaa,
Sukkulainenkudontaväline suikahtelisuikahdella : sujahdella, vilahdella
Kuin kärppä kiven kolossa,
Pirkaelipirkaella : napsahdella, paukkua pirran pii'itpii : työvälineen piikki, haara, hammas Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: piikivi (23:137; 43:109) (Turunen 1979).

Kalevalassa pirran piit (myös 44:19, 20, 33) olivat kovapintaisia tai metallista valmistettuja säleitä, joiden lomitse loimilangat kulkivat. Pii-sanaa käytetään Kalevalassa myös toisen työkalun yhteydessä, ks. haravan piit (15:202, 208, 209; 44:19 ym.). (Turunen 1979.)

460. Kuin on tikka puun kylessä,
Käärilautalaudanmuotoinen kangastukki eli puomi käännähteli
Kuin orava oksa-puussa."

Siitä Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuttivahingonilon ilmaisu, huudahdussana, kutti neitoseni!
Enkö ja sanonut aina:
Elä kuusissa kukahukukahua : laulaa, äännähtää iloisesti,
Elä laula laksoloissa,
Näytä kaulan kaarevuutta,
470. Käsivarren valkeutta,
Ripeyttä rinnan nuoren,
Muun on muo'on muhkeutta!"

"Kaiken syystäsyys : syksy syyättelinsyydätellä : heittää, viskoa; (kuvaannollisesti) suoltaa, ladella puhetta,
Keikutinkeikuttaa : jankuttaa, sanoa useaan kertaan tämän kesosen,
Jop' on kerkeänkerkeä : kiireinen, nopeasti kuluva, vauhdikas keväimen,
Jopa toisen touko-aiantoukoaika : kylvöaika:
Laatiomme piilo-pirtti,
Pienet piilo-ikkunaiset
Neien kangasta kutoa,
480. Neljin niisinniisi : kangaspuun määrämittainen lankasilmukka, joka nostaa ja laskee loimilankoja niukutellapäästää kitkuttavaa, hankaavaa ääntä,
Ettei kuule Suomen sulhot,
Suomen sulhot, maan kosiat."

Lausui lapsi lattialta,
Kaksi-viikkoinen kajahuikajahua : sanoa kaikuvalla äänellä, kajauttaa:
"Helppo on hepo salata,
Sorajouhikarkeajouhinen suojaella,
Paha on neitonen salata,
Hivus pitkä piilotella;
Laatisit kivisen linnan
490. Keskelle meren seläistä,
Siellä piikojapiika : nuori tyttö, neito; palvelustyttö Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito; neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) piellä,
Kanojasi kasvatella,
Eip' on piile piiat siellä,
Eipä impyet ylene,
Ettei pääse suuret sulhot,
Suuret sulhot, maan kosiat,
Miehet pystyisinpystyinen : suippokärkinen kypärin,
Heposet teräs-kapeinteräskapea : rautakengällä kengitetty kavio."

Itse vanha WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääVäinämöinen on Karjalan eeppisten runojen päähenkilö, jonka epiteettejä ovat "vaka vanha", "tietäjä" tai "laulaja iänikuinen" (vrt. inkeriläisissä runoissa V. esiintyy harvoin).

Tutkijoilla on erilaisia käsityksiä Väinämöisen perusolemuksesta. Mikael Agricolan mukaan Väinämöinen oli hämäläisten jumala; hahmoa on pidetty lisäksi muun muassa suomalaisena Orfeuksena sekä ilman, veden ja tuulen jumalana. Toisaalta Väinämöinen on mielletty historialliseksi sankariksi ja myyttiseksi tietäjäksi, samaaniksi. Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. (Turunen 1979.)

500. Alla päin, pahoilla mielin
Kotihinsa kulkiessa
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi minua mies kuluistamieskuluinen : miesraukka,
Kun en tuota tuntenunnatuntea : ymmärtää, älytä

Naia nuorella iällä,
Etsiä elon ajalla!
Kaikkiansa se katuvi,
Joka nuorta naimistansa,
Lasnalapsena lapsen saamistansa,
510. Pienenä perehtimistäperehtiä : saada perhettä, mennä naimisiin."

Siinä kielti Wäinämöinen,
Epäsi SuvantolainenSuvantolan eli Väinölän asukas
Vanhan nuorta noutamasta,
Kaunista käkeämästäkäetä : yrittää, koettaa,
Kielti uimasta uhallauhmaten, seuraamuksista välittämättä,
Veikankilpaa, vetoa lyöden vettä soutamasta,
Kilvoin neittä kosjomastakosjoa : kosia, tehdä tarjous naimakaupoista
Toisen nuoremman kerallakanssa.