Yhdestoista Runo.*Yhdestoista Runo

Lönnrot kirjoitti uuteen Kalevalaan täysin uuden runon 11, jossa kuvailee Lemminkäisen elämää ja vaiheita. Väinö Kaukosen (1956: 468) mukaan runon tarkoitus on perustella myöhempiä tapahtumia: sitä, että Lemminkäinen lähtee sotaretkelle ja tavoittelemaan Pohjan neitoa, sekä sitä, ettei tätä kutsuta Pohjolan häihin. Runo 11 esittelee myös lyyristen runolaulujen naisnäkökulmaa, etenkin naimattomien tyttöjen elämään ja kosintaan liittyviä valinnanhalun ilmaisuja. Lönnrot upottaa säkeisiin yksityiskohtia, jotka viittaavat tuleviin tapahtumiin, ja viittaa itse vastaavasti myöhemmissä jaksoissa tässä runossa solmittuun avioliittoon.

Runossa Lönnrot 1) yhdistää useiden erillisten kertovien, kosinta-aiheisten runojen säkeitä, rakenteita ja juoniaineksia, 2) muotoilee henkilökuvia ja esittää näiden näkökulmia upottamalla kuvauksiin ja dialogiin lyyrisiä aihelmia sekä häälaulujen ja loitsujen osia, sekä 3) käyttää erityisen paljon yleisluontoisia kerronnan struktuuria rakentavia säkeitä, kuten toistoja ja kiteytyneitä alkuformuloita sekä tunnereaktioiden, dialogin tai puheenvuoron ilmaisuja, joita kansanrunossa on yleensä niukasti.

Eeppisistä runoista runo 11 hyödyntää etenkin Uhtualla ja Repolassa paikallisesti tunnettua Ahdin ja Kyllikin runoa sekä osia runotyypeistä Taivaanvalojen Kosinta; Iivana Kojosenpoika; Saaren neidot; Nurmen neito. Näissä kaikissa on kysymys kosinnasta, liiton solmimisesta tai neidon ryöstämisestä, ja seksuaalisuus nousee esille monin tavoin.

Ahdin ja Kyllikin runo muodostaa rungon runon 11 tapahtumille sekä runon 12 alkupuolelle. Kansanrunona runotyyppi on poikkeuksellisen paikallinen. Lönnrot oli tallentanut siitä alkuosan Uhtualla 1934 (I2 906), mutta vasta D. E. D. Europaeuksen vuonna 1845 tekemät seikkaperäisemmät löydöt Repolassa (II 232, II 233) antoivat runotyypistä tarkemman kuvan (Kuusi & Timonen 1988: 24). Runon poikkeuksellinen juoni, puolisoiden toisilleen tekemät valat ja miehelle valojen rikkomisen kautta muodostuva looginen syy lähteä sotaretkelle, antoi Lönnrotille perustan Lemminkäis-osuuden huomattavalle laajentamiselle.

Aika on AhtiaAhti : Lemminkäisen toistonimi Kalevalassa, joko yksin tai etunimen tavoin: Ahti Lemminkäinen, Ahti Saarelainen Katso lisääLönnrot on Kalevalassa samaistanut Ahdin ja Lemminkäisen, vaikka alkujaan kyse on eri henkilöistä. Kansanrunoissa Ahti, Kaukamoinen, Lemminkäinen ja Veitikka ovat usein vaihtuneet tai sekoittuneet keskenään. Lönnrot on sovittanut Ahtia käsitteleviä runoja Kalevalaan vapaasti toisintojen pohjalta ja saanut täydennyksiinsä vaikutteita esimerkiksi Kaukamoisen runosta, Kullervo-runosta, Iivana Kojosenpojan runosta, Vellamon neidon onginnasta, Kilpalaulannasta ja kosintarunoista. (Turunen 1979: 12−13.)

Vrt. Ahti-nimen alkuperäinen merkitys merenhaltian nimenä. Lönnrot on halunnut erottaa sankarinimen ja jumaluuden nimen toisistaan ja käyttää siksi merenhaltiasta muotoa Ahto. (Turunen 1979: 12.) sanoa,*Säkeet 1−2 / Runon alkuformula

Runo alkaa kansanrunolle tyypilliseen tapaan lyhyellä kahden säkeen aloitusformulalla. Säkeet löytyvät lähes sellaisenaan Lönnrotin vuonna 1834 Uhtualla tallentamasta Ahdin ja Kyllikin runon alusta (I2 906).
Veitikkätäveitikkä : veitikka, huima, vallaton; Lemminkäisen toistonimi Kalevalassa Katso lisääAlkujaan Veitikka on ollut Lemminkäisestä erillinen henkilö, mutta nimet ovat menneet sekaisin kansanrunoissa (Turunen 1979: 377). Ks. myös Lemminkäisen toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja Kaukomieli. vieretellävieretellä : laulella Katso lisääVrt. sanan alkumerkitys: kuljettaa pyöritellen. Vrt. myös sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaataa, ängetä (35:156); (verestä) päästää valumaan (15:368). (Ks. Turunen 1979.) .
Ahti poika SaarelainenLemminkäisen lisänimi Katso lisääKs. myös Lemminkäisen toistonimet Ahti, Kauko ja Kaukomieli.,*Säkeet 3−8 / Päähenkilön eli Lemminkäisen nimeäminen

Säkeissä nimetään alkavan jakson keskeinen päähenkilö Lemminkäinen, jonka synonyymiksi Lönnrot asettaa Ahti Saarelaisen nimen. Vaikka keruuajan runoissa nimet ja epiteetit Ahti Saarelainen ja Lieto Lemmin poika tai Lemminkäinen esiintyvät pohjoisilla runoalueilla monenlaisina yhdistelminä, ovat Ahti Saarelainen ja Lemminkäinen kansanrunossa pääosin selvästi eri henkilöt. Muutamissa Lönnrotin ja D. E. D. Europaeuksen Vienassa ja Aunuksessa tallentamissa Lemminkäisen virsissä heidät mainitaan eksplisiittisesti vastapuolina (I2 713: 143−180, I2 749: 44−68, I2 750: 51−80; II 219: 34−60, II 220: 40−86): Lemminkäisen tulo kutsumatta Päivölän pitoihin johtaa näissä runoissa heidän keskinäiseen taisteluunsa tietäjän loitsuin. Ahti myös nimetään kerran Päivölän isännäksi laulajalta muistiinpannussa kommentissa (I2 713).

Päähenkilön kasvuympäristöä Lönnrot kuvaa muodostaminsa säkein, joissa esiintyy kansanrunossa yleinen formulainen ilmaisu "korkea koti". "Kaukoniemen kainalossa" liittyy kansanrunossa seuraavaan kuvaukseen: "Ahti saarella asuupi / Kaukoniemen kainalossa / Veitikki nenässä niemen" (I2 729: 1−3, I2 761: 5−7, I2 830: 11−13; I2 834: 38−40). Kysymyksessä onkin ilmeisesti alun perin kolme eri henkilöä, Ahti, Kauko ja Veitikki, jotka joskus nimetään veljeksiksi, kuten runoissa I2 761 (1−4), XII2 6708 (18−21) ja XV 378a (3−5), tai jotka ovat Kaukamoisen virren mukaisesti juomingeissa riitaantuvia juhlavieraita. Christfried Gananderin 1700-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla tallentama runo kuvaa tapahtumien alkua juomingeissa:

Yxi ahti toinen kauko,
Kolmas veiticka veräjä.
Juopu ahti, juopu kauko,
Juopu veiticka veräjä,
Saarialan juomingista,
Kirja verkulan vakosta
(XII1 320: 25−30).

Nimien merkitys on hämärtynyt, kun niihin oletettavasti liittyneestä laajemmasta runostosta on jäänyt jäljelle vain fragmentteja ja juonet ja henkilöt ovat sekoittuneet toisiinsa.

Nimet Kaukomieli ja Kauko, samoin kuin Veitikki, esiintyvät kansanrunossa etenkin juuri pidoissa riitaantumisesta, miehen taposta ja piiloutumismatkasta Saareen kertovassa Kaukamoisen virressä. Kaksi suosittua runotyyppiä, Lemminkäisen virsi ja Kaukamoisen virsi, ovat kuitenkin aikojen kuluessa pohjoisilla runoalueella monin tavoin yhdistyneet. Pohjois-Karjalassa Lemminkäisen nimi oli runojen tallennusaikana täysin syrjäyttänyt Kaukamoisen nimen, vaikka laulajien repertuaareissa oli runsaasti eri tavoin yhdistyviä aineksia molemmista runotyypeistä. Kaarle Krohn pystyikin erittelemään runotyyppien aineksia yksityiskohtaisesti vasta sen jälkeen, kun Kaukamoisen virsi oli löydetty myös Inkeristä (Krohn 1903−1910: 507−552; ks. myös Kuusi 1963: 242−244).
Tuo on lieto(ihmisestä) huoleton, kevytmielinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa "lieto" Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). LemminLempi : Lemminkäisen isä poika,
Kasvoi koissakodissa korkeassakorkea : arvokas, ylhäinen,
Luona armahanarmas : rakas, kallis, ihana Katso lisääYleensä sana ’rakas, kallis (läheisestä ihmisestä)’ (KKS). Myös kunnioitusta viittaavana sanana: "Oi armas anoppiseni, / Sukuehen suuri vaimo" (SKVR I1 128). Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: mieluinen, suloinen (1:200; 3440; 5:203 yms.). Vrt. rahan armas, joka karhun mielittelysanoja (Turunen 1979; Jussila 2009), ks. lisää Nirvi 1982. emonsaemo : äiti
Laajimman lahen perällä,
KaukoniemenKaukoniemi : Lemminkäisen asuinpaikan nimi Katso lisääKs. sananmukainen merkitys: kaukana sijaitseva paikka. Nimi pohjautuu kansanrunoihin. (Turunen 1979: 112.) kainalossakainalo : (metaforisesti) suojaisa paikka.

Kaloinkalanlihalla siinä KaukoLemminkäisen toistonimi Katso lisääKs. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti, Kaukomieli ja veitikka verevä. kasvoi,*Säkeet 9−14 / Lemminkäisen ulkonäön kuvaus

Kansanrunoissa henkilökuvaukset muodostuvat usein lyhyistä, yhden säeparin mittaisista luonnehdinnoista, ja Lönnrot onkin tässä koonnut eri lähteistä miestä kuvaavia säepareja yhteen. Ensimmäisten säeparien esikuvat ovat eri runoista Vienasta: (9−10) "Kaloin ennen Kauko kasvo, / Ahto ahvenin yleni" (XV 378a: 1−2); (11−12) "Tuli mies mitä parahin, / puhkesi punaverinen" (Lemminkäisen virsi I2 835: 7−8, myös Marjavirsi I2 1121: 11−12); (13−14) "Peästäh pätömäh, / kohastah kelpoamah" (Luojan virsi I2 1098: 85−86).
10. Ahti ahvenin yleniyletä : kohota, nousta.
Tuli mies mitä parahin,
Puhkesi puna-verinenpunaverinen : verevä, punakka,
Joka päästänsä pätevipäteä : kelvata, olla kelvollinen, sopia,
Kohastansakohdastaan : omalta osaltaan, puolestaan kelpoavikelvata : olla pätevä, kelpaava; sopia, soveltua johonkin;
Vaan tuli vähän viallevika : heikkous, luonteenvika,*Säkeet 15−18 / Lemminkäinen naistenmiehenä

Lönnrot esittää Lemminkäisen turmeltuneiden tapojen syyksi sen, että hän on parantumaton naistenmies. Säkeiden esikuvana on todennäköisesti Lönnrotin 1837 Etelä-Karjalassa tallentamat Yöjalassa käyntiin liittyvät äidin panettelevat sanat: "Taas on hurja huilamasa, / Joka yö on öitsilöissä" (XIII2 2931: 10−13).

Lemminkäisen henkilöhahmon piirteet impulsiivisena sotasankarina ja naistenmiehenä kuuluvat Kaarle Krohnin analyysin mukaan alkujaan Kaukamoiselle. Kalevalan ainesten keruualueilla Vienassa esiintyvät sekä nimet Kaukamoinen että Lemminkäinen, mutta Pohjois-Karjalassa on Lemminkäinen syrjäyttänyt Kaukamoisen nimen monin osin yhteenpunoutuneissa runotyypeissä. Krohn onkin selvittänyt runotyyppien eroja sekä mahdollista alkuperää tarkemmin vasta Kalevalan ilmestymisen jälkeen tallennettujen inkeriläisten ja eteläkarjalaisten sekä virolaisten runojen avulla (ks. Kaukamoisen virsi; Krohn 1903–1910: 507–552).
Tavoiltansa turmiolleturmio : (siveelliseesti) pilaantuminen:
Ain' oli naisissa eläjänaisten seurassa eläjä,
Yli öitä öitsilöissäöitsit : naimaikäisten nuorten öinen kokoontuminen, jossa tehtiin käsitöitä, leikittiin ja ilakoitiin Katso lisääÖitsejä pidettiin tavallisesti syksyisin, jolloin avioliitot tyypillisesti solmittiin. Öitsien tavoitteena oli tarjota nuorille mahdollisuus tutustua toisiinsa yhteisen seurustelun ja ilonpidon kautta. Tutustuminen johti tavallisesti avioliiton solmimiseen. (Turunen 1979: 405.),
Noien impienimpi : neito, naimaton tyttö iloissa,*Säkeet 19−20 / "Noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa"

Säepari on formula, joka esiintyy viittauksissa naimattomien tyttöjen elämään (I2 955: 7−10, 18−19, 21−22, I2 1158: 1−2, 12−13, 19−20; ks. myös XIII1 1535: 116−117, XIII3 7674: 50−51). Säepari toistuu useamman kerran Lönnrotin 1835 Kellovaarassa tallentamassa runossa I2 955, joka on muutenkin ratkaisevasti vaikuttanut runon 11 säkeisiin, sekä Lonkassa 1834 tallennetussa Saaren neidot -aihelmassa I2 816 (274–275, 296–297: "Soaren impien ilossa, / Kassa päien kauneussa").
20. Kassa-päienkassapää : palmikkotukkainen; naimaton nainen, joka ei vielä käytä huivia Katso lisääVrt. Lönnrotin selitys: kassa-pää = med kort hufvud (Lna 122).

Alkuosana on kassa 'hiuspalmikko' (SMS, KKS). Naimattomat neidot pitivät tukkansa palmikoilla, mutta naimisiin mentäessä hiukset leikattiin ja päät hunnutettiin (Turunen 1979). karkeloissakarkelo : tanssi.

KylliKyllikki, Saaren tavoiteltu ja kauneudestaan kuuluisa neito, jonka Lemminkäinen ryöstää puolisokseen Katso lisääKalevalan Kyllikki on Lönnrotin sovite parisuhdetematiikkaan liittyvistä eeppisistä ja lyyrisistä runoista. Hahmon pohjana on Ahdin ja Kyllikin runo, joka edustaa viikinkiaikaiseksi tulkittua parisuhdetematiikkaa. Siinä nainen esiintyy aktiivisena ja tasavertaisena miehen rinnalla. (Turunen 1979; Kupiainen 1999a.) oli SaarenSaari : paikannimi suomalaisessa kansanrunoudessa, Kyllikin kotipaikka Katso lisääKs. Lönnrotin selitys: eräs voipa ja väkirikas luotomaa (Lönnrot 1862/2005).

Saarelaisepiikka oli osa Suomen viikinkiajan kertomarunoutta, josta Kyllikin hahmon pohjana oleva Ahdin ja Kyllikin runo on edustava esimerkki (Turunen 1979: 291). neiti,*Säkeet 21−22 / Kyllikin nimeäminen

Lönnrot nimeää Kyllikin "Saaren neidiksi", ja paralleelisäe "Saaren neiti, Saaren kukka" on yleinen toisiinsa yhdistyvissä lyyrisissä aihelmissa Kirkkoon kukaksi ja Kenen neito, kenen morsian. Nuorten lauluihin kuuluvassa aihelmassa kertoja menee sunnuntaina kirkkoon (joka oli yksi harvoista tilaisuuksista, joissa nuoret tapasivat toisiaan) ja ihastelee: "Kenen kukka, kenen neito" – ja vastaa: "Saaren kukka, saaren neito, / Saaren morsian mokoma" (XIII1 1493: 9−11).

Ahdin ja Kyllikin runossa Kyllikkiä ei kuvailla; Lönnrot on koostanut Kyllikin kuvauksen kokonaan erilaisista lyyrisistä aihelmista ja kosintateemaan liittyvien kertovien runojen säkeistä. Lähtökohtana yhdistelmälle on Lönnrotin 1838 Pohjois-Karjalan Koverossa tallentama runo VII1 750, jossa Marketan runon johdanto yhdistyy osiin runotyypeistä Taivaanvalojen kosinta ja Iivana Kojosenpoika.
Saaren neiti, Saaren kukkakaunistus, kauniin neidon vertauskuva,
Kasvoi koissa korkeassa,*Säkeet 23−30 / Kyllikin kasvuympäristön kuvaus

Kyllikin kasvuympäristön kuvaukseen Lönnrot on muokannut säkeet Pohjois-Karjalan Koverossa 1838 muistiinpanemistaan Marketan runon toisinnoista (etenkin VII1 752: 3−4, jonka jatkosäkeet Lönnrot hyödyntää myöhemmin). Säe "Kauan kasvoi, kauas kuului" on yleinen Mataleenan virressä, ja yleisesti Marjatan / Marketan / Mataleenan nimi yhdistyy eri alueilla vanhempien kotona viihtymisen teemaan samoin kuin vastahakoisuuteen sulhasille menosta (Mataleenan virsi; Marketan runo; Marjatan runo).
Yleni ylen ehossaeho : kaunis, komea Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: eheä, täydellinen, terve (9:478, 480, 555 ym.); hyvä, mieluisa (9:188); suopea, suosiollinen (14:71) (Turunen 1979).,
Istuen isoniso : isä majoilla,
Peräpenkinperäpenkki : takaistuin, pirtin peräseinällä oleva penkki Katso lisääKs. peripenkki (12:395). notkumillanotkuma : penkin keskiosa.

Kauan kasvoi, kauas kuului,
Kaukoakaukaa tuli kosiat
Neien kuuluhunkuulu : kuuluisa, tunnettu kotihin,
30. Kaunoisehen kartanohonkartano : rakennus, asuinsija, koti Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys: piha (17:339; 18:588; 21:52 yms.) (Turunen 1979)..

Kosi Päiväaurinko miesolennoksi personoituna poiallehen,*Säkeet 31−45 / Taivaanvalojen kosinta

Lönnrot hyödyntää Kyllikin kosinnasta kieltäytymisen kuvauksessa ensin Taivaanvalojen kosinta -aihelmaa (esim. VII1 530: 10−21). Taivaanvalojen kosinta on myyttinen teema, jossa personifioidut Päivä (aurinko), Kuu ja Tähdet kosivat neitoa pojalleen, mutta neito kieltäytyy vastaten, että Päivän, Kuun ja Tähtien tehtävät – eli paistaa päivisin tai kumottaa taivaalla öisin – ovat työläitä ja väsyttäviä. Neljäntenä kositaan yleensä Viroon, ja joskus kosijoina on lisäksi erilaisia eläimiä (Eläimet kosijoina).

Raja- ja Pohjois-Karjalassa Taivaanvalojen kosintaa seuraa Iivana Kojosenpoika -aihe, jolloin kolmantena tai viidentenä kositaan Kojon mäelle. Näissä versioissa neito saattaa kieltäytyä kaikista kosinnoista tai ilmoittaa menevänsä Kojon mäelle/Kojoselle. Tätä mieluisan kosijan ilmausta vastaa Etelä-Karjalassa yleinen Iivana Kojosenpojan runon aloitusformula: "Jouten synnyin, jouten kasvoin, / Kuin ois männä Joukoselle, / Jouten Joukonen pitäisi (I1 568: 1−3; vrt. säkeet 238−240). (Ks. myös neidon ryöstö -aihe, säkeet 197−214.)
Eip' on mennyt PäivälähänPäivälä : runollisesti personoidun päivän eli auringon asunto
Päivän luona paistamahan
Kesäisillä kiirehillä.

Kosi Kuuhutkuu personoituna poiallehen,

Eip' on mennyt KuutolahanKuutola : runollisesti personoidun kuun asunto
Kuun luona kumottamahankumottaa : kuumottaa, loistaa,
Kehät ilmanilman kehä : taivaankappaleen rata kiertämähän.

Kosi Tähtipersonoitu tähti poiallehen,
40. Eip' on mennyt TähtelähänTähtelä : tähden asunto
Pitkin öitä pilkkimähänpilkkiä : tuikkia, pilkahdella
Talvisilla taivahilla.

Tulevi Wirosta sulhot,
Toiset tuolta InkereltäInkere : Inkeri:
Eip' on neiti mennytkänä;
Itse vastenvastaan vastaeli:
"Suotta kultanne kuluvi,*Säkeet 47−48 / "Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi"

Kyllikin kosinnasta kieltäytymiseen risteytyy säkeitä lisäksi Nurmen neito (Rannan neito) -runotyyppiin kuuluvasta neidon vastauksesta, josta ensimmäisenä Lönnrot hyödyntää säkeet: "Toki teiän kultane kuluvi, / hopianne hoikkenovi, / ennenkuin tästä neien saatte" (V1 813: 21−23, V1 814: 22−25, V1 817: 21−24 ja XIII1 412: 24−26). Aihelman ydin on se, että kaunista neitoa kositaan eri tahoilta (pipit, papit; Viroon, Venäjälle, Tuuteriin, jne.), mutta neito kieltäytyy, kunnes tulee Nurmi-Tuomas tai neidonryöstäjä; Inkerissä hän kuitenkin valitsee paikkakunnista itselleen mieluisan vaihtoehdon, poiketen isän, äidin ja veljen mielestä sopivista vaihtoehdoista.
Hopeanne hoikkenevi
En lähe minä Wirohon,
50. En lähe, lupoakanaluvata : suostua,*Säkeet 50−54 / "En lähde Wiron vettä soutamahan, Wiron lientä lippomahan"

Lähtökohtana oleva säekokonaisuus: "En lähe Viron vesille, / Viron vettä soutamahan, / Viron lientä lippomahan" (VII1 514: 24−26) sisältää helposti muokattavan formularakenteen, josta on samassa runossa jatko: "En lähe Kojoin mäelle, / Kovan leivän leivontahan". Muita muunnelmia on Iivana Kojosenpoika -aihelmaan liittyvä "Vielä saamme Kojon mäelle / syömähän Kojon kaloa, / Kojon lientä lippomahan" (VII1 528: 51−53), Kissan virteen Kiteellä liittyvä säepari: "Syömähän kissan lihaa / Kasin lientä lippomahan" (VII2 1460: 24−25) sekä Lönnrotin kirjaama jatko Nurmen neito -runossa:

En lähe Viron vesille
Viron vettä soutamahan,
Vaan lähen Kemin joelle
Syömähän Kemin kaloa,
Kemin lohta keittämään
(XIII1 1240: 10−14).

Wiron vettä soutamahan,
Saarellista sauomahansauvoa : lykkiä sauvoimella venettä,
Syömähän Wiron kaloja,
Wiron lientä lippomahanlippoa : lusikoida suuhunsa."

"Enkä lähe Inkerelle,*Säkeet 55−60 / "Enkä lähe Inkerelle - Siell’ on nälkä, kaiken nälkä"

Lönnrotin säkeet ovat suoraan H. A. Reinholmin 1847 Keski-Inkerissä tallentamasta Nurmen neito -aiheisesta runosta (IV1 640: 11−20).

Inkere liittyy paikannimenä Etelä-Karjalassa sekä Länsi- ja Keski-Inkerissä kosinta-aiheisiin runoihin (etenkin: Neitoa kositaan eri paikkoihin), joissa neito joko kieltäytyy menemästä tai haluaa mennä Inkerelle (XIII1 361: 15−21; IV1 243: 18−23, IV1 667: 9−13, IV1 669: 31−37; IV1 733: 3−7). Länsi- ja Keski-Inkerissä esiintyy kiteytynyt säekokonaisuus, jolla kosinnasta kieltäytymistä perustellaan: "Tuoll' on nälkä kaiken nälkä: / puun nälkä, pärehen nälkä, jne". Vastaavasti kosintaan suostumista voidaan perustella vastakkaisella ilmaisulla: "Tuoll on kaiken vilja". (Meill on kaiken kyllä/tuolla kaiken nälkä).
Penkerellepenger : mäentörmä, jyrkkä rinne; myös rinteessä oleva tasanne, pänkerellepänger : äännesoinnittelun synnyttämä rinnakkaismuoto sanalle penger,
Siell' on nälkä, kaiken nälkä,
Puun nälkä, pärehenpäre : ohut puusäle nälkä,
Ve'en nälkä, vehnän nälkä,
60. Rukihisen leivän nälkä."

Tuop' on lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis KaukomieliLemminkäisen toistonimi Katso lisääKansanrunoissa eri henkilö, joka tavallisesti esiintyy nimellä Kaukamoinen (ks. Siikala 2012: 279−284). Vrt. Lemminkäisen muut toistonimet Ahti Saarelainen, Kauko ja veitikka verevä (Turunen 1979: 111).,
Lähteäksensä lupasi
Saaren kukkoakukkaa kosihin,
Tuota mointamoista morsianta,
Kaunokaista kassa-päätä.

Emo kielteäkieltää käkesikäetä : yrittää Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: luvata (6:22; 22:403-4; 26:387 yms.), uhmata (14:225; 22:223), aikoa (3:37; 18:154, 504; 26:131) (Turunen 1979).,
Varoitteli vaimoäiti, talon emäntä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: aviovaimo, naimisissa oleva tai ollut nainen (18:244; 46:269); (täysikasvuinen) nainen (7:175; 40:185 ym.); mytologinen naisolento (16:287; 40:33; 43:167; 45:24, ym.) (Jussila 2009).

Vaimo-sanaa ovat käyttäneet jo Agricola ja muut saman aikakauden kirjoittajat. Vanhimmassa kirjakielessä sillä on yleisimmin tarkoitettu aikuista naista. Sana nainen on sen sijaan mm. Agricolalla ollut hyvin harvinainen. Vanhassa kirjakielessä ja murteissa vaimo voi siis tarkoittaa aviovaimon sijasta naista yleisemmin. (NES s.v. vaimo.) vanha:
"Ellös menkö poikaseni*Säkeet 69−72 / Lemminkäisen äidin varoitus

Kun Lemminkäinen ilmoittaa äidilleen lähtevänsä kosimaan Kyllikkiä, äiti varoittaa häntä lähtemästä kosimaan itseään parempisukuista naista. Tämä perustuu kansanrunossakin esiintyvälle ajatukselle, jonka aineksia Lönnrot on voinut koota ainakin Mistä tunsitte meille tulla -aihelmasta (mm. XIII2 3581: 1−4).
70. Parempihin itseäsi,
Ei suattanesuata : suvaita, tahtoa, hyväksyä sinua
Saaren suurehen sukuhun!"

Sanoi lieto Lemminkäinen,
Virkkivirkkiä : puhua, sanoa, kertoa kaunis Kaukomieli:
"Jos en ole koiltanikodiltani koreaylpeä, mahtava Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kaunis (4:175; 9:279 yms.), ylpeä, kopea, kunniastaan arka (1:112, 50:1 yms.), herkkäaistinen, tarkka (26:5; 39:341 yms.) (Turunen 1979).,*Säkeet 75−78 / "Mie valitsen varrellani, otan muilla muo’oillani"

Lemminkäisen vastaus perustuu Lönnrotin Etelä-Karjalassa 1837 muistiinpanemaan yksittäiseen säekokonainaisuuteen XIII2 3009, jossa kosija vertaa itseään pohatan poikaan ja toteaa, ettei ole suultaan suuri eikä kodiltaan korkea, mutta sen sijaan komea ja vahva, eli voi "valita varrellaan". Kuva Lemminkäisestä naisiin seksuaalisesti vetoavana miehenä tarkentuu.
Su'ultanisuvultani aivan suuri,
Mie valitsen varrellani,
Otan muilla muo'oillani."

Ainayhä kieltävi emonsa
80. Lähtemästä Lemminkäistä
Saaren suurehen sukuhun,
Laajahan laji-perähänlajiperä : sukuperä:
"Siellä piiatpiika : nuori tyttö, neito, neitsyt; nainen Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) pilkkoavatpilkkaavat,*Säkeet 83−84 / "Siellä piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua"

Äiti puolustaa kantaansa, ettei pojan tulisi kosia itseään parempia tyttöjä, esittämällä huolen, että naiset pilkkaisivat poikaa. Miehen kannalta kyläyhteisön piikojen pilkka ja naisten "nauru" merkitsi miehisyyden julkista häpäisyä. Säepari, jossa joko kysytään: "Millä maksan naisten naurun, / naisten naurun, piian pilkan" (mm. Kalevanpojan kosto) tai todetaan, että: "Kyll mie maksan pii'an pilkan, / piian pilkan, naisen naurun" (ks. lyriikka: Naisten nauru, piian pilkka), esiintyy yleisesti sekä kertovissa että lyyrisissä kansanrunoissa. Säe "Naisten nauru, piian pilkka" esiintyy Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa myös loitsuissa (etenkin Riisi, mm. XII2 6124: 6; VII4 2892: 69; XV 654: 4). Naurun merkityksistä kansanrunossa ks. myös Tarkka 1998: 24−26, Timonen 2004b: 59−60.
Naiset nauravat sinua."

Mitä huoli Lemminkäinen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kyllä hää'än naisten naurun,*Säkeet 87−92 / Lemminkäisen vastaus naisten pilkkaan

Lyyrisissä runoissa Naisten nauru, piian pilkka -aihelman johdantona on usein Laulaisin minä kotona -aihelma, jossa mieslaulaja toteaa, ettei kehtaa laulaa julkisesti, koska naiset nauravat. Tämän ydinsäeparin jälkeen hän uhoaa saaneensa "isältä ilopalikan" tai voi sanoa myös suoraan: "Kyll mä tiiän, millä maksan, / Kyll mä maksan kyrvälläi" (XIII1 1990: 30−31). Mies kehuu siten omaavansa keinot kunnianloukkauksen takaisinmaksuun saattamalla naisen raskaaksi ("Potkasen pojan povehen"), mikä puolestaan on naimattomalle naiselle ikuinen häpeä. Lönnrotin säkeiden esikuvana on lähes suoraan hänen Kajaanissa 1828 muistiinmerkitsemänsä runo XII1 358 (11−14). (Ks. myös Timonen 2004b: 59−60.)
Soppityrskytsoppityrsky : nurkassa (salaa) naurettu nauru tyttärien,
Potkaisen pojan povehen,
90. Käsi-kannonkäsikanto : käsin kannettava kainalohon,
Siin' on pääloppu, päätepiste hyvänki pilkan,
Parahanki parjauksenparjaus : panettelu, soimaus."

Emo tuon sanoiksi virkki:*Säkeet 94−97 / Pyhäiset piiat

Lemminkäisen äidin sanoihin sisältyy tulevaisuutta enteilevä varoitus: hän varoittaa ei vaan Saaren naisten, vaan myös "pyhäisten piikojen" makaamisesta, josta sukeutuisi suuri sota. Kaarle Krohnin (1903−1910: 552) ja Väinö Kaukosen (1956: 468) tulkinnalle, että pyhäiset piiat ovat nunnia, antaa tukensa muun muassa D. E. D. Europaeuksen 1846 Suistamolta muistiinpanema kansanruno VII1 768 (1−3): "Lemminkäinen piilopoika, / Tuo piti pyhäiset pii'at, / Nagro naiset namasterin" (namasteri = luostari). Muuten alkusointuista ilmaisua "pyhäiset piiat" ei yleensä kansanrunossa tarkemmin määritellä (Niemi 1915−1916: 30 selittää sanan merkitsevän siveää). Se esitetään kuitenkin Lemminkäisen virressä yleisesti nimenomaiseksi syyksi siihen, että häntä ei kutsuta Päivölän pitoihin.
"Voi poloinenkurja, onneton päiviäni!
Nauraisitko Saaren naiset,
Pitäisitpitää : turmella Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ohjata, vallita (12:277; 45:242); kannattaa (2:154); tehota, riittää (36:241) (ks. Turunen 1979). pyhäisetpyhäinen : puhdas, siveä piiat,
Niin siitä toratappelu, sota tulisi,
Sota suuri lankeaisi,
Saisisaada : käydä kimppuun kaikki Saaren sulhot,
100. Sata miestä miekkoinensa,*Säe 100 / "Sata miestä miekkoinensa"

Formulainen ilmaisu esiintyy muun muassa Lönnrotin Latvajärvellä 1834 tallentamassa Sammon ryöstö -aihelmassa (I1 54: 282, 320). Sekä suuren määrän ilmaisu formulalla "sata x / tuhat y" että alkusointuinen "miehet miekkoinensa" ovat yleisiä kansanrunoissa.
Päällesi sinun poloisen,
Yksinäisen ympärille."

Mitä huoli Lemminkäinen*Säkeet 103−107 / Lemminkäinen ei huoli varoituksista vaan lähtee matkaan

Säkeet juontuvat Lemminkäisen virren kohdasta, jossa Lemminkäinen ei usko äitinsä varoituksia matkalla kohdatuista vaaroista, vaan lähtee:

Lemminkäinen piilopoika
Toki lähti, ei totellut,
Istusi oron rekehen,
Valjasti on viljoi varsan
Korjan kultasen etehen
(VII1 791: 70−75);

Tuo oli lieto Lemminkäinen,
Läksi tuosta, ei totellut,
Ajapi karittelopi,
Laulapi lavittelopi
(VII1 838: 43−46).

"Ajavi karittelevi" (yleisin: ajoa / myös: ajaa/laskea) on yleinen matkan teon kuvaussäe Vienassa, Aunuksessa, Pohjois- ja Raja-Karjalassa.
Varoituksista emonsa,
Ottavi hyvän orosenoronen : ori,
Valjasti valionvalio : paras, erinomainen varsan,
Ajavi karittelevikaritella : ajaa keveästi niin että kuuluu rahiseva ääni
Saaren kuuluhun kylähän
Saaren kukkoa kosihin,
110. Saaren mointa morsianta.

Nauroi naiset Lemminkäistä,
Piiat pisti pilkkojansa,
Kun ajoi kummasti kujallekuja(nen) : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie Katso lisääVrt. sana muualla Kalevalassa: karjasuoja (21:405; 22:373; 23:149; 36:143) (Turunen 1979).,*Säkeet 113−117 / "Kun ajoi kummasti kujalle, Kamalasti kartanolle"

Lönnrotin muokkaamien säkeiden taustalla on D. E. D. Europaeuksen ja H. A. Reinholmin Inkerissä 1847 ja 1848 tallentamat lyyrisen runon tai häärunon sanat, jossa verrataan tytön elämää vanhempien kotona elämään miehen kotona (Ison kotona ja toiselassa; Toisin toisessa talossa):

Kuin olit isoin kotona,
Käit sie kukkana kujassa,
Kajavana kaivotiellä.
Mänet toisehen talohon,
Käyt sie kummana kujassa,
Kamalana kaivotiellä
(IV1 170: 72−77; V2 666: 14−16, V2 689: 7−8).

Kamalasti kartanolle,
Ajoi korjansakorja : ajoreki, itäsuomalainen laitareki kumohon,
Veräjähänveräjä : karjalaisen asuinrakennuksen ulko-ovi Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys: aitan tien tai polun kohdalle rakennettu avattava ja suljettava kohta sulkupuineen (4:51; 7:172 ym.) (ks. Jussila 2009; Turunen 1979). vierähyttivierähyttää : pyöräyttää, kaataa.

Siinä lieto Lemminkäinen
Murtimurtaa : (suuttumuksen ilmauksessa) kääntää, vääntää suuta, väänti päätä,*Säkeet 118−119 / "Murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa"

Lemminkäisen suuttumuksen kuvaukseen Lönnrot käyttää Vienassa (joskus Aunuksessa) paikallisesti suosittua kiteytynyttä formulaa, joka esiintyy Ahti Saarelaisen (II 220: 46) lisäksi laajasti eeppisten runojen miespäähenkilöiden kohdalla tarinan käänteisiin vaikuttavissa suuttumuksen kuvauksissa (Väinämöinen, Joukahainen, Iivana Kojosenpoika, Lemminkäinen; Kalevanpojan kosto, Iivanan virsi / Kaarlon sota; Iivana Kojosenpoika; Kilpakosinta).
Murti mustoamustaa haventahaven : (suuttumuksen ilmauksessa) parta, viikset,
120. Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole tuota ennen nähnyt,
En ole nähnyt, enkä kuullut,
Naisen nauravan minulle,
Piian pilkkoja suannutsuvainnut."

Mitä huoli Lemminkäinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko Saarella sioasijaa,*Säkeet 127−156 / Lemminkäinen asettuu "Saaren impien iloksi"

Dialogi Saaren neitojen kanssa sijoittui Kalevalan keruuaikana pienellä Vienan alueella (Kontikki, Vuokkiniemi, Uhtua) Lemminkäisen tai Kaukamoisen nimissä lauletun runotyypin jatkoksi, ja vielä paikallisemmin Jyskyjärvellä ja Kiimaisjärvellä sisaren turmelus -runon eli Rutsa-aiheen lopuksi. Kalevalan ilmestymisen jälkeen Kaukamoisesta laulettu kokonaisuus, jonka loppuun dialogi Saaren neitojen kanssa olennaisesti liittyy, löydettiin Varsinais-Inkeristä, joka Kaarle Krohnin (1903−1910: 516−552) analyysin mukaan on myös sen todennäköinen lähtökoti.

Alun perin siis Kaukamoinen tai Kaukomieli (mutta runotyyppien yhdistyessä eri alueilla Lemminkäinen, joskus Ahti Saarelainen) käy kutsumatta Päivölän pidoissa, ja tapettuaan siellä miehen kyselee äidiltään neuvoa, mihin piiloutua. Hän saa neuvon lähteä Saareen, ja kyselee sinne saapuessaan Saaren neidoilta, onko sijaa, johon neidot vastaavat myöntävästi. Sen jälkeen säkeet kuvaavat, kuinka päähenkilö "Makasi tuhannen neittä, / Sata naista miehellistä, / Yhtenä kesoisna yötä", ja kun hänen täytyy tämän tehtyään lähteä puolestaan Saaren miehiä pakoon, niin neidot jäävät itkemään häntä ja Kaukomieli neitoja. Kalevalassa tapahtumat tulevat kokonaisuudessaan esiin vasta myöhemmin, runoissa UK 27, 28 ja 29.

Saaren neidot -aihelmassa ei esiinny mainintaa "pyhäisistä piioista". Se esitetään kuitenkin Lemminkäisen / Kaukamoisen virressä syynä siihen, ettei Lemminkäistä kutsuta pitoihin. Tämä on myös Lönnrotin Kalevalassa käyttämä juonimalli, ja Lönnrot toistaa siksi tässäkin kohtaa tulevia tapahtumia ennakoiden: "Ei ollut sitä tytärtä, / piikoa pyhintäkänä, / kuta hän ei kosketellut, / jonk’ ei vieressä venynyt".

Säkeet: "Ei olt sitä tytöistä, / Kunka vieress en venynyt" puolestaan juontuvat Itä- ja Pohjois-Inkerissä suositusta yöjalassa käynti -aiheisesta aihelmasta Kymmenen kylää kesoisna yönä, jonka muun muassa D. E. D. Europaeus ja H. A. Reinholm tallensivat 1847 Toksovassa (V1 1139, V1 1140, V1 1141).
Maata Saaren manterella,
Minun leikki lyöäksenilyödä leikkiä : ilakoida, leikkiä, tanssia,
130. Tanner tanhuellaksenitanhuella : tanssia, karkeloida
Saaren impien iloissa,
Kassa-päien karkeloissa?"

Saaren impyet sanovat,
Niemen neiet vastoavat:
"Onp' on Saarella sioa,
Maata Saaren manterella,
Sinun leikki lyöäksesi,
Tanner tanhuellaksesi,
Karjalaisnakarjalainen : paimen, karjankaitsija kaskimaillakaskimaa : kaskena käytetty tai oleva maa,
140. Paimen-poikana palollapalo : poltettu kaski,
Lapset on laihat Saaren mailla,*Säkeet 141−142 / "Lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevoisen varsat"

Säkeet ovat osa Saaren neitojen sanoja Lönnrotin 1934 muistiinpanemassa yksittäisessä runossa I2 816 (270−271): "Lapset laihat saaren mailla, Lihavat heposen varsat".
Lihavat hevoisen varsat."

Mitä huoli Lemminkäinen,
Palkkasihepalkata, refl. palkkasihe : palkkautui paimeneksi,*Säe 144 / Palkkasihe paimeneksi

Säe on peräisin Vienan ja Aunuksen alueella tavattavasta Kalevanpojan kosto -aiheesta. Europaeus tallensi sen 1845 Aunuksessa runossa, jossa Saaren neidot -aihelma yhdistyy Rutsa- ja Kalevanpojan kosto -aiheisiin (I2 960: 140, I2 912: 140). Ks. myös I2 921: 1, VII2 1423: 3.
Kävi päivät paimenessa,
Yöt on impien iloissa,
Noien neitojen kisoissakisat : nuorten huvittelutilaisuus, jossa leikittiin ja tanssittiin Katso lisääKisat olivat muinoin huvittelutilaisuuksia. Kylän nuoriso kokoontui esimerkiksi pirttiin, riiheen, latoon, saunaan tai ulos, kuten tasaiselle niitylle, kuluttamaan aikaa ja tanssimaan. Kisojen tavoitteena oli tutustuttaa nuoria toisiinsa tulevien naimakauppojen mahdollistamiseksi. Vrt. öitsit. (Turunen 1979: 125.),
Kassa-päien karkeloissa.

Sillä lieto Lemminkäinen,
150. Itse kaunis Kaukomieli
Jopa hääti naisen naurun,
Piättelipidätellä : torjua, väistää, karkoittaa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pidätellä jonkun hevosta (35:90, 114), pitää kurissa (6:131) (Ks. Turunen 1979). piian pilkan,
Ei ollut sitä tytärtä,
Piikoa pyhintäkänäpyhä : puhdas, siveä Katso lisää Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: mytologiselle jumaluudelle omistettu esim. Tuoneen, Hiiteen ja Hiitolaan liittyvissä kuvauksissa (12:500, 14:380 yms.) ja Jumalan määritteenä (15:505), koskematon (2:29) (ks. Turunen 1979). ,
Kuta hän ei kosketellut,
Jonk' ei vieressä venynytvenyä : lojua, loikoa, maata.

Yksi oli impi kaikkinansakaikkiaan, kaikki mukaan luettuna*Säkeet 157−160 / Impi ei suostu sulhasihin, mielly miehiin hyvihin

Säkeiden taustalla on Riiden Synty/Riisi -parannusloitsun alku:

Synty neiti Pohjolassa,
Neiti kylmässä kylässä,
Ei se suostu sulhasih,
Miesty miehih hyvih
(I4 892; XII2 6129).

Jälkimmäiset säkeet Lönnrot on 1837 tallentanut muokattuina myös Lemmennostoloitsussa (XV 665: 3−4).
Saaren suuressa su'ussa,
Jok' ei suostu sulhasihin,
160. Mielly miehi'in hyvihin,
Se oli Kyllikki korea,
Saaren kukka kaunokainen.

Tuop' on lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli*Säkeet 164−168 / Kyllikin pitkään kestänyt kosinta

Lönnrot kuvaa Lemminkäisen pitkää yritystä Kyllikin kosinnassa palaten D. E. D. Europaeuksen Aunuksen Repolassa 1845 tallentamiin Ahdin ja Kyllikin runon säkeisiin:

Tuop' oli Ahti Saarelainen
Saat saappahat kulutti
Saaren neittä saahessansa,
Kyllikkiä pyydessänsä.
(II 232: 1−4, vrt. myös II 233: 1−4).

Sa'atsadat saappahat kulutti,
Sa'at airot poikki souti
Tuota neittä saaessansasaada : tavoitella,
Kyllikkiä pyytessänsäpyytää : tavoitella.

Kyllikki korea neiti
170. Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Mitä kehnopaha olento, paholainen kierteletki,*Säkeet 171−174 / Kyllikki alkaa arvostella kosijaa

Kyllikin sanoissa Lönnrot lainaa ensin Vienassa häärunojen pilkka-aiheisiin kuuluvaa köyhän sulhasen kuvausta (Mitä kävelet Surma): "Ja mitä kävelet surma, / rannan raukuja ajelet, / tinnervöitä tiedustelet?" Aihelma pilkkaa kunnotonta kosijaa, joka ei ole kerännyt rahaa naimisiin mennäkseen – taskussa helisee hiekka. Aihelma liittyy usein Toivoin tutun tulevan -aihelmaan, jossa toivottu sulhanen on korea, näätälakkinen ja revonpuuhkainen, sekä/tai kyselyyn, mitä sulhanen teki kesän, kun ei kerännyt rahaa (esim. I3 1756: 12−14, I3 1757: 12−14, I3 1759: 14−16, I3 1760: 5, I3 1762: 5−6, I3 1763: 3−4).

Häärunojen pilkkalauluihin kuuluvissa aihelmissa, kuten Mitä kävelet Surma -aihelmassa, morsiamen tai sulhasen pilkka on rituaalista, häänäytelmään kuuluvaa. Tällaiseen käyttöyhteyteen viittaa myös Anni Lehtosen antama selitys (I3 1762), jossa kerrotaan sulhasta pilkattavan edellä mainituilla säkeillä, jos hän ei maksa laulajalla palkkaa.
Rannan raukujarannan rauku : viitannee kuvallisesti rantasipiin tai johonkin muuhun rannalla ääntelevään lintuun ajelet,
Täältä tyttöjä kyselet,
Tina-vöitätinavyö : neito, jolla on tinakoristinen vyö; tytön epiteetti tieustelet,
En mä tästä ennen joua,*Säkeet 175−178 / "En mä tästä ennen joua, Kuin kiven kuluksi jauhan"

Kyllikin kosinnasta kieltäytymisen puheenvuorossa Lönnrot lainaa seuraavaksi Pohjois-Karjalan Koverolta 1838 muistiinpanemaansa nelisäettä (Marketan runo, VII1 752: 5−8), jossa neito kuvailee mahdottomuuskuvin pitkää aikaa, jona hän ei "jouda" miehelään.
Kuin kiven kuluksikulu : loppuunkulunut, kelpaamaton jauhan,
Pieksänpieksää : hakata, lyödä petkelenpetkel : leikkuuase, pitkävartinen survinterä periksiperät : tähteet, rippeet, pienet kappaleet,
Huhmarenhuhmar : puusta koverrettu survonta- ja jauhatusastia sukuksisukku : mäsä, murska survonsurvoa : murskata, särkeä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: sulloa, ahtaa (5:172) (Jussila 2009)..

"Enkä huoli huitukoillehuitukka : huoleton, kevytmielinen olento, lurjus,*Säkeet 179−186 / Empä huoli huitukoista

Kosijan pilkkaaminen jatkuu tyttöjen lauluihin kuuluvalla lyyrisellä aihelmalla Empä huoli huitukoista (V2 837: 1−4, V2 857: 1−6; XIII1 2476: 1−8, XIII1 2477: 1−4), jossa tehdään selväksi, että pojan huitukat eivät kelpaa, vaan: "Mie tahon tanian miehen, / Tanialle varrelleni".

Lönnrotin sommitteleman jatkon sanaparit muhkea muoto ja kauniit kasvot on Lönnrot tallentanut muun muassa Lemmennostoloitsussa (XV 674: 48−49): "pesen muovon muhkeaksi, / koko kasvon kaunihiksi". Yleisemmin muodossa "muhia muoto" oleva ilmaisu esiintyy miehen tai naisen kuvauksena erilaisissa runoissa, useimmiten aihelmassa Haudan kuvaus, joita Lönnrotkin tallensi useita (XIII1 2077: 17−20, XIII1 2259: 6−7, VII2 2058: 12−13, VII2 2066: 7−8):

Someress' on suora sormi,
Kasvo kaunis kankahassa,
Mullassa muhia muoto,
Hiekassa heliät silmät
(XIII1 2077: 17−20).

Kyllikin suulla esitetty kansanrunosäkeistä punottu kokonaisuus (säkeet 169−186) tekee selväksi, että naimattomalla tytöllä on selkeät toiveet sulhasen sopivista ominaisuuksista, sekä ainakin hyväosaisella tytöllä myös mahdollisuus vastustaa sopimattomalle sulhaselle joutumista.
180. Huitukoille, haitukoillehaitukka : huoleton, kevytmielinen olento, lurjus,
Mie tahon tasaisen varrenvarsi : (ihmisellä) vartalo
Tasaiselle varrelleni,
Tahon muo'onmuodon muhkeamman
Muhke'ille muo'oilleni
Sekä kasvon kaunihimman
Kaunihille kasvoilleni."

Oli aikoa vähäisen,
Kului tuskin puoli kuuta,

Jo päivänä muutamana,
190. Iltana moniahanamonias : eräs Katso lisääKarjalan kielessä on indefiniittipronomini monies 'muutama, jokunen, eräs' (KKS).
Neitoset kisaelevikisaella : tanssia, karkeloida,
Kaunokaiset karkelevikarella : tanssia, leikkiä, karkeloida
Manner-puolellamannerpuoli : saaren maapuoli saloasalo : suuri asumaton metsä, korpi, erämaa
Kaunihilla kankahalla,
Kyllikki ylinnä muita,
Saaren kukka kuuluisinna.

Tuli veitikkä vereväpunakka, punaverinen, terve,*Säkeet 197−214 / Lemminkäinen ryöstää Kyllikin

Tämän episodin esikuvana on alkuosa Vienassa ja Aunuksessa tallennetusta Rutsa-aiheisesta runontyypistä (I2 962, I2 970, I2 960, I2 966, ks. myös I2 1192). Lönnrot tallensi aiheesta Kellovaarassa 1835 myös tässä esikuvana käyttämänsä poikkeavan version, jossa varsinaista sisaren turmelusta ei esitetä lainkaan (I2 955, ks. myös Lönnrotin "painoa varten suorittama" versio I2 1158).

Runon miespäähenkilö hyppää hevosen selkään, lähtee matkaan, näkee neitoset karkelossa ja koppaa neidon kouriinsa. Runo I2 955 (24−27) jatkuu neidon pyynnöllä, etteivät muut tytöt kerro hänen äidilleen, mihin hän on joutunut, ettei äiti etsisi häntä. Lönnrot häivyttää puhujan persoonan jo toisinnossaan I2 1158 (emoni > emo), ja Kalevalassa puhujana on Lemminkäinen.

Tytön "koppaaminen rekeen" on tapahtumien keskiössä myös kaikilta runoalueilta tallennetussa Iivana Kojosenpojan runossa. Tämä aihe yhdistyy usein muihin kosinta-aiheisiin runoihin, kuten Taivaanvalojen kosinta ja Kommilta kosinta. Jälkimmäisessä tapauksessa Kojonen saa kosimansa tytön ansiotöiden jälkeen ja koppaa tämän sen jälkeen rekeensä. Yleensä "koppaaminen" tarkoittaa kuitenkin neidon ryöstöä (mm. VI1 167: 21−22; VII1 514: 34−35, VII1 528: 4−7, VII1 530: 31−34, VII1 535: 6−8; XIII1 412: 28−29).

Runotyypit Rutsa ja Iivana Kojosenpoika kuuluvat kalevalamittaisen epiikan kerrostumaan, joka on käännetty tai saanut vaikutteensa keskiaikaisista balladeista, joille viettely, esiaviolliset ja usein epäsäätyiset suhteet sekä murhat ja muut dramaattiset juonenkäänteet olivat tyypillisiä (ks. Kuusi 1963: 327−340).

Neidon ryöstöstä A. R. Niemi (1915−1916: 31) esittää, että "muinaisina aikoina useissa kansoissa tavallista" morsiamen ryöstöä oli esiintynyt Vienan Karjalassa vielä 1800-luvulla. Hän selittää: "Kun ei katsottu sopivaksi ottaa vaimoa omasta kylästä, läheisistä sukulaisista, tuotiin vaimo vieraasta heimosta ryöstämällä, jos tytöstä vaadittiin liian suuret lunnaat tai häntä muuten ei tahdottu antaa."
Ajoi lieto Lemminkäinen
Orihillansa omalla,
200. Valitullavalittu : mainio, oivallinen, paras varsallansa
Keskelle kisa-ketoakisaketo : kedolla oleva tanssi- ja huvittelupaikka,
Kaunokaisten karkeloa;
Reutoireutoa : riuhtoa, tempoa, kiskoa väkisin Kyllikin rekehen,
Koppoikoppoa : siepata neien korjahansa,
Tuon asetti taljallensatalja : karvapeitteinen suuren eläimen nahka,
Liitti liistehyisillensäliistehyiset : puusäleistä tehty reenpohja.

Laskilaskea : iskeä, lyödä Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ampua (6:11 yms.), työntää, panna menemään (15:649; 17:326 yms.), pudottaa (27:380; 30:254), purjehtia, kulkea lujasti, viiletellä (18:25; 29:404, 405; 39:326 yms.), ks. lisää Turunen 1979. ruoskalla hevoista,
Nauskahuttinauskahuttaa : iskeä tai lyödä rivakasti, napauttaa nauhasellanauhanen : nuoran piiska,*Säe 208 / "Nauskahutti nauhasella"

Säe löytyy A. Ahlqvistin ja D. E. D. Europaeuksen Ilomantsista muistiinpanemasta loitsusta: "Oi ukko, tätini poika, / lyöppä maata siimallasi, / nauhallasi nauskahuta" (VII4 1941: 17−19, VII4 1942: 18−20; Hammastauti).
Siitä läksi liukumahanliukua : ajaa reellä,
210. Lähtiessänsä sanovi:
"Elkätte minua immet
Ilmi antako ikänä,
Minun täällä käyneheni,
Täältä neien vieneheni!"

"Jos ette totelle tuosta,* Säkeet 215−222 / Lemminkäisen uhkaus

Lemminkäisen uhkaus olla ilmiantamatta häntä on Lönnrotin mukaelma, jonka säkeet koostuvat useista lähteistä. Ensin uhkaukseen sisältyy viite Lemminkäisen tietäjänkykyihin: "Laulan sulhonne sotahan". Paralleelisäe "Miehet miekan alle" ja vastaava teema löytyvät Lönnrotin Uhtualla 1835 muistiinpanemasta Rajasota-aiheisesta runosta: "Talven tullen työ tapahtu, / Saatih miehet miekan alle" – "Vaimot itki poikiansa, / Nuoret vaimot miehiänsä / Kun on miehet miekan alla" (I2 1176: 2−3, 12−14, ks. myös I2 1177: 1−4). Sen jälkeen tuleva säepari (219−220) esiintyy D. E. D. Europaeuksen Korpiselällä 1846 tallentamassa Ylösnousemusvirressä: "Jost et pääse kuuna päänä, / Siksi ilmoiksi ikeä" (VII2 1084: 81−82).
Niin teille paha paneiksepanna, refl. paneikse : aiheutuu, sattuu,
Laulanlaulaa : esittää loitsuja, loitsia Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: esittää virttä eli vanhaa runoa (1:3 ym.); lumota, suostutella laulullaan (12:443−504) (Turunen 1979). sulhonne sotahan,
Nuoret miehet miekan alle,
Ettei kuulla kuuna päänäikinä Katso lisääKs. päänä 'päivänä'.,
220. Nähä ilmoisna ikänä
Kujasilla kulkemassa,
Ahoilla ajelemassa!"

Kyllä Kyllikki valitti,*Säkeet 223−228 / Kyllikin valitus

Kyllikin valituksen sanoille löytyy esikuva Christfried Gananderin 1700-luvun lopulla muistiinpanemasta runosta, jossa tyttö sanoo juopuneelle ahdistelijalleen:

Voi mjekkonen sinuas
laske lasta vallallensa
ennen kuin man sanon isolle,
virkan valdavanhemmalle
(XV 208: 29–32).

Saaren kukka kuikuttelikuikutella : valitella:
"Päästä jo minua poies,
Laske lasta vallallensavallalleen : vapaaksi, irti ,
Kotihinsa kulkemahan,
Luoksi itkevän emonsa!"

"Jos et laskea luvanneluvata : suoda, sallia Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: antaa lupa saada tai tehdä jotakin (3:520) (Turunen 1979).*Säkeet 229−234 / Kyllikin uhkaus

Kyllikki pyytää ryöstäjäänsä päästämään hänet vapaaksi ja esittää uhkauksen, jossa Lönnrot hyödyntää Vuokkiniemellä tallentamaansa häärunoihin kuuluvan luovutusvirren säkeiden verikosto-motiivia: jos ei sulhanen kohtele hyvin, "Viel' on 5 veljeäni, / 7:n emosi lasta, / Jänön jälen polkiata" (I3 1629: 27−29; ks. myös I3 1609: 48−50; Älkää tuhotko päätä – on viisi veljeä).

Viisi veljeä ja seitsemän setäni lasta on formula, joka (näin tai eri luvuin laventuneena) löytyy muistakin runoista: esimerkiksi Etelä-Karjalassa formula kytkeytyy aihelmaan En meroa kiitä, nielee miehet (mm. XIII2 3336: 5−7, XIII2 3354: 22−24, XIII2 6602: 7−9) ja Savossa sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa runotyyppiin Pakeneva:

Venäläinen, verikoira,
Tappo ison, tappo emon,
Tappo viisi veikkoani,
Seitsemän setäni lasta;
Tahto tappoa minunki
(VI1 2104: 1−5; ks. myös mm. VII2 1352: 35−36; XIII2 6606: 3−4).

230. Kotihini kulkemahan,
Viel' on viisi veljeäni,
Seitsemän setäni lasta
Jänönjänö : jänis; turvattoman ja kovaonnisen vertauskuva jälen polkiaksijälkien polkia : jälkien seuraaja ,
Neien pään perilliseksiperillinen : perijä, ryöstettyä takaisin vaatija."

Kun ei pääsnyt kuitenkana,
Itse itkulle hyräytyihyräytyä itkulle : ruveta itkemään,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joutenpajouten : turhaan, tarkoituksetta Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: mitään tekemättä, joutilaana, toimettomana (21:264; 30:411) (Turunen 1979; Jussila 2009)., poloinen, synnyin,*Säkeet 238−240 / "Jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin"

Lönnrot jatkaa Kyllikin valitusta Iivana Kojosenpoika -runossa pohjoisilla runoalueilla esiintyvällä alkuformulalla, joissa tyttö kuvaa kotona olemiseen liittyvää joutenoloa, jota toivoisi jatkavansa sopivan sulhasen morsiamena:

Jouten synnyn, jouten kasvon,
Josko mennen Joukoselle,
Jouten Joukonen pitävi,
Joki veellä juottelepi,
Korttehilla syöttelevi
(I1 567; myös mm. I1 558, I1 568; I2 1057; II 142).

Lönnrot yhdistää "jouten" sanan tässä kuitenkin jatkona tulevaan "Jo nyt sainki joutavalle"-säkeeseen (Ks. myös selitykset säkeille 31−45 ja 197−214).
Jouten synnyin, jouten kasvoin,
240. Jouten aikani elelin,
Jo nyt sainki joutavalle,*Säkeet 241−244 / "Jo nyt sainki joutavalle – Suojihin soan kävijän"

Kyllikin puheenvuoro jatkuu häälauluihin sisältyvää aihetta mukaillen: "Nyt sie jouvuit joutavalle" (XIII2 3861, XIII2 3865). Miehen kuvaus "Sodan kävijäksi, tuimaksi tappelijaksi" löytyy puolestaan Jaakko Pontuksen runon kuvauksesta (VII2 1363: 4−5).
Miehelle mitättömälle,
Suojihin soan käviän,
Aina tuiman tappelian."

Virkki lieto Lemminkäinen,
Sanoi kaunis Kaukomieli:
"Kyllikki syänkäpynisydänkäpy : rakastettu, kulta,
Minun mairesuloinen, rakas marjuenimarjut : kulta, armas,
Ellös olko milläkänä,
250. En sua pahoin pitäne,*Säkeet 250−254 / Lemminkäisen vakuutukset Kyllikille

Lemminkäisen vakuuttelee Kyllikille, että hän aikoo kohdella vaimoaan hyvin, käyttäen kiteytynyttä lyyristä aihelmaa, joka esiintyy poikkeuksellisesti myös Lönnrotin Kesälahdella 1828 tallentamassa kosintarunossa Lemminkäisen nimissä:

Annas, akka, tyttöjäisi,
en tuota pahoin pitäisi:
sylissäni syyessäni,
käsissäni käyessäni,
selässäni seistessäni,
maatessa mahani alla
(VII1 823: 16−21).

Kuten Lemminkäisen puheenvuoronakin, aihelma esiintyy Keski-Inkerissä ja Etelä-Karjalassa nuorten miesten naima-aiheisissa runoissa väkivallattomuuden vakuutuksena ja kuvaa myös helliä tunteita ja niiden osoitusta (Kun mokoman saisin, sylissäni syöttelisin; ks. myös Kuin miehen saisin joka päivä pään pesisin). Vakuutteluun on syytä, sillä miehen väkivaltaisuus on keskeinen teema naisten lyyrisissä lauluissa (ks. runo UK 23, säkeet 641−650, 695−728) ja vaimon kohtuullisen kurituksen ohjeistus vastaavasti häälaulujen sulhaselle osoitetuissa neuvokkivirsissä.
Sylissäni syöessäni,
Käsissäni käyessäni,
Sivullani seistessäni,
Vieressä venyessäni!

"Mitäpä sinä sureksitsureksia : murehtia,*Säkeet 255−260 / Lehmättömyys ja leivättömyys

Sureksimisen aiheena lehmättömyys ja leivättömyys liittyvät kansanrunossa morsiamen (tai toisen, morsiameen viittaavan puhujan) puheenvuoroon, jossa hän toteaa, ettei valita köyhyyttä vaan sulhasen pahuutta tai sitä, että joutuu liian nuorena naimisiin (ks. En itke leivättyyttä; Et itke lehmättyyttä, itket hienoja hiuksia; ks. myös V2 1565: 60−81).
Mitä huollenhuolla : surra, murehtia huokaelet,
Tuotako sinä sureksit,
Tuota huollen huokaelet
Lehmityyttälehmityys : lehmättömyys, leivätyyttäleivätyys : leivättömyys,
260. Ja kaiken elonelo : tavara, omaisuus Katso lisääSana elo karjalan kielessä paitsi 'elämä' myös 'elatus, ansio; omaisuus, varallisuus, rikkaus, tavara, raha; vilja; voitto (kaupassa); vero; lelu' (KKS). Sanalle tunnetaan samantapaisia merkityksiä myös suomen murteista (SMS). vähyyttä?

"Ellös olko milläkänä,*Säkeet 261−272 / Monta on lehmää minulla

Jatkona oleva luettelo lukuisista lehmistä on kehuksi käännetty versio pilkka-aihelmasta Tule neitonen minulle, jonka Lönnrotkin on tallentanut 1837 Etelä-Karjalassa (XIII2 3000). Kansanrunoaihelma sisältää pilkkamotiiveja, joissa kosijan puheenvuorona esitetään kehuja, että kosijan aitat ovat vehkasuolla ja lehmänä on sääski ja paarma – hänellä ei todellisuudessa siis ole ruoka-aittoja eikä kotieläimiä lainkaan, joten morsiamella ei myöskään ole rasittavia töitä: "Ei oo illan kytkemistä, / Eikä aamun laskemista" (XIII2 3000: 15−16). Matti Kuusen (1963: 392) mukaan "olemattomilla rikkauksillaan kerskaileva köyhä kosija on Ruotsin myöhäiskeskiaikaisen ilkalaulun suosikkihahmoja".
Mont' on lehmeä minulla,
Monta maion antajata,

Yks' on suolla MuurikkinenMuurikki : vanha suomalainen lehmännimi,
Toinen mäellä MansikkinenMansikki : marjannimeen perustuva vanha suomalainen lehmännimi,
Kolmas Puolukkamarjannimeen perustuva suomalainen lehmännimi palollapalo : poltettu kaskimaa,
Ne on syömättä soreatsorea : kaunis, sievä,
Katsomatta kaunokaiset,
Ei ole illoin kytkemistä,
270. Eikä aamuin laskemista,
Heinä-vihkonheinävihko : heinäkimppu heittämistä,
Suolan, suuruksensuurus : eläinten rehuun tai juomaan sekoitettava jauhoseos surua.

"Vaiko tuotaki surisit,*Säkeet 273−288 / Suuri suku, laaja laji ja tulinen miekka

Lönnrotin Lemminkäiselle muotoilema puheenvuoro jatkuu vielä kyselyllä, haittaako Kyllikkiä suvun "suuruuden" puute. "Suuri suku" on vastaava alkusoinnun sitoma formula kuin "korkea koti" ja esiintyy erilaisissa runoissa, yleisesti esimerkiksi Rutsa-aiheessa kohdassa, jossa neidon vietellyt mies alkaa kysellä neidon sukua. Lönnrotin Kesälahdella tallentamissa loitsuissa (VII4 1915: 9−10, VII4 2728: 143−144) suuren suvun paralleelisäkeessä esiintyy ilmaisu "laaja laji", mikä luo Lönnrotille luontevan yhteyden johdattaa säkeet tuliseen miekkaan, joka on myyttisesti Hiiessä taottu ja jolla Lemminkäinen kehuu suurentavansa sukunsa, laajentavansa lajinsa.

Säepariformula "Tuo tänne tulinen miekka / säkähinen (säkähäinen) säilä kanna (tai: säkeninen säilärauta)" löytyy keruuaikana Vienasta ja Laatokan Karjalasta parannusloitsuista ja Hääväen varauksista (Lönnrotin tallentamina I4 495: 41−42, I4 497: 15−16, I4 1870: 8−9; VII4 1571: 58−59). Uuden Kalevalan toimituksen jälkeen formula on tallennettu myös esimerkiksi synnytysloitsuissa (I4 950: 22−23 ja XII2 6238: 34−35).
Tuota huollen huokoaisithuoata : huoahtaa, huokaista,
Ettei oo sukuni suuri,
Kovin korkea kotini?

"Jos en oo su'ulta suuri,
Enkä korkea koilta,
On mulla tulinen miekka,
280. Säkeneväsäkenöivä säilärautamiekka,
Se onpi sukua suurta,
Laajoa laji-pereä,
Onp' on HiiessäHiisi : mytologinen paikka t. olento Katso lisääHiisi-sanalla on merkitykset 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, yleisimmin kuitenkin paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) hiottu,
Jumaloissa kirkastettu.
Sillä suurennan sukuni,
Laajennan lajini kaiken,
Miekalla tuli terällätuliterä : tulen kaltaisella terällä varustettu, miekan epiteetti,
Säilälläsäilä : miekka, miekan terä säkenevällä."

Neiti parka huokoaiksehuoata, refl. huokoaikse : huoahtaa, huokaisee,
290. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi on Ahti Lemmin poika,
Jos tahot minuistaminuinen : minunlaiseni, minun kaltaiseni neittä
Ikuiseksi puolisoksi,*Säkeet 293−294 / "Ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi"

Lönnrot on muistiinpannut Arhippa Perttusen laulaman säeformulan sekä Kilpalaulanta-runossa, jossa Joukahainen lupaa sisarensa Väinämöiselle vaimoksi (I1 170: 85−89), että Kilpakosinta-runossa, kun Väinämöinen pyytää tytärtä Pohjan akalta (I1 469: 119−222) tai Pohjan akka antaa tyttärensä Ilmariselle (I1 54: 174−177). Säekokonaisuudessa annetaan, luvataan tai pyydetään neitoa:

Ikuseksi puolisoksi,
Kainaloiseksi kanaksi,
Sian levittäjäksi,
Paniaksi päänalasen,
Jalkojen jaksajaksi
(I1 170: 85−89).

Formula esiintyy Kalevalan ainesten keruuajan jälkeenkin samoilla alueilla Vienassa vastaavissa runoissa sekä myös Vellamon neidon onginta -runossa.
Kainaloiseksi kanaksikainaloinen kana : vaimo, puolison metaforinen nimitys,
Sie vanno valat ikuiset*Säkeet 295−314 / Valojen vannominen

Lönnrot palaa Ahdin ja Kyllikin runoon ja siinä esiintyvään valojen vannomisen -aihelmaan. Hän tuottaa aiheesta seikkaperäisen dialogin, jossa Kyllikki lupaa tulla Lemminkäisen puolisoksi, jos Lemminkäinen vannoo, ettei lähde sotia käymään. Lemminkäinen lupaa vannoa tämän, jos Kyllikki puolestaan vannoo, ettei käy kylillä. Lönnrotin tallentama kansanruno (I2 906: 10) tekee selväksi, että Kyllikin ei tulisi käydä kylillä "toisen miehen tarpehella", mutta Lönnrot muuntaa paralleelisäkeen tanssimista tarkoittaviksi säkeiksi "Hyvänki hypyn halulla, / Tanhu-juoksun tarpehella". Valat vannotaan kansanrunossa (II 232: 5−7) "Eessä vaskisen ikonan", mutta Lönnrot häivyttää viittauksen ikoniin. Ahdin ja Kyllikin runosta irrallaan sama valojen vannomisen säekokonaisuus esiintyy Ilomantsissa Hiidestä kosinta -runossa (VII1 435: 163−166, 186−189, 210−213, VII1 435a: 170−174, VII1 436: 20−23, 240−243, 279−282, VII1 438: 58−61).

Valojen vannomista seuraa kansanrunossa välittömästi valojen rikkomisen toteaminen, mutta Kalevalassa tämä episodi muodostaa vasta seuraavan runon (12) alkuosan.
Et sotia käyäksesi,
Kullankanakullankaan tarpehellatarpeella,
Hopeankanahopeankaan halulla!"

Siinä lieto Lemminkäinen
300. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Vannon mie valat ikuiset
En sotia käyäkseni,
Kullankana tarpehella,
Hopeankana halulla!
Sie itse valasi vanno,
Et kyliä käyäksesi
Hyvänki hypynhyppy : tanssi halulla,
Tanhu-juoksuntanhujuoksu : tanssi, karkelo tarpehella!"

Siitä vannoivat valansa,
310. Laativat iki-lupansaikilupa : ikuinen lupaus
Eessä julkisenjulkinen : esillä oleva, kaikkien tuntema (Jumalan määreitä) Jumalan,
Alla kasvon kaikkivallan,
Ei Ahin sotia käyä,
Eikä Kyllikin kyleävieraisilla.

Siitä lieto Lemminkäinen*Säkeet 315−342 / Kotimatka ja kotiintulo

Lönnrot kuvailee Lemminkäisen kotimatkalle lähtöä ryöstetyn Kyllikin kanssa mukailemalla ensin C. A. Gottlundin Juvalla 1815 tallentamaa runoa, jossa Läksin piennä paimeneen -aihe yhdistyy Iivana Kojosenpoika -runon säkeisiin:

Tuli pa yxi Koio poika,
Koppaisi koriia rekehsen,
Roppais ruoskalta hevoista,
Nahka siimalta sivalsi.
Jä hyvesti Jääsken nurmi,
Kumma hiiton kuusen juuret,
Kuuset juuret, tervas kannot
(VI1 167: 21−27).

Lemminkäinen muistelee vielä Saaressa olon aikaa, jonka motiiviksi esittää Kyllikin pitkällisen kosinnan: "Tätä pyytä pyytessäni, / Allia ajellessani". Nämä säkeet perustunevat Lönnrotin Länsi-Inkerissä 1844 tallentamaan vatjalaiseen häärunoon:

En mie tullu joomas tähe
Enkä tullu söömäs tähe,
Tulin pyytä pyytämäse,
Annutta ajelemase
(IV3 4613: 29−32).

Ajamista kuvaavat säkeet "Lähtövi kotia kohti, / ajoa hypittelövi" juontuvat runosta I1 252 (43−44), säe "Jo kohta kylä näkyvi" runosta II 118 (15) ja Kyllikin puheenvuoron säkeet "Jopa tupa tuulottavi, / Nälkäraunio näkyvi" jälleen yhden Iivana Kojosenpoika -runon kotiintulo-vaiheesta (II 134: 9−10). Lönnrot kehittelee dialogia edelleen niin, että Lemminkäinen lupaa tehdä uuden tuvan (vrt. säkeet 393−398).
Vetivetää : lyödä, sivaltaa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vetää, hinata mukanaan, kiskoa esiin (1:75 yms.), laskea (16:353), vetää sisäänsä, juoda (49:255) (ks. lisää Turunen 1979; Jussila 2009). virkkuavirkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsallavitsa : ruoskana käytetty koivun, lepän, pajun tai jonkin muun puun vesa,
Löi oritta ohjaksella,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jää hyvästi, Saaren nurmet,
320. Kuusen juuret, tervas-kannottervaskanto : vanha pihkainen männynkanto,
Joit' olen kesän kävellyt,
Talvet kaiket tallaelluttallaella : astella, tallustaa,
Piileskellen pilvi-öilläpilviyö : pilvinen yö,
Paeten pahalla säällä,
Tätä pyytäpyy : nuoren naisen vertauskuva Katso lisääVrt. sanan yleisin merkitys: metsälintu (25:354; 30:414 yms.). Vrt. myös sanan merkitys Kalevalassa emon hyväilevänä metaforana (23:799). Vrt. myös pyyhyt: tiuku (22:475; 25:31). (Turunen 1979) pyytessäni,
Alliaalli : nuoren naisen vertauskuva Katso lisääAlli on vesilintu, jääsorsa (Ganander 1787/1997; Kaukonen 1956: 625). Lyyrisissä runoissa surullisen mieli vertautuu lintuihin, ja allilla onkin Kalevalassa myös merkitys kovaonnisena, onnettomana ihmisenä (ks. 4:204) (Kuusi 1963: 265−272). ajellessani!"

Ajoa hypittelevihypitellä : juoksutella, panna hypähtelemään,
Jo kohta koti näkyvi,
Neiti tuon sanoiksi virkki,
330. Itse lausui, noin nimesi:
"Tupa tuolla tuulottavituulottaa : häämöttää, näkyä etäältä,
Nälkä-raunionälkäraunio : ränsistynyt talo, jossa nähdään nälkää näkyvi,
Kenen onpi tuo tupanen,
Kenen koti kunnottomankunnoton : kyvytön, huono?"

Se on lieto Lemminkäinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä sie sure tuvista,
Huokaele huonehista,
Tuvat toiset tehtänehe,
340. Paremmaiset pantanehe
Hirveistähirveä : hirvittävän suuri, suunnaton hirsiköistähirsikkö : hirsimetsä, hirsiksi kelpaavia puita kasvava metsä,
Parahista parsikoistaparsikko : hirsimetsä, hirsiksi kelpaavia puita kasvava metsä, tukkimetsä."

Siitä lieto Lemminkäinen
Jo kohta kotihin saapi
Luoksi armahan emonsa,
Tykö valta-vanhempansavaltavanhempi : arvossa pidetty vanhempi.

Emo tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Viikon viivyit poikaseni,*Säkeet 349−350 / "Viikon viivyit poikaseni, Viikon mailla vierahilla"

"Viikon viipyminen" on kansanrunossa yleinen tapa ilmoittaa, että matka on kestänyt pitkään.
350. Viikonpitkän aikaa, kauan Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). mailla vierahilla."

Lausui lieto Lemminkäinen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piti naiset naurellaninaurella : vietellä, häväistä,
Kostoa pyhäiset piiat
Piännästä pitkän pilkan,
Naurannoistansa minulle,
Sain parahan korjahani,
Tuon asetin taljalleni,
Liitin liistehyisilleni,
360. Alle viltin vierähytin,
Sillä maksoin naisten naurun,
Piikojen ilo-piännän."

"Oi emoni kantajani,
Äitini ylentäjäni,
Mitä läksin, senpä sainki,*Säkeet 365−370 / "Mitä läksin, senpä sainki"

J. Fr. Cajanin Latvajärveltä tallentaman "Lemminkäisen kosimisesta" kertovan omintakeisen runon (I1 252: 47−54) säkeitä mukaillen Lemminkäinen kehuu, että hän sai mukaansa sen, mitä lähti hakemaan, ja Lemminkäinen kehottaa äitiään laittamaan parhaat päänalukset, millä neidon kanssa maata kotiin palattuaan.
Kuta pyysin, sen tapasin;
Pane nyt patjasi parahat,
Pehmeimmät pään-alaisetpäänalainen : tyyny
Maatani omalla maalla
370. Nuoren neiteni keralla!"

Emo tuon sanoiksi virkkoi,
Itse lausui ja pakisipakista : (karjalaisessa merkityksessä) puhua, haastaa:
"Ole nyt kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun annoit miniän mulle,*Säkeet 375−380 / Äidin kiitokset miniästä

Äidin kiitoksiin Lönnrot hyödyntää häärunoissa sulhaselle osoitettuja morsiamen ylistyssäkeitä, joissa korostuu morsiamen arvo työntekijänä (XIII2 4282, XIII2 4283; ks. myös Sait riskin riihen puijan, kankaankutojan; Hyvän sait, hyvän tapasit).
Toit hyvän tulen puhujantulen puhaltaja Katso lisääEmännnän tehtävä oli puhaltaa aamuisin hiilet tuleen, jotka illalla nukkumaan mentäessä ja hiilien vielä hehkuessa peitettiin tuhkaan (Saarimaa 1946: 21).,
Oivan kankahan kutojan,
Aivan kenstinkensti : osaava, hyvä; sievä kehreäjän,
Pulskinpulski : komea, pulska poukkujenpoukku : pyykki, pestävät vaatteet pesijän,
380. Vaattehien valkaisianvalkaisija : pesijä, valkoiseksi tekevä!

"Itse kiitä onneasi,
Hyvän sait, hyvän tapasit,
Hyvän luojasi lupasi,
Hyvän antoi armollinen;
Puhas on pulmonenpulmunen, valkeankirjava varpuslintu lumella,*Säkeet 385−392 / Puhdas on pulmunen lumella

Kiteytynyt aihelma esiintyy häärunoissa morsiamen ylistyslauluna. Se löytyy Lönnrotin tallentamana sekä Pielisjärveltä (VII2 3114) että täydempänä Etelä-Karjalasta (XIII2 4247). Jälkimmäinen on säkeiden järjestystä lukuun ottamatta yhteneväinen Lönnrotin Kalevalaan kirjaamien säkeiden kanssa. Säkeet yhdistyvät myös lemmennostoloitsuihin (VII5 4615: 21−28, VII5 4675: 20−25), tyttöjen runoihin ja kotiseuturunoihin, joissa oman kylän tyttöjä ylistetään (ks. myös Kirkas on tähti taivahalla; Valkea meressä vaahti, valkeammat meiän neijot).
Puhtahampi puolellasi,
Valkea merellä vaahtivaahto,
Valkeampi vallassasi,
Soreakaunis, sievä, sulokas merellä sorsavesilintu; viittaa myös morsiameen Katso lisääLuomisrunossa sorsa esiintyy myyttisenä lintuna, jonka munasta syntyvät kosmoksen tärkeimmät elementit. Ks. sotka. (Ks. esim. Siikala 2012: 238.) ,
390. Soreampi suojassasi,
Kirkas tähti taivahalla,
Kirkkahampi kihloissasi.

Laai nyt lattiat laveat,*Säkeet 393−398 / Uuden tuvan teko

Lönnrot lopettaa runon 11 laatimillaan säkeillä, joissa Lemminkäisen äiti ohjeistaa Lemminkäistä tekemään uuden, paremman tuvan. Esikuvana on kiteytynyt säekokonaisuus, joka esiintyy eri alueilla Äidin vaivojen palkinto -aihelmassa (ks. myös IV1 228: 2−4; VII2 2425: 1−4, VII2 2429: 6−7; XIII2 3257: 16−19):

Äsken poika poik olisit,
Kun uuen tuvan tekisit,
Kynnyksen tuvan eteen,
Uuen uksen kynnykselle.
(XIII2 3329: 1−4)

Hanki ikkunat isommat,
Seisotteleseisotella : pystyttää seinät uuet,
Tee koko tupa parempi,
Kynnykset tuvan etehen,
Uuet uksetuksi : ovi Katso lisääKarjalan kielestä tunnetaan sekä uksi että ovi; jälkimmäisellä on merkitykset 'oviaukko, kulkuaukko' ja 'ovi, jolla oviaukko suljetaan' (KKS). kynnykselle,
Nuoren neien saatuasi,
400. Kaunihin katsottuasikatsoa : valita Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: hoitaa (9:472; 11:268; 23:164 yms.), havaita, huomata (49: 383 yms.) loitsia lääkkeitä (45:343) (ks. lisää Turunen 1979).,
Paremmaisen itseäsi,
Sukuasi suuremmaisen!"