Neljäskymmenes runo

Sampomatkalaiset tulevat koskelle ja kosken alla tarttuu vene ison hauin selälle 1–94. Hauki tapetaan, pääpuoli saadaan veneesen, keitetään ja murkinoidaan 95–204. Wäinämöinen tekee hauin leukaluusta kanteleen, jota moniki yrittää, ei yksikään osaa soittaa 205–342.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Neljäkymmenes Runo.

Vaka vanha Wäinämöinen
Laskea karehtelevi
Tuon on pitkän niemen päästä,
Kylän kurjan kuuluvilta;
Laski laulellen vesiä,
Ilon lyöen lainehia.

Neiet niemien nenissä
Katselevat, kuuntelevat:
"Mi lienee ilo merellä,
10. Mikä laulu lainehilla,
Ilo ennistä parempi,
Laulu muita laatuisampi?"

Laski vanha Wäinämöinen,
Laski päivän maa-vesiä,
Päivän toisen suo-vesiä,
Kolmannen kosen vesiä.

Siinä lieto Lemminkäinen
Muisti muutaman sanansa
Korvalla tulisen kosken,
20. Pyhän virran pyörtehessä;
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Heitä koski kuohuminen,
Vesi vankka vellominen!
Kosken tyttö, kuohu-neiti,
Istuite kihokivelle,
Kihopaaelle paneite,
Sylin aaltoja aseta,
Käsin kääri käppyröitä,
30. Kourin kuohuja kohenna,
Jott' ei riusko rinnoillemme,
Eikä päällemme päräjä!"

"Akka aaltojen alainen,
Vaimo kuohun korvallinen!
Nouse kourin kuohun päälle,
Yskin aallollen ylene
Kuohuja kokoamahan,
Vaahti-päitä vaalimahan,
Jott' ei syytöintä syseä,
40. Viatointa vierettele!"

"Kivet keskellä jokea,
Paaet kuohun kukkuralla
Otsansa alentakohon,
Päälakensa painakohon

Matkalta punaisen purren,
Tieltä tervaisen venehen!"

"Kun ei tuosta kyllin liene,
Kivi Kimmo Kammon poika!
Väännä reikä vääntimellä,
50. Puhkaise puraisimella
Keskelle kosen kiveä,
Pahan paaen palleahan
Juosta purren puuttumatta,
Venehen vikaumatta!"

"Kun ei tuosta kyllin liene,
Veen isäntä, vuon alio!
Kivet saata sammaliksi,
Hauin vuoluksi venonen
Kuohuja kulettaessa,
60. Mäkipäitä mentäessä!"

"Neiti kosken korvallinen,
Impi virran vierellinen!
Kehreäs utuinen lanka
Utuisesta kuontalosta,
Veä lankasi ve'elle,
Sinerväsi lainehelle,
Jota pitkin purren juosta,
Tervarinnan teuotella,
Mennä miehen melkeänki,
70. Äkkiouonkin osata!"

"Melatar on mieli-vaimo!
Ota mieluisa melasi,
Jollapa piät pereä,
Noitivirrat viilettelet
Katehen koan e'etse,
Noian ikkunan alatse!"

"Kun ei tuosta kyllin liene,
Ukko taivahan Jumala!
Piä miekalla pereä,
80. Tuiota tupettomalla,
Jotta juosta puisen purren,
Mennä mäntyisen venehen!"

Itse vanha Wäinämöinen
Laskea karehtelevi,
Laski louhien lomitse
Noita kuohuja kovia,
Eikä puutu puinen pursi,
Vene tietäjän takellu.

Äsken tuonne tultuansa
90. Noille väljille vesille
Puuttui pursi juoksemasta,
Venonen pakenemasta;
Pursi puuttuvi lujahan,
Vene vieremättömäksi.

Se on seppo Ilmarinen,
Toinen lieto Lemminkäinen,
Pistivät melan merehen,
Lastun kuusen lainehesen,
Päästeä nytystelevät
100. Tuota purtta puutoksesta;
Ei ota venonen juosta,
Eikä pääse puinen pursi.

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie lieto Lemmin poika,
Kallistaite katsomahan,
Miss' on pursi puuttumassa,
Venonen takistumassa
Näillä väljillä vesillä,
110. Vienolla alantehella,
Kivelläkö vai haolla,
Vaiko muulla vastuksella!"

Se on lieto Lemminkäinen
Pyörähtihe katsomahan,
Katsovi venosen alle,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei ole veno kivellä,
Ei kivellä, ei haolla,
Vene on hauin hartioilla,
120. Ve'en koiran konkkaluilla."

Vaka vanha Wäinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Jotaki joessa onpi,
Hakojaki, haukiaki;
Kun lie hauin hartioilla,
Ve'en koiran konkkaluilla,
Veä miekalla vetehen,
Katkaise kala kaheksi!"

Se on lieto Lemminkäinen,
130. Poika veitikkä verevä
Miekan vyöltänsä vetävi,
Luun-purian puoleltansa;
Veti miekalla meryttä,
Alta laian laskettavi,
Itse vierähti vetehen,
Kourin aaltohon kohahti.

Siitä seppo Ilmarinen
Tarttui tukkahan urosta,
Nostalti merestä miehen,
140. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kaikki on mieheksi kyhätty,
Pantu parran kantajaksi,
Lisäksi satalu'ulle,
Tuhannelle täytteheksi."

Miekan vyöltänsä vetävi,
Tupestansa tuiman rauan,
Jolla kalhaisi kaloa,
Alta laian läimähytti;
Miekka murskaksi mureni,
150. Eipä hauki tiennytkänä.

Vaka vanha Wäinämöinen
Tuossa tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole teissä puolta miestä,
Ei urosta kolmannesta;
Kun konsa tulevi tarve,
Miehen mieltä vaaitahan,
Silloin mieli melkeässä,
Kaikki toimi toisialla."

Itse miekkansa veälti,
160. Tempasi terävän rauan,
Työnti miekkansa merehen
Alle laian langetteli
Kalahauin hartioihin,
Ve'en koiran konkkaluihin.

Miekka luottihe lujahan,
Kitasihin kiinnittihe;
Siitä vanha Wäinämöinen
Nostalti kaloa tuota,
Veti haukia ve'estä:
170. Hauki katkesi kaheksi,
Pursto pohjahan putosi,
Pää kavahti karpahasen.

Jo otti venonen juosta,
Pääsi pursi puutoksesta;
Vaka vanha Wäinämöinen
Luotti purren luotoselle,
Ravahutti rantasehen,
Katselevi, kääntelevi
Tuota hauin pääpaloa,
180. Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken on vanhin sulholoista,
Sepä hauki halkomahan,
Kala viploin viiltämähän,
Pää paloiksi pahkomahan!"

Miehet purresta puhuvat,
Vaimot lausui laitasilta:
"Saajanpa käet sulimmat,
Sormet pyytäjän pyhimmät."

Vaka vanha Wäinämöinen
190. Veti veitsen huotrastansa,
Kyleltänsä kylmän rauan,
Jolla hauin halkaisevi,
Pahkovi kalan paloiksi,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken on nuorin neitosista,
Sepä hauki keittämähän
Murkinaisiksi muruiksi,
Kalaisiksi lounahiksi!"

Kävi neiet keittämähän,
200. Kävi kilvan kymmenenki;

Siitä hauki keitetähän,
Murkinoiahan muruina,
Jäipä luita luotoselle,
Kalanluita kalliolle.

Vaka vanha Wäinämöinen
Noita tuossa katselevi,
Katselevi, kääntelevi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mikä tuostaki tulisi,
210. Noista hauin hampahista,
Leveästä leukaluusta,
Jos oisi sepon pajassa,
Luona taitavan takojan,
Miehen mahtavan käsissä?"

Sanoi seppo Ilmarinen:
"Ei tule tyhjästä mitänä,
Kalan ruotasta kalua,
Ei seponkana pajassa,
Luona taitavan takojan,
220. Miehen mahtavan käsissä."

Vaka vanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Näistäpä toki tulisi
Kalanluinen kanteloinen,
Kun oisi osoajata,
Soiton luisen laatiata."

Kun ei toista tullutkana,
Ei ollut osoajata,
Soiton luisen laatiata,
230. Vaka vanha Wäinämöinen
Itse loihe laatiaksi,
Tekiäksi teentelihe;
Laati soiton hauinluisen,
Suoritti ilon ikuisen.

Kust' on koppa kanteletta?
Hauin suuren leukaluusta;
Kust' on naulat kanteletta?
Ne on hauin hampahista;
Kusta kielet kanteletta?
240. Hivuksista Hiien ruunan.

Jo oli soitto suorittuna,
Valmihina kanteloinen,
Soitto suuri hauinluinen,
Kantelo kalan-eväinen.

Tuli tuohon nuoret miehet,
Tuli nainehet urohot,
Tuli pojat puol'-ikäiset,
Sekä pienet piika-lapset,
Tytöt nuoret, vaimot vanhat,
250. Naiset keski-kertaisetki
Kanteletta katsomahan,
Soittoa tähyämähän.

Vaka vanha Wäinämöinen
Käski nuoren, käski vanhan,
Käski keski-kertaisenki
Soittamahan sormillansa
Tuota ruotaista romua,
Kalanluista kanteletta.

Soitti nuoret, soitti vanhat,
260. Soitti keski-kertaisetki;
Nuoret soitti, sormet notkui,
Vanhat väänti, pää vapisi,
Ei ilo ilolle nousnut,
Soitto soitolle ylennyt.

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Oi te pojat puol'-älyiset,
Teki tyttäret typerät,
Sekä muu katala kansa!
Ei ole teissä soittajata,
270. Oikein osoajata;
Tuokatte minulle soitto,
Kantakatte kanteloinen
Kahen polven pystyn päähän,
Kynnen kymmenen nenähän!"

Siitä lieto Lemminkäinen
Saip' on kantelon käsille,
Ilon itsensä likemmä,

Soiton alle sormiensa;
Soittoa sovittelevi,
280. Kanteletta kääntelevi,
Eipä soitto soitakana,
Ei ilo iloakana.

Sanoi vanha Wäinämöinen:
"Ei ole tässä nuorisossa,
Kansassa kasuavassa,
Eikä vanhassa väessä
Tuon on soiton soittajaista,
Tuon ilon iloajaista;
Joko Pohjola paremmin
290. Saisi soiton soittamahan,
Tuon ilon iloamahan,
Jospa laitan Pohjolahan?"

Laittoi soiton Pohjolahan,
Saatatti Sariolahan;
Soitti pojat Pohjolassa,
Soitti pojat, jotta piiat,
Soitti miehet naisekkahat,
Sekä naiset miehekkähät,
Itsekin emäntä soitti,
300. Tuota käänti, tuota väänti,
Tuota sormin suoritteli,
Kynsin kymmenin piteli.

Soitti pojat Pohjolassa,
Soitti kansa kaikenlainen,
Ei ilo ilolle tunnu,
Eikä soitto soitannalle;
Kielet kierohon kävivät,
Jouhet parkuivat pahasti,
Ääni kaikkui karkeasti,
310. Soitto julmasti sorisi.

Sokea sopessa nukkui,
Ukko vanha uunin päällä,
Ukko uunilta havannut,
Kiukahalta kirsahtanut
Urahti uni-sialta,
Nurahutti nurkastansa:
"Heretkätte, heittäkätte,
Luokatte, lopettakatte,
Puhki korvani puhuvi,
320. Läpi pääni läylentävi,
Kaikki käypi karvoilleni,
Viepi viikoksi uneni!"

"Jos ei soitto Suomen kansan
Vasta vaikuta ilolle,
Eli uuvuta unehen,
Maku'usen maanittele,
Niin vetehen visko'otte,
Aaltoihin upottaotte,
Tahi viekötte takaisin,
330. Soitto tuonne saattaotte
Miehen tehnehen käsille,
Sormille sovittelian!"

Soitto kielin kerkiävi,
Kantelo sanoin kajahui:
"En vielä vetehen joua,
Alle aaltojen asetu,
Ennen soitan soittajalla,
Vangun vaivan nähnehellä."

Jopa vietihin visusti,
340. Kannettihin kaunihisti
Miehen laatian kätehen,
Pyytänehen polvuksille.