Kuudes runo

Joukahainen kantaa vihaa Wäinämöisen päälle ja vahta'aa häntä Pohjan matkalla 1-78. Näkee ratsastavan joen poikki ja ampuu häntä, mutta osa'aa ainoastansa hevoiseen 79-182. Wäinämöinen kaatuu veteen; kova tuuli uittelee häntä meren selälle ja Joukahainen ihasteleikse, kun luulee Wäinämöisen jo viimeisen virtensä laulaneen 183-234.
Kalevalan 1849 ensimmäinen painos
Transkriptio
Kommentaarit ja käsikirjoitus

Kuudes Runo.

Vaka(Väinämöisen epiteettinä) oikeamielinen, luja, vakava vanha WäinämöinenVäinämöinen : tietäjä, runonlaulaja, Kalevalan keskushahmo Katso lisääVäinä : leveä, syvä, tyynesti virtaava joki (Turunen 1979).

Väinämöiseen liittyviä jumala-käsityksiä: hämäläisten jumala (Mikael Agricolan jumalluettelo), suomalainen Orfeus (Porthan), loitsija, ilman, veden ja tuulen jumala, kanteleen luoja (Ganander), veden jumala (Setälä, Krohn).

Väinämöinen historiallisena sankarina (Lönnrot, Gottlund, Ahlqvist, K. Krohn). Väinämöinen myyttisenä tietäjä-samaanina, laulajana ja loitsijana (Haavio). (Turunen 1979: 395−397.)

Elias Lönnrot itse piti aluksi Väinämöistä myyttisenä sankarina, mutta Uuden Kalevalan esipuheessa hän kallistui historialliseen tulkintaan ja esitti Kalevalan ja Pohjolan heimojen olleen alun perin suomalaisia heimoja. Ks. lisää Väinämöisestä: Siikala 1999, 2012.

Lähteäksensä käkesikäetä : aikoa, uhata, luvata
Tuonne kylmähän kylähänkylmä kylä : (metaforisesti) Pohjola,
Pimeähän PohjolahanPohjola : Louhen asuinpaikka, Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi Katso lisääPohjola on Kalevalassa ja kansanrunoissa yleisesti esiintyvä paikannimi, varsinaisesti sama kuin Pohja, so. pohjoinen ilmansuuntana ja käsitettynä pimeän, kylmän ja kaiken pahuuden kodiksi, jonne kivut ja taudit manataan. Kalevalassa Pohjola on Väinölän eli Kalevalan vastakohta, kokonaisen heimon asuinsija, jota Louhi eli Pohjolan emäntä hallitsee. Sampo taotaan Pohjolaan ja ryöstetään sieltä; Pohjola on myös esimerkiksi paikka, jonne päivänvalot kätketään. Sekä Kalevalassa että kansanrunoissa Pohjolasta käytetään nimiä, jotka kuvaavat sen luonnetta, kuten Pimentola, Untamola, kylmä kylä, miesten syöjä sija, urosten upottaja, pahan valta. (Turunen 1979.).

Otti olkisen orihin,
Hernevartisen hevoisen,
Pisti suitset kullan suuhun,
Päitsensä hopean päähän,
Itse istuvi selälle,
10. Löihelyödä, refl. löihe : asettui reisin ratsahille;
Ajoa hyryttelevihyrytellä : ajella hitaasti,
Matkoansa mittelevimitellä matkaa : kulkea
Orihilla olkisella,
Hernevarrella hevolla.

Ajoi WäinölänVäinölä : Väinämöisen asuinpaikaksi kuviteltu paikka Katso lisääKansanrunoissa Väinölä ei yhdisty Kalevalan käsitteeseen, vaan Lönnrot on itse muodostanut yhteyden niiden välille (Kaukonen 1945: 502−503; ks. myös Turunen 1979). ahoja,
KalevalanKalevala : Kalevalaisten asuinpaikka, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen kotiseutu Katso lisääLönnrot yleisti nimen Väinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päivölän, Vuojelan, Luotolan, Jumalisten yms. yhteisnimeksi, ja enimmät eepoksen tapahtumista voitiin näin sijoittaa Kalevalaan. Kansanrunoissa Kalevala kuitenkin esiintyy vain harvoin, ja se sai paikannimenä keskeisen aseman nimenomaan Lönnrotin henkilökohtaisen käsityksen perusteella. (Turunen 1979.) kankahia,
Hepo juoksi, matka joutui,
Koti jääpi, tie lyheni;
Jo ajoi meren selälle,
20. Ulapalle aukealle
Kapioisenkapioinen : kavio kastumatta,
Vuohisen vajoumattavajouda : vajota, upota.

Olipa nuori JoukahainenAinon nuori veli, Väinämöisen nuori, uhmakas vastustaja Katso lisääYleensä nuori Joukahainen mutta myös nuori poika lappalainen (Kalevalan 3. runo).

Joukahainen on avoin, rohkea nuori; röyhkeä ja turhamainen lappalainen sankari (Lönnrot 1874/1958).

Sana jouka 'joukea, kookas' (Krohn 1927).

Joukahainen (Joukhanen) on alun perin tarkoittanut joutsenta (Kuusi 1963: 72). Yleensä runoissa Joukamoinen, vain Vienan Karjalan runoissa Joukahainen. Kansanrunoissa Joukahainen esiintyy Kilpalaulanta-runon lisäksi Laivaretki-runossa Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa. (Turunen 1979: 75−76.)
,

Laiha poika LappalainenJoukahaisen epiteetti Katso lisääKs. ei viittaa tässä Lappiin tai siellä asuvaan, vaan rajalla, rajaseudulla asuvaan henkilöön. Lönnrot kommentoi Kalevalan säettä 22: "sana lappalainen alkuansa merkitsi lappeessa eli vieressä, rajalla asuvaa." (Lna 121.)

Vrt. nimityksen yleisempi merkitys Kalevalassa ja runotoisinnoissa suurten noitien mainesanana (10:24, 12:146, 15:588 yms.) (ks. Turunen 1979).
,

Piti viikoistaviikkoinen : pitkä, pitkäaikainen vihoa,
Ylen kauaistakaukainen : pitkäaikainen kaettakade : viha, kosto
Kera vanhan Wäinämöisen,
Päälle laulajan ikuisen.

Laativi tulisen jousen Katso lisääVarhaisimmat jouset olivat yksinkertaisempia ns. käsijousia, mutta myöhemmin opittiin valmistamaan kehittyneempiä, liipasin- ja lukkolaittein varustettuja jalkajousia (Turunen 1979).,
30. Jalon kaarenkaari : jousi; jousen kaariosa kaunistavi,
Kaaren rauasta rakenti,
Vaskesta selän valavi,
Noita on kullalla kuvailikuvailla : koristella,
Hopealla huolitteli.

Mistä siihen nauhan saapi,
Kusta jäntehen tapasitavata : saada käsiinsä, löytää?
Hiien hirvenHiiden hirvi : hiisien tekemä maaginen hirvi Katso lisääLemminkäisen tuli pyydystää tarunomainen Hiiden hirvi ansiotyönään hakiessaan puolisoa Pohjolan emännän tyttäristä (ks. 13., 14. ja 15. runo) (Turunen 1979). Vrt. Hiisi. suoniloista,
LemmonLempo : paholainen, piru Katso lisääLempo on Kalevalassa ja kansanrunoissa personoitunut paha, luonnossa esiintyvä paha haltia, pahuuksien alkusynnyttäjä; nimenä Hiiden toistonimi (Jussila 2009; Siikala 2012: 277). Ks. Hiisi.

Nimellä on yhteys lempi-sanaan; alkuperäinen merkitys näyttäisi liittyvän palamiseen. Lempi esiintyy yleisesti vanhojen henkilönnimien osana, mm. Lemminkäinen, Lemmitty, Ihalempi, Kaukalempi. (SSA2 s.v. lempi, lempo.)
liina-nuorasistaliinanuoranen : pellavasta punottu naru.

Sai kaaren kanineheksikania : valmistaa, viimeistellä Katso lisääVrt. sanan toinen merkitys Kalevalassa: järjestää, pujotella, suoria (23:384) (Turunen 1979; Jussila 2009).,
40. Jousen varsinvartta myöten, varsineen valmihiksi,
Kaari oli kaunihin näköinen,
Jousi jonki maksavainen:
Hevoinen selällä seisoi,
Varsa juoksi vartta myöten,
Kapokapo : naisenhahmoinen koristekuvio Katso lisääLönnrot kommentoi säkeitä 43−46 : "Tavallisia kuvakoristuksia jousilla, miekoilla, keihäillä ja muilla aseilla" (Lna 121). kaarella makasi,
Jänö jäntimenjännin : jousen jännityslaite, lukko siassa.

Vuoli piiliäpiili : nuoli pinosen,
Kolmisulkia kokosenkokonen : kasa,
Varret tammesta Katso lisääTammi on kansanrunoudessa maailmanpuun variantti ja kuuluu vanhakantaisiin kosmisiin elementteihin; vrt. tammea harvinaisempi maailmanpuun versio saarni. Tammi ja maailmanpatsaana pidetty sammas esiintyvät runoissa vaihdellen samoissa kohdissa ja viittaavat kosmisen keskuksen tärkeimpään merkkiin. (Siikala 2012: 184−185.) vanuvi,
50. Päät tekevi tervaksestatervas : pihkainen, tervaa sisältävä puuaines;
Minkä saapi valmihiksi,

Sen sitte sulittelevisulitella : varustaa sulilla
Pääskyn pienillä sulilla,
Varpusen vivustimillavivustin : pyrstösulka.

Karkaelikarkaella : karkaista eli kovettaa rautaa kuumentamalla ja sen jälkeen nopeasti jäähdyttämällä nuoliansa,
Purettelipuretella : karkaista, vahvistaa myrkyllisellä aineella piiliänsäpiili : nuoli
Maonmato : käärme mustissa mujuissamuju : myrkkyneste, kirpeä neste Katso lisääMuju-sana merkitsee karjalan kielessä (väri)ainetta tai kivijauhetta, kivensirua (KKS). Sanaa ei myrkkyä merkitsevänä tavata murteissa. Muju saattaa olla osittain samaa kantaa muikean kanssa, joka karjalassa 'hapan, muikea; pureva, kirpaiseva (sää)'. Lyydissä muiged 'hapan, muikea'. (SSA2 s.v. muju1, muikea.),
Käärmehen kähy-verissäkähyveri : myrkyllinen veri Katso lisääSana kähy merkitsee myrkkyä (ks. 9:239) (Turunen 1979; Jussila 2009)..

Sai vasamatvasama : tylppäpäinen nuoli Katso lisääVasamassa oli kovasta aineesta valmistettu pullomainen pää, ja sitä käytettiin erityisesti pienikokoisten turkiseläinten metsästämiseen. Useimmiten vasama ainoastaan tainnutti riistan tajuttomaksi ja jätti turkin ehjäksi. Ampujan mukana metsällä kulki ns. kolkkamies, joka avusti riistan ja nuolien noutamisessa. Kalevalassa vasama-nimitystä on käytetty myös nuolesta yleensä (33:270). (Turunen 1979.) valmihiksi,
60. Jousen jänniteltäväksi,
Siitä vuottivuottaa : odottaa Wäinämöistä,
Saavaksi Suvantolaista,
Vuotti illan, vuotti aamun,
Vuotti kerran keskipäivän.

Viikonpitkän aikaa, kauan Katso lisääSana viikko merkitsee Kalevalassa pitkää aikaa tai seitsemän päivän jaksoa (ks. Turunen 1979; Jussila 2009). Karjalassa sillä on merkitys 'pitkä aika', ja sitä käytetään kielessä usein adverbin kaltaisesti: viikko ~ viikon 'kauan, pitkän ajan; pitkään aikaan' (KKS). vuotti Wäinämöistä,
Viikon vuotti, ei väsynyt,
Istuellen ikkunoissa,
Valvoen vajojen päissä,
Kuunnellen kujankuja : rinnakkain kulkevien aitojen tai vierekkäisten rakennusten välissä sijaitseva tie perällä,
70. Vahtaellenvahtaella : vahdata, pitää silmällä vainiolla,
Viininuolikotelo nuolia selässä,
Hyvä kaari kainalossa.

Vuotteli ulompanaki,
Talon toisen tuolla puolla,
Nenässä tulisen niemen,
Tuli-kaiskuntulikaisku : pitkä, kapea niemi, jonka kärjessä poltettiin merkkitulia Katso lisääEntisinä aikoina matkamies saattoi sytyttää tulen niemen kärkeen merkiksi siitä, että kaipasi noutajaa järven yli. Kalevalan 6. runossa tulinen niemi liittyy tuliseen koskeen (6:76) ja Pyhään virtaan (6:78 ym.), jotka olivat maagisesti värittyneitä paikkoja. (Turunen 1979.) kainalossa,
Korvalla tulisen kosken,
Pyhän virran viertimellä.

Niin päivänä muutamana,
80. Huomennahuomen : päivä moniahanamonias : eräs Katso lisääKarjalan kielessä on indefiniittipronomini monies 'muutama, jokunen, eräs' (KKS).
Loi silmänsä luotehelle,
Käänti päätä päivän alleetelän suuntaan Katso lisääKs. päivä-sanan merkitykset Kalevalassa: aurinko (1:247, 300, 312, 338); vuorokauden valoisa aika (1:100, 106); vuorokausi (1:125) (Turunen 1979).,
Keksi mustasenmustanen : musta läiskä merellä,
Sinerväisensinerväinen : sinertävä kohta tai pilkku lainehilla:

"Onko se iässä pilvi,
Päivän koitepäivänkoite : aamun sarastaminen koillisessa?"

Ei ollut iässä pilvi,
Päivän koite koillisessa,
Oli vanha Wäinämöinen,
90. Laulaja iän ikuinen,
Matkoava Pohjolahan,
Kulkeva PimentolahanPimentola : Pohjolan rinnakkaisnimi
Orihilla olkisella,
Hernevarrella hevolla.

Tuop' on nuori Joukahainen,
Laiha poika Lappalainen,
Jou'uttijouduttaa : valmistaa kuntoon tulisen jousen,
Koppoikoppoa : siepata käsivarsille, kopata kaaren kaunihimman
Pään varalle Wäinämöisen,
100. Surmaksi Suvantolaisen.

Ennätti emoäiti kysyä,
Vanhempansa tutkaella:
"Kellen jousta jouahutatjouahuttaa : valmistella, jouduttaa kuntoon,
Kaarta rautarautakaari : rautakaarinen jousi rauahutatrauahuttaa : saattaa äkkiä laukeamaan?"

Tuop' on nuori Joukahainen
Sanan virkkoivirkkoa : puhua, sanoa, kertoa, noin nimesi:
"Tuohon jousta jouahutan,
Kaarta rauta rauahutan
Pään varalle Wäinämöisen,
110. Surmaksi Suvantolaisen,
Ammun vanhan Wäinämöisen,
Lasken laulajan ikuisen
Läpi syämmen, maksan kautta,
Halki hartiolihojen."

Emo kielti ampumasta,
Emo kielti ja epäsi:
"Elä ammu Wäinämöistä,
Kaota Kalevalaista,
Wäinö on sukua suurta,
120. Lankoni sisaren poika."

"Ampuisitkojos ampuisit Wäinämöisen,
Kaataisit Kalevalaisen,
Ilo ilmalta katoisi,
Laulu maalta lankeaisi,
Ilo on ilmalla parempi,

Laulu maalla laatusampilaatuisa : kaunis, miellyttävä, sovelias,
Kuin onpi ManalanManala : Tuonela, kuolleiden olinpaikka Katso lisääKs. Tuonela.

Manala on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, jossa Manalan väki asuu ja jonne noita suuntaa langetessaan loveen. Siellä sijaitsevat Manalan virta, Manalan maja ~ ikimaja eli vainajien asumus (19:117 ym.) ja Manalan saari (16:157). (Jussila 2009.) Nimitys manalainen 'Manalan asukas' esiintyy personoitua kuolemaa merkitsevän Tuonen rinnalla (16:192; 35:122) ja tavataan itäsuomalaisissa ja virolaisissa kansanrunoissa. Kuolleiden väkeen kuuluvat Manalatar ~ Manatar eli Tuonetar, Manalan impi eli Tuonelan neito, Manalan lapsi eli Tuonen tytti ja Manan neiti. (Turunen 1979.)
mailla,

Noilla TuonelanTuonela : kuolleiden olinpaikka, tuonpuoleinen maailma Katso lisääKs. Manala.

Tuonela on Kalevalassa kuolleiden olinpaikka, Tuonelan väen asuinpaikka ja loveen lankeavan noidan käyntipaikka. Vainajat kuljetettiin perille Tuonelan joen yli; muita Tuonelan paikkoja olivat Tuonelan koti, Tuonelan salo ja Tuonelan tupa. (Jussila 2009.) Kansanuskomuksissa vainajien katsottiin elävän veden takana kylmässä pohjoisessa. Tuonela vertautuu elävien taloon, jossa asuivat Tuonen ukko, Tuonen emäntä ja Tuonen pojat ja tyttäret. Vainajalassa elettiin samaan tapaan kuin ihmisten maailmassa: kuolleet söivät, joivat, suorittivat askareita jne. Tällaisiin käsityksiin pohjautuvat monet hautaamiseen liittyvät tavat, kuten ruuan tai työkalujen asettaminen hautaan. (ks. Turunen 1979: 346, 347; Siikala 2012: 173.)
tuvilla."

Tuossa nuori Joukahainen
130. Jo vähän ajattelevi,
Pikkuisen piättelevipidätellä : hillitä, pitää kurissa;
Käsi käski ampumahan,
Käsi käski, toinen kielti,
Sormet suoniset pakotti.

Virkki viimeinki sanoiksi,
Itse lausui, noin nimesi:
"Kaotkohot jos kahesti
Kaikki ilmaiset ilomme,
Kaikki laulut langetkohot,
140. Varsinsangen, peräti, todella ammun, en varannevarata : pelätä, varoa."

Jännitti tulisen jousen,
Veti vaskisenvaskinen : vaskesta eli kuparista valmistettu vekaranvekara : jousi Katso lisääLönnrot selitti sanaa vekara seuraavasti: "iso, vahva kalu l. kone, raju ase (niinmuodoin tässä koko jousta tarkoittavi)" (Lna 123).

Sana vekara 'jalkajousen virityslaite' (Turunen 1979), mutta tässä Kalevalan kohdassa se tarkoittaa jousta yleisesti.

Vasten polvea vasenta,
Jalan alta oikeansa,
Veti viinestä vasaman,
Sulan kolmi-koipisestakolmikoipinen : kolmesta koipinahasta ommeltu nuolikotelo,
Otti nuolen orheimmanorhea : sopiva, hyvä, komea,
Valitsi parahan varren,
Tuon on juonellejuoni : jousen varressa oleva uurre nuolta varten asetti,
150. Liitti liina-jäntehelle.liinajänne : pellavasta valmistettu jousen jänne

Oikaisi tulisen jousen
Olallehen oikealle,
Asetaiksenasettaa, refl. asetaiksen : asettautuu ampumahan,
Ampumahan Wäinämöistä,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Iske nyt koivuinen sakarajousen kaareva pää, johon jänne kiinnittyy,
Petäjäinen selkäjousenkaaren ulkopinta lyö'öslyödä : laueta jännityksestä, ponnauttaa,
Jänne liina lippaelloslippaella : lyödä iskevästi;
Min käsi alentanehe,
160. Sen nuoli ylentäköhön,
Min käsi ylentänehe,
Sen nuoli alentakohon!"
Lekahuttilekahuttaa : liikauttaa liipaisinta,
Ampui nuolen ensimmäisen.
Se meni kovan ylätseyläpuolitse Katso lisääKarjalan kielessä ja siten myös Kalevalassa esiintyy usein prolatiivisija eli väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa ilmaiseva sijamuoto (Punttila & Issakainen 2003).,
Päältä pään on taivahalle,
Pilvihin pirajavihin,
Hattaroihin pyörivihin.

Toki ampui, ei totellut,
170. Ampui toisen nuoliansa,
Se meni kovan alatsealapuolitse Katso lisääKs. ylätse.,
Alaisehen maa-emähän,
Tahtoi maa Manalle mennä,
Hieta-harju halkiellahalkeilla, särkyä.

Ampui kohta kolmannenki,
Kävi kohti kolmannesti,
Sapsohonsapso : lapalihas sinisen hirven
Alta vanhan Wäinämöisen
Ampui olkisen orihin,
180. Hernevartisen hevoisen
Läpi länkiluun lihoista,
Kautta kainalon vasemman.

Siitä vanha Wäinämöinen
Sormin suistuvi sulahan,
Käsin kääntyi lainehesen,
Kourin kuohu'un kohahti
Selästä sinisen hirven,
Hernevartisen hevoisen.

Nousi siitä suuri tuuli,
190. Aalto ankara merellä,
Kantoi vanhan Wäinämöisen,
Uitteli ulomma maasta
Noille väljille vesille,
Ulapoille aukeille.

Siinä nuori Joukahainen
Itse kielin kerskaeli:
"Et sinä vanha Wäinämöinen
Enämpi elävin silmin
Sinä ilmoisna ikänä,
200. Kuuna kullan valkeana Katso lisääLönnrot selitti säettä "Kuuna, kullan valkeana" seuraavasti: "Kullan valoisen kuun ollessa, niin kauan kuin kullan valoinen kuu paistaa" sekä "kuuna, päivänä; kullan valkea = päivä, aurinko" (Lna 123).
Astu Wäinölän ahoja,
Kalevalan kankahia!"

"Kuplikuplia : kellua veden päällä, pulikoida, pulahdella pinnalle nyt siellä kuusi vuotta,
Seuroseuroa : ajelehtia, kuljeksia seitsemän kesyttäkesyt : kesä,
Karehikarehtia : lipua laineiden mukana kaheksan vuotta

Noilla väljillä vesillä,
Lakeilla lainehilla,
Vuotta kuusi kuusi-puuna,
Seitsemän petäjä-puuna,
210. Kannon pölkkynä kaheksan!"

Siitä pistihepistää, refl. pistihe : pistäytyi sisälle,
Sai emo kysyneheksi:
"Joko ammuit Wäinämöisen,
Kaotit Kalevan poianKalevan poika : kansanrunoissa useiden eeppisten hahmojen määrite Katso lisääKalevan pojat mainitaan jo Mikael Agricolan pakanallisia jumalia koskevassa luettelossa, jossa nimitys muun varhaisemman kirjallisuuden tavoin tarkoittaa jättiläistä, väkimiestä. Nähtävästi sana on alkuaan ollut appellatiivi mutta muuttunut tarinoissa erisnimeksi. Myös virolaisten Kalevipoeg on vanhojen tarinoiden mukaan jättiläinen, voimamies; sielläkin nimitys on kehittynyt henkilönnimeksi. (Turunen 1979.)

Lönnrot piti aluksi Kalevalan runoja myyttisinä Porthanin koulukunnan tavoin, mutta keruun edettyä hänen näkemyksensä muuttui. Lönnrot katsoi Kalevalan runojen kuvaavan Suomen varhaista historiaa ja ajatteli, että muinainen sankari Kaleva oli suomalaisten vanhin tunnettu esi-isä. (Siikala 2012: 46; Turunen 1979: 88.)
?"

Tuop' on nuori Joukahainen
Sanan vastahan sanovi:
"Jo nyt ammuin Wäinämöisen
Ja kaaoin Kalevalaisen,
Loin on merta luutimahan,
220. Lainetta lakaisemahan,
Tuohon lietohonlieto : (merestä) upottava, vajottava Katso lisääVrt. sanan muut merkitykset Kalevalassa: (ihmisestä) huoleton, kevytmielinen (11:61; 15:45 ym.); (ilmasta) viileä, lauhkea (46:374) (Turunen 1979). Kansanrunoissa ja Kalevalassa lieto Lemminkäisen vakiintunut attribuutti.

Lieto on samaa alkuperää liete-sanan kanssa; liete merkitsee useissa itämerensuomalaisissa kielissä veden kuljettamaa hienoa rantahiekkaa (NESK s.v. liete).
merehen,

Aivan aaltojen sekahan
Sortui ukko sormillehen,
Kääntyi kämmenyisillehen,
Siitä kyykertyi kyykertyä : tuupertua kumoonkylelle,
Selällehen seisottiheseisottaa, refl. seisottihe : pysähtyi, jäi paikoilleen
Meren aaltojen ajella,
Meren tyrskyn tyyräelläohjailla, johtaa."

Tuon emo sanoiksi virkki:
230. "Pahoin teit sinä poloinen,
Kun on ammuit Wäinämöisen,
Kaotit Kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen,
Kalevalan kaunihimman!"