Neljäskymmenesseitsemäs runo

Kuu ja aurinko laskeutuvat Wäinämöisen soittoa kuulemaan; Pohjolan emäntä saapi ne käsiinsä, kätkee vuoren sisään ja varastaa tulenki Kalevalan tuvilta 1–40. Ylijumala Ukko oudoksuu pimeyttä taivaalla ja iskee tulta uudeksi kuuksi ja auringoksi 41–82. Tuli putoaa maalle ja Wäinämöinen Ilmarisen kanssa lähtee sitä etsimään 83–126. Ilman impi kertoo heille, tulen joutuneen Aluen järveen ja siellä kalalta niellyksi 127–312. Wäinämöinen ja Ilmarinen lähtevät niinisellä nuotalla kalaa pyytämään, jota sillä eivät saa. 313–364.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Seitsemäsviidettä Runo.

Vaka vanha Wäinämöinen
Kauan soitti kanteletta,
Sekä soitti, jotta lauloi,
Jotta ilmankin iloitsi.

Soitto kuului kuun tupihin,
Ilo päivän ikkunoille,
Kuu tuvastahan tulevi,
Astui koivun konkelolle,
Päivä päätyi linnastansa,
10. Loihe latvahan petäjän
Kanteletta kuulemahan,
Iloa imehtimähän.

Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
Siitä päivän kiinni saapi,
Kuuhuen käsin tavoitti,
Kuun on koivun konkelolta,
Päivän latvasta petäjän;
Ne kohta kotihin saattoi,
20. Pimeähän Pohjolahan.

Kätki kuun kumottamasta
Kirjarintahan kivehen,
Lauloi päivän paistamasta
Vuorehen teräksisehen,
Itse tuossa noin saneli:
"Ellös täältä ilman pääskö,
Nousko kuu kumottamahan,
Pääskö päivä paistamahan,
Kun en käyne päästämähän,
30. Itse tulle noutamahan
Yheksän orihin kanssa,
Yhen tamman kantamalla!"

Kun oli kuun kulettanunna,
Sekä päivän saattanunna
Pohjolan kivimäkehen,
Rautaisehen kalliohon,
Jopa valkean varasti,
Tulen Wäinölän tuvilta;
Sai tuvat tulettomaksi,
40. Pirtit valkeattomaksi.

Jo oli yö alin-omainen,
Pitkä pilkkosen pimeä,
Oli yö Kalevalassa,
Noilla Wäinölän tuvilla,
Sekä tuolla taivahassa,
Ukon ilman istumilla.

Tukela on tuletta olla,
Vaiva suuri valkeatta,
Ikävä inehmisien,
50. Ikävä itsen Ukonki.

Tuo Ukko ylijumala,
Itse ilman suuri luoja,
Alkoi tuota ouostella,
Arvelee, ajattelevi,
Mikä kumma kuun e'essä,
Mikä terhen päivän tiessä,
Kun ei kuu kumotakana,
Eikä päivä paistakana.

Astui pilven äärtä myöten,
60. Taivahan rajoa myöten
Sukassa sinertävässa,
Kirjavassa kaplukassa,
Kävi kuuta etsimähän,
Päiveä tapoamahan;
Eipä kuuta löyäkänä,
Päiveä tapoakana.

Tulta iski ilman Ukko,
Valahutti valkeata
Miekalla tuliterällä,
70. Säilällä säkenevällä;
Iski tulta kyntehensä,
Järskytti jäsenehensä
Ylähällä taivosessa,
Tähtitarhojen tasalla.

Saipa tulta iskemällä,
Kätkevi tulikipunan
Kultaisehen kukkarohon,
Hopeisehen kehä'än,
Antoi neien tuuitella,
80. Ilman immen vaapotella
Kuun uuen kuvoamaksi,
Uuen auringon aluksi.

Neiti pitkän pilven päällä,
Impi ilman partahalla
Tuota tulta tuuitteli,
Valkeaista vaapotteli
Kultaisessa kätkyessä,
Hihnoissa hopeisissa.

Hopeiset orret notkui,
90. Kätkyt kultainen kulisi,
Pilvet liikkui, taivot naukui,
Taivon kannet kallistihe
Tulta tuuiteltaessa,
Valkeaista vaapottaissa.

Impi tulta tuuitteli,
Vaapotteli valkeaista,
Tulta sormilla somitti,
Käsin vaali valkeaista,
Tuli tuhmalta putosi,
100. Valkea varattomalta,
Kätösiltä käänteliän,
Sormilta somitteliän.

Taivas reikihin repesi,
Ilma kaikki ikkunoihin;
Kirposi tulikipuna,
Suikahti puna soronen,
Läpi läikkyi taivosista,
Puhki pilvistä pirisi,
Läpi taivahan yheksän,
110. Halki kuuen kirjokannen.

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Veli seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan,
Saakamme opastumahan,
Mikä tuo tuli tulonen,
Outo valkea valahti

Yläisistä taivosista
Alaisihin maa-emihin:
Jos olisi kuun kehänen,
120. Eli päivän pyöryläinen."

Läksivät urosta kaksi,
Astuivat, ajattelivat,
Miten tuonne tullaksensa,
Ja kuten osataksensa
Tulen siirtymä-sioille,
Valkean valanto-maille.

Joki joutuvi etehen,
Melkeän meren tapainen;
Siinä vanha Wäinämöinen
130. Alkoi veisteä venettä,
Alla korven kolkutella,
Toinen seppo Ilmarinen
Laati kuusesta meloja,
Petäjästä järkäleitä.

Sai venonen valmihiksi
Hankoinensa, airoinensa;
Niin veivät venon vesille,
Soutelevat, joutelevat
Ympäri Nevan jokea,
140. Nevan nientä kiertelevät.

Ilmatar ihana impi,
Vanhin luonnon tyttäristä,
Tuopa vastahan tulevi
Puhutellen, lausutellen:
"Mitä miehiä olette,
Kuinka teitä kutsutahan?"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Merimiehiä olemme,
Minä vanha Wäinämöinen,
150. Toinen seppo Ilmarinen;
Vaan sano oma sukusi,
Kuin sinua kutsutahan?"

Vaimo tuon sanoiksi virkki:
"Minä olen vanhin vaimoksia,
Vanhin ilman impilöitä,
Ensin emä itselöitä,
"Joll' on vihki viien vaimon,
Muoto kuuen morsiamen;
Minne te menette miehet,
160. Kunne läksitte urohot?"

Sanoi vanha Wäinämöinen,
Itse virkki, noin nimesi:
"Tukehtui tulonen meiltä,
Vaipui meiltä valkeainen,
Viikon on tuletta oltu,
Pimeissä piileskelty;
Nyt on meillä mielessämme
Mennä tulta tietämähän,
Jok' on tullut taivahasta,
170. Päältä pilvien puonnut."

Vaimo tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Tuli on tuima tie'ettävä,
Valkeainen vaaittava;
Jo teki tuli tekoset,
Valkea vahingot laati:
Tuikahti tulikipuna,
Putosi puna keränen
Luojan luomilta tiloilta,
180. Ukon ilman iskemiltä
Läpi taivahan tasaisen,
Halki tuon ihalan ilman,
Puhki reppänän retuisen,
Kautta kuivan kurkihirren
Tuurin uutehen tupahan,
Palvoisen laettomahan."

"Sitte sinne tultuansa
Tuurin uutehen tupahan
Panihe pahoille töille,
190. Löihe töille törkeille,
Rikkoi rinnat tyttäriltä,
Neitosilta nännit näppi,

Turmeli pojalta polvet,
Isännältä parran poltti."

"Äiti lastansa imetti
Kätkyessä vaivaisessa,
Tuohon tultua tulonen
Jo teki pahinta työtä,
Poltti lapsen kätkyestä,
200. Poltti paarmahat emolta;
Se lapsi meni Manalle,
Toki poika Tuonelahan,
Ku oli luotu kuolemahan,
Katsottu katoamahan
Tuskissa tulen punaisen,
Vaikeissa valkeaisen."

"Niin emo enemmän tiesi,
Ei emo Manalle mennyt,
Se tunsi tulen manata,
210. Valkeaisen vaivutella
Läpi pienen neulan silmän
Halki kirvehen hamaran,
Puhki kuuman tuuran putken,
Pitkin pellon pientaretta."

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse ennätti kysyä:
"Kunne tulet tuosta läksi,
Kunne kiiähti kipunat
Tuurin pellon pientarelta,
220. Metsällenkö vai merelle?"

Vaimo vastaten sanovi,
Itse virkki, noin nimesi:
"Tuli tuosta mennessänsä,
Valkeainen vierressänsä
Ensin poltti paljo maita,
Paljo maita, paljo soita,
Viimein vierähti vetehen,
Aaltoihin Aluen järven,
Se oli syttyä tulehen,
230. Säkehinä säihkyellä."

"Kolmasti kesäisnä yönä,
Yheksästi syksy-yönä
Kuohui kuusien tasalle,
Ärjyi päälle äyrähien
Tuon tuiman tulen käsissä,
Varin valkean väessä."

"Kuohui kuiville kalansa,
Arinoille ahvenensa;
Kalat tuossa katselevat,
240. Ahvenet ajattelevat,
Miten olla, kuin eleä;
Ahven itki aittojansa,
Kalat kartanoisiansa,
Kiiski linnoa kivistä."

"Läksi ahven kyrmy-niska,
Tavoitti tuli soroista,
Eipä ahven saanutkana;
Niin meni sinervä siika,
Se nieli tuli soroisen,
250. Vajotteli valkeaisen."

"Jo vettyi Aluen järvi,
Pääsi päältä äyrästensä
Siallensa entiselle
Yhtenä kesäisnä yönä."

"Oli aikoa vähäisen,
Tuli tuska nieliälle,
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljo syönehelle."

"Uiskenteli, kuiskenteli,
260. Uipi päivän, uipi toisen
Siikasaarien sivuja,
Lohiluotojen lomia,
Tuhannen nenätse niemen,
Sa'an saaren kainalotse;
Joka niemi neuvon pisti,
Joka saari sai sanoman:
""Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa

Kalan kurjan nieliätä,
270. Katalan kaottajata
Näissä tuskissa tulosen,
Vaivannoissa valkeaisen.""

"Niin kuuli kulea kuuja,
Nieli tuon sinervän siian;
Oli aikoa vähäisen,
Tuli tuska nieliälle,
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljo syönehelle."

"Uiskenteli, kuiskenteli,
280. Uipi päivän, uipi toisen
Lohiluotojen lomia,
Kalahauin kartanoita,
Tuhannen nenitse niemen,
Sa'an saaren kainaloitse;
Joka niemi neuvon pisti,
Joka saari sai sanoman:
""Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa
Kalan kurjan appajata,
290. Katalan kaottajata
Tuskissa tulen palavan,
Vaivannoissa valkeaisen.""

"Niin tuli halea hauki,
Nieli tuon kulean kuujan;
Oli aikoa vähäisen,
Tuli tuska nieliälle,
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljo syönehelle."

"Uiskenteli, kuiskenteli,
300. Uipi päivän, uipi toisen
Lokkiluotojen lomitse,
Kajavan kivikaritse,
Tuhannen nenätse niemen,
Sa'an saaren kainalotse;
Joka niemi neuvon pisti,
Joka saari sai sanoman:
""Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa
Kalan kurjan nieliätä,
310. Katalan kaottajata
Tuskissa tulen palavan,
Vaivannoissa valkeaisen.""

Vaka vanha Wäinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen,
Nuotan niinisen kutovi,
Katajaisen kaikuttavi,
Sen painoi paju-vesillä,
Raian kuorilla rakenti.

Vaka vanha Wäinämöinen
320. Työnti naiset nuottaselle;
Läksi naiset nuottaselle,
Sisarekset silpomahan,
Soutelevat, luitelevat
Niemi nientä, saari saarta
Lohiluotojen lomatse,
Siikasaarien sivutse
Ruskeahan ruoikkohon,
Kaunihisen kaislikkohon.

Pyritähän, pyyetähän,
330. Ve'etähän, vellotahan,
Nurin nuotta potketahan,
Väärin veetähän apaja,
Ei saa'a sitä kaloa,
Kuta kilvoin pyyetähän.

Veljekset vesille läksi,
Miehet nuotalle menevät;
Pohetahan, potketahan,
Ve'etähän, vennotahan
Lahen suita, luo'on päitä,
340. Kalevan kivikaria,
Ei saa'a kaloa tuota
Mitä tarkoin tarvittihin,
Tullut ei halea hauki
Vienoilta lahen vesiltä,
Eikä suurelta selältä;
Kalat pienet, verkot harvat.

Jo tuossa kalat valitti,
Hauki hauille sanovi,
Kysyi siika säynähältä,
350. Lohi toiselta lohelta:
"Joko kuoli kuulut miehet,
Katosi Kalevan poiat,
Liina-nuotan nuikuttujat,
Lanka-paulan laaittajat,
Suuren tarpoimen talujat,
Pitkän varren vaikuttajat?"

Kuuli vanha Wäinämöinen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole kuollehet urohot,
360. Kaatunut Kalevan kansa;
Yksi kuoli, kaksi syntyi,
Joill' on tarpoimet paremmat,
Varret vaaksoa pitemmät,
Nuotat kahta kauheammat."