Neljäskymmeneskuudes runo

Pohjolan emäntä nostaa karhun Kalevalan karjoja menettämään 1–20. Wäinämöinen kaataa karhun, josta sitte pidetään tavanmukaiset, juhlalliset pidot Kalevalassa 21–606. Wäinämöinen laulaa, soittaa kantelettansa ja toivottaa tuleviksikin ajoiksi samaa riemullista elämää Kalevalaan 607–644.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Kuudesviidettä Runo.

Sai sanoma Pohjolahan,
Tieto kylmähän kylähän
Wäinölän vironneheksi,
Kalevalan pääsneheksi
Noista nostama-vioista,
Tauista tavattomista.

Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Tuo tuosta kovin pahastui,
10. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vielä muistan muunki keinon,
Toki toisen tien osoan:
Nostan karhun kankahalta,
Korvesta kovera-kouran
Päälle Wäinölän elojen,
Kalevalan karjan päälle."

Nosti karhun kankahalta,
Kontion kovilta mailta
Noille Wäinölän ahoille,
20. Kalevalan karjamaille.

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Veli seppo Ilmarinen,
Taos mulle uusi keihäs,
Tao keiho kolmisulka
Varren vaskisen keralla!
Ois' otso otettavana,
Raha-karva kaattavana
Ruuniani ruhtomasta,
30. Tammojani tahtomasta,
Kaatamasta karjoani,
Lehmiä levittämästä."

Seppo keihyen takovi,
Eikä pitkän, ei lyhyen,
Takoi keski-laaullisen:
Sen susi sulalla seisoi,
Kontio terän kohalla,
Hirvi hiihti suoverossa,
Varsa varrella samosi,
40. Peura potki ponnen päässä.

Satoi siitä uutta lunta,
Hiukan hienoista vitiä
Sykysyisen uuhen verran,
Verran talvisen jäniksen;
Sanoi vanha Wäinämöinen,
Itse virkki, noin nimesi:
"Mieleni minun tekevi,

Mieli käyä Metsolassa,
Metsän tyttöjen tykönä,
50. Sinipiikojen pihoilla."

"Lähen miehistä metsälle,
Urohista ulkotöille;
Ota metsä miehiksesi,
Urohiksesi Tapio,
Auta onni ottamahan,
Metsän kaunis kaatamahan!"

"Mielikki metsän emäntä,
Tellervo Tapion vaimo!
Kytke kiinni koiroasi,
60. Rakentele rakkiasi
Kuusamisehen kujahan,
Talahasen tammisehen!"

"Otsonen metsän omena,
Mesikämmen källeröinen!
Kun kuulet minun tulevan,
Miehen aimo astelevan,
Kytke kynnet karvoihisi,
Hampahat ikenihisi,
Ettei koske konsakana,
70. Liikuta lipeänänä!"

"Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen kaunoiseni!
Lyöte maata mättähälle,
Kaunihille kalliolle,
Hongat päällä huojumassa,
Kuuset päällä kuulumassa;
Siinä otso pyörteleite,
Mesikämmen käänteleite,
Kuni pyy pesänsä päällä,
80. Hanhi hautomaisillansa!"

Siinä vanha Wäinämöinen
Kuuli koiran haukkuvaksi,
Penun julki juttavaksi
Pikkusilmäisen pihalla,
Tasakärsän tanhuilla,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Luulin kukkuvan käkösen,
Lempilinnun laulelevan,
Ei käki kukahakana,
90. Lempilintu laulakana,
Tääll' on koirani komehin,
Otukseni oivallisin
Otsosen tuvan ovella,
Miehen kaunon kartanolla."

Vaka vanha Wäinämöinen
Siinä otsosen tapasi,
Säteriset sängyt kaati,
Siat kultaiset kumosi,
Sanovi sanalla tuolla,
100. Lausui tuolla lausehella:
"Ole kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun annoit otson osaksi,
Salon kullan saalihiksi!"

Katselevi kultoansa,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen kaunoiseni!
Elä suutu suottakana,
110. En minä sinua kaannut,
Itse vierit vempeleltä,
Hairahit havun selältä
Puhki puiset kaatiosi,
Halki haljakan havuisen;
Sykysyiset säät lipeät,
Päivät pilviset pimeät."

"Metsän kultainen käkönen,
Kaunis karva röyhetyinen!
Heitä nyt kylmille kotosi,
120. Asunmaasi autiaksi,
Koivun-oksainen kotosi,
Vasun-varpainen majasi;
Lähe kuulu kulkemahan,
Metsän auvo astumahan,
Käymähän käpeä kenkä,

Sinisukka sipsomahan
Näiltä pieniltä pihoilta,
Kapeilta käytäviltä
Urohoisehen väkehen,
130. Miehisehen joukkiohon!
Ei siellä pahoin pietä,
Ei eletä kehnon lailla,
Sima siellä syötetähän,
Mesi nuori juotetahan
Tulevalle vierahalle,
Saavalle käkeävälle."

"Lähe nyt tästä kuin lähetki,
Tästä pienestä pesästä
Alle kuulun kurkihirren,
140. Alle kaunihin katoksen;
Niin sä luikkaos lumella,
Kuni lumme lammin päällä,
Niin sä haihaos havulla,
Kuni oksalla orava!"

Siitä vanha Wäinämöinen,
Laulaja iän-ikuinen
Astui soitellen ahoja,
Kajahellen kankahia
Kera kuulun vierahansa,
150. Kanssa karva-lallusensa;
Jo soitto tupahan kuului,
Alle kattojen kajahus.

Virkahti väki tuvassa,
Kansa kaunis vieretteli:
"Kuulkottes tätä kumua,
Salon soittajan sanoja,
Käpylinnun kälkytystä,
Metsän piian pillin ääntä!"

Vaka vanha Wäinämöinen
160. Itse ennätti pihalle;
Vierähti väki tuvasta,
Kansa kaunis lausutteli:
"Joko on kulta kulkemassa,
Hopea vaeltamassa,
Rahan armas astumassa,
Tenka tietä poimimassa;
Mesiänkö metsä antoi,
Ilveksen salon isäntä,
Koska laulaen tulette,
170. Hyreksien hiihtelette?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Tuossa tuon sanoiksi virkki:
"Sanomiks' on saukko saatu,
Virsiksi Jumalan vilja,
Sillä laulaen tulemme,
Hyreksien hiihtelemme."

"Eikä saukko ollekana,
Eikä saukko, eikä ilves,
Itse on kuulu kulkemassa,
180. Salon auvo astumassa,
Mies vanha vaeltamassa,
Verkanuttu vieremässä;
Kun lie suotu vierahamme,
Ovet auki paiskatkatte,
Vaan kun lie vihattu vieras,
Kiinni lyökätte lujahan!"

Väki vastaten sanovi,
Kansa kaunis vieretteli:
"Terve otso tultuasi,
190. Mesikämmen käytyäsi
Näille pestyille pihoille,
Kaunoisille kartanoille!"

"Tuota toivoin tuon ikäni,
Katsoin kaiken kasvin-aian
Soivaksi Tapion torven,
Metsän pillin piukovaksi,
Kulkevaksi metsän kullan,
Saavaksi salon hopean
Näille pienille pihoille,
200. Kapeille käytäville."

"Toivoin kuin hyveä vuotta,
Katsoin kuin kesän tuloa,
Niinkun suksi uutta lunta,

Lyly liukasta lipua,
Neiti nuorta sulhokaista,
Punaposki puolisoa."

"Illat istuin ikkunoissa,
Aamut aitan portahilla,
Veräjillä viikkokauet,
210. Kuukauet kujaisten suussa,
Talvikauet tanhuilla;
Lumet seisoin tanteriksi,
Tanteret suliksi maiksi,
Sulat maat somerikoiksi,
Somerikot hiesukoiksi,
Hiesukot vihottaviksi;
Ajattelin aamut kaiket,
Päivät päässäni pitelin:
Missä viikon otso viipyi,
220. Salon armas aikaeli,
Oisiko Wirohon viernyt,
Maasta Suomen sorkehtinut."

Siitä vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Minne vienen vierahani,
Kulettanen kultaiseni,
Tokko laittanen latohon,
Pannen pahna-huonehesen?"

Väki vastaten sanovi,
230. Kansa kaunis vieretteli:
"Tuonne vienet vierahamme,
Kulettanet kultaisemme
Alle kuulun kurkihirren,
Alle kaunihin katoksen;
Siell' on syömät suoriteltu,
Juoma-neuvot jou'uteltu,
Kaikki sillat siivottuna,
Lakaistuna lattiaiset,
Kaikki vaimot vaatehtinna
240. Pukemihin puhtahisin,
Soreihin pää-somihin,
Valkeihin vaattehisin."

Siitä vanha Wäinämöinen
Itse virkki, noin nimesi:
"Otsoseni, lintuseni,
Mesikämmen kääröseni!
Viel' on maata käyäksesi,
Kangasta kavutaksesi."

"Lähes nyt kulta kulkemahan,
250. Armas maata astumahan,
Mustasukka muikumahan,
Verkahousu vieremähän,
Käymähän tiasen teitä,
Varpusen vaeltamia
Alle viien viilohirren,
Alle kuuen kurkiaisen!"

"Varo'otte vaimo raukat,
Ettei karja kammastuisi,
Pieni vilja pillastuisi,
260. Vikoisi emännän vilja
Tullessa otson tuville,
Karvaturvan tunkeitessa!"

"Pois on pojat porstuasta,
Piiat pihtipuolisista
Uron tullessa tupahan,
Astuessa aimo miehen!"

"Metsän otsonen omena,
Metsän kaunis källeröinen!
Ellös piikoja pelätkö,
270. Kassapäitä kammastelko,
Eläkä vaimoja varoa,
Sure syltty-sukkaisia!
Mi on akkoja tuvassa,
Ne on kaikki karsinahan
Miehen tullessa tupahan,
Astuessa aika poian!"

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Terve tänneki Jumala
Alle kuulun kurkiaisen,
280. Alle kaunihin katoksen!

Mihin nyt heitän hempuseni,
Lasken karvalalluseni?"

Väki vastahan sanovi:
"Terve terve tultuasi!
Tuohon liitä lintusesi,
Kulettele kultaisesi
Petäjäisen pienan päähän,
Rautaisen rahin nenähän,
Turkin tunnusteltavaksi,
290. Karvojen katseltavaksi!"

"Elä otso tuosta huoli,
Eläkä pane pahaksi,
Jos tulevi turkin tunti,
Karvojen katsanto-aika;
Ei tuhota turkkiasi,
Karvojasi ei katsota
Herjojen hetalehiksi,
Vaivaisien vaattehiksi."

Siitä vanha Wäinämöinen
300. Otatti otsolta turkin,
Pani aitan parven päähän,
Lihat liitti kattilahan,
Kuparihin kullattuhun,
Vaski-pohjahan patahan.

Jo oli pa'at tulella,
Vaski-laiat valkealla,
Täpittynä, täytettynä
Liioilla liha-muruilla,
Suolat saatettu sekahan,
310. Jotk' oli tuotu tuonnempata,
Saatu suolat Saksan maalta,
Vienan päälliltä vesiltä,
Souttu Suolasalmen kautta,
Laivan päältä laskettuna.

Kun oli keitto keitettynä,
Saatu kattilat tulelta,
Jopa saalis saatettihin,
Käpylintu käytettihin
Päähän pitkän pintapöyän
320. Kultaisihin kuppiloihin
Simoa sirettämähän,
Olosia ottamahan.

Petäjäst' oli pöytä tehty,
Vait vaskesta valettu,
Lusikkaiset hopeasta,
Veitset kullasta kuvattu;
Kupit kaikki kukkusilla,
Vait varpe-laitasilla
Metsän mieli-antehia,
330. Salon kullan saalihia.

Siinä vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kummun ukko kultarinta,
Tapion talon isäntä,
Metsolan metinen vaimo,
Metsän ehtoisa emäntä,
Mies puhas Tapion poika,
Mies puhas, punakypärä,
Tellervo Tapion neiti,
340. Kanssa muu Tapion kansa,
Tule nyt häihin härkösesi,
Pitkävillasi pitoihin!
Nyt on kyllin kystä syöä,
Kyllin syöä, kyllin juoa,
Kyllin itsensä piteä,
Kyllin antoa kylälle."

Väki tuossa noin sanovi,
Kansa kaunis vieretteli:
"Miss' on otso syntynynnä,
350. Rahan karva kasvanunna,
Tokko tuo olilla syntyi,
Kasvoi saunan karsinassa?"

Silloin vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei otso olilla synny,
Eikä riihi-ruumenilla,

Tuoll' on otso synnytelty,
Mesikämmen käännytelty
Luona kuun, malossa päivän,
360. Otavaisen olkapäillä,
Ilman impien tykönä,
Luona luonnon tyttärien."

"Astui impi ilman äärtä,
Neiti taivahan napoa,
Kävi pilven piirtä myöten,
Taivahan rajoa myöten
Sukassa sinertävässä,
Kirjavassa kaplukassa,
Villa-vakkanen käessä,
370. Karva-koppa kainalossa;
Viskoi villan pään vesille,
Laski karvan lainehille;
Tuota tuuli tuuitteli,
Ilma lieto liikutteli,
Ve'en henki heilutteli,
Aalto rannalle ajeli,
Rannalle salon simaisen,
Nenähän metisen niemen."

"Mielikki metsän emäntä,
380. Tapiolan tarkka vaimo
Koppoi kuontalon vesiltä,
Villat hienot lainehilta."

"Siitä liitti liukkahasti,
Kapaloitsi kaunihisti
Vaahterisehen vasuhun,
Kaunoisehen kätkyehen,
Nostatti kapalo-nuorat,
Vitjat kultaiset kuletti
Oksalle olovimmalle,
390. Lehvälle leveimmälle."

"Tuuitteli tuttuansa,
Liekutteli lempeänsä
Alla kuusen kukka-latvan,
Alla penseän petäjän;
Siinä otsosen sukesi,
Jalokarvan kasvatteli
Vieressä metisen viian,
Simaisen salon sisässä."

"Kasvoi otso kaunihiksi,
400. Yleni ylen ehoksi:
Lyhyt jalka, lysmä polvi,
Tasa-kärsä talleroinen,
Pää levyt, nenä nykerä,
Karva kaunis röyhetyinen;
Ei ollut vielä hampahia,
Eikä kynsiä kyhätty."

"Mielikki metsän emäntä
Itse tuon sanoiksi virkki:
""Kyheäisin kynnet tuolle,
410. Kanssa hampahat hakisin,
Kun tuo ei vioille saisi,
Painuisi pahoille töille.""

"Niin otso valansa vannoi
Polvilla metsän emännän,
Eessä julkisen Jumalan,
Alla kasvon kaikkivallan,
Ei tehäksensä pahoa,
Ruveta rumille töille."

"Mielikki metsän emäntä,
420. Tapiolan tarkka vaimo
Läksi hammasta hahuhun,
Kynsiä kyselemähän
Pihlajilta piukeilta,
Katajilta karkeilta,
Jukaisilta juurikoilta,
Kesun kannoilta kovilta;
Eipä sieltä kynttä saanut,
Eikä hammasta tavannut."

"Honka kasvoi kankahalla,
430. Kuusi kummulla yleni,

Hongassa hopea-oksa,
Kulta-oksa kuusosessa;
Ne kapo käsin tavoitti,
Niistä kynsiä kyhäsi,
Niitä liitti leukaluuhun,
Ikenihin istutteli."

"Siitä laski lallokkinsa,
Ulos lempensä lähetti,
Pani suota soutamahan,
440. Viitoa vitaisemahan,
Ahoviertä astumahan,
Kangasta kapuamahan;
Käski käyä kaunihisti,
Soreasti sorkutella,
Elellä ajat iloiset,
Kulutella kuulut päivät
Suon selillä, maan navoilla,
Kisa-kangasten perillä,
Käyä kengättä kesällä,
450. Sykysyllä syylingittä,
Asua ajat pahemmat,
Talvi-kylmät kyhmästellä
Tuomisen tuvan sisässä,
Havulinnan liepehellä,
Kengällä korean kuusen,
Katajikon kainalossa,
Alla viien villa-vaipan,
Alla kaapuan kaheksan;
"Sieltä sain nyt saalihini,
460. Ehätin tämän eräni."

Väki nuori noin sanovi,
Väki vanha virkkelevi:
"Mitä tehen metsä mieltyi,
Metsä mieltyi, korpi kostui,
Ihastui salon isäntä,
Taipui ainoinen Tapio,
Jotta antoi ainokkinsa,
Menetti mesikkisensä;
Oliko keihon keksimistä,
470. Eli nuolen noutamista?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Hyvin meihin metsä mieltyi,
Metsä mieltyi, korpi kostui,
Ihastui salon isäntä,
Taipui ainoinen Tapio."

"Mielikki metsän emäntä,
Tellervo Tapion neiti,
Metsän neiti muoto kaunis,
480. Metsän piika pikkarainen
Läksi tietä neuvomahan,
Rastia rakentamahan,
Tien vieriä viittomahan,
Matkoa opastamahan;
Veisti pilkat pitkin puita,
Rastit vaaroihin rakenti
Jalon otsosen oville,
Rahasaaren rantehille."

"Sitte sinne tultuani,
490. Perillen osattuani
Ei ollut keihon keksimistä,
Ampuen ajelemista;
Itse vieri vempeleltä,
Horjahti havun selältä,
Risut rikkoi rintapäänsä,
Varvut vatsansa hajotti."

Siitä tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoiseni,
500. Lintuseni, lempiseni!
Päästä nyt tänne pää-ripasi,
Pujota puraisimesi,
Heitä harvat hampahasi,
Liitä leukasi leveät!
Eläkä pane pahaksi,
Jos meille mikä tulisi,

Luien luske, päien pauke,
Kova hammasten kolina."

"Jo otan nenän otsolta
510. Nenän entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
Enkä aivan ainoaksi."

"Otan ma otsolta korvan
Korvan entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
Enkä aivan ainoaksi."

"Otan ma otsolta silmän
Silmän entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
520. Enkä aivan ainoaksi."

"Otan ma otsan otsolta
Otsan entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
Enkä aivan ainoaksi."

"Otan ma otsolta turvan
Turvan entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
Enkä aivan ainoaksi."

"Otan ma otsolta kielen
530. Kielen entisen avuksi,
En ota osattomaksi,
Enkä aivan ainoaksi."

"Sen nyt mieheksi sanoisin,
Urohoksi arvoaisin,
Joka umpiluut lukisi,
Saisi sarja-hampahuiset
Leuasta teräksisestä
Rusamilla rautaisilla."

Eipä toista tullutkana,
540. Ei ollut urosta tuota;
Itse umpiluut lukevi,
Sarja-hampahat sanovi
Alla luisten polviensa,
Rautaisten rusamiensa.

Otti hampahat otsolta,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Metsän otsonen omena,
Metsän kaunis källeröinen!
Nyt on matka käyäksesi,
550. Retki reiahellaksesi
Tästä pienestä pesästä,
Matalaisesta majasta
Korkeampahan kotihin,
Avarampahan asuhun."

"Lähe nyt kulta kulkemahan,
Rahan armas astumahan
Sivutse sikojen teistä,
Poikki porsasten poluista
Vasten varvikko-mäkeä,
560. Kohti vuorta korkeata
Petäjähän penseähän,
Honkahan havu-satahan!
Hyvä siin' on ollaksesi,
Armas aikaellaksesi
Kuuluvilla karjan kellon,
Luona tiukujen tirinän."

Vaka vanha Wäinämöinen
Jo tuli kotihin tuolta,
Väki nuori noin sanovi,
570. Kansa kaunis lausutteli:
"Minne saatit saalihisi,
Kunne ennätit eräsi;
Lienet jäälle jättänynnä,
Uhkuhun upottanunna,
Suo-mutihin sortanunna,
Kaivanunna kankahasen?"

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enpä jäälle jättänynnä,
580. Uhkuhun opottanunna,
Siinä koirat siirteleisi,
Linnut liiat peitteleisi;

Enkä suohon sortanunna,
Kaivanunna kankahasen,
Siinä toukat turmeleisi,
Söisi mustat muurahaiset."

"Tuonne saatin saalihini,
Ehätin erän vähäni
Kulta-kunnahan kukulle,
590. Vaski-harjun hartioille;
Panin puuhun puhtahasen,
Honkahan havu-satahan
Oksalle olovimmalle,
Lehvälle leveimmälle
Iloksi inehmisille,
Kunnioiksi kulkioille."

"Ikenin panin itähän,
Silmin loin on luotehesen,
Enkä aivan latvasehen;
600. Oisin luonut latvasehen,
Siinä tuuli turmeleisi,
Ahava pahoin panisi;
Enkä pannut maa-varahan,
Oisin pannut maa-varahan,
Siat siinä siirteleisi,
Alakärsät käänteleisi."

Siitä vanha Wäinämöinen
Laikahtihe laulamahan
Illan kuulun kunniaksi,
610. Päivän päätyvän iloksi.

Sanoi vanha Wäinämöinen,
Itse lausui, noin nimesi:
"Piä nyt pihti valkeata,
Jotta lauloa näkisin,
Lauloa luku tulevi,
Suuni soia tahtelevi."

Siinä lauloi, jotta soitti,
Pitkin iltoa iloitsi,
Lausui laulunsa lopulla,
620. Itse virkki viimeiseksi:
"Anna toisteki Jumala,
Vastaki vakainen luoja,
Näin näissä ilottavaksi,
Toiste toimiteltavaksi,
Näissä häissä pyylypoian,
Pitkävillaisen pioissa!"

"Anna ainaki Jumala,
Toisteki totinen luoja,
Rastia rakettaviksi,
630. Puita pilkoteltaviksi
Urohoisessa väessä,
Miehisessä joukkiossa!"

"Anna ainaki Jumala,
Toisteki totinen luoja,
Soivaksi Tapion torven,
Metsän pillin piukovaksi
Näillä pienillä pihoilla,
Kapeilla kartanoilla!"

Päivät soisin soitettavan,
640. Illat tehtävän iloa
Näillä mailla mantereilla,
Suomen suurilla tiloilla,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa."