Neljästoista Runo.*Runo 14

Runo 14 jatkuu suoraan runon 13 lopusta Lönnrotin molemmissa käyttämän kehystarinan mukaisesti. Kehystarina pohjautuu eeppiseen runoon VII1 823, jonka Juhana Kainulainen esitti Lönnrotille 1828 Ilomantsin Kesälahdessa. Kainulainen yhdistää runokokonaisuudessaan runotyyppejä Lemminkäisen virsi, Lemminkäisen surma ja Hiidestä kosinta siten, että tarinan sankari Lemminkäinen lähtee kosiomatkalle, saa suoritettavakseen ansiotöitä ja lopussa Lemminkäinen saa surmansa.

Uuden Kalevalan runon 13 lopussa Lemminkäiselle ensimmäisenä ansiotyönä annettu Hiiden hirven hiihdäntä epäonnistuu, aivan kuten niissä kansanrunoissakin, joissa laulaja jatkaa juonta pisimmälle. Runossa 14 Lönnrotin Lemminkäinen kuitenkin jatkaa urakkaansa metsästysloitsujen avulla. Runon 14 sisältö koostuukin pääasiassa Pohjois-Karjalan ja Vienan alueen metsästysloitsuista. Lönnrot esittelee kattavasti etenkin Pohjois-Karjalan metsästysloitsuissa yleisiä mielikuvitusrikkaita säejaksoja, kielikuvia ja metsänhaltioiden lukuisia puhuttelunimiä.

Kun Lemminkäinen viimein onnistuu Hiiden hirven hiihdännässä ja palaa vaatimaan Pohjolan akalta tytärtä puolisokseen, hän saa runon VII1 823 kehystarinan mukaisesti tehtäväkseen toisen ansiotyön: Hiiden hevosen valjastamisen. Hevosen etsintään ja löytämiseen liittyvät säkeet ovat pääosin peräisin toisen Lönnrotille tärkeän laulajan, Vienan Latvajärven Arhippa Perttusen, laulamasta Väinämöiseen liittyvästä Kilpakosinta-runosta I1 469.

Kainulaisen runon VII1 823 kehyskertomuksen mukaisesti Lemminkäinen saa kolmanneksi ansiotyökseen ampua joutsenen Tuonen joesta. Säkeitä täydentävät jälleen otteet Perttusen kilpakosintarunosta I1 469. Meno Tuonen joelle joutsenta ampumaan johtaa Lemminkäisen surmaan, joka on Lemminkäisen surma -runotyypin ydinaihe. Lönnrot palaa siten Uuden Kalevalan runon 14 päättyessä runon 12 lopussa luomaansa asetelmaan, jossa suuttuneen Märkähattu karjapaimenen kerrottiin jääneen odottamaan Lemminkäistä Tuonen joelle.

Lemminkäisen surma voi runotyypissä tapahtua eri henkilöiden toimesta. Lönnrot on Uudessa Kalevalassa valinnut surmaajaksi Pohjois-Karjalan Ilomantsissa runolaulajien suosiman "Märkähattu karjapaimenen", josta kertovat versiot ovat D. E. D. Europaeuksen ja A. Ahlqvistin tallentamia. Surman kuvaus noudattelee kuitenkin pääosin Lönnrotin tallentamia vienalaisen Arhippa Perttusen säkeitä, joissa Lemminkäisen surmaa "Ulappalan ukko vanha".

Kansanrunoissa Lemminkäisen surma -aihetta edeltää normaalisti Lemminkäisen matkalle lähtö ja kuvaukset matkalla kohdattavista vaaroista ja niiden ylittämisestä. Nämä Lemminkäisen virsi -runotyypin tapahtumat Lönnrot ottaa Kalevalaan vasta runossa 26.

Siitä lieto(ihmisestä) huoleton, kevytmielinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (merestä) upottava, vajottava (4:431; 5:11; 6:221); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa lieto Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NES s.v. liete). LemminkäinenKalevalan pääsankareita, naistenhurmaaja, laulaja, tietäjä ja taitava soturi Katso lisääLemminkäinen on Kalevalassa huikentelevainen naistenhurmaaja, Väinämöisen jälkeen huomattavin laulaja, suuri tietäjä sekä etevä ja sotaisa soturi. Vaikka Kalevala antaa melko yhtenäisen kuvan Lemminkäisen hahmosta, on Lönnrot koonnut sen varsin erilaisista kansanrunoaineksista (mm. runot Ahti Saarelaisesta, Kaukamoisesta ja Hiiden hirven hiihdännästä). Vrt. Lemminkäinen esiintyy kansanrunoaineistossa monien runojen päähenkilönä. (Harvilahti ja Rahimova 1999: 97.)
Arveli, ajatteliheajatella, refl. ajattelihe : ajatteli itsekseen,
Kullemille syyllesyy : polku, tie, ura sylveäisisylvätä : tyrkätä, survaista,*Säkeet 3−4 / "Kulle syylle sylveäisi, kulle laskisi laulle"

Alkusäkeiden persoonallinen säepari perustunee J. Fr. Cajanin 1836 Vienassa tallentamaan pahoista sanoista kertovan runon alkusäkeisiin: "Empä tiiä polonen akka, / Kulla laaumma lailla, / Kulla syyllä sylveämme" (I1 264; Joka puu puree, joka sammakko sanoo).
Kulle laskisi laulleladulle:
Heittäisiköheittää : jättää Hiien hirvetHiiden hirvi : hiisien tekemä maaginen hirvi Katso lisääLemminkäisen tuli pyydystää tarunomainen Hiiden hirvi ansiotyönään hakiessaan puolisoa Pohjolan emännän tyttäristä (ks. myös 6:37, 13. ja 15. runo) (Turunen 1979).

Hiiden hirven hiihdäntä -runossa (Kalevalan runo 13) on hirven syntyä käsittelevän myytin lisäksi kohtaus yliluonnollisten suksien valmistamisesta, kuvaus epätavallisen nopeasta hiihdosta sekä mielikuva saaliseläimestä, joka johdattaa metsästäjän myyttiseen paikkaan (Siikala 2012: 393).

Ks. Hiisi.,*Säkeet 5−10 / Lemminkäinen pohtii, vieläkö jatkaisi Hiiden hirven jahtaamista

Säekokonaisuuden, jossa Lemminkäinen pohtii, vieläkö jatkaisi tehtäväänsä, on Lönnrot muotoillut pääosin metsästysloitsujen säkeistä. Mielikki metsän emäntä esiintyy yleisesti metsästysloitsujen puhutteluissa (ks. säkeet 45−46). Säe: "Salon impien iloksi" sen sijaan lienee Lönnrotin muunnelma Kalevalan runoissa 11 ja 12 taajaan esiintyneestä säkeestä "Saaren impien iloksi", jonka hän oli itse tallentanut Vienan Lonkassa 1834 (I2 816: 274). Samalta matkalta on myös runo I4 1253, jonka säkeitä Lönnrot näyttäisi tässä mukailleen:

Sillä laulaen tulemma,
Hyreksien hiihtelemmä.
Mielikki metsän miniä
Heitti kylmällä kotonsa
(I4 1253: 10−13; vrt. myös J. Fr. Cajanin 1836 Uhtualla tallentama I4 1424: 16−18).

"Hiljalleen hiihtäminen" on tallennettu Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Vienassa metsästysrunoissa säeparina: "Minä hiihan hiljallen, / Verkkaselleh vetelen" (mm. I4 1095: 56−57; VI2 4900: 23−24; äänteellisesti läheisistä muodoista ks. myös runo 13, kommentti säkeisiin 125−126).
Itse kulkisi kotihin;
Vai vielä yritteleisi,
Hiihteleisi hiljallehen
Mieliksi metsän emännänmetsän emäntä : metsän naispuolinen päähaltia Katso lisääKs. Mielikki.

Metsästysloitsuissa keskeisin puhuteltava on metsän naisväki. Metsää voidaan hellitellä ja sen haltiaa puhutella erilaisin arvottavin määrein vaikkapa "mieli neidiksi" tai "metini metsän emännäksi". (Tarkka 2005: 267.),
10. Salon impiensalon impi : luonnotar, metsänhaltia iloksi?

Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Oi Ukko ylijumalamuinaissuomalaisten säänjumala Katso lisääUkko asuu ylhäällä ja hallitsee pilviä, ja siltä anotaan sadetta sekä pyydetään apua erilaisissa tilanteissa. Kalevalassa Ukon määreenä on "ylijumala". (Turunen 1979.)*Säkeet 13−26 / Lemminkäinen pyytää uusia suksia Ukko ylijumalalta ja lähtee matkaan

Ukon puhuttelu esiintyy yleisesti loitsuissa ja varauksen sanoissa (vrt. mm. runo 12, säkeet 273−278; runo 26, säkeet 511−550). Tämän säekokonaisuuden alku on Karhun metsästykseen lähtevän loitsusta:

Oi Ukko, yli Jumala,
Pilvien päällinen Jumala,
Tahi poika hyypämäinen,
Tieppä minulle suorat sukset,
Kepiäiset kalkottimet,
Joilla hiihtoa hivetän,
Läpi soihen, läpi maihen,
Läpi suurin viiakoien
(VII5 3368: 1−8; ks. myös VII5 3366: 1−7)

Säkeet 18−19 ja 25−26 ovat Oravan metsästys -aiheisesta loitsurunosta:

Poikki soista, poikki maista,
Poikki pohjolan vesistä,
Hiien hiilikankahista,
Tapiojen tietä myöten.
Tapion talo näkyvi.
(VII5 3480: 5−9)

Kulkemisen kielikuvana toimiva säepari, kuten "Poikki soista, poikki maista, / Poikki pohjolan vesistä", jossa toistuu joku sanoista: halki / läpi / poikki / pitkin / kävin / juoksin – yhdistyneenä sanaan: soita / maita – on yleinen formula. Paralleelisäkeissä toistuvat usein maat, kankaat ja ahot.
Tahi taatto taivahinentaivaassa asuva, Ukon epiteetti!
Tee nyt mulle suorat sukset,
Kepeäiset kalhuttimetkalhutin : suksi Katso lisääKalhuttimet tarkoittavat tässä suksiparia. Hiihdossa käytettiin aikaisemmin eripituisia suksia, lylyä ja kalhua. Kalhu oli näistä lyhyempi potkusuksi, joka valmistettiin koivusta ja jonka alapuolelle lisättiin jalansijan kohdalle poronnahkaa. (Saarimaa 1927: 23.) Nahka karvoineen paransi pitoa ja lisäsi siten vauhtia hiihtoon. Kalhusta on käytetty varsinkin pohjoisessa lisäksi nimitystä sivakka. (Nikkilä 1966: 41.),
Joilla hiihteä hivitänhivittää : hiihtää kauan, hiihtää hiihtämistään
Poikki soien, poikki maien,
Hiihän kohti HiienHiisi : mytologinen paikka t. olento Katso lisääHiisi 'pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto; (metsän)haltia, peikko, jättiläinen; paholainen, horna (myös voimasanana)' (SSA1 s.v. hiisi). Hiisi oli rahvaan uskomuksissa metsän haltiaolento, usein paha metsänhaltia eli metsänhiisi. Alun perin sanalla on kuitenkin tarkoitettu paikkaa, vrt. viron hii l. hiid 'metsikkö, pyhä metsikkö'. Sanaa käytettiin paitsi pakanallisesta uhripaikasta ja pyhästä metsästä myös etäisestä, tuntemattomasta korvesta ja yleensä kammottavaksi koetusta paikasta. (Turunen 1979.) maita,
20. Poikki PohjanPohja : Pohjola, Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääVrt. pohja-sanan merkitys pohjoisena ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.) kankahistakangas : kuiva metsämaa
Hiien hirven käytävillekäytävä : kulkutie,
Poropeuran polkemillepolkema : kulkureitti!"

"Lähen nyt miehistä metsälle,*Säkeet 23−24 / "Lähen nyt miehistä metsälle, Urohista ulkotöille"

Säepari: "Lähen miehistä metsälle, / Urohista ulkotöille" on Vienassa ja Pohjois-Karjalassa kaikkein yleisin metsästysaiheisten runojen (varsinkin Metsälle lähtiessä) aloitusformula. Variaationa on esimerkiksi muoto: "Työnsin mieheni metsällä, Urohoni hiihtamahan" (I4 1098: 1−2, I4 1256: 1−2).

Alkusäkeet jatkuvat tyypillisesti koiriin liittyvällä säeparilla: "Miehet pienet, pentut koirat, / Ampujat alakätiset" (I4 1085, I4 1094, I4 1101, I4 1129; XII2 6482); "Miun on miehet lapsimiehet, Miun on koirat pentukoirat"; "Otin kolme koiroani, / viisi villahänteäni" (VII5 3307, VII5 3308). Lönnrot ei kuitenkaan ole ottanut koira-aihetta lainkaan Uuteen Kalevalaan (Vanhaan Kalevalaan Lönnrot oli liittänyt koiriin liittyviä metsästysloitsuja kattavasti, ks. VK 7, säkeet 148−239).
Urohista ulko-töilleulkotyö : metsästys
TapiolanTapiola : metsä metsänhaltian ja hänen väkensä asuinpaikkana Katso lisääTapiola on Kalevalassa tavallisesti Metsolan toistonimenä (15:398, 406; 20:218, 234 ym.). Kansanrunoissa se esiintyy erilaisissa rinnakkaismuodoissa: Tapiola, Tapiala, Tappila, Tamikkala, Tanniola jne. (Turunen 1979.) Ks. Metsola. tietä myöten,
Tapion talojenTapion talo : metsänhaltioiden asunto kautta;
Terve vuoret, terve vaarat,*Säkeet 27−30 / "Terve vuoret, terve vaarat"

Vuorten ja vaarojen tervehtiminen esiintyy Pohjois- ja Raja-Karjalassa 1845–1846 tallennetuissa runoissa (Metsälle lähtiessä) yleensä säeparina: "Terve, vuori/vuoret, terve, vaara/vaarat, / Terve, Metsolan kuningas!" (VII5 3264: 6−7, VII5 3299: 25−26); "Terve, vuori, terve, vaara, / terve tervehyttäjälle!" (VII5 3315: 1−2). Joskus laulaja yksilöi tervehdyksessä puulajeja: "Terve, vuoret, terve, vaarat, / terve, tuo kumia kuusi, / ja terve, halia haapa" (VII5 3307: 85−90, VII5 3659: 45−50).
Terve kuusikot kumeatkumea : kumiseva, kaikuva,
Terve haavikot haleathalea : vaalea,
30. Terve tervehyttäjännetervehyttäjä : tervehtijä!"

"Miesty metsä, kostu korpimetsämiehen alkusanat Katso lisääMiestyä 'kääntyä lempeäksi, mielistyä'; kostua 'suostua, tulla suosiolliseksi'. Loitsuissa metsästäjän sanat aloitetaan tavallisesti: "Miesty metsä, kostu korpi, taivu ainoinen Tapio". (Turunen 1979: 134, 210, 211, 329.),*Säkeet 31−32 / "Miesty metsä, kostu korpi"

Puhuttelu "Lepy (/ mielly) lehto, kostu korpi" on säeformula, joka tavataan metsästysloitsuissa laajasti kaikilla runoalueilla alkaen Christfried Gananderin muistiinpanoista 1789 Pohjois-Pohjanmaalla (XII2 6591: 1−2). Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Laatokan Karjalassa ja Vienassa yleisin on muoto: "Lepy, lehto, kostu, korpi" – paralleelisäkeenä joku seuraavista: "Minun metsässä käyessäni"; "Taivu, ainonen Tapio"; "lepy minun miehilleni, / kostu minun koirilleni". Vienassa esiintyy myös Lönnrotin tallentama muoto: "Miessy, metsä, miehiini, / Kostu, korpi, koiriini! (I4 1085: 5−6, I4 1128: 18−19).

Laatokan-Karjalassa, Etelä-Karjalassa ja Itä- ja Pohjois-Inkerissä säepari on säännönmukaisesti: "Lepy, lehto, kostu, korpi, / Ihastu (/ lämpiä), salo sininen!"
Taivutaipua : myöntyä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: antaa periksi, taipua (39:76) (Turunen 1979). ainoinenkultainen, kallis, armas Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: ainainen (22:186); alituinen (23:518; 44:332); ikuinen, ikimuistettava (3:188) (Turunen 1979). Tapiometsänkuningas, metsän ja riistan haltia Katso lisääMikael Agricola kuvaa Tapiota pakanallisia jumalia käsittelevässä luettelossaan: "Tapio medzäst Pydhyxet soi". Myös Kalevalassa nimi tarkoittaa metsän miespuolista päähaltiaa. (Turunen 1979.)

Pyyntiin lähdettäessä metsänhaltialle uhrattiin esimerkiksi rukiintähkiä tai -jauhoja ja tilkkanen juotavaa, kuten olutta. Hänelle lausuttiin sanoja erikoisen latvattoman kuusen, Tapion pöydän, äärellä. (Turunen 1979.)

Mielikuvat haltiasta vaihtelivat loitsusta ja sen käyttäjästä riippuen. Monessa tapauksessa Tapio oli kuitenkin rikas metsän kuningas. (Siikala 2012: 376.),
Saatasaattaa : kulkea oppaana, johdattaa Katso lisääKs. Lotte Tarkan tutkimassa vuokkiniemeläisessä aineistossa metsä ja metsästäjä kommunikoivat samalla, kun jälkimmäinen teki rituaalisen matkan ansapolkua eli "juonta" pitkin kotipiiristään metsään ja takaisin. Saaliin luokse johtavalla reitillä kulkeminen onnistui metsänhaltioilta saadun opin avulla. (Tarkka 2005: 264–265.) miestä saareksellesaares : saareke (suossa); erityinen metsänpaikka,*Säkeet 33−36 / Saata miestä saarekselle – Jost' on saalis saatavana

Säkeet 33−36 ovat muodoltaan vakiintunut säekokonaisuus, jossa eri toimijoille (yleensä metsän isännälle tai emännälle) osoitetaan pyyntö saattaa riistaeläimet metsästäjän ulottuville tai metsästäjä riistaeläinten luo; esimerkiksi Lönnrotin Vienassa tallentamassa runossa:

Saata tuolle saarekselle,
Tuolle kummulle kuleta,
Josta saalis saatanehen,
Erän toimi tuotanehen
(I4 1095: 60−63; ks. myös mm. VII5 3264: 11−14, VII5 3297: 17−20).

Alussa voi olla lisäksi säe "Hiihata hihasta miestä" (ks. kommentti säkeisiin 8−9).
Sille kummulle kuleta,
Jost' on saalis saatavana,
Erän toimimetsästyssaalis tuotavana!"

"Nyyrikki Tapion poikametsän haltiaolento Katso lisääTapion poika Nyyrikki on sama kuin Agricolan mainitsema karjalaisten jumala Nyrckes, joka "oravat antoi metsästä" (Turunen 1979).

Ks. "Nyyrikki, Tapion poika" kahdessa Lönnrotilla käytössä olleessa ilomantsilaisessa loitsutallenteessa (VII5 3307, VII5 3308).,*Säkeet 37−44 / Nyyrikki Tapion poika

Nyyrikki Tapion poika -hahmon puhuttelu on harvinainen tallennetuissa metsästysloitsuissa. Se esiintyy Ilomantsin Mekrijärvellä todennäköisesti saman, nimeämättömän laulajan runoissa VII5 3307 ja VII5 3308, sekä Nyypetti-nimellä runossa VII5 3314. Nyyrikkiä puhutellaan (metsän riistaeläimistä koostuvan) karjansa paimenena, mutta myös reitin merkitsemistä voidaan pyytää:

Nyyrikki, Tapion poika,
vestä pilkat pitkin puita,
jotta tunnen tuhma käyä,
äkki outo tien osoan
(VII5 3307: 79−83)

Vastaava pyyntö esiintyy myös niin, että puhuttelun kohde on Tapion tytär: "Annikki tytär Tapion, / Vestä pilkat pitkin maita, / Rasti vaarahin rakoja" (XII2 6481: 56−58).

Lönnrot on täydentänyt Nyyrikin puhuttelua Ilomantsissa Tapioon muutaman kerran liitetyllä säkeellä: "Mies puhas punakypärä", jonka säkeenkertona on joko "Siniviitta valkoparta" (VII5 3409: 18−19) tai "havuhattu naavaparta" (VII5 3305: 23−24).

Metsästysloitsuissa puhutellaan huomattavasti Tapion poikaa, Nyyrikkiä, yleisemmin Tapion tytärtä, tyttöä tai neitiä, jonka nimi varioi runoissa paljon: yleisin on Annikki, mutta myös Tyylikki, Myyrikki, Tyynikki, Tuometar, Tuurikki, Tillervo, Tellervo ja Killervö esiintyvät, usein samankin runon sisällä vaihdellen. Myös yleisessä formularakenteessa: "Metsän kultanen kuningas, / Metsän ehtosa emäntä, / Metsän piika pikkarainen" (VII5 3359: 22−24) kolmas toimija on feminiininen.
Mies puhaspuhdas Katso lisääKs. "Mies puhas, punakypärä" Lönnrotin tallenteessa sekä yhdessä Lönnrotilla käytössä olleessa runotoisinnossa (VI2 4932; VII5 3305). Lotte Tarkka on tutkinut Vuokkiniemen kalevalamittaista runoutta ja alueen ihmisten vanhaa uskomusmaailmaa. Metsä koettiin mielikuvissa ihmisten syntisestä maailmasta poikkeavaksi viattomuudeksi ja puhtaudeksi. Runoissa sen pyhyys voitiin ilmaista erilaisin määrein. Metsä oli "puhas" ja metsänhaltia "puhas muori". (Tarkka 2005: 259.), puna-kypärä punakypärä : punalakkinen, Nyyrikin määre Kalevalassa!

Veistä pilkut pilkku : puun kylkeen tien tai polun osoittamiseksi veistetty merkki pitkin maita,
40. Rastit rasti : merkki, opastin Katso lisää Rastit olivat metsään tehtyjä opastimia, kuten katkaistuja oksia, puun kylkeen kiinnitettyjä risuja tai kasattuja kiviladoksia (Turunen 1979). vaaroihin rakenna,
Jotta tunnen tuhma tietämätön, osaamaton käyä,
Äkki outoäkkiouto : tietämätön, osaamaton tien osoan
Etsiessäni ereäerä : saalis Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: otus (20:107) (Turunen 1979).,
Antia anti : saalis anellessani!"

"Mielikkimetsän naispuolinen päähaltia Katso lisääMielikki saattaa olla alkuperältään hyvittelynimi, joka koostuu kahdesta osasta: -kki-johtimesta ja mieli-sanasta, alkumerkitys todennäköisesti 'mieleinen, suopeamielinen, suopea'. Toisintonimiä ovat mm. Mielu, Mielotar, Mielus. (Turunen 1979.)

Metsästysloitsuissa keskeisin puhuteltava on metsän naisväki. Metsää voidaan hellitellä ja sen haltiaa puhutella erilaisin arvottavin määrein vaikkapa "mieli neidiksi" tai "metini metsän emännäksi". (Tarkka 2005: 267.) metsän emäntä,*Säkeet 45−46 / "Mielikki metsän emäntä, Puhas muoto, muori kaunis!"

Mielikki metsän emäntä on metsästysloitsuissa yleinen ja täysin kiteytynyt puhutteluilmaus, jonka säkeenkertona on tavallisesti "Salokaaren vaimo kaunis" (Salakorven / Salakuarten, jne.).

"Puhas muori, muoto kaunis" paralleelisäe liittyy sen sijaan kaikilla runoalueilla säännönmukaisesti Neitsyt Mariaan: "Neitsyt Maaria emonen" – "Puhas muori muoollinen" tai "Puhas muori, muoto kaunis". Lönnrot on tallentanut sekä Vienassa että Pohjois-Karjalassa muutaman runon, jossa "Puhas muori" on liitetty epiteettinä metsän emäntään: "Metsän piika pikkarainen, / Vaimo valkian verevä, / Puhas muori, muoto kaunis" (I4 1110: 9−11) sekä "elääpi hyvä emäntä, puhas muori puuhoopi" (VII5 3359: 4−5, 7−8). Jälkimmäinen loitsuruno on Lönnrotin ensimmäisellä runonkeruumatkalla tapaaman Juhana Kainulaisen, joka on käyttänyt "puhas" sanaa loitsuissa myös ei-kristillisissä yhteyksissä ja siten vaikuttanut Lönnrotin valintoihin (VII5 3409, VII5 3422; ks. myös kommentti säkeisiin 37−44).

"Puhdas" liittyykin loitsuissa määreenä pääsääntöisesti kristillisiin toimijoihin, Neitsyt Marian lisäksi kristilliseen Jumalaan, ja esiintyy myös puun tai veden määreenä näiden toimijoiden yhteydessä ("Puu puhas, Jumalan luoma"; ks. Puun sanat). Neitsyt Mariaa pyydetään avuksi etenkin parannusloitsuissa, harvoin metsästysloitsuissa. (Tarkemmin ks. Kallio et al. 2017: 216−322, jossa Senni Timonen tarkastelee Neitsyt Mariaan loitsurunoudessa liittyvää kuvastoa yksityiskohtaisesti). "Puhdas" määre esiintyy myös häärunoissa morsiamen ylistyssanoissa (Puhdas on pulmunen lumella) ja säe "Mies puhas perässä purren" kosinta-aiheisissa kertovissa runoissa (mm. Vesitiellä viipynyt).
Puhas muori, muoto kaunis!
Pane kulta kulkemahan, Katso lisääLönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 15–16 (tässä 47−48): "Metsän kulta ja hopea, so. mikä metsän otus hyvänsä, mutta Lemminkäinen sillä tarkoittaa Hiiden hirveä" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja siksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.*Säkeet 47−50 / "Pane kulta kulkemahan, Hopea vaeltamahan"

Hopea ja kulta ovat metsän rikkauden metaforia, ja metsän emännälle osoitettu pyyntö: "Panes kulta kulkemahan, / Hopia vaeltamahan" (I4 1101: 5−9) on yksi tapa esittää metsästysloitsuihin olennaisesti sisältyvä pyyntö laittaa riistaeläimet liikkeelle – ja siten metsästäjän saataville. Lönnrot jatkaa mukaillen runon I4 1087 (7−8) säkeitä: "Miehen etsivän esillä, / Aina käyvän askelilla".
Hopeariista vaeltamahan
Miehen etsivän etehen,
50. Anelian askelille!"

"Ota kultaiset avaimet*Säkeet 51−56 / Pyyntö metsän emännälle aukaista Tapion aitta

Kuten hopea ja kulta metsän rikkauden metaforina, erilaiset pyynnöt avata "metsän aitta" esiintyvät metsästysrunoissa usein. Säkeet 51−56 noudattelevat runoja VII5 3307 (20−30) ja VII5 3308 (22−32).

Säepari: "Minun pyytöpäivinäni, / minun ajelo-aikonani", joka kohdentaa kehotuksen laittaa metsän "karja" liikkeelle juuri kyseisen metsästäjän pyyntihetkellä, esiintyy samoin hyvin yleisesti Metsälle lähtiessä -runotyypissä.
Renkahalta reieltäsi,
Aukaise Tapion aittaTapion varasto, metsä riistoineen Katso lisääKalevalassa Mielikki kantaa vyöllään Tapion aitan avaimia (Turunen 1979: 210).,
Metsän linnaTapion linna, metsänhaltioiden asunto ja metsän olentojen asuinpaikka Katso lisääNimitykset Tapion linna ja Tapion tarha viittaavat metsänhaltian hallitsemaan alueeseen (Siikala 2012: 377). liikahutaliikahuttaa : liikauttaa, panna liikkeelle
Minun pyytö-päivinänipyytöpäivä : pyydystyspäivä,
Erän etso-aikoinanietsoaika : metsästysaika Katso lisääKarjalan kielessä on sana ettšo 'haku, etsintä' (KKS).!"

"Kunp'kunpa : jospa on et kehannekehdata : viitsiä, haluta itse,*Säkeet 57−66 / Pyyntö ja vihjaus metsän emännälle

Laajasti metsästysloitsuja esittelevässä jaksossa Lönnrot hyödyntää varsinkin Pohjois-Karjalan alueen laulajille ominaisia persoonallisia säekokonaisuuksia, joihin kuuluu myös monenlaisia metsän emännälle ja neidille esitettyjä vihjauksia:

Kun et itse kehanne,
Niinpä pistä piikojasi,
Käske käskyläisiäsi,
Pane palkollisiasi!
(VII5 3472: 41−44)

Et emäntä lienetkänä,
Kuin et piikoa pitänne;
Et sie piika liennetkänä,
Kuin et aittoa avanne"
(VI2 4821: 12−15)

Lönnrot noudattelee vain emännälle osoitetuissa säkeissään 61−66 Juhana Kainulaisen metsästysloitsua (VII5 3359: 19−25), mutta viittaus emännän ja piian arvoon on tallennettu metsästysrunoissa muuallakin (mm. VII5 3232: 1−10, VII5 3233: 22−27, VII5 3271: 22−23, 40−44, 59−60; XII2 6615: 7−9).
Niin on pistäpistää : panna tekemään, lähettää piikojasipalvelustyttö, naispalkollinen Katso lisääMetsän emännällä oli apunaan suuri joukko metsän piikoja, jotka auttoivat Tapion karjan kaitsemisessa (Turunen 1979: 210). Kansanuskomuksissa metsänväen välinen työnjako ja hierarkia noudattivat ihmisyhteisön käyttäytymismalleja ja valtasuhteita: metsän "oikia" emäntä määräsi "sataa piikoa" ja "tuhatta muuta käskyläistä" (Tarkka 2005: 259).

Piika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.),
Pane palkkalaisiasi,
60. Käske käskyn kuulioita!
Et emäntä lienekänä,
Jos et piikoa pitänepitää : hallita, vallita,
Sata piikoa pitäne,
Tuhat käskyn kuuliata,
Karjan kaiken kaitsiata,
Viitsiätäviitsijä : (karjanhoitajasta) vaalija, kaitsija, paimen Katso lisääEräkulttuuriin liittyvissä uskomuksissa metsänhaltioiden tuonpuoleinen kotipaikka ja tuntematon metsäluonto vastasi ominaisuuksiltaan ihmisen tuntemaa maailmaa. Metsänväki harjoitti karjataloutta ja hoiti karjaa, jonka muodostivat metsässä elävät villieläimet. (Tarkka 2005: 258−259.) viljanvilja : metsän riista Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kasvava vilja (43:344, 348 ym.); karja (32:245, 260, 275 ym.); anti, rikkaus (32:185, 196); (olosta, elämästä) rikas, hyvinvoipa (25:324) (Turunen 1979). kaiken."

"Metsän piikametsän haltiaolento, luonnotar Katso lisääPiika-sanalla on ollut aikaisemmin merkitys 'nuori tyttö, neito, neitsyt' mm. vanhassa raamatunkielessä, kansanrunoissa ja virossa (piiga). Myöhemmin sanan pejoratiivinen eli halveksiva, väheksyvä merkitys 'palvelijatar' on kuitenkin yleistynyt. (Turunen 1979.) pikkarainen,*Säkeet 67−78 / Kehotus metsän neidille soittaa pilliä

Kalevalan metsän neidille osoitetut säkeet jatkuvat myötäillen Juhana Kainulaisen runoa VII5 3359 (14−18). Puhuttelusäe: "Annikka, avain piika", jonka säkeenkertona on yleisesti "Eva piika pikkarainen" tai "Sini sukka suon emäntä", esiintyy muutaman kerran Pohjois-Karjalassa (VII5 3502: 30, VII5 3359: 14, VII5 3281: 1), Etelä-Karjalassa (XIII3 9572: 1) ja Etelä-Savossa (VI2 4820: 4). "Simasuu Tapion neiti" löytyy runoista VII5 3296 (15) ja VII5 3297 (22).

Jakson loppusäkeet: "Kuin mie ainosin anelen, / Kielin kullin kuikuttelen" ovat Vienasta, Martiska Karjalaisen runosta I4 1211 (11−12).
Sima-suusimasuu : sulosuinen, hymyilevä; makeahuulinen Katso lisääMiehen ja metsän kohtaamisessa korostuvista ominaisuuksista, makeudesta ja rasvaisuudesta, ks. sima. Tapion neitimetsän haltiaolento Katso lisääKalevalassa Tapion neiti, Tapion tytär ja Tapion vaimo ovat metsän naispuolisia haltioita (myös 32:88, 90, 251; 46:58, 339). Tapion neidoilla on rukousloitsuissa monia erilaisia nimiä: Tellervo, Luonnotar, Mielikki, Tyylikki, Tainikki, Tyynikki jne. (Turunen 1979.)!
Soitellos metinenhunajainen, hunajaa sisältävä Katso lisääMiehen ja metsän kohtaamisessa korostuvista ominaisuuksista, makeudesta ja rasvaisuudesta, ks. sima. pilli,
70. Sima-pillisimapilli : (metsän emännän mielittelysanoissa) hunajainen pilli Katso lisääMiehen ja metsän kohtaamisessa korostuvista ominaisuuksista, makeudesta ja rasvaisuudesta, ks. sima. piiperoitapiiperoittaa : piipittää
Korvalle ehoneho : suopea, suosiollinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: eheä, täydellinen, terve (9:478, 480, 555 ym.); kaunis, komea (4:187; 9:150 ym.); hyvä, mieluisa (9:188) (Turunen 1979). emännän,
Mieluisanmieluisa : lempeä, hyvänsuopa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: suloinen (2:379); mielenmukainen, mieleinen (40:72) (Turunen 1979). metsän emännän,
Jotta kuulisi välehennopeasti, joutuisasti,
Nousisi makoamasta,
Kun ei kuule kumminkanakumminkaan, kuitenkaan,
Ei hava'ahavaita : huomata, herätä harvoinkana,
Vaikka ainoisinjatkuvasti, aina, ikuisesti anelen,
Kielen kullankultakielin kuikuttelenkuikutella : suostutella Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vaikerrella (11:223); (laulamisesta) uikutella (21:301) (Jussila 2009).!"

Siinä lieto Lemminkäinen
80. Ajan kaiken annitoinnaannitoin : antia, saalista vaille jäänyt
Hiihti soita, hiihti maita,*Säkeet 81−98 / Lemminkäinen hiihtää, kunnes tulee Tapion ikkunan alle

Säejakson taustalla on D. E. D. Europaeuksen ja A. Ahlqvistin Mekrijärvellä tallentamat metsästysloitsut VII5 3007 (7−15, 77) ja VII5 3308 (7−17). Lönnrot on muokannut säkeitä hyödyntäen vastaavia eeppisen runon säkeitä: "Hiihti soita, hiihti maita, / Hiihti hiilikankahia" (VII2 1093: 23−24, VII2 1095: 17−18, 23−24; Hiiden sepän kahlinta); "Nousin suurelle mäelle, Nousin suurelle kivelle" (VII2 1394: 15−16).

Sekä Lönnrotin että monen laulajan suosimat kulkemiseen liittyvät kertausrakenteet, kuten " Astuin soita, astuin maita, / Astuin korpia kovia" ja "Hiihti soita, hiihti maita, / Hiihti hiilikankahia", ovat rakenteeltaan kiteytyneitä mutta sisällöltään helposti muokattavia formularakenteita. Rakenteessa sama sana kertautuu ensin parisäkeen ensimmäisen säkeen puolisäkeiden alussa ja sitten vielä jälkisäkeen alussa (ks. myös kommentti säkeisiin 13−26; Sanankerrosta tarkemmin Saarinen 2018: 265−272).
Hiihti korpia koviakova : synkkä, kolkko,
Jumalan sysi-mäkiäsysimäki : hiilikukkula Katso lisääSysimäellä poltetaan hiiltä, jolla pajan ahjo kuumennetaan. Hiili saadaan paikalla kasvavista puista. (Jussila 2009.) Sysimäki on paitsi seppo Ilmarisen syntymäpaikka (9:109) myös erityinen Jumalan tai paholaisen hallitsema paikka (tässä) (Turunen 1979).,
Hiien hiili-kankahiahiilikangas : mielikuvissa seppään liittyvä kangasmaa Katso lisääKs. sysimäki..
Hiihti päivän, hiihti toisen,
Jo päivänä kolmantena
Meni suurelle mäelle,
Nousi suurelle kivelle,
Loi silmänsä luotehesen,
90. Poikki soien pohjosehen;
Tapion talot näkyivät,
Ukset kultakultauksi : kultaovi kuumottivatkuumottaa : loistaa, välkkyä
Poikki suosta pohjosesta,
Alta vaaran varvikostavarvikko : varpua tai nuorta lehtipuuta kasvava paikka.

Tuop' on lieto Lemminkäinen
Heti luoksiluo, luokse, tykö luonteliheluonnella, refl. luontelihe : lähestyi, likentyi,
Lähelle lähentelihelähennellä, refl. lähentelihe : lähestyi,
Alle ikkunan Tapion;
Kuuristihekuuristaa, refl. kuuristihe : kyyristyi, kumartui katsomahan*Säkeet 99−134 / Nykyisen köyhän ja entisen rikkaan metsän emännän vertailu

Metsän emännän ja muun väen rikkauksia kuvataan metsästysloitsuissa monin tavoin. Metsästäjä kertoo nähneensä Tapion talon rikkaudet, ja metsän emäntää pyydetään näyttämään metsä parhaimmassa runsaudessa sekä näyttäytymään myös itse kullassa ja hopeassa.

Zacharias Topelius vanhemman ja A. J. Sjögrenin Suomussalmella tallentamissa Karhun metsästys runoissa esitetään myös entisen, rikkaan emännän ja nyt köyhänä esiintyvän emännän vertailu, jonka ympärille Lönnrot on jakson rakentanut (XII2 6479: 89−101, XII2 6480: 134−146, XII2 6481: 134−146). Lisänä on pääosin Pohjois-Karjalassa tallennettujen runojen osia (VII5 3308: 18−21; VII5 3307: 16−19, VII5 3315: 12−14, VII5 3502: 19−28; I4 1110: 4−8).

Vastaava emäntien vertailumotiivi tavataan samankaltaisin säkein mutta "hyvän" ja "pahan" määrein esitettynä muun muassa Savon metsästysloitsuissa (VI2 4938: 12−19, VI2 4944: 12−19; VI2 liite I 10; VI2 liite III 15: 19−27; XII2 6459: 1−9; XV 336: 12−19).
100. Kuuennesta ikkunasta,
Siellä antajatantaja : saaliin tai sadon antaja, metsänhaltia Katso lisääKansanuskomuksissa Tapio oli metsän päähaltia, joka soi metsästäjälle riistaa (Siikala 2012: 376). Kalevalassa metsämiehen onni on riippuvainen Tapion vaimon Mielikin suosiosta, sillä hän kantaa vyöllään Tapion aitan avaimia (Turunen 1979).

Ks. metsän emäntä. asuivat,
Ja viruivat viljan eukotviljan eukko : metsänriistan haltia Katso lisääKs. metsän emäntä, Mielikki.
Aivan arki-vaattehissa,
Ryysyissä ryvennehissäryvennyt : likaantunut, tahrautunut.

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Mintähen metsän emäntä
Asut arki-vaattehissa,
Riihi-ryysyissäriihiryysy : puitaessa käytettävä vaate Katso lisääRiihi oli kuuma ja nokinen paikka, ja siksi siellä työskennellessä pukeuduttiin huonoihin vaatteisiin. Miehillä oli usein riekaleiset housut, ryysyinen takki ja hattukin, naisilla puolestaan hame. (Turunen 1979.) Tapion kansan eli metsänväen pukeutuminen "riihiryökäleisiin" ja "arkivaatteisiin" tarkoitti, ettei metsästäjälle suotaisi saalista (Tarkka 2005: 259). Tämän vuoksi metsän naishaltiaa anellaan riisumaan arkinen paita ja vaatteet ja pukemaan mieluummin päälleen antipaidan, ts. antamaan metsästäjälle riistaa (Turunen 1979: 23). rypeät
Kovin musta muo'oltasi,
110. Katsannaltasikatsanta : ulkonäkö kamala,
Ilkeäruma, pahannäköinen Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: häijy, pahantahtoinen (23:573); huono, hankala, epäsuotuisa (23:663); pelottava, kauhea (30:209); paha olio (26:271) (Jussila 2009). imertimiltäimarrin : kasvot (huonotuulisella metsän emännällä),
Rungoltarunko : vartalo ruman näköinen?"

"Kun ennen kävin metsässä,
Kolm' oli linnoa metsässä,*Säkeet 114−116 / "Yksi puinen, toinen luinen, Kolmansi kivinen linna"

Kertausformula: "yksi puinen, toinen luinen, kolmas kivinen x" esiintyy Juhana Kainulaisen metsästysrunossa VII5 3502 (20−22), mutta yleisemmin muissa yhteyksissä. Vienaa ja Aunusta lukuun ottamatta formula on yleinen aihelmassa Emännän kolme kieltä: "Emännäll on kolme kieltä: / Yks on luinen, toinen puinen, / Kolmans on kivinen kieli" (VII2 2229: 1−3; ks. myös XII1 320: 35−37, Laulajan kolme kieltä).

Yksi puinen, toinen luinen,
Kolmansi kivinen linna,
Kuus' oli kulta-ikkunoa
Kunki linnan kulmanteellakulmanne : nurkkaus, kulma,
Katsahin sisähän noista
120. Seinän alla seistessäni,
Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
Tellervo Tapion neitimetsän nuorempi naispuolinen haltia Katso lisääTellervo Tapion neiti toimii Kalevalassa Tapion karjan eli metsäneläinten kaitsijana (32:90, 251; 46:339, 478). Hän on utupaitainen, hienohelmainen ja keltahiuksinen neito, myös Tapion vaimo (41:58). (Turunen 1979.)

Metsästysloitsuissa keskeisin puhuteltava on metsän naisväki. Metsää voidaan hellitellä ja sen haltiaa puhutella erilaisin arvottavin määrein vaikkapa "mieli neidiksi" tai "metini metsän emännäksi". (Tarkka 2005: 267.),
Kanssa muu Tapion kansa Katso lisääLönnrot käyttää Kalevalassa metsän haltiaolennoista itse muodostamaansa nimitystä Tapion kansa (Turunen 1979).
Kaikki kullassa kuhisikuhista : vilistä, kahista,
Hopeassa horjeksihehorjeksia, refl. horjeksihe : kuljeksi;
Itsensä metsän emännän,
Ehtoisanehtoisa : suopea, suosiollinen, lempeä metsän emännän,
Käet oli kullan käärehissäkääre : (tilap.) rannerengas,
130. Sormet kullan sormuksissa,
Pää kullan pätinehissäpätine : koriste,
Tukat kullan suortuvissa,
Korvat kullan koltuskoissakoltuska : korvarengas, korvariipus Katso lisääKarjalan kielessä koltus ja koltuška merkitsevät korvarengasta: "Šormet täyteh šormukšija, korvat täyteh koltukšija, rinnan täyteh rist́isijä" (KKS). Sana on lainaa venäjästä, jossa kol'có 'rengas, sormus' (SSA1 s.v. koltsa).,
Kaula helmissä hyvissä."

"Oi mielulempeä, armas metsän emäntä,*Säkeet 135−136 / "Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori"

Puhuttelu Mielus Mehtolan Emäntä löytyy Christfried Gananderin muistiinpanoista XII2 6396 (1).

Puhuttelut Metsolan metinen neiti ja Metsolan metiset miehet liittyvät etenkin Karhua vastaan -loitsutyyppiin (I4 1382: 5, I4 1397: 80−85, I4 1361: 67, 83, I4 1362: 10; XII2 6826: 64), jossa tavataan myös vertauskuvallinen "Metsolan metinen amme", josta ei ruoka syömällä eikä juoma juomalla lopu (I4 1397: 80−85, I4 1361: 47−48; XII2 6826: 38).

Metsolan tai metsän metinen neito (harvoin emäntä) esiintyy joskus myös muissa metsästysrunoissa, varsinkin oluen ja meden kuvien yhteydessä:

Metsolan metinen neito,
Metsän muori, hippaparta,
Tuo mulle metsän olutta,
Metsän mettä juoaxeni,
Metsäss on olutta paljo,
Metsäss on mesi makea
(VII5 3301: 22−27)

MetsolanMetsola : asutuksi paikaksi käsitetty metsä, Tapiolan rinnakkaisnimi metinenmiellyttävä, ihana muori!
Heitä poies heinä-kengätheinäkenkä : jalkine, jossa on sukkien sijasta heiniä sisällä,*Säkeet 137−144 / Pyyntö metsän emännälle vaihtaa arkivaatteet "antipaitoihin"

Metsän emäntää pyydetään heittämään pois arkiset vaatteet ja pukeutumaan sen sijaan metsästäjälle metsästysonnea ja saalista lupaaviin lykkyvaatteisiin. Lönnrot on hyödyntänyt kokonaisuudessa säkeitä sekä metsästysloitsuista: "Heitän poies heinä kengät, / Panen talvi tallukseni" (I4 1125: 5−8); "Lyöte lykky vaatteseen, / anti paitoin panete / minun pyytöpäivinän" (VII5 3295: 25−28) että tallentamastaan lemmennostoloitsusta:

Nouse, neitonen, norosta,
Hienohelma, hettehestä,
Riisu pois riihirievut,
Kaskivaattehet karista
(VII5 4617: 1−6)

Kaski-virsusikaskivirsu : kaskenpoltossa käytettävä virsu Katso lisääEntisaikoina uutta viljelysmaata saatiin metsää kaskeamalla. Ensimmäisenä valittiin sopivalta tuntuva paikka, joka merkittiin veistämällä rasteja ympäröiviin puihin. Koska metsän kaataminen alkeellisilla välineillä oli raskasta, suoritettiin usein pyällys; siinä veistettiin koloja suurten puiden tyveen. Pyällyksen jälkeen puut kuivuivat itsestään vuosien kuluessa. Metsä saatettiin kaataa myös suoraan kaskeksi. Kaskimaan keskelle jätettiin tavallisesti yksi puu käelle kukuntapuuksi. Se suojasi lisäksi paikkaa pahoilta voimilta ja toimi uhripuuna. Kaskenpoltossa käytettiin halpaa ja nuhjuista asua, johon kuuluivat vartaloa verhoava paita ja kenkinä usein kaskivirsut. (Turunen 1979: 106.) karista,
Riisu riihi-ryökälehetriihiryökäle : puitaessa käytettävä vaate Katso lisääKs. riihiryysyt.,
140. Arki-paitasi alennaalentaa : riisua Katso lisääVrt. sanan konkreettinen alkumerkitys: painaa alemmaksi. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: halventaa anoppia (23:436); vähentää laulumahtia (21:346); surmata (27:76). (Ks. Turunen 1979.),
Lyötelyödä, refl. lyöte : pukeudu, paneudu äkkiä lykky-vaattehisinlykkyvaate : onnea tuottava vaatekappale,
Antipaitoihinantipaita : paita, joka merkitsi metsän emännän suosiollisuutta Katso lisääMetsän emäntää aneltiin pukeutumaan antipaitaan ja tuomaan saalista metsämiehelle. Anti-sana merkitsee metsän antia eli saalista (myös 36:296) tai karjan antia eli maitoa (32:158, 161). (Turunen 1979.) paneitepanna, refl. paneite : pukeudu, paneudu
Minun metsipäivinäni,*Säkeet 143−144 / Minun metsipäivinäni, Erän etso-aikanani"

Säepari: "Minun metsipäivinäni, Erän ehtoaikonani" on yleinen formula Vienan metsästysrunoissa (mm. I4 1085: 109−110, I4 1101: 9−10, I4 1110: 24−25). Toinen vastaava ilmaisu on: "minun pyytöpäivinäni, / minun ajelo-aikonani" (ks. kommentti säkeisiin 51−78).
Erän etso-aikoinani!
Ikävä minun tulevi,*Säkeet 145−152 / Ikävä ilotoin ilta, pitkä päivä saalihitoin"

Lönnrotin yleissäkeillä pohjustaman kokonaisuuden ytimessä on Etelä- ja Pohjois-Savossa jo 1786 ja 1800-luvun alussa tallennettu kiteytynyt nelisäe, jossa metsästäjä vetoaa haltiaolentojen myötätuntoon:

Ikävä on ilotoin ilta
Päivä pitkä saalihitoin
Kuin et anna aivukkana
Harvonkana hoivahuta
(VI2 4938: 24−27)

Aihelma esiintyy etenkin loitsutyypeissä Ketun metsästys ja Metsälle lähtiessä (ks. myös VI2 4944: 24−27; VI2 liite I 10: 34−37; VI2 liite III 15: 30–33; XV 336: 24−27). Säepari: "Ikäv on iloton ilta, Päivä pitkä saalihiton" on tallennettu myös Raja-Karjalassa (mm. VII5 3254: 1−2).
Ikävä tulettelevituletella : tulla vähitellen
Tätä tyhjänä oloa,
Ajan kaiken annituutta,
Kun et anna aioinkanaajoinkaan : milloinkaan, ajoittaankaan; silloin tällöin,
150. Harvoinkana hoivautahoivauttaa : antaa turvaa, suojaa,
Ikävä ilotoin ilta,
Pitkä päivä saalihitoinsaaliiton."

"Metsän ukko hallipartaharmaapartainen metsän päähaltia Katso lisääRahvaan käsityksissä miespuolisilla päähaltioilla oli harmaa parta, ks. esim. Kuippana, metsän kuningas (32:494) (Turunen 1979).,*Säkeet 153−154 / Metsän ukko halliparta

Metsän isännän puhuttelu "Metsän ukko, halliparta (/kultaparta)" ja kuvailevat säkeet, kuten "havuhattu, naavaparta", esiintyvät Vienan ja etenkin Pohjois-Karjalan metsästysloitsuissa (ks. mm. VII5 3325: 15, VII5 3599: 1−4, VII5 3298: 24−26).
Havuhattu, naavaturkkimetsänhaltian määreitä!
Pane nyt metsät palttinoihinpalttina : pellavakangas Katso lisääPalttinaksi kutsuttu pellavakangas valmistettiin vuorotellen toistensa yli risteilevistä loimi- ja kudelangoista (Turunen 1979).

Lönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 25−30 (tässä 155−172): "Laita metsä komeimpaan juhlapukuunsa, niinkuin sen anti-aikoina kuvailtiin olevan" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin opetusta varten, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.,*Säkeet 155−156 / "Pane nyt metsät palttinoihin, salot verkoihin vetäise"

Metsän pukeminen kauniisiin kankaisiin, verkaan, palttinaan ja silkkiin, esiintyy metsästysloitsuissa usein:

niin minä verkaan vetännen,
panen saksan palttinoihin,
sillat panen silkin, suot sametin
verkaan vetelät paikat,
pahat paikat palttinoihin
(VII5 3295: 10−20)

Verka ja sen kanssa vahvan alkusoinnun muodostava verbi "vetää" (vetäistä) esiintyvät yhdessä varsin erilaisissa runoissa, kiteytyneenä kuvana esimerkiksi orvon laulussa (Kun minun emoni, isoni eläisi), jossa nukkavierulla nutulla kulkemista verrataan siihen, miten asiat olisivat, jos vanhemmat eläisivät: "Maata verkani vetäisi, / Siltoa sinihamonen".

Kankaiden (palttina, aivina, verka) nimeäminen on Pohjois-Karjalassa kiteytynyt teema myös balladivaikutteisessa runotyypissä Hirttäytynyt neito, jossa äiti opastaa kosimaan tulleen riskin Riion pojan kohdannutta tytärtään menemään aittaan ja pukeutumaan sieltä löytyviin häävaatteisiin: "pane paita palttinainen, / liitä liinan aivinainen, / veä verkanen hamonen" (VII1 212: 35−38, VII1 215: 45−54, VII1 216: 40−43, VII1 217: 41−46, VII1 232: 25−29; ks. myös UK runo 4).
Salot verkahanverka : villakangas Katso lisääVerka oli hienoista villalangoista valmistettua, ohuehkoa kangasta, joka viimeisteltiin nukkaiseksi. Tämän jälkeen nukka leikattiin, harjattiin ja puristettiin tasaiseksi, jolloin kangas sai kauniin pinnan. Verkakangas oli useimmiten väriltään harmaata, mustaa tai sinistä, mutta myös punaista väriä käytettiin päärmeissä ja koristeosissa. (Turunen 1979.) vetäise,
Haavat kaikki haljakkoihinhaljakka : verka, villakangas Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: verkakankaasta valmistettu lyhyt takki (46:110); vaalea väri (18:595) (Jussila 2009).

Karjalan kielessä haljakka 'verka; verasta tehty takki tai nuttu; harmahtava väri' (KKS).,*Säkeet 157−168 / Hopeihin hongat laita, kuuset kultihin rakenna

"Kuuset kulta (/ kukka) latvat, petäjät hopialatvat" pienin variaatioin on usein tavattu säepari Pohjois-Karjalan metsästysloitsuissa. Lönnrot on käyttänyt Kalevalan aineksina laajennettuja kuvauksia runoista I4 1110 (14−19); VII5 3302 (1−4), VII5 3273 (7), VII5 3325 (6−9).

Kullan ja hopean värit ovat sekä metsästäjän tarkoitushakuista metsän rikkauden kuvailua mutta myös osa monenlaisissa runoissa ilmaistua "ihmemaata" (Timonen 2004b: 367−373). Tällainen ihmemaa kuvaa kaivatun runsauden, onnen ja vapauden kokemusta toisaalta utooppisena, toisaalta läsnä olevana ja aistein havaittavana todellisuutena.
Lepät lempi-vaattehisinlempivaate : onnea tuottava vaate,
Hopeihin hongat laita,
160. Kuuset kultihin rakenna,
Vanhat hongat vaski-vöillevaskivyö : kuparikoristeinen vyö,
Petäjät hopea-vöille,
Koivut kulta-kukkasihin,
Kannot kulta-kalkkaroihinkultakalkkara : kultatiuku, -hely;
Pane kuinp' on muinaiselta,
Parempina päivinäsi
Kuuna paistoipaistaa : näkyä selvästi, hohtaa, loistaa kuusen oksat,
Päivänäpäivä : aurinko Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vuorokauden valoisa aika (1:100, 106); vuorokausi (1:125) (Turunen 1979). petäjän latvat,
Metsä haiskahti me'elle,*Säkeet 169−172 / Mesi, sima, vierre ja sula voi

Lönnrot on tallentanut Vienan Akonlahdessa säkeet: "Metsä haisoovi meellä, / Sisällys sulalla voilla" (I4 1085: 7−8; myös I4 1164: 7). "Salo sininen" esiintyy yleisesti Pohjois-Karjalan sekä eteläisten runoalueiden metsästysloitsuissa säeparissa: "Lepy metsä, kostu korpi, / Lämpiä salo sininen" sekä Etelä-Savossa säkeessä "Salo sintääpi sininen". Lönnrot on laajentanut ilmaisua sanoilla "ahovieret" ja "suovieret", jotka ovat todennäköisesti peräisin M. A. Castrénin 1839 Aunuksen Repolassa tallentamasta runosta II 987 (41−46).

Puhe metsän medestä ja oluesta on yleistä Pohjois-Karjalan metsästysrunoissa, samoin kuin "metinen" metsän ja sen feminiinisten haltioiden epiteettinä. Ilomantsissa on tallennettu myös runoja, joissa medelle haisemisen metaforaa hyödynnetään kääntäen verrannollisesti, vastaavasti kuin eteläisillä runoalueilla yleisessä aihelmassa Mie olen mies meestä tehty:

Metsä haisovi havuille,
katajoille kaikin puolin,
mie miesi meelle haisen,
m-ut muille vehnäsille
(VII5 3420: 53−56; ks. myös VII2 937: 25−31)

Etelä-Karjalassa ja Inkerissä metsän ja muun maiseman värikylläisyys sekä vertaus syötäviin ja yltäkylläisyyttä edustaviin herkkuihin on yleinen aihelma myös kotiseuturunoissa, joissa omaa asuinseutua kehutaan (ks. mm. V2 2179: 5−11; Meill on metsät mettä täynnä).

Metsän tuoksuminen medelle, simalle, oluelle ja voille on yhteydessä toivotun onnen ja runsauden tilan aistilliselle kokemukselle ("ihmemaa", ks. Timonen 2004b: 367−373), joka Pohjois-Karjalassa liittyy värien kanssa vahvasti metsästysloitsujen kuvastoon (ks. säkeet 159−168). Mesi ja voi ovat toisaalta yhteydessä myös parannusloitsuihin (vrt. säkeet 393−548).
170. Simallesima : mesijuoma Katso lisääSima valmistettiin siten, että runsaaseen vesimäärään sekoitettua mettä keitettiin ja käytettiin jonkinlaisella hiivalla (9:225, 250, 430 ym.). Sima ja olut tunnettiin juhlajuomina jo kantasuomalaisella ajalla. (Turunen 1979.)

Metsämiehen loitsussa korostuvat hunajan, siman, voin jne. makeus ja rasvaisuus, mikä liittyy mm. syötävyyttä ja ravitsevuutta koskeviin mielikuviin (Tarkka 2005: 268). salo sininen,
Aho-vieretahovieri : ahon reuna Katso lisääAho on Kalevalassa entinen kaskimaa tai puuttomaksi hakattu maa-ala (Turunen 1979). viertehellevierre : oluen valmistukseen käytetty, humalilla höystetty mallasuute Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: äyräs, rantaviete (Turunen 1979).,
Suo-vieretsuovieri : suon sivu sulalle voille Katso lisääVoita on valmistettu maidosta jo yli kolmen vuosituhannen ajan. Se oli arvokasta ravintoa ja entisaikaan hyvä kauppatavara. Sitä tarjottiin säästellen esimerkiksi juhlissa ja erilaisissa pidoissa ja ainakin Varsinais-Suomessa käytettiin jo 1200-luvulla verojen maksamiseen. Voita oli erilaatuista; erityisiä olivat kesävoi (29:4) ja sula voi eli voisula. Jälkimmäistä pidettiin yhtä maukkaana kuin mettä ja hunajaa. Sen uskottiin lisäksi kaunistavan ihmistä (4:121−122). (Turunen 1979.)

Metsämiehen loitsussa korostuvat hunajan, siman, voin jne. makeus ja rasvaisuus, mikä liittyy mm. syötävyyttä ja ravitsevuutta koskeviin mielikuviin (Tarkka 2005: 268).!"

"Metsän tyttö, mieli neiti,*Säkeet 173−196 / Pyyntö antaa saaliseläinten juosta nopeasti metsämiehen luo

Metsästysloitsujen ydinaineistoa on yleensä metsän neidille, Tapion tyttärelle, osoitettu pyyntö laittaa metsän "karja" liikkeelle ja saattaa se metsästäjän luo. Tämä esitetään monenlaisilla säkeillä.

Lönnrotin kokoelmassa on säkeitä etupäässä Pohjois-Karjalan runoista, joissa kuvaukset ovat yksityiskohtaisia:

sillä kutkuta kuvetta
sekä kaiva kainaloita,
anna juosta joutusasti,
vikevästi viiletellä
kohti miestä pyytävöä,
kohti konstia uroota
(VII5 3359: 59−64, ks. myös VII5 3320: 7−12, VII5 3502: 45−47).

Lisäksi säkeitä on Savosta: "Kuins tunnet uran tuleva, / Tupita urova myöte" (VI2 4956: 3−4) sekä mukailtuina Lönnrotin Vienassa tallentamasta kertovasta runosta: "Jottei jokeh jorskahtaisi, Ei veteh vieprahtais" (I3 1445: 10−11, 14, 17, 20, 28−29; Kultasilta taatolle, olkisilta sulholle).
Tuulikkimetsän nuorempi naispuolinen haltia Katso lisääMetsästämään lähtiessä lausuttiin loitsuja, joissa vedottiin useimmiten Tapion tyttäreen, Tuulikkiin, Tuuvikkiin tai Annikkiin, sillä tämän hallussa olivat Tapion riista-aitan avaimet. Metsäneläinten paimentamisessa hänellä oli avustavia piikoja. (Siikala 2012: 378.) Runotoisinnoissa Tapion tyttären nimien kirjavuus on suurempi kuin Kalevalassa, mikä viittaa usein alkuperäisen nimen hämärtyneisyyteen: Tuulikki, Tyynikki, Tyylikki, Tainikki, Tyytikko, Tuometar, Tellervo, Mielikki, Luonnetar (Turunen 1979).

Kalevalassa Tuulikki-nimi esiintyy ainoastaan tässä kohdassa; muualla Tapion tyttäriä ovat Tuometar (32:88) ja Tellervo (14:123; 32:90 ym.). Jälkimmäinen esiintyy kerran myös Tapion puolisona (46:58). (Turunen 1979.) tytär Tapion!
Aja vilja vieremillevieremä : rinnepaikka Katso lisääElias Lönnrotin mukaan vieremille ’liikkeelle’ (Lna 123).,
Aukeimmille ahoille;
Kun lie jäykkä juoksullehen,
Eli laiska laukallehen,
Ota vitsa viiakostaviiakko : pensaita, vesoja, nuoria puita kasvava metsä,
180. Koivu korven notkelmosta,
Jolla kutkutatkutkuttaa : lyödä läimäytellä (eläintä sillä ajettaessa) Katso lisääKut́kuttoa-verbi merkitsee karjalan kielessä 'kutittamista, kutkuttamista', ja sitä käytetään myös kanan ääntelystä puhuttaessa (KKS). kuvetta,
Sekä kaivat kainaloita;
Anna juosta joutuisasti,
Vikevästinopeasti, ripeästi, pikaisesti viiletellä
Miehen etsivän etehen,
Aina käyvän askelille!"

"Kuin vilja uralleura : polku Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: suunta, aihe (15:648) (Jussila 2009). saapi,
Tupitatupittaa : ajaa, hätyyttää uroa myöten,
Pane kaksi kämmentäsi

190. Kahen puolen kaiteheksi,
Jott' ei vilja vieprahtaisivieprahtaa : luiskahtaa, vierähtää; poiketa äkkiä uraltaan tai tieltään,
Tie-puolehentiepuoli : tien vieri poikeltaisipoikeltaa : poiketa, poistua;
Josp' on vilja vieprahtavi,
Tie-puolehen poikeltavi,
Tielle korvista kohennakohentaa : ohjata, johdattaa Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: pöyhiä, kouria (imeltyviä maltaita) (23:401); korjata, parantaa (18:251); asetella, panna kohdalleen (42:403) (Jussila 2009).,
Saata sarvista uralle!"

"Hakomaassa lahoava tai vedessä likoava puu on tiellä poikkipuolin,*Säkeet 197−205 / Esteiden ylitys

Metsästysloitsuihin kuuluu esteiden ylittämisen kuvauksia, mutta Lönnrot on hyödyntänyt aiheeseen liittyviä säkeitä myös Lemminkäisen virrestä ja synnytys- ja tautienparannusloitsuista:

Mikä puita matkallani,
Neki katkase 2:ksi;
Hako lie tiellä poikkipuolin,
Seki syrjähän sysäse
(VII1 825: 4−7; vrt. VII5 3270: 26−27)

Aita vastoon tuloo,
ammu aita mennessäsi
viieltä vihas väliltä,
seihtemältä seipähältä,
kaheksalta kaskipuulta!
(VII4 1758: 283−287; ks. myös XII2 6212: 36−39)

Sepä syrjähän syseä,
Puita maalla matkallansa,
200. Ne on katkaise kaheksi!"

"Aita vastahan tulevi,
Kaa'a aita kallellehen
Viieltä vitsasväliltävitsasväli : vitsasten väli aidassa Katso lisääVitsas-sanalla tarkoitettiin nuoresta ja taipuisasta koivusta, pajusta tms. tehtyä sidettä, jolla aidan seipäät kiinnitettiin pareiksi ja johon aitapuut nojasivat (Turunen 1979: 392).,
Seitsemältä seipähältä!"

"Joki joutuvi etehen,*Säkeet 205−212 / Vesien ylitys

Metsästysloitsuissa pyydetään auttamaan saaliseläimet Pohjolan joen yli. Keskeinen säepari on: "Silkki sillaksi sivalla, / Puna lanka polkimeksi", mutta ilmaisu laajenee eripituisiksi säekokonaisuuksiksi (ks. mm. I4 1211: 5−7, I4 1110: 32−38; VII5 3307: 46−52, VII5 3332: 18−22, VII5 3346: 7−12, VII5 3357: 18−20; XII2 6479: 45−50). Aihelma on vakiintunut myös kertomuksen muodossa:

Läksi poika Pohjolaan.
Millä poika poikki pääsi?
Sillan silkistä rakensi,
Punalangan portahiksi
Poikki Pohjolan joesta
(VII5 3296: 9−13, ks. myös VII5 3297: 11−15, VII5 3298: 4−9)

Puro tielle poikkipuolinpoikittain,
Silkki Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: silkkinen hiusnauha (4:20, 24, 100, 167 jne.) ja silkkinen siima (31:134) (Turunen 1979).

Silkkikankaiden valmistamisen taito kehittyi Kiinassa jo 2000 vuotta ennen leviämistään länteen. Viikinkiaikana silkkiä saatiin Suomeen ja muihin Pohjoismaihin idän suunnalta, myöhemmin keskiajalla sitä tuotiin etelästäkin. 1700-luvulla Suomessa tehtiin kansallispukuja silkkikankaasta. (Turunen 1979.) sillaksi sivalla,
Puna-verkapunaverka : punainen verkakangas portahaksi,
Saata poikki salmistaki,
210. Vetele vesien poikki,
Poikki Pohjolan joesta,
Yli kosken kuohuloista!"

"Tapion talon isäntä,*Säkeet 213−220 / Metsän emännän ja isännän puhuttelut

Vaikka Tapio metsän isäntänä ja Mielikki metsän emäntänä esiintyvät metsästysloitsuissa eri muodoissa yhdessä ja erikseen, puhuttelu "Tapion talon" isäntänä ja emäntänä näyttää esiintyvän tällaisena ainoastaan (ilmeisesti saman) nimeämättömän ilomantsilaisen laulajan kahdessa runossa (VII5 3307: 16−17 ja VII5 3308: 18−19), joissa talo-teemaa on kehitelty muutenkin erityisen pitkälle.

Metsän ukko halliparta ja metsän kultainen kuningas ovat yleisiä "metsän isännän" puhuttelunimiä.

Mimerkki esiintyy kerran Lönnrotin Juhana Kainulaiselta 1828 tallentamassa runossa sekä isännän että emännän puhuttelussa:

Mimerki, metän isäntä,
Havuhattu, naavaparta,
Mimerkki, metän emäntä,
Tinatuppi, vyö hopea
(VII5 3409: 30−33; myös Lönnrotin julkaisuna Kanteleessa VI2 4932: 28−31).

Sen lisäksi Himerki tai Himmerkki, metsän emäntä, on tallennettu Savossa (VI2 4859a: 1, VI2 4945: 1) ja Laatokan Karjalassa (VII5 3405: 3).

"Siniviitta viian eukko, / Puna sukka suon emäntä" esiintyy kerran säeparina (VII5 3472: 45−46). Siniviitta on muuten joko "pohjan eukon" tai miespuolisen olennon, esimerkiksi "metsän kultaisen kuninkaan", määre. Punasukka esiintyy metsän emännän yhteydessä harvinaisena määreenä, esimerkiksi eeppisen runon säkeissä, joissa kaikki, myös metsän emäntä, tulevat kuulemaan Väinämöisen soittoa (Kanteleen soitto): "Itekkin metän emäntä / Punasukkaan pukii" (VII1 640: 107−110).
Tapion talon emäntä,
Metsän ukko halliparta,
Metsän kultainen kuningas,
Mimerkkimetsän emäntä, metsän naispuolinen päähaltia Katso lisääKs. Mielikki. metsän emäntä,
Metsän armas anti-muoriantimuori : metsän emännän määre, saalista antava vaimo,
Siniviittametsän emännän määre, siniviittainen Katso lisääKansanrunotoisinnoissa myös metsän isännästä puhutaan siniviittaisena (Turunen 1979). viian eukko,
220. Punasukkapunasukkainen, metsän naispuolisen päähaltian määre suon emäntä!
Tule jo kullan muuttelohon,*Säkeet 221−230 / Kutsu tulla vaihtamaan metsästäjän kulta ja hopea metsän antimiin

Metsästäjän kulta- ja hopealahjuksiin viitataan metsästysrunoissa eri tavoin, mutta joskus lahjusten vaihtaminen ja kullan turha kuluminen kukkarossa muodostuvat monisäkeiseksi aihelmaksi, kuten Lönnrotin Vienassa tallentamassa Karhun metsästys runossa I4 1253 (12−16, 38−51). Tässä runossa metsästäjän kulta ja hopea ovat kuitenkin, kuten yleensä, isän peruja:

Minun on kullat kuun ikäiset,
Päivän polviset hopiet,
Isoni soasta saamat
Vanhemman varustamat
(I4 1253: 43−46)

Pyyntö voidaan osoittaa Annikille, Tapion tyttärelle (VII5 3299: 28−34) tai metsän emännälle (VII5 3359: 156−175; vrt. myös kommentti säkeisiin 253−264), ja joskus myös karhulle (I4 1098: 36−41).

Kehotus vaihtokauppaan voidaan ilmaista myös proosallisemmin:

Jotta saalis saatasihin,
Rahan toimi tuotasihin,
Jott ei kukkaro kuluisi,
Rahan kanta katkiaisi
(VII5 3301: 18−21, ks. myös VII5 3325: 20−23).

Hopean vajehtelohonvajehtelo : vaihtaminen Katso lisääLönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 41−42 (tässä 221−222): "Anna sinä kultasi ja hopeasi, niin minä sitä vastaan uhraan sinulle kultaa ja hopeata" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja siksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.

Lotte Tarkka on tutkinut vuokkiniemeläistä kalevalamittaista runoutta ja alueen ihmisten vanhaa uskomusmaailmaa. Hänen mukaansa metsän kanssa käyty symbolinen vaihto kuvattiin runoissa kaupankäynniksi, jossa metsänhaltia oli karjastaan tarkkaa lukua pitävä isäntä. Riistametsä oli verinen, "hurmeinen". Siellä vaihdettiin "Tapion rahaa", lyötiin "rahaista" kättä, jaettiin "jakoja" jne. (Tarkka 2005: 264.) ,
Minun on kullat kuun ikuisetkuunikuinen : ikivanha, niin vanha kuin kuu,
Päivän polvisetpäivänpolvinen : hyvin vanha, yhtä vanha kuin aurinko hopeat,
Käetenkäetä : uhmata soasta käymät,
Uhotellenuhotella : tehdä jotakin uhmamielin tappelosta,
Ne kuluvat kukkarossa,
Tummentuvat tuhniossatuhnio : kukkaro,
Kun ei oo kullan muuttajata,
230. Hopean vajehtajatavajehtaja : vaihtaja."

Niinp' on lieto Lemminkäinen
Viikon hiihteä hivutti,
Lauloi virretvirsi : laulu; runopukuinen kertomus, kertova runo Katso lisääNykysuomessa virsi-sanalla tarkoitetaan kirkollisiin yhteyksiin kuuluvaa laulua, mutta aikaisemmin se on merkinnyt yleisemmin laulua tai runoa, esimerkiksi kalevalamittaista kansanrunoa. Varhaisempi merkitys voidaan vielä nähdä vaikkapa yhdyssanassa itkuvirsi. (NES s.v. virsi.) viian päässä,*Säkeet 233−244 / Lemminkäinen saa taivutettua metsän väen puolelleen

Lönnrot mainitsee jälleen Lemminkäisen runon toimijana ja myötäilee pohjoiskarjalaisen metsästysloitsun VII5 3271 (1−11) harvinaista minämuotoista jaksoa, jossa metsästäjä vakuuttaa miellyttävänsä metsän emännän laulullaan:

Laulan virren viian päässä,
Kaksi korven kainalossa,
Mielytän metsän emännän,
Korven eukon kostuttelen
(VII5 3271: 1−4)

Kolmet korven kainalossakainalo : (metaforisesti) suojaisa paikka,
Miellytti metsän emännän,
Itsenki metsän isännän,
Ihastutti immet kaikki,
Taivuttitaivuttaa : suostuttaa, saada myöntyväiseksi Tapion neiet.

Juoksuttivat, juovuttivatjuovuttaa : jouduttaa*Säkeet 239−244 / Metsän väki juoksuttaa Hiiden hirven näkyville

Säkeet, joita Lönnrot käyttää ilmaisemaan, että metsän väki juoksuttaa Hiiden hirven kätköistään, liittyvät metsästysloitsuissa metsästäjän pyyntöön laskea riista vapaaksi, metsästäjän saataville:

Juoksuttele, jouvuttele,
Lennättele, liuottele,
Miehen etsivän esillä,
Aina käyvän askelilla
(I4 1087: 5−8; ks. myös VI2 5014: 7−10; VII5 3296: 23, VII5 3297: 21−25, VII5 3305: 20−27, VII5 3598: 12−16; XII2 6401: 20−22).

Säe "takoa Tanikan linnan" on tallennettu sekä metsästysloitsussa (mm. VII5 3359: 45) että muissa yhteyksissä, ja "Hiien linnan liepehelle" säe Iivana Kojosen poika -runossa (VII1 523: 70). Kiteytyneet ilmaisut "takoa Tanikan linnan" ja "linnan liepehillä" esiintyvät säeparina esimerkiksi Lönnrotin tallentamassa Tanssin synty -runossa I2 1189 (3−7) ja runossa VI2 5577 (5−6). Jälkimmäinen sanapari esiintyy myös itsenäisenä formulana, varsinkin tyypissä Karhua vastaan: "Metsän linnan liepehessä" (mm. I4 1355: 13), "Tämän linnan liepehiltä" (II 975: 3−5).
240. Hiien hirven kätköstänsä,
Takoa Tapion vaaran,
Hiien linnan liepehiltä
Miehen etsiän etehen,
Sanelian saataville.

Itse lieto Lemminkäinen*Säkeet 245−248 / Hiiden hirven kiinniotto

Hiiden hirven kiinnioton kuvauksessa käyttämänsä säkeet Lönnrot on ottanut Laulajan sanoja ja muita laulamiseen liittyviä aihelmia sisältävän runon loppusäkeistä: "Ite nyt lämpseni lähetän / Hiien hirven hartioille / Tahikka kamelivarsan" (VII2 1555: 21−23).
Jopa lämsänsälämsä : suopunki, silmukalle kierretty köysi, jolla eläin lassottiin lähetti,
Hiien hirven hartioille,
Kaulalle kamelivarsankamelivarsa : Hiiden hirven rinnakkaisnimitys,
Jott' ei potkinut pahasti
250. Selkeä silittäessä.

Siitä lieto Lemminkäinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Salon herra, maan isäntä,*Säkeet 253−264 / Pyyntö metsän haltijoille tulla vastaanottamaan metsästäjän lahjat

Juhana Kainulainen lauloi Lönnrotille 1828 säkeet, joissa metsän isännälle ja emännälle loitsussa esitetty pyyntö tulla vastaanottamaan metsästäjän kulta- ja hopealahjat saa lahjojen vastaanottamista konkretisoivan jatkon (vrt. säkeet 221−230):

Lempi liinais levitä
ala miun kultiini
kullan maahan tippumata,
hopian rivestymätä
(VII5 3359: 161−164)

Kaunis kankahan eläjä,
Mielikki metsän emäntä,
Metsän armas anti-muori!
Tule nyt kullat ottamahan Katso lisääLönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säkeitä 69−74 (tässä 257−264): "Uhrisanat, kun onnellisesta saalista annettiin haltioille vähän kulta- tahi hopea-kaavetta" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.,
Hopeat valitsemahan,
Pane maalle palttinasi,
260. Lempi-liinasi levitä
Alle kullan kuumottavan,
Alle huohtavanhuohtava : hohtava hopean,
Tuon on maahan tippumatta,
Rikkoihinrikat : maassa olevat roskat, karikkeet yms. rivestymättärivestyä : likaantua, tahriintua!"

Läksi siitä Pohjolahan,*Säkeet 265−278 / Pohjolan emäntä antaa Lemminkäiselle toisen ansiotehtävän

Jaksossa Lönnrot palaa Kalevalan runoissa 13 ja 14 soveltamaansa kehystarinaan, joka perustuu Kesälahden Juhana Kainulaisen esittämään eeppiseen runoon VII1 823. Kainulaisen runossa ansiotöitä suorittava Lemminkäinen saa hiiden hirven hiihdettyään tehtäväkseen toisen ansiotyön: "Empa anna tyttöjäin, / ennen kuin suistat suuren ruunan / Hiiten nurmiin perältä" (VII1 823: 28−30).

Lemminkäisen pyynnön ja Louhen vastauksen säkeet: "Anna, eukko, tyttöjäis / Sekä nuorta morsianta! / Äsken annan tyttäreni" (VI1 4: 61−63) on Lönnrot lainannut Hiidestä kosinta -runosta, joka on tyypillinen ansiotyökosinnan sisältävä runotyyppi.

Samalla matkalla kun Lönnrot tallensi Juhana Kainulaiselta eeppisen runon VII1 823, hän tallensi Kainulaiselta parannusloitsuissa myös ruskeaan ruunaan ja varsaan liittyvät säkeet: "Ota Hiiteestä hevonen, / vuoresta valittu varsa, / Hiiteen ruuna ruskea" (VII4 1758: 185−187; ks. myös VII5 4901: 1−5). Säepari: "Ota hiiestä hevonen, / Vuoresta valittu varsa" onkin parannusloitsuissa tiheään käytetty formula, joka täydentyy erilaisilla määreillä (mm. XII2 5980: 12−15; VI2 4086: 11−14).
Sanoi tuonne tultuansa:

"Jo nyt hiihin Hiien hirven
Hiien peltojen periltä,
Anna akka tyttöäsi,
270. Mulle nuorta morsianta!"

Louhi Pohjolan emäntä
Tuop' on tuohon vastaeli:
"Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
Kun sa suistatsuistaa : suitsittaa, panna suitset suuhun suuren ruunan,
Hiien ruskean hevoisen,
Hiien varsan vaahtileuanvaahtileuka : vaahtoleukainen Katso lisääVaahtoleukainen hevonen juoksi niin lujaa, että sen turpa vaahtosi (Turunen 1979).
Hiien nurmien periltä."

Silloin lieto Lemminkäinen*Säkeet 279−302 / Lemminkäinen lähtee Hiiden hevosen hakuun ja löytää sen

Lönnrotin Lemminkäinen etenee ensin Juhana Kainulaisen runon VII1 823 (31−32) mukaisesti: "Otti kulta ohjaksensa, / hopiaisen marhaminnan". Hevosen etsintä ja löytäminen liittyvät sen sijaan kansanrunoissa Väinämöiseen: säkeet ovat pääosin peräisin Arhippa Perttusen laulamasta Kilpakosinta-runosta (I1 469: 244−249, 252−254) sekä johdannosta runotyyppiin Purren itku (ks. mm. I1 597: 2−3, I4 281: 151−152; XII1 92: 114−118; VII1 605: 9−10).
280. Otti kulta-ohjaksensakultaohjakset : kullalla koristellut ohjat,
Hopeisen marhaminnanmarhaminta : suitsiin kiinnitetty, tavallisesti nahasta valmistettu hihna, jolla hevonen sidottiin kiinni Katso lisääMarhaminta-sanaa käytetään suomen murteissa riimusta tai riimunvarresta; inkerissä, karjalassa ja vepsässä se tarkoittaa suitsia, päitsiä. Sana koostuu germaanisperäisistä sanoista *marha 'hevonen' ja *minþa 'suu'. (SSA2 s.v. marhaminta.) ,
Lähtevi hevon hakuhun,
Kuloharjankuloharja : hevonen, jonka jouhet ovat etenkin latvoistaan vaaleat kuuntelohon
Hiien nurmien periltä.

Astua taputteleviastua taputella : käydä kevyesti,
Käyä kulleroittelevikulleroitella : liikkua kevyesti, huolettomasti
Vihannallevihanta : tuore, vihannoiva, vahvistuva vainiolle,
Pyhän pellon pientarelle,
Siellä etsivi hevoista,
290. Kulokastakulokas : (hevosesta) kuloharja eli liinaharjainen, vaaleaharjainen kuuntelevi,
Suvikunnansuvikunta : (varsasta) vuoden vanha, kesän yli elänyt suitset vyöllä,
Varsan valjahat olalla.

Etsi päivän, etsi toisen,
Niin päivänä kolmantena
Nousi suurelle mäelle,
Kiipesi kiven selälle,
Iski silmänsä itähän,
Käänti päätä päivän alleetelän suuntaan,
Näki hiekalla hevoisen,
300. Kuloharjan kuusikolla,
Senpä tukka tulta tuiskituiskia : singota tulta, kipinöidä,
Harja suihkivisuihkia : säkenöidä, säihkyä savua.

Niin sanovi Lemminkäinen:*Säkeet 303−322 / Ukko ylijumala pysäyttää hevosen raekuurolla Lemminkäisen pyynnöstä

Lönnrot jatkaa hevosen kiinniottoaihetta Kilpakosinta-runon I1 469 (255−267) mukaisesti Ukko ylijumalalle osoitetulla pyynnöllä pysäyttää hevonen kylmällä lumi/raesateella. Samankaltainen Ukko ylijumalalle osoitettu pyyntö on yleinen myös Lemminkäisen matkalla kohtaamien vaarojen kohdalla (ks. UK 26, kommentti säkeisiin 511−550).

Sanankerroin rakentuva säepari: "Satoi hyytä, satoi jäätä, / satoi rauasista raetta" on runosta VII1 823 (37−42; ks. myös Tulen sanat VI1 3178: 34−35). Rakeen suurta kokoa kuvaavat persoonalliset lisäsäkeet: "Hevon päitä pienemmäiset, / Itseni päitä suuremmaiset, / Karkihimmat kanan munia!" ovat Z. Sireliuksen tallentamasta runosta VII1 373 (90−92).
"Oi Ukko ylijumala,
Ukko pilvien pitäjä,
Hattarojen hallitsia!
Taivas auoksiauko : avoin, auki oleva avaosavaa,
Ilma kaikki ikkunoiksi,
Sa'a rautaiset rakehetrautainen rae : suuri, hävitystä aiheuttava rae,
310. Laske jäiset jäähyttimetjäinen jäähdytin : rae
Harjalle hyvän hevoisen,
Hiien laukinlaukki : tähtipäinen hevonen lautasille!"

Tuo Ukko ylinen luoja,
Pilven päällinen Jumala
Ilman riehoiksiriehto : repale, palanen revitti,
Taivon kannen kahtaloksikahtia,
Satoi hyytähyy : kuura, jää, satoi jäätä,
Satoi rauaista raetta,
Pienemmät hevoisen päätä,
320. Päätä ihmisen isommat
Harjalle hyvän hevoisen,
Hiien laukin lautasille.

Siitä lieto Lemminkäinen*Säkeet 323−348 / Lemminkäinen saa hevosen suitsittua

Lönnrotin muokkaamassa jaksossa esiintyvä koruihin liittyvä kielikuva liittyy Metsälle lähtiessä -loitsun säkeisiin: "Kaglassa heliät helmet, / Korvat kulta koltuskoissa" (I4 1110: 4−5). Kielikuva "Minkä siimalla sivallan – senpä silkillä sivallan" on samoin peräisin loitsuista (Synnytys / Kuoharin sanat):

Jos ma siimalla sivallan,
Silkkisiimalla sivallan,
Jos ma raipalla rapoan,
Kultaraipalla rapoan
(XII2 6212: 91−94; ks. myös VII5 4394: 40−41)

Kävi luota katsomahan,
Likeltä tähyämähän,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"HiitolanHiitola : persoonalliseksi käsitetyn Hiiden asuinpaikka Katso lisääKalevalassa Hiitola esiintyy vain säkeessä "Hiitolan hyvä hevonen, vuoren varsa vaahtileuka". Nimi on kuitenkin tavallinen kansanrunoissa. Rahvaan uskomuksissa vuorta pidettiin vainajien olinpaikkana, ja sen vuoksi Hiisi ja vuori saatettiin liittää toisiinsa. (Turunen 1979.) Ks. Hiisi. hyvä hevoinen,
Vuoren varsa vaahtileuka,
Tuo nyt kulta turpoasikulta turpa : hevonen Katso lisääLönnrot selitti sanaa kultaturpa seuraavasti: "Tuo kultaturpaasi, pistä hopeapäätäsi! Toisissa paikoissa käytetään kulta ja hopea koko hevosen ylistyssanaksi." (Lna 123.),
330. Pistä päätäsi hopea
Kultaisihin koltuskoihin,
Hopeisihin helyihin!
En sua pahoin pitäne,
Aivan ankeintylysti, ankarasti, pahoin ajane,
Ajan tietä pikkuruisen,
Matkoa ani vähäisen
Tuonne Pohjolan tuville,
Ankaranankara : tyly Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: vankka, voimakas (14:458; 17:460 ym.); kova, suuri (6:190; 42:560) (Turunen 1979). anopin luoksi;
Minkä siimallasiima : piiska, ruoska Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: ongensiima (5:50 ym.) (Jussila 2008). sivallansivaltaa : lyödä, huitaista,
340. Eli vitsalla vetelenvedellä : lyödä, sivaltaa,
Senpä silkillä sivallan,
Veran äärelläääri : reuna vetelen."

Hiien ruskea hevoinen,
Hiien varsa vaahtileuka
Tunki kulta-turpoansa,
Pisti päätänsä hopea
Kultaisihin koltuskoihin,
Hopeisihin helyihin.

Niinpä lieto Lemminkäinen*Säkeet 349−372 / Lemminkäinen palaa Pohjolaan suoritettuaan toisen ansiotyön

Juhana Kainulaisen runossa todetaan Lemminkäisen toisen ansiotyön suoritus ja paluu pyytämään tytärtä vaimokseen kolmella säkeellä: "Siittä suisti suuren ruunan / Hiiten nurmiin perältä; / sitte vaati vaimokseen" (VII1 823: 44−46). Lönnrot puolestaan toistaa jaksossa hevosen suitsemisen kuvauksen, lisää matkakuvauksen ja kuvaa tehdyn ansiotyön hyödyntäen säkeitä Arhippa Perttusen Kilpakosintarunosta:

Jo mie valkin valjastelin,
Längitin hyvän hevosen
Vihannalla vainiolla,
Pyhän pellon pientarella
(I1 469: 278−281)

Kulkemiseen liittyvät säkeet: "Pohjais puolella mäkeä, / Lumivaaran kukkuralla" ovat lisä D. E. D. Europaeuksen tallentamasta Kilpakosinta-runosta I1 440 (151−152).
350. Jopa suisti suuren ruunan,
Pisti suitset kullan suuhun,
Päitsensä hopean päähän,
Hyppäsi hyvän selälle,
Hiien laukin lautasille.

Veti virkkuavirkku : sukkela, vireäliikkeinen hevonen vitsalla,
Paiskasi pajun vesalla,
Ajoi matkoa vähäisen,
Tuurittelituuritella : ajaa keikutellen tunturia
Pohjoispuolelle mäkeä,
360. Lumi-vaaran kukkuroakukkura : korkein kohta, laki,
Tuli Pohjolan tuville,
Meni pirttihin pihalta,
Sanoi tuonne tultuansa,
Pohjolahan päästyänsä:
"Jopa suistin suuren ruunan,
Hiien varsan valjastelin
Vihannalta vainiolta,
Pyhän pellon pientarelta,
Sekä hiihin Hiien hirven
370. Hiien peltojen periltä;
Anna jo akka tyttöäsi,
Mulle nuorta morsianta!"

Louhi Pohjolan emäntä*Säkeet 373−394 / Louhi antaa kolmannen ansiotyön: Lemminkäisen tulee ampua Tuonen joutsen

Lönnrotin käyttämän kehyskertomuksen mukaisesti Lemminkäinen saa kolmanneksi ansiotyökseen ampua joutsenen Tuonen joesta: "Empa anna tyttöjäin, / ennen kuin ammut jouhtenen joesta, / virrasta vihannan linnun" (VII1 823: 47−49). Säkeitä täydentävät jälleen otteet Arhippa Perttusen kilpakosintarunosta, jossa Väinämöinen vastaa Annikin tiedusteluihin:

Läksin hanhien ajoh,
Eli joutsenen joruhek,
Pitkä kaglan katseloh
Tuolta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta

Hyvä kaari kainalossa,
Viini nuolie selässä
(I1 469: 63−80)

Vastineen Kalevalan säkeille 381−382 on Lönnrot tallentanut Iivana Kojosenpoika -runossa, jossa Iivana saa ansiotöitä suorittaessaan käskyn ampua tähden taivaalta: "Yhen nuolen nostannalta, / Yksien jalkoin sialta, / Yksillä yrityksillä" (I1 557: 13−15; ks. myös I2 1057: 26−28).
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
Kun ammut joutsenen joesta,
Virrasta vihannan linnun,
Tuonen mustasta joestaTuonen musta joki : maanpäällisen ja tuonpuoleisen erottava virta Katso lisääTuonelan joki on virta, jonka yli Tuonelaan matkattiin (9:379 ym.). Se erotti maanpäällisen maailman ja kuolleiden olinpaikan toisistaan ja soveltui siksi monien myyttisväritteisten runojen tapahtumapaikaksi ja loitsujen manauspaikaksi. (Turunen 1979.)

Kalevalassa käytetään musta-sanaa konkreettisesti värin nimenä (1:63; 3:196 ym.), suuttumuksen ilmauksissa (2:273; 11:119 ym.) sekä synkkyyden ja kuoleman kuvauksissa (Turunen 1979).,
380. Pyhän virran pyörtehestä
Yhellä yrittämällä,
Yhen nuolen nostamaltanostama : nuolen asettaminen jouseen ampumista varten."

Siitä lieto Lemminkäinen,
Tuo on kaunis Kaukomieli
Läksi joutsenen joruhunjoru : yksitoikkoinen, uikuttava, joikuva ääni,
Pitkäkaulan katselohon
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehestaManalan alanne : Tuonelan joen suvanto, hitaasti virtaava kohta.

Astua lykyttelevilykytellä : kävellä keveästi ja keinuen,
390. Käyä kälkähyttelevikälkähytellä : helkytellä, käydä ripeästi
Tuonne Tuonelan joelle,
Pyhän virran pyörtehelle,
Jalo jousi olkapäällä,
Viininuolikotelo nuolia selässä.

Märkähattu karjan paimenmärkähattu karjapaimen : karjapaimenen lisänimi Katso lisääMärkähattu karjapaimen on toisintonimeltään Ukko Pohjolan sokea (14:396), Untamolan umpisilmä (15:576), ukko vanha umpisilmä (12:476 ym.). Märkähattu paimenen epiteettinä viittaa kansanomaiseen tapaan, jossa paimen kastellaan hänen lähtiessään keväällä ensi kertaa karjaa laiduntamaan. (Turunen 1979.)

Kalevalassa märkähattu karjapaimen on halveksittu sukurutsainen eläimiinsekaantuja, jonka Lemminkäinen jättää loitsimatta vihjaten tämän paimenessa ollessaan sekaantuneen perheenjäseniin ja eläimiin. Ks. runoissa myös Lemminkäistä syytetään "pahoista teoista" (VII1 832, VII1 835, VII1 836, VII1 841; ks. lisää Timonen ja Laaksonen 2005).,*Säkeet 395−424 / Märkähattu karjapaimen surmaa Lemminkäisen

Lemminkäisen surma on runotyyppi, joka yhdistyy Lemminkäisen matkasta laulettuun tarinaan pienessä osassa pohjoisilla runoalueilla tallennettuja esityksiä. Surmaajana esiintyy eri henkilöitä. Näistä yksi on Pohjois-Karjalan Ilomantsissa laulajien suosima Märkähattu karjapaimen, josta kertovat versiot ovat D. E. D. Europaeuksen ja A. Ahlqvistin vuosina 1845 ja 1846 muun muassa Mekrijärven Simana Sissoselta tallentamia. Karjapaimen sanoo Lemminkäiselle tämän saavuttua matkansa päämäärään, ettei tällä ole sijaa talossa sisällä vaan ainoastaan oven pielessä. Lemminkäisen protestoidessa karjapaimen ottaa miekan ja leikkaa pään Lemminkäiseltä. Monissa muissa versioissa Lemminkäinen loitsitaan, ja myös Ilomantsin säkeet jatkuvat loitsimiseen viitaten (ks. kommentti säkeisiin 435−444).

Märkähattu karjapaimen
Jopa laulo Lemminkäisen,
Ka'otti Kalevan poi'an
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikipurohon
(VII1 836: 196−204; ks. myös VII1 836a; VII1 841).

Lemminkäisen surma-episodin kuvauksessa Lönnrot hyödyntääkin jälleen vienalaisen Arhippa Perttusen runoa, jossa Lemminkäisen surmaa "Ulappalan ukko vanha, / Ukko vanha, umpisilmä", jonka Lemminkäinen jättää pitoihin tullessaan ainoana tuvassa olijoista laulamatta. Perttusen kuvaa surmaa säkeillä: ”Vesi kyyt veestä nosti, / Lapo käärmeen lainehesta, / Läpi syämen, maksan kautti” (I2 758: 229−231), ja runo sisältää myös Lemminkäisen kommentin siitä, että hän ei muistanut kysyä äidiltään vastaloitsua, mikä koituu hänen kohtalokseen (I2 758: 226−245; vrt. I2 815: 57−77).
Ukko Pohjolan sokeamärkähattu karjapaimenen toisintonimi Katso lisääKs. märkähattu karjapaimen.
Tuop' on Tuonelan joella,
Pyhän virran pyörtehellä;
Katselevi, kääntelevikäännellä : katsella päätään käännellen Katso lisääKs. kääntelevi 'odottelee', 'kääntelee itseänsä l. päätänsä sinne ja tänne' (Lna 123).
400. Tulevaksi Lemminkäistä.

Jo päivänä muutamana
Näki lieto Lemminkäisen
Saavaksi, läheneväksi
Tuonne Tuonelan joelle,
Vierehen vihaisenvihainen : kiivas, ankara, raju kosken,
Pyhän virran pyörtehelle.

Vesi-kyynvesikyy : rantakäärme tai vedessä uiva kyy Katso lisääKs. umpiputki. ve'estä nosti,
Umpi-putkenumpiputki : ase, surmaamiseen tarkoitettu väline Katso lisääUmpiputki-sanalla tarkoitetaan asetta, jolla märkähattu karjapaimen surmasi Lemminkäisen Tuonelan joella. Taikaesine valmistettiin vesiputkesta eli myrkkykeisosta. Sillä voitiin uskomusten mukaan aiheuttaa vastustajalle kuolema: surmattavan henkilön ulosteella täytetty putki heitettiin umpinaiseen lampeen, jolloin hän tuli paikalle ja kuoli. Kalevalassa umpiputkea on käytetty vesikyyn, lapokyyn ja vesun (15:584) kertosanana. (Turunen 1979.) lainehista,
Syöksi miehen syämmen kautta,
410. Läpi maksan Lemminkäisen,
Kautta kainalon vasemman
Oikeahan olkapäähän.

Jopa lieto Lemminkäinen
Tunsi koskevan kovasti,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sen mä tein pahinta työtäpaha työ : pahanteko, rikos,
Kun en muistanut kysyä
Emoltaniemo : äiti kantajalta
Kaiketiainakin sanaista kaksi,
420. Kovin äijäpaljon Katso lisääKarjalan kielessä äijä 'moni, usea; pitkä, runsas, suuri' ja äijä(n) 'paljon' (KKS). kun on kolme,
Miten olla, kuin eleä
Näinä päivinä pahoinapaha : raskas, kova, vaikea Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: huono (3:60; 7:187 ym.); huono, raukka (15:567; 26:314); arka (17:513−6); ruma (23:686 ym.) (Turunen 1979).:

En tieä vesunvesu : vesikäärme, vesikyy Katso lisääVrt. lapokyy, umpiputki, vesikyy. vikojavika : loitsu, jolla vihoja estetään tai poistetaan Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: viottuma, virhe (19:339); vamma (45:315); heikkous, luonteenvika (11:15); pahanteko (46:409); syyllisyys, syyte (16:401). Myös mennä vioille 'mennä rikki, rikkoutua'. (Jussila 2009.)

Lönnrot kommentoi Lyhennetyn Kalevalan säettä 177 (tässä 423): "En tiedä, miten vesikäärmeen pisto olisi loitsittava" (Lönnrot 1862/2005). Lönnrot toimitti Lyhennetyn Kalevalan koulujen tarpeisiin, ja sen vuoksi sen säkeet poikkeavat aikaisemmista.,
Umpi-putken ailuhiaailut : äkillinen kipu, pistos."

"Oi emoni kantajani,*Säkeet 425−434 / Lemminkäinen kutsuu äitiä apuun

Lemminkäisen surma -runossa ei esiinny äidille suunnattua avunpyyntöä. Lönnrot on muokannut Lemminkäisen puheenvuoron Marjavirren säkeistä:

Oi emoni, kantajani,
Varsin vaivani näkiä,
Et tiiä, miss' on nyt poikasesi!
Sanoo emo: Nouse nuorra kuolemasta,
Verevänä vieremästä,
Kaunissa katoamasta
(I2 1098: 127−129 sekä alaviite 14).

Vaivan nähnyt vaalianivaalija : hoitaja!
Tietäisitkö, tuntisitko,
Miss' on poikasi poloinenkurja, onneton,
Tokipa rientäen tulisit,
430. Avukseni ennättäisit,
Päästäisit pojan poloisen
Tältä tieltä kuolemasta,
Nuorena nukahtamasta,
Verevänäverevä : terveen näköinen, punakka vieremästävierrä : riutua voimattomaksi, kaatua kuoliaaksi Katso lisääSanan perusmerkitys on 'vyöryä, pyöriä'. Vrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kulkea kävellen, uiden, liukuen tai muulla tavoin (1:143; 3:77 ym.); pudota (4:289, 330; 44:327); virrata, juosta (4:447−471; 41:186−211 ym.) pyöriä ympäri (21:24; 30:392); irtaantua, lähteä irti, liikkeelle (25:531; 33:85 ym.); kulua, joutua (matkasta puhuen) (35:104); vaaleta, virttyä (36:148); ääntää (22:103, 476 ym.). (Turunen 1979.) Ks. vieriminen merkitsemässä epämääräistä kulkemista (4: 269−270).."

Siitä Pohjolan sokea,*Säkeet 435−444 / Lemminkäinen heitetään Tuonelan jokeen

Lemminkäisen surman kuvauksen loppuosaan Lönnrot yhdistää Pohjois-Karjalan Mekrijärven Simana Sissosen ja Vienan Latvajärven Arhippa Perttusen säkeet:

Märkähattu karjapaimen
Jopa laulo Lemminkäisen,
Ka'otti Kalevan poi'an
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikipurohon
(VII1 836: 196−204; ks. myös VII1 836a; VII1 841)

Uloppalan ukko vanha
Viepi juoksulla jokehen,
Samolla sarajahansa,
Tuota lieto Lemmin poikaa;
Heitti Tuonelan jokehen,
Manalan alentehesen;
Meni koskessa kolisten,
Myötä virrassa vilisten
(I2 758: 226−245; vrt. I2 815: 57−77).

Märkähattu karjan paimen
Syöksi lieto Lemminkäisen,
Kaotti Kalevan poianKalevan poika : kansanrunoissa useiden eeppisten hahmojen määrite Katso lisääKalevan pojat mainitaan jo Mikael Agricolan pakanallisia jumalia koskevassa luettelossa, jossa nimitys muun varhaisemman kirjallisuuden tavoin tarkoittaa jättiläistä, väkimiestä. Nähtävästi sana on alkuaan ollut appellatiivi mutta muuttunut tarinoissa erisnimeksi. Myös virolaisten Kalevipoeg on vanhojen tarinoiden mukaan jättiläinen, voimamies; sielläkin nimitys on kehittynyt henkilönnimeksi. (Turunen 1979.)

Lönnrot piti aluksi Kalevalan runoja myyttisinä Porthanin koulukunnan tavoin, mutta keruun edettyä hänen näkemyksensä muuttui. Lönnrot katsoi Kalevalan runojen kuvaavan Suomen varhaista historiaa ja ajatteli, että muinainen sankari Kaleva oli suomalaisten vanhin tunnettu esi-isä. (Siikala 2012: 46; Turunen 1979: 88.)
Tuonen mustahan jokehen,
440. Pahimpahan pyörtehesen;
Meni lieto Lemminkäinen,
Meni koskessa kolistenkolista : (kuvaamassa koskikiviin törmäilyä) kolahdella,
Myötä-virrassamyötävirta : alaspäin virtaava vesi vilistenvilistä : vilahdella (silmissä)
Tuonne Tuonelan tuville.

Tuo verinen Tuonen poikaTuonelan nuorempi miespuolinen haltia*Säkeet 445−460 / Tuonen poika viimeistelee Lemminkäisen lopun

Loppusäkeiden kaltaista jaksoa ei esiinny kansanrunoissa, vaan Lönnrot on muokannut lopun yhdistäen aiemmin esiintyneisiin säkeisiin uuden toimijan sekä säkeitä muista runotyypeistä. Lönnrotin "Tuo verinen Tuonen poika" -säe voi olla yhdistelmä säkeistä: "Tuo verinen veikon vaimo", joka löytyy Oljamissa käynti -runosta (mm. VII2 1027: 50, 57), "Tuo venettä, Tuonen tytti", joka on yleinen puhuttelu runotyypissä Tuonelassa käynti, sekä Tuonen poika -henkilöstä. "Punahattu/punaposki Tuonen poika" esiintyy muun muassa Lönnrotin Pohjois-Karjalassa tallentamissa parannusloitsuissa ja "Tuonen poika rautasormi" puolestaan pyrkii estämään Väinämöistä palaamasta Tuonelasta vienalaisen Arhippa Perttusen Lemminkäisen virttä ja Tuonelassa käynti -runoa yhdistävässä kompositiossa (I2 759a / I1 362a: 180−190).

Miehen lyöminen muruiksi on voinut saada vaikutteensa Joukahaisen, Ilmarisen ja Väinämöisen tarinasta runossa II 143 (Laivaretki; Kilpalaulanta):

Otti nuori Joukamoinen,
Iski tuotakin kalaista;
Miekka kuueksi mureni,
Kaheksaksi katkieli
(II 143: 34−37)

Joukahainen eikä Ilmarinenkaan saa kalaa halki, kunnes Väinämöinen iskee ja: "Kala kuueksi mureni, / Katkieli kaheksaksi" (II 143: 58−59). Kuuteen muruun ja kahdeksaan kappaleeseen hajoaminen on formula, joka esiintyy erilaisissa runoissa, esimerkiksi Maailmansyntyrunossa (V1 534: 3−5; ks. myös IV1 160: 21−22; IV1 892: 7−8).
Iski miestä miekallansa,
Kavahuttikavahuttaa : iskeä nopeasti, säväyttää kalvallansa,
Löi on kerran liemahuttileimahuttaa : leimahduttaa, iskeä välähdyttää
Miehen viieksi muruksimuru : pieni palanen, siru,
450. Kaheksaksi kappaleksi,
Heitti Tuonelan jokehen,
Manalan alus-vesilleManalan alusvesi : Tuonelan joen kertosana; synkkä vesi, johon Manalan kauhut olivat kätkeytyneet:
"Viru siinä se ikäsi
Jousinesi, nuolinesi,
Ammu joutsenet joelta,
Vesi-linnut viertehiltävierre : äyräs, rantatöyräs Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: oluen valmistukseen käytetty, humalilla höystetty mallasuute (14:171; 25:388; 32:128 jne.) (Turunen 1979).!"

Se oli loppu Lemminkäisen,
Kuolo ankaranankara : vankka, voimakas Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: kova, suuri (6:190; 42:560); tyly (14:338 ym.) (Turunen 1979). kosian
Tuonen mustassa joessa,
460. Manalan alantehessa.