Kymmenes runo

Wäinämöinen tulee kotia ja kehoittaa Ilmarista lähtemään Pohjan neittä kosimaan, jonka olisi sammon takomalla ansaitseva 1–100. Ilmarinen ei lupa'a sinä ilmoisna ikänä Pohjolaan lähteä, jonka tähden Wäinämöinen täytyy muulla mahdillansa laittaa hänen vastoin tahtoansa matkaan 101–200. Ilmarinen tulee Pohjolaan, otetaan hyvästi vastaan ja laitetaan sammon taontaan 201–280. Ilmarinen takoo sammon ja Pohjolan emäntä saattaa sen Pohjolan kivimäkeen 281–432. Ilmarinen pyytää neittä työnsä palkaksi; neiti teeskelee esteitä ja sanoo ei vielä kodistansa joutavansa 433–462. Ilmarinen saapi purren, pala'aa kotiinsa ja kertoo Wäinämöiselle jo sammon Pohjolaan takoneensa 463–510.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Kymmenes Runo.

Vaka(Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava vanha WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääVäinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).

Väinämöiseen liittyviä jumala-käsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn).

Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)

Elias Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012.

Otti ruskean orihin,
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen,
Itse reuoiksereutoa, refl. reuoikse : heittäytyy, asettautuu rekehen,
Kohennaiksekohentaa, refl. kohennaikse : asettuu, sovittautuu korjahansakorja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki.

Laski virkkuavirkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsallavitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa,
Helähytti helmisvyöllähelmisvyö : helmisiimainen ruoska Katso lisääVrt. helmiletku, helminen, helmiruoska, helmivyö, kariperä.,
Virkku juoksi, matka joutui,
10. Reki vieri, tie lyheni,
Jalas koivuinen kolasikolata : kolista,
Vemmelhevosvaljaiden luokki (luokka), niskan yli kulkeva kaari, jolla länget kiinnitetään aisoihin piukkipiukkia : paukahdella; helähdellä pihlajainen.

Ajavi karettelevikaretella : ajaa keveästi niin että kuuluu rahiseva ääni Katso lisääLönnrot selitti sanaa kare: "Kare (sanasta karata) merkitsee myös kiireistä kulkua, ja siitä karettaa, karetella kulkea kiiruisasti" (Lna 123).,
Ajoi soita, ajoi maita,
Ajoi aavoja ahoja,
Kulki päivän, kulki toisen,
Niin päivällä kolmannella
Tuli pitkän sillan päähän,
KalevalanKalevala : kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Katso lisää Lönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten yms. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) kankahallekangas : kuiva metsämaa,
20. OsmonKaleva-nimen rinnalla esiintyvä mytologinen nimi Katso lisääVrt. Osmoinen. pellon pientarelle.

Siinä tuon sanoiksi virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa,
Itse lausui ja pakisi:
"Syö susi unen näkiäunennäkijä : noita, samaani,
Tapa tauti Lappalainenlappalainen : Lapin kansaan kuuluva, suuren noidan mainesana Katso lisääSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamenmaahan ja saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NESK s.v. lappi, Lappi.)

Vrt. lappalainen Kalevalassa myös henkilö, joka asuu rajalla, rajaseudulla (Lna 121), ks. esim. runo 3.
!

Sanoi ei saavani kotihin
Enämpi elävin silmin
Sinä ilmoisna ikänä,
Kuuna kullan valkeana,
Näille WäinölänVäinölä : Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikka Katso lisääKansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille (Kaukonen 1945: 502−503; ks. myös Turunen 1979). ahoille,
30. Kalevalan kankahille."

Siitä vanha Wäinämöinen
Laulelevi, taitelevi,
Lauloi kuusen kukka-latvan,
Kukka-latvankukkalatva : (metaforisesti) kuusi Katso lisääKuusi, jossa on nuoria ja punaisia käpyjä, näyttää ikään kuin kukkivan (Saarimaa 1927: 8)., kulta-lehvänkultalehvä : havuiltaan kullanhohtoinen, kuusen epiteetti,

Latvan työnti taivahalle,
Puhki pilvien kohotti,
Lehvät ilmoille levitti,
Halki taivahan hajotti.

Laulelevi, taitelevi,
40. Lauloi kuun kumottamahan
Kulta-latvakultalatva : kullanhohtoinen, kuusen epiteetti kuusosehen,
Lauloi oksillen otavan.

Ajavi karettelevi
Kohti kullaista kotia,
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin,
Kun oli seppo Ilmarisenseppo Ilmarinen : Kalevalan pääsankareita, sammon ja taivaankannen takoja, Pohjolan neidon kosija Katso lisääIlmarinen on johdos sanasta ilma ja lukeutuu vanhimpiin suomalais-ugrilaisiin nimiin (Turunen 1979).

Väinämöisen tavoin kansanrunojen kulttuuriheeros, yli-inhimillisiä taitoja omaava seppä, joka on valmistanut maailmaan hyödyllisiä, myyttisiä esineitä (mm. sampo, kultaneito ja taivaankansi) (ks. Kuusi 1963; Hakamies 1999; Siikala 2012: 231). Ilmarinen on yksi myyttisistä Kalevanpojista, joista Lönnrot kirjoitti Vanhan Kalevalan esipuheessa. Kansanrunoissa Ilmarinen esiintyy erityisesti myyttisissä runoissa. Lönnrot liitti Kalevalassa Ilmarisen useampiin, toisistaan erilaisiin runoihin (esim. häärunot), jolloin Ilmarisesta kehittyi kansanrunoja keskeisempi hahmo. (Ks. Turunen 1979.)
,

Takojan iän-ikuisen
Luvannut lunastimeksi,
50. Oman päänsä päästimeksipäästin : lunnas
Pimeähän PohjolahanPohjola : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.),
Summahansumma : pimeä, synkkä, sumea; Sariolan epiteetti Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: tumma, musta (8:270) (Turunen 1979). SariolahanSariola : Pohjolan rinnakkaisnimi.

Jop' on seisottui oronen
Osmon uuen pellon päähän,
Siitä vanha Wäinämöinen
Päätä korjasta kohotti,
Kuuluvi pajasta pauke,
Hilkekilkutus, vasaroinnin ääni hiili-huonehestahiilihuone : paja.

Vaka vanha Wäinämöinen
60. Itse pistihepistää, refl. pistihe : pistäytyi pajahan,
Siell' on seppo Ilmarinen
Takoa taputtelevi,
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sie vanha Wäinämöinen,
Miss' olet viikonpitkän aikaa, kauan Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979, Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). viipynynnä,
Kaiken aikasi asunut?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuoll' olen viikon viipynynnä,
70. Kaiken aikani elellyt
Pimeässä Pohjolassa,
Summassa Sariolassa,
Liukunut LapinLappi : rajaseutu, pohjoisessa sijaitseva laaja maa Katso lisääSanan alkuperästä ja alkuperäisestä merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Lyydissä lap merkitsee Vienan Karjalaa eli oman asutuksen pohjoispuolista aluetta. Vatjassa lappolain merkitsee noitaa. Saamenmaahan ja saamelaisiin viittaavat lappi ja lappalainen ovat monien kansojen tuntemia nimityksiä; saamelaiset itse eivät ole niitä kuitenkaan käyttäneet. Erään selityksen mukaan Lappi voisi liittyä sanaan lape, lappea ja olisi varhaisemmalta merkitykseltään 'syrjäseutu'. (NESK s.v. lappi, Lappi.) lauillaladuilla,
Tietomiestentietomies : tietäjä, maagisen tiedon taitaja tienohilla."

Siitä seppo Ilmarinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie vanha Wäinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinentietäjä iänikuinen : Väinämöisen epiteetti,
Mitä lausut matkoiltasi,
80. Tultua koti-tuville?"

Virkki vanha Wäinämöinen:
Äijääijä : paljon Katso lisääKarjalan kielessä äijä 'moni, usea; pitkä, runsas, suuri' ja äijä(n) 'paljon' (KKS). on mulla lausumista:
Onp' on neiti Pohjolassa,
Impineito, naimaton tyttö; nainen kylmässä kylässäkylmä kylä : (metaforisesti) Pohjola,
Jok' ei suostu sulhosihin,
Mielly miehi'in hyvihin,
Kiitti puoli PohjanPohja : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääKs. Pohjola. maata,
Kun onpi kovin korea:
Kuuhutkuu paistoi kulmaluilta,
90. Päiväaurinko rinnoilta risottirisottaa : säteillä, hohtaa,
Otavainen olkapäiltä,
Seitsentähtinenseitsentähtinen : Otavan tähtikuvio selältä."

"Sinä seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen,
Lähe neittä noutamahan,
Päätä kassakassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huivia Katso lisääAlkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). katsomahan,
Kun saatat takoa sammonsampo : onnen lähde, vaurauden ja hyvän symboli Katso lisääSammolle on esitetty lukuisia eri selityksiä, ja sitä on luonnehdittu mm. ihmemyllyksi, jauhinkiveksi, auringoksi ja jättiläiskalaksi (ks. Siikala 2012: 189; Jussila 2009; Turunen 1979). Useimmille sampotulkinnoille löytyy jonkinlainen perusta suullisista runoista. Sampoon yhdistetty ihmemylly on kansainvälisten satujen aihe. Samporunojen ihmemyllytulkintojen taustalla ovat luultavasti vaikuttaneet karjalaisten satujen ihmemyllyihin liittyvät mielikuvat. Sampoa on pidetty myös vastineena skandinaaviseen perinteeseen kuuluvalle Grotti-myllylle, jonka keskeisin ominaisuus on kaiken hyvän jauhaminen. (Siikala 2012: 189−190.) Joissakin tulkinnoissa sampo on samaistettu sammakseen, joka on vanhakantainen kosminen elementti, taivaanlakea kannattava maailmanpatsas (Siikala 2012: 186−187). Sammakseen ja sampoon yhdistetyt kulttipatsaat ovat yleisiä eri kansojen perinteessä; suomalaisessa perinteessä maailmanpatsas on tunnettu ainakin Värmlannin savolaisten keskuudessa. (Siikala 2012: 186−189; ks. Turunen 1979: 294.)

Kansanrunojen, niiden selitysten sekä riittifunktioiden antamien selitysten perusteella sammon on tulkittu olevan maailman hyvän sekä kasvun ja vaurauden lähde (Anttonen 2012b; Siikala 2012: 192). Vuokkiniemeläisten runonlaulajien mielikuvien kautta sampoa lähestyneen Lotte Tarkan mukaan sampo on eeppisissä runoissa ihmisen olemassaoloon liittyvien positiivisten arvojen symboli, heterogeeninen onnen ja runsauden kokonaisuus, joka on synnyttänyt yhä uusia mielikuvia ja tulkintoja ja tullut näin osaksi jatkuvaa merkitysten generointia (Tarkka 2004: 169−175; ks. Siikala 2012: 192).
,

Kirjo-kannen kirjaella,
Niin saat neion palkastasi,
100. Työstäsi tytön ihanan."

Sanoi seppo Ilmarinen:
"Ohoh vanha Wäinämöinen,
Joko sie minun lupasit
Pimeähän Pohjolahan
Oman pääsi päästimeksi,
Itsesi lunastimeksi!
En sinä pitkänä ikänä,
Kuuna kullan valkeana
Lähe Pohjolan tuville,
110. Sariolan salvoksillesalvos : hirsirakennus, tupa,
Miesten syöjille sioille,
Urosten upottajille."

Siitä vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:

"Viel' on kummaihme, merkillisyys toinen kumma,
Onp' on kuusi kukka-latva,
Kukka-latva, kulta-lehvä
Osmon pellon pientarella;
Kuuhut latvassa kumotti,
120. Oksilla otava seisoi."

Sanoi seppo Ilmarinen:
"En usko toeksi tuota,
Kun en käyne katsomahan,
Nähne näillä silmilläni."

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Kun et usko kuitenkana,
Lähtekämme katsomahan,
Onko totta vai valetta!"

Lähettihin katsomahan
130. Tuota kuusta kukka-päätäkukkapää : (metaforisesti) kuusi Katso lisääSanalla tarkoitetaan Kalevalassa paitsi nuoria käpyjä kasvavaa kuusta myös koristepäistä neitoa (13:28 ym.), sarvipäistä lehmää (21:504) tai kukintopäistä heinää (35:252) (Turunen 1979). Otsanauha, pääripa oli naimattoman neidon tunnusmerkki.,
Yksi vanha Wäinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen;
Sitte tuonne tultuansa
Osmon pellon pientarelle
Seppo seisovi likellä,
Uutta kuusta kummeksivi,
Kun oli oksilla otava,
Kuuhut kuusen latvasessa.

Siinä vanha Wäinämöinen
140. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt sinä seppo veikkoseni
Nouse kuuta noutamahan,
Otavaista ottamahan,
Kulta-latva kuusosesta!"

Siitä seppo Ilmarinen
Nousi puuhun korkealle,
Ylähäksi taivahalle,
Nousi kuuta noutamahan,
Otavaista ottamahan
150. Kulta-latva kuusosesta.

Virkki kuusi kukka-latva,
Lausui lakka-päälakkapää : tuuhealatvainen petäjä:
"Voipa miestä mieletöintä,
Äkki outoaäkkiouto : tietämätön, osaamaton urostauros : mies, miehinen mies!
Nousit outo oksilleni,
Lapsen mieli latvahani
Kuva-kuunkuvakuu : kuun kuva, valekuu on nouantahan,
Valetähtyenvaletähdyt : loitsien luotu tekotähti varahanvarten."

Silloin vanha Wäinämöinen
160. Lauloa hyrähtelevi,
Lauloi tuulen tuppurihintuppuri : tuulenpuuska,
Ilman raivohonraivo : raju tila, riehunta rakentirakentaa : määrätä johonkin, saattaa tekemään jotakin,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Ota tuuli purtehesi,
Ahava venosehesi
Vieä vieretelläksesi
Pimeähän Pohjolahan!"

Nousi tuuli tuppurihin,
170. Ilma raivohon rakentui,
Otti seppo Ilmarisen
Vieä viiletelläksensä
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan.

Siinä seppo Ilmarinen
Jopa kulki, jotta joutui,
Kulki tuulen tietä myöten,
Ahavan ratoaahavan rata : tuulen tie, kulkureitti myöten,
Yli kuun, alatsealapuolitse Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003). päivän,
180. Otavaisten olkapäitseolkapään kautta tai vieritse Katso lisääKs. alatse.;
Päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan sauna-tielle,
Eikä häntä koirat kuullut,
Eikä haukkujat havainnut.

Louhi Pohjolan emäntäPohjolan sotainen ja toimekas naishallitsija Katso lisääLönnrot on muodostanut Kalevalan välittämän kuvan Pohjan akasta useiden kansanrunojen perusteella ja rakentanut Louhesta tietoisesti Väinämöiselle vastakohtaisen loitsijan, johon Pohjola-nimen myötä on tiivistynyt pahan merkitys (Turunen 1979: 260). Vrt. kansanrunojen vastineet Loviotar, Loviitar, Loviatar, Lovehetar, Louhietar, Laviatar, Luovatar, Lovin eukko, Lohetar, Lohjatar yms. (ks. Turunen 1979: 185−186).

Suullisissa runoissa Pohjan akka kuvataan vauraana ja ulkomuodoltaan kolkkona Pohjolan valtiaana. Mahtava Pohjan perillä asuva noitanainen, joka pystyy muuntautumaan myös linnuksi, kuuluu yleispohjoismaiseen perinteeseen. Erityisesti karjalaisessa mytologiassa Pohjan akka on keskeinen hahmo. Savolaisperinteessä Louhen vastine Loviatar/Loveatar on tautien synnyttäjä ja kaiken pahan aiheuttaja. Juvalaisessa perinteessä Pohjolan emäntä on kuvattu myös Väinämöisen vaimoksi. (Siikala 2012: 323−324.)
,

Pohjan akka harvahammas,
Tuop' on päätyvi pihalle,
Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi
190. Ja kuka urohiasi,
Tulit tänne tuulen tietä,
Ahavan reki-ratoarekirata : rekitie, kulkureitti,

Eikä koirat kohti hauku,
Villa-hännät virkkaelevirkaella : kutsua, sanoa, äännellä!"

Sanoi seppo Ilmarinen:
"En mä tänne tullutkana
Kylän koirien kuluiksi,
Villa-häntien vihoiksi
Näillen ouoillen oville,
200. Veräjille vierahille."

Siitä Pohjolan emäntä
Tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan,
Kuulemahan, tietämähän
Tuota seppo Ilmarista,
Takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettunavuottaa : odottaa
Sekä kauan kaivattuna
Näille Pohjolan perille
210. Uuen sammon laaintahan."

Se on seppo Ilmarinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan
Tuon on seppo Ilmarisen,
Kun olen itse Ilmarinen,
Itse taitava takoja."

Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
Pian pistihe tupahan,
220. Sanovi sanalla tuolla:
"Neityenineidyt : neiti nuorempani,
Lapseni vakavimpani,
Pane nyt päällesi parasta,
Varrellesi valkeinta,
Hempeintä helmoillesi,
Ripeintä rinnoillesi,
Kaulallesi kaunihinta,
Kukkeinta kulmillesi,
Poskesi punottamahan,
230. Näköpääsinäköpää : poskipää näyttämähän!
Jo on seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen
Saanut sammon laaintahan,
Kirjo-kannen kirjantahan."

Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
Maan kuulu, ve'en valio
Otti vaattehet valitut,
Pukehensa puhtahimmat,
Viitiseikseviititä, refl. viitiseikse : pukeutuu huolellisesti, vaatiseiksevaatia, refl. vaatiseikse : pukeutuu Katso lisäävaatia, refl. vaatiseikse : pukeutuu,
240. Pää-somihinpääsoma : päässä pidettävä koru suoritseiksesuorita, refl. suoritseikse : laittautuu, pukeutuu,
Vaski-pantoihinvaskipanta : kuparista valmistettu koristepanta tai -rengas paneiksepanna, refl. paneikse : paneutuu, pukeutuu,
Kulta-vöihin kummitseiksekummita, refl. kummitseikse : koristautuu, laittautuu kummasteltavaksi Katso lisääKummita 'ihmetellä; herättää kummastusta esiintymisellään; ilvehtiä, hullutella' (KKS)..

Tuli aitasta tupahan,
Kaapsahellenkaapsahella : liikehtiä kauniisti; hypähdellä kartanolta,
Silmistänsä sirkeänäsirkeä : hehkeä, kirkas,
Korvistansa korkeana,
Kaunihina kasvoiltansa,
Poskilta punehtivana,
Kullat riippui rinnan päällä,
250. Pään päällä hopeat huohti.

Itse Pohjolan emäntä
Käytti seppo Ilmarisen
Noissa Pohjolan tuvissa,
Sariolan salvoksissa,
Siellä syötti syöneheksi,
Juotti miehen juoneheksi,
Apattiapattaa : syöttää, kestitä ani hyväksi;
Sai tuosta sanelemahan:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
260. Takoja iän-ikuinen,
Saatatko takoa sammon,
Kirjo-kannen kirjaella
Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmänmaholehmä : lisääntymiskyvytön, lypsämättä oleva lehmä maitosesta,
Ohran pienestä jyvästä,
Kesä-uuhenkesäuuhi : kesän aikana keritty emälammas untuvasta,
Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan?"

Silloin seppo Ilmarinen
270. Itse tuon sanoiksi virkki:

"Saattanen takoa sammon,
Kirjo-kannen kalkutella
Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Ohran pienestä jyvästä,
Kesä-uuhen untuvasta,
Kun olen taivoa takonut,
Ilman kantta kalkuttanut
Ilman alkusen aluttailman minkäänlaista alkuvaihetta, tyhjästä,
280. Ripo-rihman tehtyisettäriporihman tehtyisettä : ilman, että edes rihmankiertämä olisi tehty, so. ilman minkäänlaista alkua."

Läksi sammon laaintahan,
Kirjo-kannen kirjontahan,
Kysyi paikalta pajoa,
Kaipasi sepinkaluja,
Ei ole paikalla pajoa,
Ei pajoa, ei palettapalje : laite, jolla puhalletaan ilmaa ahjoon eli pajan tulisijaan,
Ahjoaahjo : pajan tulisija Katso lisääAlun perin ahjo oli yksinkertainen kiviladelma, jossa sijaitsi hiillos (Turunen 1979). alasintana,
Vasarata, varttakana.

Silloin seppo Ilmarinen
290. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Akatp' on epäelköhöt,
Herjat kesken heittäköhöt,
Eip' on mies pahempikana,
Uros untelompikanauntelo : uninen, veltto!"

Etsi ahjollen alusta,
Leveyttä lietsehellelietse : lietsomisvälineet eli metallin kuumennusvälineet, so. palkeet ja ahjo osineen
Noilla mailla mantereilla,
Pohjan peltojen perillä.

Etsi päivän, etsi toisen,
300. Jo päivänä kolmantena
Tuli kirjava kivonenkivi,
Vaha-tukkovahatukko : kivenlohkare, joka tukkii tien vastahansa;
Tuohon seppo seisottiheseisottaa, refl. seisottihe : pysähtyi, jäi paikoilleen,
Takoja tulen rakenti,
Päivän laati palkehia,
Toisen ahjoa asetti.

Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen
Tunki ainehet tulehen,
310. Takehensatakeet : taottavat esineet alle ahjon,
Otti orjatorja : omaisuutta oleva ihminen; palkkalainen, palvelija Katso lisääOrja on Kalevalassa toisen ihmisen omaisuutta, joka voidaan ostaa, myydä ja ryöstääkin. Kalevalan antama kuva orjien elämästä ja asemasta rajoittuu runojen, sananlaskujen ja arvoitusten antamiin hajanaisiin tietoihin. Sammon taonnassa orjat ovat lietsojia (tässä), muualla he hoitavat hevosia (esim. 18:379−390) tai suorittavat talousaskareita orjapiikoina (esim. 24:147−150). Orjan elämä on usein synkkää ja onnetonta; tästä kielii Kullervon karu kohtalo. (Turunen 1979.)

Karjalan kielessä orja 'palkollinen, orja; rutiköyhä, kerjäläinen' (KKS).
lietsomahanlietsoa : puhaltaa palkeilla ilmaa,

Väkipuoletväkipuoli : orjan kertosana vääntämähän.

Orjat lietsoi löyhyttelilöyhytellä : liehuttaa, vilkuttaa,
Väki-puolet väännätteli
Kolme päiveä kesäistä
Ja kolme kesäistä yötä,
Kivet kasvoi kantapäihin,
Vahatvaha : iso irtokivi, siirtolohkare varvasten sioille.

Niin päivänä ensimäisnä
320. Itse seppo Ilmarinen
Kallistihekallistaa, refl. kallistihe : kumartui katsomahan
Ahjonsa alaista puolta,
Mitä tullehe tulesta,
Selvinneheselvitä : seljetä, tulla esiin valkeastatuli Katso lisääVrt. valkea adjektiivina: valkoinen, valoisa, kirkas (4:216, 6:200 yms.). Tulta merkitsevänä sana on vieras vienalaismurteille, mutta se esiintyy kuitenkin kansanrunoissa. (Turunen 1979.).

Jousi Katso lisääVarhaisimmat jouset olivat yksinkertaisempia ns. käsijousia, mutta myöhemmin opittiin valmistamaan kehittyneempiä, liipasin- ja lukkolaittein varustettuja jalkajousia (Turunen 1979). tungeiksetunkea, refl. tungeikse : työntyy, tulee esiin, ilmestyy tulesta,
Kaari kultakultakaari : kullalla koristeltu jousi kuumoksesta,
Kaari kulta, pää hopeahopeapää : hopeapäinen,
Varsi vasken kirjavainenvaskenkirjavainen : kuparinvärinen eli punertava.

On jousi hyvän näköinen,
330. Vaan onpi pahan tapainen:
Joka päivä pään kysyvi,
Parahana kaksi päätä.

Itse seppo Ilmarinen
Ei tuota kovin ihastu,
Kaaren katkaisi kaheksi,
Siitä tunkevi tulehen;
Laitti orjat lietsomahan,
Väkipuolet vääntämähän.

Jop' on päivänä jälestä
340. Itse seppo Ilmarinen
Kallistihe katsomahan
Ahjonsa alaista puolta;
Veno tungeikse tulesta,
Puna-pursi kuumoksestakuumos : kuumana hehkuva hiillos,
Kokat kullan kirjaeltu,
Hangathanka : veneen laidan tappi, johon airo tukeutuu vaskesta valettu.

On veno hyvän näköinen,
Ei ole hyvän tapainen:

Suotta lähtisi sotahan,
350. Tarpehetta tappelohon.

Se on seppo Ilmarinen
Ei ihastu tuotakana,
Venon murskaksi murenti,
Tunkevi tuli-siahan;
Laitti orjat lietsomahan,
Väkipuolet vääntämähän.

Jo päivänä kolmantena
Itse seppo Ilmarinen
Kallistihe katsomahan
360. Ahjonsa alaista puolta;
Hieho tungeikse tulesta,
Sarvi kultakultasarvi : kultasarvinen kuumoksesta,
Otsassa otavan tähti,
Päässä päivän pyöryläinenpäivän eli auringon kehrä.

On hieho hyvän näköinen,
Ei ole hyvän tapainen:
Metsässä makaelevi,
Maion maahan kaatelevi.

Se on seppo Ilmarinen
370. Ei ihastu tuotakana,
Lehmän leikkeli paloiksi,
Siitä tunkevi tulehen;
Laitti orjat lietsomahan,
Väkipuolet vääntämähän.

Jo päivänä neljäntenä
Itse seppo Ilmarinen
Kallistihe katsomahan
Ahjonsa alaista puolta;
Aura tungeikse tulesta,
380. Terä kultakultaterä : kultateräinen kuumoksesta,
Terä kulta, vaski varsi,
Hopeata ponnenponsi : kädensija aurassa päässä.

On aura hyvän näköinen,
Ei ole hyvän tapainen:
Kylän pellot kyntelevi,
Vainiot vakoelevi.

Se on seppo Ilmarinen
Ei ihastu tuotakana,
Auran katkaisi kaheksi,
390. Alle ahjonsa ajavi;
Laittoi tuulet lietsomahan,
Väki-puuskatväkipuuska : ankara tuulenpuuska vääntämähän.

Lietsoi tuulet löyhytteli,
Itä lietsoi, lietsoi länsi,
Etelä enemmän lietsoi,
Pohjanen kovin porotti,
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
Lietsoi kohta kolmannenki,
Tuli tuiski ikkunasta,
400. Säkehetsäe : kipinä ovesta säykkyisäykkyä : säihkyä, loistaa,
Tomu nousi taivahalle,
Savu pilvihin sakeni.

Se on seppo Ilmarinen
Päivän kolmannen perästä
Kallistihe katsomahan
Ahjonsa alaista puolta;
Näki sammon syntyväksi,
Kirjo-kannen kasvavaksi.

Siitä seppo Ilmarinen,
410. Takoja iän-ikuinen
Takoa taputtelevi,
Lyöä lynnähyttelevilynnähytellä : nopeasti heilautella, pamautella Katso lisääLönnrot pohti sanan selitystä seuraavasti: "--- kun suomenkielessä ei löydy yhtään lynnin, lennin alkavaa sanaa helinän merkityksellä, on luultavampi e'n sanasta lennähytellä alkusoinnun vuoksi muuttuneen y'ksi, ja tämän sanan niin muodoin merkitsevän ripsasta, kerkeätä liikuttamista" (Lna 123).,
Takoi sammon taitavasti:
Laitahan on jauho-myllyn,
Toisehen on suola-myllyn,
Raha-myllyn kolmantehen.

Siitä jauhoi uusi sampo,
Kirjo-kansi kiikuttelikiikutella : keinutella,
Jauhoi purnunpurnu : viljan tai jauhojen kiinteä säilytysastia puhtehessapuhde : aamu- tai iltahämärä,
420. Yhen purnun syötäviä,
Toisen jauhoi myötäviämyötävä : myytävä,
Kolmannen koti-pitojakotipito : kodin tarpeeseen varattu elintarvike.

Niin ihastui Pohjan akkaLouhi, Pohjolan sotainen ja toimekas naishallitsija Katso lisääKs. Louhi Pohjolan emäntä.,
Saattoi sitte sammon suuren

Pohjolan kivimäkehen,
Vaaran vaskisenvaskinen : vaskesta eli kuparista valmistettu sisähän
Yheksän lukon ta'aksi;
Siihen juuret juurrutteli
Yheksän sylensyli : vanha pituusmitta, levitettyjen käsivarsien sormenpäiden väli Katso lisääSyltä vanhana pituusmittana vastaa 1,78 eli noin 2 metriä. Syli voi tarkoittaa myös vanhaa halkomittaa, jolloin sitä vastaa 4 kuutiometriä. syvähän,
430. Juuren juurti maa-emähän,
Toisen vesi-viertehesenvesivierre : järven, joen tai meren ranta,
Kolmannen koti-mäkehen.

Siitä seppo Ilmarinen
Tyttöä anelemahan,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko nyt minulle neiti,
Kun sai sampo valmihiksi,
Kirjo-kansi kaunihiksi?"

Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
440. Itse noin sanoiksi virkki:
"Kukapa tässä toisna vuonna,
Kenpä kolmanna kesänä
Käkiäkäki – ilon ja onnen tuoja kukutteleisi,
Lintusia laulattaisi,
Jos minä menisin muunne,
Saisin marja muille maille!"

"Jos tämä kana(metaforisesti) neito katoisi,
Tämä hanhi(metaforisesti) neito hairahtaisi,
Eksyisi emosen tuomaäidin synnyttämä lapsi,
450. Puna-puolapunapuola : puolukka; (metaforisesti) neito pois menisi,
Kaikkipa käet katoisi,
Ilolinnut liikahtaisi
Tämän kunnahankunnas : kukkula, mäki kukuiltakukku : mäen korkein kohta,
Tämän harjun hartehiltaharteet : kukkulan tai harjanteen yläosa."

"Enkä joua ilmankana,
Pääse en neiti-päiviltänineitipäivät : aika, jolloin tytär asui naimattomana neitinä isänsä kodissa
Noilta töiltä tehtäviltä,
Kesäisiltä kiirehiltä,
Marjat on maalla poimimatta,
460. Lahen rannat laulamatta,
Astumattani ahoset,
Lehot leikin lyömättäni."

Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän-ikuinen
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärinalakuloisuuden ja melankolian kuvaus Katso lisääKypäri 'korkea päähine, lakki' (Turunen 1979).,
Jo tuossa ajattelevi,
Pitkin päätänsä pitävi,
Miten kulkea kotihin,
470. Tulla maille tuttaville
Pimeästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.

Sanoi Pohjolan emäntä:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Mit' olet pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin,
Laatisiko mieli mennä
Elo-maille entisille?"

Sanoi seppo Ilmarinen:
480. "Sinne mieleni tekisi
Kotihini kuolemahan,
Maalleni masenemahanmasennella : masentua, nääntyä, riutua kuoliaaksi."

Siitä Pohjolan emäntä
Syötti miehen, juotti miehen,
Istutti perähän purren,
Melan vaskisen varahan;
Virkki tuulen tuulemahan,
Pohjasen puhaltamahan.

Siitä seppo Ilmarinen,
490. Takoja iän-ikuinen
Matkasi omille maille,
Ylitse meren sinisen;
Kulki päivän, kulki toisen,
Päivälläpä kolmannella
Jo tuli kotihin seppo,
Noille syntymä-sioille.

Kysyi vanha Wäinämöinen
Ilmariselta sepolta:
"Veli seppo Ilmarinen,
500. Takoja iän-ikuinen,
Joko laait uuen sammon,
Kirjo-kannen kirjaelit?"

Sanoi seppo Ilmarinen,
Itse laatia pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo,
Kirjo-kansi kiikutteli,
Jauhoi purnun puhtehessa,
Yhen purnun syötäviä,
Toisen jauhoi myötäviä,
510. Kolmannen pieltäviäpideltävä : säilytettävä, varastoitava."